Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: Ruoka

>Räkätti a la Savoyarde

>

Hallitusneuvotteluissa on saatua sovituksi jo rasismin kitkeminen, ruletin ja loton yhdistäminen ja lapsilisien verottaminen. Sikäli asiat ovat hyvällä mallilla, että en juurikaan pelaa rahapelejä, lapset ovat jo aikuisia ja itse olen pakolaisen poika.

Tätä rataa kun neuvottelut etenevät, juhannuksena on sovittu vanhanpiianveron palauttaminen ja katiskojen, ynnä polkupyörien rekisteröinti ja verollepano.

Näidenkin suhteen olen levollisella mielellä, sillä ruokakunnassa on vain vaimolla polkupyörä. Katiskoita ja vanhojapiikoja ei ole.

Näytelmää seuratessa tulee epätodellinen olotila. Se sai minut tänään tekemään epätoivoisen teon, josta ei ole syytä edes täällä kirjoitta, sillä se saattaa aiheuttaa perheen jäsenille vaikeuksia. Laitoin minäkin elämän risaiseksi. Tein teon, joka on verrattavissa Pietarin takinkääntöön hiilivalkealla.

Mutta mikäpä minä olen tässä yksin maailmaa harteilla kantamassa. Kun päättäjät ottavat kotimaamme kansantaloutta ja hyvinvointia vastaan käänteisen kulutusluoton, joka syö pikkuhiljaa olosuhteemme samaan tilanteeseen kuin Nokian pörssikurssin.

Tänään, toukokuun viimeisenä päivänä olisi oikeastaan hyvä yhtyä suvivirteen ja ryhtyä pitämään kirjaa siitä, mitä merkillistä Suomessa ja Euroopassa oikein tapahtuu. Taitaa olla nimittäin niin, että elämme jälleen merkittäviä päiviä.

Räkättirastas pihakuusessa on autuaan tietämätön kaikesta tästä. Se toimii vaistojensa varassa ja luottaa siihen, että kun se pesä on siinä saanut olla monta vuotta, niin residenssin omistaja ei nyt äkkiä ryhdy päättäjiä apinoimaan ja hulluja temppuja tekemään. Marjapensaissa on hyvin nuppuja. Kun elokuu tulee, siellä riittä luontokappaleella syömistä. Pesue lentää talven tullen Keski- ja Etelä- Eurooppaan ja palaa taas keväällä takaisin, elleivät etelän ihmiset ole niitä syöneet ruoka- ja rahapulassaan.

Teen siis laupeuden työtä. Kasvatan italialaisille , maltalaisille, kreikkalaisille ja espanjalaisille evästä ja saan siitä vielä sielulleni tyydytystä.

Joku rengastuksesta ja linnuista kiinnostunut voi nyt väittää, että Räkättirastas talvehtii Länsi-Euroopassa. Minä elän kuitenkin siinä vahvassa uskossa, että minun hoivaamani ruoka-apu menee Välimeren rannoille. Siellä niitä ensi talvena syödään suureen nälkään suupielet rasvasta valuen. Ja päälle hörpätään punaista viiniä.

Sain minä sentään mieleni tänäänkin suggeroitua hyväksi. Mutta päivä päivältä se on vaikeampaa.

>Rohkea rokan syö – ja uhkarohkea koulun ruuan

>

Noin sanottiin Tillmannin nuoruudessa. Silloin sanonta piti siinä mielessä paikkaansa, että kouluruokailun laatu ei kaikkina aikoina ollut erityisen korkea. Toisaalta koululais-kulttuuriin on aina kuulunut jossain määrin laitosruuan moittiminen ja yksilöllisyyden korostaminen.

Olen viime aikoina jättänyt ravinnostani pois ylimääräiset hiilihydraatit. Olutta ei lasketa. Vain pullat ja puurot ja leivät. kasviksia olen syönyt kovasti. Tosin, sitten olen syönyt myös pekonia, lihaa, kalaa, makkaraa ja muuta sellaista.

Helsingin koululaiset ovat olleet omalla tavalla nirsoja. He ovat äänestäneet kasvisruokapäivinä jaloillaan.

Minä aikoinaan vähän kyllä ihmettelinkin, mihin tämä vihreiden ja vaihtoehto- kukkahattutätien pakkokokeilu johtaa. Se johtaa suoraa lähimmälle pikaruokakojulle. On käymässä niin, että 5 pennin suutari tekee markan vahingon.

