Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: Paikkakunnat

>El arte – taide

>

Ulkona hiihtokeli paranee, mutta minä taistelen sisällä elintilasta. Kolme henkilöä sopeutuu; yksi nukkumalla iltapäivään, yksi lukemalla Arto Melleriä ja yksi lähtemällä kylille.

Minut on jätetty yksin ja yksin on vähän helvetin huono tapella taikka mököttää. Taidan jatkaa Mellerin lukemista. Tämä Arto on ainakin liukkaampi sanoissaan kuin se toinen Melleri, se Leo, joka raamattuja Venäjälle salakuljetti. Tämä Arto-vainaa tykkäsi kaikenlaisesta tekstistä. Joku sanoi, että kauppiaan poika.

Lappajärven seutu taitaa olla erityisen runollista ja taiteellista aluetta. Sinne usein halajaa Tuuri ja siellä hän taisi asua jonkin aikaa, vaikka onkin Kauhavalla syntynyt. Olen nähnyt hänen entisen asuintalonsa siellä Lappajärvellä, mutta ei siihen ole vielä plakaattia ruuvattu seinään. Myös Vimpeliin Tuuri halajaa usein. Melleri ei tunnu halajavan kuin kapakkaan ja korkeintaan teiniaikojensa Halkosaareen. On ehkä törmätty kirjailijan kanssa joskus Tulivuorirokissa.

Jussi Lampikin on syntynyt Lappajärvellä. Ja epäilemättä muutakin kulttuurillista sieltä Lappajärveltä löytää. Kustaa Vilkuna vietti kesiään Lappajärvellä, Stratovariuksen laulaja Timo Kotipelto on syntynyt pitäjässä ja Techicolour-yhtyeen Gary on saanut jopa Lappajärven kulttuuripalkinnon. Painija Jarmo Övermark on myös syntyisin Lappajärveltä. Tuommoinen luettelo on sangen kunnioitettava saavutus 3500 hengen pitäjälle.

Keskipohjanmaan savolaiskiila tunkeutuukin sitten heti siinä pohjoispuolella kohti merta. Vetelissä ja Kaustisella puhutaan jo hassusti ja ollaan jääräpäisen itsepäisiä. Kulttuuria sielläkin tosin on, mutta erilaista. Perhonjoki-laakso on tätä savolaiskiilaa parhaimmillaan.

Huomaattekos, miten Tillman on epätoivoinen. Kun satakuntalainen ryhtyy kirjoittamaan Pohjanmaasta pärettä blogiin, kirjoittaja saa syyttä vain itseään. Tieto ja ymmärrys eivät taatusti riitä tulkintaan. Jos on tylsä päivä lomalla, kannattaisi ehkä harrastaa muuta kuin pohjalaisuuden arviointia.

Aikoinaan kehuin eräälle pohjalaisystävälleni Antti Tuurin kerrontaa ja kirjojen taiteellisuutta ja korkeatasoisuutta. Ystäväni sanoi, ettei ne mitään taidetta ole, se kirjoittaa ihan tavallisista arkipäivän asioista ja ihmisistä. Niitä on mukava lukea, mutta semmoista elämää näkee Pohjanmaalla joka päivä, eikä se mitään tairetta ole.

Paino virkkeen toiseksi viimeisellä sanalla.

>Paneliassa juhlitaan pyöreitä

>

Satakunnassa ilmestyvä porilainen aviisi tietää taas tänäänkin mielenkiintoisia asioita. Komea kyläkirkko täyttää vuosia. Kyseessä on siis Kiukaisten pitäjän Panelian kylän kirkko. Eikä mikään rukoushuone, vaikka omistus siihen viittaisikin. Komea ja hieno kivikirkko. Kuvan Tillman nappasi kotiseutuyhdistyksen sivuilta.

Panelian kivikirkko juhlii viikonvaihteessa satavuotista historiaansa. Kirkko on yksi muutamasta suomalaiskirkosta, jonka omistaa seurakunnan sijaan rukoushuoneyhdistys.

– Emme kerää jäsenmaksua, käytännössä jäseniämme ovat kaikki panelialaiset, sanoo yhdistyksen sihteeri Antero Hiitiö.

