Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: Media

Oscar Pistorius

Murhasta syytetylle para-urheilijalle,  Oscar Pistoriukselle sataa fanipostia  ympäri maailman. Tämä on  luonnollista. Hän on komea ja sitkeä kaveri, joka on  osoittanut kykynsä selvitä haasteellisistakin  asioista. 


Se, että onko hän todella murhannut kauniin tyttöystävänsä, vaiko ei, on sivuseikka. Pelkkä syyte jo on laukaissut fanipostivyöryn. Jos Pistorius todetaan syylliseksi, hänelle  virtaa  vankilaan kasapäin kosimakirjeitä. Murhamiehet ja muut kovat kundit ovat aina olleet  naisten suosiossa. 

Tutkija Janne Kivivuori selittää tämän sillä, että evoluutio on ihmisen kohdalla ollut niin  hemmetin  nopeaa aineellisessa mielessä, mutta henkisessä mielessä olemme edelleen savannilla. Naaraan tehtävä on edelleen valita  munasolulleen se kumppani, joka kaikkein parhaiten pystyy puolustamaan naarasta ja jälkeläisiä  ulkopuolisia uhkia vastaan. 

Minua tämä ei ihmetytä, koska olen asiaan tutustunut. Sitä vastoin minua suunnattomasti ihmetyttää se, että kaukaisesa Suomessa herra Pistorius on mediassa enemmän  esillä kuin tämän kylmän ja pohjoisen maan pääministeri. En tarkoita, että olisin mitenkään tyytymätön siihen tilanteeseen, että pääministeri on  pysytellyt  pois valokeiloista, päinvastoin. Sitä vastoin ihmettelen sitä, mitä lisäarvoa meille tuo  tieto siitä, että ensimmäisen kerran  on  ammuttu olohuoneessa ja sitten vasta kylppärissä, kun on ensin krikettimailalla läimitty edes takaisin. Sellainen tieto ei ole edes triviaalitietoa. Se on nus-tietoa. 

Webasto- journalismia

Olen ajatellut, että riittää, kun yrittää olla ihmisiksi ja yrittää olla lähettämättä typeriä käsikirjoituksia kustantajille. Riittää,  kun ymmärtää olla kurottautumatta tähtiin.

Ainakin on syytä yrittää olla ihminen.

Suuresti kunnioittamani  kirjailija Anna -Leena Härkönen ilmeisesti  kuitenkin kokee  joutuneensa nk. kaltevalle pinnalle, koska ilmoittaa, että Israelin  juutalaisvaltiossa hieroja oli  öljynnyt  peukalonsa ja nivusten kautta työntänyt sen sisään.

Jos sattuisi minulle käymään niin, en minä sitä täällä julkisuudessa kertoisin, olisin otettu.Tietenkin itse operaatio olisi minulle epämieluisa. Homoeroottinen.

Minua kiinnostaisi enemmänkin tilanne, jossa minua kutsuttaisiin sisään.

