Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: rakkaus

Humiko -san

Joku tuntematon ja ystävällinen sielu on tilannut minulle pohjoissatakuntalaisen paikallislehden, jonka nimi on ” Kankaanpään Seutu”. Lehti on nyt tullut jo kolme viikkoa tänne Keski-Suomeen. Kiittää ja pokkaa.

Soitin äsken Yamaha – miehelle ja kysyin, josko hän haluaa minun olevan selvillä kunta-asioista seuduilla, joilla keitetään pontikkaa ja ajetaan kulkuvälineillä niin että morkoolit soi. Yamaha- mies kielsi ehdottomasti. Hän arveli asialla olleen Kauko Juhantalon. Samaa arvelen minäkin.

Tosin, pienenä toivonkipinänä sielussani on ajatus siitä, että se ruskeasilmäinen ihana tyttö, joka lahjoitti minulle 1978 ruska- teekupin lautasineen, olisi ryhtynyt ikävöimään puoliplatonista suhdettamme näiden vuosien jälkeen. Hän taitaa asua sillä seudulla.

Toinen vaihtoehto on se, että Niinisalon varuskunta näin lähestyy res. tykkimiestä ja toivoo, että minä vaikuttaisin kunniakaan joukko-osaston säilymiseen.

Voi myös olla niin, että sukulaiset Siikaisissa ovat aktivoituneet ja haluavat sitoa minut näinä kuntaliitos-helvetin aikoina lähemmin siihen maahan ja niihin kivikkoihin, joita vain Suomen Villi- Länsi voi tarjota ihmiselle.

Tai sitten se on kirjailija Reijo Mäki, joka Merikarviaa ja Siikaista puolustaakseen on ryhtynyt tilaamaan kaikille vaikutusvaltaisille ihmisille ko. lehteä.

Ravintola Siiliin tulee lehden mukaan esiintymään yhtye ” Neljän Suora ”. Hienoa. Viimeksi siinä ravintolassa syksymmällä esiintyi ysi-milli, kun Pohjanmaalta oli lähdetty kostamaan vanhoja juttuja. Kyseinen ravintola on mennyt kovasti alaspäin näinä vuosikymmeninä.

Kun olin valtion poikaleirillä 1974 – 75, ensimmäisen iltalomani vietin ko. ravintolassa juomalla votka-puolukkamehua ja odottamalla herkeämättä, koska se synti ja kova meno astuu sisälle ravintolaan. No, se synti ei tullut koskaan. Tykkimieheltä loppuivat rahat. Sitten tuli katujyrä.

Mutta aiheeseen takaisin. Syyllinen tunnustakoon. Minä nautin lehdestä kovasti. Minä rakastan paikallislehtiä. Minä mielelläni korvaisin asian. Minä mielelläni tilaisin syylliselle puolivuotta Kaakonkulma – paikallislehteä. Siitä olisi mukava asianomaisen seurata, tuleeko Reijo Taipale kesällä Miehikkälässä käymään ?

Minun suurin toiveeni nimittäin on, että vielä pääsisi tanssimaan kesäiselle tanssilavalle punainen pikkutakki päällä, kun Reijo laulaa tango Humikon. Sitten voisi lopettaa jo Keskisuomalaisenkin tilauksen. Siinä olisi jo kaikki.

Valkea kaulaliina ja absintti

Hautajaisten jälkeen elävien kirjoihin kömpiminen on lähes samankaltainen toimenpide kuin se, että kadulla tulee vastaan nuoruudenrakastettu, joka sekoaa askelissaan, jää seisomaan eteesi ja laukaiseen jonkin kuolemattoman yhteisen lauseen.

Tuo sama nahkatakki edelleen ?

Varmaan kuuntelet edelleen Einiä ?

Ja huomaat, että kaikki on ohi. Haudattu makaa jäisessä maakuopassa peitettynä. Nuoruuden vuodet ovat menneet.

