Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: Media

Isät meidän, jotka….

Isänpäivä on sujunut hienosti. Nukuin pitkään, laitoin lipun salkoon ja vastailin puheluihin. Kun oma isä on hyvissä voimissa ja lapset soittelevat, isänä on hyvä olla ja elämä näyttää lähes täydelliseltä.

Erehdyin kuitenkin silmäilemään muutamaa sanomalehteä lepopäivän ratoksi. Sain niistä paljon ajateltavaa ja vähän kummasteltavaakin.

Erkkolainen paskanlevittäjä oli isänpäivän kunniaksi julkaissut oikein presidentin ja pääministerin kauhistuksia rasismista ja muusta sellaisesta, jota erkkolainen on ryhtynyt hädissään toimeksiantajiensa pyynnöstä näin adventin kynnyksellä kaivelemaan.

Olisin minä toivonut kansakunnan korkeilta päättäjiltä joitakin ystävällisiä sanoja miehelle tällaisena päivänä, jolloin sitä tuntee olevansa huomion keskipisteenä ja ystävällisten ja rakastettavien sanojen keskellä.

Keskisuomalainen oli lähestynyt asiaa vähän toiselta kantilta. Nytkään ei ihan mennyt niin kuin Strömsössä. Lehdessä oli koko sivun artikkeli siitä, miten lestadiolaisäidit syövät salaa pillereitä, jotta isyyden riemua ei suvulle eikä puolisolle tarpeettoman runsaasti synny. Hyvä asia, myönnetään, mutta melkoinen lapsuus on julkaista tuommoinen kirjoitus isänpäivänä.

Odotan kiinnostuneena seuraavaa äitienpäivää. Presidenttimme ei enää silloin ole virassa, eikä pääse äitienpäivänä kauhistelemaan bordelleja eikä mitään muutakaan äitienpäivään ” sopivasti” kuuluvaa asiaa. Sitä vastoin erkkolainen saattaa hyvinkin keksiä jotain vastaavaa. Se on joka tapauksessa varmaa, että kun adventin aika lähestyy, erkkolainen valjastaa NYT – liitteensä, mahdollisesti vielä hengissä olevan kuukausiliitteensä ja itse päälehtensä sellaiseen kampanjaan, jossa tavallisen ihmisen arvot ja elämä laitetaan naurunalaiseksi ja vedetään vessasta alas.

Alma media on paljon rehellisimmin liikkeellä nyt isänpäivänä ja varmastikin myös jouluna. Heihin voi luottaa. Kaikki kirjoitukset ovat höttöä ja hömppää. Silloin lukija tietääkin sen, mihin iskee kouransa.

Mutta minun isänpäiväni on ollut täydellinen. Kohta lähden ottamaan lipun pois tangosta. Sitten vien hautausmaalle pari kynttilää. Sitten hiplaan hetken korttejani. Yksi on vielä matkalla, yksi on tuolla pöydällä ja yhteen korttiin sisältyy lahja. Siinä kortissa minulle on varattu vastaanotto nuoren naisen luokse.

>Hurjia lähitaisteluja tiedossa Libyassa

>

Libyassa on tapahtumassa uutisten mukaan se, jota alikersantti Yrjö Lahtinenkin vähän kammoksui. Kaikki vastustajan vanhat ämmätkin on koulutettu, taikka ainakin niille ollaan antamassa AK-47 ja pari lippaallista kovia.

Kyllä kauhistuttaa minuakin. Risteilyohjuksen jälkien siivoaminen käy käden käänteessä. Miljoonan rynnäkkökiväärin haaliminen takaisin asevarastoihin on hankalaa ja aikaa vievää hommaa. Toisen maailmansodan asearsenaalia ei ole Suomessakaan saatu siviileiltä pois täydellisesti edes 66 vuodessa. Entä sitten maissa, joissa semmoisella vehkeellä todella saattaa olla pitkälle tulevaisuuteen päivittäistä käyttöarvoa ?

Naissotilas on tietenkin kiehtova fetissi ja fantasia. Meille on kerrottu hurjista naissotureista, jotka leikkasivat toisen rintansa pois, jotta jousella olisi kätevämpi ampua, eikä jänne räpsähtäisi nänniin joka kerta.