Hugga – hokki ja peruslätkä

Venäjän perukoilla töissä olleet vieraspelaajat  eivät ole pelanneet Hokkia. He ovat  innostuneet sitävastoin peruslätkästä ja  hookasta, mikä taas  on intian kielellä huqqa. Peruslätkä  on heikkolaatuinen palahasis, joka tunnetaan englanninkielisissä maissa nimellä soap bar eli saippuapala. Huqqa taas on vesipiippu. Kiekkomiesten  huono koulumenestys ja onneton kielipää ovat jälleen tehneet  heille tässä pikku  tepposet.
K. Kummola oli illalla sitä mieltä, että liiton mainetta tässä yritetään nyt mustata. Minä taas olen sitä mieltä, että liiton maineeseen  vaikuttaa aikatavalla  mm. Jere Karalahti  sekä eräät  teurastaja-kaverit, jotka  tasapainoilevat kaukalossa  linnatuomion ja  päänsilittelyn välimaastossa. Jos joku jerevanintakana kiskoo  hasaa koti-ikäväänsä, niin ainakin semmoinen on poissa silmistä ja julkisuudesta.
En saata ymmärtää sitä, että  julkinen sana on nostanut tästä asiasta  tämmöisen haloon. Se  vaikenee kuoliaaksi  kaukalossa tapahtuvat pahoinpitelyt ja juniorikiekossa vallalla  olevat  omalaatuiset käytänteet ja   kasvatusmetodit. Tuoreessa muistissa  on hyvin viimeisen maailmanmestaruuden  jälkeinen orveltäminen  sallittujen aineiden  avulla. Myös silloin median  kyky aidosti  ohjastaa pelaajia oli  ontuvaa ja mietoa. Jäääkiekkoliitto  ei taas ole ryhtynyt  tomeriin toimiin, koska media ei sitä ole  pakottanut sellaiseen.
Nyt media  näyttää yrittävän. Ongelmaksi muodostuu nyt se, että iltapäivälehtimäisen myllytyksen  todenperäisyyttä on paha  varmistaa mitenkään. Venäjä on siinä suhteessa arvaamattoman hankala maa toimia ja operoida. On siis mukava melskata  kerrankin, kun  tietää varmuudella, että luvassa ei ole edes oikeusjuttua.
Kaukaloväkivalta, kiekkokulttuurin  olemus ja pelaajien  jumalainen  superstar-asema  jäävät edelleen  keskustelun ulkopuolelle. Vuoden urheilijan  valinta eli tapahtumana ja  kummasteluna julkisuudessa vain  kolme päivää. Vammaisurheilija Tähti  saa jatkaa  pidäkkeistä vapaana kelaamistaan. Kukaan ei enää puhu Tähden oikeusmurhasta.
Jääkiekkoilijoiden  kohdalla Kummola  sanoi mustamaalauksen tapahtuneen. Rohkenen epäillä sitä. Minulle tuli  Kummolasta mieleeni Paavo M. Petäjä ja Lance Armstrong.

