Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: Naiset

Lenita Airiston pienoismalli

Kävin osuustoimintaliikkeessä ulkoiluttamassa bonus-korttiani. Sunnuntaina ihmisen olisi hyvä olla kirkonpenkissä hiljenemässä taikka muuten itselleen lepoa ja rentoutusta hankkimassa. Kauppakeskus, edes Hannes Gebhardin ajatusten mukainen, ei tarjoa vielä muita hiljentymishuoneita taikka kappeleita, kuin ALKO: n myymälän. Näin sunnuntaisin sekin on kiinni. Jouduin siis hankkimaan emotionaaliset kokemukseni ja hartauden muualta.

Normaalisti siihen soveltuu hyvin se, että seuraa hetken myyjien työskentelyä tavarahyllyjen äärellä. Sunnuntaisin on nimittäin niin hiljaista, että myyjillä on aikaa nyppiä vanhenevat tuotteet pois hyllyistä. Ja niinä näyttää olevan paljon. En uskalla edes arvata, mikä elintarvikemyymälän hukkaprosentti on.

Vasta kassajonossa minä pääsin hiljenemään. Edessäni keikisteli pari pikkutyttöä, jotka olivat iältään noin about ehkä ensi kesänä rippikouluiässä. Molemmat olivat pukeutuneet sen näköisiksi, että Pariisista on tultu nyt hiihtolomalle tänne. Molemmat antoivat sen vaikutelman, että on oltu kaksi kertaa kihloissa, kerran naimisissa ja tuhat kertaa pahuuden teillä.

Tytöt painelivat tupakka-automaattia varmin ottein. Ei tarvinnut myyjän kertoa lunttilistasta, minkä luukun takana piilossa möllöttää mallu-toppa. Myyjä ei silmäänsä räpäyttänyt, eikä ajokortteja kysellyt. Mistä päättelin lapsellisesti, että tässä on nyt kaksi pissistytöltä näyttävää aikuista, jotka keimailevat sedälle. Hiljentymiseni meni piloille ja ajatukseni lähtivät harhailemaan sinne sun tänne.

Ehkä tyttäret ovat kiskoneet monta vuotta kessua niin innokkaina, että pituuskasvu on päässyt pysähtymään. Joka tapauksessa, ihmeellisiä otuksia. Toinen näytti Lenita Airistolta kokokertoimella 0,6 ja toinen Paris Hiltonilta samalla kertoimella.

Ehkä ryhdyn laittamaan lounasta ruokakunnalle.

Nyt olisi paikka vapaana….

Jussi Halla-aho on lähdössä pois Facebookista. Siellä vapautui nyt sitten tilaa, vaikkapa minulle. Minä mietin ja harkitsen. Luultavaa on kuitenkin se, että pysyttelen edelleen pois sieltä. Luultavaa on, että olen tässäkin asiassa vähän kummajainen, mutta… silti.

Silti… täytyy myöntää. Facebookin tarjoamat mahdollisuudet ovat houkuttelevia. Sen avulla olisi mukava etsiä entisiä tuttuja, saada selville missä he nykyään vaikuttavat ja ennen kaikkea, Facebookin avulla voisi olla varuillaan ja tietoinen siitä, missä jotkut erikoisemmat ystävät ja entiset opiskelijat sauhuavat.

Olisi esimerkiksi helkkarin mukavaa tietää se, mitä kuuluu sille entiselle opiskelijalle, joka aikoinaan pyöritti samassa ” ringissä” menestyksellisesti seitsemää neitiä ja rouvaa. Samaan aikaan. Tiedän, että hän on hengissä. Olisi mukava tietää se, ketä nyt on mukava ”kuvioissa” ja onko hän jo saanut tarpeeseen sitä herkkua.

Sitten olisi mukava tutkiskella naamakirjasta sitä, vieläkö yksi tietty opiskelija nukkuu päivät ja juo kiljua öisin. Olisi mukava tietää se, mitä tapahtui hänelle sen jälkeen, kun hän meni valmistumisensa jälkeen jälkirukkiin.

Varsin mukavaa olisi tietää se, mitä on tapahtunut eräälle komentotoimiston naisvirkailijalle vuoden 1975 jälkeen. Hänelle, joka liimasi lähetin kuvan komentotoimiston seinään ja käyttäytyi virka-aikana siten, että nykyisen työturvallisuuslain perusteella mikä tahansa käräjäoikeus pitäisi läpihuutojuttuna hänen tuomitsemistaan ehdolliseen vankeuteen alistetussa asemassa olevan henkilön seksuaalisesta ahdistelemisesta. Silloin se oli pelottavaa. Nyt se olisi kivaa.