Tai eivät ehkä sittenkään. Vaimo oli löytänyt taas kirpputorilta Arabian Ruska-sarjaa. Minä olin ilahtunut, ja sanoin, että hienoa; kiva että nyt on taas uusia astioita. Muistutin häntä siitä, että Ruska-innostus on perheeseen iskostunut jo kauan sitten, paljon ennen kuin Arabia päätti lopettaa sarjan tuotannon.

Muistutin, että se olen minä, joka olen ensimmäiset Ruska- kupit talouteen tuonut. Muistutin, että se oli eräs cocker-spanielin silmät omaava hurmaava brunetti, joka vuonna kivi ja kilpi suostui lopulta tulemaan vierailulle opiskelija residenssiin. Tuomisina hänellä oli Ruska-sarjan teekuppi ja aluslautanen.

Residenssissä on nyt ollut haudanhiljaista. Vaimo meni nukkumaan jo klo 21. Pelkään, että Ruska-sarjamme putoaa huomenissa vahingossa keittiön kivilattialle. Pelkään, että edessä on kirjoitustyöläiselle epätoivon päiviä.

Niinpä otin hiljaa kaapista esiin Sveitsistä vuosia sitten roudaamani Absintti- pullon. Grape – limonadin kera pirtun veroinen alkolijuomaa saa miehen kirjoitusherkäksi. Sivuvaikutuksena on se huono puoli, että taas on kohta edessä se hetki, jolloin tekee mieli soittaa ” Mitä kuuluu Marja-Leena – puheluita”

Onneksi on tämä blogi ja 92 lukijaa. Näin on helppo purkaa taiteelliset ja nuorisohistorialliset angstit siististi ja sovinnaisesti.

Jotain perin profetiaalista siinä on, että ensimmäisellä tyttökaverilla oli Cocker-spaniel ja ruskeat silmät. Toisella tyttökaverilla oli vain Cocker-spanielin silmät ja nyt, vaimo on kokonaan eläimille allerginen.

Taidan vielä tehdä yhden absint-crape juoman. Nostalgismi, kommunismi, kubismi ja alkoholismi omaavat yhden yhteisen ominaisuuden: Ne kaikki saavat nykyhetken näyttämään kirkkaalta ja ihanalta, menneisyyden vieläkin uljaamalta ja tulevaisuuden pelottavalta.

Viimeinen katse

sydämeni tekee käännöksen
se ottaa ennakkoa 15 astetta ja noutaa pullon Jack D:tä
luodit huutavat seireenilaulujaan
hylkää minut, ääneni
verenpaineeni ja viina imevät minut tanssiin
kohti mustaa aukkoa
vihani hukkuu hitaasti autuuden aaltoon

tiedän nyt, ihmiset tuntevat vetoa toisiinsa
ovat sidoksissa gravitaatiokenttään

tiedän, en ole hänen suosikkigenreensä
en ollut dadaistinen maalaus

en ollut sykli hänen ihonsa muistossa
maailma ei sittenkään kaksinkertaistunut
toinen ikuisuus ei enää sykkinyt mustia lukuja taivaalle

makaan hiljaa
keihäs sydämessäni

mutta veri ei vieläkään pysähdy

Eilen en itkenyt

Voitko vielä löytää tiensä eiliseen

ajattelet

kahdeksan kilometriä valkoista hiekkaa

kaksi silmää

ajattelet maistaa halpaa viiniä

haluat vielä tuntea ruohon sormien välissä

hiukset

ja niissä vesi-väri auringon heijastukset

hengitys täyttää talon

tyhjä arkki kirjekuoressa tuntuu oudolta

>Juhlan aika

>

Lähden kohta katsomaan, miten tuttavaperheen nuorimies purjehtii morsiamensa kanssa avioliiton satamaan. Näin vieraana, kypsässä iässä ja naineena miehenä, kirkonpenkissä on aika levollista istua.