Tänään alkoi seniori-ikä

Tänään on taas merkittävä päivä. Talouteen tuli ensimmäinen  ET- lehti. Ja huomenna on  talouteen kuuluvien  henkilöiden  henkilöhistorian  ensimmäinen YT- neuvottelu. Tuli nimittäin kutsu  allekirjoittaneelle mennä ”jerusalemiin”, vänrikki Koskelaa lainatakseni.
Toivoa sopii, että allekirjoittanut ei laita huomenna  komentopaikkaa remonttiin. Kieltämättä olo on vähän sellainen, että mannerheiminviinat  olisi mukava kiskaista  alle ennen  korsulle menoa.
ET-lehti näyttää jotenkin epäilyttävältä. Siinä on esimerkiksi monen sivun reportaasi jostain Reiskasta, jolla  työelämässä meni ihan putkeen, mutta  nyt on ollut jo raittiina ja työttömänä monta vuotta. Kummallinen järjestys. Minä se olen suunnitellut ryhtyväni eläkkeellä harrastamaan  viina- ja tapakulttuuria  joka päivä. Kerrankin on aikaa ja lapset pois katselemasta.
Olen ajatellut, että eläkeläisen aamu alkaisi kirkkaana ja pirteänä, jos  heti sängystä noustuaan moksauttaisi vähän rautaviiniä naamariin  ja ryhtyisi aamupalan värkkäämiseen.  Kaurapuuron kanssa sopisi  lasillinen  sherryä tai madeiraviiniä.
Päivällä voisi tehdä kuuman totin vedestä, sokerista ja kamferintipoista. Se virkistäisi sisikuntaa ja sydäntä. Ja ihmekös tuo. Kamferin liuotinaineena  siinä pullossa  oli ainakin ennen puhdas sprii.
ET- lehden habitus on todella kummallinen. Harjavaltalainen 57 vuotias  nainen valittelee  lehdessä, että häneltä on kulunut  omakotitalon ostoon varatut rahat, kun hän on hurahtanut  leikki- pehmo nalleja  ostamaan. Karvakorvia on nyt 1200 kappaletta. Artikkeli ei kerro, asuuko  leidi kaupungin  vuokrakerrostalossa  vai missä. Eräs herrasmies  taas on ehtinyt kerätä 63 000 kuulakärkikynää…. On siinä perikunnalla ihmettelemistä kun Harjavallassa jakavat  joskus tulevaisuudessa  1200 nallea ja Kirkkonummella 63 000 kynää.
Mutta kirjailija Jukka Pakkasen minihaastattelu on  mielenkiintoinen.
Ja lehden lukijahankintakampanja. Jos joku armollinen lukija nyt tämän  mittavat arvion jälkeen vielä haluaisi  liittyä eläkeläisten  joukkoon ja saada vähintään 15 numeroa tätä eläkeläiselämän tykitystä allekirjoittaneen  maksamana lahjana, niin allekirjoittanut ja joku onnellinen ( vaimo, uuden lehden saaja, vävyni, golf-kaverini, laulajatar Eini, taikka sääennustaja  Anne Borgström) pääsisivät  ilmaiseksi kahden hengen huoneeseen yöksi Naantalin  kylpylään hemmottelulomalle.
Eli suomeksi. Minä pääsen jonkun kanssa kylpylään  yhdeksi yöksi 90 eurolla  ja joku saa 9 kuukaudeksi  ET-lehden ilmaiseksi. Tästä  win – win  tilanteen sorvaaminen  vaatii nyt  tarkkuutta ja lujia hermoja. Ja huolellista valintaa kylpykumppanin suhteen.
No, eräs valoisa uutinen  lopuksi  lehden palstoilta. Alzheimerin tauti ei periydy. Ei juurikaan helpota  minun tilannettani. Suvussa ei ole ketään ko. taudin ilmiasuista  mannekiinia, joten minulle se tauti voi tulla ihan hyvin. Toisaalta, jos tauti iskee, eniten se kuulemma ahdistaa läheisiä. Asianomainen itse on onnellinen ja  tykittää täysillä omia mielipiteitään  ympäristöönsä. Sitten saisi tämäkin blogi uutta  potkua  kirjoituksiin, kun viimeisetkin pidäkkeet  katoaisivat.
Mutta muistaako Alzhaimer- potilas  tunnussanoja ja salasanoja ? Pitänee tatuoida ne käsivarteen että pääsee välillä karkaamaan hoitolaitoksen toimistoon tekemään päivityksiä.
Kylläpä ET- lehti lopulta sai mieleni virkeäksi. Virkeäksi  tuli mieleni myös siitä, että olen jälleen saanut uuden lukijan. Hän saattaa olla Johnu. En ole varma. Tervetuloa kuitenkin joukkoon sankkaan. Jokainen  uusi  lukija lisää  säpinää  kirjoittajan päässä ja  kuten hyvin tiedetään, tyynestä ja rauhasta  harvoin hyviä juttuja tulee. Myllerrystä se pitää olla.

Verraton uutispäivä

Eilen kuoli Hattulassa vaihtelevasti ihmisiä. Iltapäivälehti kertoi  kuolleita  olleen  3, sitten   toinen   media kertoi meille kuolleita olleen  vain  yksi . Lopulta sitten erkkolaisen  tiedot osuivat haarukkaan. Elämme siis tällä hetkellä sen tiedon  varassa, että  kaksi  seniorikansalaista on menehtynyt , koska rekka ajoi heidän  peräänsä kun he olivat  kääntymässä  vasemmalle Pyhän Ristin tielle.

Tahatonta komiikkaa, taikka tarpeetonta tietoa, en osaa sanoa. Taikka sitten minä olen  näkevinäni kaikkialla uutistoiminnassa viihteellisyyttä, sensaatiohakuisuutta ja  brutaalisuutta. Jopa tirkistelyä.

Jos Raumalla  pieneläinkrematorio sattuu palamaan ja tuhkaamaan  itsensä, suupielet nousevat väkisin hymyyn. Jos taas  Hattulassa liikenneonnettomuudessa menehtyneiden lukumäärästä  päästään varmuuteen vasta  puoli päivää kestäneen pohdinnan jälkeen ihmispoloinen  heittäytyy ihmetteleväksi.

Päivän mielenkiintoisin uutinen oli  kuitenkin se, että  Sanni Leinonen, 22 v,  ilmoitti lopettavansa huippu-urheilun  ja ryhtyvänsä opiskelemaan itsellen  ammattia, jonka avulla selviää tästä maailmasta  ja tässä maailmassa.

