Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: Sota

Minä ihmettelen

Niin, minä ihmettelen kahta  asiaa tällä hetkellä.  Suorastaan taivastelen. Ensimmäinen on selittämätön seikka, toinen taas käsittämätön.
Selittämätöntä on se,  miksi vaimo tuli kovaan flunssaan ja minä en. On samassa huushollissa oltu koko viikko ja samassa sängyssä maattu. Ja samoja ovenkahvoja hipelöity. 
Ehkä selitys lopulta onkin  yksinkertainen.  Molempia meitä paleli illalla kovasti. Vaimo otti   Finrexin – flunssajuomaa kuumana, eikä välttynyt taudilta. Minä taas otin Finrexin – flunssajuomaa, mutta  sekoitin  siihen  kuuman veden  lisäksi  mustaherukkamehua ja  Negrita – rommia. Ja olen tänään pirteä kuin  peipponen. Join siis itseasiassa Romcassista, huiman hienoa lääkettä, jossa oli lume-osiona Leiraksen  punaista pulveria.  Varmistan  terveenä pysymisen tänään  samalla lääkkeellä.
Käsittämätöntä on taas se, että  Ranska, Natoon kuuluva maa, aloitti Malissa laajan sotilasoperaation  ilman  YK:n  taikka EU:n siunausta  taikka käsittelyä. Tuosta  noin vain. Jenkit antavat  kuljetusapua. Suomi on hinkumassa mukaan. Helvetti.
Olisi joku  perkele tullut 1939 tuosta vain, kolmen päivän varoituksella, auttamaan ja panemaan kampoihin terroristeille. Silloin oltiin kuitenkin  omantunnon arkoja ja rauhantahtoisia. Ja aika hitaita.

On myönnettävä, että tämäkin purkaukseni on  lapsellinen arkiajattelun ilmentymä. Aina kirveeni osuu kiveen.  Joku nimittäin on  tehnyt väitöskirjan , jonka keskeinen  idea on siinä, että Ranskan apu Suomelle talvisodassa oli aivan ratkaiseva ja ilman sitä apua sorvaismme maatuska -hahmoja   koivupuusta  äitivenäjän tarpeisiin

Reikä

Lapsuudessa tunsin  miehen, jota oli ammuttu sodassa  vatsasta  läpi. Hän näytti joskus sitä  arpea meille, pienille pojille. Muistan hyvin, että se teki minuun  suuren vaikutuksen. Vatsapuolella oli siisti arpi ja  samoin selkäpuolella. Siitä se oli mennyt ja tullut.
Miehellä oli sama etunimi kuin omalla isoisälläni. Se teki hänestä jotenkin tutumman minulle.
Minä ihmettelin sitä, että kuinka voi  mies jäädä semmoiseta osumasta henkiin. Olin nähnyt, miten  joulusikaa ammuttiin  päähän ja miten siltä henki pakeni heti.
Vatsaan ammutun poika menetti jalkansa Repolan  kuorimakoneeseen 60- luvun alussa. Hänellä oli proteesi, mutta ei hän sitä juurikaan pitänyt. Kulkiessa toinen housun lahje oli hakaneuloilla nostettu ylös. Työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivinä hän tilasi taksin ja nouti seminaarimäen puodista  täyden lasti ystäviä ja viinaa. Lopuilla rahoilla haettiin  yötä myöden Kuopiosta kalakukko.
Ja sitten odotettiin taas seuraavaa eläkepäivää.
Pojanpoikaa vatsaan ammutulla ei enää ollut. Kaikki oli jo  kasattu kahden miehen  osalle.

Ahdistavaa……..

Taas jäivät itsenäisyyspäivänä korpinjämät saamatta. Valtaapitävät näköjään pelkäävät sitä, että minusta tulisi Herra korpraali.

Syytäkin tietenkin on.

Napoleon ja Hitler ovat  oivallisia esimerkkejä siitä, että korpaalit ovat armeijan vaarallisin   fraktio. Korpraaleja on aina oltava mahdollisimman vähän.