Roolini on siis selvä. Tavallisen vieraan osana on katsella kaikkea sivusta, nauttia nuoruuden huumasta ja tietää oikea paikkansa pitopöydän ruokajonossa.

Naimattomilta pitää muistaa kysyä, joko niitä juhlia on kohta tiedossa. Eronneiden kohdalla on muistettava taas keskustella preesensissä tai futuurissa. Sellaista pidetään suotavana ja senkaltainen puheenkerta jatkuu helppona ja vapautuneena.

Näissä häissä ei tarjoilla alkoholia, joten ei ole pelkoa siitä, että suvun mustat lampaat päättäisivät käyttää estradia hyväkseen ja tyhjentää vuosien painolastit yhdellä kertaa. Näissä häissä ei synny kuljetuslogistisia ongelmia iltamyöhään.

Aion tarkkailla tänään ihmisten puheita. Pappi puhuu tietenkin virkansa puolesta, mutta myös varmasti ystävänä. Morsiamen isä puhuu tietenkin. Häntä en ole kuullut koskaan aikaisemmin. Best man puhuu varmasti. Häneen puheensa synnytystuskat olen nähnytkin, muiden vastaavia voin vain kuvitella. Julkinen puhuminen on monille tiukka paikka.

Minun ei siis tarvitse tänään puhua. Siitä on minua jopa erikseen varotettu. Puhuminen on asia, jota oppii hallitsemaan harjoittelemalla. Kun kolmekymmentä vuotta on sitä tehnyt ammatissaan 45 minuutin pätkissä, luonnollista on, että varoituksiin on aihettakin. Puhumista pitää osata myös hillitä. Monet opettajat rakastavat ääntään. Hämmästyttävää on kuitenkin se, että monet maallikot rakastavat vieläkin enemmän omaa ääntään.

Tänään taas saan kuunnella koko skaalan. Saan varmasti ihastella upeita lauseita, mutta luultavasti pääsen myös kiemurtelemaan tuolillani ja puremaan huultani. Raportoin tarkemmin teille siinä vaiheessa kun sunnuntai valkenee.

>i Peligro de muerte !

>

Chilessä on aloitettu poraaminen. Kiven sisällä olevat mainarit ovat ryhtyneet odotusaikana järjestämään oloaan mukavaksi, vaikka viinaa ei pyynnöstä huolimatta ole alas laskettu.

Myös maanpinnalla on ryhdytty poraamaan. Monen mainarin perään poraa kuulemma kaksikin naista ja tämän hetken ennätys lienee hallussaan sillä mainarilla, jonka perään poraa maanpinnalla neljä naista. Porausreiän ympärillä käydään kuulemma melkoista culebronia (saippuaooppera). Luultavasti kohta asiasta joku yhtiö tekee oman peliculan (elokuva), jota sitten ryhdytään levittämään ympäri maailmaa.

Poraaminen taitaa lähitulevaisuudessa yltyä, kun ylhäällä poraajille selviää tarkemmin se, minkä suuruisia ylityökorvauksia mainareille maksetaan viiden kuukauden keikasta. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä arvelen ansioiden nousevan hyvinkin suuriksi.

Maan alla on taatusti hikinen paikka miehillä odotella sitä, ketkä kaikki siellä putken päässä kaulaan kapsahtavat neljän kuukauden päästä, kun aurinkoa taas ensimmäisen kerran näkee. Voi olla, että muutamille odotusaika ei olekaan niin pitkä kuin mitä meistä tuntuu.

Olin takavuosina opiskelijoiden kanssa opintomatkalla. Säästösyistä majoittauduimme ensimmäisenä iltana vaatimattomalle leirintäalueelle pieniin mökkeihin. Illan mittaan nuoriso vieraili toistensa mökeissä tiuhaan ja kun ilta sitten vaihtui yöksi, tapahtui niin ikävästi, että eräs juuri kesällä kihlautunut nuorimies juoksi kahden mökin väliin pingotettuun pyykkinaruun.