Paljon muutakin kummallista liikkuu näiden päättäjien päissä. Milloin uskonto tuhoaa nuoren, milloin taas pitää päättää, missä huonekaluliike sijaitsee.

Muistan omista kouluruokakokemuksistani sen, että meillä oli tarjolla hernekeittoa, mannavelliä, helmivelliä, näkkileipää, siniseksi keitetty kanamuna kerran viikossa ja joskus himoittu viola-kolmio- sulatejuusto, jota oli likaisella peukalolla mukava leipoa näkkileivän päälle. Monilla ei ollut vastaavia eväitä edes kotona.

Nyt kun katson opiskelijaruokalan menoa, huomaan, että maanantaisin edelleen heinäsirkkalauman tavoin massat tyhjentävät kaiken tarjolla olevan. Siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että edelleenkään kaikilla ei ole yksityisruokakunnissaan vapaita mahdollisuuksia valita.

Kouluruokailu, opiskelijaruokailu ja työmaaruokailu ovat siinä mielessä tärkeitä asioita, että niillä voidaan edelleen harrastaa sosiaalista tasa-arvoittamista ja saada aikaan yhteiskuntaan hyvinvointia.

Monipuolisella kouluruokailulla. Edelleen opiskelijoissa on yksilöitä, joiden lautasella ei salaattia ole. Se johtuu siitä, että kotona ei ole opetettu, eikä ole saanut.

On siis pakko edelleen harrastaa monipuolista ruokavalistusta. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että nuorisolle on tarjottava alinomaa Tillmannin makkarakastiketta ja kokonaisia kuorimattomia perunoita. Se ei kuitenkaan myöskään tarkoita sitä, että yhteiskunta hölmöilee ja ottaa feodaalisen kannan kasvisruuan puolesta. Vaihtoehtoja on oltava.

>Kollektiivinen lahja Teille, lukijani

>

Huomenna on juhlapäivä
Kaiken järjen mukaan. Näyttää nimittäin siltä, että huomenna menee rikki 150 000 käyntiä. Jos ette nyt äkkiä pakene pois ja lakkaa lukemasta höpötyksiäni.
Ei.
Ei tule arvontaa. Tulee paljon parempaa. Voi tietenkin olla, että tiedätte jo, mutta kun en parempaakaan osaa, niin kerrataan ja annetaan lukijoille kollektiivinen lahja. Annetaan asia, jota teiltä ei voi kukaan koskaan ottaa pois.
Annetaan teille Tillmannin makkarakastike-resepti.
Minä olen tämän varmasti teille jo kertonut, mutta tulkoon nyt vielä juhlan kunniaksi uudelleen kerrottua. Voitte tällä saada itsellenne ystäviä, vaikutusvaltaa ja kunniaa.
Otetaan HK-sinistä puolilenkkiä vähintään. Pilkotaan se pieniksi kuutioiksi. Laitetaan makkarasilppu hyvälaatuiseen paistinpannuun, lisätään varmuudeksi puolinyrkillistä voita ja paistetaan ruskeiksi, niin, että väriä syntyy.
Otetaan pois ja laitetaan lepäämään.
Sitten paistinpannuun taas voita ja sipulisilppua niin paljon kuin sielu sietää. Kuullotetaan. Ja sitten sipulit pois.
Taas otetaan voita. Nyt laitetaan mukaan sitten kuohuvaan voisulaan vehnäjauhoja. Tehdään ruskean kastikkeen pohja. Jos et osaa, opit kyllä parin kerran jälkeen
Kun kastike on yes, laita mukaan makkarakuutiot ja sipulit. Hämmennä.
Lisää mukaan valkosipulia pursotettuna. Sitten laita mukaan suolakurkun kuutioita. Hämmennä. Sitten laita joukkoon maustepippuria. Pursota nyt vähän ketsuppia joukkoon. Tulee väriä.
Tämä seuraava meinaa unohtua aina. Murenna mukaan sinihomejuustoa reilusti. Hämmennä ja anna sulaa sekaan.
Nyt voit ryhtyä maistelemaan. Jotain varmasti puuttuu. Curry on ensimmäinen. Sitten paprikajauhetta perään.
Kun kaikki näyttää olevan kondiksessa, lisää kermaa joukkoon niin paljon kuin sielu sietää. Sitten tarkistetaan suola.
Kun sielu on rauhoittunut, hae kaapista Jallu- pullo ja lorauta joukkoon 2 ruokalusikallista jaloa ainetta. Jos kukaan ei ole katsomassa, eikä autolla ajoa ole tiedossa, voit ottaa samalla hömpsyt.
Hämmenetään.
Tarjotaan minkä vaan kanssa. Perunamuusi on hyvä vaihtoehto. Herraseurassa on syöty soosi sellaisenaan ja juotu loppu jaloviina jälkiruokana.
Tämä on siis teille, lukijani, nöyrä kollektiivinen arvontapalkkio. Olkaatten niin hyviä ja höveleitä. Kokeilkaa vapaasti. Olisin onnellinen kommenteista.
Omat lapseni raapivat yhden teflonkattilan pilalle ennen kuin kuulivat, että ruuassa on viinaa.
Olen kiitollinen käynneistä ja lukijoista. Syvä kumarrus.

