Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: matkalla

Pivo

Join tänään oluen pubissa, jonka seinälle on nostettu Jawa – moottoripyörä, joka on ollut speedway- käytössä . Sivutankissa näyttää olevan metanolia. Join olutta, joka on tehty jazzmies Thelonius Monkin kunniaksi. Sellaista tuntui olevan myynnissä.

Juomassa oli 9,5 % , joten korvisa soi musiikki oitis. Oulu on kyllä upea kaupunki.

Sitten olin Zeppeliinissä, Kaarlen kellarissa ja paikassa, jossa saa porilaista portteria. Kaiken tämän jälkeen paluu Keski-Suomeen on pelkkään tuskaa. Olen syntynyt oikein, mutta elänyt ihan väärässä paikassa. Ehkä sentään kuolen jossain oikeassa paikassa.

Huomenna suuntaan auton nokan kohti etelää. Pidän meren oikealla puolella näkyvissä koko ajan, joten iltasella saatan olla jo Haminassa asti. Matkalla ylitän ainoan Pohjanlahteen laskevan joen, joka virtaa lännestä itään. Siinäpä teille miettimistä.

Saatan myös käydä paikassa, jossa joutsenet syntyvät.

Sataa lunta

Oulussa on kaikki.

Täällä on lunta, täällä on meri vieressä, täällä on Tornion Ikea lähistöllä, täältä pääsee Kuusamoon nopasti, täältä on lyhyt matka Sanginjoelle ja täältä pääsee muutamalla kympillä lentäen Helsinkiin.

Uskomaton kaupunki.

Kerrostalossa näyttää olevan kiellettyä parveketupakointi ja ulko-oven edessä tupakointi. Kaikissa huoneistoissa tunnutaan kuitenkin tupakoivan, sillä porraskäytävä tuoksuu nuoruuteni keskiolutkuppilalta

Uskomaton kaupunki

Lihava lentoemäntä

Heli lähetti illalla sähköpostia. Hän pahoitteli, että lentoni on peruttu. Hän haluaisi, että lentäisin korvaavalla Finnair- yhteydellä samaan kaupunkiin. Vastasin, että se kyllä minulle sopii. Heli ei ole vielä vastannut minulle, eikä uutta tikettiä lähettänyt. Viestin perusteella Heli tuntuu minusta hoikalta, tyylikkäältä, huolitellulta ja iloiselta. Kaikki korvaavan lennon lentoemännätkin ovat mielessäni hoikkia ja tyylikkäitä. Ehkäpä myös peruuntuneen vuoron lentoemännät olisivat olleet täydellisesti ammatin stereotypioiden mukaisia. Kuka tietää.

Kerran olen nähnyt ylipainoisen, oikeastaan lihavan lentoemännän. Minun tuli häntä vähän sääli. Koneen keskikäytävä on ahdas kenelle tahansa, puhumattakaan sitten ylipainoiselle naiselle, joka palvelun eri vaiheessa joutuu kääntyilemään, kumartelemaan, kipaisemaan takaohjaamossa ja taas etuohjaamossa ja kaiken aikaa päästämään ohitseen käytävällä niitä typeryksiä, jotka ovat matkalla vessaan juotuaan kaljaa lyhytnäköisesti lentoasemalla.

Nousussa ylipainoinen lentoemäntä istuutui työtovereidensa tavoin niille pikkuisille, kelvottomille, esiin taitettaville cabin crew – istuimille. Minä jännitin kovasti, kestääkö istuin tyllerön painoa. Kun koneen nokka nousi ylös, pelkäsin, että hän luiskahtaa vinossa asennossa olevalta istuimelta alas.

Kun lennolla ei ollut oikeastaan muuta ohjelmaa, kuin lentokoneaterian näykkiminen ja lentoemäntien silmillä napostelu, lento sujui oikein hyvin. Lentokoneaterian eriskummallisuus kilpaili Liselotten kanssa. Nimestä päätellen tämä uhkea Leevi and the Leavings lyriikan muusa- neitokainen oli Alppien maasta kotoisin. Seurasin häntä lennon ajan kiinnostuneena, mielenkiinto heränneenä ja ihmetyksen vallassa. En menettänyt hänelle sydäntäni Gösta Sundqvistin tavoin. Minä seurasin häntä samalla tavoin, kun katsoisin näyttelijä Ulla Tapanista, jos Ulla Tapaninen tulisi soittamaan ovikelloa ja tarjoamaan Vartiotorni –lehteä eurolla, sitten ilmaiseksi.