Sanni on kovasti järkevän tuntuinen  nuorinainen. Kuuntelin hänen haastatteluaan  autoradion kautta. Meinasin saada sätkyn, kun urheilutoimittaja nälvi  ja kyseenalaisti  Leinosen  päätökset  oman elämänsä suhteen. Olisi tehnyt mieli soittaa  ohjelmapäivystykseen ja huomauttaa, että tässä männä viikolla  eräs urheilutoimittaja  päätti  tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Ehkä toimittajat ryhtyvät kyselemään asianomaiselta, tuleeko selostuksiin uutta potkua siitä syystä, että toimittaja on  tehnyt päätöksiä.

On tietysti ymmärrettävää, että Lontoon kisojen jälkeen urheilutoimittajilla on niin suuri kiima päällä  ja    kulkusten kilinä korvissa , että se  vielä kuukausikaupalla sumentaa kaiken  järjellisen  argumentoinnin. On ymmärrettävää, että heitä harmittaa Leinosen päätös. Luultavasti he ottavat  sellaisen päätöksen loukkauksena  urheiluinstituutiota  ja heitä itseään  vastaan. Kun  Leinonen kyseenalaisti urheilun, samalla hän myös kyseenalaisti toimittajien  hehkutuksen, innon ja uskon.

Lainonen on toimitatjien  silmissä pakana. Minun silmissäni hän on taas järkevä nuori nainen, joka  saa olla itsestään ylpeä.

Hukumme älämölöön

Perseidien tähdenlentoparven maksimin on ennustettu koittavan lauantaina aamuyöllä. Minä nukuin, mutta kaiketi niitä lentoja on vielä ensiyönäkin. Varmuudella en osaa  asiaa teille taata. Koulujen alkamisen vuoksi joka tapauksessa kaduilla on  nähtävissä paljon  sammuneita tähtisilmiä, joten jos taivas on ensi yönä pilvessä, tarkkaillaan ja pidetään sitten huolta näistä  pienemmistämme.
Keskisuomalaisessa  oli paperiversiossa juttu tähtitieteilijä Valtaojasta, joka sanoi  artikkelissa olevansa  ujo ja hiljainen mies. Artikkelin eräs kantava teema oli Valtaojan tunne-elämä ja hänen ajatuksensa rakastumisesta  ja toiseen ihmiseen  kiintymisestä. Vaikka  tieteilijä onkin ujo ja hiljainen mies, niin jotain vetoa hänessä on. Pääsääntöisesti nimittäin hänen naissuhteissaan on kuulemma käynyt niin, että hän on ollut passiivinen osapuoli ja naiset ovat häntä lähestyneet. Tosin nykyisen naissuhteensa tapaamisessa Valtaoja  oli ollut aloitteellinen.
Valtaoja oli istunut ravintolaseurueessa, johon oli kuulunut  kaksi  työstään kiinnostunutta suupatologia. Tähtitieteilijä oli kyllästynyt seuraan ja huomannut, että naapuripöydässä istui hyväpeppuinen blondi  lukemassa kirjaa ja juomassa viskiä. Tähtitieteilijä oli päätellyt, että tuossa nyt varmaan on neljä tähteä neljästä, ja päättänyt tehdä aloitteen.
Valtaoja tuumaa haastattelussa, että rakastumisella ja  tähtitaivaan  rakastamisella  on  yhtäläisyyksiä, vaikkakin hän myöntää, että ” harvalla alkaa heppi  heilua, kun katselee tähtiä tai kaunista maisemaa.”
Viime vuosina sanomalehdistö on epätoivoisesti  laatinut artikkeleita ja uutisia, joita olemme jo edellisenä päivänä lukeneet sähköisistä välineistä, taikka katselleet televisioista. Vasta  vähitellen  on tajuttu se, että heidän onkin laadittava sellaisia uutisia ja artikkeleja, jotka eivät vanhene  vuorokaudessa, jotka ovat tuoreita ja erikoisia ja joita joku  enthuastikko  jopa saattaa leikata talteen. Uutisen pitää edelleen olla uutinen, jota toisilla ei ole. Muuten se on välitystä, jolloin välitetään sitä samaa, mitä muutkin.
Jos Raumalla palaa poroksi pieneläinkrematorio, siinä on uutisaineksia vaikka mihin. Mutta jos jokainen  lööppi kirkuu  samaa hassua asiaa, vitsi menettää merkityksensä ja raumalaisen  lehden on keksittävä jotain aivan muuta asiaa, jolla he erottuvat joukosta.
Pitää tehdä artikkeli elämäntaiteilija Onni Karstenista, uotilalaisen piikatytön ja saksalaisen merimiehen jälkeläisestä, joka  pukeutui aina tummaan pukuun ja pitkään tummaan takkiin ja joka osasi soittaa kulkurinvalssin  viululla niin, että viulu oli  hänen selkänsä takana. Pitää   tehdä kainalojuttu asiaan liittyen ja haastatella vaikkapa Tillmannia, joka sentään ehti Onnin tavata, hänen kanssaan keskustella ja hänen soittoaan kuunnella. Pitäisi tehdä artikkeli Onnista, hänen mesenaatistaan Topista, Valkopäämäkelästä  ja tietenkin Repasta.
Keihäskolmikko ehkä lähtee kultajahtiin tänään. Se ei ole uutinen. Se, että jotain tuomisia olisi Lontoosta, olisi jo uutinen. Mutta varsinainen uutinen olisi se, että joku keihäskolmikon jäsenistä olisi Perussuomalaiset ry:n jäsen.

