Avo-kasukka vai avokas-sukka ?

Vai sitten ihan pelkkää mystistä söherrystä ?

Noutopöydän ääressä kotimaista alkuperää oleva romaanirouva osoitti astiaa ja kysyi minulta, mitä tuo on ? Vastasin hänelle, että kanaa se taitaa olla. Astian vieressä oli lappu, jossa luki että kanaa.

Tästä innostuneena lapsenlapsensa kanssa lounaspöytää tutkiva rouva ryhtyi kyselemään minulta kohta kohdalta eri kippojen sisältöä. Kun en enää jaksanut vastata ja menin pöytään, rouva jatkoi kyselyään toisilta asiakkailta. Ajattelin, että rouvalta oli jäänyt silmälasit kotiin. Taikka sitten hän on hyvin tarkka sen suhteen, mitä hän syö.

Pöydässä tajusin, että rouva ei osannut lukea. Levoton veri on vetänyt häntä aikoinaan sinne ja tänne siihen aikaan kun ikätoverit olivat aloittaneet peruskoulua. Kotiopetuskaan ei ollut paikannut tilannetta. Lapsenlapsi oli ala-asteiässä, mutta hänkin statisti kirjaimien ja sanojen suhteen.

Ajelin nelostietä kohti pohjoista. Romaanirouva vaivasi mieltäni koko ajan. Mietin hänen elämäänsä. Hän ei kykene lukemaan romaania, hän ei kykene katsomaan tekstitettyjä elokuvia eikä hän pysty lukemaan virastoissa lomakkeita ja asiakirjoja. Ruokakaupassakin hän joutuu operoimaan näköaistin ja kokemustensa perusteella.

Runokirjaa rouvalle on turha ostaa syntymäpäivälahjaksi.

Kirkoissa on paljon vanhoja katto- ja lasimaalauksia niitä ihmisiä varten, joiden oli turha virsikirjaa lehteillä. Laulut opittiin ulkoa, laulettaessa katseltiin kuvia ja yritettiin siinä samalla kuunnella pappia, joka mahdollisesti puhui jotain vierasta valtapitävän kieltä. Jumalallinen valta ihmisen päällä ei ole ollut, eikä edelleenkään ole kovin riippuvaista tekstistä. Usko ja luottamus asiaan syntyivät usein ilman kirjaimia.

Mietin pyörän selässä sitäkin, miten eduskuntaa ja hallintoelimiä pitäisi muuttaa, jos päätöksenteosta otettaisi äkkiä pois lukutaito ja kaikki tekstit. Miten kaikki oikein toimisi ? Miten suuri tekstin valta ja sen tulkintataidon ehdottomuuden vaatimus onkaan ?

Ainakin tämän blogin kirjoittaminen olisi kohtuullisen turhauttavaa, jos tietäisi etukäteen jo sen, että näitä ” kärpäsenpaskoja” ja mustekoukeroita ei kukaan pysty tulkitsemaan. Niitä osoitellaan korkeintaan sormella ja kysellään; mitä nuo ovat.

Katoavat ammatit

Uuden hallituksen ohjelma odottaa täytäntöönpanoa. Opetuksen saralla säästötavoitteet ovat mittavia. Valitettavasti kyse on kuitenkin menojen säästötavoitteista. Kukaan ei toistaiseksi ole yrittänytkään arvioida säästöistä aiheutuneiden kustannuksien määrää ja niiden kerrannaisvaikutuksia yhteiskunnalle.

No, noista on ihan turha urputtaa. Siirtykäämme siis ” koiravero-osastolle”.

Uuden hallitusohjelman mullistavin lause ja lupaus koskee tv- lupatarkastustoiminnan lopettamista. uusi hallitus vie meidät keski-ikäiset uudelleen aikaan ennen televisiota. Sosiaalisesta muististamme katoaa 50 vuotta.

Sosiologien on syytä nyt laittaa kaasua koneeseen ja ryhtyä kartoittamaan graduin ja lisurein ja väikkärein kiireesti tätä katoavaa kansanperinnettä. Valtiovalta kuvittelee säästävänsä 11 miljoonaa. Kansakunnan sisäinen muisti kuitenkin menettää paljon enemmän, ellei nyt nopeasti ryhdytä arkistoimaan asiaan liittyvää tietotaitoa ja kansanperinnettä.

