Näin meitä kutsutaan … !

Lauantain ratoksi Timo Soini on esittänyt  muutamia teesejä koskien kunnallisvaaleja. Ne ovat  riemullisia ja helpotuksen tuovia. Ensimmäinen niistä nimittäin  jo rajaa minut pois ehdokkaiden joukosta, joten olen henkisesti ja moraalisesti vapaa piruilemaan.

Timo Soini sanoo, että Perussuomalaiset ovat paras puolue käymään vaalitaistelua ulkoilmassa. Minä taas olen luonteeltani eliö, joka viihtyy keskuslämmitysilmastossa ja pikkukengissä. Kohtalonyhteytemme on siis heti alkumetreillä hiuskarvan varassa.

Toiseksi  puheenjohtaja  Soini vaatii ehdokkailta sitoutumista  puolueen vaaliohjelmaan. Jos se tarkoittaa sitä, että minun pitäisi levitellä tuntemieni roistojen nimiä julkisuudessa blogini kautta, vierailla prätkäklubeilla ja kiskoa viinaa helsinkiläisissä yökerhoissa aamu neljään,  niin  tämäkin asia saattaa  muodostua esteeksi ehdokkuudelleni. Minä olen ollut nk. laillisuusmies, jonka johtavana periaatteena on ollut se, että lakia noudatetaan, huonoakin sellaista ja että omin päin touhuaminen  on paitsi  epäviisasta, niin typerää.

Puheenjohtaja Soinia ja minua yhdistää se, että molemmat kritisoimme erkkolaista täysin rinnoin. Se ei ehkä kuitenkaan riitä pitkän päälle.

Pahin este Soinin kosiskeluille on se, että, vaikka olenkin vapaata riistaa ja puolueisiin kuulumaton ihminen, niin sympatiani ovat Lutherin, uskonpuhdistuksen, James Hirvisaaren ja Arto Merisalon vaimon puolella. James Hirvisaari on nimittäin siviiliammatiltaan veturinkuljettaja.

Ja minä kun satun rakastamaan vetureita.

Timo, jos pääsisin Jameksen eduskunta-avustajaksi, niin voisin hyvinkin harkita jäsenyyttä ja ehdokkuutta kunnallisvaaleissa. Tosin Timo, sinun on muistettava, että tällä minun paikkakunnallani on jo  melkoinen Persu- vaikuttaja olemassa ja joutuisin mahdollisesti  tyytymään vaaleissa varamiehen paikkaan ja  sitä kautta johonkin lautakunta – pestiin.

Kirjastolautakunta olisi minun tähtäimessäni. Paha kyllä, se on yhdistetty nykyään urheilu- ja raittiuslautakuntaan. Niissä asioissa en koe olevani vahvimmillani. Voisi olla, että en pääsisi  sellaisen lautakunnan jäseneksi.

Pahinta kuitenkin lienee se, että minun joukkueeni on Everton. Sinun joukkueesi  on kelvoton  rupusakki, jonka kannattajat ovat pelottavia.


Tämä sitten oli satiiria, jos joku ei  sitä  hokannut !

Tentin jälkeinen tyhjyys

Eilen tentissä kyseltiin paljon ja kaikenlaista. Kysymyksiä oli siroteltu suomalaisen yhteiskunnan  murros -kehityksen ympärille niin huolimattomasti, että minä kykenin  hämmentämään kokemusmaailmallani ja summittaisella  lukemisellani tentaattoria kaikissa  neljässä  kysymyksessä. Ajan ja ranteeni säästämiseksi tiivistin kuitenkin  700 sivua tenttikirjallisuutta 12  konseptiarkki-sivuun.

Pari sammakkoa sinne laitoin muun tekstin lomaan, jotta  tentin lukija huomaa minun asioita ajatelleen.

Pääsääntöisesti nyt on kuitenkin mukava ja voipunut olo. Tenttikirjojen palautus  kirjastoon on jotensakin riemullinen hetki. Samanlainen, mitä oli aikoinaan 1975 valtion poikaleirillä, kun saattoi luovuttaa rytkyt varusvarastolle. Sillä erotuksella tietenkin, että parin päivän päästä sitä taas on ilmoittautumassa johonkin ja metsästämässä uusia  orjakahleita itselleen. Voi kuitenkin hyvin olla niin, että yritän nyt pitää vähän lomaa opiskelusta ja  keskittyä kirjoittamiseen ja kirjailijaelämään. Vaikka mitään julkaistua ei vielä olekaan ansiolistalla, ajattelin ryhtyä ainakin viettämään kirjailijaelämää, eli  anomaan apurahoja, kiertelemään taidenäyttelyjä,  juomalla sekä omat, että mesenaatin  varat ja tekemällä takapihalle ITE- taidetta  traktorinrenkaasta ja autotallin sisällöstä.

