Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: Tulevaisuus

Viimeisellä hetkellä

uskoon tullut upseeri

asentaa jääkarhulle bambupuisia tekohampaita

viimeisenä työnään

ennen ilmastonmuutosta

ennen  ylennystään

tuulee äänekkäästi

veri kihisee ihon alla

 punaisissa alushousuissaan  sotilaat raivaavat

tuttuja reittejä

 avannosta toiseen

Ei oppi ojaan kaada

Hallitus on säikähtänyt arvostelua ja elämän realiteetteja niin paljon, että se ei uskaltanut leikata pienten lasten kodinhoitotukea. Seurauksena olisi ollut säästöjä huomattavasti suuremmat menot ja ongelmat päivähoidon järjestämisessä. Järki siis voitti ja yhteiskunnan menoja ei tässä asiassa lisätty.

Sitä vastoin hallitus aikoo leikata koulutusmenoja. Pienenevien ikäluokkien suomalla syyllä tullaan leikkaamaan opiskelupaikkoja runsaasti tulevina vuosina. Osa leikkauksista näyttää hyvin loogisilta ja ymmärrettäviltä. Toisaalta taas koulutusjärjestelmän jotkut leikkaukset voivat haavoittaa yhteiskuntaa peruuttamattomasti.

Kun presidentin suulla ja hallituksen suulla ja demokraattisten voimien suulla on jatkuvasti toitotettu nuorten syrjäytymisen ehkäisyä, kuulijat ovat tuudittautuneet siihen uskoon, että asialle ryhdytään jotain tekemään. Se, mihin ryhdytään, voi olla kuitenkin nurinkurista.

Nuorten koulutusjärjestelmä on viimeiset vuodet hoitanut sosiaalityölle kuuluvia tehtäviä epäpätevällä henkilöstöllä ja olemattomin resurssein. Oppilaitokset ovat ottaneet huomaansa suurin joukoin opiskelijoita, joiden mahdollisuudet selvitä yhteiskunnassa ovat heikot, taikka puutteelliset. Koulutuspaikan kustannus on ollut kuitenkin yleensä huomattavasti pienempi kuin ne kustannukset, joita olisi syntynyt, jos nuori olisi kriittisessä vaiheessa nuoruuttaan viettänyt 5 vuotta kadulla .

Silti huostaan otettujen nuorten määrä on kohonnut 16 000 avun tarvitsijaan. Jokaisen huostaan otetun nuoren kustannukset ovat yhteiskunnalle noin miljoona euroa.

Jos koulutuksella ja opiskeluympäristön tarjoamisella on osa tästä hoivatarpeesta tyydytetty tähän asti, tulevaisuudessa tilanne saattaa olla lohduttomampi. Koulutusjärjestelmän ” järkeistämisen” kautta voi edessä olla tilanne, jossa yhä suurempi osa nuorista syrjäytyy jo peruskoulun jälkeen. Tällöin yhteiskunnan kokonaiskustannukset nousevat heti suuriksi ja pitkällä tähtäimellä sietämättömiksi.

Yhteiskunnan kannattaisi pohtia tätä asiaa tarkasti ja rauhassa. Koulutus- ja sivistysjärjestelmät on helppo rapauttaa, mutta erittäin vaikea uudelleen käynnistää. Jos osa nuorisoa hylätään, seuraavien sukupolvien ja ikäluokkien muodostuminen on mielenkiintoinen prosessi, josta riittää tutkittavaa yhteiskuntatieteilijöille pitkäksi aikaa, ellei sitten katsota semmoinenkin tutkimus kasvua ja talouden lainalaisuuksia haittaavaksi.

Jos taas päättäjät päättävät jatkaa valitsemallaan tiellä, he saavat varautua siihen, että yhteiskunnallinen epävakaus lisääntyy, mielipiteen kärjistyvät ja huoltosuhteen kriteereitä on uudistettava. Se huoltosuhde nimittäin tulee ennen pitkää näyttämään entisillä kriteereillä sangen kauhistuttavalta.