Hiitiön mukaan rukoushuoneyhdistysten omistamia kirkkoja on Suomessa viisi. Tuleva Euran ja Kiukaisten kuntaliitos tuskin hetkauttaa kirkon ja yhdistyksen asemaa. Se tosin muuttuu, että yhdistyksen puheenjohtajaksi tulee Kiukaisten kirkkoherran sijaan Euran kirkkoherra.

Lehti vaikenee hienotunteisesti siitä, että monet asiat saattavat kuntaliitoksen jälkeen seurakuntaelämässä helpottua. Alueella ovat nimittäin kirkonmiehet riidelleet kymmeniä vuosia jo siitä, mikä on oikeaa rukoilevaisuutta.

Vähemmistöläiset kieltäisivät naispapit, susiparit kummeina ja kieltäytyisivät myös eronneita uudelleen vihkimään. Enemmistöläiset taas sallisivat nuo kaikki em.

Joku vuosi sitten Kiukaisten sotaveteraanit olisivat halunneet asevelikokoontumiseensa pyytää enemmistöläisen papin puhumaan. Vähemmistöläinen paikallinen kirkkoherra kielsi kirkon käyttämisen tämmöiseen jumalattomaan menoon. Puhumaan olisi tullut Kiukaisten miesten oma rintamapappi, jota he kovasti kunnioittivat. Tämmöisestä kiellosta taas sotaveteraanit pahastuivat kovasti.

Lienee siis ainakin tässä kunta- ja seurakuntaliitoksessa jotain hyvääkin. Eurassa kuuluu olevan tolkku ja jumalinen kirkkoherra, joka keskittyy ydinosaamiseensa, eli laumansa lohduttamiseen ja taivassuhteen huoltamiseen.

Jotain mätää siis tanskanmaallakin.

Satakunnan kansa tosin kyntää tyynnä aurallansa useimmiten ja vain äärimmäinen pakko on siellä päin ahdistanut ihmiset suuria muutoksia tekemään. Meidän valttejamme ovat aina olleet ääretön konservatiivisuus, taiteeksi tehty päätösten hitaus, yksityiskohdista saivartelu ja jälkijoukoissa vaeltelu. Usein ne ovat kuitenkin olleet siunauksellisia juttuja ja pelastaneet monelta pahalta.

Kerran tosin jouduimme vasten tahtoamme jotain eturivissä tekemään. Porin ja Rauman porvarit pakotettiin perustamaan Helsinkiä. Eikä siitä erityisen hääviä sitten tullutkaan. Voitte syyttä meitä.

Kuten huomaatte Tillman on muuttanut kesäisen otsikkokuvat vähän talvisemmaksi. Suuriin ja riehakkaisiin muutoksiin en kuitenkaan ruvennut. Teksti pysyy luultavasti edelleen yhtä epätoivoisena ja maailman menoa kaikin puolin jarruttelevana.

>Pesä tyhjenee

>Muutan huomenna nuoren miehen tavarat uuteen postiosoitteeseen. Siksi blogi huilaa päivän. Raportoin ajomatkan aikana mieleen ponnahtaneista ajatuksista taas torstaina kukonlaulun aikaan.

Saatan tehdä myös huomioita Joensuun kaupungista.

>Jämäkkää toimintaa

>

Rovaniemellä mahmut-taustan omannut henkilö oli eilen suivaantunut niin saamaansa karkotuspäätökseen, että uhkasi valella itsensä bensiinillä ja sytyttää tuleen. Mies oli lähestymässä Rovaniemen käräjäoikeutta. Onneksi poliisi pääsi hätiin ja pystyi puhumaan miehen toisiin ajatuksiin.

Asiassa on vain yksi pieni mutta. Poliisi oli esiintynyt journalistina. Näin poliisi oli päässyt arvaamatta, viekkaudella ja vääryydellä maahan asumaan pyrkivän henkilön läheisyyteen ja saaneet riistettyä tulentekotarpeet pois. Tästä journalistit ovat tuohtuneita. Mahmut-henkilön oma lakimies taas pitää toimintaa kiitettävänä ja ripeänä.

