Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: Urheilu

No en perkele lähe jos ei oo pakko

Näin sanoi Räty vuonna 1996. Ja näin antaa ymmärtää Räty vuonna 2012. Ensimmäinen Räty on Seppo, oikea perus – suomalainen, jota yritettiin maanitella kunniakierrokselle Atlantassa. Tämä jälkimmäinen on taas Timo.

Siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.

Kun näitä veijareita katsoo ja kuuntelee, niin hupaisempaa seuraa tuo Seppo olisi, ainakin juttujen perusteella. Timo näyttää aika hymyttömältä veijarilta. Hänen kuvastaan tulevat mieleen ne aatteen miehet, jotka mieluusti kevättalvella 1918 kuvauttivat itsensä punaisella käsivarsinauhalla varustettuna. Olen nähnyt valokuvia.

Tätä Timoa syytetään siitä, että hän kiusaa naispuolista alaistaan. Kiinnostavan asiasta taas tekee se, että tämän kiusatun alaisen miestä taas syytettiin 10 vuotta sitten siitä, että tämän aviomiehen käpälät eivät pysyneet hallinnassa, vaan ne olisivat seikkailleet 4 -5 alaisen helmoissa. Näyttäisi siis siltä, että jotenkin raamatullisesti tämän aviopuolison pahat teot tulisivat aviovaimon koettavaksi kymmenen vuoden viiveellä. Lukija muistanee, että Isossa Kirjassa luvataan pahat teot kostaa lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Tästä siellä ei puhuta mitään, että ne omalle aviopuolisolle kostettaisiin kymmenen ajastajan kuluttua.

Joka tapauksessa, monesti käy todella niin surullisesti, että sen minkä taakseen jättää, sen joskus edestään löytää. Riippumattoman poliisin, syyttäjäviranomaisten ja tuomiovallan olisi nyt tarkoin harkittava tutkinnan eri vaiheissa ja mahdollisessa syyteharkinnassa sitä, ettei tämä toinen Räty nyt kovasti suutu. Se me voidaan löytää vielä edestämme. Voi olla niinkin, että sitä asiaa ei satamissa tarvitse kovin monien sukupolvien odottaa.

Seppo se on lupsakampaa seuraa.

Mikä perkeleen seura?”
(Rädyn ensimmäinen kommentti hänen kuultua Aleksis Kiven seurasta ja hänelle myönnetystä palkinnosta)

Kiira

Isäni soitti ja kysyi, onko polttopuita, terveyttä ja äänestysjärkeä riittänyt. Sanoin, että tupa on lämmin, pulssi normaali ja vaalilippuun piirretty sopiva merkki. Olin otettu. Tässä eläkeiän partaalla vielä syntymäkoti on huolissaan aatevirtojen ja – koskien kurimuksissa kamppailevista jälkipolvista.

Viime yön aikana Kiira Korpi on luistellut kaunoluistimilla Brittein saarilla ilmeikkäästi ja iloisesti. Platoniset ja rakkaat onnittelut lähetetään myös tästä huushollista. Olen ihaillut kaukaa tuota nuorta naista jo pitkään muutamasta syystä.

Yhden varmasti arvaattekin. Me tavallisen näköiset pottunenät ihailemme aina kauneutta. Sellainen ihailu on tietenkin luonnollista ja järkevää. Niin maailma pyörii. Rumaa ja tehotonta kannattaa välttää. Esteettisen kokemuksen luonne lopulta on aika turmeltumaton. Perusväittämän mukaanhan siihen ei yleensä sisälly omistamisen aspektia, vaan kaukaa ihailu riittää hyvin. Kun näemme hienon maiseman Jyväskylän Vaajakoskella junan ikkunasta, emme heti ensimmäisessä ajatuksessa halua sitä omistaa.

Mutta on neiti Korvessa muutakin ihailemista. Prestaatio, eli aikaansaannos-arvovalta on tietenkin hienoa. Kansallisvaltiot rajaavat olemassaolonsa usein urheilevan nuorisonsa avulla. Kun neiti Korpi astuu palkintokorokkeelle, ihmiset Euroopassa unohtavat huonosti kieliä ja small-talkia osaavat poliitikkomme ja ajattelevat, että maa on täynnä upeita kuvakauniita vaaleaveriköitä, jotka spontaanisti puhuvat kameralle täynnä itsetuntoa.

