Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: Vehkeet ja pelit

Hydraulikka-asiaa

James Hirvisaari on työnjohtaja ja Eduskunta  työnantaja, jos on uskominen   erkkolaisen  levittämiä mielipiteitä siitä voidaanko Jameksen eduskunta-avustaja  lempata  pellolle. Eduskunta-avustaja  on hömäkän oloinen naisihminen, joka on sotkeutunut ulkomaalaisten sorsimiseen Lieksassa ja ilmeisesti ollut tosissaan. Viime aikoina hän taas on ollut  satiirisesti liikkeellä, mutta kukaan  ei oikein usko, että hän on nyt ollut tosissaan liikkeellä. Satiiri on vaikea laji, myönnetään. Mutta yritetään.
Kohun keskipisteessä oleva Matti Putkonen näyttää olevan riidankylväjä, jolla on  myötämielisyyttä satiiria yrittänyttä hömäkän oloista  nuorta naista  kohtaan. Se on oikein. Minä olen myös varma, että nuori nainen  yritti  olla asiassa taitavampi kuin onkaan. Hän oli lukenut hihamerkeistä, kiitos suomalaisen  oppivelvollisuusjärjestelmän ja ajatellut koettaa kirjoittaa Veikko Huovisen malliin  hitlerveitikka- tekstiä.  Tytär ei onnistunut. Mutta minä voin vakuuttaa, että se on mahdollista.  ”Satiiri kirjallisuudessa”  – kurssilla kirjoitin  valloittavan esseen  Hitleristä ja hänen perse-pieru – intohimoistaan. Ich rase meine Arsch auf !!! Persut voivat vapaasti pyytää essee- kirjoitelmaani  sopivasta kovauksesta  lainaksi
Harva muuten on tajunnut, että Matti Putkonen on ay- liikkeen ja SDP- puolueen ovelasti  Perussuomalaisiin ujuttama myyrä, joka  ansiokkaallaan työllään vastaa vähintään  50 000 äänestäjää.  Matti Putkosen  siirtyminen on  tarkoin suunniteltu liikku. Matti Putkonen saa vielä Perussuomalaiset muotoonsa ja  alkuperäiseen  laajuuteensa.
James…..  minun ajatuksiini  tuli äkkiä Mattisen teollisuuden asemesta Ukko-James kaivuri, jota Lännen Tehtaan valmistivat. Kaivurissa etupuomin ja takapuomin välinen sylinteri ei tahtonut pysyä suorana  millään. Ylirajut paineiskut väänsivät  sylinterin tavan takaa vääräksi. Vasta kun  ymmärsi asentaa jälkiasennuksena  paineiskuventtiilin linjaan, sylinterin varsi  rupesi kestämään.
Hirvisaaren paineet kestävät ihmeen hyvin. Toisaalta  monet muut perussuomalaiset ovat etääntymässä puolueesta  eri suuntiin ja räjähtelemässä julkisuudessa parhaan kykynsä mukaan, joten paineiskuventtiileillä  olisi kyllä kysyntää. Tai oikeastaan sokkiventtiileillä. Niinpä loppukaneettina voisikin sanoa, että perussuomalaisuus on hydrauliikan  sukulaisaate. Vähän samaan tapaan kuin  Elsi Katainen, keskustan mahdollinen puheenjohtajaehdokas ja tämän nykyisen pääministerimme.

Kodakchrome

Kirjoituskonetehtaat eivät ole ainoita laitoksia, joille on tullut kiire sopeuttaa tuotantonsa teknisen kehityksen mukaiseksi. Viimeisten tietojen mukaan KODAK- yhtiö on suurissa vaikeuksissa. Viimeinenkin mummu ja vaari on saatu oppimaan digi-kuvauksen salat.

Kehitys on ollut Kodakin kannalta murheellisen nopeaa. Heidän edustamansa prosessi on säilynyt kohtuullisen muuttumattomana noin 100 vuotta. Sitten joku sanookin, että hopeabromidia ei enää tarvitakaan.

Suuria muutoksia edeltävät heikot signaalit jäävät suurelta yleisöltä useimmiten huomaamatta. Yrityksen ne olisi kyllä osattava aistia.