Hollywood on lanseerannut meille naisupseeri-hahmon, joka ei ihan yllä keskitysleirin naisvartijan tasolle, mutta pystyy katseellaan kyllä tekemään jäitä miehen drinkkiin keskellä autiomaata.

Partisaaninaiset ne vasta kamalia olivat. Ja punakaartin naiset.

Tavallisen siviilin ja kansalaisen olisi varminta ehkä pysytellä erossa sotavehkeistä. Se on eettisesti kestävä vaihtoehto.

Mutta mikäpä minä olen vieraita kulttuureita arvostelemaan. Japanissa kerrotaan innoissaan, että nyt on löydetty jostain kaapelia 2 km. Kasvojen menetyksen pelosta riemua lietsotaan ja julkisuuteen annetaan tyhjää tietoa jatkuvasti. Valheen paljastuminen siirretään vielä tunnilla eteenpäin. Tuommoinen strategia sopii 7 vuotiaalle tuhmeliinille, mutta kokonaiselta kansakunnalta odottaisi jotain muuta.

Pelkillä keskikoulun papereilla on helppo nähdä tuhoutuneen ydinvoimalan televisiokuvasta se, että vaikka siihen romuläjään vetäisi millaiset sähköt tahansa, sen kasan uumenista ei helpolla ihan toimivia systeemejä löydy.

Ihan Hiihtoliiton hommaa.

Jos jäähdytyspumput alkavat tänään tai huomenna laulamaan Japanissa, minä kestän mielelläni häpeän ja olen iloinen, että olin väärässä. Epäilen kuitenkin.

>Knut on poissa !

>

Liittoutuman joukoista pois jäänyt Saksa on kokenut ensimmäisen suuren takaiskun asian johdosta. Eläintarhassa on kuollut rakastettu ja hellyttävä jääkarhu, Knut nimeltään.

Useat valtiojohtajat ovat jo aamun tunteina ehtineet esittämään surunvalittelunsa Berliinin eläintarhalle, Berliinin kaupungille ja päämies Merkelille.

Blogin pitäjäkin esittää tässä. Samalla esitän suuret pahoittelut sen vuoksi, että kuolema nouti suloisen palleron juuri nyt, kun maailman huomio on kiinnittynyt Japaniin ja Libyaan ja ties minne. Untuvainen vainaja joutuu kamppailemaan hänelle kuuluvasta julkisuudesta. On jopa aihetta epäillä, että hänen poismenonsa jää joissain yhteyksissä huomiotta.

Media on kuitenkin tehnyt kaikkensa tämän suloisen eläimen kunnia ja maineen ylläpitämisessä.

Nyt meillä ei ole enää Häntä. Olemme kuitenkin onnellisia siitä, että niin monet ehtivät elämänsä aikana nähdä Knut- jääkarhun ja ostaa muistoksi ekologisesti valmistetun pikku-Knut pehmolelun.

Blogin kirjoittaja toivoo, että Knutilla on nyt jossain siellä yhtä hyvät oltavat, kuin oli Hagenbecks Tierparkin eläimillä Hampurissa vuonna 1971. Mikäli on uskominen Jakobson – Öhman parivaljakon lanseeraamaan teinien kidutukseen valmistettua saksankielen oppikirjaa. Deutsch fur die Oberstufe oli muistaakseni nimensä. Ja miksei olisi uskominen.

Niin, Knut, siellä oli kaikki auvoista. Weisse Möven fliegen uber die nassen strassen. Siinäpä sitten kaikki, mitä minä onneton sinulle osaan äidinkielelläsi sanoa. Mutta luotan siihen, että kuolleet jääkarhut osaavat kaikkia kieliä ja ymmärtävät kaikkia sanoja.

Meidän ajatuksemme ovat kanssasi. Kun sinulle tehdään patsas Berliiniin, minä lähden sitä katsomaan. Minä haluan itkeä muistollesi tyyliin ” unter den linden”, ympäri päissäni ja itkuviirut partaisella naamallani. Haluan hukuttaa murheeni ja muistosi olutkapakan sammioon.