Minulla on  jo traktorin takarengas takapihalla. Monet blogin lukijoista  voivat asian  todistaa. Suuri musta  kuminen  möhkäle on kiinnostanut naapureita  suunnattomasti viime viikot. Toistaiseksi kukaan ei ole  uskaltanut lähestyä minua ja kysyä asioista.

Autotalli asia on myös hoidossa. Se on jälleen talven aikana synnyttänyt neitseellisesti tyhjästä valtavan paljon romua ja tavaraa, jotka kaikki sopivat  ITE- taiteiluun mitä parhaiten. Siivosin tosin  sen autotallin viime kesänä putipuhtaaksi, joten  syksyllä ja talvella olin  pelokkaalla  mielellä. Olin epävarma siitä,  tapahtuisiko taas sama neitseellinen  lisääntyminen tänäkin talvena.

Pääsiäisen aikana , kun kotona oli paljon perhettä käymässä, kurkistimme varovasti autotalliin. Tiedätte tämän tyylin. Se on tuttua eläinpuistoista, joissa  pihistetään ja jännitetään jääkarhunpennun syntymää. Minäkin aion ensi talveksi asentaa  pienen  vakoilukameran autotallin ja varaston väliseinään poraamaani reikään. Meinaan ensi talvena seurata tarkasti autotalliromun  neitseellistä syntymää. Nyt pääsiäisenä saatoimme oven raosta kurkkaamalla ainoastaan todistaa riemullisen tapahtuman  tapahtuneen.

Taiteiluun on jo ensi viikolla hyvää aikaa. Perheen siivous –  ja sisustustoimien vastaava esimies lähtee kaupunkilomalle Eurooppaan, joten organisaatio jää tiistaina  kokonaan  taiteellisten voimien ja taiteilijaelämän  armoille. Nyt viikonloppuna aion kerätä voimia koitosta  varten.

Jos prosessi ei etene  toivotusti ja hallitusti, haen rautakaupasta  multaa kymmenen säkkiä ja täytän  kyljellään olevan  renkaan sillä. Sitten  istutan  näin syntyneeseen kukkapenkkiin orvokkeja toukokuun lopussa. Idea on ehkä vähän kulunut, mutta taiteellinen. Taiteen lailla tämäkin teko saattaa poikia tiukkaa keskustelua, kovia vastaväitteitä ja suurten mielipide-erojen kautta kasvamista uuteen tietoisuuteen. 

Juna oli aikataulussa

Mutta kylmä kuin ryssän helvetti. Naiskonduktori ei onnistunut saamaan lämmityslaitteistoa toimimaan ja miesveturinkuljettaja  piiskasi DV 12 veturinsa semmoiseen laukkaan, että koko vaunuletka ajoviimassa jäähtyi  +2 asteeseen.

Olen matkustanut sen vuoksi  korvaläpät alhaalla, kaulaliina vyötettynä ja lapaset kädessä.

Ainoa, jolla junassa ei ollut   kylmä, vaan hiki, oli se nuorimies, jolta oli huumeannos jäänyt ottamatta Turun laivapikajunassa. Varkauden jälkeen kaveri  kävi vessassa asumassa jonkin aikaa ja kohta  oli hiki ja epätoivoinen katse kadonneet.. Hänellä meni jääkylmässä junassa kovaa. Meillä muilla oli cool !

Joensuun asemalla näin ison vaalean.. Se oli sivuraiteella ja  oli kytkemässä itseään puutavarajunan eteen.

Anteeksipyyntö

Espanjan kuningas, radioamatööri  Huan Karlos on pyytänyt anteeksi alamaisiltaan  taannoista norsujahtiaan, sillä hän on tullut synnintuntoon jouduttuaan  leikakukseen ja kipsiin murtuneen jalan vuoksi.

Kotimaisilta  konnilta odotetaan edelleen vastaavaa anteeksipyyntöä. Toistaiseksi kaikki vat olleet kuitenkin tavattoman kovakalloisia ja vakuutelleet syyttömyyttään.