Kun ostin 1970 Nikon –kameran, en kyennyt kuvittelemaan tilannetta, että jonain päivänä se olisi tarpeeton ja käyttämätön. En pystynyt kuvittelemaan tilannetta, etten saisi siihen filmiä. Laitoin tuohon kameraan rahaa investointina koko kesän, eli kolmen kuukauden palkat. Nykyrahassa mitattuna lukion ensimmäisellä luokalla opiskeleva poika marssi liikkeeseen ja osti 5000 euron kameran.

Sen jälkeen en ole koskaan enää investoinut niin hurjasti ja suhteettomasti mihinkään harrastukseen taikka toimintaan. Sen jälkeen olen harvoin kokenut mitään niin suurta intohimoa ja kiihkoa.

Korkeintaan koin pimiössä sen saman tunteen, kun kellertävässä suojavalossa alkoi hitaasti näkymään ensimmäiset yksityiskohdat vedoksen pinnalla. Tuntui upealta ja hienolta liikutella altaassa 50 x 60 vedosta, jännittää kaikkien sävyjen esiintuloa ja ajatella, että olen tämän itse tehnyt, melkein kokonaan. Negatiivi on suojassa pergamiinikuoressa, ainoa kopio on tässä ja tämän voi pitää seinällään ihan yksin ja kokonaan.

Minulle oli myöhemmin suuri shokki se, että nykyisen työpaikan ensimmäisten alkeellisten web- sivujen kaunis taustakuviointi oli kiskaistu joltakin uusiseelantilaiselta kotisivulta. Yhdessä sekunnissa. Maapallon toiselle puolelle.

Kaipaan kemikaalin tuoksua. Kaipaan mekaanisen sulkimen räpsähdystä ja pimiön taikamaista yksinäisyyttä. Tunnelmaan pääsee kyllä näinkin.

Mitä luolan suun ulkopuolella on ?

Tein tänään pitkää pakettia sukulaispojalle. Hänellä on syntymäpäivä kohta. Sellaisen muistaminen on silloin parhaimmillaan, kun antaja on tarpeeksi vanha ja häntä tarpeeksi lapsettaa. Jos vielä saaja on samalla lapsuustasolla, asiat synkkaavat riemullisesti yhteen.

Tänään piti matkaan saada slovakialainen pitkähuilu nuorelle musikantille. Tiedätte kapistuksen. Tämän pitkähuilutyypin nimi on Koncovka.

Jotkut ehkä näkivät sellaisen Helsingin musiikkitalon avajaisissa, kun sorea nuori nainen improvisoi sellaisella. Soitin vaatii soittajalta vähän taitoa, sillä siinä ei käytännössä ole ollenkaan sormireikiä.

Vehje piti saada pakettiin. Itella oli karsinut pakettivalikoimastaan juuri tuon 80 cm pitkän kertasinkoa muistuttavan tuotteen, joten marssin paikalliseen kirjakauppaan.

Heilläkään ei sellaista ollut myynnissä, mutta heille oli saapuvan postin mukana sellainen kyllä joskus tullut. Se noudettiin minulle kellarista. Kun tarjosin siitä maksua, liike kieltäytyi. Minusta se oli ihastuttavaa, mutat koska oli riemuissani asiani onnistumisesta, vaadin saada ostaa heidän myyntipöytänsä rihkamasta jotain sen suuruista ostosta, joka suurin piirtein tuottaisi soveliasta kassavirtaa liikkeelle, jotta en aivan maksamatta tavaraa liikkeestä ulos kantaisi.

Nappisilmäinen myyjätär hymyili minulle herttaisesti ja kehotti ostamaan toffeeta. Pidin artikkelia kirjakauppaan sopimattomana, mutta suostuin ja niin saatoimme molemmat säilyttää kasvomme ja meillä oli hyvä olo.

Koncovca on nyt matkalla Itellan logistisessa verkossa. Pidän suotavana, että Itella ei seuraavien vuorokausien aikana saneeraa juuri tätä ketjun osaa pois. Pidän suotavana, että 7 ikävuotta täyttävä musiikkiopiston kasvatti saisi poikkihuilunsa seuraksi instrumenttikokoelmaansa nyt pitkähuilun.

Huomaattekos, en ole tänään kirjoittanut juurikaan politiikkaa. Ja miksi ?

