Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: matkalla

Taivanrannassa on jotain kiinnostavaa

Niinpä lähden tänään katsomaan, mitä se voisi olla.

Minun tekisi mieleni lähteä Pamplonaan juokseman härkien edellä. Pelkään kuntoni olevan siihen kuitenkin liian huonon. Olisi kuitenkin mukava törpötellä Papan lailla ja katsella muiden juoksua.

Luultavasti valitsen aamiaisen jälkeen kuitenkin Pölösen ja Pohjois-Karjalan. Voi nimittäin olla, että pääsen tapaamaan henkilöä, joka on näytellyt Pölösen filmissä. Luulen, että Pohjois-Karjalan taivaanranta sopii minun kunnolleni paremmin, sillä siellä on vaaroja aivan tarpeeksi, kuten Pamplonankin kadulla ja toiseksi, nämä vaarat tuovat taivaanrannan lähelle ja käsinkosketeltavaksi.

Vamos !!

Häät ja haudat

Morsian Charlene itki vuolaasti Monacossa. Niin lehdistö kertoo. Kuvassa näette kirjoittajan kunniakäynnillä Suomen viimeisen alkiolaisen, Kyösti Kallion haudalla. Huomaatte arvokkaan ja surumielisen asennon. Ei itketä, mutta surraan sitä, että alkiolainen ajattelu on kadonnut maa tomuun ja vaaliraha- melskeisiin.

Toisin kuin Charlene, kirjoittaja saattoi hypätä ratsunsa selkään ja paeta suruaan Nivalassa maantielle. Charlene voi nyt aloittaa avioliiton pohtimalla sitä, olisiko hänen sittenkin pitänyt hypätä huvipurteen tai junaan, eikä yrittää lentokentälle. Ei ainakaan olisi kannattanut tilata itselleen Etelä-Afrikan tikettiä. Olisi ehkä kannattanut hämätä häntäheikki- Alberttia ja tilata lippu Suomen Turkuun. Charlene olisi voinut nauttia kulttuurikaupungin riennoista seuranaan Elina Kiikko. Naiset olisivat voineet ainakin tukea toisiaan ja vaihtaa kokemuksiaan.

Monacon ruhtinaskunta ei mikään onnen auvoinen satama aina ole ollut. Jos nyt oikein muistan, monen sorttista vastoinkäymistä on Charlenelle tiedossa, mikäli ruhtinaskunnassa aikoo pitempään viihtyä. Vilpittömät onnittelut ja osaan ottoni. Toivotaan, että Grimaldien kirous viimein hellittää satojen vuosien saatossa syntyneet kahleensa.

Kun tämä blogi ei nyt perinteisesti ole mikään seurapiirisivusto, joutunen lyhyesti selostamaan myös tapahtumia ennen Nivalaa ja Nivalan jälkeen. Enkä puhu nyt politiikkaa, korkeintaan kielipolitiikkaa.

Torstaina ajoimme Kokkolaan. Syötiin ja juotiin. Istuttiin terassilla ja todettiin, että hieno kaupunki ja mukavia ihmisiä. Paskapuhetta koko persujen kielivouhotus. Hyvin osasivat suomea joka paikassa. Jutteluun ja kanssakäymiseen liittyi Kokkolassa merenrantakaupungeille niin ominainen tunne siitä, että tuosta pääsee vaikka Bangladeshiin , jos vain airot kestävät ja miehen rahkeissa on varaa.

Kokkolassa miehet kulkevat ehkä itsetietoisemmin. Ylähuuli on turpeana nuuskamällistä, mutta ei se minua häiritse. Terva, menneisyys, purjehtiminen ja varallisuus huokuu kaikesta.

Nivalassa emme siis tehneet konikapinaa. Emme käyneet muualla kuin kirkossa ja Kallion hautapaikalla.

Viimeisten vuosien reissut ovat näköjään muodostamassa suuren surukolmion. Kolme vuotta sitten kävimme ihmettelemässä Lepikon torppaa ja retusoitua savupiippua. Potkiskelimme pihalla Lepikon torpan pyhää multaa, ja mietimme, kasvaisikohan siinä tavallista vihreämpiä herneitä. Olisiko mullassa suuren valtiomiehen tenhoa ja valtageenejä ?