>Massat ovat liikkeellä !

>

Hiilihydraattien karttaminen näyttää juurtuneen elimistöön kolmen viikon aikana. Yritin säikyttää ruumista jälleen viikonloppuna pullalla ja kääretortulla, mutta mitään kovin raflaavaa ei enää tapahdu. Painokäyrän kulmakerroin on tosin vähän loiventunut, mutta edelleen näyttää siltä, että pekonilla, vihanneksilla, munilla, kalalla ja broilerin koivella pääsee melkoiseen syöksykierteseen.

Asian juhlistamiseksi ostin uuden paidan. Niin kuulemma kuuluu tehdä. Sillä tavoin yksilö saa aikaan tyytyväisyysprosessikaavioissa esiintyviä sisäisiä palkkioita, jotka ovat pitkäaikaisia ja pysyviä toiminnan katalyyttejä.

Kysyin vaimolta, näkyykö missään ? Hän sanoi, että turvotus on laskenut. Minä pyysin muotoilemaan uudelleen. Sanoin, että turvotus laskee juopolta. Minä laihdutan.

Epäilen, että hän on kateellinen ruokavaliosta ja näistä seurauksista, jotka hänen mielestään syntyvät aivan väärällä tavalla, ilman kärsimystä ja hikeä.

>Pakko juoda tänään vähän jarrua !

>

Huomaan äkkiä, että kaksi viikkoa tätä vuotta on eletty. Nuuttipukit ovat menneet, auto on katsastettu ja hammas paikattu. Mitäpä sitä keski-ikäinen mies sitten muuta enää voisi toivoa näinä aikoina, jolloin esivalta on ohjannut prosessejaan niin oivallisesti, että edes veroilmoituksen teko ei ahdista miestä.

Taidan olla pakotettu illalla juomaan vähän olutta. Minulla on nimittäin kaikesta em. riemuista poiketen myös ilmaantunut murheita. Painoni on laskenut nyt nämä 14 päivää kiihkeästi.

Muutin ruokailutottumuksiani sikäli radikaalisti, että vuodenvaihteessa jätin ruokavaliosta hiilihydraatit pois. Ei enää perunaa, ei enää riisiä, ei enää leipää. Olen siirtynyt pekoni-kanamuna –aamiaisiin, syön salaattia ja vihanneksia, kalaa, kanaa, A- luokan makkaroita, hapankaalia ja vaikka mitä kivaa.

Perheen naisväki on kauhuissaan. Minä kaipaan vähän leipää, mutta muuten menee upeasti.

Paitsi, että painokäyrä putoaa kohta lattiasta läpi. Olen ajatellut niin, että joudun tänään ehkä hieman hillitsemään tuota syöksykierrettä muutamalla hiilihydraattitölkillä. Olen nimittäin huomannut, että lumityöt ilman perunaa ja pastaa maistuvat helposti paskalta. Pienestä ihmisestä loppuu puhti.

Nälkä ei ole, pois se minusta. Ajattelen tässä nyt vain pyyteettömästi omaa ruumistani ja mahakumpuani. Mahanahkani jää muuten tuohon kengurupussiksi loppuelämän ajaksi, ellen nyt vähän hidasta tätä. Laskin nimittäin illalla, että jos jatkan tätä tahtia diettiä, 20 kuukauden kuluttua minä painan enää puoli kiloa ja olen saman kokoinen kuin aikoinaan olin, kun olin pilke isäni silmäkulmassa.

