Mitä luolan suun ulkopuolella on ?

Tein tänään pitkää pakettia sukulaispojalle. Hänellä on syntymäpäivä kohta. Sellaisen muistaminen on silloin parhaimmillaan, kun antaja on tarpeeksi vanha ja häntä tarpeeksi lapsettaa. Jos vielä saaja on samalla lapsuustasolla, asiat synkkaavat riemullisesti yhteen.

Tänään piti matkaan saada slovakialainen pitkähuilu nuorelle musikantille. Tiedätte kapistuksen. Tämän pitkähuilutyypin nimi on Koncovka.

Jotkut ehkä näkivät sellaisen Helsingin musiikkitalon avajaisissa, kun sorea nuori nainen improvisoi sellaisella. Soitin vaatii soittajalta vähän taitoa, sillä siinä ei käytännössä ole ollenkaan sormireikiä.

Vehje piti saada pakettiin. Itella oli karsinut pakettivalikoimastaan juuri tuon 80 cm pitkän kertasinkoa muistuttavan tuotteen, joten marssin paikalliseen kirjakauppaan.

Heilläkään ei sellaista ollut myynnissä, mutta heille oli saapuvan postin mukana sellainen kyllä joskus tullut. Se noudettiin minulle kellarista. Kun tarjosin siitä maksua, liike kieltäytyi. Minusta se oli ihastuttavaa, mutat koska oli riemuissani asiani onnistumisesta, vaadin saada ostaa heidän myyntipöytänsä rihkamasta jotain sen suuruista ostosta, joka suurin piirtein tuottaisi soveliasta kassavirtaa liikkeelle, jotta en aivan maksamatta tavaraa liikkeestä ulos kantaisi.

Nappisilmäinen myyjätär hymyili minulle herttaisesti ja kehotti ostamaan toffeeta. Pidin artikkelia kirjakauppaan sopimattomana, mutta suostuin ja niin saatoimme molemmat säilyttää kasvomme ja meillä oli hyvä olo.

Koncovca on nyt matkalla Itellan logistisessa verkossa. Pidän suotavana, että Itella ei seuraavien vuorokausien aikana saneeraa juuri tätä ketjun osaa pois. Pidän suotavana, että 7 ikävuotta täyttävä musiikkiopiston kasvatti saisi poikkihuilunsa seuraksi instrumenttikokoelmaansa nyt pitkähuilun.

Huomaattekos, en ole tänään kirjoittanut juurikaan politiikkaa. Ja miksi ?

Siksi, että sen toiminnan saturaatiopiste on käsittääkseni nyt tällä viikolla ylitetty. On tultu pisteeseen, jossa kenenkään poliitikon sanoihin ei voi enää luottaa, eikä vakavasti niihin suhtautua. Tällä viikolla on tultu tilanteeseen, jossa minun on helppo suhtautua 7 – vuotiaan lapsen mielipiteisiin, Rautaruukin osakekurssin romahtamiseen ja keskioluen laimentamiseen. Mutta sen monimutkaisempiin asioihin en halua nyt puuttua, sillä siinä on se vaara, että joutuisi sekoitetuksi em. poliitikko-ryhmään.

Tunnen itseni siksi Platonin luolavertauksen kaveriksi, joka on hetkeksi päässyt ulkoilmaan tutustumaan todellisuuteen, ja joka sen jälkeen on joutunut takaisin luolaan kavereittensa seuraan. Oloni on tuon kaverin tunteet.

Selitä siinä sitten näille, mitä siellä ulkona on. Selitä siinä sitten näille, että te näette ainoastaan edessänne, luolan seinällä, kaaoksen ja romahduksen liekkien heittämät varjot. Totuus siellä ulkona on aivan jotain muuta.

Olen tänään miettinyt Raumalla menehtyneen pienen luistelijatytön kohtaloa.

Mä elän vieläkin

Tänään kuuntelen tätä

>Kaks´ plus

>

Elton John on saanut poikalapsen kunnoitettavassa 63 vuoden iässä. Uutinen ei kerro sitä, onko Elton osallistunut puolisonsa Davidin kanssa synnytysvalmennuskurssille, mutta kaikesta päätellen on, sillä kaikki on mennyt kuulemma hyvin.

