Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: Kummallisuudet

Paperit vetämään…….

”Suomi valmistautuu muiden EU-maiden rinnalla auttamaan Kreikkaa maan julkisen hallinnon remontissa. EU:n komission pyynnöstä Suomessa kartoitetaan nyt, mitkä virastot voisivat irrottaa työvoimaansa Kreikan avuksi.”
Taidan olla hölmö, taikka sitten seniili, taikka sitten satakuntalainen. Tuo tämän aamun uutinen pisti hetken miettimään, joko nyt on huhtikuun ensimmäinen päivä. Ei ole. Niinpä asian täytyy olla totta.
On siis ryhdyttävä toimeen. Oma ehdotukseni lähetettävien virkamiesten, asiantuntijoiden ja poliitikkojen luettelosta on STASI-listan veroinen paperi, jonka julkistaminen saattaisi aiheuttaa sydämentykytyksiä. Niinpä totean vain, että kun pieteetillä ja harkinnalla valitaan lähetettävät henkilöt, tilanne varmasti paranee, sekä Kreikassa, että Suomessa.

Lenita Airiston pienoismalli

Kävin osuustoimintaliikkeessä ulkoiluttamassa bonus-korttiani. Sunnuntaina ihmisen olisi hyvä olla kirkonpenkissä hiljenemässä taikka muuten itselleen lepoa ja rentoutusta hankkimassa. Kauppakeskus, edes Hannes Gebhardin ajatusten mukainen, ei tarjoa vielä muita hiljentymishuoneita taikka kappeleita, kuin ALKO: n myymälän. Näin sunnuntaisin sekin on kiinni. Jouduin siis hankkimaan emotionaaliset kokemukseni ja hartauden muualta.

Normaalisti siihen soveltuu hyvin se, että seuraa hetken myyjien työskentelyä tavarahyllyjen äärellä. Sunnuntaisin on nimittäin niin hiljaista, että myyjillä on aikaa nyppiä vanhenevat tuotteet pois hyllyistä. Ja niinä näyttää olevan paljon. En uskalla edes arvata, mikä elintarvikemyymälän hukkaprosentti on.

Vasta kassajonossa minä pääsin hiljenemään. Edessäni keikisteli pari pikkutyttöä, jotka olivat iältään noin about ehkä ensi kesänä rippikouluiässä. Molemmat olivat pukeutuneet sen näköisiksi, että Pariisista on tultu nyt hiihtolomalle tänne. Molemmat antoivat sen vaikutelman, että on oltu kaksi kertaa kihloissa, kerran naimisissa ja tuhat kertaa pahuuden teillä.

Tytöt painelivat tupakka-automaattia varmin ottein. Ei tarvinnut myyjän kertoa lunttilistasta, minkä luukun takana piilossa möllöttää mallu-toppa. Myyjä ei silmäänsä räpäyttänyt, eikä ajokortteja kysellyt. Mistä päättelin lapsellisesti, että tässä on nyt kaksi pissistytöltä näyttävää aikuista, jotka keimailevat sedälle. Hiljentymiseni meni piloille ja ajatukseni lähtivät harhailemaan sinne sun tänne.

Ehkä tyttäret ovat kiskoneet monta vuotta kessua niin innokkaina, että pituuskasvu on päässyt pysähtymään. Joka tapauksessa, ihmeellisiä otuksia. Toinen näytti Lenita Airistolta kokokertoimella 0,6 ja toinen Paris Hiltonilta samalla kertoimella.

Ehkä ryhdyn laittamaan lounasta ruokakunnalle.

Trevira

Kansanedustaja, puoluesihteeri ja urheiluautoilija Mikael Junger ( sdp), on ryhtynyt parantamaan kauppatasetta ja hidastamaan ilmastonmuutosta luopumalla kravatin käytöstä. Hän on myös sitä mieltä, että kravatin käytöllä ja ihmisten johtamisella on kytkentöjä.

No, ehkä näin tosiaan on. Kaikkialla, missä Junger on toiminut, jäljellä on sekasortoa ja suuria muutoksia. Viimeisin kravatittomuuden kokenut instituutio on SDP.