Kiira on esiintymisen suhteen poikkeuksellinen nainen. Hän on hyvin aikaisessa vaiheessa tuotteistanut itsensä hyvällä maulla nettiin ja julkisuuteen.

Mutta kun häntä kuuntelee television haastatteluissa, joutuu hämmästymään. Hänen puheensa diskurssi on tavallinen , aito, teinimäinen, höpöttävä, luonnonlapsen omainen, viaton ja vieläpä vähän kiusoitteleva. Hänen suullinen viestintätaitonsa on 59, 59, 59, vähintään.

Hiihtäjien ja tartan – juoksijoiden joukosta ei helpolla löydy yhtä raikasta ja omaperäistä viestijää. Miehisellä puolella Sami Jauhojärvi siihen pääsee, mutta hän menee siinä omassa pelleily- höpötyksessään yli niin pahasti, että ainakaan minä en jaksa kuunnella häntä.

Riitta-Liisa Roponen yrittää olla erilainen, mutta ei hänkään pääse kovin lähelle. ”Aikku” Saarinen yrittää sisältöjen muokkaamista esiintymisellään, mutta epäonnistuu surkeasti. Samoin Kalle Palander. Lähin Kiira Korven tyylinen naisurheilija on ehkä suunnistaja Minna Kauppi, joka hänkin nyt sattuu olemaan vaalea, kaunis, sensuelli ja lapsenomaisen räväkkä lausunnoissaan.

Tänään kuitenkin nautimme Kiiran menestyksestä. Kaunoluistelu on siitä mukavaa katseltavaa, että siinä lajissa ei veri lennä, siinä ei tuoda useinkaan paareja jäälle, eikä hakata toisia ihmisiä hampaattomiksi. Eikä siinä lajissa tarvitse olla niin perhanan sosiaalinen ja joukkue-empaattinen.

Leena Lumi on pitänyt blogiaan nyt kolme vuotta. Hänen sivuillaan on menossa synttäriarvonta, jonka palkinoina on kirjoja. Käykää ihmeessä osallistumassa ja tutustumassa esteettiseen ja hienoon blogiin

Pyhä toimitus

Kävin eilen kahdessa merkillisessä paikassa. Kävin Hakametsän Jäähallissa ja Pispalan pulterissa. Kummassakaan en ole koskaan ennen käynyt.

Olutravintolassa lauantai-iltapäivällä pispalalaiset hiljentyivät hartaasti omaan harrastukseensa. Hallissa taas 7000 ihmistä hiljeni sen vuoksi, että tanssii tähtien kanssa- maalivahdin pelipaita nostettiin kattoon.

Halliin pääsin sisään vasta sitten, kun vaalea ja viehättävä järjestysnainen oli taputellut kainaloni, vartaloni ja ruumiini. Tämä sai mieleni kohoamaan. Ymmärsin, että kohta pääsen osallistumaan pyhään toimitukseen.

Sain olla todistamassa herkkää riittiä, tai oikeastaan rituaalia, johon liittyivät kaikki uskonnollisen toimituksen merkit. Pyhä relikti, paita, nostettiin kattoon ja pyhitettiin ikuisiksi ajoiksi. Se paita nousi taivaaseen. Samaan aikaan valot ja soihdut loivat yhdessä musiikin kanssa uskonnollisen menon taustanäytelmän. Nuoret neitsyet lyhyissä hamosissaan osallistuivat näytelmään keikuttelemalla itseään ja heiluttelemalla suuri soihtuja. Yleisö taputti aina kahden puhutun lauseen perästä. Jossain vaiheessa noustiin seisomaan. Sitten laulettiin Maamme- laulu.

Sitten juotiin kaljaa. Kolme erää keskikaljaa urakalla. Pelinsä tamperelaiset hävisivät, mutta ketään se ei oikeastaan tuntunut häiritsevän. Näytelmä ja pyhä toimitus sujuivat juhlallisesti

Nyt uskonnolliseen toimintaan tulee pakollinen joulutauko. Vasta joskus aikojen kuluttua kansa pääsee uudelleen pyhättöönsä. Siihen asti huolletaan pelipaitoja, lippuja ja muuta rekvisiittaa.