Siksi, että sen toiminnan saturaatiopiste on käsittääkseni nyt tällä viikolla ylitetty. On tultu pisteeseen, jossa kenenkään poliitikon sanoihin ei voi enää luottaa, eikä vakavasti niihin suhtautua. Tällä viikolla on tultu tilanteeseen, jossa minun on helppo suhtautua 7 – vuotiaan lapsen mielipiteisiin, Rautaruukin osakekurssin romahtamiseen ja keskioluen laimentamiseen. Mutta sen monimutkaisempiin asioihin en halua nyt puuttua, sillä siinä on se vaara, että joutuisi sekoitetuksi em. poliitikko-ryhmään.

Tunnen itseni siksi Platonin luolavertauksen kaveriksi, joka on hetkeksi päässyt ulkoilmaan tutustumaan todellisuuteen, ja joka sen jälkeen on joutunut takaisin luolaan kavereittensa seuraan. Oloni on tuon kaverin tunteet.

Selitä siinä sitten näille, mitä siellä ulkona on. Selitä siinä sitten näille, että te näette ainoastaan edessänne, luolan seinällä, kaaoksen ja romahduksen liekkien heittämät varjot. Totuus siellä ulkona on aivan jotain muuta.

Olen tänään miettinyt Raumalla menehtyneen pienen luistelijatytön kohtaloa.

Kirjahyllyn aarteita

Minullapa on hyllyssä aarre.

Minulla on Robert K. Massien kirjoittama Pietari Suuren elämänkerta.

Ostin sen Virroilla asemapaikkaa pitävästä liikkeestä. Ostin sen kirpputorilta.

Opus on pokkari, jossa on 867 sivua. Kaikki tämä tietenkin on kiintoisaa ja arvokasta.

Kaikkein arvokkainta on kuitenkin se, että kirjan välissä on henkilökohtainen nimikortti, jolla Kari Kairamo on kyseisen kirjan omistanut lahjaksi ystävälleen vuonna 1983.Silloin oli kaikki vielä hyvin.

Kirjan välissä on mielenkiintoine ruokalista. Ravintola Savoy on silloin tarjonnut ” Oeufs de lotte et pain grille´.

Sen päälle on syöty metsästäjän leike. Sitten on syöty ” Sorbet de mangue”. Kahvia ja liköörejä on myös ollut tarjolla. Juomana on ollut Koskenkorva – eau minerál ja Chateau Graulet 1979

Odotan tikkana sitä, että Nokian uusi johtaja ja tulevan historikin tekijä ottavat minuun yhteyttä ja lunastavan nämä arvokkaat dokumentit yhtiön käyttoon.

Mie tein heräteoston

Ostin eilen polkupyörän itselleni. Se on elämäni toinen itselle ostettu. Siitä lukija voi päätellä, että enemmän kirjoittaja on polkenut heinäkasaa elämässään kuin polkupyörää.

Minulla on ollut aina huono onni pyörien kanssa.

Ensimmäinen oli äidin vanha naistenpyörä, josta oli otettu satula pois. Sillä minä sotkin seitsemän kilometriä kouluun.

Sitten sain ensimmäisen oman Tunturini. Ranteeseen laitettiin vielä Leijona ja siinäpä oli nuori mies valmis yhteiskouluun.

Seuraavan pyörän annoin nuorelle miehelle yliopistokaupunkiin. Sieltä se varastettiin ensimmäisenä yönä. Luultavasti huumehörhöt. Poika jäi ilman pyörää ja isä jäi ilman pyörää.

Mutta eilen tein kaupan kuvassa olevasta vempeleestä. Käyttööni saan pyörän ehkä sunnuntaina, taikka sitten vasta viikon päästä. Joudun odottelemaan ja miettimään, kuinka paljon tuosta vempeleestä lentää kuraa syliin ja selkää. Joudun miettimään, millä helvetillä estän sen, että nussi ei iske ensimmäisessä mahdollisessa tilanteessa.

Ja eniten joudun tietenkin miettimään sitä, että pakoa ei enää ole. Nyt minä joudun fyysisen liikkumisen, hikoilun ja sään armoille. Selviänkö siitä, että minulle tulee hiki ? Selviänkö siitä, että kastun läpimäräksi ja väsyn jossain metsäpolulla taikka metsäautotiellä. ?