Puolueen entinen puheenjohtaja ja eduskunnan entinen puhemies ei vaivautunut edes eilisiin juhlallisuuksiin. Muutenkin puolueen tilaa tällä hetkellä luonnehtisi hyvin laulu Sörkan katupojista.

Puolueella ei liene tosin suuria mahdollisuuksia menestykseen tulevaisuudessakaan, sillä entinen presidentti on uhannut ottaa jäsenkirjansa takaisin, kunhan ensin presidentin hommista pääsee irti. Puolueessa varmasti ”hurrataan ja hihkutaan.” Ainakin muissa puolueissa hurrataan.

Ehkäpä rouva presidentistä tehdään seuraavassa puoluekokouksessa uusi puoluesihteeri.

Loman loppuessa lienee tässä syytä julkistaa se, että hiihtoloma ei ole vielä sisältänyt yhtään hiihtämistä. Koululaitoksen liikuntakasvatus niittää edelleen hedelmää. Ko. välineiden jalkaan sitominen saa muistot karvaina iholle. Ko. välineiden katsominenkin saa minut vähän katkeraksi. Miten koululaitos saattoikaan pystyä elinikäisesti tuhoamaan liikunnan harrastamisen minun kohdaltani. Asia aika tavalla harmittaa, voin vakuuttaa. Harmillisinta on se, että kyseisen asian suhteen koululaitoksessa on tapahtunut vain vähäistä edistystä.

Epäitsekäs nisäkäs

Pääministeri on lähtenyt hoidattamaan otsatikkejään ja isänmaan kauppasuhteita Brasiliaan. Ministeri Stubb on menossa mukana. Kuntaministeri Virkkunen kiertää maakuntia. Kunnille on annettu 4 minuuttia per kunta aikaa selvittää, mitä mieltä ne ovat tulevista asioista. Ministeri Wallin taas opettaa persuille, miten mopolla ajetaan.

Jos siis on ollut Tillmanilla raskas alkuviikko, niin helppoa ei ole herroillakaan.

Iloisena yllätyksenä pääministerille ja trialthon- ministerille saattaa tulla perillä se asia, että Riossa on juuri nyt menossa karnevaalit. Tai sitten, voi olla, että asia ei parivaljakolle tulekaan yllätyksenä. Mitä tahansa sitten teettekään siellä, niin please… katsokaa, että hotellin pihalla ei ole kukkapurkkeja.

Tillmannin toinen työpaikka valmistumisen jälkeen olisi ollut Riossa. Työnantajani kysyi, josko haluaisin parin vuoden komennuksen, noin niin kuin aluksi, erään insinööriyhtiön kautta, tuonne palmujen alle. Tarjolla olisi ollut naispalvelija ja miespalvelija, jotka olisivat pitäneet herran poissa ollessa talosta huolta. Talokin tarjottiin. Päivärahaakin tarjottiin. Ja sen lisäksi tarjottiin sairaanhoito USA:n puolella. Ja auto käyttöön.

Minä hullu en lähtenyt.

Nyt olisi mukava olla siellä poikia vastaanottamassa ja katsomassa pääministerille pitäväpohjaisia sandaaleja ja Stubbille sopivaa polkupyörää, semmoista, jossa satula on päin persettä ja ketju kireällä.

Vaan minä se helkkarin pullopersesika, älykääpiöiden kuningas ja kaikkien koheltajien prototyyppi tuskailen täällä lumikinosten keskellä ja mietin huomisen luentoja. Jätkät ovat olleet perillä jo toista vuorokautta. Luulen että he ovat jo monta sopimusta tehneet ja monta mielenkiintoista konetta nähneet.

Minä se täällä tapailen Sylvian joululaulua ja sen Varpusen tunnelmia. Toisaalta taas, jos olisin lähtenyt, voisi olla niin, että lapsilla olisi eri äiti ja minä kirjoittaisin portugaliksi blogia. Ettekä tietäisi minusta yhtään mitään. Sekin kyllä olisi melkoinen sääli.