Tohtori Heikkilän suosittelemasta ruokavaliosta voisi nyt kahden viikon kokemuksella sanoa kuin Lampinen alikersantti Rokasta konepistooli-lahtauksen jälkeen: En tiedä, mutta saatana olet ruokavalioksi.

>Sääntöjä on muutettu

>Tästä lähtien minä syön tiistaisin slovakialaista vuohenkoipi soppaa. Se on hyvää. Voin vakuuttaa. Se on ehkä parasta lammasruokaa , jota olen koskaan syönyt.

Huomenna menen heittämään yhden päivän vierailukeikan erääseen toiseen oppilaitokseen. Jos siellä kaikesta huolimatta tarjotaan perunamuusia ja nakkeja, laskettakoon sekin ruoka slovakialaiseksi vuohenkoipisopaksi.

>Sukupuolisuuntautuneesti rikas viikonloppu

>

Tein tänään hirvipataa uunissa hauduttaen. Yöllä nimittäin syyslomavieraiksi saapuvat perheen teologit ja arvelen heillä pitkän ajomatkan jälkeen olevan ruumiinnälkää, viimeistään ainakin huomenna.

Hirvenlihat olivat taattua satakuntalaista heterohirveä, sillä perimätiedon mukaan kyse on synnyttäneestä naarashirvestä. Vedin lihoista pinnat umpeen kuumalla pannulla ja ladoin sitten heidät pataan. Mukaan ruskistin vähän sipulia ja porkkanaviipaleita. Vielä vähän suolaa ja pippuria pataan, ja sitten unohdin sen uuniin 4 tunniksi mietoon lämpöön. Lopputulos oli priimaa, vaikka vain hyvää yritettiin. Niin tahtoo välillä aina käydä.

Ajatin pyhän kunniaksi hiukseni kylpyhuoneessa perheen heterosuhteen toisella osapuolella. Siitäkin työstä tuli oivallinen ja sievä. Hiuksia on tosin enää niin vähän jäljellä, että kovin suurta vahinkoa niiden kanssa ei pääse tulemaan kenellekään. Tämä kotiparturointi sitä paitsi säästää minulle suuren summan rahaa vuoden mittaan.

Partani viimeistelin violetilla homokammallani( lue edellinen kirjoitus). Sekin työ sujui oikein näppärästi ja vanhalla kokemuksella hyvin. Pitää vain muistaa pitää tuo violetti kampa ihan kotikäytössä, eikä ottaa sitä mukaan matkoille. Niin voi matkustaa varmoin elkein.

Keskuspölynimuristamme en ole ihan varma. Siis, en ole varma, onko se homo , vai hetero. Se nimittäin eilen kärvähti iloisesti savuten ja päätti maallisen 20 vuotisen taipaleensa. Kun juoksin varastoon toteamaan tapahtunutta , saatoin nimitellä sitä, se myönnetään, mutta en kuolemaksenikaan muista, kummaksi minä sitä nimittelin. Luultavasti kummaksikin, sillä minä helposti ko. tilanteessa käytän sangen vapaasti asiaan liittyvää sanastoa.

Puolustuksekseni varmaan käy se, että eilen oli lauantai sentään, eikä mikään pyhäpäivä.

Tänään on tosin tapahtunut myös yksi sukupuolineutraali tapahtuma. Työkaverini nimittäin muuttaa pois ja hävittää kirjojaan. Tiedätte hyvin, mitä siitä seuraa, kun kirjallisuuden opiskelija pääsee sellaiseen saumaan.

Niinpä kirjoista ennestäänkin täysinäinen kirjahyllymme on nyt kuin seinää vasten tiineenä viimeisillään huohottava hetero-kamelinaaras. Paheksuttavaa, hyvin paheksuttavaa, sillä kameli on tupakkimerkki.

Kuten huomaatte, iltalääkkeet on taas ottamatta ja huumori huononee kaiken aikaa. Heterosuhteeni toinen osapuoli juuri äsken huusi ja kysyi, että mitä ihmettä sinä siellä oikein kirjoitat.

Sanoin hänelle, että et taatusti halua tietää.