>Lumenpudottaja

>

Kaivurimies Mutanen on saanut seuraajan. Julkisuudessa oleva lumimies on hankkimassa ulosottoa varten rahaa. Lumimies on saanut tarpeekseen lumesta ja elämästä Suomessa. Hän aikoo lähteä Aasian aurinkoon. Vaikka juuri nyt näyttäisi töissä olevan paras sesonki päällä. Työ ei vissiin maistu taikka katolla huimaa.

Näyttäisi kuitenkin siltä, että lähdön tunnelmaa pilaa vähän se, että yhdellä sun toisella on saatavia. Rahoitusyhtiön autokin pitäisi saada myytyä. Ja kotiteatteri. Nuori mies on ehtinyt kaikenlaista touhuamaan.

Mutanen lähti Kuusamoon ja Kokoomuksen vaaliehdokkaaksi. Sittemmin Mutanen on pyörtänyt päätöksensä. Lumimiehen kohdalla emme nyt vielä tiedä sitä, minkä puolueen ehdokkaaksi hän lähtee, mutta uskoisin, että aika näyttää. Mies, joka laittaa elämänsä uuteen uskoon, on epäilemättä kykenevä myös laittamaan tämän valtakunnan asiat toiselle tolalle.

Virtuaaliheimot ryhmittyvät yhä uudelleen näiden ihmisten taakse. Reaalimaailman harsomainen hahmo näkyy jossain taustalla, mutta epäselvänä. Ne ihmiset, jotka elävät nk. tavallista elämää joutuvat etsimään olemassaolonsa oikeutuksen jostain muualta ja muilla keinoilla.

Eilisen uutismaailman merkittävin uutinen lienee kuitenkin se, että paperimies Ahosella ei näyttäisi olevan paluuta enää paperimieheksi, eikä edes paperimiesten etumieheksi. Vaikka ay-työtä ei perinteisesti ole koskaan luonnehdittu nk. kunnon työksi, sillä toiminnalla on ollut kuitenkin läheinen kosketuspinta tuotannolliseen elämään ja modernin maailman hyödyketuotantoon.

Nyt tämän maailman edustaja epäonnistui siinä loikassa, jonka monet ihmiset joutuvat näinä aikoina tekemään. Ahosen tie paperitehtaan huminasta laihdutusohjelman mannekiiniksi ja ajankohtaisohjelman syväkurkuksi epäonnistui. Tai näyttää epäonnistuneen meidän silmissämme.

Epäilemättä hänen asuntovaununsa on oma eikä rahoitusyhtiön. Epäilemättä hänelle maksetaan jäsenyydestä erilaisissa hallintoelimissä sen kaltainen korvaus, että hän tulee hyvin toimeen.

Mutasen, Lumimiehen, Ahosen ja monen muun kohdalla merkittävää on se, että virtuaalimaailmassa pärjääminen ei enää perustukkaan hikeen, ruumiilliseen työhön, sitkeyteen, koulutukseen, ahkeruuteen, vaan kaaosteorian sattumaan, onneen, sisällön kummallisuuteen ja olemassa olevien normien rikkomiseen.

Harri Olli ei ole kuuluisa siitä, kuinka pitkälle hän hyppää, vaan siitä, mitä hän juo.

Koskelan Jussi ei näissä kisoissa taitaisi pärjätä. Eikä korpraali Määttä. Tämä maailma taitaa olla Honkajoen ja Rahikaisen.

Kuvassa tehdään suorittavaa työtä, jonka tuottamaa lisäarvoa voi tiukanpaikan tullen vaikka syödä, jos ei Thaimaaseen lähdöstä sattuisi tulemaan mitään.

>Avaruuden antropologit

>

Mitä kummaa mahtaa ajatella tulevaisuudessa jostain avaruudesta tuleva ulkomaailman elävä, taikka tiedemies, kun hän saapuu omasta mielestään tutkimattomalle ja tuntemattomalle planeetallemme.