Knut, minä oikeastaan haluaisin syödä jääkarhunlihaa. Snapsin ja pippurikastikkeen kanssa. Sitten voisin sen jälkeen mennä berliiniläisen syntikapakan iltanäytökseen katsomaan burleskia 30- luvun kabareemenoa.

Muuten, jos satut siellä eläinten taivaassa, niin epäilemättä sinä olet päässyt eläinten taivaaseen, – niin jos satut näkemään siellä sitä suomalaista Liekki- sonnia, sano terveisiä. Siinä vasta oli sonni !

Teillä on siellä paljon yhteisiä juttuja juteltavina.
Kuvassa espanjalainen aasi odottaa pääsyä Knutin leikkikaveriksi.

>Invocavit

>

Se on sitten paastonajan ensimmäinen sunnuntai. Ajankohtainen sisältö päreelle olisi kiusaus. Tänään tunnin päästä kirkoissa kerrotaan Jeesuksesta ja perkeleestä. Autiomaassa ollaan ja perkele kiusaa ja houkuttelee Jeesusta luopumaan hommistaan.

Hankala on aihe. Minäkin olen luopunut monista asioista elämässäni. Olen hankkinut tilalle taas monia toisia asioita, joista en millään haluaisi luopua. Nytkin pitäisi lukea tenttikirjoja, eikä harrastaa itseilmaisua ja kirjoittamista.

Sunnuntain ja maanantain lehdissä on usein surullisia tarinoita siitä, miten joku on ryyppyremmissä kieltäytynyt luopumasta viinaosuudestaan ja saanut siitä syystä Moran kylkeensä.

Lehdissä on kertomuksia siitä, miten joku on luopunut poliittisesta uskostaan. Ja aatteestaan.

Paastonaikana pitäisi luopua jostain. Mieleen juolahtaa tietenkin ruoka ja ravinto. Sehän se meille paastosta mieleen tulee. Mehupaasto. Yhteiskunnallisesti on kummallista, että tipaton tammikuu ei ole paastonajassa, vaan jossain synkeässä pimeydessä. Sekin on kummallista, että nykyihminen ei ole huomannut paastonajan erinomaisuutta luopumisen merkitysrakenteena.

Ihminen voisi aivan hyvin luopua täksi ajaksi turhista yksityisautomatkoista. Olisi helppo paastota nyt esimerkiksi siten, että ei katso ollenkaan televisiota. Uutiset näkee hyvin netistä taikka kuulee radiosta. Mitään merkittävää ei itse asiassa menetä, vaikka ei kuulisi mistään mitään. Ehkä se olisikin aivan liian helppo tapa paastota. Ei ongelmia, ei kärsimystä, ei vieroitusoireita, ei korkeampaa kokemusta.

Japanissa on ehkä 30 000 ihmistä kuollut, ehkä vain 10 000. Kuka tietää. Se on surullinen juttu, mutta auttamista varten ei tarvitse kuormittaa itseään kollektiivisen tirkistelyvietin välityksellä. Ilman televisiota pärjää tässäkin tapauksessa.

Lyly Rajala on mennyt kihloihin itseään 20 vuotta nuoremman laulajattaren kanssa. Ilman tuota tietoa selviämme juuri ja juuri. Luulisin. Kävin kuitenkin innoissani katselemassa morsion kuvaa netistä. Ei ole minun tyyppiäni. Onnea kovasti kuitenkin Lylylle.

Minä taidan nyt luopua television katselusta ensimmäisen pääsiäispäivän alkuun asti. Kokeilen urbaania paastoa. En katso uutisia enkä katso edes lastenohjelmia. Eilen vilkaisin viisi minuuttia jotain Unicef – gaalaa. Uskoisin sen otoksen perusteella, että paastoaminen on lasten leikkiä.

Kun tulee sitten pääsiäissunnuntai, avaan telkkarin, laitan sen äänettömälle, menen keittiöön, otan jääkaapista pari kanamunaa. Törkin niihin muniin reijät molempiin päihin ja puhallan ne tyhjiksi. Sitten paistan itselleni pekonia ja ne kanamunat. Sen jälkeen ryhdyn maalaamaan muniani.
Mitäs siihen sanot, Munamies !
Ps.
Kuvassa paastoni ajaksi minulle sopivaa elävää kuvaa.
Ps. 2
Eilisen iloittelun ja vaalikonekirjoittelun jälkeen olen näköjään menettänyt yhden lukijoistani. Olen pahoillani, jos olen aiheuttanut mielipahaa. Myönnän rehellisesti, että minussa on sen verran narsistin vikaa, että lukijoiden menetys surettaa. Tuote on tarkoitettu teitä viihdyttämään. Omia idin alueen pohjamutia voin tonkia itsekseni.