Konnarit junissa ovat usein räväköitä ja sanavalmiita virkailijoita, joiden seurassa aika ei tule pitkäksi. Olisi mukavaa, jos lentoemännätkin olisivat, massasta ja elopainosta riippumatta, hersyileviä, flirttejä, hauskoja ja sanavalmiita. Joskus he ovat, mutta sääntö se ei ole. Lentoemäntien roolikalustoa ehkä pitää jotenkin muuttaa tai tuunata. Jotenkin siitä roolikalustosta pitäisi varmasti tehdä vähän rennompi ja avonaisempi. Lisää vapauksia vartalon ja vaatteiden suhteen. Olisi mukavaa, jos lentoemäntä olisi lintsannut peruskoulun tunneilta siinä määrin, että kielitaito olisi vain viitteellistä. Olisi piristävää, jos lentoemäntä huutaisi kovaan ääneen kollegalleen käytävän toiseen päähän, että lähetä sassiin lisää giniä ja tonicia tänne kun täällä tämä partainen herrasmies käyttää sitä ruokajuomana.

Lihava lentoemäntä, tupakoiva urheilija, naisrekkakuski, mieskätilö. Kaikki varmasti mielenkiintoisia hahmoja. Kaikki he rikkovat totutun ja tavallisen raja-aidat.

Olen saanut uuden lukijan. Tervetuloa sydämellisesti, olet sitten pieni, medium, tukeva taikka sopivasti lihava. En saa selville sitä, kuka noista sivupalkin ihmisistä olet, muuta ei se haittaa . Tervetuloa. Toivottavasti viihdyt. Blogin ulkomuoto on nyt juuri työn alla,sivupalkki ryppyilee ja kirjoittaja on jäämässä leipätyöstä viikon lomalle. Yritä viihtyä !

Kiva, olen valtava ja jotain

yö välillämme

ajattelen ovea jonka sinulta sain

taksissa, lähdön hetkellä toivon oravia

rapistelemaan maapähkinöitä terminaalin roskakoreihin

tänne novellin rumaan päähän olen säästänyt kaiken kivan

kaukokohteisiin

niihin on turha laittaa toivoaan

luovuta minulle kätesi, nesteesi, lap – toppisi

armias ole tarkasta, jotta perille pääsisin

kentällä piispa Loyola siunaa Pamplonan härät

ja hieroo pyhää vettä lentoemäntien kaulalle

kuulen jo turbiinin huudon

ja härkien juoksun

ja kaikki kiva suhisee aivoissani.

.

Pitkä matka



huppelissa

joskus vaan tekee mieli

ruletettiin molempien kuvajaisia junan ikkunassa

ravintolavaunussa nollakeli

tajusin että nyt on luistoa

mutta ei pitoa

Minua tervehditään tavernassa

Kreikkalaiset syövät

tonnikala-perkuujätettä suurena herkkuna monta annosta

sanat kaikuvat tavernassa

juuttuvat sameaan juomaan räpiköimään

prätkäjengin

vapaapäivän mittasuhteita
olen tullut tutkimaan

Olen saari demarikulttuurin meressä, sosiologi
haave KELAN lomakkeella

irstas katse

kielensä
kultasanat, märkiä kuin aamun hieno sade

tässä pienille ajatuksillesi olut
Belgia: sanoitko että vieläkin pahempi

sanoitko, haiseva näytenumero

sanoitko takapihoille haudatun salaisuuksia

Vanhoja paikkoja katselemassa

Kävin Wienin porteilla ja pari päivää seikkailin itse kaupungissakin. Lämpimässä syysilmassa on mukava kävellä pitkin kulttuurikaupungin katuja villaulsterissa ja vaimo käsikynkässä. Suomalainen mies voi olla kohtuullisen varma, että kaverit eivät pääse näkemään.

Hotelli oli sössinyt varauksen niin perusteellisesti, että heidän oli pakko majoittaa meidät naapurihotelliin, jossa oli tähtiä kuin Otavassa. Piccolo oli kotoisin Sri Lankasta, taikka jostain vieläkin kauempaa. Annoin hänelle 2 euroa siitä hyvästä, että hän toi matkatavaramme huoneeseen. Olo oli kuin vanhoissa mustavalkoisissa elokuvissa. Siitä on nimittäin aikaa, kun minua on kutsuttu sanalla – ” sir”.

Yhtä hulppea kesämökki näyttää olleen myös Franz Josephilla. Schönbrunnin linnassa on 1441 huonetta. Me käveltiin lenkki 50 huoneessa ja sekin kesti tunnin. Melkoiset kiinteistöverot, sanoisin. Pihalla oli nurmikkoa sen verran, että minä kyllä harkitsisin vakavasti päältä ajettavan ruohonleikkurin ostoa.