Den Snuskiga Plutonen

Olen ajautunut pahasti sivuraiteelle ajankohtaisten asioiden suhteen. Etenkin Enkeli – Elisan suhteen tietoni näyttävät olevan puutteellisia. Niinpä kävin aamulla lukemassa aiheesta wikipedia – artikkelin, jotta  pystyn kommunikoimaan  muiden kanssa Suomi – Areenassa  ensi viikolla, kun vierailen Porissa.
Minusta nimittäin tuntuu siltä, että keskustelu ajankohtaisista Euroopan raha-asioista muistuttaa yhä enemmän keskustelua siitä, onko tarina Elisasta lisännyt, vaiko vähentänyt koulukiusaamista/  koululaisten itsemurhia. Romantisoitunut tarina enkelistä saa varmasti sankat naisjoukot kokoontumaan  vuosittaisiin enkeliseminaareihin pohtimaan  asiaa. Rajakokemukset ja hömppä muuntavat enkelit kiiltäviksi ja  söpöiksi.
Todellisten enkeleiden  katselu ei näytä juurikaan lisääntyneen, sillä  kirkoissa kansaa  ei ole näkynyt siinä määrin kuin Enkeli-Elisan  naamakirjassa kuulemma on. Eliisan tapausta onkin  ruotinut pääasiassa pakanallinen ja kirkkoon vihamielisesti suhtautuva erkkolainen uutisvälitys.
Ajatellaanpa asiaa vähän toisesta näkökulmasta. Ruotsalainen  sotakirjailija  kirjoittaa 5  osaa käsittävän  sotakirjasarjan  ” Den Snuskiga Plutonen.” Kirjassa seikkaillaan pitkin ja poikin Länsi-Lappia  toisen maailmansodan  loppumelskeissä. Ja kansa ostaa kirjasarjaa hulluna, kunnes ryhdytään miettimään, miten kyseinen teos liittyy todelliseen  sotahistoriaan ja kuinka se  asettuu laajaan ja maineikkaaseen  ruotsalaiseen  sotakirjallisuuden kaanoniin.
Enkeli – Elisa sijoittuu hyvin erkkolaiseen paskanjauhanta kaanoniin. Media on julistanut itsensä asemaan, joka  muistuttaa   banaanivaltioissa niin  yleistä tendenssiä,  että rikosten tutkinta ja tuomitseminen keskitetään samoille  instansseille.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa ei olekaan keskeistä se, mitä Elisalle on tapahtunut. Keskeistä  on se, että  julkisuus kuorruttaa tapauksen  nyt glamourilla ja kimalluksella. Pahaa pelkään, että asia kiinnostaa joitakin niin paljon, että jäljittelyä  esiintyy. Kaikista tapauksista tuskin ehtii edes erkkolainen kirjoittamaan. Entisenä koulukiusattuna sympatiani ovat tietenkin tässä tapauksessa Elisan puolella, on hän sitten ollut totta , taikka  fiktiota.