>Rin Tin Tin – lehti

>Aamulehti kertoo samaa
etusivut täynnä kamaa

super-hyper-maksi-marketin tin tin rin tin tin

Oikeistolainen Aamulehti on muuttunut viimeisen vuoden aikana keltaisenlehdistön lippulaivaksi. Lukija hämmästelee ja raapii päätään. Aamulehden verkkoversio levittelee esille sensaatio-uutisia, jotka lehti pääasiassa poimii toisilta lehdiltä.

Sen uutiset muistuttavat yhä enemmän Seiska- lehden huitaisuja. Ne suuntautuvat suurelta osin sille yleisölle, joka uutisten kommentti-osioissa kommentoi arkiajattelun keinoin lehden antamia ärsykkeitä.

Sitten lehti sulkee kommentoinnin.

Sen jälkeen ihmetellään, että mistä näitä pahnanpohjimmaisia sikiää, julkaistaan uusi hömppäuutinen ja taas kommentoidaan, kunnes suljetaan.

Sama toiminta on levinnyt myös Satakunnan Kansaan. Ehkä se on levinnyt muihinkin Alma Median lehtiin. En tiedä. Ei tee mieli edes tutkia.

Pahinta on kuitenkin se, että Aamulehden verkkosivujen kieli virheellisyydessään ja arkikielisyydessään muistuttaa jo ilotulitusrakettien myyntimainoksia. Niistä pääsemme viikossa eroon, tässä aviisissa se ruokottomuus jatkuu päivästä toiseen.

Ennen oli yleisesti tiedossa se, että erkkolaisen nuoret toimittajat pääsivät NYT- liitteessä purkamaan pahimmat moskat sieluistaan pois niin, että tavallisille ihmisille siitä toiminnasta ei suurta murhetta syntynyt. Alma-Median pitäisi myös perustaa vastaava hiekkalaatikko sille osalle toimittajakuntaansa, joka haparoi vielä uutisvälityksen polulla.

Onneksi en ole riippuvainen ko. aviisista. Minun käy sääliksi niitä oikeistolaisia lehden tilaajia, jotka ovat tottuneet siihen, että Aamulehti ajaa asiassa kuin asiassa Kokoomuksen oikealta puolelta ohi. Nyt näyttää siltä, että Aamulehden kohderyhmäksi on muotoutumassa lukija, joka on entinen taistolainen, entinen demari, entinen persu ja entinen työssäkäyvä. Kohderyhmäksi näyttä valikoituneen joku veikkonieminen.

sama minkä jutun tavaa
jos jonkinlaista löytyy lamaa
keplotella täytyy jotenkin

Ps.

Lyrikan oikeudet eivät missään tapauksessa ole minun. En tiedä, kenen.


>Keskus – saanko Ноль-семь !