Naamakirjasta voisi tutkia myös sen, mitä kuuluu sille naapurin pojalle, joka 16 vuotiaana joutui kasvatuslaitokseen, koska oli mennyt paikalliseen baariin sulkemisajan jälkeen ja pöllinyt sieltä 20 pennin pajatson. Näin sen pajatson omin silmin. Olin naapurissa isäni kanssa maksua vastaan tekemässä polttopuita. Suuruksen aikaan ( Länsi-Suomessa tarjottava vahva aamiainen, johon voi sisältyä esim. perunamuusia ja ruskeaa kastiketta. Tarjotaan noin klo 9 -10) kyseinen nuorimies palaili yöllisiltä retkiltään ja hetken pelasi tuvan seinään pultattua pajatsoa, ennen kuin vetäytyi huoneeseensa levolle. Palkattu työväki taas meni suuruksen jälkeen pihalle sirkkelöimään polttopuita.

Mukavaa olisi myös tietää se, mitä kuuluu sille keikyäläiselle nuorelle naiselle, joka heittäytyi kanssani juttusille Lauttakylän liikenteen linja-autossa kesällä 1974 matkalla Tampereelle. Hän kirjoitti upeita kirjeitä, joiden ansiosta talvella 1974-75 saatoin menestyksellisesti torjua komentotoimistossa harrastetut seksuaaliset interventioyritykset. Ymmärtämättömyydessäni.

Sitten vielä olisi mukava tietää, mitä kuuluu sille kuuden ällän ylioppilasneitoselle, joka kesällä 1974 oli kansani samassa paikassa töissä kuusi viikkoa. Hänen eväänsä koostui joka päivä samalla kaavalla kasatusta annoksesta. Kiinteä osa oli yksi kurkkuvoileipä. Juomana oli litraa termospullosekoitusta, jossa oli kaksi pulloa a-olutta ja yksi pullo sitruunasoodaa. Ynnä jäitä. Hänet minä totisesti vielä haluaisin tavata. Ensi vuonna hän taitaa täyttää 60 vuotta. Olisi mukava tietää, onko hänessä vielä potkua.

Harkitsen siis edelleen kovasti sosiaaliseen mediaan sotkeutumista. Kielteiset puolet tunnistan, mutta liha ja nostalgia saavat minut heikoksi aina joskus. Toisaalta taas, täällä blogimaailmassa voi enemmän kirjoittaa täyttä humpuukia .

Kuumat naiset

Helteiset päivät Joen kaupungissa saivat niskani kipeäksi. Kaduilla käyskennelleet naisihmiset olivat somia katsella ja erosivat tyystin siitä tyypistä, joka Markus Kajon mukaan kansoittaa Pohjois-Karjalan ahot ja aitavieret.

Markus Kajon mukaan Pielisen rannoilla käyskentelevät naisihmiset muistuttaisivat dragster –autoja ja heidän ääntelynsä oli sukua aborginaalien perinnesoittimen, diggeridon, äänenmuodostukselle.

Kajo tarkoitti epäilemättä sitä, että ominaisuudet synkkaavat, jos on laskettu perä ja levennetyt lanteet. Ja, että ääntä lähtee sekä sisään- että uloshengityksen yhteydessä.

Joen kaupungista kotoisin oleva Pia Pakarinen on muutamien mielestä niin kaunis ilmestys, että hänestä leivotaan seuraava Miss Maailma. Rohkenen epäillä. En tavannut neitokaista Joen kaupungissa, mutta rohkenen silti epäillä paskalehdistön kykyä puolueettomaan arviointiin. Kyseessä lienee vedätys, jota nykyään niin paljon harrastetaan.

Tillmannin oma opiskelija on kerran saavuttanut kolmannen perintöprinsessan arvonimen ja olkanauhan missikilpailussa. Se oli hämmästyttävä kokemus. Osittain se oli jopa pökerryttävä kokemus.

Tämä kyseinen neitokainen ei pulpetissa istuessaan tuntunut minusta erityisen kauniilta. Hän oli tyylikäs, hän osasi kihertää ja kiehnata, hän osasi provosoida ja maanitella, mutta muuten…… no way

Pari vuotta sitten törmäsin eräässä tilaisuudessa edellisen vuoden Miss Suomeen. Juttelimme pari minuuttia. Totesin itsekseni, että olipa meikattu lukiotyttö laitettu hoitamaan asiaa. Myöhemmin miespuoliset kaverit kyselivät, miltä tuntui jutella Miss Suomen kanssa ?

Ei miltään. Kadut ovat täynnä uskomattoman viehättäviä naisia, jotka lähettävät 40 metrin säteelle ympärilleen väreilyä, joka lyö polvet notkolle ja ihokarvat etukenoon. Kadut ovat täynnä naisia, jotka voittavat nämä julkisuuden naiset mennen tullen. Pohjois-Karjalassakin.