Tällainen pikku episodi on ihan omiaan tämän päivän epistolaksi. On nimittäin juhlan paikka. Näitä pikku päreitä on nyt irronnut tasan 300. Olin ajatuksissani aika varovainen keväällä 2007 kun ensimmäisiä haparoivia raapustuksiani tänne väsäsin. Arvelin ainakin aiheiden loppuvan, ellei sitten muuta kirjoittamisen estettä tule.

No aiheet eivät ole loppuneet. Ihmiskunnan raadollisuus ja inhimillisen toiminnan merkillisyys tuntuvat vain kasvavan. Olisihan se ollut lakimiehelle takaisku, jos mahmut-henkilö olisi onnistunut aikeissaan ja polttanut itsensä poroksi. Varsinkin kun poroja Lapissa on jo yllin kyllin. Hyvä tienesti olisi mennyt sivu suun, sillä arvaan, että nämä karkotuspäätökset ovat aika hitaita prosesseja ja niiden käymisessä käytetään paljon rahaa. Olen lakimiehen kanssa aivan samaa mieltä. Inhimillisestikin ottaen on hyvä, että ihminen ei tapa itseään ja aiheuta vaaraa lähimmäisilleen. Huomenna asiat saattavat näyttää jo paljon paremmilta. Kuka ties asiat kuitenkin järjestyvät.

Merkillistä on sen sijaan se, että lehtineekerit ovat vetäneet herneen nenäänsä ja moittivat Rovaniemen poliisia. Väärin sammutettu !

Tässä taannoin sopulit ottivat Jokelan tapahtumien yhteydessä itselleen erilaisia valepukuja siinä määrin, että olisi luullut paikkakunnalla olleen naamiaiset. Oli seurakuntapappia kamera kaulassa ja vaikka ketä…. Piti vain saada juttu ja nopeasti. Olla voittaja tässä sodassa. Mihin unohtui tämmöinen asia.

Mitenkään väheksymättä mahmut-henkilöiden hätää ja turvattomuutta voi kuitenkin sanoa, että oikeita jutun aiheita on ihan riittävästi jokaisen lehtimiehen ympärillä. Näissä sopuleissa asuu kuitenkin joku kummallinen narsismintoukka, joka vaatii jatkuvasti halveksimaan ja töyttimään poliisia, maakunnissa eläviä ihmisiä ja kaikkia niitä, joiden mielestä ns. tervettä järkeä on syytä tarvittaessa käyttää.

Rovaniemen , Pekingin kisojen ja Jari Tervon kunniaksi liitetään mukaan videoleike vähän toisenlaisista kisoista.

Otsikkokuvassa taas on paikallinen lehtimies juttukeikalla naamioituneena poroksi.

>Kummallisia asioita ja alueita

>

Tänään pitäisi kommentoida tietysti tapaus ”Tanja Saarelaa”. En kuitenkaan kommentoi. Tapaus ei ole varmaan vieläkään loppuun käsitelty, joten mitään kommentoinnin tarvetta ei tässä vaiheessa ole. Tapauksen tasokaan ei enää edellytä kommentointia. Tavallisen ihmisen opiksi ja ojennukseksi ei tapauksesta myöskään ole.

Kommentoidaan sitä vastoin kummallisuuksia. Niihin törmää matkallaan tavan takaa. Viimeksi toissa päivänä Murolen kanavalla kohtasin tämän synkeän niittomiehen. Vanha Mc Cormick siinä sinnittelee vielä vanhoilla päivillään taideteoksen osana. Yleensä nämä kummallisuudet liittyvät jotenkin ITE -taiteiluun taikka kyseisen paikan omistajan intohimoihin. Ja kenttä on usein täysin vapaa.

Kihniössä on huoltoaseman pihaan tuotu sarja merimiinoja ja lentopommeja. Porissa rappeutuvan motellin edessä jököttää kokonainen 76mm kenttäkanuuna mallia 02. Ihodessa on Huoltoaseman pihalla betonista valettu hevonen ja muistaakseni kärrytkin perässä.