Uuden media-maksun pakollisuus on selvä asia. Perusteeksi maksulle riittää varmasti se, että taloudessa on tulitikkuja ja huopa; savumerkkien lähetyskyky on silloin osoitettu. Ruokakunta on viestintävalmiina.

Minun radioasemani vaatii myös luvan. Siitä joudun maksamaan 18 euroa 16 senttiä vuodessa. Tuolla rahalla minulla on mahdollisuus kommunikoida niin paljon kuin sielu sietää ja kitarisat kestävät. Elän pelossa, josko media maksu tulee ulottumaan myös minun asemaani. Jos niin käy, ryhdyn desantiksi ja vien aseman matkalaukussa kuusen juurelle ja heitän antennit kuuseen.

Tuleva hallitus uhkailee jo sitä, että kaikkea päätöksen tekoa ei tulla tavalliselle kansalle kertomaan. Se sopii minulle ihan hyvin. Osa päätöksistä näyttää olevan senkaltaisia, että minun tulee niistä paha mieli ja ne eivät minua juurikaan kiinnosta.

Ammattikorkeakoulujen , kuten myös toisen asteen kouluverkkoja tullaan supistamaan. Ei haittaa minua. Antaa tulla lunta tupaan vain. Kun jotain alkaa viimein tapahtumaan ja viimeiset on ajettu ulos lakkautettavista pisteistä, minä olen jo eläkkeellä.

Minua surettaa se, että yhteiskunta koulutusjärjestelmällä tuhoaa hyvän sosiaalitoimen työvälineen.

Kun koulutusjärjestelmää on pidetty hieman ylileveänä, on pystytty ottamaan kaikki mahdolliset herramme muurahaiset opintojen pariin. Valmistumisprosentti on ollut vaatimaton, mutta tällä tavalla on sangen halvalla voitu pitää väkeä pois kaduilta.

Toisen asteen ja ammattikorkeakoulun oppilaskustannukset eivät oleellisesti eroa niistä kustannuksista, joita yhteiskunnalle syntyy, kun nuori ei viitsi mennä tai ei pääse minnekään.

Jos tämmöinen nuori sitten potkii mummot katuun ja teholle, nuoren syrjäytyminen maksaa yhteiskunnalle maltaita. Mummon teholla notkuminen voi maksaa tyypillisesti 10 000 euroa vuorokausi. Huostaan otettu nuori maksaa noin 60 000 euroa vuodessa. Kaikki maksaa.

Mutta olkaa hyvät. Voitte näperrellä aivan vapaasti tv- lupatarkastajien kanssa. Kun ryhdytte tekemään muutoksia koulutusjärjestelmään, muistakaa se, että seuraukset näkyvät vasta 10 – 50 vuoden kuluttua.

Nyt yhteiskunnassa niitetään sitä satoa, jota syntyi, kun 1992 laman hoitamisessa oltiin vähän innokkaita ja rajuja.

Koulutuksen sektorilla nykynuori joutuu kamppailemaan toisenkin ongelman kanssa. Koulutuspaikka pitää ensin saada itselle, mutta kun niitä ammatteja ja koulutuksia pitää saada 3, 5 kpl. Se on se keskimääräinen ammattien lukumäärä, jonka nykynuori joutuu hankkimaan elämänsä aikana. Yksi ammatti ja koulutus takaavat huoletonta elämää vain 15 vuodeksi. Asuntolainat, harmi kyllä, kestävät nykyään usein 30 vuotta.

TV- lupatarkastajat joutuvat nyt hankkimaan itselleen uuden koulutuksen ja ammatin. Mutta kannattaa olla tarkkana. Nykyisistä ammateista on 25 vuoden kuluttua jäljellä enää 25 %. Muut ovat kadonneet.

Siinäpä sitä olisi nykyhallitukselle vähän koulutuspoliittista pähkinää. Juuri kun olet saanut leikattua ja oppilaitokset ajettua alas, jo kohta toisaalta huudetaan jotain uutta koulutusta. Ja kun olet 7 vuoden kuluttua saanut polkaistua uutta koulutusta liikkeelle, jos huudetaan sen lopettamista.