Mutta odotan ja mietin minä muutakin. Kun tuo punainen munamankeli oli viikko sitten Tahkolla kilpailujen jälkeen punnittu, se oli painanut 11.1 kg. Se tarkoittaa sitä, että pyörä rullaa ihanasti ja on kevyt polkea. Raskauden tunteet johtuvat polkijan fysiikasta, tai sen puutteesta.

Oloni on siis kuin joulupukkia odottavan pikkupojan. Muistan saman tunteen vuodelta 1970, kun ostin ensimmäisen Nikon- kamerani. Löin tiskiin kolmen kuukauden palkkani, enkä epäröinyt hetkeäkään. Nyt ladoin tiskiin kolmen päivän palkan ja mietin, onko minusta tähän leikkiin ?

No, pakko yrittää. Ja sitä paitsi, se on kivaa. Olen kokeillut.

Lähden matkaan

Helteiset taipaleet odottavat kulkijaa. Nouset satulaan ja iltapäivällä kenties näen jo meren ja saaret ja virran. Kerran kesässä niin on vain tehtävä. On päästävä irti ja niin kauas kotoa, että yhdessä päivässä ei takaisin enää ennätä.

Mitään kovin hidasta ja ekologista reissua en ole aloittamassa. Kulkuvälineen litrateho on pitkälti toistasataa hevosvoimaa, kaurana se syö korkeaoktaanista ja mukaan tulee vain kuljettaja. Pyrin yöpymään lakanoiden välissä ja syömään aamupalani valmiista pöydästä. Kesäteatteriin en tällä reissulla ehdi, mutta toivon mukaan pari kertaa lavatansseihin. Pakkasin matkaan ainakin kengät ja säädyllisen paidan sitä varten.

Raportoin sunnuntai-iltana, mikäli katson sen aiheelliseksi. Ajelen liikennesääntöjen puitteissa ja palaan hiljalleen idän kautta. Nyt ensin lähden länteen. Vaimo lähtee etelään. Vähempikin lämpö riittäisi, mutta mitäpä pieni ihminen oikeastaan luonnonvoimille voi. Tyydymme siis tähän.

Jos näette punaisen leidin ja matkamiehen pörähtävän ohitsenne, vilkuttakaa. Entisten nuorten sävellahjassa voitte sitten lähestyä viestillä.

” Hei sinä komea keski-ikäinen motoristi. Ajoit Kiuruvedellä ohitseni. Vilkutin sinulle. Et huomannut minua, sillä olin maitolaiturin takana piilossa. Tule samaan paikkaan ensi lauantaina klo 18. ”

Ps.
Mukaan lähtee tietenkin myös blogin monivuotinen lukija, Yamaha -mies, jonka seurassa ei matkamiehen tule suru puseroon. Startti on noin 30 minuutin kuluttua.

>Vastapainoksi säädyllistä kieltä ja käytöstä

>Ruokottoman kielenkäytön ja ahhdistuksen jälkeen on syytä kirjoittaa taas niin kuin ihmisillä on tapana ja säädyllistä on. Harvassa ovat kuitenkin aiheet, joita nykyään saattaa analysoida ilman tulikiven katkua. Mutta koetetaan.

Saab yrittää käynnistää itseään huomenna. Saapas nähdä saadaanko koneesta edes savut, vai joudutaanko edelleen elämään epätietoisuudessa, niin kuin me joudumme elämään edelleen siinä epäselvässä tilanteessa, että mikä on edustaja Teuvo Hakkaraisen tekemien rikosten todellinen oikea määrä.

Huonosti alkaa. Heti tuo lause kääntyy tuonne Viitasaaren puolella ja Teukkaan. No, yriteäänpäs uudellen, kyllä se vänrikki siitä lähtee !

Siis Saabista.

Residenssissä oli aikoinaan maineikas 900 combi coupe. Sen varmempaa ja lämpimämpää kulkuvälinettä ei siihen aikaan juuri markkinoilla ollut. Tämä punainen ihme oli vaimon käytössä ja omistuksessa, joten sikäli olen myös hänestä( autosta) jäävi ja kykenemätön pahaa sanaa sanomaan.