Varkaudessa on yhtä pelottava täytetty Esa Pakarinen Teboilin huoltamon baarissa. Siinä helposti matkamies kiskaisee kupin sumppia kitusiinsa ja jatkaa kiireesti matkaa. On nimittäin Suhonen melko räävittömän näköinen.

Tämä veikeä savannien peto asustelee Haapamäellä Martti Vainion uusimman yrityksen , Höyryveturipuiston ulko-ovella. Ei pure, on kesy, mutta konteksti höyryvetureihin on vähän avoin.

Joskus ITE-taide on hupaisaa tahtomattaan. Eilen ajoin läpi kesyttömän Pohjois- Satakunnan. Kuka on joskus liikkunut alueella Karvia – Honkajoki- Isojoki- Siikainen, tietää, mitä tarkoitan kesyttömyydellä.

Honkajoelle on pesiytynyt jostain syystä valtavasti koneliikkeitä, jotka myyvät suuria , pyöriviä kaivinkoneita. Pienen pitäjän tien varret ovat täynnä suuria liikkeitä, joiden pihamailla valtavat rivistöt kaivureita ojentavat nokkiaan kuin massiiviset muinaisliskot. Tilataideteos on yrittämättä valmis.

Kaikkien kaivuriosa on ojennettu samalla tavoin jokaisen liikkeen pihassa. Kymmeniä kaivureita samassa janoisessa asennossa, kauha kohti odottavaa emokaivurin ruokkivaa nokkaa. Pienessä pitäjässä on 2000 asukasta. Kaivureita saattaa olla saman verran. Surrealistinen näky.

Honkajoen vaakunassa on muuten kuvattuna sahtihaarikka. Sitäkin pitäjässä osataan tehdä. Karviassa taas on syntynyt kirjailija Juha Seppälä. Siikaisten ja Merikarvian peräkylien elämästä meille on kertonut kirjailija Reijo Mäki kirjoissaan, kun hän on selostanut Jussi Vareksen nuoruutta.

Todellinen Suomen Villi Länsi odottaa yhä löytäjäänsä. Ei tarvitse lähteä Sisiliaan eikä Korsikalle. Lähellä odottaa kesytön ja karu erämaa, jossa laki on lavea ja nimismiespiirit suuria. Ehkä kerron teille lisää joskus. Siikaisissa syntyneenä luulen omaavani jopa vähän paikallisväriä ja tuntemusta.

>Rätei ja lumpui

>

Jouduin naisväen kuljettajaksi ja escortiksi alennusmyyntikierrokselle. Aihe antaa varmasti luvan keventää vähän sydäntään. Tiedän kohtalotovereita olevan sankoin joukoin.

Minua häiritsee hommassa se norkoilu liikkeiden edessä ja odottelu. Kaljalle ei oikein pääse, koska auton avaimet painavat taskussa kuin kilon kahle. Joko etsit itsellesi suosiolla tekemistä taikka kuolet.

Viisastuneena nykyään etsin tekemistä. Tikkakoskella sijaitseva ilmailuaiheinen museo oli tällä kertaa hengen pelastus. Rakennus taikoo nopeasti jokaisessa miehessä elävän pikkupojan esiin. Tunteja kuluu. Et kuule mitään, etkä näe mitään. Erityisesti oli jälleen kerran mukava päästä näkemään Sanginjoen oman pojan itse omakätisesti värkkäämä Tiira 1 lentokone. Tämän koneen viranomaiset takavarikoivat , mutta kaveripa ei lannistunut, vaan teki Tiira 2 koneen, josta viranomaiset takavarikoivat vain potkurin.

Mutta norkoilusta. Odottelin aikoinaan normaalisti jokaisen liikkeen edessä noin 6 minuuttia. ALE-kierroksella liikkeitä on tavallisesti noin 20. Tuloksena oli aina noin kahden tunnin norkoilu.

Tavallisessa elämässä norkoilureissuille joutui aikoinaan ehkä pari kertaa kuukaudessa. Kaksi tuntia kuukaudessa tekee 24 tuntia vuodessa. Jos suhde on kestänyt 23 vuotta, tuloksena on noin 14 viikkoa aktiivista työtä 8-tuntisiksi työpäiviksi muutettuina.