Veikkaan, että Pia Pakarinen tulee sijoittumaan samalle tasolle kilpailuissa kuin tennistähti Nieminen. Sen jälkeen hänestä tehdään muutamia tekaistuja uutisia, poikaystävä heitetään huuthelkkariin ja tilalle hommataan epämääräinen nuori liikemies. Sellainen, joka vedenvaraan joutuessaan hukkuisi välittömästi kaulassa roikkuvan kultaketjun vetämänä.

Tosi kauniit naiset kiertävät nämä kisat tosi kaukaa.

No, kauneus on aina kuitenkin katsojan silmässä. Tavaran himoittavuus ja houkuttelevuus aiheuttaa usein päänvaivaa himoitsijalle, mutta ei se ole ongelmatonta tavaran omistajallekaan.

Joen kaupungin torilla kirpputoripöydällä oli Tammen Keltaisen kirjaston kirjoja myynnissä. Katselin niiden hintoja. Doctorovia olisi ollut tarjolla. Samoin Saul Bellowin Sadekuningas. Katselin kirjoja ja tutkin hintoja. Sadekuninkaan kuluneesta ja paljon käyttöä kokeneesta niteestä myyjä pyysi 25 euroa.

Pidin sitä vähän korkeana hintana kirpputorikirjasta.

Tähän myyjä, vanhempi herrasmies vaarojenmailta totesi, että tuota Keltaista kirjastoa, ja varsinkin Bellowia menee niin tosi huonosti kaupaksi, että hintaa on pidettävä noin korkealla, jotta tässä hommassa edes jotenkin pärjäisi.

Uskoisin, että Pia Pakarisenkin on turvauduttava samaan talousajatteluun. Ainutkertainen tuote on hinnoiteltava mahdollisimman yläkanttiin sillä markkinat ovat hänenkin kohdallaan ohuet ja ajallisesti rajalliset.

Kuvassa tulevat joensuulaiset missisukupolvet harjoittelevat poseerausta joenrannalla . Pikkutytöt kasvavat vähän, kun kuvaa klikkaa.

>Saunan jälkeen

>

Miimi käveli kaivon ohi navetalle. Hänen sarkahousujensa lahkeet olivat tungettu kumisaappaisiin, sarkatakki oli auki ja resuinen lippalakki keikkui kallellaan hänen lyhyillä hiuksillaan. Miimistä näkyi viha jo kauas. Vaikka se vihelteli mennessään.

Ebba vetäytyi keittiön ikkunasta takaisin tiskipöydän ääreen ja ryhtyi pesemään perunoita. Kolme naista syö kaksitoista perunaa. Ebba tiesi, että silti aina jää joku peruna syömättä. Kolmella naisella ei juuri koskaan ole samalla kertaa ruokahalua, eikä juuri muuta haluakaan, mietti Ebba.

Miimi oli väittänyt, että Amerikassa jätetään aina osa syömättä. Sitä ei Ebba ymmärtänyt millään. Hänen mielestään perunat keitetään ja syödään. Huomenna keitetään taas uusia. Ellei sitten paisteta tänään pöydälle jääneet. Miimi jättäisi paistinperunoitakin syömättä. Niin on hienompaa.

Ebba sai perunat pestyä ja kattilan tulelle. Hellan viereen pienelle jakkaralle oli mukava kyyristyä. Siinä oli mukava tupakoida. Lämpö sai nikotiinin virtaamaan voimakkaammin suoniin ja sormet pysyivät lämpiminä. Ebba ei tykännyt polttaa ulkona. Tupakan maku oli siellä kovaa ja kitkerää, sormet kylmenivät ja terva värjäsi tupakan omituiseksi. Savu imeytyi hellan sisuksiin. Tupaan jäi isän tuoksu.

Amerikan tupakat olivat loppuneet viikko sitten. Ebba ja Miimi eivät siitä asiasta välittäneet, mutta Eeva oli säksättänyt jokainen päivä. Torstaina Ebba luuli Eevan lähtevän takaisin Amerikkaan. Koko elämä oli ollut Eevalle tuskaista tällä viikolla. Koko Suomi ja syrjäkylä oli ollut Eevalle liikaa. Metsä ja taivas, etäisyydet ja tyhjyys pelottivat Eevaa. Ebba ymmärsi sen hyvin.

Miimi näytti kävelevän latoon. Miimi käy siellä katselemassa letukkaa silloin kun Eeva on kylällä käymässä. Miimi on käynyt katselemassa letukkaa jokainen päivä. Miimi käy istumassa sen pehmeällä etupenkillä ja kääntelee rattia hiljaa edes takaisin. Miimi ehtii ajaa monta mailia, ennen kuin Eeva tulee kylältä tupakoiden kanssa. Kun Eeva taas saapuu, Miimi joutuu istumaan apukuskin penkillä.