Saab hankittiin taloon sen vuoksi, että perheessä jo olevan ajokin konepelti näytti vaimoni mielestä kovin pelottavalta ja auton etukulmat kovin kaukaisilta. Jouduin sen vuoksi hankkimaan MB kaunottaren tilalle tämän Saabin, jonka nokka sopivasti kaartui tulilasin takana alaspäin ja antoi naiseläjälle sen illuusion, että se olisi jotenkin lyhyempi ja helpommin osuustoimintamarketin parkkipaikalla käsiteltävissä.

Mersu lähti ja Saab tuli.

Saabin suuri synti oli se, että etujarrumäntiä ei saanut ruuvattua sylintereihinsä muutoin kuin juuri siihen tarkoitukseen valmistetulla avaimella. Toinen harmillinen asia oli se, että piti opetella sangen nopeasti se, miten vetoakselit saa irti suojakumien uusimista varten. Kolmas pikku harmi oli se, että polttoainetta kului arktisissa olosuhteissa parinkin ämpäriä sadalla kilometrillä.

Ja venttiilien säätö tehtiin kummallisilla säätölevyillä, joita ystävällisesti myytiin tarvitseville kohtuuttomaan hintaan.

Mutta muuten oivallinen auto.

Kytkinremontin tekee puolessa tunnissa. Kapasen Vikke Karstulasta vaihtaa jopa pitkässä alamäessä ysisatasen kytkinlevyn, jos vain työkalut on lähettyvillä. Puhutaan, että Vikke olisi joskus siinä Saarijärven Mahlulla olevassa Maapallopatsas – alamäessä yhden levyn vaihtanutkin.

Hieno auto. Ajoimme sillä ainakin 10 vuotta. Minä kuljetin sillä mm. koko puuliiterin rakennusaineet moduulimittaisina lautoina ja parruina.

Saab on oikeastaan niin hyvä auto, että moni saa siitä tarpeeksensa yhdellä kerralla. Tiedätte tämän kermakakkuefektin. Kun kokee jotain erinomaista tarpeeksi, kuluu taas pitempikin tovi, ennen kuin saattaa koskea hyödykkeeseen.

>Kohtasin tänään uskomattoman naisen

>

Laajakaistaa monopolilla puhelinkaapelia pitkin kauppaava teleoperaattori lähestyi minua nuoren naisen välityksellä kesken työpäivän.

Hän jotenkin huijasi minua, olen siitä varma. Minä kuitenkin menin puhelinmyyjän ansaan kuin juottovasikka. Me vanhemmat herrasmiehet olemme sellaisia.

Nuori nainen tiesi jostain, että residenssiin tulee laajakaista heiltä, ainoalta mahdolliselta toimittajalta, 2 megan nopeudella ja sikamaiseen 47 euron hintaan.

Hän teki minulle puhelimessa ehdotuksen. Hän sanoi, että jos hän saa minun lupani, hän nostaa sen nopeuden 8 megaan ja laskee sen kuukausimaksun 29 euroon. Kaupantekijäksi hän lupasi lähettää minulle mokkulan 3 megan nopeudella ilmaiseksi.

Kysyin naiselta, lähtisikö hän vielä lisäksi samaan sopimukseen kanssani kahdeksi viikoksi tutustumaan teleyhtiön laskuun Irlannin olutpubeihin. Siihen ei kuulemma enää teleyhtiöllä ollut varaa. Tädyke piti hersyvästä naurusta päätellen asiaa kuitenkin kiinnostavana.

Sanoin hänelle, että aivan varmasti jossain nyt on koira haudattuna, mutta että minulla on nyt kiire luennolle, enkä jaksa keskittyä tähän paratiisimaiseen ehdotukseen.

Sanoin hänelle, että kirjoitan nettiin suositulle blogisivulleni asiasta, jos hän osoittautuu tuhmaksi tytöksi. Hän väitti olevansa entinen pyhäkoululainen ja liikkeellä vilpittömällä mielellä.

Kävin äsken kokeilemassa Voddler- filminkatselu sivustolla, ja totta tosiaan, ilmainen elokuva puski läppääriin hurjalla nopeudella ilman pätkimistä ja nikottelua.

Mitähän muuta ihmettä tässä vielä tapahtuu ? Pitäisiköhän viikinglotota huomenna ? Jos sieltä vielä tulee rahaa, maailman kirjat ovat lopullisesti sekaisin.