Aikoinaan Kekkonenkin joutui ylentämään pika pika. Mauno Koiviston alikersantiksi, sillä Neuvostoliiton  suurlähettiläs  vinoili itsenäisyyspäivän vastaanotolla  Kekkoselle, että kuinka herra presidentti uskaltaa  antaa pääministerin olla korpraalina. Eikö  presidentti tiedä, että  korpraalit ottavat  ennen pitkää vallan itselleen.

Nuoriso

” Sellainen yhteiskunta on rappion tiellä, missä eläimillä on ihmisoikeudet, opettajat pelkäävät ja imartelevat oppilaitaan ja vanhemmat yrittävät apinoida lapsiaan pelossaan vaikuttaa toivottoman vanhoilta ”
Näin kirjoitti Sokrates aikoinaan. Ja kirjoitti hän paljon muutakin nuorista ja nuorisolle. Kirjoitti niin paljon, että lopulta joutui  tyhjentämään myrkkymaljan.
Katselin eilen  taas itsenäisyyspäivän aaton  juhlallisuuksissa  nuorisoa työpaikalla. Tulin hyvälle mielelle. Tiukkoja mimmejä ja kovia kundeja  jokainen. Käytiin koko oppilaitoksen voimin sankaripatsaalla  20 asteen pakkasessa. pappi piti  puheita, muttta ei meitä kalmistoihin manannut, vaan loi uutta uskoa  nuorisoon. Nuoriso kuunteli paljain päin ja paljain käsin ja lyhyillä alushousuilla hievahtamatta puheet, virren ja Maamme-laulun. Ilmekään ei värähtänyt.
Ajattelin, että kovia poikia. Nuo kun saisivat  karvalakit päähänsä ja  huopatossut jalkaansa, niin joukkueellisella  tommoisia miehiä minä pitäisin puoliani  sopivassa paikassa pitkään. Isänmaallista, ehkä, mutta ennenkaikkea  tuommoiset miehet ovat kaistapäisiä, ehkä vähän piittaamattomia, ja   kuitenkin sopivasti ADHD  ja  ACDC.
Isänmaallisuus on ollut  pitkään puhtoista ja  kirkasotsaista. Havu sarkalakkiin  ja  nirri pois. Saappaat kiiltäviksi ja rivit suoraan. Yksikään sotapäällikkö ei  kuitenkaan koskaan olisi pystynyt  tekemään yhtään kunniatekoa ilman  näitä avopäin pakkasessa seisovia sankareita, joiden päättäväisyys pukeutumisehtojen edessä  on  hämmentävää ja samalla  myös kunnioitusta herättävää. Ei nuoriso miksikään ole huonontunut. Nuoriso on edelleen se, johon uskomme on pakko kohdistua. Ja hyvä niin.

Vaikka  huono minä olen puhumaan. Lipputangossa on Windom – antennin  keskiosa kiristettynä sopivaan kulmaan. Lippua sinne ei nyt  tähän hätään saa. Yhteydet maailmalle tuntuvat  tänä aamuna minusta nyt tärkeimmiltä.  Ajattelin, että  kunnioitan itsenäisyyttä näin, kirjoittamalla.

Eikä se nuoriso niin puhtoista ollut aikoinaankaan. Enempi mustavalkoista. Saksaan lähti jääkärioppiin  hurjasti väkeä. Jääkärikoulutuksen aloitti noin 1900 nuorta miestä. Heistä sisällissotaan  osallistui 1261. Lopuista ei puhuta  juuri koskaan. Se tiedetään oikein hyvin, että muutama mies kaatui Saksan itärintamalla. Mutta muuten  käsitys yhtenäisestä jääkäriliikkeestä ja  sen ajan nuorison  vankkumattomasta  määrätietoisuudesta  on meille opetettu uskomus, jota on ihan turhaan viimeiseen asti vaalittu ja hellitty. Saksaan lähtenyt joukko  oli tavalliinen  nuorten miesten  ryhmä. Heillä oli ihanteensa ja  haaveensa ja  monilla  nuoren ihmisen seikkailuhalu  vielä mausteena, kun  sen ajan ” interrailille”  lähdettiin. Koulutuksen jälkeen  osa osallistui  sotaan, osa taas  ei sitä erinäisistä syistä tehnyt. Osa hukkui Keski-Euroopan melskeisiin. Osalle taas sisällissota  oli mahdoton ajatus.
Ja niin kävisi tänäkin päivänä. Olisi lähtijöitä ja olisi palaajia. Ja olisi  niitä, joille ei oikein mikään maistuisi ja joita elämä ahdistaisi siellä ja täällä. Tänä päivänä jälleen  läheltä seuranneena  laitan uskoni nuorisoon. En  suuresti  arvosta Jyväskylän kaupunkia. SE nimittäin  teki tässä taannoin  päätöksen, jolla se kieltäytyi  ensi vuonna ostamasta  kuoleville  sotaveteraaneille 50 euron  arvoista havuseppelettä. Enemmän minä arvostan  paljain päin  pakkasessa seisovaa nuortamiestä. Edelleen  näyttää siltä, että  ” Kyllä lenkit kestää”