Juotiin kahvia ja syötiin sacher-torttua Sacher- hotellin kahvilassa. Siitäkin on muuten jonkun verran aikaa, kun olen joutunut kahvilassa jonottamaan hovimestarin edessä ja odottamaan, että vapaa pyötä ilmaantuu.

Syötiin hyvin ja kalliisti. Ja juotiin hehkuviiniä ja punssia. Tiedättekö muuten, mikä on Wieniläisen hehkuviinin ja punssin ero ?

No, minäpä kerron. Hehkuviini tarjoillaan hyvin kuumana sekä miehille, että naisille. Punssi tarjoillaan naisille lämpimänä ja miehille kuumana. Ainoa syy näyttäisi olevan se, että tällä systeemillä naiset ehtivät kiskaista kaksinkertaisen määrän punssia sisäänsä. Se taas tekee heistä helpommin käsiteltäviä.

Käytiin kaikki muutkin vanhat paikat läpi. Praterissa katseltiin maailmanpyörää ja muisteltiin vanhaa kuuluisaa elokuvaa. Tapanin kirkossa sytytettiin pyhämiesten päivän kynttilät. Ja ratsastuskoulun talleilla käytiin taputtelemassa heppoja. Niillä on paremmat kämpät, niillä hevosilla, kuin Kontulassa ihmisillä.

Ooppera kierrettiin kolmesti ympäri. Ja kirpputorilla notkuttiin. Ja uusia asioita opittiin.

Wienin leikkeen ehdoton ja ylellisin lisuke on sitten puolukkahillo. Se maksaa keisarillisessa kaupungissa 4 euroa pieni kuppi. Se tuodaan kahden tarjoilijan kunniavartiossa ja sen syömistä seurataan vai vihkaa. No, se oli tuttua suttua meille. Esteettisesti se ei oikein kyllä snitzelin päällä synkannut.

Tänään koneessa vaimon edessä istui venäläinen sutenööri ja hänen vieressään, eli minun edessäni istui tämän sutenöörin työntekijä. Pelokas nuorinainen oli pukeutunut turhan provosoivasti. Hän ei puhunut työnantajalleen kertaakaan koko matkan aikana. Sutenööri taas sanoi tytölle pari kertaa jotain hyvin käskevästi. Kun en uskaltanut juurikaan katsella tyttöä, luin koko matkan Financial Times – lehteä. Ja katselin lentokoneessa lentävää kärpästä.

Wienistä lähti nimittäin mukaamme huonekärpänen, joka lenteli matkustamossa edes takaisin ja takulla mietti, mihin helvettiä sitä on oikein jouduttu. Ajatelkaas, jos se oli muijalleen lentoaseman puistossa sanonut, että käynpähän vähän tonkimassa Tax-freen roskiksia. Tulen takaisin lounasaikaan.

Ja nyt se seilaa Fokker- lentokoneessa jossain Riian-lahden yllä kohti Helsinkiä. Jos minä olisin ollut se kärpänen, olisin ihan hiljaa istunut jossain hattuhyllyllä, ja odottanut, että se puhalluslamppu on taas ilmassa ja matkalla kohti saksalais-roomalaisen keisarikunnan kotiseutuja.

Tai, tietenkin se kärpänen voisi lentää Vantaalla lentokenttäbussiin ja sitten lähtöalueen kautta johonkin toiseen koneeseen.

Mutta selittämistä sillä on, jos Wieniin palaa.

Näytelmä

Antiikin juhlarituaaleihin kuului 500 e.Kr. kuoro eli khoros, joka lauloi, tanssi ja melskasi muutenkin pitkin näyttämöä viinin jumalattarelle järjestetyissä kemuissa.Vähitellen, aikojen kuluessa, kuoron johtaja muuttui näyttelijäksi. Samaan aikaan kuoron ja johtajan vuoropuhelu lisääntyi. Myöhemmin sitten näytelmiin lisättiin enemmän näyttelijöitä ja näin antiikin kreikkalainen teatteri oli syntynyt.

Tuntuuko tutulta ?

Usein näytelmät olivat murhenäytelmiä, joissa päähenkilö oli uhmannut jumalia. Moniin näytöksiin valittiin yleisön joukosta henkilöitä, tuomareita, jotka kokoontuivat väliajoilla pohtimaan voittajia.

Usein näytelmissä näyttelijät käyttivät myös naamioita, joiden avulla ilmaistiin tunteita. Naamioiden funktio oli myös muuttaa mies naiseksi, lisätä sanoman kuuluvuutta ja sen lisäksi ne antoivat näytelmän henkilöille mahdollisuuden vaihtaa roolia kesken näytelmän

Tuntuu kummallisen tutulta. Vain puhdistava Katarsis enää puuttuu.