Oikeastaan se, että en aikoinaan lähtenyt minnekään, vaan jäin tänne kotimaan kylmyyteen, on teidän suuri onnenne, lukijat. En ole älynnytkään, miten hirmuisen epäitsekäs minä osaan olla !!! Tästä saisi jo Putoukseen hahmon.

Älä sano irti hirvimiehiä, äläkä lintumiehiä !!!!

Taloussanomat – niminen aviisi on tänään pelotellut ihmisiä sillä, että huligaanit riehuvat ja hilluvat ympäriinsä niin paljon, että henkivartijoita pitää enenevässä määrin palkata silmäätekeville, koska kansan syvät rivit ovat vaaraksi rehellisille liikemiehille. Erityisesti silmiini pisti seuraava suora lainaus Taloussanomat- lehden verkkoartikkelista:

”Turvallisuusalan yrittäjän Auvo Niinikedon mukaan pelkona ei yleensä ole lunnaat mielessä tehty sieppaus. –

Ei täällä Suomessa ole niin isoja rahoja, Niiniketo sanoo.

Tyypillisempi tapaus on esimerkiksi yrityskauppoja seuraava kosto.Yt-neuvottelujen yleistyminen tietää piikkiä turvallisuuspalvelujen kysyntään, kertoo alan yrittäjä Jussi Visanka.Suojelua tilataan, kun yhtiön johtajan täytyy mennä selittämään tehtaan sulkemista sen työntekijöille. Usein alueet ovat pohjoisen metsästysmaita, joissa 70–80 prosenttia miehistä on metsästäjiä ja aseita löytyy lähes joka kodista, Visanka kuvaa.

Auditoriossa istujilla on työmotivaatio nollassa ja paikallinen Alko tyhjennetty jo pari päivää aiemmin. Siinä voi tulla tyhmiä ideoita, ja joukossa tyhmyys tiivistyy”

Tillman ohjeistaa mielellään tässä nyt kaikkia niitä yritysjohtajia, jotka pelon vallassa ovat ja loppuvuoden YT-neuvotteluja miettivät. Ensiksikin, olisi tietenkin järkevää harjoittaa liiketoimintaa niin, että yrityksellä hyvin menisi ja YT-neuvotteluilta vältyttäisiin. Toiseksi, olisi varmasti parasta perustaa se yritys sinne kehä III – tien sisäpuolelle, niin ei tarvitsisi pelätä metsästäjiä. Muita aseitahan siellä ei myöskään ole, joten YT-neuvotteluja voi pitää ihan rauhassa ja avoimin mielin.Kolmanneksi, kun työnantajalla, kehä III- tien pohjoispuolellakin toistaiseksi on nk. isännän vastuu ja valta, hän voi rekrytointi vaiheessa aivan vapaasti kohdistaa työhönoton sellaisiin henkilöihin, jotka eivät metsästä, ja joilla ei ole metsästäviä sukulaisia taikka perheenjäseniä. Näin vältettäisi se tilanne, että YT-neuvotteluihin tulevalla olisi mukanaan nopealuotinen ja tarkka lintuluodikko.

Kun ei ryhdytä ihonvärin ja sukupuolen perusteella syrjimään, niin työlainsäädäntö ei toistaiseksi ole ottanut kantaa ollenkaan siihen, pitääkö kiintiöprosentin verran metsämiehiä ottaa, vai voiko selkosille tehtaalle palkata ainoastaan kirkkokuorolaisia ja kansalaisopiston sukutukimusryhmän jäseniä.

Stora –Enso muuten veti sitten viime viikolla rahansa pois siltä liimapuufirmalta, jonka se yhteistyössä perusti Kemijärvelle pari vuotta sitten kun tehdas lähti turvallisimmille maille, eli sellutehtaitten taivaaseen. Firman yhteiskuntavastuu kesti sen minkä kesti.Jussi Visanka voi olla erittäin kiitollisella mielellä.YT-neuvotteluja tulevana vuonna piisaa. Parasta firmoille olisi kuitenkin se, että edes ne YT-neuvottelut käytäisi sääntöjen mukaan.