Auttaisikohan kipsi asiaa ?

Lähden tätä miettien Joen kaupuunkiin tenttimään  demokraattisten voimien kirjoittamaa sosiologian tenttimateriaalia. Yritän tässä jo huomista tenttiä  varten  heittäytyä proletariaatin housuihin ja huutaa herroille tuomiota.

Rikos ja harmistus

Kansanedustaja Kanerva on valitellut sitä, että hänestä tuntuu ihan nyt siltä kuin hänen siipensä on leikattu.

Minä taas totean, että silloinhan asia on ihan oikein ja kunnossa. Siltähän se pitääkin tuntua, jos ehdollinen napsahtaa päälle. Silloin niin kutsuttu tavallinenkin kansa joutuu elelemään varpaillaan ja varomaan kovin lennokasta elämää, ettei ehdollinen muutu ehdottomaksi.

Ehkä suurin etu minulla Kanervan suhteen on siinä, että en ole ollut mistään syytettynä, eikä minua ole mistään tuomittu. Sellaisessa tilanteessa seurustelu vankeinhoitolaitoksen  kanssa on  kiinnostavaa, miellyttävää ja mukavaa. Ja kyllä minulla siellä tuttuja onkin. 

Viime päivinä julkisuuteen on marssitettu jälleen  koko joukko  normien rikkojia. Yksi ehdottaa demokratian  vajentamista, toinen hihamerkkejä ja kolmas  pelastaa  kansakunnan  lahtaamalla  nuoria ihmisiä kesäleirillä. Minua kiinnostaa se seikka, että julkisuudessa näitä  normistojen rikkomisia käsitellään sangen kirjavasti. Osa  syytetyistä taitaa jo kohta vaatia  Viljon tavoin Valdea vapaaksi ja uhrille pientä sakkoa

Mitään tolkkua ei tunnu olevan enää. Ja kun tokuttomuudessa on sitten  kauheuden siemen, niin helposti väkijoukko kyllästyy  Kanervan tapaisiin julkisuuden ” tapatöppäilijöihin” ja huutaa Barabbaan vapaaksi. 

Minä seuraan kiinnostuneena sitä, kenet erkkolainen huudattaa  näistä lainrikkojista vapaaksi. Oli se kuka tahansa, aivan varmaa on, että seuraavissa vaaleissa taas turkulaiset antavat maineelleen katetta ja äänestävät niin kuin aina ovat äänestäneet.

Ravintola Kosmoksen suuri yksinäinen

Kirjailija Wahlroos on julkaissut  kirjan. Toivottavasti kirja myy  kunnolla, sillä  maassamme  kirjailijoille tilitetyt tekijäpalkkiot ovat tunnetusti vaatimattomia ja moni kirjailija  joutuukin anomaan apurahoja ja  luennoimaan kansalaisopistojen  kynäilypiireissä nimellistä korvausta ja  korvapuusti – kahvia vastaan. Minä  ajattelen niin, että  ruotsinkielisen sivistyssektorin  sisällä on paljon äveriäitä säätiöitä, joilta Nalle voi anoa  lisuketta  tekijänpalkkioille.

Siisti solmio ja  taskunenäliina hänellä ainakin  oli television kuvassa, joten  siinä mielessä hän poikkesi  edukseen normaalista samettipikkutakki- sananikkarista.

Kirjailijaliiton kyselyn perusteella  suomalaiset kirjailijat ansaitsevat keskimäärin 2000 euroa vuodessa tekijän – ja  julkaisupalkkioina. Moni muukin joutuu  näin ollen tekemään firapelihommia, jotta  koko vuoden  eläisi ja  terveenä pysyisi ja  uusia keksittyjä juttuja jaksaisi sepitellä iloksemme.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan Wahlroosin toista kirjaa ja sitä, hakeeko hän Kirjailijaliiton jäsenyyttä ja lukeeko  Kirjailijaliitto nämä Wahlroosin  teokset  fiktiivisiksi kaunokirjallisuuden  helmiksi, vai tietokirjoiksi. Suomen tietokirjailijat hyväksyvät jäsenekseen jo yhden kirjan kirjoittajan.