Siinäpä on nyt sitten mukava viettää eläkevuosia Zachary Jackson Levonin kanssa. Vanhuuseläkeikä lienee kuningattaren alamaisilla suurin piirtein sama kuin Suomessa, joten jos Eltonille on verokirjatuloja kertynyt, nyt pitäisi sitten anoa sitä työeläkettä ja ryhtyä pojalle häkkisänkyä hommaamaan ja Marttaliiton suosittelemaa mobilea sängyn päälle ripustamaan. Ja vauva- lehden keskustelupalstalle liittymään. Siellä sitä seniori-isäkin saa uskomattoman tehokasta perehdytystä pikkuisen elämään, aviomiehiin ja muuhun yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Syntymäpäiväksi sattui nyt sitten kuitenkin sama päivä kuin Jeesuksella, joten Elton –isällä ja David- isällä palaa vähän pelimerkkejä, jos he aikovat Zachary Jackson Levonille järjestää komeimmat juhlat, kuin tälle toiselle, samana päivänä syntyneelle on tapana järjestää. Siinä onkin eläkeläiselle touhua ja tohinaa.

Minä en satu tietämään, onko tämä David Furnish 48, vielä työelämässä. Jo on, niin siinä tapauksessa Elton ehkä jää kotiin kestovaippoja ompelemaan ja niitä käsisuihkulla käytön jälkeen suihkuttelemaan.

Tämä Elton taitaa olla jonkin sortin laulumiehiä. Pikkuiselle nuorellemiehelle se on tietysti lohdullinen asia, sillä kehtolauluja ja tuutulauluja nyt taatusti on tarjolla lapsuuden tueksi ja turvaksi. En kyllä yhtään osaa neuvoa ja sanoa siitä mitään, sopivatko nämä Isä – Eltonin omat laulut pienenmiehen korville. Minä katsokaas en nyt pysty nimeämään yhtään tämän Eltonin esittämää laulua. Ihan sama juttu kun pitäisi nyt yhtäkkiä kertoa teille Taipalsaaren kunnan kunnanvaltuuston poliittiset voimasuhteet. Aivan on tyhjä pää.

Harrastuksia isien pitäisi tietenkin oitis ryhtyä suunnittelemaan. Hyvä olisi, jos englantilainen nuorimies oppisi ratsastamaan, nukkumaan kylmissä sisäoppilaitoshuoneissa ja ampumaan savikiekkoja polvihousut jalassa.

Tillman toivottaa isille menestystä ja onnea vaativassa kasvatustehtävässä.

Kuvassa nuoren herran ensimmäisiä piirustuksia synnytyslaitoksen edessä olevan bussikatoksen seinässä.

Ps. 30.12. 2010 Pakko lisätä tämä mainio linkki, jonka sain kommentoijalta…

>Pieni yösoitto tällekin yölle

>

Yö saapuu ja huoneessa on kaksi kitaraa. Minä rähmäkäpälänä en rohkene tarttua niihin vaan kuuntelen Segoviaa.

>Pieni iltasoitto vielä tällekin päivällä

>

Tanita jää helposti soimaan korvaan. Rytmi saa minut surulliseksi, mutta samalla tämä tytön ääni saa minut myös rauhalliseksi.

Nukkukaa hyvin.

>Ystävän laulu

>

Suosikkilaulaja Raikku on joutunut sananvapauden riiston kohteeksi. Suomenmaassa ei enää saa sanoa kaikkea sitä, mitä laulajan ja kulkijan sydän halajaa. Asiasta kertoo oikeistoa lähellä oleva sanomalehti, Rauman lentokentän äärellä ilmestyvä SK.

Tässä ei nyt tarkoiteta Suomen Kuvalehteä, vaikka journalistisen tason perusteella joskus sen kaltainen virhepäätelmä voi pienen ihmisen mieleen tullakin.

Tässä tarkoitetaan sanomalehteä, jonka nimi esiintyy myös Satakunnan maakuntalaulussa ja lehteä, joka pääasiassa keskittyy sosialidemokraattisen kunnallispolitiikan ruotimiseen välillä Reposaari – Kokemäki.

Ja ruodittavaa siinä riittääkin.

”Suosikkilaulaja Rainer Frimanin kolumni poistettiin keskustan pää-äänenkannattajasta Suomenmaasta ennen julkaisua, kertoo Iltalehti. Friman kritisoi kolumnissansa nykyistä puoluesihteeriä, keskustalehden entistä päätoimittajaa Timo Laanista, koska tämä antoi porttikiellon vaalirahoittajalle Arto Merisalolle keskustan risteilylle. Kolumni oli menossa perjantain lehteen.”