>Happy Meal -Project

>

Nyt kun perheen keittiössä paljon aikaa viettävä puolisko on lomamatkalla jossain Pohjois-Suomessa viikon ajan, ajattelin heittäytyä täydelliseen piittaamattomuuteen ja ravita itseäni vaivattomalla pikaruualla, jotta vapauden nauttimiseen jää mahdollisimman paljon aikaa.

Pikaruokahan on tunnetusti nopeaa syödä ja siinä on paljon energiaa. Monien pikaruokien kyytipojaksi sopii kaiken lisäksi hyvin olut, mikä oikeastaan on aika hieno onnenkantamoinen ja yhteensattuma.

Törmäsin pahaksi onneksi äsken kuitenkin elokuussa loppuneeseen empiiriseen kokeeseen, jossa valokuvaaja Sally Davies oli tutkinut kuvasarjalla pikaruuan säilyvyyttä. Hän oli asetellut huhtikuussa nätin annoksen lautaselle ja kuvannut asetelman. Näette evään ylimmässä kuvassa aloituspäivän hahmossa.

Sen jälkeen hän on ottanut samasta asetelmasta kuvia päivittäin. Kuvassa 137 kyseinen pikaruoka-annos on edelleen kohtuullisen hyvässä hapessa , joten hyvin säilyvää evästä nämä monikansalliset firmat kauppaavat. Näette elokuun lopun tilanteen toisessa kuvassa.

Katselkaa rauhassa ja nauttikaa.

Minä taidan mennä askartelemaan itselleni perunat ja nakkisoosin. Olut sopii kohtuullisesti myös niiden kanssa

Kuvien copyright on Sallyn. Olen itsekkäästi lainannut ne linkissä olevasta lähteestä.

>Algerian taivas ja suomalainen grilli hehkuvat kuumina

>

Gebhardilainen osuustoimintaliike lähetti sellofaaniin pakatun kuukausittaisen lehtensä taas eilen. Kuoressa oli myös muita mainoksia ja laskelma siitä, kuinka olen hyödyttänyt osuustoimintaliikettä ostoskäyttäytymiselläni.

Sellofaaniin pakattu lehti saa minut joka kerta toivomaan, että tällä kertaa sisältö olisi yhtä rajua kuin R-kioskissa myytävien vastaavien aviisien. Yleensä toive on ollut turha. Tosin tälläkin kertaa sisällössä esiteltiin runsaasti paljasta lihaa, mutta ohjeita annettiin pääasiassa grillaajille, ei irstailijoille.

Minä näen näköjään kummallisuuksia jo joka paikassa. Grillausohjeissa minua häiritsi se, että lehti antoi tarkat ohjeet kaasugrillin sytytykseen ja käyttöön, kuten myös tavallisen hiiligrillin ja sytytysnesteiden käyttöön. Halaistua sanaa ei puhuttu perinteisestä grillistä

Luin juuri loppuun Albert Camus´n Sivullinen – romaanin. Ehkä minun eksistentiaalinen asenteeni grillivalintaan ja – valistukseen johtuu juuri siitä. Minä olen valinnut itselleni puuhiili-grillin ja sillä siisti. Kukaan ei saa puuttua. Ei varsinkaan lehti.

Minulla on takapihallani epämääräinen kasa tiiliä, joiden rakosessa grillaan. Brutaali prosessi etenee suurin piirtein näin. Liiteristä haetaan sylillinen sekaklapeja, ne poltetaan tiilikasan kolossa, ja kun hiillos on syntymässä, päälle lasketaan soraseulan ritilästä rälläkällä leikattu ritilä, jolle lasketaan sitten operoitavat lihat.

Kukaan ei ole vielä kuollut, mutta kiitoksiakin on tullut. Minä en käytä kalliita kaupan hiiliä enkä sytytysnesteitä. Kypsennän lihan metodilla, jota esi-isät ovat käyttäneet tuhansia ja tuhansia vuosia. Eksistentiaalinen grillaaja. Grillini existentia on ensisijainen ja ylivertainen verrattuna sen essentiaan, olemukseen.

EVVK. Noin sanoisivat nykynuoret. Minä olen sanoissani vähän sopuisampi ja grillaan edelleen niin kuin tahdon. Välillä tulee hyvää ja välillä sitten ihan priimaa. Ja kun grillauslaatua ryhdytään kovalla äänellä arvioimaan, aina on sekin mahdollisuus olemassa, että voidaan siirtyä kasvisosekeittoon.