Hän tietenkin tyypillisen tutkimusmatkailijan tapaan tekisi tarkkoja muistiinpanoja meidän elämästämme ja sivilisaatiosta. Jos olisimme esittelemässä paikkoja, hän saattaisi saada hyvinkin tarkkoja tietoja meistä ja meidän oloistamme.

Mutta jos sivilisaatiomme olisi päässyt sammumaan, avaruuden arkeologin olisi itse pääteltävä se, mitä pirua me olemme tehneet mäkihyppytorneilla, koirapuistoilla, lintutorneilla, tanssilavoilla, hiihtoputkilla, kesäteattereilla, raviradoilla, eukonkannon kilpailuradalla ja caravaanari-alueilla.

Epäilemättä noiden ilmiöiden selittämisestä kumpuaisi muutama gradu ja linnunradan lisuri. Olisi mukava olla kuulemassa.

Ja mukava olisi kierrellä sellaisissa tulevaisuuden museoissa, joiden esittelysaliin olisi uudelleen konstruktoitu kokonainen maakuntaviestin lähtöalue. Mustikkasoppaa olisi roiskittu vahanukkien päälle ja musiikki raikaisi.

Pahaksi onneksi maakuntaviestiareena olisi kaivettu tanssipaikan parkkialueen välittömästä läheisyydestä. Tästä johtuen tutkijat olisivat vetäneet hieman vääriä johtopäätöksiä kaivausten tuloksista.

Museon diadraamassa osa ihmisistä hiihtäisi suksilla ympäri tanssilavaa viestihiihtoa, osa hiihtäisi sisällä ja loput ihmisistä lisääntyisivät katajapensaikossa puolimetrisessä hangessa niin että hanki ja katajat pölisisivät.

Kuten huomaatte, minun on aika mennä nukkumaan ja toivoa hartaasti, että saan edelleen loppuviikonkin kulkea avohoidossa, yhteiskunnan valvonnasta vapaana.

>Karthagon kuulumisia

>

Tunisiassa näyttää piisaavaan työttömiä nuoria miehiä. Pirunmoinen tekemisen puute ajaa urokset viimein johonkin hyödylliseen, eli feodaaliherrojen kaatoon.

Tämä nuorten miesten ylijäämä taitaa olla yleinen kaikissa Välimeren eteläpuolella olevissa maissa aina Somaliaan asti. Toimettomuus kurjistaa, adrenaliinia pursuaa ja rajattomat uudet tiedotusvälineet vievät viestiä salaman nopeasti taivaanrannan taakse.

Minua ihmetytti uutisfilmien välähdyksissä pari asiaa. Tunisian katunäkymät ovat siistejä ja länsimaisia, rähinöivillä miehillä on hyvät hupparit ja nahkatakit päällään mellakoissa ja katusuluilla pysäytetyistä autoista joka toinen näyttäisi olevan citymaasturi. Siistin näköistä paikkaa sanoisi outo television katsoja.

Lapsuuden muistot Tunisiasta ovat pienet. Habib Bourguiba oli Kekkosen kavereita ja elinikäinen presidentti hänkin. Kekkonen kävi vähän Nootti-Kriisin jälkeen Tunisiassa ja kiipesi palmuun samalla ketteryydellä kuin Puhemies Niinistö sähköpylvääseen tässä taannoin. Kekkonen kuulemma kiipesi leikkimielisyyttään, Niinistön oli pakko.

Kekkonen ja taatelipalmu ovat vieläkin kovaa valuuttaa Tunisiassa. Tässä pieni esittely asiasta.

Teksti on lainattu täältä.

”OSTA KEKKOS-PALMU Kädet viuhuvat ilmassa. Puhe muuttuu huudoksi. Pienellä sivukujalla El Hamman -kylässä kaksi pitkiin valkoisiin mekkoihin pukeutunutta vanhusta kinaa naamat punoittaen. Oliko se toinen vai neljäs puu? Entä missä rivissä, ensimmäisessä vai toisessa? Yhteisymmärrys on kuitenkin löydetty jo siitä, että kyllä, kerran tässä kylässä vieraili muuan kalju valtiomies. Ja kyllä, hän kiipesi palmuun. Miksikö se on aivan varmaa? Siksi, koska toinen herroista, Ali Ben Mohamed Sahroui, auttoi miestä kiipeämisessä. Palmuplantaasilla työskentelevä nuorukainen varmisti, ettei arvovieras pääse putoamaan.