Steve Jobs ja ärrinmurrin murot

Steve Jobs on kuollut. Postmodernin ajan messiaan poismenoa surraan turuilla ja toreilla. Tänään on hetken näyttänyt siltä, että hänen poismenonsa voittaa paitsi Euroopan talousvaikeudet, myös espanjalaisen herttuattaren häämenot. Jussi Parviaisen vaimostaan tekemä pornovideo on jäänyt jo kelkasta kokonaan. Edes presidentti Halosen kummallinen piruetti ei yltänyt pääuutisen tasolle.

Teija Sopasen kuolema on tietenkin valitettava asia. Timo T. A. Mikkosen sokeutuminen on julmaa ja kammottavaa. Jokainen kuolema on läheisille peruuttamaton ja lopullinen muistutus siitä, että iäisyys muodossa taikka toisella ruumiimme olemusta odottaa.

Silti minua hämmästyttää Steve Jobsin nosto jalustalle ja lapsiensa isäksi. Apple yhtiön tuotteista on tullut välineitä, joilla selitetään yhden ihmisen erinomaisuutta ja pois menon kauheutta. On kuoleman synti kyseenalaistaa se hehkutus, joka hänelle on langennut viimeisen vuorokauden aikana. Messiaan ja pelastajan arvosteleminen on kiellettyä, mutta varsinkin on kiellettyä arvioida ja arvostella niitä lapsia, niitä tuotteita, joiden kautta Jobs jää elämään tänne keskuuteemme.

En ole koskaan omistanut yhtään hänen yhtiönsä lanseeraamaa tuotetta. Mac-uskovaiset saivat minut aina tuntemaan itseni helluntailaisten kokoukseen eksyneeksi orvoksi syntiseksi, jolle selitettiin ainoaa oikeaa uskoa.

Niinpä minä olen syntiä tehnyt ja lapsille Kanarialta Sonny Walkman – kopioita ostanut. Olen elänyt työnantajan määräämänä Bill Gates uskossa. Olen oppinut kaikki MS- itseruoskinta vitsit ja selviytynyt jokaisesta käyttöjärjestelmä kaaoksesta.

Silti minä tietenkin suren Jobsin kuolemaa. Hän on minua vuoden nuorempi. Se tarkoittaa sitä, että minäkin voin kuolla koska tahansa. Topi Sorsakoskikin kuoli äskettäin. Hän oli taas minua pari vuotta vanhempi. Ihmispoloinen on haarukassa.

Surkuhupaisinta ja irvokkainta on ollut se, että kuoleman jälkeen Applen puhelimet muuttuivat pettymyksiksi muutamassa tunnissa. Laitteeseen liittyvä elämys ja tarina on kuollut. Jobs makaa juhlittuna ruumishuoneella. Tuotteet taas makaavat ruumiina myyntihyllyillä.

Tiedän, että olen brutaali, yksinkertainen ja kauhistuttava. Tiedän, että moni kiskaisee herneet nenäänsä. Minulle se on aivan sama. Minä suren vainajaa siksi, että elämä on loppunut. En siksi, että joku kummallinen innovaatio jää ehkä syntymättä.

Lauantaina menen saattamaan enoani haudan lepoon. Silloin pelissä on enemmän asioita. Seuraan lauantaina vierestä äitini surua. Luen kukkalaitteen nauhoja. Seurustelen serkkujeni kanssa.

Siinä on minulla tekemistä kyllä.

Mitä se presidenttimme sitten tänään teki ? No hän sanoi, että ei hän ymmärrä sitä, että ryhdytään pyrkimään kansakunnan arvojohtajaksi. Kyllä presidentillä pitäisi olla kunnollista valtaa.

Jos nyt oikein muistan, tämä demaripresidenttimme on kyllä reippaasti ja riemuiten käyttänyt omaa omintakeista valtaansa. Ja mikäli nyt ollenkaan muistan oikein, hän se oli juuri se, joka sanoi olevansa arvojohtaja. Sitä arvojohtamista tässä on nyt malttamattomana odotettu. Näkisi kerrankin edes yhden demarin, joka ei kokoajan vääristelisi asioita silmät ja suut täyteen. Noita pahempia ovat vain kepulaiset käräjillä istujat.

Vähän huono päivä tänään. Voinette sallia tällaisen älämölön ja aivopierun. Minua on tänään ärsyttänyt niin moni asia ja vain hyvin harvat asiat ovat olleet riemullisia.