Onni

Kissasta voi kuulemma nainen saada itseensä  itsemurhaan altistavan  pöpön. Näin kertoi tänään erkkolainen. Lehti ei  kertonut, altistaako  karvainen lemmikki  neitsyet myös hysteriaan ja ostos – maniaan. Epäilemättä kuitenkin  erkkolainen huomenna palaa asiaan laajemman reportaasin  kanssa.

Onneksi en ole nainen. Toisaalta, perheenjäsenten allergian vuoksi meillä ei ole myöskään kissaa, joten olen  totaalisesti riskiryhmän ulkopuolella.

Abba Jee !!!!

Porissa taas  on  miehiä kielletty käyttämästä  uimashortseja uimahallissa. Onneksi en ole porilainen, enkä ui shortseissa.. Olen viimeksi  aiheuttanut hämminkiä uimahousuillani 1995 Pohjois-Carolinassa, Wilmingtonissa, menemällä uimaan  20 000 ihmisen keskelle eurooppalaisilla  uimahousuilla. Noin 10 000 miestä ja 10 000  naista tuijotti minua kuin pervessiä.

Jo silloin amerikkalaisilla miehillä kaikilla oli  uimashortsit. Syy ei ollut suinkaan hygienian, vaan  syy oli se, että amerikkalaisessa  yhteiskunnassa  mies ei saa pitää pieniä uimahousuja, koska niistä  lämpimissä vesiolosuhteissa  saattaa  ” pullottaa” se , jota myös pikkuveljeksi kutsutaan.

Suomen  kylmissä avantouinti-olosuhteissa  tätä vaaraa ei ole. Me pidämme  täällä niin pieniä uikkareita, että kivekset kiljuvat

Onni siis jälleen. En ole vielä tänä kesänä uinut ja jos ei golfissa  pallo mene  vesiesteeseen  houkuttelevasti, en kyllä uikkaan. Jaakon päivän jälkeen  kysymys uimahousuista on joka tapauksessa jo oblikatoorinen.

Ei ole siis kissa. En ole nainen. En ole porilainen, enkä meinaa uida, ennen kuin  uimahallissa talvella. Kaikki on siis  kohtuullisen onnellisesti.

Isät meidän, jotka….

Isänpäivä on sujunut hienosti. Nukuin pitkään, laitoin lipun salkoon ja vastailin puheluihin. Kun oma isä on hyvissä voimissa ja lapset soittelevat, isänä on hyvä olla ja elämä näyttää lähes täydelliseltä.

Erehdyin kuitenkin silmäilemään muutamaa sanomalehteä lepopäivän ratoksi. Sain niistä paljon ajateltavaa ja vähän kummasteltavaakin.

Erkkolainen paskanlevittäjä oli isänpäivän kunniaksi julkaissut oikein presidentin ja pääministerin kauhistuksia rasismista ja muusta sellaisesta, jota erkkolainen on ryhtynyt hädissään toimeksiantajiensa pyynnöstä näin adventin kynnyksellä kaivelemaan.

Olisin minä toivonut kansakunnan korkeilta päättäjiltä joitakin ystävällisiä sanoja miehelle tällaisena päivänä, jolloin sitä tuntee olevansa huomion keskipisteenä ja ystävällisten ja rakastettavien sanojen keskellä.

Keskisuomalainen oli lähestynyt asiaa vähän toiselta kantilta. Nytkään ei ihan mennyt niin kuin Strömsössä. Lehdessä oli koko sivun artikkeli siitä, miten lestadiolaisäidit syövät salaa pillereitä, jotta isyyden riemua ei suvulle eikä puolisolle tarpeettoman runsaasti synny. Hyvä asia, myönnetään, mutta melkoinen lapsuus on julkaista tuommoinen kirjoitus isänpäivänä.