Viime vuonna oli aivan ehdottoman pakko pysähtyä Hirvensalmen suuren miehen, Ahti Karjalaisen kotipaikalla. Museonhoitaja oli vannoutunut ahti-fani, joten emme uskaltaneet tankero -vitsejä kovin pyhällä kotikonnulla lausua. Ahdin kotipaikan maaperä on kivistä kuusikkorinnettä. Siitä ei hennonnut muistoja kaivella. Mutta saunan takana virtaavasta purosta join vettä. Seisoin kivellä, jolla Ahtikin on taatusti seisonut. Silloin kun vielä vettä joi.

Nyt on sitten kolmio kasassa. Mietittiin, pitäisikö kuviota laajentaa. Jos ajaisimme Keminmaalle Pohjantähti- opiston pihalle ja pöllisimme muutaman pihakiven ja keskustelisimme itse mestarin kanssa. Mestarihan se semmoinen mies on, joka lukee Dostojevskin tuotannon viikonlopussa ja sanoo omaksuvansa kaiken.

Entäpä, kasvaisiko amaryllis mahtimittoihin, jos kaikkien kolmen paikan mullat sotkisi keskenään ja dooppaisi vielä Substraalilla ?

Nurmijärven Lepsämän kylään tuskin koskaan ajamme. Helsinki ja pääkaupunkiseutu vähän pelottavat meitä. Myöskään emme aio koskaan käydä katsomassa Tytti Isohookana- Asunmaan asuinseutuja. Pyhyydellekin löytyvät lopulta raja-arvot.

Kävimme Kuopiossakin. Lähellä Petosen kaupunginosaa. Säästyimme kuitenkin hengissä. Tanssimme tavattomasti. Ensimmäistä kertaa elämässäni minäkin, tällä naamalla, ja tällä tanssitaidolla, tanssin jalkani verille. Merkillinen kokemus.

Ehkä rento reissumiehen olemus sai naiset varomattomiksi.

Ulkona sataa. On ihana viileä sadepäivä. Ei ole pakko ajaa 31 asteen helteessä. Ajovarusteet kuivut saunassa. Ehkä viikossa, taikka kahdessa. Eilen tultiin läpi kahdesta ukkosrintamasta. Ensimmäisessä vain kastuttiin, mutta toisen läpi tultiin Monacon häiden tunnelmissa. Itketti, ihmetytti, jännitti ja salamat leiskuivat joka puolella. Suosittelen kokemusta.

Siis ukkosmyrskyn läpiajamista prätkällä.

>Pyhässä maassa

>

Näin tänään meren ja siilin. Näin lisäksi miehen, jonka traktori oli palanut.

Yhdelle päivälle kuolevaisen on turha enää suurempia vaatia ja toivoa. Kun näkee aavan ja rannattoman meren, tuntee sieraimissaan suolan tuoksun ja kaukomaiden kutsun, voi hetken sanoa olevansa järjettömän onnellinen. Sellaiset elämykset vievät mieheltä pitkän päälle järjen.

Kliimaksien huipulle pääsee tietenkin silloin, kun haistelee aavamerta Uudenkaupungin Pyhämaassa. Hieno nimi paikkakunnalle.

Mies oli polttanut myös kätensä. Se käsi oli jo 75 vuotta vanha, joten se on nuorena ollut turvassa, kun se oli silitellyt hevosen turpaa. Hevoset eivät syty helposti palamaan.

Äsken puhuin siilille. Sitä ujostutti ja se kömpi tienpenkan pöheikköön. Luultavasti se oli naaras. Minä helposti lepertelyllä karkotan kaikki naaraat nykyään.

Tapasin myös miehen, joka muisti luentojeni lauseita viidentoista vuoden takaa sanasta sanaan. Tunsin olevani Hare Krishna.

Tapasin toisenkin miehen. Sotakaverini. Hän sanoi, että alapetini mies Niinisalon ajoilta mittailee nykyään Porin kaupungin katuja, muistoja muovipussissa kuljettaen.

Kaikki tässä maailmassa ei sittenkään ole täydellistä. Suru ja kärsimys on aina lähellämme ja nurkan takana. Sanoin äsken siilille, ettei se ole sen vika. Sanoin, että yrittää itse vain elää niin, ettei kovin pistele toisia ja tuhisee sen verran kesän aikana, että edes muutaman miehen saa hiljenemään.