Wahlroosin kannattaisi kuitenkin ehdottomasti anoa jäsenyyttä tuolle sepitteelliselle puolelle. Siellä on sisällä viimein myös monesti  yrittänyt Kata Kärkkäinen, nykyistä nimeä en nyt tähän hätään muista. Siellä Wahlroos voisi hioa sanan säiläänsä muiden kirjailijoiden kanssa ja kukaties  sieltä aukeisi hänelle  muitakin lisätienestejä.

Täytyy kuitenkin etukäteen vähän Wahlroosia  varoittaa siitä, että sisäänpääsy miehelle voi olla vaikeampaa. Juha Vuorinen on  julkaissut paljon kirjoja ja niitä on painettu  ja myyty Suomessa yli miljoona kappaletta, mutta eipä vain ole miehelle auenneet Kirjailijaliiton ovet. Kosmoksessa Juha joutuu istumaan yksinään omassa pöydässään kun oikeat kirjailijat  juttelevat  tulevista juonikuvioista  omissa pöydissään. Näin voi käydä Wahlroosillekin.

Hydraulikka-asiaa

James Hirvisaari on työnjohtaja ja Eduskunta  työnantaja, jos on uskominen   erkkolaisen  levittämiä mielipiteitä siitä voidaanko Jameksen eduskunta-avustaja  lempata  pellolle. Eduskunta-avustaja  on hömäkän oloinen naisihminen, joka on sotkeutunut ulkomaalaisten sorsimiseen Lieksassa ja ilmeisesti ollut tosissaan. Viime aikoina hän taas on ollut  satiirisesti liikkeellä, mutta kukaan  ei oikein usko, että hän on nyt ollut tosissaan liikkeellä. Satiiri on vaikea laji, myönnetään. Mutta yritetään.

Kohun keskipisteessä oleva Matti Putkonen näyttää olevan riidankylväjä, jolla on  myötämielisyyttä satiiria yrittänyttä hömäkän oloista  nuorta naista  kohtaan. Se on oikein. Minä olen myös varma, että nuori nainen  yritti  olla asiassa taitavampi kuin onkaan. Hän oli lukenut hihamerkeistä, kiitos suomalaisen  oppivelvollisuusjärjestelmän ja ajatellut koettaa kirjoittaa Veikko Huovisen malliin  hitlerveitikka- tekstiä.  Tytär ei onnistunut. Mutta minä voin vakuuttaa, että se on mahdollista.  ”Satiiri kirjallisuudessa”  – kurssilla kirjoitin  valloittavan esseen  Hitleristä ja hänen perse-pieru – intohimoistaan. Ich rase meine Arsch auf !!! Persut voivat vapaasti pyytää essee- kirjoitelmaani  sopivasta kovauksesta  lainaksi

Harva muuten on tajunnut, että Matti Putkonen on ay- liikkeen ja SDP- puolueen ovelasti  Perussuomalaisiin ujuttama myyrä, joka  ansiokkaallaan työllään vastaa vähintään  50 000 äänestäjää.  Matti Putkosen  siirtyminen on  tarkoin suunniteltu liikku. Matti Putkonen saa vielä Perussuomalaiset muotoonsa ja  alkuperäiseen  laajuuteensa.

James…..  minun ajatuksiini  tuli äkkiä Mattisen teollisuuden asemesta Ukko-James kaivuri, jota Lännen Tehtaan valmistivat. Kaivurissa etupuomin ja takapuomin välinen sylinteri ei tahtonut pysyä suorana  millään. Ylirajut paineiskut väänsivät  sylinterin tavan takaa vääräksi. Vasta kun  ymmärsi asentaa jälkiasennuksena  paineiskuventtiilin linjaan, sylinterin varsi  rupesi kestämään.

Hirvisaaren paineet kestävät ihmeen hyvin. Toisaalta  monet muut perussuomalaiset ovat etääntymässä puolueesta  eri suuntiin ja räjähtelemässä julkisuudessa parhaan kykynsä mukaan, joten paineiskuventtiileillä  olisi kyllä kysyntää. Tai oikeastaan sokkiventtiileillä. Niinpä loppukaneettina voisikin sanoa, että perussuomalaisuus on hydrauliikan  sukulaisaate. Vähän samaan tapaan kuin  Elsi Katainen, keskustan mahdollinen puheenjohtajaehdokas ja tämän nykyisen pääministerimme.