Suomen presidentti Urho Kaleva Kekkonen vieraili Tunisian El Hammassa vuonna 1965. Ohjelmaan kuului piipahdus valtion omistamalla taatelipalmuplantaasilla, joka oli silloin yksi maan suurimmista ja maineikkaimmista.

Plantaasi on edelleen voimissaan. Mehrez Ben Mohamedin omistamalla alueella kasvaa 196 palmua, joiden taatelit maistuvat tunisialaisille aamuin ja illoin, ja erityisesti Ramadanin aikaan. Taatelisato korjataan syys–lokakuussa. Silloin palmulehdot ovat kaunis näky: taatelinoksat muuttuvat kirkkaan oransseiksi, lähes neonvärisiksi. Juuri ennen poimintaa ne saatetaan huputtaa keltaisilla muovipusseilla, jotta satunnaiset sateet eivät muuttaisi hedelmiä liian vetisiksi.

Todellinen Kekkos-fani voisi saada kuuluisan palmun jopa omakseen: maineikas puu irtoaisi kuulemma 1 000 eurolla.

El Hamman kylä sijaitsee 10 kilometriä Tozeurista pohjoiseen. Palmu, johon Kekkonen kiipesi, löytyy Mehrez Ben Mohamedin plantaasilta, blokista numero 55.”

Sillä tavalla. Mukavaa olisi, jos nuoret miehet jatkaisivat turismia ja palmujen hoitoa. Eilen Libyan päämies oli jo aika huolestunut televisiossa, ja luulen myös Egyptin valtaapitävien seuraavan asioita. Nuoria miehiä piisaa sekä Karthagosta itään ja länteen.

Tähän palmuun jos aikoo kiivetä, pitää olla oikein pienen valtion oikein pieni valtiomies. Tämä kantaa ehkä vain San Marinon alivaltiosihteerin

>Ortoosi

>

Entinen pääministeri Matti Vanhanen aavistaa varmasti jo samaa, mitä Lapin yliopiston professori Jyrki Virolainen omassa blogissaan. Hän uskoo, että lähtöä valtakunnanoikeuteen ei tule.

Ilmeisesti sen varmuuden siivittämänä Vanhanen on jotenkin joutunut itselleen asiaa selittämään ja hyvittelemään. Niinpä hän on antanut itselleen tuen, ortoosin, jonka avulla tästä hankalasta tilanteesta pääsee nopeammin eteenpäin ja saa mielensä virkeäksi. Niinhän meistä jokainen tekee omassakin elämässään.

Näinä päivinä moni ihminen ravaa puntarissa päivän aikana useammin kuin tupakkimies pihalla. Näinä aikoina moni tupakkimies syö lyijykynää ja ihmettele, miksi uni ei tule simmuun.

Ensiviikolla viimeistään monien kohdalla alkaa sitten lipsuminen. Jos tästä tupakista nyt selvitään kunnialla ja koko paskasta pääsee irti, niin kummitytön häissä ainakin kesällä voisi yhden sikarin polttaa. Tai ehkä jo pääsiäisenä laskettelureissulla. Paheeseen ja lupaukseen tulee etäisyyttä. Paha tuntuu kaikkoavan kauas taakse ja kun vaatteet lakkaavat haisemasta ketunhaaskalta ja henki kulkee, riemu on suuri kuin herätyskokouksessa.

Juttu ei onnistu ilman ortooseja. Pitää olla tuki, jonka varaan elämänsä laskee. On pakko pystyä selittämään, että kun paino on pudonnut 10 kiloa, kaljasalkku ja kermajuusto palaavat diasporasta.

Ajatus siitä, että ei koskaan enää kaljaa, ei koskaan enää sikaria, ei koskaan enää ongelmia varpaankynsien leikkauksessa on kauhistuttava ja tuskainen.