Olen siis norkoillut kolme ja puoli kuukautta rättikauppojen ja roinatiskien läheisyydessä. Kauhistettava määrä aikaa. Myönnetään, että pinnani paloi jo monta vuotta sitten. Tunnen kuitenkin joitakin, joiden sielu edelleen sietää vaaterekkien lomassa luimistelun.

Ilmailumuseosta ajoin Seppälän kankaalle suurta kirpputoria katsomaan. Krääsää on taas hallitolkulla. Lama on tulossa. Merkit ovat selvät. Ihmiset myyvät kaikkea mahdollista epätoivoisesti. Ainoa, joka rikastuu on kirpputorin pitäjä.

En löytänyt mitään. En kyllä oikeastaan etsinytkään. Arabian lautaset oli hinnoiteltu taivaisiin. Käsin maalattua posliinia olisi saanut halvemmalla, mutta kun en tarvitse. Hyvin maalattuja ja puettuja venäläisnaisiakin oli silmän iloksi vaikka kuinka.

Ostoskierroksesta toipumisen turvaamiseksi olen jälleen prätkän päällä Satakunnassa pari päivää. Jos matkan varrelle ei satu sopivaa kirjastoa, taikka muuta atk-palvelujen tarjoajaa, kommentoin kotiseuturiemuja vasta keskiviikkona.

>Taas onnellisesti ohi

>

Kesä on sitten ohi. Tai oikeastaan huomenna, jolloin vietetään vanhankansan juhannusta. Tämä tämän vuotinen tuli liian aikaisin. Kelitkin olivat väärät. Rankkasade huuhtoi alas hämähäkit ja juhlioiden hukkumishalut. Kuolemaan ja järjentöntä väkivaltaa esiintyi vain pieteetillä tänä vuonna.

Kymeenlaakso sai jälleen kerran kunnian olla eturivissä. Kouvola on paikkakunta, jonne on ihan pakko eksyä jonkun asian takia. Sinne ei vanhingossa jouduta.

Itse olen joutunut paikkakunnalle vain kaksi kertaa. Toisen kerran ajoin siististi keskustan läpi ja toisen kerran vietin kokonaisen yön kaupungissa. Molemmat kerrat suoriuduin ilman suuri väkivallan kohtaamisia. Keväällä televisiossa esitetty Pirkka-Pekka Petelius tuotanto antoi sitä vastoin maakunnasta ja paikkakunnista hyvin lohduttoman kuvan. Juhannuksen veriteko ikään kuin alleviivasi koko homman.

Suomessa on joitakin kaupunkeja, joiden nakkikioskeille ei mieleni tee aamuöisin. Pori on niistä ylivoimaisesti ykkönen. Seuraavina tulevat sitten Lahti ja Kouvola. Jos neljännen haluaa nimetä, niin olkoon se sitten Roi.

Sitä vastoin olisi mukava olla joskus aamuyöllä nakkikioskilla Joensuussa. Se on paljon mainettaan parempi kaupunki. Se että lehdissä on niin paljon uutisia Joensuun rankasta yöelämästä ja rasismista, johtuu kuulemma Joensuun poliisin tiedotuspolitiikasta. Siellä on tehty sellainen päätös, että kaikki mikä tapahtuu, pannaan lehteen. Kaupunki on kuulemma todellisuudessa pehmeä ja puhtoinen kuin vauvan pylly. Rasismikin on kuulemma muuttanut sieltä pois.

Aikoinaan satunainen matkailija joutui yöpymään Uudessakaupungissa jonkun työreissunsa vuoksi. Kun matkailija kysyi hotellin porttierilta, onko kaupungissa minkäkaltaista yöelämää tarjolla, vastaus tuli kuin piippuhyllyltä.

”Ei, valitettavasti ei tänään. Hän on nyt käymässä Turussa, mutta tulee huomenna kyllä takaisin.”