Pinnalla on tällä hetkellä riemuista se, että eilen pelasin elämäni ensimmäisen kerran salibandya eli sählyä. Tein ensimmäisessä koitoksessani 4 maalia. Sillä asialla tässä eletään ainakin puoli vuotta.

Pikaisia lähtöjä yhdellä sun toisella

Pielaveden keihäänheittäjä jäi kotiin koska valinnat menivät lepikkoon. Valitus tehtiin. Valitettiin siitä, että minä kumminkin olen parempi kuin se toinen, joka sinne lähti.

Muistan lapsuudesta monta samankaltaista tarinaa. Usein kansakoulun takapihalla kiisteltiin siitä, kumpi on parempi. Silloin asialla oli oikein hyvä kriteeri ja funktio. Evoluution vuoksi on hyvä, jos nuoret miehet oppivat kamppailemaan siitä, kenen geenit jatkavat sukukuntaa ja kenestä tulee peräkamarin poika uunin pankolle.

Valitus meni läpi. Keihäsmies meinasi kuitenkin jäädä rannalle, sillä hänen passinsa oli irtolehtipainos. Piti saada nopeasti lentoasemalla miehelle hätäpassi.

Mies harjoittelee vuosia. Harjoittelee joka päivä, aamusta iltaan, jotta pääsee huipulle. Hän jättää ehkä opiskelunkin vähemmälle. Kaiken päämäärä on olla maailman paras kepin viskaaja.

Ja sitten karju hautoo kotonaan vanhaa repaleista passiaan. Ja ihmettelee, että ei saakeli, sitä on aamulla lähdettävä Koreaan. Missä mun passi on ? Tästä puuttuu sivuja…! Pitää vissiin lähteä hakemaan sukkia ja kalsareista kaupasta. Onko kukaan nähnyt sitä mustaa matkalaukkua ?

Valmistautumista viimeisen päälle. Ja sanomalehti kehtaa kirjoittaa asiasta isoilla kirjaimilla.

Urheiluveijari Kanerva epäilee, että hänen edustukselleen urheiluelimissä tuli toppi lahjonnan vuoksi. Tai paremminkin urheilutoimittajat epäilevät, että Qatarin sheikki olisi näissä asioissa Kanervaa näppärämpi. Muistaakseni kuitenkin Kanervan kohdalla kotimaassa ainakin epäillään, että hänelläkin olisi tietotaitoa näissä asioissa. Tosin saamapuolella.

Hiki tässä tuppaa pintaan kun urheilutekstiä kirjoittaa. Tosin, hiki tulee pintaan myös lehtiä lukiessa ja urheilutoimittajien lapsenuskoista kiimaa seuratessa.

Työpaikoilla nähdään tulevina viikkoina mielenkiintoisia hahmoja ja esiintymisiä. Jotkut ovat katsoneet yöllä kisoja Koreasta. Lähetykset alkavat jo ennen kolmea. Aamulähetys päättyy noin klo kahdeksan, joten työmaalla voi hyvin pistäytyä pariksi tunniksi kertaamaan tuloksia kavereiden kanssa, ennen kuin 5 tunnin päivälähetys alkaa kymmeneltä.

Oppurtunistit

Olen viettänyt laatuaikaa pojan kanssa. Keitettiin uudet perunat. Saunottiin.

Syrjäsilmällä olen lueskellut hiihtoliiton opportunisteja, jotka hyvien tapojen vaatiman sumuverhon turvin ovat vuodattaneet krokotiilinkyyneleitä. Monet heistä ovat saman aikaan tilanteessa, jossa saattaa olla edullista, että todistajien määrä on vähenemässä. Niinpä surun takaa saattaa pilkistää ajatus tulevaisuudesta, jossa veteraani urheilijat yhä enenevässä määrin edustavat kansaa Eduskunnassa, eikä käräjäoikeuksissa. En osaa sanoa, kumpi on kansan kannalta parempi vaihtoehto.

Suomen hallitusta äskettäin muodostaneet poliitikot olisivat mitä parhaimpia urheilujärjestöjen johtoon. Taidosta vaihtaa mielipidettä ja hartauden astetta olisi kateellinen itse Keminmaan keisarikin.