Minä en Letukasta välitä, ajatteli Ebba. Auton avaimet olivat Miimin ja Eevan kamarissa. Ebba tiesi sen hyvin. Eeva piti niitä lipaston päällä olevassa rasiassa. Isä oli sen rasian tehnyt sodassa. Ebba ajatteli, että olisi se saanut pitää ne avaimet jossain muuallakin.

Ebba haaveili aina traktorista. Punaisesta.

Tähän pihamaalle. Traktorin ja koneita tarpeeksi, jotta saisi ajaa pelloilla, kyntää mustaan maahan vakoa, kylvää, korjata ja elokuisessa illassa ajaa vaikka järven ympäri. Voi, että sieltä traktorin päältä olisi mukava morjenstella kylän miehille. Joka kerta kun kädet nousisivat ylös tienvarren maitolaitureilla, Ebba tuntisi lämpöä sylissään, Ebba tuntisi isäntien silmät puseronsa etumuksessa. Olisi mukava ajella kotiin päin.

Ebba oli opetellut sitomaan miesten paidan rintojensa alle, liepeet solmuun, niin, että rinnat nousivat koholleen. Ebba oli oppinut sen Miimiltä. Sisko oli opettanut Ebballe kaiken, senkin, miten haudalla ollaan ja miten hametta pidetään.

Ebba olisi halunnut kantaa isän hautaan, mutta Miimi oli sanonut, että ei semmoinen ole tapana Amerikassa, eikä varmastikaan täälläkään. Miehet kantavat arkun. Miimi sanoi, että jostain me semmoiset siksi aikaa hankitaan.

Miimi oli tuonut Eevan mukanaan isän kuoleman jälkeen Suomeen. Onneksi isä kerkesi kuolla ja päästä sen näkemisestä. Eeva ja Miimi kulkivat housuissa kuin miehet, polttivat tupakkaa kuin miehet ja pitivät pyhäpäivisin kauluspaitaa ja kravattia. Niillä oli kummallakin singlatut miesten hiukset.

Kylällä parturissa tiesivät kertoa Ebballe, että ne olivat käyneet yhdessä poikatukkaansa tasoittelemassa. Maatalousraudan mies oli Ebbaa haastatellut siitä hiusasiasta. Se oli poikamies, mutta oli sanonut arvaavansa, että sen asiat eivät paljon parantuneet Miimistä ja Eevasta.

Ebba oli hakenut vintiltä isän vaatekaapista Miimille ja Eevalle kravatteja, mutta ne ei olleet niille kelvanneet. Niiden kravatit olivat silkkisiä ja tehty Kaliforniassa. Sitä samaa silkkiä olivat niiden pikkuhousutkin. Niin liukasta ainetta, että jos ne olisi laittanut päälleen, ei olisi kyllä mopon satulassa pysynyt kilometriäkään. Ebba oli niitä salaa kosketellut pyykkituvalla.

Ebba lähti saunalle. Kiuas napsahteli jo kuumuuttaan, pesässä hehkui keltainen hiillos. Lauteet olivat lämmenneet. Ebba siirteli muoviset pesuastiat siististi nurkka nurkan päälle niin, että ne näyttivät harmonisilta. Muovi oli kuumentunut kättä polttavaksi. Siitä Ebba tiesi, että saunaan voisi naiset jo käskeä.

Ebban omat saippuat ja shampoot olivat korissa seinällä. Miimi ja Eeva eivät niitä käyttäneet koskaan, vaan toivat saunaan omat aineensa. Niissä tuoksui Amerikka ja kaukaiset maat. Ebba oli joskus varovaisesti niitä haistellut ja laittanut varoen takaisin samalla paikalle.

Ebba saunoi aina yksin, viimeisenä. Miimi ja Eeva saunoivat pitkään ja niiden jäljiltä sauna tuoksui synniltä ja makealta ja yksinäiseltä. Ebban tuoksut olivat suomalaisia ja arkisia. Kiuas huokaili yksinään, kun Ebba makasi lauteilla ja tuoksui tuoksumattomuudelle.

Usein Ebba kaipasi isän tuoksua. Isän kylpytakki oli tuoksunut turvalliselta kun isä oli kantanut hänet pienenä sisälle saunasta. Kylpytakki oli tuoksunut Sunlightille ja hielle. Kovalla pakkasella Ebba oli päässyt kylpytakin alle suojaan pihan ylityksen ajaksi. Ebba muisti vieläkin pakkaslumen narskunnan isän kenkien alla. Tähtitaivas oli sekoittunut isän tuoksuun.