Minä se joskus jouduin Raikun keikallekin. Vaimoni ahdistelemana ja olutharrastuksen pakottamana, pyöräilimme paikalliselle jäähallille, jossa Raikku ja heimolaiset valmistautuivat illan koitokseen. Paikallinen ” merisalo” oli keksinyt liikeidean, jonka keskeinen sisältö oli saada jäähalliin sisälle 5000 romaanitangon ystävää.

Heimolaisia oli parkkipaikalla niukanlaisesti. Havaitsin yhden MB 240 3.0 D – seurueen ja kolme MB 240 D- seuruetta, korimallilla 124.

Sisällä oli iltayhdeksän aikaan 4 maksanutta katsojaa, joten pyöräilimme vaimoni kanssa takaisin residenssillemme ja menimme parvelleen terassille ihailemaan ilta-aurinkoa.

” Rainer Friman kirjoittaa kolumneja myös Satakunnan Kansaan. Hän tunnustautuu Arto Merisalon ystäväksi.”

No, joo. Ystävät voi onneksi valita. Tunnustautuminen on jo kovempi juttu. Kun Raikku nyt on avannut pelin. Pitänee minunkin vähän briljeerata.

Minulla on laulaja Anne Mattilan nimmari sydämellä ja omistus- kirjoituksella varustettuna. Samoin Suvi Teräsniskan.

Sitten minulla on Yö-lintu – yhtyeen roudarien t-paita. Sitten olen käynyt 1970 – luvun alussa Huittisten linja-autoaseman vessassa pissillä Alkon pääjohtajan, ministeri Nestori Kaasalaisen kanssa. Rinnakkaisissa eriöissä kylläkin.

Ja sitten, minun serkkuni on levyttänyt musiikkia ja esiintynyt televisiossa ja tanssilavoilla.

Ja on minulla Nokian entisen pääjohtajan Kari Kairamon omistuksella varustettu Pietari Suuren elämänkertakin kirjahyllyssäni.

Niin että, kuten Raikku huomaat, meiltä jokaiselta löytyy kummallisuuksia, kun vähän kaivellaan.

>Humiko

>

Kieltojen aamua kaikille. Jos olet omakotirakentaja Helsingissä, poraa nopeasti maalämpöreikäsi maahan, tai muuten poraat. Kaupunki on nimittäin harkitsemassa maalämpöreikien kieltämistä, sillä niiden vuoksi kaupunki ei saa tarpeeksi myytyä kallista kaukolämpöään.

Aura-viihde on taas kieltäytynyt jatkossa palkkaamasta Reijo Taipaletta yhtiönsä viihdekaartiin, sillä Reijosta pidetään aivan liian paljon tanssiyleisön parissa ja yhtiön muut artistit jäävät nuolemaan näppejään. Syyksi ilmoitetaan se, että Reijo tykkää liikaa häppä –nimisestä aineesta.

Sika-rokotuksetkin kielletään, sillä, vastoin viime vuonna annettuja vakuutuksia, nekin ovat osoittautuneet vahingollisiksi tuotteen kuluttajalle.

Ensimmäisessä tapauksessa kielletään jotain yhteisölle vahingollista.Toisaalta, myöskin Matti Nykänen sai tuomion siitä, että hän aiheutti yhteisölle vaaraa leipäveitsellä. Yhteisö katsoi itsellään olevan oikeuden säädellä sen kaltaista toimintaa. Matti laitetaan linnaan.

Samoin näyttää tapahtuvat maalämpö-jutussa. Jos poraat, niin voi olla, että omalla kustannuksella sullot reiän täyteen sepeliä ja kaupungin mies vahtii vierestä toimitusta täydellä palkalla. Muutoin yhteisölle aiheutuu tappioita.

Sikarokotuksen suhteen voidaan myös ajatella, että nyt kielletään jotain, joka yhteisön mielestä on vaarallista ja vahingollista. Tässä tapauksessa ne, jotka rokottivat, ja ne, jotka edelleen rokottavat, vapautuvat varmasti vastuusta, sillä voitot / tappiot saldo näyttää vielä yhteiskunnan kannalta sangen hyvältä. Näin, etenkin lääketehtaiden taseiden osalta.

Ongelmaksi muodostuukin Miehikkälän kaveri. Aura-viihde voi varmasti kirkasotsaisesti antaa Reiskalle potkut, mutta tämä kaurismäkeläinen kansa tuskin antaa. Post –modernin BB- roskan vaivaamassa julkisuusmaailmassa pätevät lainalaisuudet eivät päde välttämättä. Laulajan tapauksessa on sangen vaikeaa lopulta osoittaa sormella sitä, kenen etua tässä nyt ajetaan. Se, että kiellon antajan on yksityinen sopijaosapuoli, tekee kuitenkin asiasta tavallaan yksinkertaisemman. Aura viihteen ei tarvitse ryhtyä hoitoonohjaus toimiin, eikä muihinkaan eettisiin tukitoimiin sopimusosapuolen suhteen.