Erityisesti urheilutoimittajien on ollut hankalaa asennoitua tilanteeseen, jossa jonkun suoritus kerrankin on niin täydellinen, että jossiteluun ja spekulointiin ei tällä kertaa jää saumaa.

Koska minut on yritetty kasvattaa hyvin ja siitä kasvatuksesta on jäljellä vielä hitunen, myötätuntoni on tässäkin tapauksessa yksityisen ihmisen puolella, organisaatiota vastaan. Myötätuntoni on matkustajan, ei Haadeksen lauttureiden puolella.

>Joudun ehkä hikoilemaan, ainakin simuloidusti.

>

Jääkiekkoilijoiden pokaali on paskana ja maarianhaminalaisen potkupalloporukan molaria epäillään siitä, että hän olisi tehnyt kilpailevan suullisen työsopimuksen jonkun toisen instanssin kanssa.

Urheilu näyttäisi olevan paskaa ja tarjoavan vain sontaluukkuja ja muita ulostuloväyliä.

Lukijoista valtaosa on niitä, jotka eivät tiedä, mikä se semmoinen sontaluukku oikein on. En viitsi nyt asiaa suuremmin selostella. Asia selviää helposti seuraamalla nykypolitiikka.

Kun koko urheilun kenttä on romahtamassa, pelastajia kaivataan. Allekirjoittanutkin on ilmoittautunut 35 vuoden pohtimisen jälkeen ensimmäisen kerran työnantajan TYKY –iltapäivään. Tämän tilaisuuden oleellinen osa on etukäteen netin kautta vastattu kysymyspatteristo, jonka perusteella allekirjoittaneellekin tehdään liikuntaprofiili.

Suhtaudun asiaan mielenkiinnolla. Kysymykset olivat kummallisia, eikä niiden vastausvaihtoehdoissa näyttänyt olevan sellaisia, joihin itse olisin osannut samaistua. Kysyttiin mittaamisesta ja kilpailemisesta. Haluttiin tietää, haluanko hikoilla yhdessä vai erikseen, naisen vai miehen kanssa ja vielä mitä…. Kaikkea ei muistakaan.

Luulen, että tietokone erehtymättömyydessään ehdottaa minulle liikuntalajeiksi talutusratsastusta, mölkkyä ja koronaa. Elän pelon ja häpeän vallassa.

Kyseinen lysti maksaa minulle puolisenttiä vahvan pinon liikuntasetelejä. Olen pitänyt niitä hellästi lompakossa kahta asiaa varten. Ne tekevät lompakon rehvakkaan paksuksi. Toinen syy on se, että olen tulossa vähähiuksiseksi ja vanhaksi. Joku kaunis kerta pankkiautomaatilta lähtee perääni maahanmuuttaja – taustainen partio ja yrittää hankkia sosiaaliturvaa itselleen omatoimisesti.

Kun tällaisessa tilanteessa pääsee eroon liikuntaseteleistään, voi todeta, että hetkellisesti sekä uhri, että varas luulevat ymmärtämättömyydessään voittaneensa.

Joudun ehkä testauksen ja profiloinnin jälkeen sekaantumaan johonkin vilpilliseen doping- tai vedonlyöntilajiin, joka harrastettuna ennen pitkää johtaa tieni oikeuteen huumausainerikokseen tai rahanpesuun syytettynä olemiseen.

Jos käy niin, että häkki heilahtaa, yrittäkää järjestää niin, että en joudu samaan vankilaan urheilijoiden ja urheilulääkäreiden kanssa.

>Kasvattava juhla

>

Olin siis reissussa ja lähden taas aamulla. Tulin kotiin kuitenkin fressinä ja ilman suuria seremonioita. Autolla kun on liikenteessä, eikä jääkiekkomailaan koske, säästyy monelta päänsäryltä.

Muutamalla valmentajalla ja pelaajalla näytti olleen vähän ” kostea maila”. Erityisesti valmentaja Nurminen oli jo puolen viikon maissa kisastudiossa sen näköinen, että turnauksen olisi ollut syytä jo päättyä.

Ruotsalaiset hävisivät jääkiekossa. Euromaiden tukioperaatioissa he taas voittivat selvää rahaa, sillä heillä on seteleissään vanhoja kuolleita miehiä. Meillä on vain typeriä siltoja.