Ebba laittoi saunan oven kiinni ja istui rappusille tupakoimaan. Tupakka kestää viisi minuuttia. Sitten minä voin istua tässä vielä viisi minuuttia ja sitten minun on mentävä sisälle. Huomenna menen haudalla juttelemaan taas asioita. Niin tuntuu helpommalta ja sillä tavoin sen hetken ja seuraavan päivän väliin tulee seesteistä ja pehmeää aikaa. Helpompaa aikaa elää.

Pitää keittää saunakahvit. Ja laittaa neideille lasit kahvikuppien viereen. Niihin laseihin tulee väkevää. Siitä Amerikan viinasta Ebba ei välittänyt. Se maistui kummalliselta ja sai pään kipeäksi. Miimi sitä tarjoili pullosta ennen kahvia, kahvin aikana ja monta lasillista vielä kahvin jälkeenkin.

Miimi joutui tarjoamaan viimeiset lasit joka lauantai niin, että se nojasi Eevan olkapäähän. Sitten ne katsoivat toisiaan silmiin ja sitten ne nauroivat pitkään jollekin, joka tuntui Ebbasta aivan arkipäiväiseltä. Niillä oli kummallakin miestenhousut ja miesten ruudulliset paidat päällään. Ne eivät olleet jaksaneet napittaa paitojaan kunnolla kiinni.

Ebba huuhteli kuppinsa tiskialtaassa. Miimi ja Eeva olivat menneet jo omaan huoneeseensa. Ovi oli laitettu kiinni. Hän ajatteli, että nyt minun pitää taas lähteä laskemaan pitkäsiimaa järvelle. Siinä saa sopivasti ajan kulumaan. Ebban siimassa oli sata koukkua, mutta kun Miimi ja Eeva olivat tulleet Suomeen, Ebba oli liittänyt siimaan sata koukkua lisää. Sen siimankin laski turhan nopeasti.

Ebba söi kalaa mielellään. Viirukin jaksoi muutaman syödä, mutta suurin osa kaloista meni joka sunnuntai kompostiin. Ebba ajatteli, että kaikella tavalla tuhlausta ja turhuutta sekin asia.

>Mustat rintaliivit

>

Kirkonpihassa Satakunnassa törmäsin keskikouluaikaiseen luokkatoveriini. Hän oli muuttunut. Hän oli menettänyt muotonsa, ensimmäisen miehensä ja hänestä näki, että hän oli ehtinyt elämään koko elämänsä alle 20 vuotiaana. Hän oli menossa haudalle tervehtimään vanhempiaan ja miestään. Hänellä oli uusi mies mukanaan ja tukenaan. Sanottiin kädestä päivää ja arvuuteltiin, josko tunnetaan vielä.

Muistan hänet mustista rintaliiveistä. Hänellä oli sellaiset keskikoulussa. Hänellä oli myös mustat sukkanauhaliivit. Tiedän sen siitä, että olen nähnyt ne. Isot pojat saivat välitunteihin säpinää siten, että hiipivät tyttöjen taakse ja nostivat heidän hameitaan ylös. Vuonna 1968 tyttöjen hameet olivat helppoja nostaa . Valkoisten puseroiden läpi rintaliivit näki ilman käpälöintiä.

Kaikesta tästä johtui se, että luokkatoverini tuli isoäidiksi 37 vuotiaana. Sitä pidettiin kohtuullisen hyvänä saavutuksena siihen aikaan. Monet meistä luokkatovereista olimme juuri ehtineet naimisiin.

Luokkatoverini viihtyi koko keskikoulun ajan kaikki illat erään Volvo Amazonin etupenkillä, ja joskus vissiin myös takapenkillä sillä aikaa, kun me muut yritimme keskittyä Colliinin ruotsinkielen oppikirjaan ja harjoitustehtäviin.

Luokkatoverini äitikin oli tullut isoäidiksi 37 vuoden iässä. Isoäitiys nuorena on periytyvää. Niin minulle ovat vanhat ja viisaat naiset kertoneet.

En kysellyt hautausmaan portilla mustista rintaliiveistä. Uusi mies oli sen verran työmiehen oloinen, että hän on varmasti pitkäikäisemmästä muotista tehty kuin luokkatoverini edellinen mies. Ihmeteltiin ajan kulumista. Varoin paljastamasta mitään. Näin sen, että rintaliivien kuppikoko ja ympärysmitta olivat 40 vuodessa muuttuneet. Ja huomasin senkin, että Amazonin tilalle oli tullut Nissan Micra.

Mustat rintaliivit…. Hmmm.

Ajattelin niin, että jos minä ajoin nuoruuteni poikamiehenä Fiat 600 :lla , ilman naista , edessäni on nyt sitten vissiin aika, jolloin vanhuuteni vietän 700 – sarjan bemarissa ja ympärillä riehuu plutoona nuoria naisia mustissa pikkujoulu-alusvaatteissa.

Eikö se jotenkin noin mene. Että lopussa tilit tasataan.