>Mielenkiintoisia ammatteja

>

Korjasin eilen ompelukonetta. Semmoinen rauhoittaa sekä mieltä, että perhe-elämää. Monimutkainen mekaniikan ihme ryhtyi taas tikkaamaan tasaisesti. Vaikka kyse ei olekaan Tikkakosken mannekiinista, silti jälki on tappavan kaunista.

Tämän nimi muuten on Toyota. Se onkin perheen ainoa polkimilla ajettava japanilainen. Ei ole ollut, eikä tule.

Puuhastelun sivutuotteena jouduin tutustumaan kyseisen värkin säätöihin ja toimintaan tarkemmin. Säädin alalangan kireyden, säädin ylälangan kireyden, säädin painimen paineen, säädin tikin pituuden, säädin kankaan paksuuden, säädin siksakin pois päältä ja säädin jalan keskelle.

Jälki alkoi kuitenkin parantua oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun käänsin neulan toisin päin. Koneen pääkäyttäjä oli tehnyt omia huoltotöitään ennen minua, joten pistekorini on nyt sitten täysi, koska onnistuin palauttamaan laitteen toimintakunnon entiselleen.

Ompelukonemyyjiä pidettiin ennen vanhaa moraalittomina miehinä. Pidettiin selvänä, että he mieluusti kaupantekoretkillään tikkasivat saumaa kuin saumaa, kunhan tilaisuus vain tuli. Ompelukonemyyjien habitus oli yleensä vähän rähjääntynyt. Tukka oli harvennut ja maksa pöyhistynyt.

Pidettiin selvänä, että ompelukonemyyjä on ainakin kerran eronnut. Pidettiin myös hyvin normaalina sitä, että ompelukoneiden myynti oli ko. henkilön toinen tai kolmas ammatti. Kukaan ei oikein 18 vuotiaana aloittanut elämäntyötään tällä ammatilla vaan tähän ammattiin ajauduttiin, kunhan oli ensin saatu vähän kokemusta siitä ihmisryhmästä, joka tuotteita käytti.

Hyvä ompelukonemyyjä oli siis tavallaan kouluttautunut avioerojen ja sähläysten kautta ymmärtämään asiakaskuntaansa. Hän haluasi aidosti tuotteillaan päästä mukaan asiakkaan arvotuotantoketjuun. Hän omalla persoonallaan todisti naisille, että rakkaus ja avioliitto ovat ehkä kuitenkin hyvä asia, sillä eronneesta aviomiehestä saattaisi tulla juuri tällainen, matkasaumoja metsästävä hulivili.

Täyttäisin hyvin ompelukonemyyjän kriteerit. Tyydyin kuitenkin saksimaan mustat farkut lahkeistaan sentin pari lyhyemmäksi ja päärmäämään lahkeet kiinni. Toyota surisi kuin enkeli.

Minä tunsin olevani jotain. Kun minua kehuttiin ja ihmeteltiin kätevyyttäni, pääsin hetkeksi maistamaan markettien ovenpielissä majailevien ompelukonemyyjien päiväunia.

Kiitollisia naisia on ympärillä, päivittäin yhä uusia ja uusia. Ja kaikki se kehuvat, kuinka se yrittäjän myymä kone tekee tasaista ja väsymätöntä tikkiä niin, että sauma on kuin viivoittimella vedettyä.

>Muutosten kurimus

>

Mietin iltapäivällä niitä asioita, jotka olen kokenut uusina, kokenut arkipäiväisinä ja sitten menettänyt suurella varmuudella siitä, etten enää koskaan sitä asiaa kohtaa. Että se on ainiaaksi mennyt ohi. Asia ja minä olemme kohdanneet avaruudessa hetken, ja sitten tiemme eroavat.

Eräs sellainen asia taisi olla käyttöshekki-instituutio. Ensimmäistä kertaa modernin maailman aikana tavallinen ihminen saattoi kohtuullisen varmoin elkein irtaantua aidon rahan kahleista ja ryhtyä tilipäivää edeltävänä perjantai-iltana kirjoittelemaan paperilappuja ympäriinsä.