Aikoinaan pidettiin markka-aikaan rahamiehinä niitä, joilla oli taskussa seteleitä, joissa elävät presidentit esiintyivät.

Juovuksissa oleva Nurminen teki siis sen, jota huolintaliike Nurminen ei lupaa tehdä. Hän tölväisi lommon pokaaliin ja rähmisteli Vantaan pyhää, kartellin hinnoittelemaa asfalttia oikein kunnolla. Nurminen ei tällä kertaa välittänyt. Vaikka slogan sanoo, että älä välit, Nurminen välittä.

Olisin halunnut nähdä sen, kun Nurminen moiskauttaa Tarjalle viinanhuuruisen kielarin ja 90 000 ihmisen edessä romahtaa presidentin kanssa kanveesiin. Siitä sitä olisi passannut sitten You Tube – porukan vääntää räppivideota ja nytkytellä itseään ekstaasin.

Rakennusmestari oli outo valinta. Loirin laulukin oli hukkaan heitettyä kamaa. Kuosmanen hoiti homman kotiin. Pois oli kuitenkin ensimmäisen kerran paatos.

Siinä sitä taas esiteltiin kiekkojunnuille oikein olan takaa humalaisia nuoriamiehiä. Varmaa on, että ensi jouluksi moni F – junnu haluaa uudet luistimet, Bauerin komposiittimailan ja koko salkun Saarenmaata. Niilä se peli lähtee luistamaan.

Ei lopu tästä maassa kepin kanssa sohiminen. Jotkut olivat jopa Haaparannassa käyneet porsastelemassa ja Ruotsin lippuja polttelemassa.

En muuten katsonut peliä. En katsonut 1995 vuonnakaan kuin kolmannen erän jalasjärveläisessä kaljakuppilassa. Silloin kaikki oli uutta ja kummallista. Pari paikallista aikamiespoikaa yritti voiton hetkellä ryhtyä halaamaan minua, mutta minä sanoin niille kummallekin, että pirä ittes miehenä !

Tällä kertaa nukuin sikeästi Doxal- unia nähden. Aamulla heräsin. Avasin television, ja voi paska…. Taas sama juttu kuin 1995. Tuon saamarin pytyn vuoksi demarit on nousemassa taas hallitukseen. Aina vi**u, kun maa on juuri ja juuri pääsemässä tolpilleen, pikkuisin askelin, niin sitten voitetaan kulta ja demarit nousee valtaan.

Kuten huomaatte, olen Nurmiselle vain kateellinen. Keksin kyllä kaikkea mahdollista moskaa tästäkin aiheesta. Tämä kiekkovoitto jotenkin meille vielä kierteellä aiheuttaa tuskaa, luulen.

>Mikael Granlund veivaa persujen ajatukset sekaisin

>

Mahtaa perusuomalaisia harmittaa oikein kunnolla. Ruotsinkielisellä sukunimellä varustettu naskali tekee jääkiekossa maalin ja osaa muutenkin pelata hyvin.

Sen genitaalialue – harmituksen voi vaikka päätellä muutamilta keskustelupalstoilta jo heti aamutuimaan. Kommentit ovat pöyristyttäviä ja kummallisia. Jääkiekkoilija teilataan sukunimensä vuoksi.

Osa syynä on tietenkin se, että viime laman jälkeen mielenterveystyön hoitovasteet ovat jääneet sangen vaatimattomiksi, koska yhä enemmän yhteiskunnan on ollut pakko turvautua avohoitoon.

Persuille tiedoksi sellainen asia, että Suomessa on tuhansia ja taas tuhansia sellaisia ummikosuomalaisia, joilla on ruotsinkielinen sukunimi, mutta jotka eivät osaa ruotsia ollenkaan tai hyvin huonosti. Eivät ainakaan puhu sitä.

Persulauman edessä joudun nyt paljastamaan hätäpäissäni sen, että Tillman on pseudonyymi. Jos sana tuntuu oudolta, sanottakoon, että se tarkoittaa salanimeä. Minä puhun ruotsia helkkarin huonosti. Viimeksi tyttären häissä yritin, mutta ruotsalaisen kumppanin ehdotuksesta puhuimme englantia. Puhun ruotsia helkkarin huonosti, vaikka olen sitä 9 vuotta opiskellut.