Hallituksen kannattaisi harkita koko koulutusjärjestelmän alasajoa ja nopeaa siirtymistä ammattikuntalaitokseen ja oppisopimuskoulutukseen. Kyllä silloin ainakin piisaisi kännissä hoilaavia kisällejä, jotka toivoisivat järvien muuttuvan bioetanooliksi.

>Rohkea rokan syö – ja uhkarohkea koulun ruuan

>

Noin sanottiin Tillmannin nuoruudessa. Silloin sanonta piti siinä mielessä paikkaansa, että kouluruokailun laatu ei kaikkina aikoina ollut erityisen korkea. Toisaalta koululais-kulttuuriin on aina kuulunut jossain määrin laitosruuan moittiminen ja yksilöllisyyden korostaminen.

Olen viime aikoina jättänyt ravinnostani pois ylimääräiset hiilihydraatit. Olutta ei lasketa. Vain pullat ja puurot ja leivät. kasviksia olen syönyt kovasti. Tosin, sitten olen syönyt myös pekonia, lihaa, kalaa, makkaraa ja muuta sellaista.

Helsingin koululaiset ovat olleet omalla tavalla nirsoja. He ovat äänestäneet kasvisruokapäivinä jaloillaan.

Minä aikoinaan vähän kyllä ihmettelinkin, mihin tämä vihreiden ja vaihtoehto- kukkahattutätien pakkokokeilu johtaa. Se johtaa suoraa lähimmälle pikaruokakojulle. On käymässä niin, että 5 pennin suutari tekee markan vahingon.

Paljon muutakin kummallista liikkuu näiden päättäjien päissä. Milloin uskonto tuhoaa nuoren, milloin taas pitää päättää, missä huonekaluliike sijaitsee.

Muistan omista kouluruokakokemuksistani sen, että meillä oli tarjolla hernekeittoa, mannavelliä, helmivelliä, näkkileipää, siniseksi keitetty kanamuna kerran viikossa ja joskus himoittu viola-kolmio- sulatejuusto, jota oli likaisella peukalolla mukava leipoa näkkileivän päälle. Monilla ei ollut vastaavia eväitä edes kotona.

Nyt kun katson opiskelijaruokalan menoa, huomaan, että maanantaisin edelleen heinäsirkkalauman tavoin massat tyhjentävät kaiken tarjolla olevan. Siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että edelleenkään kaikilla ei ole yksityisruokakunnissaan vapaita mahdollisuuksia valita.

Kouluruokailu, opiskelijaruokailu ja työmaaruokailu ovat siinä mielessä tärkeitä asioita, että niillä voidaan edelleen harrastaa sosiaalista tasa-arvoittamista ja saada aikaan yhteiskuntaan hyvinvointia.

Monipuolisella kouluruokailulla. Edelleen opiskelijoissa on yksilöitä, joiden lautasella ei salaattia ole. Se johtuu siitä, että kotona ei ole opetettu, eikä ole saanut.

On siis pakko edelleen harrastaa monipuolista ruokavalistusta. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että nuorisolle on tarjottava alinomaa Tillmannin makkarakastiketta ja kokonaisia kuorimattomia perunoita. Se ei kuitenkaan myöskään tarkoita sitä, että yhteiskunta hölmöilee ja ottaa feodaalisen kannan kasvisruuan puolesta. Vaihtoehtoja on oltava.

>Jumalatonta menoa

>

Opetushallitus ja muut omantunnonarat ovat taas tuskissaan. Lapsille pitäisi järjestää juhlat syyslukukauden päätteeksi, mutta ohjelmasta on vähän vielä puutetta.

Virsiä ei saa laulaa. Kirkossa ei saa käydä. Silavasta, kinkusta ja sianpääsyltystä ei saa lauluissa mainita, eikä joulunäytelmissä pelata. On siinä opettajaraukalla taas ohjelmatoimistoa kerrakseen.

Itämaantietäjät ja tiernapoikien murjaanit saattaisivat muuten olla sopivia aiheita, mutta nekin liittyvät aika läheisesti tarinaan, jota lapsille ei saa kertoa ja joka ei saa olla juhlimisen kohteena.

