>Pieni yösoitto tällekin yölle

>

Yö saapuu ja huoneessa on kaksi kitaraa. Minä rähmäkäpälänä en rohkene tarttua niihin vaan kuuntelen Segoviaa.

>Pieni iltasoitto vielä tällekin päivällä

>

Tanita jää helposti soimaan korvaan. Rytmi saa minut surulliseksi, mutta samalla tämä tytön ääni saa minut myös rauhalliseksi.

Nukkukaa hyvin.

>Ystävän laulu

>

Suosikkilaulaja Raikku on joutunut sananvapauden riiston kohteeksi. Suomenmaassa ei enää saa sanoa kaikkea sitä, mitä laulajan ja kulkijan sydän halajaa. Asiasta kertoo oikeistoa lähellä oleva sanomalehti, Rauman lentokentän äärellä ilmestyvä SK.

Tässä ei nyt tarkoiteta Suomen Kuvalehteä, vaikka journalistisen tason perusteella joskus sen kaltainen virhepäätelmä voi pienen ihmisen mieleen tullakin.

Tässä tarkoitetaan sanomalehteä, jonka nimi esiintyy myös Satakunnan maakuntalaulussa ja lehteä, joka pääasiassa keskittyy sosialidemokraattisen kunnallispolitiikan ruotimiseen välillä Reposaari – Kokemäki.

Ja ruodittavaa siinä riittääkin.

”Suosikkilaulaja Rainer Frimanin kolumni poistettiin keskustan pää-äänenkannattajasta Suomenmaasta ennen julkaisua, kertoo Iltalehti. Friman kritisoi kolumnissansa nykyistä puoluesihteeriä, keskustalehden entistä päätoimittajaa Timo Laanista, koska tämä antoi porttikiellon vaalirahoittajalle Arto Merisalolle keskustan risteilylle. Kolumni oli menossa perjantain lehteen.”

Minä se joskus jouduin Raikun keikallekin. Vaimoni ahdistelemana ja olutharrastuksen pakottamana, pyöräilimme paikalliselle jäähallille, jossa Raikku ja heimolaiset valmistautuivat illan koitokseen. Paikallinen ” merisalo” oli keksinyt liikeidean, jonka keskeinen sisältö oli saada jäähalliin sisälle 5000 romaanitangon ystävää.

Heimolaisia oli parkkipaikalla niukanlaisesti. Havaitsin yhden MB 240 3.0 D – seurueen ja kolme MB 240 D- seuruetta, korimallilla 124.

Sisällä oli iltayhdeksän aikaan 4 maksanutta katsojaa, joten pyöräilimme vaimoni kanssa takaisin residenssillemme ja menimme parvelleen terassille ihailemaan ilta-aurinkoa.

” Rainer Friman kirjoittaa kolumneja myös Satakunnan Kansaan. Hän tunnustautuu Arto Merisalon ystäväksi.”

No, joo. Ystävät voi onneksi valita. Tunnustautuminen on jo kovempi juttu. Kun Raikku nyt on avannut pelin. Pitänee minunkin vähän briljeerata.

Minulla on laulaja Anne Mattilan nimmari sydämellä ja omistus- kirjoituksella varustettuna. Samoin Suvi Teräsniskan.

Sitten minulla on Yö-lintu – yhtyeen roudarien t-paita. Sitten olen käynyt 1970 – luvun alussa Huittisten linja-autoaseman vessassa pissillä Alkon pääjohtajan, ministeri Nestori Kaasalaisen kanssa. Rinnakkaisissa eriöissä kylläkin.

Ja sitten, minun serkkuni on levyttänyt musiikkia ja esiintynyt televisiossa ja tanssilavoilla.

Ja on minulla Nokian entisen pääjohtajan Kari Kairamon omistuksella varustettu Pietari Suuren elämänkertakin kirjahyllyssäni.

Niin että, kuten Raikku huomaat, meiltä jokaiselta löytyy kummallisuuksia, kun vähän kaivellaan.

>Humiko

>

Kieltojen aamua kaikille. Jos olet omakotirakentaja Helsingissä, poraa nopeasti maalämpöreikäsi maahan, tai muuten poraat. Kaupunki on nimittäin harkitsemassa maalämpöreikien kieltämistä, sillä niiden vuoksi kaupunki ei saa tarpeeksi myytyä kallista kaukolämpöään.