Firmoille tulisi halvemmaksi palkata muutama työlainsäädäntöön ja yhteiskunta vastuuseen perehtynyt konsultti.

Pippurisumutetta kanniskeleva vaatekaapin kokoinen hormonilta tuoksuva ladon ovi on epävarma ja kauhistuttava olio, joka useinkaan ei osaa portsarina antaa rahasta oikein takaisin, ei pysty leikkaamaan varpaankynsiään, eikä taatusti osaa nostaa yritysjohtajan imagoa yhtään senttiä ylöspäin. Kun ryhtyy valmistautumaan, saa valmistautua ikuisesti. Suojeltavan kohteen ego ehkä vähän nousee, mutta pitkässä juoksussa täällä maaseudulla kaivataan työtä, eikä tuommoisia pullisteluja.

Harvinaisen mauton kirjoitus Taloussanomat –lehdeltä.

Mautonta ei suinkaan ole se, että olen taas saanut uuden lukijan. Axel, tervetuloa. Perjantaisin nämä jutut ovat ärheitä, sitten ne laimenevat muutaman päivän, kunnes loppuviikkoa kohden taas kirjoittaja kerää univelkaa ja tyhmyyttä ja yksin kertaisuutta aina siihen pisteeseen asti, että viimein munaa itsensä kaikkien nähden.

No en perkele lähe jos ei oo pakko

Näin sanoi Räty vuonna 1996. Ja näin antaa ymmärtää Räty vuonna 2012. Ensimmäinen Räty on Seppo, oikea perus – suomalainen, jota yritettiin maanitella kunniakierrokselle Atlantassa. Tämä jälkimmäinen on taas Timo.

Siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.

Kun näitä veijareita katsoo ja kuuntelee, niin hupaisempaa seuraa tuo Seppo olisi, ainakin juttujen perusteella. Timo näyttää aika hymyttömältä veijarilta. Hänen kuvastaan tulevat mieleen ne aatteen miehet, jotka mieluusti kevättalvella 1918 kuvauttivat itsensä punaisella käsivarsinauhalla varustettuna. Olen nähnyt valokuvia.

Tätä Timoa syytetään siitä, että hän kiusaa naispuolista alaistaan. Kiinnostavan asiasta taas tekee se, että tämän kiusatun alaisen miestä taas syytettiin 10 vuotta sitten siitä, että tämän aviomiehen käpälät eivät pysyneet hallinnassa, vaan ne olisivat seikkailleet 4 -5 alaisen helmoissa. Näyttäisi siis siltä, että jotenkin raamatullisesti tämän aviopuolison pahat teot tulisivat aviovaimon koettavaksi kymmenen vuoden viiveellä. Lukija muistanee, että Isossa Kirjassa luvataan pahat teot kostaa lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Tästä siellä ei puhuta mitään, että ne omalle aviopuolisolle kostettaisiin kymmenen ajastajan kuluttua.

Joka tapauksessa, monesti käy todella niin surullisesti, että sen minkä taakseen jättää, sen joskus edestään löytää. Riippumattoman poliisin, syyttäjäviranomaisten ja tuomiovallan olisi nyt tarkoin harkittava tutkinnan eri vaiheissa ja mahdollisessa syyteharkinnassa sitä, ettei tämä toinen Räty nyt kovasti suutu. Se me voidaan löytää vielä edestämme. Voi olla niinkin, että sitä asiaa ei satamissa tarvitse kovin monien sukupolvien odottaa.

Seppo se on lupsakampaa seuraa.

Mikä perkeleen seura?”
(Rädyn ensimmäinen kommentti hänen kuultua Aleksis Kiven seurasta ja hänelle myönnetystä palkinnosta)

Pikkutakki

Miksiköhän television miespuolisilla sääankkureilla on niin kelvottoman pienet pikkutakit / puvuntakit päällään ?Vai pitääkö pikkutakin ollakin aina pikkuinen ?