Paljon mukavampaa on selittää, että eipä tässä ihan varmoja olla. Kun eläkevuodet tulevat, viimeiset viisi vuotta vedetään sitten hiilihydraattia, portteri-olutta ja Macanudoa posket lommolla.

Vanhasen himo taitaa liittyä politiikkaan. Minä ymmärrän hyvin. Kun itse olen pitkästi yli 30 vuotta ansainnut leipäni puhumalla toisten edessä asioista, jotka ovat enemmän tajunnanvirtaa kuin kovaa tiedettä, ymmärrän oikein hyvin.

Voi nimittäin olla, että kun, ja jos minä joskus pääsen eläkkeelle, änkeän ehkä kansalais- ja työväenopistoihin luennoimaan kaikesta siitä, mikä vielä on sanomatta. En takaa, ettenkö yrittäisi vielä vanhusten palvelutalossakin pistää pystyyn kirjallisuuspiiriä. Sellainen ajatus antaa minulle suurta mielihyvää ja tukea niitä aikoja odotellessa.

Kuva on lainattu Tampereen teatterin kuvapankista. Näytelmä on nimeltään Viimeinen sikari, ja siinä käsitellään tätä samaa teemaa. Mitä on tullut tehtyä, ja mitä ehkä vielä tulee tehtyä. Kannattaa käydä katsomassa.

>Huono aamu

>

Kokoomuksen tähtiketju on jälleen aiheuttanut meille hupia ja harmaita hiuksia. Ministeri Katainen on omaan persoonalliseen tapaansa askel askeleelta muuttamassa lausuntojaan siihen suuntaan, jonka tavallinen kadunkulkijakin huomaa oikeaksi.

Viimeinen sananmuoto taitaa olla se, että suomalaisten on varauduttava Irlannin lainoittamiseen. Tässäkin tapauksessa Kataisen koko skaala ” no hätä” – tilanteesta lainapäätökseen näyttää tapahtuvan noin kahdessa viikossa.

Huomattavasti nopeammin pyörähtää Kokoomuksen kestomurhe, ministeri Lindén. Hänen small-talk taitonsa on vähän ruosteessa. Oikeastaan hänelle voisi neuvoa, että termi ”small talk” ei tarkoita sitä, että puhutaan mitä sylki suuhun tuo. Että ei puhuta järjettömiä.

Kolmas ponteva kokoomuksen edustaja nähtiin iltauutisissa. Aseasioissa mainetta jo niittänyt ministeri Holmlund rähjäsi puhujapöntöstä edustaja Rajamäelle selvässä asiassa suu vaahdossa. Joutavaa. Joutavaa. Holmlundin olisi pitänyt tietää, että sosiaalidemokraattinen kansanedustaja ei periaatteessa juuri koskaan voi kysyä mitään semmoista, mikä pitää paikkaansa, ja mistä voi hermostua.

Lindenin kauhuskenaario eduskunnasta, jossa istuisi 35 % persuja, on kieltämättä mielenkiintoinen. Toisaalta, minä sietäisin sen paljon ennenmin kuin sellaisen tilanteen, jossa eduskunnassa istuisi 65 kappaletta Suvi Lindeniä. Se vasta mielenkiintoinen tilanne olisi.

No, oletetaan että persut saavat hirmuisen, veret seisauttavan vaalivoiton. Pääsääntöisesti siitä seuraisi hupia kansalle. Mielenkiintoista olisi seurata seuraavat 4 vuotta esimerkiksi Itsenäisyyspäivän juhlia presidentinlinnasta. Kun kansanedustuslaitoksen olemusta vaaleissa on vähän pöyhitty, niin voisimme nähdä julkisuudessa aivan uudenlaisia kansan edustajia boolimaljojen ympärillä.

Poliittisille kiintiöpaikoille ilmaantuisi aivan yllättäen hassuja ja tuntemattomia ihmisiä.