>

Mummolassani oli käsivälitteinen puhelinkeskus. Se oli mystinen laitos. Napista vääntämällä saattoi kuunnella ihmisten puheita. Jos oli hiljaa, he eivät sitä edes huomanneet. Kaukopuheluihin saattoi mennä luvan perästä mukaan ja kysyä: puhutaanko !
Kaukopuheluiden hinnat olivat korkeita ja niiden kestoja seurattiin kellolla. Normaalisti kaukopuhelun loppumisen kuuli loppusoitosta. Usein se kuitenkin unohdettiin antaa, joten keskuksen hoitajan piti alinomaa tarkkailla sitä, vieläkö puhutaan.
Kokenut keskus saattoi päätellä puhelun keston myös siitä, kuka soittaa ja kenelle soittaa. Määrätyistä taloista ei soitettu koskaan pitkiä puheluita. Määrätyistä taas soitettiin.
Kaukopuhelun tilaaminen oli minulle mystinen tapahtuma, jota en oikein vieläkään ymmärrä. Joku tilaaja tilaa kaukopuhelun jonnekin Helsinkiin , taikka Ruotsiin ja hänelle sanotaan sitten :Ilmoitan ! Ja tilaaja jää odottamaan puoleksi tunniksi, tunniksi, ehkä kuudeksi tunniksi ilmoitusta siitä, että puhelu on nyt valmis.
Ensin siis kylän keskus soittaa pitäjän keskukseen ja pyytää, että avaisitteko nyt linjaa sinne Poriin päin. Sitten Siikaisten keskus soittaa Poriin ja sanoo, että avaisitteko linjaa nyt sinne Savonlinnaan päin, kun täältä haluttaisi puhua Puumalan peräkylille.
Sitten Porista soitetaan Savonlinnaan ja sanotaan, että voisitteko soittaa Puumalaan päin, kun täältä haluttaisi soitella sinne Puumalan peräkylille. Sitten Savonlinnasta soitetaan Puumalaan ja sanotaan, että voisitteko soittaa nyt sinne teidän pitäjän peräkylän keskukseen. Sen jälkeen Puumalasta toden totta soitetaan sinne peräkylän keskukseen ja sanotaan, että voisitteko soittaa nyt teidän tilaajallenne numerolle 16. Hänelle on tulossa puhelu. Ja peräkylän sentraalisantra soittaa.
Ja linja on koko ajan rakennettuna odottamassa. Kun sitten joku numero kuudessatoista vastaa, hänelle sanotaan , että ; Teille on tulossa kaukopuhelu, yhdistän.
Sitten lähtee tieto linjaa pitkin Siikaisten peräkylille, jossa keskus soittaa tilaajalle ja ilmoitta; Tilaamanne kaukopuhelu on valmis. Keskus kuuntelee vielä hetken varmistaakseen, että yhteys toimii.
Ja puhelimessa kysytään, onko se Taavetti Mattila tavattavissa ? Ja Puumalan peräkyliltä vastataan, että ei ole, se lähti sonniyhdistyksen kevätkokoukseen.
Ja toisesta päästä sanotaan, että jahas.. minä soitan sitten uudelleen vähän myöhemmin.
Olen ollut paikalla, kun tämä ketju rakennettiin Pohjois-Satakunnasta Australiaan. Siinä ehdittiin välillä käydä saunassa, syödä iltapalasta ja vähän nukkuakin.
Melkoinen käyttöjärjestelmä. Sanon minä.

Leikkeessa Vladimir soittelee Pariisiin rakastetulleen, Marina Vladylle. Tämä kuvailemani ketju ei tahtonut aina vain toimia oikein hyvin Neuvostoliiton oloissa. Vladimir teki asiasta kuitenkin kohtuullisen laulun. Neuvostoliiton ulkomaannumero taisi olla juuri 07. En ymmärrä kielestä mitään, mutta tarina välittyy silti upeasti.

>Kiihdytys kohti kesää

>

Olen ilokseni huomannut, että media on antanut sikalunssaan kuolleen miehen kuolla Kotkassa ihan rauhassa. Samoin ovat saaneet ne kymmenet sairastuneet sairastaa saman taudin hiljaa ja siististi pois.

Irvokasta on se, että viimevuotisen taivastelun ja paniikin jälkeen asiaa käsitellään nyt aivan toisella tavalla. Asiaa käsitellään nyt suunnilleen niin, kuin sitä olisi pitänytkin alunperinkin käsitellä.

Ministeri onkin ehtinyt kommentoimaan sikalunssan sijaan sitä, että Jämsän seudun yksityistetyssä sairaanhoidossa tapahtuu kummia. Heidän leikkaamiaan potilaita on jouduttu parsimaan uudelleen kasaan muissa sairaaloissa. Jämsässä tällainen asia ei suinkaan ole uutta. Takavuosina pihtivirtaseksi kutsuttu mies kävi monet vuodet käräjiä sen vuoksi, että sairaala kuulemma unohti omaisuuttaan Virtasen mahaan. Tietäähän sen, että keväällä on pilkkiavannon ääressä pirullista kumartua katsomaan reikään, jos mahassa on kohta melkein 30 cm pituiset sairaalahohtimet. Lääkärit kielsivät kaiken ja lakimiehet lihoivat palkkioillaan.