Siinä on siilille kylliksi tehtävää.

>Vamos !

>Menen Satakuntaan. Menen metsiin ja merenrannoille. Menen kuuntelemaan lyhyttä puhetta
ja pitkiä taukoja.

Joudun kuitenkin sieltä palaamaan takaisin torstai-iltana. Pyrin kulkemaan avoimin silmin, jotta teillekin jotain kerrottavaa olisi.

Yöllä satoi julmetusti. Valvoin. Mietin sitä, miksi leipäjonossa ei ole leipiä, vaan ihmisiä. Miksi kanikonttoreissa ei ole kaneja ?

Ehkä ongelma Satakunnassa selviää. Käyn myös Varsinais-Suomen puolella. Siellä tuskin mikään asia selviää.

Poissa ollessani katselkaa vaikka Nurmisen kaatumisvideoa. Siihen ei helpolla kyllästy. Niin aikanne kuluu nopeammin.

>Amok – ajoa

>Tänään lähden tervehtimään opiskelevaa nuorisoa maakuntiin.

Edessä on 500 km autolla ajoa läpi äärimmäisen vihreän maaseudun. Edessä on lähdestulkoon matka Kalliosta Eiraan – elokuvan teemassa.

Edessä on 500 km läpi Etelä- ja Keski-Pohjanmaan.

Jos niin kävisi , että kohtaisin matkallani vastoinkäymisiä, olen illan suussa pakotettu pakenemaan Mad-Max tyyliin ruotsinkieliselle rannikkoseudulle turvaa hakemaan, raportoin siitä jostain Närpiöläisestä majoitusliikkeestä, taikka yritän palata omieni joukkoon 8-tien, Satakunnan ja Hämeen kautta.

>Egypti, Karthago ja muu Afrikka

>

Kirjailija Peltonen oli oikeassa, kun luonnehti nykyistä sirpaloitunutta Afrikkaa vaikeaksi ja hankalaksi maanosaksi. Etenkin urheiluselostajan kannalta se tietenkin on sitä, mutta miksei myös vallankahvassa roikkuvan feodaali – riistäjän kannalta. Maanosan riistäjiltä näyttäisivät kohta perskarvat kärähtävän. Karthago ja Egypti ovat jo liekeissä.

Sinä aikana kun minä olen rauhallisessa sosiaalipolitiikan ja sosiologian tentissä, Kauhavalla 50 lehmää jää sortuvan navetan katon alle, demarit ovat hiippailleet hiljalleen ylös kannatuskuopistaan ja Egyptissä on ryhdytty ryöstelemään muumioita. Voisi jopa sanoa, että maailma on mallillaan, heti kun hetkeksi kääntää selkänsä.

Sen lisäksi olen tänään lukenut kirjan, jossa 35 – vuotinen nainen luo suhteen 15 vuotiseen poikaan.

Ja vielä… Olen istunut junassa 30- vuotiaan liikenaisen vieressä tuskallisen pitkään katsoen hänen Power Point – esityksen rakentamistaan, ja samaan aikaan miettinyt sitä, mahtuisiko hänen farkkujensa taskuun kirjastokortti, edes likuvoiteella.

Melkoinen saunapäivä tämä taas on ollut. Yritän rauhoittua

>Matkalla kuntoutukseen 28.01. 2007

>

Junassa minua vastapäätä tuli istumaan nuori vaalea nainen. Hänellä oli sylissään nippu papereita ja lomakealusta. Hän tahtoi haastatella.

Tämä junavaunu ei ollut kotini , enkä päässyt muutenkaan pakoon.

Nainen oli jo nainen. Ei siis mikään 22 vuotias tytönheitukka, vaan ainakin 30 vuotias. Hänen hiuksensa olivat pitkät, vapaat ja ne haisivat tupakalle. Hänen meikkinsä oli nähnyt eilisen illan, yön ja tämän lauantainkin. Ajattelin, että nainenkin oli nähnyt jo kaikenlaista.