Tillmanin oikea sukunimi oli Lindqvist vuoteen 1926 asti. Mutta nekään Lindqvistit eivät osanneet sanaakaan ruotsia. Kyseisenä vuonna vaari suomensi sukunimen ja teki sen niin ovelasti ja oudosti, ettei se nimi ole kenellekään kelvannut. Nyt kun tyttäreni muutti nimensä miehensä mukaiseksi, meitä on olemassa yhtä monta kuin ihmisellä on normaalisti sormia ja varpaita. Sirkkelimiehellä voi olla vähemmän.

Me siis ei enää edes haista ruotsalaisuudelle. Tyttäreni uutta sukunimeä kantaa nyt Suomessa yhtä monta ihmistä kuin kahdessa viikossa on päiviä, taikka , jos se tutumpi on, kahdessa seiskalehdessä on numeroita lehden nimessä yhteensä.

Mutta armoa siis, persut. Älkää leipoko minua lättyyn. Olen huono ruotsinkielessä ja olen täällä salanimellä. Oikea nimeni on ihan kunnollinen suomalainen, tosin hyvin harvinainen sellainen. Yritän kirjoittaa vain suomeksi. Jos se yhtään helpottaa, voin tehdä tarpeellisen määrän yhdyssanavirheitä, jotta lukeminen sujuisi paremmin. Tavuviivoja en käytä, vaikka joskus niitä tähän tekstiin ilmestyy kun siirrän tekstiä alustalta toiselle.

Ja säästäkää nyt tuo jääkiekkopoikakin. Antaa pojan pelata ja nauttia nimestään. Hieno nimi ja taitava kaveri.

Meillä Raumalla ollaan kielen kanssa hyvin solidaarisia ja yleisdemokraatteja. Meillä on satoja ja tuhansia lainasanoja ruotsinkielestä. Mitä niitä itse keksimään kun valmiita on vaikka kuinka.

Kohta laitan tulet takkaan ja katson kuinka savu menee korsteenista läpi. Sitten paistan munakasta ja ladon sen tallriikille ja freistan sitä gaffelil eine verran syöd´jos se pysyisi sisäll.

Ja katsokaa. Ei ihottumaa, ei verinaarmua, ei edes pahaa mieltä. Mies kirjoittaa edelleen ja suunnittelee suuria koitoksia tälle päivälle. Ruotsinkielessä ja pirtussa on molemmissa se hyvä puoli, että raakana ne maistuvat pahalta ja polttavat sisikuntaa. Mutta kun niitä vähän landraa, niin ai että, miten se on somaa ja mukavaa.

Huomenna kaikki persut pääsevät taas mielityöhönsä. Jääkiekossa kuulemma katsotaan keppien avulla nyt sitten taas se, mistä päästä se kana pissii ja millä kielellä sitä jääkiekkoa pelataan.

Tulee mieleeni nyt anekdootti strutsinsulkahöyhenhuiskusta ja siitä, miten semmoista huiskaa pitää huiskuttaa. Anekdootti saattaisi viedä minut kuitenkin leivättömän pöydän ääreen, sillä siinä on runsaasti kielipoliittista, maahanmuuttopoliittista ja persu-poliittista sanomaa. Niinpä sivistyneenä miehenä annan olla.

>Asioiden muoto

>

Suomi on saanut tänään muodostelmaluistelun MM-kisoissa kaksoisvoiton.

Ilmeisesti kyse on joukkuekilpailusta, sillä muodostelmaa ei yksin saa helposti aikaan. Kaksoisvoiton kunniaksi kaivoin könniläisen kaappikellon alalokerosta esille pullon ranskalaista absinttia. Olen kuullut, että kirjailijoiden, ja sellaisiksi haluavien, on hyvä juoda absinttia, sillä se saa pöntön sekaisin ja inspiraation valloilleen.

Kevätyön vaaleina tunteina annan siis absintin virrata suonissani, makaan sängyssäni ja mietin muodostelmaluistelijoiden orgastisia voitonjuhlia. Tunnen jo, miten absintti hohtaa sinisenä sisälläni. Tunnen jo, miten koinruohon virvoittamana kiidän luistimilla muodostelman perässä ja huudan Wada, minä olen Wada, minä olen Wada, kaikkien voittajien kauhu !

Minun pitää testata teidät !!!