Miehistelen tässä sairaanhoidosta siksi, että kävin oman hammaslääkärini vastaanotolla aamulla. Ihan vapaaehtoisesti. Yhdestä paikasta oli syksyllä kulunut puolet pois mystisesti ja yhdessä hampaassa oli reikä.

Rouva hammaslääkäri teki minulle jämsät ja sanoi, että kielesi valehtelee kummassakin tapauksessa. Ei niille sinun kohteillesi oikein voi mitään tehdä.

Sitä vastoin hän löysi kaksi muuta työmaata, hammaskiveä pari kuutiota ja lupaavan ientulehduksen, joista yhdestäkään minulla ei ollut harmainta aavistusta.

No, kohta minä olin vaakatasossa, pää vasten rouvan rintaa, ja kädet ristissä sylissäni.

Session alkajaisiksi hän pyysi hammashoitajalta kuulosuojaimet. Ajattelin siitä oitis, että nyt porataan ja syvälle, eikä hän halua kuulla minun huutoani. No, onneksi hän oli hellä ja asiallinen operaatiossa. Korvasuojaimet olikin tarkoitettu sitä varten, että porat ja muut instrumentit ulisevat, eivät asiakkaat.

Nyt lähiviikkoni ja koko kevääni kuluukin sitten kuin siivillä. Vanha konstihan ajan kulun vilkastuttamiseksi on tilata itselleen hammaslääkäriaika, ottaa 3 kuukauden vekseli, taikka ilmoittautua länsimaisen kirjallisuuden klassikot – kokonaisuuden tenttiin yliopistolle.

Ja kas kummaa, aika rientää niin, että tilipäivät vilahtavat vauhdilla silmiesi ohi ja kohta huomaat ehjillä hampaillasi pureskelevasi silliä ja uusia perunoita.

Kuvassa keväinen ilta Itävallassa. Aurinko paistaa niin, että silmiä särkee ja ikeniä vihloo

>Mustapartainen mies

>

Nyt pitäisi kuulemma varoa mustapartaista miestä. Miestä, jolla on mustan parran lisäksi pitkä musta tukka ja tatuointi toisessa kädessä. Painokin ilmoitetaan kilon tarkkuudella.

Ja on vaarallinen mies.

No, paha varoa, kun ei ole kuvaa näytetty. Kaiken lisäksi nämä nykyiset sukupolvet eivät ole enää lukeneet pakinoitsija Ollin kirjoituksiakaan, joten monelle hahmotus osuu jonnekin hevirokkarin ja saatananpalvojan suuntaan.

Tämä vaarallinen mies on lähtenyt nostelemaan Niuvanniemestä, joten hän on, taikka hänen epäillään olevan sairas. Sairaiden ihmisten kuvia taas ei mielellään julkaista poliisitiedotteissa. Siinä ainakin yksi selitys asialle. Mustapartaisen miehen karkurikaveri on jo palannut sairaalan muoniin. Talvinen Suomi ei ole kaikkein otollisin ympäristö harrastaa on the road- toimintaa.

Kummallista kyllä, tämän Niuvanniemen karkurin naamaa ei ilmeisesti ole vielä julkaistu naamakirjassa.

Mustapartainen mies ja muut Ollin pakinat olivat pois muodista jo 1970 – luvulla kun itse nautin perusopetuksesta. Niillä oli ollut aikaisemmin melkoista kulttimainetta ja niihin mieluusti viitattiin edelleen, mutta tutumpi hahmo minulle oli kuitenkin Erkki – Mikael.

Muutenkin pakina –muotoinen julkaisutoiminta kärsi kovasti siitä, että televisio levisi nopeasti jokaiseen savuun.

Myöhemmin sitten näyttää käyneen niin, että kirjoituksia on media-välineisiin jälleen alkanut ilmaantua, mutta julkaisukanavilla ja kirjoittajilla on nykyään vain viitteellisiä käsityksiä siitä, minkälainen kirjoitus on pakina, kolumni, pääkirjoitus, essee, raapale, novelli tai artikkeli.