Jään kiinnostuneena odottamaan. Tai, tosiasiassa lähden viikonlopuksi Eurooppaan, lähemmäksi puuronsilmää. Menen pariksi päiväksi katselemaan entisen eurooppalaisen suurvallan hallintokeskusta, kirkkoja, ihmisiä, oluttupia ja sen sellaisia asioita. Raportoin viikonlopun jälkeen

Matkalla

.
.
.

ajattelen viinamukia
ajattelen stuertin käden hipaisua
ajattelen sitä
etten tuntenut mitään

HRVATSKA


Tunsin kerran ihmisen, jolla oli koira nimeltään Luca. Hän kutsui koiraansa usein Luca Brasiksi. Koira oli kiharakarvainen ja kiltti ja yhtä lojaali kuin kaimansa ” Kummisetä- elokuvassa”.

Viime viikollakin tutustuin Lucaan. Tällä miehellä oli kultainen korvarengas molemmissa korvissaan ja hätä sydämessään. Kroatian talous päin persettä ja kohta heidän Kuna – rahallaan voi pyyhkiä sitä taloudesta ryvettynyttä persettään. Hän sanoi, että jos Kreikka kaatuu ja sen jälkeen talouden ongelmat levittäytyvät muihin maihin, hänen neljän bussin firmallaan on kuukausi elinaikaa.

Zagrebissa kaikki näytti kohtuullisen vauraalta ja hyvin eurooppalaiselta. Slovenian rajan pinnassa, kaikkialla pohjoisessa, saattoi aistia Itävalta- Unkari – suurvallan tunnelmia ja menestymisen paineita. Etelässä taas ihmiset olivat vähän surullisia siitä, että kun nyt sotien katkaisema turismi hetken näytti aloittavan uuden kukoistuksensa, heti esiin työntyvät uhkakuvat ja ahdistus.

Monilla paikkakunnilla oli taloja, joiden toinen pää oli jätetty restauroimatta. Luodinreikien ITE- taide oli sykähdyttävän näköistä. Kunnostetun talon yksi seinä on ikuisesti ohiajavien serbien silmissä.

Moniin kyliin oli jätetty yksi poltettu taloraunio näkyville tien varteen. Siitä ulkomainen ihminen saattoi tajuta, kuinka nopeasti ja hyvin sodan surkeudesta oli päästy ohi.

Karlovacin keskustan tuhottu linja-autoasema oli korjattu ennalleen. Plitvicen luonnonpuistossa kaikki oli nyt rauhallista ja hiljaista, vaikka paljon väkeä olikin liikkeelle. Maaliskuussa 1991 Kroatit menettivät täällä ensimmäisen sodan uhrinsa.

Nyt ei ollut enää ilmassa mitään uhkaa. Syynä on tietysti se, että serbejä ei enää ole. Kroatit eivät ole sen puhtoisempia tässä asiassa kuin muutkaan. Nyt on hiljaista, koska serbit ovat Serbiassa taikka huisin Nevadassa. Kroattikylissä tietä varjelee betonista valettu sinkomies.

Kummallinen maa. Kroatia on hyvin itsepäinen, hyvin ystävällinen ja samalla hyvin haavoittuvainen maa. Kun kiertää maata viikon, tapaa yliopistoihmisiä, ammattilaisia organisaatioista ja tavallisia yrittäjiä, saa maasta kohtuullisen kuvan.

Kun dekaani tarjoaa sinulle yliopiston virkahuoneessa ”Ballantines”- aamukahvia pöytälaatikostaan klo 10, tajuat päässeesi tutustumaan merkilliseen sekahedelmäsoppaan, jossa kaikki poliittiset ja kulttuurilliset ainekset viimeisen sadan vuoden ajalta ovat sekaisin iloisesti.

En viitsinyt Lucalle sanoa, että oltiin 1941 – 44 samalla puolella. En viitsinyt huomauttaa, että se ei ole kummallekaan maalle juuri kunniaa tuonut jälkeenpäin. En viitsinyt Lucalle sanoa, että heidän pääsynsä unionin jäseneksi ehkä onnistuu seuraavien kahden vuoden aikana, mutta rahaliittoa ei ehkä niin nopeasti nyt tällä kertaa uusita.

Tietysti, jos he haluavat tulla maksajiksi mukaan. He saattaisivat olla siinä hyviä, sillä aikaisemminkin, vuosisatojen kuluessa, he ovat saaneet maksaa kaikesta kalliin hinnan