Aura-viihde on taas kieltäytynyt jatkossa palkkaamasta Reijo Taipaletta yhtiönsä viihdekaartiin, sillä Reijosta pidetään aivan liian paljon tanssiyleisön parissa ja yhtiön muut artistit jäävät nuolemaan näppejään. Syyksi ilmoitetaan se, että Reijo tykkää liikaa häppä –nimisestä aineesta.

Sika-rokotuksetkin kielletään, sillä, vastoin viime vuonna annettuja vakuutuksia, nekin ovat osoittautuneet vahingollisiksi tuotteen kuluttajalle.

Ensimmäisessä tapauksessa kielletään jotain yhteisölle vahingollista.Toisaalta, myöskin Matti Nykänen sai tuomion siitä, että hän aiheutti yhteisölle vaaraa leipäveitsellä. Yhteisö katsoi itsellään olevan oikeuden säädellä sen kaltaista toimintaa. Matti laitetaan linnaan.

Samoin näyttää tapahtuvat maalämpö-jutussa. Jos poraat, niin voi olla, että omalla kustannuksella sullot reiän täyteen sepeliä ja kaupungin mies vahtii vierestä toimitusta täydellä palkalla. Muutoin yhteisölle aiheutuu tappioita.

Sikarokotuksen suhteen voidaan myös ajatella, että nyt kielletään jotain, joka yhteisön mielestä on vaarallista ja vahingollista. Tässä tapauksessa ne, jotka rokottivat, ja ne, jotka edelleen rokottavat, vapautuvat varmasti vastuusta, sillä voitot / tappiot saldo näyttää vielä yhteiskunnan kannalta sangen hyvältä. Näin, etenkin lääketehtaiden taseiden osalta.

Ongelmaksi muodostuukin Miehikkälän kaveri. Aura-viihde voi varmasti kirkasotsaisesti antaa Reiskalle potkut, mutta tämä kaurismäkeläinen kansa tuskin antaa. Post –modernin BB- roskan vaivaamassa julkisuusmaailmassa pätevät lainalaisuudet eivät päde välttämättä. Laulajan tapauksessa on sangen vaikeaa lopulta osoittaa sormella sitä, kenen etua tässä nyt ajetaan. Se, että kiellon antajan on yksityinen sopijaosapuoli, tekee kuitenkin asiasta tavallaan yksinkertaisemman. Aura viihteen ei tarvitse ryhtyä hoitoonohjaus toimiin, eikä muihinkaan eettisiin tukitoimiin sopimusosapuolen suhteen.

Näin ainakin tulkitsen. Jos taas Reiska saa Aura Viihteeltä kuukausipalkkaa, asia on vähän mutkikkaampi, ainakin eettisesti.

Valituksia Reiskasta on tehnyt mm. kaukaa tullut taksiseurue.

Se, että seurue tulee Pudasjärveltä taksilla 70 kilometriä Ouluun katsomaan viihdetuotetta, tarkoittaa yleensä sitä, että alkoholin suhteen arviointeja ja vertailuja voidaan tehdä esiintyjän ja taksiporukan välillä yleensä vain humalatilan voimakkuudesta.

Asia ei koske minua, ja korkeintaan voin olla eettisesti huolissani laulajan terveydestä. Tukeni voin osoittaa kuuntelemalla musiikkia.

>Soi soiseli soi…

>

Minun täytynee heti aluksi tunnustaa yksi suuri puute ja vailinki omassa persoonassani. Minä en tiedä yhtään U 2 – yhtyeen kappaletta nimeltä, enkä osaa myöskään hyräillä yhtään tahtia heidän musiikkiaan. Sen tiedän, että heidän yksi jäsenensä on nimeltään Bono. Ja hän sentään osaa muutaman sanan suomea.

Odotan siis herkeämättä huomista ja ensi viikkoa, jolloin pääsen taas kätkeytymään massojen joukkoon tietämättömyydelläni.

En minä osaa muidenkaan musiikki-ihmisten teoksia luetella. Paitsi Sibeliukselta osaan luetella sinfoniat. Yksi, kaksi, kolme …..tenkkapoo tulee vasta kohdassa kahdeksan. Ainon mukaan Janne viskasi vuonna 1945 tämän viimeisen jutun nuotit Ainolan takkaan suutuspäissään.

