Uusi formaatti

Keskustan kentällä kuhisee nyt kunnolla. Ministeri Wallinin innoittamana myös oppositiossa on ryhdytty kantamaan vastuuta. Ja heti, kutsun kuultuaan, salonkitanssien partaveitsi Kaikkonenkin on miettimässä ehdokkuuttaan. Ja moni muu.

Ehdokkaiden lajittelu on oikeastaan helppoa, jos jaetaan ehdokkaat kolmeen karsinaan, jos  tällainen sanonta nyt tässä tilanteessa sallitaan. Silloin  asiaa pohtiva puoluekokousedustaja  voi ensin valita karsinan, ja kun sitten on  mielestään oikean karsinan  ääreen seisahtunut, voi seurailla ehdokkaita ja heidän telmimistään. Käsittääkseni näin tehdään esim. silloin kun  ollaan hankkimassa itselle rotukoiran pentua.

Ensimmäiseen karsinaan  ohjataan tietenkin K- kirjaimella sukunimensä alunkirjoittavat. Kääriäinen , Kaikkonen, Kihriälä, Kaunisto, Kuumala, Kehtomäki, Kekkarinen ja Kehn ja Katainen

Toiseen karsinaan  tulee yksinään Mikko Alatalo

Kolmannessa karsinassa on luonnollisesti P. V.

Puheenjohtaja valitaan sitten niin, että jokaisesta karsinasta  otetaan  eniten ääniä saanut jatkokierroksille. Toisella kierroksella Nämä kolme ehdokasta laitetaan  laulaman ensin kansanlaulu kitaran säestyksellä ja sen jälkeen tanhuamaan sama kappale  yksinään, ilman musiikkia.  

Avoimessa puhelinäänestyksessä jäsenet ja asiasta kiinnostuneet voivat 5 euron hintaisella  puhelulla äänestää suosikkiaan. Erityisehtona voisi olla se, että jos toisella kierroksella on mukana Kaikkonen, hän saa tanssia paso doblea. Jos taas Kaikkonen on silloin juuri käräjillä, hän voi osallistua videon välityksellä.

Puolue saa äänestyksen tuloksena rutkasti rahaa kassaansa ja hupaisaa julkisuutta. Sitä julkisuutta on jo tullutkin, mutta lisä ei tee varmasti pahaa. Alatalon harmiksi Kaikkosella on ollut tapana selviytyä kalkkiviivoille asti ennenkin julkisissa kisailuissa.

Jos taas Elsi Katainen sattuisi olemaan oikein hyvä tanhuaja ja laulaja, puolueella olisi tuhannen taalan paikka saada aikaan tuuletusta eurooppalaiseen  politiikkaan ja itselleen puheenjohtajaksi melkein pääministeri.

No, kevät tulee. Lumi sulaa. Tiet aukeavat. Kohta, mutkan takaa kuulemme jo huippuunsa viritetyn PV :n äänen. Me kaikki tiedämme, miten ärsyttävää voi olla trimmatun PV:n ääni.  Yhdestä mukista  lähtee ääntä ja tehoa vaikka muille jakaa.

Hiljaisella viikolla on ollut tapana kirjoitella vakavista asioista. Voin vakuuttaa, että hymy tässä vähitellen hyytyy, kun hyvä idea on lähtemässä kirjoittajan lapasesta ja satiiri on muuttumassa vakavaksi pohdinnaksi siitä, mikä on lukijan ja kirjoittajan kärsimysten limes eli raja-arvo.

Palmu- ja Pulmusunnuntaita

Lämmitän taloa. Ja olen kipeä. Lämmitän taloa siis itselläni ja sen lisäksi autan  vähän polttamalla takassa puita. Ja  kohta irrotan ovikellosta  patterin. Lehdet nimittäin  uhkailevat, että juuri tänään ne  pikkuriiviöt tulevat oven taakse  harrypotter –vehkeissään, vaikka juuri eilen minulle vakuutettiin monella suulla ja kirjoituksella, että  ne tulevat vasta  lankalauantaina. Siis päivänä, jolloin ensin  trulli ovat  olleet kierroksella ja sitten illalla seisotaan savussa ja ihastellaan pääsiäisvalkioita.