Jäljelle jääkin sitten Coca-Cola – joulupukki ja kaupallinen paska, joka päällemme valuu taas jokaisesta tuutista.

Isoäitini kävi vuonna 1903 – 1906 kiertokoulua, sillä hän ei päässyt kansakouluun. Syynä oli silloinkin joulujuhla ja sen riettaus. Hänen isänsä oli sitä mieltä, että kun kansakoulun joulujuhlissa mennään piirileikkiä kuusen ympäri, se vieroittaa lapsen ajatukset maailmaan ja syntiin.

Kiertokoulu oli turvallisempi ympäristö lapselle. Opetussuunnitelmien perusteet oli sovittu niiden talojen kesken , joissa kiertokoulu vuoden aikana vieraili. Kiertokoulun opettaja sai taloista ruokansa ja leipänsä, joten hän ymmärsi noudattaa opetussuunnitelmaa ja sen maakunnallisia painotuksia tarkasti ja tiukasti. Piirileikkiä ei koulunkäyntiin sotkettu.

Seuraavat kolme sukumme sukupolvea ovat sitten rypeneet synnissä ja irstaudessa kansakoulussa ja peruskoulussa. Onneksi modernissa yhteiskunnassamme olemme nyt palanneet uudelleen 100 vuoden takaisiin lähtökohtiin ja löytäneet uskonnollisessa käyttäytymisessä luonnonkansojen varovaisuuden.

Presidentin kutsuilla tanssitaan jo reippaasti monenlaisia tansseja ja monenlaisin kombinaatioin. Yksin, kaksin ja kolmin. Sukupuolesta välittämättä. Virallisen organisaation toiminta eriytyy kovaa vauhtia koululaitoksen moraalisesta toiminnasta. Voisi jopa sanoa, että tämä härdelli polarisoituu. Toisaalta tehdään mitä vain ja toisaalta taas uskonnollisen käyttäytymisen päässä kaikki on säädeltyä ja suurennuslasin alla.

Pahinta tietenkin on se, että viime päivinä pohjoismaissakin on jouduttu tutkimaan uskonnollista käyttäytymistä lähemmin, tarkastelemalla poliisin suurennuslasin avulla joulukadun putkipommia.

>Hevonen

>

Eturivin tytöllä oli lukihäiriö. Sen se kertoi minulle vasta sitten, kun ensin oli kertonut hevosesta, joka eroittaa Sievin Jalkineen valmistaman turvajalkineen tavallisesta kengästä.

En uskonut sellaisia hevosia olevan Keski-Suomessa, Keski- Pohjanmaalla ehkä kyllä. Veteliläisiä hevosia pidin hyvinkin älykkäinä ja pirullisina. Sanoin sen sille.

Se sanoi hevosen olevan Perhossa ja kysyi, kenen on vastuu, jos hevonen murskaa jalan pissis-gimmalta, joka on mennyt sisälle pilttuuseen ilman turvakenkiä, vaikka tallin ovessa lukee , että pitää olla.

Kysyin siltä, koska sen lukihäiriö oli havaittu ?

Ennen talliin menoa vai jälkeen.

Se hymyili minulle ja sanoi, että ennen, tietenkin.

Se väitti, että se hevonen seisoi sen ämmän jalan päällä varttitunnin, koko painollaan.

Sitten se näytti minulle, mitä riviä tentistä sen aivot eivät suostuneet prosessoimaan. Selitin sille väittämän niin taitamattomasti ja perusteellisesti, että sen kasvoille syttyi oivalluksen kiitollinen adventti.

>Kyllä minä niin mieleni pahoitin

>

Olen valvonut jo monta yötä putkeen. Ajattelin ensin, että se johtuu siitä, että työkaverin lapsi on viikon maannut sairaalassa. Sitten ajattelin, että tänään alkava sorsien ja sorsastajien teurastus saa minut reagoimaan emotionaalisesti räpyläkoipien puolesta. Mutta ei.