Ja osaan minä luetella kohtuullisen sujuvasti kapakan remuisassa tietokilpailussa, ilman Internetin apua, ulkomuistista, 20 sellaista Juice Leskisen levyttämää kappaletta, joiden nimissä jokaisessa esiintyy suomalainen paikkakunnan nimi.

Mutta muuten olen musiikin suhteen tumpelo, torvelo ja tietämätön urvelo.

Olen oppinut kuluttamaan musiikkia vähäisessä määrin. Olen nimittäin asentanut tietokoneeseen ohjelman, jonka avulla voi kuunnella ulkomaisia radioasemia. Minä kuuntelen asemia, jotka lähettävä salsaa , falmencoa ,latinalaisia rytmejä taikka espanjalaista kitaramusiikkia. En minä tunne soittomiehiä nimeltä, eivätkä kappaleiden nimet jää mieleen. Annan taustahälyn vain valua hiljalleen korviini samaan aikaan kun kirjoitan.

Isoisäni hoiti eläkepäivillään suntion virkaa. Hän osasi virsikirjan virret numeroittain, aiheittain ja nuotittain. Ei hänelläkään ollut yhtään musikaalisuutta, mutta hän oli opetellut laulamaan virret ” väkisin”.

Minä olen maallistunut niin, että muistan vain muutaman virren sanat ja numeroiden yhdistäminen oikeisiin säveliin on yhtä vaikeaa.

Keski-iän ehtoopuolen muuten tunnistaakin hyvin siitä, että asianomaiselle syntyy hirveä himo julkisesti narista siitä, että ne perhanat ovat menneet lisäilemään virsikirjaan taas uusia outoja virsiä.

>Kitara ja kesäilta

>

Kävin katsomassa Porissa vähän soitantoa. Sunnuntain konsertissa Jeff Beck soitti Fenderiä iloisesti ja ammattitaidolla. Viimeiseen kappaleeseen hän vaihtoi mustan Les Paulin, ja sitten koko keikka olikin jo ohi.

Beck soitti lyyristä kitaramusiikkia leppoisessa sävyssä ja ilman plektraa. Koko kaula käytettiin kyllä hyväksi ja kammesta hän väänsi lisää yksityiskohtia. Satakunnan kansa hehkutti taustaorkesterin rumpalia, mutta minä kyllä diggasin naisbasistia. Harvoin olen nähnyt bassoa soitettavan näin. Rhonda Smith on vasta tullut kokoonpanoon, mutta, voi taivas, kuinka hänen bassonsa murisi ja lauloi.

Rhonda ei ehkä ole aivan niin vetävän oloinen kuin hänen edeltäjänsä nuori Tal Wilkenfeld, mutta vastaavasti soitosta löytyi kypsyyttä ja rajua menoa.
Oli mukavaa. Olen livenä kuunnellut Jeff Beckiä edellisen kerran vuonna 1971 Ruisrockissa. Sillon en osannut oikein suhtautua taituriin kunnolla. Meitä oli silloin 100 000 maksanutta ja ihastelimme toisiamme. Nyt Kirjurissa oli 4000 maksanutta ja jonkin verran asiakaslipuilla tulleita. Minua oikeastaan vähän hävetti. Toisaalta taas tunsin sunnuntaina olevani etuoikeutettu ja valikoitunut. Olin varmaan vähän pentu 1971. Nyt jäin sitten kaipaamaan kolmatta kertaa.

Katsomossa oli tuttuja ihmisiä, palvelut toimivat kiitettävästi ja mieli jäi hyväksi. Semmoisen jälkeen sitä mielellään taas päästää loman loppumaan ja ryhtyy asennoitumaan työhuoneen ilmapiiriin myönteisesti.

>Ylen annan kohta, ellei meno muutu järkevämmäksi

>

Huomennakin luennoin taas urakalla aamusta lähtien. Ajatukseni eivät ole viime päivinä pysyneet kasassa juurikaan, joten tännekin on tullut kirjoitettua mitä sattuu ja koska sattuu. Olen pahoillani, arvoisat lukijat. Ajatus ei vain kulje, sillä olen jotenkin lukkiutunut. Poliitikot ja vallanpitäjät ovat viikon aikana saaneet lausunnoillaan minut vähän säikyksi. Viestintäministeri on kieltänyt Ylen ja ylemaksun jo useammin kuin mitä Pietari teki Jeesukselle hiilitulilla. Voi olla, että me on hävitty tää peli.