Menen sekaisin näistä. Mutta kostetaan koko juttu ja sekoitetaan lisää.

Attis-jumalan  palvontamenot sujuivat  Mesopotamiassa 4000 vuotta sitten suurin piirtein  totuttuun tapaan. Vihreää ruohoa kasvatettiin .Vieläkin aikaisemmin Easter – jumalattaren  muistoksi keltit maalailivat munia  ja ruohoja kasvattivat.

Ihmisen menot ovat siis sekahedelmäsoppa  monesta eri kulttuurista  ja menot ovat monien eri vuosituhansien  aikana muovautuneet ja hinkkautuneet yhteiskuntaan sopiviksi.

Takavuosina  eräs asuntoalueen nuori 13 vuotias nuorimies ryhtyi myös  muokkaamaan pääsiäisen menoja. Hän keksi huiman liikeidean  trullien  vaeltelusta. Hän kiskaisi äitinsä huivin päähän ja sutaisi vähän tämän huulimaalia  naamaansa, jonka jälkeen  tämä nuorimies lähti kierrokselle ” virpomaan” . Hän  jakoi pelkkiä koivunoksia, ilman koristeita. Palkkatoivomuksesi hän sanoi selvän rahan, sillä karamellit ja suklaa  ovat epäterveellisiä kasvavalle miehelle.

Myöhemmin, illan hämyssä nuoren miehen isä kävi sitten jakamassa saalista taloihin siinä suhteessa ja osingossa, mitä kukinkin muisti asiassa päivällä uhrauksia tehneensä.

Omat valmisteluni ovat rajoittuneet siihen, että hain residenssin tarpeisiin  pajunkissoja. Siinä työssä sain taas kerran kiittää nöyrästi kunnallista liikuntatointa ja hiihtourheilun kaikkivoipaisuutta . Kunnallisilla verovaroilla  tampatut hiihtoreitit ovat mitä parhaimpia reittejä kävellä, kun pitää etsiä em. pajunkissoja. Muute ihmispoloinen  aivan nääntyisi kahlatessaan  munaskukkeleitaan myöten  hangessa. Tästä nöyrä kiitokseni liikuntatoimelle ja kaikille hiihtäjille, joiden harrastus näin antaa minulle  keväistä riemua ja hyvää oloa.

Jatkan flunssa sairastamista. Se on kestänyt vasta 4 päivää.  Jahkaa räkä täyttää poskiontelojen jälkeen myös  ajatustoimintaa  ohjaavat  elimeni, saatte  luettavaksenne  vieläkin  kummallisempia  tekstejä. Tämän tämänpäiväisen räpellyksen  kanssa kiivaasti nimittäin kamppailivat jo aivan kalkkiviivoille asti  kirjoitelma piisaminpyynnistä ja muista  nuorison ansaitsemiskeinoista 1960 – luvulla, sekä kirjoitelma suuresta haavasta, joka syntyi  vasempaan käteeni pitkänäperjantaina siinä vaiheessa, kun opetukset olivat kaikonneet mielestä ja oli ryhdytty työntekoon pyhitettynä päivänä. Vielä olisin halunnut kirjoittaa Eva Wahlströmin uudesta typerästä tukkaväristä. Olin aikeissa kirjoittaa  myös Sirkku ja Pulmu- palasokerien eroista ja syistä, joiden vuoksi kodissani käytettiin  vain ja ainoastaan Sirkkua.

Kaikki ne jäivät nyt varastoon odottamaan

Seksihelteet

Kuten huomaatte, kirjoittaja  joutuu otsikoimaan kirjoituksensa  imelästi ja houkuttelevasti. Lunta ja pakkasta täällä Keski-Suomessa on. Seksihelteet taas on APU- lehden  lanseeraama osuva nimitys sille, että  media tekee  2 cm lumipyrystä  poikkeustilan, johon olisi kutsuttava kansalliskaarti apuun, jos meillä sellainen olisi.