Teoreettinen kysymys

Pääministeri Kataisen mielestä kysymys Hornet – taistelukoneiden aseistuksesta on teoreettinen. Jos näin todella on, Suomi voisi  lainata Islannille Ranger – lennokkeja,  taikka  lähettää Islantiin  2014 keväällä pari Learjet – konetta  lentelemään ja  kiertelemään taivaalla.

Tämä ei tietenkään ole  mahdollista.  Myönnän myös sen, että oma asiantuntemukseni ei  riitä alkuunkaan pääministerin arvioiden arvioimiseen. Kaltaiseni  talipäät  ja  tykkimiehet sotkevat suurien  sotapääliköiden  ajatukset ja aiheuttavat  keskustelullaan  maallemme  ulkopoliittista vahinkoa. Näin on käynyt aina ja näin tulee käymään nytkin.

Islannin  ilmaoperaation  ansiosta maamme  tulee pelastumaan  seuraavasta ihmiskuntaa koskevasta sota-katastrofista,  koska urheat ritarimme ovat harjoitelleet paitsi kotimaan taivaan sinessä, niin myös tuhkapilvien ja lampaanpaskan  muodostamien uhkakuvien keskellä. Kaikki  ajateltavissa olevat uhkakuvat voidaan torjua jo maamme ulkorajoilla Märketin majakan luona.

Tulevaisuudessa näyttää maatamme kohtaavan   kuitenkin paljon arkisempi uhkakuva. Espanjassa ja muualla Etelä-Euroopassa  työttömyys on kohonnu eräin paikoin kauhistuttaviin  25 % lukemiin.  Näyttää siltä, että tämä suuri uhka ja ongelma on nopeasti lähestymässä maamme rajoja. 

Pääministeri voisikin nyt  nopeasti lähettää  Espanjaan 500   työvoimatoimiston virkailijaa  harjoittelemaan  tunnistustehtävissä  työttömyyden torjuntaa. Kysymys heille annettavasta varustuksesta on tietenkin puhtaasti teoreettinen. Heille ei pidä missään nimessä antaa rahaa, taikka muita valtuutuksia. He olisivat  4 kuukautta paikallisissa  työvoimatoimistoissa, tapasbaareissa ja  jalkapallo-otteluissa ainoastaan  tunnistustehtävissä. Olisi huolehdittava, että heillä ei olisi  missään nimessä mukanaan ” työttömäksi työnhakijaksi ”- ilmoittautumislomakkeita eikä muitakaan työvoimapoliittisia aseita.

Työttömyyden tunnistus-periodin loputtua  virkailijat  sijoitettaisiin  kotimaan  pahimmille  työttömyysalueille tukemaan työvoimavirkailijoiden  määrätietoisia iskuja.

Kuten lukija voi päätellä harvenneista  blogimerkinnöistä ja  omituisesta sisällöstä, kirjoittajan  ajatusten  määrä ja laatu  korreloivat nykyään  voimakkaasti.