Isyys on rankka juttu

Jatkamme edellispäivän  teemalla. Hyvä on jos rakastaa ja huolehtii perheestään. Huono homma on taas, jos ei sitä tee ja sen vuoksi jälkikasvu  aiheuttaa ongelmia. On siis järkevää pitäytyä onnea tuottavissa  itsestäänselvyyksissä, eikä ryhtyä epäolennaisiin  keskittymään.

Turkmenistanilaisministeri on saanut potkut, koska maan presidentin mukaan hän on huono isä. Energia- ja teollisuusministeri Jarmuhammet Orazguljev on laiminlyönyt kasvatuksen, koska hänen poikansa joutui auto-onnettomuuteen. Näin meille kertoo maailman asioista Turun Sanomat.


Virkamiehen auktoriteetti riippuu pitkälti siitä, minkälaisen kasvatuksen hänen lapsensa saa ja miten he käyttäytyvät yhteiskunnassa. Huonosti kasvatetut lapset joutuvat yleensä tämän auto-onnettomuuden kaltaisiin ikäviin ja traagisiin tilanteisiin. Sen aiheuttivat korkeiden virkamiesten lapset, ja seuraukset olivat vakavat, sanoi presidentti Gurbanguly Berdymuhamedov hallitukselleen


Hulttiopoika on opiskellut  yliopistossa, sen minkä kaahailultaan on nyt ylipäätään ehtinyt. Yliopistokin oli laiminlyönyt huolehtimisvelvollisuutensa, joten yliopiston rehtorikin sai kenkää.

Hieno systeemi.

Valitettavasti meidän nykyinen hallituksemme on niin nööseistä koottu kasaan, että aika harvan  ministerin jälkikasvun jalat  vielä ylettyvät auton polkimille. Mutta asiaa voisi toki kehitellä.

Kun ministerin jälkikasvu  saa itkupotkuraivarin  perhepäivähoidossa, taikka  päiväkodissa, ja heittää  aamupäivävellit hoitotädin  karvalankamatolle, ministeri  kerää tavaransa pöytälaatikosta ja nostaa kykintä. Hyvä systeemi. Paitsi ministereiden jälkikasvu osittain  meillä Suomessa vielä on vaunuissa  nukkuvia kääröjä, joille on paha keksiä syntitaakkaa. Pelkkä vaipan täyttäminen tuoksuvilla terveisillä ei ehkä ole kurittomuudeksi laskettavaa.

Minä opetin joskus suurlähettilään poikaa. Muuten oli hieno poika ja asiallinen, mutta ei halunnut olla isänsä kanssa missään tekemisissä. Ja olen minä opettanut ministerin siskonpoikaakin. Hänkin oli hieno kaveri. En edes osannut ajatella, että tässä voisi olla työpaikka liipasimella, jos kasvatusvastuu kävisi liian suureksi.

Vaarallisin opetettu lienee eräs nuori nainen, joka sittemmin ryhtyi  lehtimieheksi. Hän oli teräväsanainen jo silloin .Hänen tielleen  ei ole hyvä sattua  sukset ristissä.

GINI-kerroin voi olla yli 60

Olen huonolla humoorilla. Vettä sataa. Kirjoittaminen tökkii ja  lukeminen on oksettavaa.  No, saunassa oli mukavaa. Ja  kevään lintusia on pihapuissa runsaasti.

Lukeminen tökkii sen vuoksi, että on pakko lukea välillä  epämääräistä kirjallisuutta. Ensi viikon tenttiin  on  nimittäin  yliopisto ja  luennoitsija  määrännyt  Työväen sivistysliiton kustantaman  kirjan  tulonjaosta, perintöjen  vittumaisuudesta ja rikkaiden  helposta elämästä. Teos on aivan kuin suoraa  vuoden 1918  punakaartin pako – kuormastosta tien pyörtänölle  tipahtanut. Minun on pakko lukea semmoista tekstiä yli 200 sivua. No, se kirja on onneksi vain yksi kolmesta tenttiin tulevasta, ja kun ne kaksi muuta ovat astetta miedompia, voin  ehkä pitkin hampain  ensi perjantaina kirjoittaa tentissä puuta heinää tiedostavien  yliopistopiirien  halujen  tyydyttämiseksi.

Kirjassa on yksi mielenkiintoinen termi. Se on GINI- kerroin. Se on  termi, joka ei valitettavasti  kaveraa tonicin kanssa, vaan kertoo lukijalle sen asian, että  miten  helvetin epäoikeudenmukaisesti raha ja varallisuus  jakautuu  tässä yhteiskunnassa.