Voi sitä kauhistusta ja epätoivoa aamulla. Ruoka ja juoma sentään kulkivat alas nuorenmiehen mahaan, mutta muuten näytti siltä, että kaulan pintakerroksissa ei vähään aikaan viihdy muu kuin rupi.

Retkeä oli jäljellä kuusi päivää, mutta tämän nuoren miehen mielestä sitä olisi saanut olla vaikkapa kuusitoista päivää vielä lisää. Nuoren miehen opintomatka sujui syvän hiljaisuuden vallassa ja tämä ensimmäinen opetus mitätöi kaiken ammatillisen substanssin hänen kohdallaan. Hänen mielenkiintonsa kohdistui vain jäljellä oleviin tunteihin ja minuutteihin.

Lohdutimme häntä, että näissä tilanteissa yleensä on paras keino puhua suoraa ja rehellisesti totuus. Minä juoksin yöllä pyykkinaruun. Jos vähäkään toinen rakastaa, niin sen pitäisi olla selvä sillä.

>Linnakundin flaksi

>

Eilen tuli paljastettua sekin asia itsestä, että olen vieraillut nuoruudessani kiven sisällä. Menneisyydelleen ei oikeastaan mitään voi. Kolhuja sattuu ja joskus vähän roiskuu, kun rapataan.

Nyt tuo kirjoitus on kuitenkin alkanut poikia yllättävää tulosta. Tillman on ruvennut saamaan tänään naisilta sähköpostia, joissa kiinnostuneina ehdotellaan lämpimien suhteiden luomista, tutustumista ja läheisempää kanssakäymistä. Koko ilta taitaa mennä nyt noihin kirjeisiin vastatessa.

Muutama oli laittanut mailiin liitetiedoston mukaan. Kuvista päätellen kiinnostuneet naiset ovat aivan liian tiukkoja pakkauksia minun kaltaiselle pienelle viattomalla ”konnalle” . Jos noita illan mittaa tulee vielä paljon, koko loppuviikko menee niihin vastatessa.

Minua kohtaan ovat naiset osoittaneet jo nyt, tämän päivän aikana, enemmän kiinnostusta kuin koko menneen puolen vuosisadan aikana. Hämmästyttävää. Jos olisin pentuna tämän tiennyt, olisin ehkä jonkun kili kali keikan tehnytkin.

Nythän todellisuudessa asia on niin, että sukulaismies on töissä vankilassa. Minä olen käynyt nuohoamassa kaikki selostetut paikat sukulaismiehen vieraana ja tarkan silmälläpidon alla. Olen minä eristyssellissä sen 30 sekuntia lukkojen takana ollut ja olen minä vierailutilassa istuskellut ja valokuviakin ottanut. Näinä vierailukäyntien aikana olen nähnyt kaikki mahdolliset rosvo- ja konnatyypit. Olen minä jopa saunonut saunassa, jonka luottovanki on lämmittänyt.

Jospa tämä nyt vähän vähentäisi tätä naiskirjeiden määrää tuonne Tillmannin mailiosoitteeseen. Kaikki kuvia lähettäneet voivat olla huoletta asiasta. Te olette minusta pirullisen vetävän näköisiä ja alusvaatteenne kuvissa ovat oikein seksikkäitä. Hävitän viestinne ja liitetiedosto-kuvat illalla, kunhan niitä vielä hetken ihailen.

Teidän pitää nyt uutterasti jatkaa etsintäänne. Kyllä te vielä jostain oikean rosvon itsellenne löydätte. Ken uskoo ja jaksaa toivoa, se lopulta konnaan kompastuu.