>Seikkailemassa

>

Seikkailin työreissulla pari päivää suomineidon vyötäröllä. Tiedätte alueen. Navan korkeudella, mutta tissien alapuolella. Ajoin kahdessa päivässä autolla paljon, katselin Oulun seudun valtaavaa teknologiakeskittymää edestä ja takaa, moottoritien varresta ja Iin keskustasta, sekä tutustuin paikalliseen elämään.
Elektroniikkateollisuuden lasipalatseja piisaa Kempeleestä Iihin asti. Se oli hämmästyttävä kokemus. Niin hämmästyttävä, että Haukiputaalla tulin jo nälkäiseksi.
Laiskuuttani menin syömään turkkilaisten ylläpitämään italialaista roskaruokaa myyvään ravitsemusliikkeeseen, jossa saattoi saada olutta ihminen juodakseen. Kadun toisella puolella oleva Koti-pizza hävisi limsoineen kamppailun asiakkaan tarpeiden tyydyttämisestä.
Sisällä odottelin italialaista ruokaa ja silmäilin sisutusta. Laskin seinillä riippuvan kymmenkunta käyrää turkkilaista puukkoa tai niiden jäljitelmää. Tausta muzakkina soi Ushka daaraa……. Oloni oli jotensakin epätodellinen. Deja Vu tunnelmia alkoi ponnahdella väsyneen matkamiehen aivoihin.
Alakoulussa hoilasimme välitunnit juuri tuota samaa laulua. Meillä tosin oli silloin 1960-luvulla ihan omat sanat tuohon lauluun. Alku meni silloinkin Ushka daaraa… mutta lopputekstissä esiintyivät sitten suomalainen Saara, punainen porkkana ja passiivimuodon kysymys siitä, kuka teki kenelle ja mitä.

Puukoista ajatukseni lähti vaeltelemaan Turkkiin. Minusta tuntuisi täysin mahdottomalta, että joku suomalainen lähtisi jonnekin Turkin takamaille perustamaan ruokapaikkaa, jonka seinille ripustaisi lapinleukuja ja vesureita, soittaisi Jamppa Tuomista aamusta iltaan ja tarjoilisi Quatroa ja Frutti di marea. Mahtaisikohan pelittää mitenkään. Epäilen

Mutta sain vatsani täyteen ja olutta tarpeeseen. Hotellin nimi oli Best Western Samantta. Vertaisin sitä ehkä siihen, jos savolaisvaimo neuvoisi reseptissään laittamaan kalakukkoon pari puukolla vuoltua tryffelin lastua.