Hirmu pakkaset taas ovat 15  miinusasteisia. Sellaisessa säässä avopäin kulkevaa helsinkiläistä  alkaa  värisyttämään ja kun  pipoja ei ole tullut hankittua, ainoa keino on  värjötellä ja yhtyä  median voivotteluun.

Kova helle tietenkin laittaa  ihmiset alttiiksi  vieraalle iholle. Media rakastaa kuitenkin enemmän  rankkasateita ja tulvia. Parhaita ovat sellaiset, joiden jälkeen  jonkun  hesalaisen kenkäkaupan kellarivarasto on  veden vallassa ja popot joudutaan myymään alennuksella  pois.

Minä muistan kesän 1974. Juhannuksesta  alkoivat sateet ja ne kestivät lokakuun  puoleen väliin. Leikkuupuimurilla ajettiin niin pitkälle, kun se pääsi ja sitten se hinattiin palokunnan  hyökkäysauton vinssillä takaisin pellon laitaan ja taas mentiin  kunnes puimuri oli mahastaan kiinni .

Nyt on kuulemma pirunmoinen takatalvi. Maaliskuun lopussa. Älkää naurattako. Yhtenä vuonna tänne tuli 15 cm lunta  toukokuun 28 päivä. Vuonna 1975 valtion poikaleirillä satoi lunta  aamuyöstä sunnuntaina kesäkuussa. Allekirjoittanut vartioi  14 tuntia  ankkuriosuuden toiseksi viimeistä rastia maastossa  koko  varuskaappi päälle puettuna, ettei vihollinen varastaisi rastilippua ja  siten  estäisi Alavuden Urheilijoiden  Jukolan viestin voittoa.

Jos aprillipäivän aattona on miinus 5 aamulla ja 3 senttiä uutta lunta, niin olkaa kiitollisia. Maailma on valkoinen, eikä niin saakelin kurainen.  Kun lukee median kirjoittelua, tulee mieleen se, mitä muuta roskaa ne meille kirjoittavat. 

Pohdiskelua

Erkkolainen  on  oivaltanut  sen, minkä lukijat  ovat huomanneet jo kauan sitten; kun mustalla tussilla  suttaa osan sanomalehtitekstistä  peittoon, jäljelle jää kivaa ja mukavaa ja oivaltavaa luettavaa.

Tällä kertaa kyse on  sanomalehtirunoudesta, ja tuo edellinen  oli tietenkin  pahansuopaa vitsiä. Sanomalehtirunous on kaunista ja oivaltavaa tekstin uusiokäyttöä. Kaikki taide uusiutuu ja aukoo  tietä meidän tavallisten tallaajien  ajatuksille.

Erkkolainen  on asiasta julistanut oikein kilpailun. Asiasta on myös juttua lehdenkulttuurisivuilla ja verkossa näyttää olevan myös asiaan  liittyvä blogi. Minä tervehdin  ilolla kaikkea uutta ja  mullistavaa, on sitten kyse  työstä, harrastuksista taikka taiteesta. Uuden ja  merkillisen avulla voi erottautua. Ja juuri erottautuminen on  postmodernin ihmisen yksi  perusjuttu, jos on uskominen ranskalaista  sosiologia Pierre Bourdieuta, ja miksei olisi uskominen, sillä hän on edelleen hyvässä huudossa ja maineessa, vaikka ehti jo kuolla.

Ihminen  haluaa erottautua, saada merkityksen elämälleen ja hyvityksen kärsimyksilleen.

Eilen  nuori  aliupseerioppilas  käveli pihalle juuri samaan aikaan, kun olin nostamassa  lipputankoon  puoliaaltodipolia. Hän keräsi rahaa sotaveteraaneille. Lähdin  sisältä hakemaan rahaa, sillä meidän pihalta  tämän  keräyksen kerääjiä ei ole  koskaan häädetty pois. Vilkaisin kumminkin  listaa sen verran, että näin, ” mitä oli  laitettu”.