Kun termillä on kiinnostava nimi, sen sisältökin jää mieleen helposti. Onkin suuri synti, että tieteelliset tenttikirjat sisältävät niin kuivia ja kummallisia  termejä, että niiden  mieleen painaminen on tuskallista ja  kauheaa.

Yliopiston pääsykoekirjassa oli vuonna 1974 valokuva sivulla 168. Sen kuvateksti kuului näin: ” Kuvassa sonnin siittiösolut 600 kertaa suurennettuna.”

Sekin jäi hyvin mieleen, mutta siitä ei suurta hyötyä ole lopulta elämässä ollut. Myöskään Ruben , Simeon , Leevi, Juuda, Daan………- luettelo ei ole minulle  työväentutkijoiden pelkäämää rikkautta ja menestystä tuonut. Sollen vollen Holmenkollen…. an , auf, hinter, Uber ….

Ehkäpä ensi perjantaina piruuttani vastaan tentissä  kaikkiin kysymyksiin  kertomalla Gini-kertoimesta ja … niin,  minullahan on vielä 4 vuotta opinto-oikeutta jäljellä. Hmm. Ehkäpä tentissä kirjoitan kaiken minkä sylki suuhun tuo,  koskien  tenttikirjallisuuden valintaa ja siinä esitettyjen  tietojen tieteellisyyttä ja laatua. Ehkä nyt otan kautta aikojen, elämäni ensimmäisen hylätyn yliopisto – tenttiarvosanan. Ehkä nyt kokeilen jotain räväkkää. Olen tänään jo muutakin  räväkkää tehnyt, mutta  edellisen päreen kokemuksista oppineena  olen ryhtynyt salailemaan asioita.

Tervetuloa Anne. Toivottavasti viihdyt täällä. Viime viikkoina tekstit ovat olleet  kärttyisiä ja huonoja ja  täynnä kevään angstia. Ne kyllä paranevat tästä, minä lupaan.

Haastava haaste

Sain haasteen. Minua pyydettiin listaamaan asioita, jotka tuovat  minulle hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa lukijoille.


Minä päätin jättää kaikki itsestään selvyydet pois. Jokainenhan tietää, että  perheenjäsenet, rakkaat ja  lähimmäiset  aikaan saavat ihmisessä hyvää mieltä. Hyvä terveys on onnen asia ja rakas lemmikki, taikka ihmisen jumalasuhde tuovat  pitkässä juoksussa  hyvää mieltä, onnea ja  riemua. Ne ovat kuitenkin  kaikilla ihmisillä  aina lähes samassa asemassa olevia  välttämättömyyksiä ja  niiden  äärimmäinen   deprivaatio aikaan saa usein korostuneesti niiden nousemisen korokkeelle.


Totta kai nämä  asiat ovat kaikkein tärkeimpiä myös minulle. Uskoisin kuitenkin, että harvaa kiinnostaa kovinkaan paljon se, että  olen kiitollinen  samoista asioista kuin toiset. Niinpä päätin olla vähän epäsovinnainen ja  valita vähän karheampia onnentuojia


Hyvä kirja lienee selviö ja itseoikeutettu   elementti tälle  listalle. Jos kerran lukee kuin  hullu, valikoi lukemisensa kuin mielipuoli ja vielä yrittää opiskella  kirjojen teoriaa, lienee selvää, että kirjat tuovat minulle  onnea ja iloa. Ne luovat  eteeni oman maailmansa, kukin omalaatuisensa, kutsuvat minua sinne, ja pidättelevät  poislähtemistä usein  sangen innokkaasti. Joissakin maailmoissa  olen   koko elämäni.