Edellisen kerran näin kävi silloin, kun SMP saavutti suuren menestyksen. Eräs tuttavan tuttava oli uskonut siihen aatteeseen hyvinä ja huonoina aikoina samaan tapaan kuin jääkiekkojoukkueen kannattaja omaansa.

Kun sitten piti saada puolueen mandaatilla edustaja ulkomaille 4 vuodeksi kansainvälisiin tehtäviin, pienen ihmisen puolustuspuolueen oli kammattava todella tarkkaan kenttänsä, jotta olisi löytynyt joku sopiva henkilö lähtemään. Tuttavan tuttava lähti neljäksi vuodeksi edustamaan maata kauas vieraille maille.

Niin taitaa nytkin käydä. Tulemme kohtaamaan julkisuudessa ensi vuonna hyvin mielenkiintoisia ihmisiä. He ovat rentoja ja reippaita, uteliaita ja sanavalmiita. Kansainvälinen yhteisö tulee tuntemaan vielä nahoissaan sen, millaisia luonnonlapsia kansojen syvistä riveistä nousee.

Voitte mentaalisesti harjoitella asiaa silmäilemällä kotipaikkakuntanne seurakuntavaalien ehdokaslistoja

>Seuraava sato

>

Koska niitetään seuraava sato Pakistanissa ? Olen sitä miettinyt itsekseni kovasti. Kohta nimittäin on taas joululahjojen aika ja tälläkin kertaa taitaa valintani osua johonkin toisenlaiseen lahjaan.

Nyt Pakistanissa ainakin on vähän huono vielä kylvöille lähteä, sillä vedessä ei kasva oikeastaan muu kuin hauki ja sammakonkutu. Tavallisessa Niilin tulvassa kävi yleensä aikoinaan niin, että vedet häipyivät Välimereen suhteellisen nopeasti ja jäljelle jäi hedelmällinen kura ja muta, jossa sato kasvoi nopeasti ja runsaana. Pakistanissa on nyt jo menetetty seuraava viljasato. Monilla muillakin maailman viljantuottajilla on samaan aikaan ongelmia satojensa kanssa.

Nyt voikin käydä niin, että Pakistanissa tulvavesistä johtuen ryhdytään niittämään toiseenlaista runsasta satoa. Ääri-islamistit ovat kovasti tohkeissaan tästä yhteiskunnan vajoamisesta kivikauden tasalle. Nyt jo kuulemma paikka paikoin väestö kivittelee sujuvasti avustusjärjestöjen maastoautoja.

Pakistanilla on siis sisäinen oppositio ja kapinallisarmeijoita maaperällään. Sen lisäksi sillä on ydinaseita. Toivoa sopii, että tulvavedet eivät ole päässeet laukaisusiiloihin, eivätkä pääse tekemään oikosulkua laukaisujohtoihin. Televisiokuvien perustella näyttää siltä, että paikallinen tietotaito kulminoituu yleensä siihen, että kuorma-auton etuakseli voidaan liittää aisoilla aasin perään. Paikallisen tietotaidon moraali taas on ollut kuuluisaa siitä, että nälkäänäkevän maan ydinohjelmaa on kaupiteltu kaikille halukkaille.

No, joka tapauksessa, jos seuraavaa satoa ei Pakistanissa saada kasvatettua, piru on irti siinä maassa. Setä Samuli onkin nostamassa kytkintä nyt Irakista, jotta kalustoa ja amitsioonia olisi käytössä tarpeeksi siinä vaiheessa kun Iran taikka Pakistan otetaan Afganistanin rinnalla rauhoitusoperaation kohteeksi. Iranin kohdalla ei vielä suurta kiirettä ole, vaikka oppositio jo julkisuuskampanjaansa käykin. Pakistanin kohdalla aikaa lienee 6 kk – vuosi.

Sitten joudutaan niittämään seuraava sato.

>Sikatotta

>

Luen kirjaa jossa nuori nainen on töissä kemikalioliikkeessä ja samaan aikaan yleisesti miesten käytettävissä. Kirjassa nainen sivu sivulta muuttuu siaksi, oikeaksi emakoksi.