Meinasin laittaa enemmän, sillä  olin hövelillä tuulella ja asia on hyvä. Ajattelin erottautua  muista asuntoalueen ihmisistä. Tulin kuitenkin  sisällä nuukaksi ja laumasieluiseksi ja palasin postmodernista takaisin  modernin yhteiskunnan tasapäiseen joukkoon. Annoin sen, mitä muutkin.

Kirkon penkissä usein huomaa sen, että kun omat viisisenttiset kilahtavat kolehtipussin pohjalla ilkeästi, niin toisten antamat lahjat eivät ollenkaan kilahda.

Ja tästä sitten päästään itse aiheeseen. Hiljainen viikko alkaa huomenna sillä, että laumoittain pakanallisia  trulleja ja kelttiläisen  Easter jumalattaren pikkupapittaria  kiertää talosta taloon  kerjäämässä suklaamunia taikka rahaa. Usein on  oltu silloin matkoilla. Nyt kuitenkin on flunssaa, joten on ehkä erottauduttava jollakin muulla tavalla. Vaikkapa ovikellon patterin poisottamisella.

Tai taidanpa siltikin käydä suklaamunia ostamassa  osuustoimintaliikkeestä. Sitten taidan monistaa sosiologian luennoistani  sen power-pointin, jossa  selostan  sitä sekametelisoppaa, joka on syntynyt ortodoksisen virpomisperinteen, pohjalaisen pakanaperinteen ja Harry Potterin pohjalta. Kun kirjoitan ja muotoilen sen  kunnon ”traktaatin” muotoon ja lisään siihen vähän omia luutuneita satakuntalaisia mielipiteitäni, ja jaan sitä pikkutrulleille käteen kotiin vietäväksi, niin  eiköhän se kulttuurin  muuntelu ja muokkaus pikkuhiljaa lopu !

Nyt olen vissiin kirjoittanut itseni pussiin. Minä saan kerätä olutpullonkorkkeja,  mutta pikkutrullit pysykööt lestissään !

Pääsiäiseksi päästiin tästäkin asiasta

Ministeri Wallin  kesti sitten linjassa viikon, vähän toista. Sitä voi pitää aika hyvänä saavutuksena. Aikoinaan ruotsinkieliset joukkot kestivät joskus vain  tunnin tai kaksi. Monesti lepoon päässyt joukko-osasto sai  pikaisen kutsun  linjaan, ja   joutui  väsyneenä ottamaan vastaiskulla asemat uudestaan haltuunsa.

Minua kiinnostaa tässä asiassa ministeri Wallinin  omatunto,  taikka paremminkin häveliäisyyden  määrä ja laatu. Hän ei myönnä mitään, kertoo yhtä ja sitten jo toista ja sitten kieltäytyy kantamasta asiassa minkäänlaista vastuuta. Viikon päästä hän sitten yrittää antaa sellaisen käsityksen asioista, että hän on päättänyt itse asiassa erota jo kuusi vuotta sitten.

Varuskuntien lukumäärän kanssa  tällä kiinnostuksellani ei ole mitän tekemistä. Niitä on varmastikin liikaa ja supistuvat ikäluokat  koulutetaan helposti vähemmälläkin infralla. Ja ruotsinkieliset on myös pakko kouluttaa jossakin. 

Kas, kun Wallin ei männä viikolla kertonut, että en enää ole kesällä puheenjohtaja ja tuskin edes ministeri. Minä tässä viimeisinä töinäni teen mitä haluan. Ette te minua saa erotettua. Minä teen tekoseni ja menen sitten pois.

Liikuttavaa on ollut se  nopeus ja innokkuus, jolla  pienestä puolueesta on  välittömästi löytynyt monia  puheenjohtaja / ministeriehdokkaita. Liikuttavaa on ollut se, että  niin moni on ollut valmiina. Varmasti nimittäin on käynyt niin, että pääministeri ja laajat ruotsinkieliset joukot ovat olleet tietoisia siitä, että ministeri Wallin tulee luopumaan puheenjohtajuudesta. Uskoisin niin, että  Sdp on antanut luottamuksensa  ministerille eduskunnassa sillä ehdolla, että heille  jää pikainen hyvitys. Ja nyt se sitten tuli se hyvitys. Takarajana on ilmeisesti ollut pääsiäinen.