Näin ainakin tulkitsen. Jos taas Reiska saa Aura Viihteeltä kuukausipalkkaa, asia on vähän mutkikkaampi, ainakin eettisesti.

Valituksia Reiskasta on tehnyt mm. kaukaa tullut taksiseurue.

Se, että seurue tulee Pudasjärveltä taksilla 70 kilometriä Ouluun katsomaan viihdetuotetta, tarkoittaa yleensä sitä, että alkoholin suhteen arviointeja ja vertailuja voidaan tehdä esiintyjän ja taksiporukan välillä yleensä vain humalatilan voimakkuudesta.

Asia ei koske minua, ja korkeintaan voin olla eettisesti huolissani laulajan terveydestä. Tukeni voin osoittaa kuuntelemalla musiikkia.

>Soi soiseli soi…

>

Minun täytynee heti aluksi tunnustaa yksi suuri puute ja vailinki omassa persoonassani. Minä en tiedä yhtään U 2 – yhtyeen kappaletta nimeltä, enkä osaa myöskään hyräillä yhtään tahtia heidän musiikkiaan. Sen tiedän, että heidän yksi jäsenensä on nimeltään Bono. Ja hän sentään osaa muutaman sanan suomea.

Odotan siis herkeämättä huomista ja ensi viikkoa, jolloin pääsen taas kätkeytymään massojen joukkoon tietämättömyydelläni.

En minä osaa muidenkaan musiikki-ihmisten teoksia luetella. Paitsi Sibeliukselta osaan luetella sinfoniat. Yksi, kaksi, kolme …..tenkkapoo tulee vasta kohdassa kahdeksan. Ainon mukaan Janne viskasi vuonna 1945 tämän viimeisen jutun nuotit Ainolan takkaan suutuspäissään.

Ja osaan minä luetella kohtuullisen sujuvasti kapakan remuisassa tietokilpailussa, ilman Internetin apua, ulkomuistista, 20 sellaista Juice Leskisen levyttämää kappaletta, joiden nimissä jokaisessa esiintyy suomalainen paikkakunnan nimi.

Mutta muuten olen musiikin suhteen tumpelo, torvelo ja tietämätön urvelo.

Olen oppinut kuluttamaan musiikkia vähäisessä määrin. Olen nimittäin asentanut tietokoneeseen ohjelman, jonka avulla voi kuunnella ulkomaisia radioasemia. Minä kuuntelen asemia, jotka lähettävä salsaa , falmencoa ,latinalaisia rytmejä taikka espanjalaista kitaramusiikkia. En minä tunne soittomiehiä nimeltä, eivätkä kappaleiden nimet jää mieleen. Annan taustahälyn vain valua hiljalleen korviini samaan aikaan kun kirjoitan.

Isoisäni hoiti eläkepäivillään suntion virkaa. Hän osasi virsikirjan virret numeroittain, aiheittain ja nuotittain. Ei hänelläkään ollut yhtään musikaalisuutta, mutta hän oli opetellut laulamaan virret ” väkisin”.

Minä olen maallistunut niin, että muistan vain muutaman virren sanat ja numeroiden yhdistäminen oikeisiin säveliin on yhtä vaikeaa.

Keski-iän ehtoopuolen muuten tunnistaakin hyvin siitä, että asianomaiselle syntyy hirveä himo julkisesti narista siitä, että ne perhanat ovat menneet lisäilemään virsikirjaan taas uusia outoja virsiä.

>Kitara ja kesäilta

>

Kävin katsomassa Porissa vähän soitantoa. Sunnuntain konsertissa Jeff Beck soitti Fenderiä iloisesti ja ammattitaidolla. Viimeiseen kappaleeseen hän vaihtoi mustan Les Paulin, ja sitten koko keikka olikin jo ohi.

Beck soitti lyyristä kitaramusiikkia leppoisessa sävyssä ja ilman plektraa. Koko kaula käytettiin kyllä hyväksi ja kammesta hän väänsi lisää yksityiskohtia. Satakunnan kansa hehkutti taustaorkesterin rumpalia, mutta minä kyllä diggasin naisbasistia. Harvoin olen nähnyt bassoa soitettavan näin. Rhonda Smith on vasta tullut kokoonpanoon, mutta, voi taivas, kuinka hänen bassonsa murisi ja lauloi.