Olen sitä ihmetellyt elämässäni aina silloin, kun mitään muuta kauheaa ei ole näköpiirissä ollut. Kukaan heistä ei uskalla kättään nostaa Oulua ylemmäs, sillä muuten hihansuu pakenee kyynärpäähän ja takin liepeet nousevat ylös.

Takkien napit kiristävät edestä säännöllisesti. Tietysti on hyvä, jos herrasmies pitää takkinsa napitettuna, kun hän häissä ryhtyy morsiamen isänä pitämään puhetta, mutta tuommoisessa sää-uutisvälähdyksessä voisi mielestäni pitää takkia aukikin, ellei nyt sitten raaski ostaa isompaa ja pitempää.

Nais- sääankkureiden vaatteet ovat usein turhankin löysät. Sinne sitä kireyttä kaipaisi. Toisaalta, kun Anne on ennustamassa, miehen mielestä kireys häipyy ja taivaalta saa tulla vaikka vanhoja ämmiä ja takarekiä.

Onkohan sääihmisillä pukuraha ?

En minä mitään pelleä kaipaa. Niitä olen nähnyt joskus matkoilla. Varsinkin jenkeissä nämä komeljantterit tekevät omaa stand-up huumoriaan. Minä tyytyisin kernaasti Paavo Salmensuuhun. Pukeutumisessa Juha Föhr oli upea ilmestys. Vaatteet olivat virkistäviä. Joskus ne olivat camp –tyylisiä, mutta hän ei jäykistellyt.

Muistakaa kokoontua taas nykyajan iltahartauteen. Puoli yhdeksältä siellä julistetaan sanaa ja sitten säätä. Se on ainoa nykyihmisen hiljenemispaikka ja muoto.

Anna mulle tähtitaivas…..

Kohta 23 vuotias Anna Abreu jää pitkälle määrittelemättömälle tauolle. Hän ei ole voinut elää normaalia nuoreen ihmisen elämää, joten nyt on aika heittää piut paut kaikelle showbusinekselle.

Kohta 58 vuotiaana totean, että silvuplee. Humumaailma syö lapsensa ja vallankumous myös. Abreu…… eikun absurdilta tuntuu kuitenkin tuo asia. Tuon ikäisiä normaalisti tungetaan lähihoitajakouluun taikka ammattikorkeakoulun jäljellä oleviin peruutuspaikkoihin Jumalan selän takana oleviin opetuspisteisiin.

Minä olen tehnyt lumitöitä residenssin pihalla ja noutanut naapurista kuution polttopuita . Sekä saunonut kaksi tuntia poikani kanssa, joka on muutaman tunnin taas pistäytymässä kotona.

Anna voisi hakea lähihoitajaksi, taikka meille insinöörikoulutukseen. Siinä hommassa tulisi hiki, pääsisi esiintymään opiskelijoiden bileissä ja tutustuisi moniin tuleviin miespuolisiin insinööreihin. Eräät heistä ovat sangen persoonallisia. Voisi olla, että lauluihin tulisi sävy uus, sen lienee luonut toivottomuus…

Lainaus on Henry Theel, Marjatta – kappaleesta.

Mie kirjoitan taas aamulla. Nyt on seesteinen olo kun olen saunonut pojan kassa ja parantanut maailmaa. Anna Abreun lähihoitajakoulutus kuuluu ilman muuta tuohon parannus- osioon. Mainitsinko jo pojan kanssa saunomisen ?

Tänään ei ole kuulunut mitään uutisia Paavo ensimmäisen toljailuista. Jos minut tavataan joskus myymästä kahvimukeja kaduilla, korjattakoon minut talteen. Jos minut joskus tavataan myymästä kahvimukeja, joissa on minun ja vaimoni kuva kyljessä, toimitettakoon minut Uuteenkaupungiin.

Äijä ainakin, luultavasti moni muukin tietää sen, mitä Uuteenkaupunkiin toimittaminen merkitsee.

Viattomien lasten päivän aattona

Jotkut näyttävät luulevan, että elämä joulun jälkeen olisi auvoisempaa ja mukavampaa, jos maassa olisi markka rahana ja Kekkonen presidenttinä. Tai joku muu messias. Kehityksen pyörän pysäyttäminen, taikka sen pyörän pyöräyttäminen taaksepäin taitaa olla mahdotonta.