Ministeri Wallin ehti tehdä monenmoista vahinkoa itselleen, puolueelle ja  poliittiselle instituutiolle. Varuskunnista viis. Niitä oli pakko vähentää ja sille emme voi mitään. Se, mille me voimme,  on se, että ansaitsemme  vähän suoraselkäisemmät edustajat itsellemme.

Pääsiäistä vietetiin aikoinaan  Israelin kansan Egyptistä pääsemisen  muistelemiseksi. Moderni ihminen sai nyt   historiallisten   syiden  lisäksi  juhlalle myös uuden  syyn.

Puoliaalto dipoli on kiva iltapuhde

Olen sairas, tällä kertaa fyysisesti. Olen nuhainen, flunssainen ja väsynyt. Ja minua ***uttaa kuin pientä oravaa. Olen varma, että pienillä oravilla on usein huono päivä. Lapsuudessa Tiku ja Taku rähjäsivät alinomaa, elleivät sitten lyöneet välillä leikiksi. Välillä oravat saattavat olla  myös ahkeria. Muistan edelleen lämmöllä ja rakkaudella sen, kun isäni  metsässä näytti  minulle  sen, miten kuusen oksaan orava oli laittanut  sienen lakin jemmaan.

Nyt minua siis ***tuttaa. Pääasiassa tämä  päässä jylläävä räkätauti.

Saadakseni ajatukseni vähän rauhoittumaan, rakentelin  apukeittiön lattialla 14 Mhz :n alueelle menevää puoliaalto- dipolia. Sellainen  rauhoittaa miestä.

Työ kuulostaa hienommalta kuin se onkaan. Tuo laite on itse asiassa kaksi  vaijerin pätkää, joiden kummankin pituus on 5,08 m.  Pätkät ripustetaan jonnekin  ylös rinnakkain. Vaijerin pätkien ulommaisiin  päihin  laitetaan  eristinmunat, joista  hökötys voidaan ripustaa paikkaan, jossa se ei ole naisväen  silmissä.

Vaijerin pätkien  toiset päät eristetään myös  maasta, liiteristä, tiiliseinästä ja kaikesta muustakin. Antennimunat ovat  käteviä siihen. Nämä päät ovat  lähellä toisiaan, eli  noin 10,16 m pitkän hökötyksen keskellä.

Näihin lähellä toisiaan oleviin päihin on sitten yritettävä liittää koaksiaalikaapeli. Syöttöpiste ei vaadi mitään  sovitinta, sillä hökötyksen ja koaksiaalikaapelin  ominaisvastukset ovat lähellä toisiaan, jossain 50 ja 75 ohmin välissä. Sitten  koaksiaalikaapeli kiinni lähetinvastaanottimen  takalevyssä olevaan liittimen vastakappaleeseen ja kohta kohisee eetteri torpassa.

Toisessa päässä voi kohta  olla Marlon Brando taikka Jordanian kuningas, nimittäin jos he vielä eläisivät. Espanjan kuningas EA0JC sitä vastoin elää ja voi hyvin ja on äänessä vielä.
Tänään ei kuitenkaan enää millään jaksa. Tuo saakelin flunssa kaataa minut kohta petiin. Mutta huomenna  on koetettava, kuinka tämä dipolin – rääpäle ”vetää”. Pitää myös katsoa espanjan oppikirjasta joitakin sanoja muistin  tueksi, varmuudeksi. Koskaan ei voi tietää, koska  Juan Carlos on äänessä. 

Yön kynnyksellä

Kommentit  ovat arvokkaita. Tänä iltana  sain tämän  leikkeen lukijoilta. Tiukkaa ja kaunista  menoa kareliaanisessa  hengessä ! Kuvassa  oleva  joukko on minulle  täysin tuntematonta.  Musiikkikappaleessa on joku selittämätön koukku, clue. Yksinkertainen  kansanlaulu, yksinkertainen  melodia, mutta joku kummallinen  , ihmeellinen ja karheapintainen  elementti tuossa esityksessä on.