Hänen ihokarvansa kasvavat harjaksiksi, hänelle puhkeaa 4 uutta nisää ja kirjan puolivälissä hän syö jo juuria ja ruohoa , tonkii maata ja kokee hengenheimolaisuutta muita eläimiä kohtaan.

Koko kirjassa on vain yksi kappale, eli teksti on kirjoitettu yhteen pötköön, ilman kappalejakoa. Tyyli on tehokas ja minulle ennestään tuttu miesopiskelijoiden tenttivastauksista.

Marie Darrieussecq on kirjoittanut Sikatotta –kirjaansa melkoisen muodonmuutoksen. Olen nyt sivulla 73. Päähenkilölle selviää se, että naisille sallitaan vastedes vain kaksi ammattia: kodinhoitaja tai matkaemäntä. Kodittomien miesten ambulanssin kuljettaja tarjoutuu juuri sivun 73 lopussa järjestämään päähenkilön raskaaksi siinä tapauksessa, että hän haluaa hakeutua kodinhoitajaksi ja jonkun perheen palkatuksi imettäjäksi.

Päähenkilö ei kuitenkaan onnistu hankkiutumaan raskaaksi, sillä hän ei ole vielä kirjan tässä vaiheessa selvillä emakon kiiman sykleistä.

Olin viime perjantaina bussiemäntänä. Työnantajan vieraina kävi 1100 henkilöä kahtena päivänä ja me sukkuloimme heitä busseilla tutustumiskohteille ja takaisin. Kollegat olivat sitä mieltä, että minusta voisi vähällä vaivalla koulia kunnollisen bussiemännän. Tiedätte, semmoisen, joka ei menetä hermojaan matkalla lentokentältä Playa del Inglesiin , vaikka Sonkajärven miehet ovat jo koneessa vetäneet perseet olalle.

Kemikaliomyyjäksi minusta ei ehkä tosipaikan tullen ole. Asiakkaat saattaisivat ajatella niin, että näistä tuotteista ei ole ollut ainakaan myyjälle apua. Itsensä myyminen kuulostaa yhtä epätoivoiselta. Mutta tuo bussiemännän taikka –isännän homma voisi olla minulle sopivaa eläkeläishuvia.

Jatkan emakon irstailujen lukemista. Illemmalla pitäisi asiasta vääntää essee-muotoinen mielipide verkko-opintojen alttarille.

>Kolmas päivä

>Tänään Kari Rydman kirjoittaa mielenkiintoisia asioita etnisestä itseinhosta ja sen uskonnollisesta luonteesta. Kannattaa käydä lukemassa. Hänellä on oivallisia ajatuksia siitä kaikesta, mikä juuri nyt tapahtuu ympärillämme.

Itse olen lakannut ymmärtämästä ympärilläni olevaa. Hallitsemaan en ole sitä koskaan kyennyt. Mutta nyt on lopulta loppunut ymmärrykseni. Mitä enemmän opiskelee asioita ja ottaa niistä selvää, sen kummallisemmaksi nykyaika ja sen ilmiöt muuttuvat.

Etenkin poliittiseen järjestelmään uskoni on rapautumassa. Sehän lopulta on kaiken pahan alku ja juuri. Kun ihmisten usko järjestelmän toimivuuteen rapautuu, edessä on vaikeita aikoja. Kun minun kaltaiseni ihminen menettää uskoaan koneistoon, monet muut ovat sen jo ehtineet tehdä paljon aikaisemmin.

Olen paljon miettinyt sitä, ovatko kaikki entiset sukupolvet joutuneet jättämään maailman yhtä lohduttomaan tilaan jälkeläisilleen ? Ainakin perinteisiä sotia käyneet sukupolvet ovat joutuneet niin tekemään.

Oman maailmani kohdalla sekasortoisuus näyttää lisääntyvän eksponentiaalisesti. Ammattien lyhytikäisyys, työelämän täydellinen muutos ja globaalin maailman murheet näyttävät riistävän yksilöltä säädyllisen ymmärryksen oikeuden.