Rhonda ei ehkä ole aivan niin vetävän oloinen kuin hänen edeltäjänsä nuori Tal Wilkenfeld, mutta vastaavasti soitosta löytyi kypsyyttä ja rajua menoa.
Oli mukavaa. Olen livenä kuunnellut Jeff Beckiä edellisen kerran vuonna 1971 Ruisrockissa. Sillon en osannut oikein suhtautua taituriin kunnolla. Meitä oli silloin 100 000 maksanutta ja ihastelimme toisiamme. Nyt Kirjurissa oli 4000 maksanutta ja jonkin verran asiakaslipuilla tulleita. Minua oikeastaan vähän hävetti. Toisaalta taas tunsin sunnuntaina olevani etuoikeutettu ja valikoitunut. Olin varmaan vähän pentu 1971. Nyt jäin sitten kaipaamaan kolmatta kertaa.

Katsomossa oli tuttuja ihmisiä, palvelut toimivat kiitettävästi ja mieli jäi hyväksi. Semmoisen jälkeen sitä mielellään taas päästää loman loppumaan ja ryhtyy asennoitumaan työhuoneen ilmapiiriin myönteisesti.

>Ylen annan kohta, ellei meno muutu järkevämmäksi

>

Huomennakin luennoin taas urakalla aamusta lähtien. Ajatukseni eivät ole viime päivinä pysyneet kasassa juurikaan, joten tännekin on tullut kirjoitettua mitä sattuu ja koska sattuu. Olen pahoillani, arvoisat lukijat. Ajatus ei vain kulje, sillä olen jotenkin lukkiutunut. Poliitikot ja vallanpitäjät ovat viikon aikana saaneet lausunnoillaan minut vähän säikyksi. Viestintäministeri on kieltänyt Ylen ja ylemaksun jo useammin kuin mitä Pietari teki Jeesukselle hiilitulilla. Voi olla, että me on hävitty tää peli.

Sisäasiainministeriön poliisiosastolta on taas käyty ahkerasti lukemassa kirjoituksia, joten pitänee siistiä kielenkäyttöä ja putsata linkkilistasta vääräoppiset ja valtavirta-ajattelun vastaiset linkit pois. Jos lukija huomaa lentäneensä pois linkkilistalta, tiedätte popliinitakkisten käyneen siinä tapauksessa kovistelemassa kirjoittajaa.

No, jospa siitä sitten taas tuo valvonta hellittäisi vähän. Kohta taidamme olla tilanteessa, jossa valtiovalta säätelee ajatuksiamme, sanoja ja kirjoituksia yhtä reippaasti kuin sisäministeri sijoittelee hälytyskeskuksia.

No minä olen jo iltalääkitykseni ottanut, joten tällä kertaa laitetaan tämä teksti nyt pam- päätteisten yhteiskuntahuumeiden piikkiin. Yhdessä 800 000 muun kanssalääkityn kanssa ryhdyn kuuntelemaan pääni sisältä kuuluvia ääniä ja laitan päivän kunniaksi linkin soimaan.

Tänään on nimittäin Carola Standertskjöldin (1941—1997) syntymäpäivä. Ei taida tulla toista samanlaista taitajaa enää minun elinaikanani Suomen musiikkitaivaalle.

Carolan kuoleman hetkellä olin 43 vuotias. Luulin eläväni ikuisesti, olevani kuolematon ja ainaisesti turvassa. Kun Carola kuoli, huomasin alkavani vanheta. Ei tullut enää uusia aatelisnaisen levyjä, eikä uusia lauluja. Tuona vuonna tajusin ensimmäisen kerran konkreettisesti sen, että elämä loppuu ja kiihtyvällä vauhdilla yksilö joutuu luopumaan, samalla kun saa uusia asioita tilalle.

Siihen asti olin tottunut siihen, että jotain tulee aina enemmän, lisää, parempaa ja asiat sitten lopulta loppuvat kuin Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa. Olin luullut, että ihminen elää rajua ja ekstaasin omaista elämää kuolinhetkelle asti ilman kipuja ja vaivoja. Sitten kuolema tulee sekunnissa ja kaikki on ohi. Ei tarvitse pelätä ja odottaa.

Carola joutui odottamaan ja pelkäämään, sekä sen lisäksi sietämään ajatusta siitä, että kaikki loppuu aivan liian varhain.

Tiistain päätteeksi laitan tähän linkin siihen kaikkein kuluneimpaan lauluun. Silti minä pidän siitä edelleenkin valtavasti.