Eilen se syy sitten selvisi. Hallitus antoi eilen ensi vuoden budjettiesityksensä eduskunnalle. Ja kyllä minä siitä niin mieleni pahoitin. Ilmeistä on, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen jossain asiassa yhtä mieltä kaasuputkilobbari Paavo Lipposen kanssa. Sellainen pyhä allianssi on normaalisti laskettu meillä päin tähän asti merkiksi siitä, että asianomainen on holhouksen tarpeessa, taikka hänet olisi kuitenkin syytä tehdä vähintään oikeustoimikelvottomaksi.

Hallitus on poistanut työnantajien KELA -maksun tässä taannoin ja paikkailee nyt sitä aukkoa 700 miljoonan energiaveroilla. Kaikki se on pois kulutuksesta ja investoinneista. Suurimpina ruinaajina ovat kuitenkin nämä työnantajat, jotka joutuvat kohonneina energiaveroina maksamaan osan aikaisemmin saamastaan hyödystä takaisin.

Samaan aikaan julkisuudessa käydään suurta ja ihanaa depattia 3 miljoonan suojelurahoista Itämeren hyväksi. Samaan syssyyn ministeri Katainen piruilee Itämeren suurimmalle saastuttajalle ja läpsii poliittisia litsareita kaksin käsin Kremlin herrojen kasvoille. Kolme miljoonaa on hyttysen pissin veroinen summa. Semmoisen saa keltä tahansa Itänaapurin poliitikolta puhuttua Itämeren hyväksi koska tahansa. Semmoinen raha löytyy Suomestakin muutamassa minuutissa, jos on hätä.

Kyseisellä asialla voitiin nyt tehdä hienoa politiikka, kun suurella tuskalla se jostain kaivettiin esiin.

Turvetta verotetaan vähän lisää ja Keskisuomalainen – sanomalehti itkee aamun numerossaan , että 1800 työpaikkaa lähtee heti. Samaan aikaan iloitaan ja riemuitaan siitä, että Haapajärven radalle saatiin 20 miljoonaa kunnostusrahaa. Siis radalle, jota myöten yksi puutavarajuna kulkee päivässä. Metsäteollisuus on jo nyt hallituksen energiapaketista niin suuttunut, että kohta kunnostetulla Haapajärven radalla voivat kyläyhdistykset järjestää resinaralleja muun liikenteen puuttuessa.

Suurin lapsuus näyttää kuitenkin syntyneen siitä, että opetusministeri on härkäpäisesti ajanut läpi kantansa korkeakoulujen pääsykokeiden poistamisesta. Sillä tavoin hän uskoo hätistelevänsä nuorison yo-kirjoitusten jälkeen välittömästi koulunpenkille.

Tästä tietenkin seuraa se, että valmennuskurssien järjestäjät eivät enää voi järjestää hakijoille valmennuskursseja ja nyt niitä kursseja on tulevaisuudessa järjestettävä lukiolaisille. Niitä ei voida kuitenkaan järjestää maalaispaikkakunnilla eikä köyhille. Niinpä tulevaisuudessa varmimmin yliopistoihin ja korkeakouluihin pääsevät opiskelemaan ne, jotka asuvat kaupungeissa varakkaissa ympäristöissä ja käyvät korkean keskiarvo-rajan omaavia lukioita.

Nuoren on nyt sitten heti 15 vuotiaana tehtävä räväköitä päätöksiä omasta elämästään, ryhdyttävä täysillä opiskelemaan ja oltava viimeistään 18 vuotiaana aivan varma siitä, mikä hänestä tulee isona.

Todellisuudessa nykynuori joutuu elämänsä aikana hankkimaan 3,5 ammattia ja niihin soveltuvat koulutukset. Todellisuudessa nykyisistä ammateista on 25 vuoden kuluttua jäljellä vain noin 25 %. Todellisuudessa minä ainakin haluan, että moniin ammatteihin edes vähän testataan hakijoita ja heidän kykyään lukea motivoituneesti. Oikeustieteellinen tiedekunta on erittäin hyvä esimerkki hienosta systeemistä, jossa ännännen vuoden hakijat eivät voi vanhoilla kokemuksillaan pärjätä. Tiedekunta julkaisee joka vuosi pääsyvaatimukset hyvin myöhään ja sillä lailla kaikki starttaavat sitten samalta viivalta.