Ymmärrettävistä syistä johtuen tällä kertaa ei tekstiin liity kuvaa.

>Huimia näköaloja

>

Seimen lapsen syntymäpäivä lähestyy kovaa vauhtia. Jokainen joutuu ja pääsee ottamaan asiaan kantaa. Jos heittäydyt kaupallisen joulun ulkopuolelle, seisot kuitenkin samalla tavalla tuskastuttavissa jonoissa. Mikäli olet yleensä onnistunut löytämään parkkipaikkaa. Jos taas sinut on tempaistu mukaan markkinakosken imuun, huomaat viilettäväsi nämä aattoviikon päivät hurjaa vauhtia läpi kummallisen maiseman.
Kävin toistamiseen tutussa kirjakaupassa. Heidän näyteikkunansa nimittäin houkutteli minua, koska siinä luki suurin kirjaimin : Loppuunmyynti. Tuo sana jäi pyörimään aivoissani. Pitkäksi myynti on tuttu termi. Samoin alennusmyynti. Loppuunmyynti tuntuu jotenkin kiinnostavalta. Sen vastakohtahan olisi alkuunmyynti. Kutsumme sitä tapahtumaa kuitenkin yleensä avajaisiksi. Miksi loppuunmyynti ei sitten ole lopettajaiset ?
Kirjakaupan omistajatar oli syventänyt kaulaukkoaan viime viikosta. Kävin silloin hankkimassa säädyllisiä joulumuistamisia vanhemmilleni. Ajatukseni harhailivat kuitenkin loppuunmyyjättären rintojen välissä ja sinne tien sulkevassa paidannapissa. Myyjättären nenässä oli huomiota herättävä nenäkoru.
Eilen rouva oli avartanut kaula-aukkoaan huomattavasti lisää. Loppuunmyynti näyttää lähestyvän loppuaan. Meitä keski-ikäisiä mies-reppanoita oli liikkeessä aikalailla, etsimässä kuka mitäkin. Rouva tervehti minua samalla tavalla kun tervehditään vanhoja tuttuja. Hän tervehti minua niin, että siitä minä saatoin havaita, että hän on havainnut jo edellisellä kerralla sen, että minä olin havainnut sen, mikä ei varsinaisesti kirjakaupan repertuaariin kuulu, eli huimaavan tissirotkon.
Tekisi mieleni käydä vielä kolmannen kerran ostoksilla. Liikkeen hintataso on nimittäin edullisempi kuin muissa kaupoissa. Toisaalta, en merkannut itselleni mitään sopivaa ostettavaa, joten kolmas käynti saattaisi muodostua isoisän olkihattu-keikaksi. Menisi norkoiluksi.
Joulun jälkeen ei missään tapauksessa voi mennä tyhjään kirjakauppaan notkumaan. Toisaalta taas, talvipakkasella ei sellaiseen kaula-aukkoon enää näin vanha mies elämässään monesti törmää.
No, mitään ostettavaa en kaupan valikoimasta löytänyt, mutta joulumieltä sain kovasti. Hyräilin itsekseni liikkeessä joululaulua, jonka sanat menevät jotenkin niin, että onkos tullut kesä , nyt talven keskelle. Sen suurempaan villiintymiseen, ei edes mentaalitasolla, enää tässä iässä pysty.

Kuvassa Triumph, joka tuotemerkkinä aasinsillan kautta liittyy kirjoituksen aiheeseen. Tosin sellainen Triumph pyrkii peittämään, vangitsemaan ja aisoissa pitämään kiihkoa, tämä kuvassa oleva taas päästää sen valloilleen.

>Lahosuojaa luomeen ja silotetta nöpönenään

>

Olen selaillut tässä residenssissä tarjolla olevia naistenlehtiä. Ne ovat hyödyllisiä aviiseja ja auttavat nainutta miestä selviytymään elämän vaaroissa ja uhkatilanteissa. Lehtien pääasiallinen selaaja on juuri nyt jokaviikkoisessa vesijumpassaan, joten minulle avautuu vapaa ja häiriötön seikkailu naisten maailmaan.

Olen tarkkaillut hintoja. Toissa viikolla nimittäin toin matkoiltani jälleen erinäisiä make-up- tuotteita tuliaiseksi. Visalaskun mukaan olin ollut liikkeellä sangen reilusti ja rahavaroista piittaamatta. Nyt jälkeen päin on sitten opettavaista tutkia samojen välineiden hintoja täällä kotimaassa.

Myynnissä näyttää olevan mm. 4,1 ml ripsien pituutta ja tuuheutta lisäävää maskaraa hintaan 121 euroa. Kuivia ja ryppyisiä huulia voisi korjailla applikaattorilla, jossa on 6 ml nestettä. Ihmevekottimella on hintaa 75 euroa. Kolmen seerumin kuuriluontoinen Dior – tehohoito väsyneelle naamaiholle maksaa 264 euroa. Sillä hinnalla muuten pääsisi Helsingistä Lissaboniin ja takaisin KLM – yhtiöllä .