Ilahduttavaa on huomata, että monessa muussakin asiassa nk. kansan syvien rivien mielipideilmasto on hyvin vähän muuttunut suurlakonajoista. Se antaa jatkuvuuden tunnetta. Samalla sen avulla on mahdollisuus arvioida ja ennustaa tämän tuulipuku-väestön mielenliikkeitä ja käyttäytymistä. Se taas antaa jämäkkyyttä yhteiskuntaan.

Ajatelkaas, jos ihmiskunta järkiintyisi. Mitä tapahtuisi ? Sodat loppuisivat. Tupakanpoltto loppuisi. Perheväkivalta loppuisi. Rahaa säästettäisiin ja kulutusta pienennettäisiin. Elintasosairaudet muuttuisivat tuntemattomiksi. Avioliitot kestäisivät ja säätykierto toisi traktorikuskin perheeseen insinöörejä ja insinöörien perheisiin lääkäreitä ja lääkäreiden perheisiin sydänkirurgeja ja……

Ajatelkaas, jos maapallolla olisi vallitsevana utopia, Sointula taikka Shangri – La.

Markan puolustajat pelkäävät tietenkin dystopiaa. Kaikki menee päin persettä ja se menee , ei suinkaan kohtalon vuoksi, eikä tuulipukujen oman käyttäytymisen vuoksi, vaan herrojen pakottamana. Markan puolustajat ovat sitä mieltä, että dystopia- kehitys jatkuu yhä kauheampana ja kauheampana hamaan Ilmestyskirja- show:un asti.

Entäpä, jos tilanne onkin se, että seilaamme edes takaisin tässä välitilassa. Entäpä, jos joskus aina ihmiskunta pystyykin tekemään jonkin oikeamielisen ja hyvän päätöksen ? Ja sitten heti perään tekee pari kolme paskatemppua. Ja viimeisellä rajalla taas sitten hetkeksi tulee järkiinsä.

Uljaassa uudessa maailmassa palvottiin fordismia. En ole koskaan ajanut muuta kuin työn puolesta kyseistä värkkiä. Hauska yksityiskohta on sellainen, että kun Huxley kirjoitti fordismin ylipapin tai jumalansa nimeksi Herra Monde, niin myöhemmin sitten tämä samainen company päätti nimettä erään merkkinsä nimellä MON(DEO). Siinäpä oiva nimi autolle, joka ei maistu, ei haise, eikä herätä intohimoja. Se on tuote, joka täydellisesti palvelee fordismin perusajatusta: ihmisiä ja tuotteen kuluttajia pitää hallita hienotunteisesti, mutta lujasti.

Työtön trukkikuski kääntää siis edelleen mielipidettään samaan tahtiin kuin Urpilainen ja Lipponen. Rationaalinen käyttäytyminen on ihmiselle vierasta ja kun talvimyrsky vie sähkön taikka massaeroaminen kirkosta lasten kummit, yksilö nostaa edelleen nyrkkinsä pystyyn ja etsii syyllistä. Se on kirkon vika, jos ei löydy kummia. Se on Vesa Keskisen naisasioiden syy, jos ostetut korealaiset kumisaappaat eivät kestä edes loppiaiseen.

Olen näköjään syönyt aivan liikaa tehotuotettua merilohta ja hormoneilla turvotettua kalkkunaa. Mieleni näyttää kiehuvan ja ajatukseni näyttävät armeijan sekahedelmäsopalta. On ehkä tänään jo syötävä näkkileipää ja nakkikastiketta perunoiden kanssa.

Kuuden oopperan mies

Melkoinen uutispäivä meillä on taas takana. Minä seurasin työn ohessa kaikkea vähän hämmentyneenä. Kim Sunkkila teki sitten vapaaehtoisesti sen, mitä moni odotti ja kaipasi. Kun sitten maanpetoksestakin tuomitun Juhani Tervapään tyttärenpoika samaan hyömyyn totesi julkisuudessa, että tuskinpa Kim Sunkkilaa kukaan kaipaa, hoksottimeni terästäytyivät.

