Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: näytelmä

Taas minua pöllytettiin

Tällä kertaa asialla  olivat Ingemar Berman ja pohjalaiset. Kävin nimittäin katsomassa  lakeuden pääkaupungissa  Fanny ja Aleksandra – näytelmän. Ja pahaa pelkään, että en ole enää koskaan entiselläni.

Berman on ollut aina  minulle ihana ja sensuelli ihminen, jonka töihin olen  tykästynyt. Nimittäin Ingrid Bergman. Ingemarin kanssa olen ollut hyvin kaukaisissa väleissä. Tästä päivästä lähtien  luultavasti kaikki on toisin. Nyrkkeilijän kaima osaa myös tyrmätä.

Loistavasta näytelmästä löysin itseni ja  koko joukon esimiehiäni.

Ps.  Herra on tietenkin  Bergman.  Ripsa oli  kommenteissa aivan aiheesti ihmeissään. Aleksandra on tietenkin  Aleksanter

>Hauska leikki

>

Ajankohtainen kakkonen on tekemässä suuren palveluksen Suomen kansalle. He valikoivat uuden pääministerin maalle ilman helkkarinmoista puoluekokous – härdelliä. Yksi kerrallaan ehdokkaat saavat maistaa julkisuuden kuolonsyleilyä.

Eilen nimittäin musiikki äkkiä loppui ja yksi ehdokas jäi ilman tuolia. Ehdokas Kiviniemi yhdistettiin JAKK –rahaepäselvyyksiin siinä määrin tiiviisti, että uuden pääministerin pallille on enää kiipeämässä Mauri Pekkarinen tukka hulmuten ja sitten Paavo , ajatusten Kemijoki. Epäilemättä heistäkin löytyy vikaa ja pahoja tekoja. Kaunistosta en tiedä.

Maalaisliiton perillisiltä loppuvat ehdokkaat kohta. Luultavasti heidän säännöissään on jonkin sortin jälki- ilmoittautumismahdollisuus, jotta sopiva mustahevonen voidaan taluttaa areenalle.

Ehdotan puolueelle nyt sellaista taktiikkaa, että uudet ehdokkaat näiden poispudonneiden tilalle valittaisi vasta Lahdessa, saman päivän aamuna, jolloin itse valinta suoritetaan. Muussa tapauksessa media ehtii etsiä jonkin rötöstelyn ehdokkaiden taustoista ja tämä maa ei saa ikinä pääministeriä itselleen.

Jos keskustan kelvolliset ehdokkaat hupenevat tätä rataa, olisi ehkä syytä pitää ennenaikaiset vaalit. Tätä touhua ei nimittäin valkoihoinen enää selvin päin jaksa katsoa.

>Vaaliraha-näytelmä

>

”Tässä ilmenee, että hyvässä juonessa loppuratkaisun pitää olla yhdenlainen eikä kahdenlainen, kuten eräät vaativat, siirtyminen ei saa tapahtua onnettomuudesta onneen vaan päinvastoin onnesta onnettomuuteen, eikä sen syynä saa olla pahuus vaan tietämättömyydestä johtuva suuri rikkomus, jonka tekee kuvamme kaltainen henkilö, mieluummin parempi kuin huonompi. Kehitys osoittaa väitteeni todeksi. Aluksi runoilijat käyttivät kaikkia mahdollisia tarinoita, mutta nyt kirjoitetaan parhaat tragediat muutamien harvojen sukujen edustajista; noita sukuja ovat Alkmeonin, Oidipuksen Oresteen, Meleagroksen, Thyesteen, Telefoksen ja muut sellaiset suvut, joille on sattunut tai jotka ovat olleet mukana tekemässä jotakin hirvittävää. Taiteellisesti paras tragedia on sommittelultaan tällainen. Väärässä ovat siis ne, jotka moittivat Euripidesta siitä, että hän tragedioissaan menettelee tällä tavalla ja antaa monien niistä päättyä onnettomasti. Kuten sanottu, se on oikein ; paras todistus tästä on, että näyttämöllä ja kilpailussa tuollaiset tragediat tavoittavat parhaiten tragedialle ominaisen vaikutuksen, jos ne on vain tehty hyvin. Euripides tuntuukin tajunneen tragedian olemuksen paremmin kuin muut runoilijat, vaikka hän muuten ei pystykään hoitamaan näytelmän taloutta.

Vasta toiselle sijalle asetan joittenkin ihaileman kahdenlaisen ratkaisun, jollainen on Odysseiassa: se päättyy eri lailla hyvien ja kelvottomien kohdalla. Tällaista juonta on pidetty parhaana ilmeisesti vain katsojien heikkouden vuoksi; runoilijat tottelevat yleisöä ja kirjoittavat niin kuin se haluaa. Tuollaisen näytelmän aiheuttama nautinto ei ole ominaista tragedialle, vaan se kuuluu pikemminkin komedian vaikutuksiin; siellähän pahimmat vihamiehet kuten esimerkiksi Orestes ja Aigisthos kävelevät lopussa näyttämöltä parhaina ystävinä, ja kukaan ei tapa ketään.”

Aristoteles: Runousoppi , suom. Pentti Saarikoski

Tervetuloa lukijaksi Kalevi Hotanen