Hän kysyi minulta suureen ääneen käytänkö vitamiinivalmisteita. Sanoin hänelle, että viimeksi Vitol –tippoja ja valkoista suklaata 50 – luvulla. Kysyin siltä, tiesikö se, että silloin lapsille haettiin apteekista valkoista suklaata

Se meni sekaisin kysymyksistä ja seuraavaksi se ryhtyi luettelemaan minulle yskänlääke – merkkejä. Mitä niistä olen käyttänyt ? Nyt se korosti viimeisen kahden vuoden aikana.

Minulle ei tullut mieleeni muuta kuin RAMAVIT. Se sanoi, että se on taas vitamiinivalmiste, ei yskänlääke. Jatkoin miettimistä. Sain mieleeni vain kanferin tipat ja kiinamixturan. Se sanoi, että sillä ei ollut papereissaan sellaisia lääkkeitä.

Se jatkoi vitamiinien luettelemista ja kyseli aina välillä, voinko melkovarmasti, varmasti, erittäin varmasti muistaa kuulleeni jonkin tuotemerkin. En osannut olla itsestäni varma. Sanoin, että menen kuntoutukseen.

Se kyseli muista vitamiineista niin huolimattomasti, että luulin sen tarkoittavan kaikkia lääkkeitäni. Luettelin sille kaikki lepakkolääkkeeni ja unihiekkani erittäin varmasti ja kuuluvalla äänellä. Se ei osannut niitäkään pitää tunnettuina vitamiineina.

Kanssamatkustajat seurasivat kiinnostuneena haastattelua. Olin huomaavinani, että moni tunnisti sen, minkä sorttisia vitamiineja minä päivittäin söin.

Se kiitti minua, sanoi vielä tarvitsevansa yhden haastateltavan tästä junasta ja sen jälkeen se sanoi hyppäävänsä Turun laivapikajunaan ja jatkavansa työtään siellä.

Uskoin Turkuun menevien olevan terveystietoista joukkoa ja olevan hyvin selvillä ihmisen pirteäksi saamisesta. Annoin vinkin, että ravintolavaunusta kannattaa ehkä aloittaa. Se taas väitti, että lemmikkieläin vaunuissa matkustavat ne, jotka ovat kaikkein parhaiten tietoisia omasta hyvinvoinnistaan.

Sanoin sille, että tutkimuksen luotettavuuden vuoksi sen kannattaisi kuitenkin käydä muutama haastattelu tekemässä myös ravintolavaunussa. Se sanoi Turusta vielä yrittävänsä Helsinkiin, jotta saisi selvän kuvan myös rantaradalla matkustavien vitamiinitilanteesta. Se sanoi säästävänsä ravintolavaunun sille osuudelle.

Se kääntyi ympäri ja iski kiinni lihavaan rouvaan käytävän toisella puolella. Se ja puoli junavaunua saivat hyvän selvityksen rouvan vitamiineista.

Juna valui Tampereen asemalle. Junan välikössä ihmiset antoivat minulle hyvin tilaa. He katsoivat 20 senttiä olkapääni ohi jonnekin. He katselivat varmasti selkäni takana vaunueteisen seinässä olevaa junaverkoston karttaa. Ajattelin, että he katseella tarkistivat naisen reittiä.

Ravistelin talvitakin taskussa olevaa betasalpaaja purkkiani ja hymyilin heille ja katsoin suoraan silmiin.

>Pallannut ( olen joukossanne täällä hämärässä ja loskassa)

>

Poissa ollessani tasavallassa on ilmeisesti paljastettu verotietoja, sillä uutiset näyttävät keskittyvän siihen, keiden suhteellinen etu keihin on suurempi , kuin toisten suhteellinen huonommuus toisiin.

Maailmalla näkyi paljon rikkaita , tai oikeastaan jälkiä heistä. Toiseksi pöyristyttävin rikkauden osoituksista oli Saudi Arabian hallitsijan kesämökki Marbellassa. Hän oli päättänyt kaavoitus- ja julkisivuviranomaisten suosiollisella avustuksella rakentaa mökkinsä Yhdysvaltain presidentin virka-asunnon kopioksi. Siellä se ”Valkoinen talo” jokötti tienposkessa. Mukavahan sitä oli länsimaisen bensiinin ja raakaöljyn kuluttajan tuijotella. Ja miettiä sitä, että ilman meidän rahoja kaveri asustelisi edelleen teltassa.