Ja paperilapun saajat elivät siinä suuressa uskossa, että se kyhäelmä vastasi siihen kirjoitettua summaa.

Toinen samanmoinen asia oli autoon kiinteästi asennettu autopuhelin. Sellainen NMT- 450 tyyppinen laite, jonka hankintahinta oli puolet uuden auton hinnasta ja joka 10 vuoden kuluttua oli lisävaruste, joka laski vaihtoauton hintaa.

Kummallista. Kaikki uutuustuotteet eivät olekaan hyödykkeitä, joita voisin hankkia sillä silmällä, että kun niitä huolellisesti hoidan, ne kestävät koko elämän ja ovat sellaisenaan käyttökelpoisia, vaikka muut niistä hyödykkeistä luopuisivat.

Tämä post-moderni ei ole erityisen hellä jääräpäisille yksilöille.

Eräissä tapauksissa muutos näyttää olevan niin hidas, että yksilö voi menestyksellisesti kamppailla sitä vastaan. Filmikameran valtakausi kesti vähän yli sata vuotta.

Kelanauhurin aika kesti 50 vuotta. Sellaisen minä ehdin saada nuorena poikana. Aavistin tosin, että jälleen kerran olen viimeisellä aallolla.

Kun C –kasetit valloittivat markkinat, yritin olla ensimmäisen kerran ovela ja varovainen. En hankkinut sellaista kasettia käyttävää laitetta, mutta sitten syntyivät lapset ja heidän tarpeensa.

VHS- kasettien kohdalla hermoni menivät riekaleiksi ja erehdyin keräämään ja tallentamaan itselleni paljon elokuvia, koska olin sitä mieltä, että tämä keksintö nyt ei ainakaan jää lyhytaikaiseksi.

Nyt minulla on sitten erinomainen kokoelma VHS- kasettityyppejä ja merkkejä. Mutta ei enää yhtään nauhuria, jolla niitä voisi katsoa.

Nykyisten CD R – levyjen kohdalla olen taas ottanut aikalisää ja päättänyt, että niille en tallenna mitään alkuinnostuksen jälkeen. Turhaa semmoinen on. Kohta on markkinoilla taas joku uusi vempain ja väline.

Näyttää siltä, että tekstin tuottaminen, sen säilöminen blogiin, kovalevylle, muistitikkuun, paperille tai kirjaksi , onkin lopulta yksi varmin tapa käsitellä informaatiota. Kaikkea kun ei voi kiveenkään hakata.

Silti, minun nuoruuden tekstejäni on jonkin verran edelleen lerpuilla ja korpuilla, kirjoitettuna TEKO – ohjelmalla. Microsoft on ainakin siinä mielessä ollut uuden ajan messias, että nyt on joku varmuus alustasta. En halua enää koskaan tilanteeseen, jossa kirjoitetaan Mikro Mikko ykköselle tekstiä, siirretään se Mikko kakkoselle, ihmetellään hetki , eli pari vuotta ja sitten ihmetellään, miten sen saa siirrettyä seuraavaan.

Yksi kappale Mikko kolmosiakin on kokemusmaailmassani vieraillut, mutta sitten viimein tuli käsky WP-käyttäjälle ylempää: On joku uusi ohjelma, Word, jota nyt pitäisi ryhtyä käyttämään. Ja, että jokaiselle tulee seuraavalla viikolla oma hiiri. Kyseltiin joukolla, mitä semmoinen mahtaa syödä ja elääkö se toimistossa, vai kotona.

Lohduttavaa olisi silloin ollut se tieto, että tuo ohjelma kantaa vähän kauemmin kuin edelliset. Jos joku olisi 1989 kertonut sen, että Windows Wordiin voi luottaa ainakin seuraavat 20 vuotta, olisin ollut huomattavan helpottunut.

Silti, eniten luotan edelleen paperiin ja muistiin. Edellinen säilöö epämiellyttävät asiat, jälkimmäinen miellyttävät.

Tervetuloa lukijaksi, Kirsti Ellilä. Toivottavasti viihdyt täällä. Yritin kirjoittaa uuden lukijan kunniaksi jotain kirjalle sopivaa ja kirjoittamiselle kannustavaa. Kirjan muoto ehkä voi vaihtua. Tuotettu teksti säilyy kuitenkin edelleen. Siitä olen varma