>Lumoava paikkakunta

>

Muuntaja on erikoinen ja omalaatuinen. Se seisoo Kauhavan entisen osuusmeijerin pihassa. Kauhavakin on omalaatuinen ja kummallinen pitäjä satakuntalaisen silmin. Yhtä Luvian aukeata on koko pitäjä. Asukkaat taas muistuttavat Mestilän tanssisuulin asiakkaita 1970-luvun lopulla : hyvin tiedettiin keitä ollaan ja mitä tahdotaan ja reippaasti se tuodaan esille.
Näitä muuntajakuvia on aikalailla kertynyt vuosien saatossa. Kauhavan muuntaja on kuitenkin hyvin unikki ja ainutlaatuinen. Se on tasakattoinen, mittasuhteet ovat poikkeavat ja ulko-ovessa on ikkuna. Rakentajien tarkoitus on ollut tehdä jotain erikoista ja ainutlaatuista. Hyvin on onnistuttu.
Paikkakunta on muutenkin lumoava. Sieltä ovat lähtöisin ruma vallesmanni, Jorma Lillbacka, Jukka Kemppinen, Antti Tuuri ja Pukkilan Jaska. Tässä on syytä mainita, että toinenkin Pukkilan Jaska on olemassa. Hän oli Kauhajoella syntynyt, tämä toinen taas Kauhavalla. Harrastukset olivat molemmilla saman suuntaisia. Kauhajoen Jaska kävi Amerikassa asti ja palasi kotiin kuolemaan. Kauhavan Jaskakin pakeni viranomaisilta ja huhujen mukaan päätyi Amerikkaan.
Antti Tuurin kirjoissa päädytään usein Amerikkaan. Joskus sieltä tullaan takaisinkin Kauhavalle ja kierrellään tutuissa paikoissa, mutta ei tehdä siitä mitään numeroa. Pöhnäpäissään voidaan käydä Lappajärvellä leveilemässä. Harvoin kuitenkaan osataan itselle nauraa. Tämmöinen käsitys minulle on syntynyt Tuurin kirjoista. Ja tapaamistani ihmisistä.
Mutta lumoava paikkakunta se on. Puukkotehdas voi hyvin, muuntajia ei ole purettu ja maata viljellään uutterasti. Toinen muuntaja löytyy koulukeskusksen pihasta. Se on kylläkin ihan normaalin oloinen mittasuhteiltaan.
Kauhavan sivukylät olivat muinoin kuuluisia siitä, että työväenaatetta viljeltiin siinä missä kauraa ja ohraakin. Minulle on jäänyt vähän haaleaksi käsitys, mistä semmoinen aate oli lakeuksille tullut. Ilmeisesti Amerikasta palanneet olivat omaksuneet uusia aatteita Raivaaja-lehteä lukiessaan.
Korostettakoon vielä, että kiinnostukseni Kauhavaan on satakuntalaisen ihmisen ymmärtämättömyyttä, ei pahansuopeutta. Olen kiinnostunut erikoisista muuntajista, erikoisista ihmisistä ja varsinkin erikoisista paikkakunnista. Kauhava on minusta hauska ja erikoinen paikkakunta.
Muistuu mieleeni eräs tositarina Kauhavalta. Tämän tarinan minulle kertoi työkaverini. Hän oli kuullut sen ystävältään, joka oli ollut Kauhavalta kotoisin ja Ilmasotakoulussa nuorena kouluttajaupseerina.
Oli Juhannus ja meneillään suuret juhannusjuhlat. Kauhavalla järjestetään joka juhannus ”Lentäjien Juhannus”- nimiset karkelot. Juhlakansaa oli sankoin joukoin levittäytynyt ympäri lentokenttäaluetta. Soitto soi, kirkas virtasi ja ennen pitkää kaikkialla lentokentän alueella oli käynnissä suuri keskikesän pariutumisrituaali.
Eräs nuoripari oli sitten sattunut tämän nuoren upseerin asuintalon puutarhaan hänen talonsa ikkunan alle. Koska kesäyö oli kuuma, upseeri oli avannut ikkunan auki. Nukkuakin olisi tarvinnut, sillä aamulla alkoi päivystysvuoro. Ikkunan alla marjapensaiden siimeksessä käytiin kuitenkin unta häiritsevää keskustelua.
– Kenen pikkuinen kissimirri se täällä on …?
– Pentti…. nohh..!
– Kenen pikku kisu se siinä….?
– Älä Pentti……!
– Saako sitä silittää……?
– Pentti… et viittis.. !
– Kenen pikku kisu se siinä…?

Tätä keskustelua oli kesäyössä käyty jo kolmisen tuntia, kun väsyneeltä upseerilta viimein katkesi kauhavalainen pinna ja hän ryntäsi avonaiseen ikkunaa ja karjui:

– Sano nyt tyttö saatana, kenen tussu se on, että päästään tästä nukkumaan.

Kauhavalaiset ovat tietäväistä ja tilannetajuista joukkoa, joiden seurassa ei tule suru puseroon. Satakuntalaisen silmin heidän elämäänsä on mukava seurata Tuurin kirjoista ja Kemppisen blogista. Ilkka-lehteä en pysty lukemaan, sillä sen antama kuva maakunnasta on vähän vieras minulle. Voisi sanoa, että suppeakin. Olen sitä joskus silmäillyt kirjaston lehtisalissa. Olen tottunut siihen, että asioita on lupa katsella vähän laveammalti.

Oli minulla tietenkin muuntajan lisäksi oikeaa asiaa ja syytä kauhavalaisista kirjoittaa. Monta vuotta nimittäin Tuurin kirjoissa on aina juonen konnana esiintynyt satakuntalainen. Jos ei suorastaan konnana , niin ainakin sopivien kompapuheiden kohteena. Nyt tässä onkin mukava julistaa, ettei tämä ole jäänyt huomaamatta. Antaa asian kuitenkin olla.

Me tyynnä kynnämme edelleen aurallamme maata isien.