Tieliikenteessä kaatuneet

Liikenneministeri Kyllönen on jälleen avannut  mietintämyssynsä sepaluksen ja  uusi ehdotuksenpoikanenhan  sieltä  ulos putkahti. Edelliset tuotokset ovat valitettavasti  vähin äänin menehtyneet. Ei ole  valtakunta  ryhtynyt autoilijoiden  liikkumisia seuraamaan satelliittien avulla, eikä taida kilometrirahoistakaan  tulla mitään valmista.
Tällä kertaa ministeri on  yksinkertaistanut ehdotustaan. Nyt hän ehdottaa  niin tavallista asiaa, että jo on ihme, jollei se mene läpi päätöksenteon rattaissa. Kyllönen ehdottaa, että auto ei käynnisty, ellei turvavyö olen kiinnitetty.
Hyvä ehdotus. Kyllönen pilasi sen kuitenkin  brutaaliudellaan. Hän julkaisi  ehdotuksensa kaatuneitten muistopäivänä. Päivänä, jolloin on totuttu puhumaan kaatuneista  vähän toisessa yhteydessä. Kyllönen  on laskeskellut, että parissa sodassa  kuoli  kaatuneina yhtä paljon, kuin tieliikenteessä  on ehtinyt kuolla 50 vuodessa.
Yhtä hyvin  Kyllönen olisi voinut vaikka väittää, että tieliikenteessä on 50 vuoden aikana  kuollut  vain  neljäs osa siitä määrästä, joka on  nostanut kytkintä suomalaisesta  kommunistisesta   liikkeestä. Taikka  hän olisi voinut sanoa, että tieliikenteessä  on kuollut 50 vuodessa  vain puolet siitä määrästä, joka  yhtenä vuonan, 1971, lähti Ruotsiin töihin asentamaan Saabille ja Volvolle turvavöitä.
Kyllönen saisi opetella tyylikkyyttä ja tapoja. Hän voi vapaasti tulevaisuudessakin tehdä näitä enemmän taikka vähemmän hyviä ehdotuksiaan, mutta joku roti niissä kuitenkin pitää olla. Laskeskelin, että jos hallitus istuu täyden  toimikauden ja Kyllönen  on mukana  loppuun asti, hän ehtii sorvata  noin tusinan verran  kummallisia ehdotuksia, joista kyllä riittää hupia, mutta  joista tuskin tulee yhtään mitään.

Légionnaire, tu es un volontaire servant la France et UPM

Kuuluu laukaus kun metsuri ampuu koiransa kesken kiivaan haukun. Metso lentää puusta  ja lähtee pelkästä hämmästyksestä kaupunkiin. Se istuu huvipuiston rocket to hell – laitteeseen. Nuotion savu  seuraa sitä ja maustaa hattarat Liisalle ja Erkille. Siinä maistuu teräketjuöljy ja aserasva ja keskikoulun maantiedon tiedot. Eufrat ja Tigris, Mesopotamia ja Galilea ja Kaanaan maa.
Sidi Bel Abbès
”Au combat, tu agis sans passion et sans haine, tu respectes les ennemis vaincus, tu n’abandonnes jamais ni tes morts, ni tes blessés, ni tes armes.”
Metsurisotilaan tulee palvella Ranskaa kunniakkaasti ja uskollisesti. Kaikki metsurit ovat aseveljiä riippumatta kansallisuudesta, rodusta tai uskonnosta. Tämä osoitetaan horjumattomalla solidaarisuudella, joka yhdistää kaikkia kuin he olisivat saman perheen jäseniä. Metsurin tulee kunnioittaa perinteitä ja esimiehiään. Metsurin vahvuuksia ovat kuri ja toveruus, hyveitä rohkeus ja uskollisuus. Metsuri osoittaa olevansa ylpeä legioonalaisuudestaan pitämällä asepukunsa moitteettomana, käyttäytymällä arvokkaasti ja vaatimattomasti ja pitämällä majapaikkansa aina siistinä. Metsurin on harjoiteltava lujasti, huolehdittava aseestaan kuin se olisi hänen kallein aarteensa ja oltava aina huippukunnossa. Jokainen tehtävä on pyhä, se on suoritettava loppuun noudattaen lakeja, sodankäynnin yleisiä käytäntöjä sekä kansainvälisiä sopimuksia, ja jos tarpeen, oman henkesi uhalla. Taistelussa toimitaan ilman vihaa tai intohimoa, voitettua vihollista on kunnioitettava, haavoittuneita tai kaatuneita ei hylätä eikä aseesta luovuta.