>Puhelu Moskovaan ( 07 )

>

Tänään on merkittävä päivä sekä Tillmanille että parille puhelinoperaattorille. Toinen tulee saamaan tänään uuden asiakkaan ja toinen joutuu nyt nielemään katkeran kalkin. Minulle selvisi tässä taannoin nimittäin se, että operaattorin voi vaihtaa 5 päivässä. Numero säilyy ja uuden liittymän toimittava liike hoitaa tämän ikävän irtisanomispuuhan puolestani. Enää ei tarvitse mennä lankoja myöten kenenkään sieluun rähjäämään.

Vanha konnaoperaattori lähetti minulle eilen puhelinlaskun. Avasin sen sydän pamppaillen ja samalla toivoin sitä, että maksettavaa sarakkeessa olisi ollut jotain. Eipä harmi kyllä ollut. Heidän kirjanpitonsa on nyt kunnossa ja laskussa mainittiin, että 000.00 ja maksettu etukäteen. En siis voi repiä ihokastani ja ryhtyä täällä operaattoria mainostamaan. Sanon tänään liittymän irti ja uusi liittymä ryhtyy toivon mukaan workkimaan vappuaamuna. Uskoisin, että tyttäreni kyllä valistaa minua asiasta, jos näin ei käy.

Tänään on merkittävä päivä muutenkin. Huhtikuun 24 päivä, vuonna 1981 IBM toi markkinoille personal computerin, jota muut alkoivat siinä määrin matkia, että nämä ovat nyt lopulta kaikki IBM – yhteensopivia. Sitä ennen oli Mikro-Mikko 1 ja 2 ja paljon muitakin koneita, jotka kaikki perustuivat omaan formaattiin ja käyttöjärjestelmään.

IBM ei edelleenkään vissiin uskonut tietokoneen mahdollisuuksiin, sillä he olivat vähän leväperäisiä tekijänoikeuden suhteen. Niinpä koko maailma täyttyi sangen nopeasti IBM-yhteensopivista koneista. Sittemmin IBM lopetti PC-koneiden valmistuksen.

Tillman muistaa hyvin Mikko ykkösen ja työnantajan ensimmäisen verkonkin. Siihen verkkoon kuului 6 kappaletta Mikko kakkosia. Kun erääseen huoneeseen sitten lopulta ilmestyi opettajien yhteiseen käyttöön 286-prosessorilla varustettu ihme, pelkomme ja kunnioituksemme nousi kattoon. Meidät laitettiin kursseille.

Tillman muistaa olleensa ensimmäisellä ATK-kurssilla joskus 1980-luvun alkupuolella. Opetus ja kehitys olivat aivan viimeistä huutoa. Harjoitukset aloitettiin sillä, että Mikko kakkosilla ja TEKO-ohjelmalla kirjoitettiin kirje kotiväelle, jossa ylistettiin tietokoneiden julmaa kauneutta ja suuruutta, luvattiin pysyä pois kurssipaikkakunnan juottokaukaloista ja luvattiin soittaa joka ilta, jos jostain sattuisi löytymään puhelinkioski. Sitten kirjeet printattiin ja laitettiin kirjekuoressa kurssin järjestäjän kustannuksella postin kuljetettavaksi.

Usein kävi niin, että puhelinkioskia ei sitkeistä yrityksistä huolimatta koko viikkoon löytynyt, mutta onneksi kirje ehti kotiin ennen väsynyttä matkamiestä.

Päreen otsikko tulee tietenkin Vysotskista. Laulaja seurusteli aikoinaan Marinan kanssa, joka sattui asumaan Pariisissa. Puhelut eivät tahtoneet aina mennä läpi. Joskus Vysotski joutui notkumaan langoilla koko yön. Siinä hommassa hän ystävystyi monen puheluvälittäjän kanssa niin, että rakkaudentunnustukset lopulta menivät perille pelkkien välittäjien avulla. Otsikon laulu kertoo siitä. Se on muistaakseni alun perin nimeltään vain 07, joka oli ulkomaanpuhelujen suuntanumero Neuvostoliitossa tuohon aikaan.

Tässä Vladimir yrittää saada puhelua läpi Marinalle Pariisiin