Tai sitten  se on vain tämä saatanallinen  flunssa, vieras maakunta , ikävä Satakuntaan ja  huomiset  luennot, jotka  saavat minut  aistimaan kaiken  kummallisena ja outona. Hetkittäin kaipaan jo Kannakselle….

SOME on peto tässä markkinoinnissa

Niin kuin ehkä lukijat tietävät, minulla on netissä blogi, johon olen kerännyt kuvia muuntaja-rakennuksista. Olen ajatellut, että kun niitä puretaan jatkuvasti, niin talletan vähän kulttuurihistoriaa jälkipolville. Voitte käydä katsomassa niitä tuolla, ellette ole jo käyneet.

Tänään tuli kirje jostain Aasiasta. Herra John Wang on innostunut sivustosta. Liitteenä tulleiden kuvien perusteella hän tilaisi minulta yhden 300 kilovolttisen ja muutaman 30 kilovolttisen muuntajan. He hakevat öljyjäähdytteisiä, mutta jos minulla olisi mahdollisuus toimittaa sopivan kokoisia ilmajäähdytteisiä, nekin kävisivät hyvin.

Dear Sir/Madam,

Our company need transformers. The requirements can be seen in the detailed file. What we need is oil immersed type transformers, if you are dealing with the air-immersed transformers, and they are of the size we need, please provide with us the designing plan. I hope that we’ll have the opportunity to cooperate.

Have a nice day.

Best Regards

John

Taidan ryhtyä neuvottelemaan. Sosiaalisen median käyttökelpoisuus bisneksessä on hämmästyttävän suuri. Olen avannut markkinat Aasiaan. Nyt kun olisi vielä niitä muuntajia.

Pari ihmeellistä asiaa kummastuttaa kulkijaa

Kahta asiaa pieni ihmispoloinen on viime päivinä ihmetellyt. Kahta asiaa kummastellut. Olen luultavasti tyhmä ja viti ja hunsvotti, mutta en voi sille mitään. Ajatukseni pyörii tällä hetkellä näissä asioissa alinomaa.

Ensimmäinen ihmettelyn asia on se, että kuluneen kuukauden aikana hallitus ja valtiovalta on julistanut salaiseksi jo puolen tusinaa asiakirjaa ja päätöstä. Viimeksi nyt näin kävi Finnairin papereille.

En tiedä, onko salaiseksi julistettu asiakirjoja aikaisemmin samalla kiihkolla. En tiedä, onko aikaisemmin asioiden annettu vain olla ja nyt on ryhdytty kertomaan yleisölle tästä salaiseksi julistamisesta.. Joka tapauksessa se on oireellista ja kuvaavaa. En sano mistä, mutta sanon, että on.

Toinen mieltäni rassaava asia on se, että vaikka liikenneministeri ei saanut osoitettua tänne Keski-Suomeen ollenkaan tiemäärärahoja teiden rakentamiseen, hän kykeni sentään 2 vuorokauden viiveellä kutsumaan Uuden Seelannin liikenneministerin Suomeen. Asiasta on uutisoitu hetki sitten.

Eihän se noin voi mennä !

Jos kerran Uudessa Seelannissa on päättäjien joukossa kummallisia öykkäreitä, niin silloin tietysti meidän omat poliittiset öykkärimme pitää lähettää sinne. Perunat laitetaan perunakellariin, polttopuut laitetaan puuliiteriin, heinät laitetaan heinälatoon ja öykkärit laitetaan öykkärimaahan.

Mutta julistettakoon öykkärien nimet salaisiksi, tässä, nyt ja iankaikkisesti.

Samaa aikaan AKT – riidan osapuolet ovat harmeissaan siitä, että nyt heidän julkisnäkyvyytensä on liukumassa kohti näkymättömyyttä. Heidän näkyvyytensä näyttäisi riittävän enää Uutisvuoto-ohjelman siihen osaan, jota jaksaa katsoa vain kännissä. Siihen uutisvuodon osaan, jossa puhutaan sukupuoliasioista arkiajattelun keinoin tuulipukukansaa kiinnostavalla tavalla.