Odotan kiinnostuneena seuraavaa äitienpäivää. Presidenttimme ei enää silloin ole virassa, eikä pääse äitienpäivänä kauhistelemaan bordelleja eikä mitään muutakaan äitienpäivään ” sopivasti” kuuluvaa asiaa. Sitä vastoin erkkolainen saattaa hyvinkin keksiä jotain vastaavaa. Se on joka tapauksessa varmaa, että kun adventin aika lähestyy, erkkolainen valjastaa NYT – liitteensä, mahdollisesti vielä hengissä olevan kuukausiliitteensä ja itse päälehtensä sellaiseen kampanjaan, jossa tavallisen ihmisen arvot ja elämä laitetaan naurunalaiseksi ja vedetään vessasta alas.

Alma media on paljon rehellisimmin liikkeellä nyt isänpäivänä ja varmastikin myös jouluna. Heihin voi luottaa. Kaikki kirjoitukset ovat höttöä ja hömppää. Silloin lukija tietääkin sen, mihin iskee kouransa.

Mutta minun isänpäiväni on ollut täydellinen. Kohta lähden ottamaan lipun pois tangosta. Sitten vien hautausmaalle pari kynttilää. Sitten hiplaan hetken korttejani. Yksi on vielä matkalla, yksi on tuolla pöydällä ja yhteen korttiin sisältyy lahja. Siinä kortissa minulle on varattu vastaanotto nuoren naisen luokse.

>Hurjia lähitaisteluja tiedossa Libyassa

>

Libyassa on tapahtumassa uutisten mukaan se, jota alikersantti Yrjö Lahtinenkin vähän kammoksui. Kaikki vastustajan vanhat ämmätkin on koulutettu, taikka ainakin niille ollaan antamassa AK-47 ja pari lippaallista kovia.

Kyllä kauhistuttaa minuakin. Risteilyohjuksen jälkien siivoaminen käy käden käänteessä. Miljoonan rynnäkkökiväärin haaliminen takaisin asevarastoihin on hankalaa ja aikaa vievää hommaa. Toisen maailmansodan asearsenaalia ei ole Suomessakaan saatu siviileiltä pois täydellisesti edes 66 vuodessa. Entä sitten maissa, joissa semmoisella vehkeellä todella saattaa olla pitkälle tulevaisuuteen päivittäistä käyttöarvoa ?

Naissotilas on tietenkin kiehtova fetissi ja fantasia. Meille on kerrottu hurjista naissotureista, jotka leikkasivat toisen rintansa pois, jotta jousella olisi kätevämpi ampua, eikä jänne räpsähtäisi nänniin joka kerta.

Hollywood on lanseerannut meille naisupseeri-hahmon, joka ei ihan yllä keskitysleirin naisvartijan tasolle, mutta pystyy katseellaan kyllä tekemään jäitä miehen drinkkiin keskellä autiomaata.

Partisaaninaiset ne vasta kamalia olivat. Ja punakaartin naiset.

Tavallisen siviilin ja kansalaisen olisi varminta ehkä pysytellä erossa sotavehkeistä. Se on eettisesti kestävä vaihtoehto.

Mutta mikäpä minä olen vieraita kulttuureita arvostelemaan. Japanissa kerrotaan innoissaan, että nyt on löydetty jostain kaapelia 2 km. Kasvojen menetyksen pelosta riemua lietsotaan ja julkisuuteen annetaan tyhjää tietoa jatkuvasti. Valheen paljastuminen siirretään vielä tunnilla eteenpäin. Tuommoinen strategia sopii 7 vuotiaalle tuhmeliinille, mutta kokonaiselta kansakunnalta odottaisi jotain muuta.

Pelkillä keskikoulun papereilla on helppo nähdä tuhoutuneen ydinvoimalan televisiokuvasta se, että vaikka siihen romuläjään vetäisi millaiset sähköt tahansa, sen kasan uumenista ei helpolla ihan toimivia systeemejä löydy.

Ihan Hiihtoliiton hommaa.

Jos jäähdytyspumput alkavat tänään tai huomenna laulamaan Japanissa, minä kestän mielelläni häpeän ja olen iloinen, että olin väärässä. Epäilen kuitenkin.