Tästä päivästä tulee raikas ja erilainen. Minäkin haluan tietää ihan tapojen ja yleissivistyksen vuoksi, onko maailmassa ihmisiä, joiden kuolemaa ei tarvitse surra, tai joiden kuolemasta pitäisi oikeastaan iloita.

Voi loppuu. Yhä suurempi osa joululahjahankinnoista tehdään verkkokauppojen asiakkaina. Opettajat hakevat jouluviinansa naapurikaupungeista. Veripalvelu toivoo verta pakkiin. Viestintäministeri lupaa tulla jokaiseen talouteen varmistamaan sen, että netti pelittää.

Kaiken tuon jälkeen oloni on vähän hölmistynyt. Päivän uutistarjonta muistuttaa modernia proosarunoa, jolla joku vielä keväällä saattaa pokata itselleen Pentti Saarikoski- pokaalin. Tuolla edellisellä kappaleella runoileva läänintaiteilija kuittaisi velkansa yhteiskunnalle sekä työsuhdekämppänsä vuokran kolmelta vuodelta. Tuo pätkä kuulostaa nyt jo kuolemattomalta.

Kaikesta tuosta kummallisuudesta intoutuneena päätin lähettää vanhemmilleni joululahjaksi Viipurin kaupungin karttakirjan vuodelta 1939 ja liput Porin teatteriin näytelmään: ” Entäs nyt, miten nyt suu pannaan, Niskavuori ? ” Verkkokaupasta tietenkin, kuinkas muuten. Lukijat voisivat olla höveleitä eivätkä menisi paljastamaan lahjan sisältöä saajille etukäteen.

Juhlaa varten myyvät elintarvikkeita, joiden viimeinen käyttöpäivä on 25.12. Kyselin myyjiltä, onko odotettavissa, että he vaivautuisivat myöhemmin tällä viikolla hankkimaan lihatuotteita, joita asiakas saattaisi säädyllisesti nauttia vielä Tapanina ja kenties myös viattomien lasten päivän.

Sellainen ei ole kuulemma todennäköistä. Asiakkaan on kiskottava kalkkuna kitusiinsa joulupäivän iltaan mennessä ja Tapanina, taikka seuraavana arkena metsästettävä taas provianttia. Osuustoimintaliike näyttää ryhtyneen samanlaiseksi inhokiksi kuin taustaryhmänsä, vaalirahoissa ja naisasioissa ryvettynyt bonuskortin värinen puolue. Taidan ryhtyä tilamaan ruokani verkosta. Homma toimii, valokaapeli soi ja kohta on Itellanmies tunkemassa aladobia ja lanttulooraa postilaatikkoon. Ilmoittaudun asiakkaaksi.

Kim Sunkkila on lyönyt nyt viimeisen hole-in one- lyöntinsä. Mietiskelin tässä ilta ahdistuksessani sitä, että kerkesikö kaveri katumaan yhtään tekemisiään siinä vaiheessa, kun rintaan pistää oikein kovasti ja vähän jo vituttaa. Ehtiköhän kaveri miettiä, että olisiko sittenkin ollut parempi jakaa ruokaa vähän tasaisemmin ja aseita vähän enemmän. Vai oliko Kim uskossaan kova viimeiseen asti.

Usko kuin usko. Jos hän koki olevansa hyväntekijä ja kuoli siinä uskossa, että kohta kadut lainehtivat kyyneleistä, niin so what ? Eikö ihminen saa tulla subjektiivisessa uskossaan autuaaksi. Moni ateistikin yrittää tulla. Juhani Tervapään tyttärenpoika saattaa lopulta olla väärässä. No, asiaa ei pysty todentamaan puolin eikä toisin.

Stalin vaihtoi nuoruudessaan uskonsa toiseen. Pappisseminaarilaisesta tuli jumala miljoonille. Emme tiedä sitäkään, mitä hän ajatteli kuollessaan.