Onnistunut  radioamatööriyhteys  saa mieleni iloiseksi. Myönnetään, että se on perverssiä ja outoa, mutta  se nyt sattuu olemaan  perversseistä ilonaiheistani se, jonka kehtaa sanoa


Junamatka on minulle uskomaton elämys. Se voittaa linja-autot ja henkilöautot ja lentokoneet mennen tullen. Juna on  kävelemisen ohella  edelleen  muodissa olevista  maa- kulkemismuodoista pitkäikäisin. Se on säilynyt suurinpiirtein sellaisenaan  yli 150 vuotta. Junassa voit kävellä, voit törmätä ihmeellisiin ihmisiin ja junassa voit  katsoa alati muuttuvaa  näyttämöä oudosta ja kummallisesta  suunnasta. Kun autoilija on  pakotettu liikkumaan  infran sisällä ja infrasta toiseen, junan matkustaja  liikkuu  infran ulottumattomissa, takapihoilla, metsissä ja peltojen  takana. Jossain siellä, missä autoilija ei koskaan voi kulkea


Onnistunut  kokkailu saa miehen ylpeilemään. Kun väki syö, ruoka tekee kauppaansa ja  ihmiset ovat aterian jälkeen hyvällä mielellä, minäkin olen onnellinen. Verisestä lihasta ja  multaisista juureksista voi taikoa ällistyttäviä juttuja, jos on harjaantunut. Minä olen vasta matkalla sinne


Hyvä pidetty luento vastaa  kohtuullista känniä ja flow- kokemuksena huonoa orgasmia. Siitä ei tule kuitenkaan krapulaa. Siksi opettaminen on  niin hauskaa. Silloin  tällöin huomaat pitäneesi ainutlaatuisen  tuokion ihmisten lapsille. Silloin tällöin huomaat luoneesi  jotain   käsittämätöntä ;  olet onnistunut  houkuttelemaan  nuoren ihmisen kiinnostuksen -portaiden alarappusille.


Portter, tuo kaikkien  Lontoon satamien  kantajien  lämmittävä mielijuoma ei kaipaa perusteluja. Jos samassa aineessa on mukana  ruoka ja juoma, sekä tehoaine, mitä muuta mies kaipaa talvi-iltoina


Seuraava asia olisi ollut single- malt, mutta koska nyt jo kaikki  ajattelevat minut juopoksi, laitetaan tähän sitten Skotlanti. Olen käynyt 5 -7  kertaa. En muista tarkalleen, mutta joka kerta minä olen nauttinut jokaisesta  hetkestä ja sekunnista. Minulla on siellä kavereita ja minulla on siellä  tuttuja pikkukyliä, joihin on pakko päästä.


Purjehdus on tietenkin  raumalaiselle  taivaan esikartano maan päällä. Hätätilassa  tunnelman voi saada aikaan pelkkä moottorivene ja meri. Sisävedet eivät juurikaan saa ihokarvojani nousemaan pystyyn. Onni on se, kun  purjeet vetävät  kunnolla, peräaalto kohisee, peräsimessä ei ole juurikaan painetta, aurinko paistaa ja edessä on mukava ankkuripaikka.


Iloni muuttuvat  yhä kummallisemmiksi.Jos on pakko vielä luetella näitä, niin seuraavana  on onnistunut heitto perhovavalla. Mieluummin sellainen heitto, johon iskee kala, mutta välttämätöntä se ei ole. Aivan riittävää  on se, jos heitto on kohdallaan ja perho laskeutuu kiven kainaloon taikka keskelle tuikkia.


Ja pakko minun on  mainostaa prätkää. Se taitaa olla jo numero kymmenen. Pakko minun on vielä muutama muukin luetella.


Teatteri-esitys kuuluu tähän listaan ilman muuta. Se on tietenkin itsestään selvyys ja kuuluisi  tuonne  aikaisempaan ryhmään. Ihminen, joka ei pidä teatterista, on pelottava ja kummallinen. Sellaisen ihmisen seurassa minä en osaa olla oma itseni.


Flirtti on listalla siksi, että tuottaa suurta iloa silloin, kun olen saamapuolella. Itse olen huono tuota harrastamaan. Olen satakuntalainen, kömpelö ja kummallinen, joka tyynnä kyntää aurallaan, maata isien. Ja tässä tapauksessa, ihan oikeaa multaista vakoa.
Ja vielä yksi ihme.


Valokuvan ilmestyminen  paperille  pimiössä.


Mutta  nyt kaikki luettelointi  menee jo  toistamiseksi. Yhä enenevässä määrin asiat kuuluvat tuohon ensimmäiseen ryhmään, jonka jätin pois tahallani. Te tietenkin kärtätte ja ahdistatte luettelemaan edes jotain tuosta  ensimmäisestä, itsestäänselvyyksien luettelosta.


Jos on pakko  sanoa, niin sitten se on oman lapsen  pitäminen  käsissä synnytylaitoksella.


En osaa oikein haastaa ketään tähän.