Sisäasiainministeriön poliisiosastolta on taas käyty ahkerasti lukemassa kirjoituksia, joten pitänee siistiä kielenkäyttöä ja putsata linkkilistasta vääräoppiset ja valtavirta-ajattelun vastaiset linkit pois. Jos lukija huomaa lentäneensä pois linkkilistalta, tiedätte popliinitakkisten käyneen siinä tapauksessa kovistelemassa kirjoittajaa.

No, jospa siitä sitten taas tuo valvonta hellittäisi vähän. Kohta taidamme olla tilanteessa, jossa valtiovalta säätelee ajatuksiamme, sanoja ja kirjoituksia yhtä reippaasti kuin sisäministeri sijoittelee hälytyskeskuksia.

No minä olen jo iltalääkitykseni ottanut, joten tällä kertaa laitetaan tämä teksti nyt pam- päätteisten yhteiskuntahuumeiden piikkiin. Yhdessä 800 000 muun kanssalääkityn kanssa ryhdyn kuuntelemaan pääni sisältä kuuluvia ääniä ja laitan päivän kunniaksi linkin soimaan.

Tänään on nimittäin Carola Standertskjöldin (1941—1997) syntymäpäivä. Ei taida tulla toista samanlaista taitajaa enää minun elinaikanani Suomen musiikkitaivaalle.

Carolan kuoleman hetkellä olin 43 vuotias. Luulin eläväni ikuisesti, olevani kuolematon ja ainaisesti turvassa. Kun Carola kuoli, huomasin alkavani vanheta. Ei tullut enää uusia aatelisnaisen levyjä, eikä uusia lauluja. Tuona vuonna tajusin ensimmäisen kerran konkreettisesti sen, että elämä loppuu ja kiihtyvällä vauhdilla yksilö joutuu luopumaan, samalla kun saa uusia asioita tilalle.

Siihen asti olin tottunut siihen, että jotain tulee aina enemmän, lisää, parempaa ja asiat sitten lopulta loppuvat kuin Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa. Olin luullut, että ihminen elää rajua ja ekstaasin omaista elämää kuolinhetkelle asti ilman kipuja ja vaivoja. Sitten kuolema tulee sekunnissa ja kaikki on ohi. Ei tarvitse pelätä ja odottaa.

Carola joutui odottamaan ja pelkäämään, sekä sen lisäksi sietämään ajatusta siitä, että kaikki loppuu aivan liian varhain.

Tiistain päätteeksi laitan tähän linkin siihen kaikkein kuluneimpaan lauluun. Silti minä pidän siitä edelleenkin valtavasti.

>Minä menen Kämppiin takaisin….

>

Sibelius saa oman liputuspäivänsä itsenäisyyspäivän kylkeen. Harmillisesti tulee nyt noita liputettavia päiviä pari kappaletta melkein perätysten, että laiskempi harkitsee jättää jäätyneet lipputangonnarut rauhaan seitsemänneksi päiväksi ja antaa mennä samaan syssyyn koko kolme päivää, välipäivän yli kahdeksannen päivän iltaan. Liekö tuo edes kiellettyä.

Katselin tässä taannoin kulttuurihistoriallisesti jo kohta kanonisoitavaa Uuno Turhapuro – elokuvaa, jossa Uuno esitteli Helsinkiä tummalle ulkomaan kaunottarelle. Uspenskin katedraali oli tietysti

” the onion church”

ja muutenkin Uunon käännökset olivat vapaamuotoista kyökki enkelskaa.

Hotelli Kampin kohdalla Uuno sanoi ja puoliksi lauloi

” Sibelius, minä menen Kämppiin takaisin, from Karelia sarja”

eli rallatteli vanhaa rallatusta, jota kuulemma helsinkiläiset todella aikoinaan hoilasivat.

Sibelius-aiheiset sivut kertovat ”Musette”-sävellyksestä seuraavaa:

”Musette oli niin tarttuva rallatus, että helsinkiläiset lauloivat sen säveliin sanoja ” Minä menen Kämppiin takaisin”. Musette otettiin hotelli Kämpin puhelinkeskuksen jonotusääneksi, kun ravintola avattiin uudelleen 1990-luvun lopulla.”