Air Finland – niminen juoppojuna taas osoittautui supisuomalaiseksi sosiologian hiekkalaatikoksi, jossa selviäminen edellytti runsain määrin kärsivällisyyttä ja kohtuullisesti kuperkeikkalimsaa vereen.

Lentoyhtiö oli saanut päähänsä myydä vanhan 757 :n etumaisen rivin premier- asiakkailleen. Premier on jokainen, joka suostuu maksamaan ylimääräiset 100 euroa siitä, että saa seurata, miten matkustamohenkilökunta piruilee tavalliselle köyhälle kansalle.

Harvoin olen aloittanut vessaan jonottamista 5 metrin lähtökynnyksellä. Henkilökunta kuulutti moneen otteeseen, että vessaan jonotetaan alkukynnyksen takaa, sillä ”meillä on täällä edessä palveltavia asiakkaita”.

Finskillä edes laitetaan verho väliin ja ollaan hiljaa niiden korkeasti tienaavien etupenkkiläisten kanssa. Air Finland muisti kertoa tarkasti mitä he juuri nyt tekevät 6 etupenkkiläisen kanssa, ja koska he mahdollisesti ryhtyvät palvelemaan rupusakkia.

Paluumatkalla lentoyhtiö paikkasi osakkeitaan kiitetävästi, sillä yksi meistä rupusakin jäsenistä sai ankaran sairauskohtauksen. Siihen loppui puseropyykki ojan parttaalla.. Etupenkin premierit saivat itse kaadella kuohuviiniään laseihin, sillä cabin crew harjoitteli polvillaan käytävällä Holby City sairaala- näytelmäkappaletta taidolla ja asiallisesti. Lentoemännät olivat entistäkin seksikkäämpiä paineen alla.
Uhrille avattiin takaovi Vantaalla ja oma vilkkuvaloilla varustettu auto vei rouvan Peijakseen. Rupusakki ei millään meinannut rynnätä ulos koneesta, vaan takana tapahtunut tosi-tv episodi sai kaikki sosialidemokratiasta ja lentokoneviinasta hullaantuneet tapittamaan taaksepäin.

Andaluciassa palvelu sitä vastoin pelasi kaikkialla loistavasti. Vaikka olinkin köyhä ja keskituloinen. Kävin istuskelemassa 25 asteen helteessä kirkossa, katselin kauniita lasimaalauksia, sytyttelin kynttilöitä läheiset ihmiset mielessäni ja ihmettelin sitä voimaa, joka on ihmiset saanut pystyttämään näitä rakennuksia alkeellisin menetelmin satoja vuosia sitten.

Ajoin vuorille kyliin, joissa englannilla ja ylimääräisellä rahalla ei ollut mitään voimaa. Piti osata lukea tapas-listaa ja liehitellä tarjoilijaa kielen alkeilla. Piropo- on huonolla kielitaidolla vähän hankalaa, mutta alkeillakin pärjää.. Ja jos saa kauniin naisen hymyilemään, tietää onnistuneensa edes auttavasti.

Saisi vain jotenkin tuon stiletti- korkokenkien kävelyäänen pois korvista. Häiritsee nimittäin jonkin verran työntekoa, uskoisin, ellei se vähitellen lopu.

>Marraskuu

>Jeesus on pappilassa maalaamassa
kirkonmenojen jälkeen

rosoinen iätön perjantai
muistuu hänen mieleensä
yhä edelleen

ajatus asuu varovasti
hän huomaa punaiset tahrat vaatteissaan
hän hapuilee
työ etenee verkalleen ja tuuli puhaltaa
tihkusumua maalin pinnalle

sielun varastaja kerää rohkeutta,
ja tunturissa puhaltaa edelleen

vaistonsa varassa puhdas kuiva tuuli

>Paluu

>Olen kohta taas lentokentan rauhattomassa imussa.

Voiko ihmisella ollakaan ihanampaa hetkea, kuin saapua kotimaahan klo 1.30 maanantai -aamuna. Palaan tunnelmiin vuorokauden, kahden sisalla.

Perussuomalaisten kannatus lienee 35 % luokkaa ? ?