Savu leijailee kerrostalon pihassa. Jaloviina ja jallu eväänä, lopputili päänalusena, menee mies meren taakse ja aprikoi, miltä tuntuisi, jos  omistaisi siskon,  uiskon, neekerisuukkotehtaan  ja nämä kaikki seuraavat päivät

Kuka minä oikein olen ?

Koti on ihmiselle emotionaalinen paikka. Se on sitä, vaikka et olisi siellä koskaan käynytkään. Tunnesiteet syntyvät tarinoista ja kertomuksista, vähitellen ja lopulta kumulatiivisesti. Ainakin onnellisen kodin skema.

Kuvassa on mummolani Karjalan kannakselta vuonna 1943. Ihmiset näyttävät onnellisilta. Koko perhe on kokoontunut valokuvaa varten juuri valmistuneen rakennuksen kuistille. Samalla paikalla ollut koti oli palanut joulukuussa 1939. Tämäkin talo tuhoutui alle vuoden kuluttua kuvan ottamisesta.

En ole koskaan käynyt tällä paikalla. Silti se tuntuu minusta rakkaalta. Tunteet näyttävät syntyvän ihmisten ja tarinoiden välityksellä.

Asuin opiskeluaikanani kolmen vuoden aikana kahdessa asunnossa. Ensimmäisessä työpaikassani asuin kolme kuukautta. Olen käynyt sen rakennuksen yläkerran ikkunaa katsomassa kolmenkymmenen vuoden aikana kaksi kertaa. Sisälle on ole rohjennut mennä, vaikka mahdollisuus olisi ollutkin. Toisessa työpaikassani asuin kolmen vuoden aikana kolmessa asunnossa. Yhdessä niistä kävin talvella.

Syksyllä kävin katsomassa syntymäkotini sitä huonetta ja sitä sänkyä, jossa olen syntynyt. Viikonloppuna kävin nukkumassa toisessa talossa, siinä huoneessa, jossa olen lapsuuteni viettänyt. Juuri nyt olen nykyisessä kodissani ja kirjoitan tätä.

Olen elämäni aikana syntynyt ja asunut 15 kodissa.

Olen tänään miettinyt sitä, missä minä olisin asunut ja elänyt, jos kuvassa olevat ihmiset olisivat saaneet jatkaa elämäänsä tuolla paikalla. Opettaisinko minä insinöörejä Viipurissa, Käkisalmessa vai Sortavalassa ? Miettisinkö minä siellä nyt sitä, millaista mahtaa olla muualla. Miettisinkö sitä, miten asiat olisivat voineet tapahtua.

No, nykyisistä ihmisistä ja rakkaista minun on kiittäminen sitä, että Josif Vissarionovitš Džugašvili potkittiin pois pappisseminaarista ja myöhemmin sitten kyseinen veikko muutti sukunimensä, innostui politiikasta, ryhtyi terroristiksi, ja loi uransa politiikassa. Lopulta, vuonna 1939 hän päätti yrittää stilisoida Suomi-neidon toista helmaa asevoimin. Ehkä hän jopa ajatteli niin, että sadoille tuhansille suomalaisille hän samalla antaa uuden mahdollisuuden luoda kertaheitolla itselleen toisen ja oudon identiteetin ja elämän.

Häntä minun on ehkä elämästäni kiitettävä. Ja niitä tamperelaisia ihmisiä, jotka suojelivat häntä vuonna 1905.

Ylävirtaan


en näe enää rintamaa,

pimenee

lennän yön ja päivän rajalla, suuliekit sammuvat

Jumala on sytyttänyt joella kalastajien lyhdyt

kohta hän antaa kalat ilmi

yksi kerrallaan

Täysi armahdus




nato tulee autiomaahan luokseni

pelastamaan ihmisen lasta

jonka sydän on kuukauden polttanut kannabista

kolmannella linnavuorella

vasemmalta katsoen



kuningatar on merkinnyt lampaansa huonosti

sekaannus ainoa turvamme

joki pelastajamme

liha laulaa

vehnäjauho varisee viiniin

kirjurit mittaavat miekkojen nesteet

yöllä kaksisataa spitaalista vartijaa

kulkee hiljaa laulaen pitkin kaupungin kattoja.