Usein käykin pakinaa lukiessa niin, että tulee suru puseroon ja pääkirjoitussivulla taas lukijalta pääsee hörönauru.

>Voi pientä koiranpenturaukkaa ! ! !

>

Aamulla julkisuudessa oli tietoja karstulalaisesta kettutarhasta, jonka asukkaat olivat kettutyttöjen mukaan joutuneet huonolle hoidolle ja hapelle. Tarha on tuttu Tillmannille. Olen sen tienoilla useasti luuhannut minäkin ja elikoiden elämää seurannut.

Iltapäivällä Evira oli jo tarkastanut tarhan ja todennut, että pääsääntöisesti kaikki on kunnossa.

No hätä !

Mutta asiaan. Nyt joku tunnoton ja moraaliton on mennyt myymään Johanna Tukiaiselle koiran. Seiska on tehnyt asiasta uutisen, jossa laajasti selvitetään se, mitä kaikkea Johanna on ehtinyt jo hankkia koiralleen ja miten heidän keskinäinen suhteensa on edistymässä.

Eviran pitäisi nyt kiireesti, pyhämiestenpäivänä jo mieluummin, tehdä neiti Tukiaisen kotiin ratsia ja ottaa huostaan viaton eläinparka. Uskoisin, että Tukiaisen elämäntavoilla aika nopeasti syntyy selvä heitteillejättötilanne. Sellaiseen Suomen laki on aina ollut aika innokas puuttumaan.

Kun viikolla sympatiani olivat Irlannin setterien puolella jutussa, jossa joku kusipää heitteli niitä alas parvekkeelta, nyt sympatiani ovat jälleen viattoman luontokappaleen puolella.

Irlannin setteri on sentään kookas koira. Valokuvan perusteella puudeli häviää Tukiaisen rubensmaisen vartalon poimuihin hellyyskohtauksien aikana ja luultavimmin menehtyy ennen esiin kaivautumista.

Perustuslaillisen mielen omaavana laillisuusmiehenä minä vaas kysyn: Kuinka kauan voi säädyttömyys ja kauheus vapaasti keskuudessamme vaeltaa ja alistaa viatonta eläinparkaa ?

Ps. Kuva on lainattu Seiska -lehden sivuilta, eikä minulla ole mitään tekemistä sen kanssa, eikä siinä esiintyvän henkilön kanssa. Copyright ja vastuu on Seiskalla.

>Arvon mekin ansaitsemme

>Yritän lukea kriminologian tenttiin vielä . Pääni on vähän tyhjä ja oloni epävarma. En ole yhtään niin rohkealla päällä kuin kolleegaopiskelija Meksikossa.

Hän on nimittäin ryhtynyt 20 vuoden iässä pahamaineisen huumekaupungin poliisipäälliköksi. Hän on saanut melkoisen työpaikan ja hyvällisen ylennyksen.

Yleisradion sivuilta luin äsken, että presidentti on evännyt puhemies Niinistöltä majurin napit. Tosi huono homma, jos asiassa on perää. Tietenkin, jos kertausharjoituspäivät eivät olen täynnä, ei siiten voi saada. Mutta muuten kyllä.

Minä se aikoinaan valtion poikaleirillä ylensin yhden vänrikin everstiluutnantiksi, tuosta noin, ihan ilman tuskaa ja hammasten kiristystä.

Piti lähettää Siinaille lääkäri tutkimaan rauhanturvaajia. Arvo katsottiin palkkaluokista ja laatikosta kaivettiin sopivat laput kaulaan. Niin minä ylensin 27 vuotiaan lääkärivänskän lääkintäeverstiluutnantiksi ja vedin heti kättä lippaan ja onnittelin vänrikkiä ylennyksen johdosta. Hän kiitti tykkimiestä ja lähti varuskunnan teille kokeilemaan, nouseeko majurien ja kapteenien lapa, vai pitääkö asiaa harjoitella.

Tuli tässä vain nyt mieleen. Ovatkohan uuden kohukirjan takana sekä MTV että Suomen Kuvalehti ? Kaljapullon juoja lensi ulos Yleisradiosta. Tuntuisi selvältä, että näillä ” kirjailijoilla” on työnantajiensa hyväksyminen ja tuki takana.