Minulle on jäänyt vähän epäselväksi, kuuluuko tuo Musette tosiaan Karelia sarjaan, vai pistikö Uuno tässäkin omiaan peliin, jotta tumma ulkomaan elävätär saisi hänestä kultivoituneemman kuvan.

Jos muuten liputuspäivää odotellessa haluaa juhlistaa Sibeliusta, voi tilata erilaista tarviketta ja tuotetta Sibelius-shopista. Minua esimerkiksi kiehtoo kovasti Sibelius – kynsienhoitosetti.

>Kaunista

>

Minä en musiikista mitään tiedä. Tänään talouteen ostettiin kuitenkin Vesa-Matti Loirin uusin äänitallenne, sillä kyseisestä levystä ovat ylistäviä ajatuksia julkituoneet sellaiset tahot, joiden mielipiteillä perinteisesti on ollut paljon kannatusta ja substanssia tässä huushollissa.

Olen huomannut ainakin tähän asti Loirin musiikin tulleen niin hyväksi ja korkeatasoiseksi, etten minä enää siitä mitään ymmärrä. Kohtalokas samba ja työmies Kalle Tappisen edesottamukset saattavat olla jossain siinä tienhaaran paikkeilla, jossa minun paleltunut sävelkorvani jatkoi vasemmalle ja Loirin ura oikealle.

Tänään katsoin poikkeuksellisesti televisiosta kokonaisen ohjelman, tai oikeastaan katsoin jo eilen kuoro-ohjelmaa, jossa etsitään parasta, niin kuin tapana on, ja kansa maksaa viulut hulluna äänestämällä. Katsoin tänään sitten lähes koko ohjelman. Vain ajoittain Pekko- aikamiespojan kouhottaminen sai minut pakenemaan keittiöön, mutta palattava sieltä oli nopeasti, sillä kuorolaulu nykymuodossaan on nautinnollista minunkin korviini.

Erityisesti nautin siitä esittämisestä ja laulajista hohkaavasta hienosta yhteishengestä ja tekemisen meiningistä. Olen vähän kateellinen. Jyrkästi nousevalla lavalla on kauniita, taitavia ja iloisia ihmisiä, jotka eivät ole notkuneet kessu hampaissa kioskilla, vaan jotka tekevät positiivisia juttuja.

Tätä ennen minä tiesin kuorolaulusta vain lapsuudessa korviini jääneen litanian : Mikko von Deringer ja Peipposet.

Sen tiedän, että viime vuonna voitto meni Lappajärvelle, suureen kulttuuripitäjään. Tänä vuonna meinaan katsella ja nauttia tästä ohjelmasta ja ihmetellä toinen toistaan hienommasta sovituksesta. Vain juontajan puujalka-jutut väsyttävät minua.

>Paperitähdet

>Elämme vaikeita päiviä. Media kärrää kiimassaan eteemme päivittäin BB ihmisten sanomisia. Mahtaa nyt Salattujen elämien jengiä ottaa päähän. Tai luulen, että ottaa päähän.

Jos ammattina on julkisuus ja itsensä myyminen, pakko sen on ottaa pattiin kun tuutin täydeltä toitotetaan juuri tällä viikolla jonkun toisen idioottimaisuutta.

Runoilija iskee aamuumme terävästi ja oivaltaen. Vaikka tulisi tuhat BB-taloa ja miljoona jaksoa Salkkareita, runoilija on oivaltanut keskeisen jo ennen ensimmäistäkään tuotantokautta.

Unta jokainen katsoo, kaikki tähtiin kurkottaa

ja kaikki haluaa rahaa, ja elämää kuuluisaa

Ja ne joilta se kenties onnistuu pankoot ristiin sääriluun

sillä etusivun tähteä eivät suojaa sivut muut

Juice Leskinen, Paperitähdet

Everybody’s a dreamer and everybody’s a star
And everybody’s in show biz, it doesn’t matter who you are
And those who are successful
Be always on your guard
Success walks hand in hand with failure
Along Hollywood Boulevard

The Kinks, Celluloid Heroes
sanat Ray Davies

Ja täältä pääsee oikeaan Kinks-tunnelmaan.