Pääministerikin ilmeisesti jo pikku hiljaa olisi iloinen näkymättömyydestä.

Jonkun tietysti olisi kaiken tämän härdellin keskellä hoidettava oikeitakin asioita, ripeästi ja asiantuntemuksella. Muuten voi käydä niin, että Uuden Seelannin liikenneministerin mietteet muuttuvatkin todeksi tässä maassa.

Presidentti on ollut nyt sitten vallankahvassa abauttia rallaa neljä viikkoa. Eilen hän tapasi presidentti Obaman. Edellinen presidenttimme joutui odottamaan tapaamista vähän kauemmin. Kaiken kummallisuuden ja kaoottisuuden keskellä tämän kaltainen asioiden sujuminen ja hoitaminen saa uskomaan, että jotenkin tästä kaikesta kuitenkin taas selvitään.

Hallituksen ansioksi sitä tuskin voidaan kuitenkaan lukea.

Kuka minä oikein olen ?

Koti on ihmiselle emotionaalinen paikka. Se on sitä, vaikka et olisi siellä koskaan käynytkään. Tunnesiteet syntyvät tarinoista ja kertomuksista, vähitellen ja lopulta kumulatiivisesti. Ainakin onnellisen kodin skema.

Kuvassa on mummolani Karjalan kannakselta vuonna 1943. Ihmiset näyttävät onnellisilta. Koko perhe on kokoontunut valokuvaa varten juuri valmistuneen rakennuksen kuistille. Samalla paikalla ollut koti oli palanut joulukuussa 1939. Tämäkin talo tuhoutui alle vuoden kuluttua kuvan ottamisesta.

En ole koskaan käynyt tällä paikalla. Silti se tuntuu minusta rakkaalta. Tunteet näyttävät syntyvän ihmisten ja tarinoiden välityksellä.

Asuin opiskeluaikanani kolmen vuoden aikana kahdessa asunnossa. Ensimmäisessä työpaikassani asuin kolme kuukautta. Olen käynyt sen rakennuksen yläkerran ikkunaa katsomassa kolmenkymmenen vuoden aikana kaksi kertaa. Sisälle on ole rohjennut mennä, vaikka mahdollisuus olisi ollutkin. Toisessa työpaikassani asuin kolmen vuoden aikana kolmessa asunnossa. Yhdessä niistä kävin talvella.

Syksyllä kävin katsomassa syntymäkotini sitä huonetta ja sitä sänkyä, jossa olen syntynyt. Viikonloppuna kävin nukkumassa toisessa talossa, siinä huoneessa, jossa olen lapsuuteni viettänyt. Juuri nyt olen nykyisessä kodissani ja kirjoitan tätä.

Olen elämäni aikana syntynyt ja asunut 15 kodissa.

Olen tänään miettinyt sitä, missä minä olisin asunut ja elänyt, jos kuvassa olevat ihmiset olisivat saaneet jatkaa elämäänsä tuolla paikalla. Opettaisinko minä insinöörejä Viipurissa, Käkisalmessa vai Sortavalassa ? Miettisinkö minä siellä nyt sitä, millaista mahtaa olla muualla. Miettisinkö sitä, miten asiat olisivat voineet tapahtua.

No, nykyisistä ihmisistä ja rakkaista minun on kiittäminen sitä, että Josif Vissarionovitš Džugašvili potkittiin pois pappisseminaarista ja myöhemmin sitten kyseinen veikko muutti sukunimensä, innostui politiikasta, ryhtyi terroristiksi, ja loi uransa politiikassa. Lopulta, vuonna 1939 hän päätti yrittää stilisoida Suomi-neidon toista helmaa asevoimin. Ehkä hän jopa ajatteli niin, että sadoille tuhansille suomalaisille hän samalla antaa uuden mahdollisuuden luoda kertaheitolla itselleen toisen ja oudon identiteetin ja elämän.

Häntä minun on ehkä elämästäni kiitettävä. Ja niitä tamperelaisia ihmisiä, jotka suojelivat häntä vuonna 1905.