Camus`n Sivullinen ei tunnu jättävän ihan helposti kuitenkaan rauhaan. Onnistuin luikertelemaan lukiovuoteni läpi ilman, että olisin tutustunut tähän kummalliseen sivulliseen. Nyt on sitten tämäkin häpeä ja puute korjattu.

Jos olisin lukenut tämän nuoruudessani, olisin kukaties ymmärtänyt joistakin asioita enemmän. Nyt näyttää siltä, että vanhuudessa luettu sivullisen on ahdistava ja kauhistuttavakin, sillä enää ei ole oikein aikaa ymmärtää mitään tai ketään. Nyt törmää siihen kauhistuttavaan tosiasiaan, että minulla on vahvoja tunteita , ja että olen niiden kanssa operoidessani paljon huonommassa asemassa kuin Sivullinen, joka osasi kaikessa toimia oman järkensä mukaisesti loppuun asti.

>Ulkopoliittisesti arveluttavaa hamstrausta

>

Kävin eilen hakemassa kaupasta suolaista leikettä voileväin päälle, silla vapun jälkeen on hyvä tottua taas kiinteälle ravinnolle ja samalla laittaa suolatasapaino kuntoon. Kaupassa oli myynnissä päärynärasioita alle euron hintaan, sataa erimerkkistä ja –tyyppistä kivennäisvettä ja sitten kaksi 250 gramman pakettia leikkelettä.

Niinpä. Leikkeleet lihovat edelleen sikaloissa. Kohta niitä ei saa enää sikalan ovesta ulos teurasautoon. Kummallista, ettei yksikään eläintensuojelija ole tarttunut tähän tuotantoeläinten liikakasvu. ongelmaan.

Kaupunkilaisille tiedoksi se, että tuotantoeläimen ulossaaminen kasvatusrakennuksesta voi joskus olla sangen hankalaa. Muista erään tapauksen hyvin eläväisesti, koska jouduin itse junailemaan asioita.

Ukkonen oli iskenyt navettaan ja päässyt jotenkin vesijohtoja pitkin juottokuppiin ja siitä taas suuren sonnin turpaan. Sonni oli heittänyt veivinsä nurkkaan ja kuollut kahleisiinsa siihen paikkaan jo heti aamusta.

Kun sitten illan suussa helteisenä päivänä saavuimme kotiin, mulli oli paisunut jo XXXL – mittoihin. Vainajan ulosauttamisessa tarvittiin rautakankea , moottorisahaa , traktoria ja monia muita välineitä.

Mutta palataanpa tätä horjuvaa mullinsiltaa pitkin takaisin leikkeletiskin ääreen. Jäljellä osuustoiminnallisen marketin tiskissä oli kaksi pakettia venäläistä metvurstia. Minä ostin toisen. Nyt siihen 40 metriä pitkän leikkeletiskiin jäi yksi orpo venäläinen metvursti-paketti.

Kohudosentti Bäckman voisi asiasta ehkäpä väsätä pienen blogikirjoituksen. Mikä ihme siinä oikein on, kun venäläinen eineskin jää tiskiin viimeiseksi kellimään sen jälkeen kun kaikki aladobit, sianpääsyltyt ja kielimakkarat on hamstrattu perheiden hätävaraksi ?

Venäläinen metvursti on minusta hyvää. Se ei ole ehkä maailman keveintä metvurstia, mutta kyllä minusta siinä ruoka-aineessa charme asserdal on jalossa muodossa. Joskus nuorena miehenä Pohjois-Norjan vaellusmailla liikkuessani pidin mukanani rinkassa aina semmoista 70 cm pitkää metvurstitankoa ja puolikkaan pulloa Jallua. Kun kummastakin nappasi sormenleveyden verran silloin tällöin, maailma tuntui paljon selvemmältä ja mukavammalta. Jaksoi taas mennä ja nauttia maisemista ja elämästä.

On helkkarin moinen synti hamstrata lauantaimakkarat kaupoista loppuun ja säästää parhaat palat hyllylle ulkopoliittisista syistä. Mitä hallitus aikoo tehdä tämän asiat suhteen ? Onko nähtävissä nyt semmoinen asia, että maamme revisionistiset piirit yrittävät tahallaan saada aikaan epäsopua venäläisen väestömme ja muun väestön välille ?