Ainetta näyttäisi kolmessa pullossa olevan yhteensä noin ravintolapaukun verran.

Tiedättekö muuten, parin ravintolapaukun jälkeen naisen iho muuttuu selvästi sileämmäksi. Joskus olen kokeillut kuutta paukkua. Silloin ei ryppyjä näy enää eläkeläisrouvankaan kasvoilla.

No, minun tuomiani tuliaisia näyttää myös olevan myynnissä. Juurikaan ei täytä tulleen takkiin, sillä samaan hintaan niitä olisi saanut täältä kotisuomestakin.

Ja lopuksi vielä pieni hämmästely. Tuommoinen 121 euron ripsimaskara lisää ripsien pituutta 4 -6 viikossa lupauksien mukaan selvästi. Tarkkoja mittoja ja prosentteja ei kerrota. Selvästi on tarpeeksi selvästi sanottu.

Kun minä aikoinaan tuskastelin parrankasvun hitauden suhteen, isoisäni antoi minulle paljon halvemman ja tehokkaamman neuvon.

Poskelle pitää sivellä kananpaskaa ulkopuolelle ja sianpaskaa sisäpuolelle. Kananpaska vetää karvoja ja sianpaska työntää. Ne lukijat, jotka kirjoittajan henkilökohtaisesti tuntevat voinevat kommentti – osiossa antaa todistuksen siitä, että parran kasvu on ollut lujaa ja jatkuu edelleen hillittömänä.

>Hymyä keskisormen takaa

>

Paluu Suomeen on ollut riemukas. Tämä maa ja sen naiset yllättävät minut , saavat muistoni ranskalaisista naisista haalistumaan ja pistävät yöuneni sekaisin.

Presidentti Halonen on lähtenyt Ammaniin poimimaan pisteet kotiin. Kukaan aikaisempi presidenttimme ei nimittäin ole vieraillut kyseisessä maassa virallisesti ennen Halosta. Halonen ehti ennen lähtöään kommentoimaan tiukasti uuden rauhanpalkinnon saajan tilannetta. Tästä sitten aiheutui se, että ko. palkinnon saajalta evättiin yhteydet ulkomaailmaan ja hänen rouvansa kiidätettiin huisin nevadaan.

Olisi ehkä kiidätetty ilman Halosen mielipiteitäkin.

Halonen seikkailee Jordanian lisäksi kaikissa niissä Välimeren itäisissä reunavaltioissa, joissa demokraattiset voimat ovat tulleet alistetuiksi viimeisten 50 vuoden aikana. Halonen haluaa osoittaa alistetuille osanottonsa. Hyvä. Sellainen on fiksua ja hyvien tapojen mukaista. Halosen tapauksessa se on jopa ennustettavaakin.

Monissa muissa asioissa presidentti on sitten ollut tuskastuttavan hiljainen ja syrjään vetäytyvä.

Inka Henelius sitä vastoin ei ole kätkenyt kynttiläänsä, tai pitäisikö sanoa , keskisormeaan vakan alle. Hän on näytellyt sitä liikenteenvalvonnassa olleille poliisimiehille. Heneliuksen ylinopeus on riitautettu ja sitä kuulemma tullaan käsittelemään käräjäoikeudessa.

Uutinen ei kerro sitä, mitä Heneliuksen keskisormelle tullaan tekemään. Epäilemättä virkeät virkavallan edustajat ovat jo kahvipöytäkeskusteluissa tämän päivän aikana keksineet paljon käyttöä uutisankkurin sormille.

Eikös tämä viehättävä iltojemme ratto ollutkin sama henkilö, jolle puolet Suomen jääkiekkomaajoukkueesta näytti bussin ikkunasta pyllyään ( karvaista takapuoltaan) Olisiko käynyt niin, että nuorelle naiselle olisi nyt kehittynyt ao. tapauksesta nk. ammattitauti, jossa yksilö altistuu rivologian valtaan ja itse ryhtyy samalla mitalla jakamaan sitä mitä on itse saanut kohdata?

Kiira Korpi sitä vastoin on selvittänyt vaikean yhdistelmän neljän vuoden tauon jälkeen.

Jutta Urpilainen taas joutuu hiihtämään aivan outoja latuja. Demokraattisten voimien edusnaisena hän joutuu peräänkuuluttamaan pimeiden ansioiden perkaamista ja harmaan talouden kitkemistä. Muistelen monien työntekijöiden ja demokraattisten ammattimiesten takavuosina kiinnostuneen nk. työnteosta vain sellaisessa tilanteessa, että kuitteja ei kirjoitella ja verokirjaa ei näytellä. Vain oikeistolainen tavallinen kansa joutui maksamaan veroja.

Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen on hikistä hommaa, josta työmiehelle on mieluusti jäätävä kaikki. Nyt harmaa talous on saatu näyttämään kapitalistin ahneudelta.

Kuvassa on Celine. Hän on autuaan tietämätön pohjoisten siskojensa touhuista. Hän opastaan matkamiehiä, myy juustoja Ranskan alpeilla, nauttii elämästään ja lataa jokaiseen kohtaamiseen koko persoonansa. Hän ei teeskentele eikä hölmöile.

Hänen erikoisalansa on flirtti. Hän on siinä uskomattoman taitava ja tehokas. Hän puhuu sitä paitsi äärimmäisen söpöä englantia.

>Linnakundin flaksi

>

Eilen tuli paljastettua sekin asia itsestä, että olen vieraillut nuoruudessani kiven sisällä. Menneisyydelleen ei oikeastaan mitään voi. Kolhuja sattuu ja joskus vähän roiskuu, kun rapataan.

Nyt tuo kirjoitus on kuitenkin alkanut poikia yllättävää tulosta. Tillman on ruvennut saamaan tänään naisilta sähköpostia, joissa kiinnostuneina ehdotellaan lämpimien suhteiden luomista, tutustumista ja läheisempää kanssakäymistä. Koko ilta taitaa mennä nyt noihin kirjeisiin vastatessa.

Muutama oli laittanut mailiin liitetiedoston mukaan. Kuvista päätellen kiinnostuneet naiset ovat aivan liian tiukkoja pakkauksia minun kaltaiselle pienelle viattomalla ”konnalle” . Jos noita illan mittaa tulee vielä paljon, koko loppuviikko menee niihin vastatessa.

Minua kohtaan ovat naiset osoittaneet jo nyt, tämän päivän aikana, enemmän kiinnostusta kuin koko menneen puolen vuosisadan aikana. Hämmästyttävää. Jos olisin pentuna tämän tiennyt, olisin ehkä jonkun kili kali keikan tehnytkin.

Nythän todellisuudessa asia on niin, että sukulaismies on töissä vankilassa. Minä olen käynyt nuohoamassa kaikki selostetut paikat sukulaismiehen vieraana ja tarkan silmälläpidon alla. Olen minä eristyssellissä sen 30 sekuntia lukkojen takana ollut ja olen minä vierailutilassa istuskellut ja valokuviakin ottanut. Näinä vierailukäyntien aikana olen nähnyt kaikki mahdolliset rosvo- ja konnatyypit. Olen minä jopa saunonut saunassa, jonka luottovanki on lämmittänyt.

Jospa tämä nyt vähän vähentäisi tätä naiskirjeiden määrää tuonne Tillmannin mailiosoitteeseen. Kaikki kuvia lähettäneet voivat olla huoletta asiasta. Te olette minusta pirullisen vetävän näköisiä ja alusvaatteenne kuvissa ovat oikein seksikkäitä. Hävitän viestinne ja liitetiedosto-kuvat illalla, kunhan niitä vielä hetken ihailen.

Teidän pitää nyt uutterasti jatkaa etsintäänne. Kyllä te vielä jostain oikean rosvon itsellenne löydätte. Ken uskoo ja jaksaa toivoa, se lopulta konnaan kompastuu.

>Biniki, eli mäkivöitä lisää naisille

>

Hiljaisen viikon ihmettelyn ja rauhoittumisen voi hyvin aloittaa seuraavalla uutisella. Lepsahtaneille takapuolille on nyt kehitetty omat mäkivyöt ja obershekit eli takapuolen remmiliivit. Näillä kuka tahansa saa takamustansa timmiin muotoon.

Ideana on rintaliivien tapaan kohottaa takapuolta ylös ja saada se kiinteämpään muotoon. Valmistaja on aloittamassa tuotteen valmistuksen ja markkinoinnin myös miehille.

Minua mietityttää se, miten tuommoisilla remmisysteemeillä onnistuu vessassa käynti ? Entä, mitenkä ne avataan? Voisiko niihin kiinnittää kodinremontissa varustevyön ?

Toisaalta, meille vanhemmille miehille kyseistä laitetta voisi kehitellä niin, että mäkivyöt olisivat etupuolella. Sielläkin olisi useasti jotain kohotettavaa.

Laitteen nimi on biniki. Googlasin teille kuvan ko. vekottimesta. Yritän vakavoitua viikon aikana säädylliseen menoon.

Ps. Kuva ei lataudu enää klo 20.00. Olette vissiin käyneet sen jo puhki katsomassa. No, täältä löytyy lisää kuvitusta.