Minä opetan aikuisopintona AMK –tutkintoa suorittavia keski-ikäisiä opiskelijoita. Viimeksi otetussa ryhmässä oli mukana kuusi akateemisen tutkinnon aikaisemmin suorittanutta opiskelijaa. . Kaikki he kuitenkin haluavat AMK- tutkinnon ja hyödyntää sitä työelämässään. Kaikilla heillä on omasta mielestään pätevä syy hakeutua koulutukseen ja kaikilla heistä on suunnitelmia.

Opetusministeriön on aivan turha luulla, että heillä on mahdollisuutta ja kykyä mahtikäskyllä pakottaa nuoriso koulutusjärjestelmän pimeään putkeen, putkeen, jonka toiseen päähän nuori ei millään pysty näkemään. Nuoriso ei tule sellaiseen suostumaan. Yhteiskunta on jo nyt muokannut nuorten tulevaisuuden näköalattomaksi ja sumeaksi.

Opetusministerin ehkä kannattaisi keskittyä edelleen pohtimaan uskonnon-opetuksen tulevaisuutta. Tosin siinäkin on mahdollisuus tehdä suuria virheitä ja aikaan saada kummalllsita keskustelua, mutta sellainen pohdinta kokoomuslaisen ministerin suusta olisi ainakin uutiskynnyksen ylittävää ja poliittista julkisuutta hankkivaa. Siihen kaikki budjetin tekijät varmasti pyrkivät.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

>Kultalusikka suussa jo ultraäänessä

>Suorastaan raamatullinen ihmetapahtuma tullaan kokemaan lähiaikoina Suomen julkkistaivaalla. Mika Häkkiselle on nimittäin tulossa vauva. Näin minua valistaa tänään Satakunnan Kansa, jota koti-ikävissäni tässä selailin.

Vasta taannoinhan Mika Häkkinen menetti isänsä. Nyt sitten heti perään on vuorossa jotain iloakin. Tillman onnittelee Häkkistä perheenlisäyksen johdosta.

Kun luette tarkemmin Mikan raskausajan selostuksia, huomaatte sen, että mukana menossa on myös nuori nainen. Ja kun tarkemmin luette uutista, selkenee sekin, että vauva on itse asiassa tämän nuoren naisen masussa kasvamassa.

Mika Häkkisen osuus asiassa lienee se sama, joka meille muillekin miehille yleensä prosessissa lankeaa; kunnollinen lämmittely ja sen jälkeen räjähtävä syöksy lähtöruudusta kohti chikaania.

Tuleva lapsi lienee siinä mielessä etuoikeutettu, että hän varmasti pääsee tasaamaan Hugo ja Aina sisarpuoliensa kanssa Mika-isän omaisuutta sulle- mulle – tolle – periaatteella. Luultavasti jaettavaa riittää kolmeen kasaan vaivattomasti.

Sosiaalis-ekonominen kohoaminen on kuitenkin ollut suvussa huimaa. Levyseppähitsaajan pojat ja tytöt pääsevät välittömästi kiinni suuriin ansioihin.

Vielä tomeramman nousun tulee tekemään automekanikko- Räikkösen mahdollinen tuleva perillinen. Kimin mekaanikon paperit ovat vielä kuulemma vähän kesken, joten peruskoulupohjalta joudumme oikeastaan arvioimaan hänen nousuaan ja varallisuutensa tulevaa kohtaloa.

Näin koulujen loppumisviikkona on hyvä muistaa se, että vaikka se peruskoulun päättänyt nuori löytyisikin lauantai-aamuna vattupuskasta krapulaisena, hänen tiensä voi kuitenkin johtaa ammatilliseen oppilaitokseen, hyvien harrastusten piiriin ja lopulta tähtiin, maineeseen ja suunnattomiin rikkauksiin. Ja vaikka tie ei johda koulutuksee, silti voivat kohtaloksi muodostua suunnattomat rikkaudet.

>TEKO ja sen salaisuudet

>

Kuten olette huomanneet, päivitykset ovat olleet viime päivinä vähän aneemisia ja poukkoilevia. Vaikka poliittiset toimijat ja erkkolainen media ovatkin tehneet kaikkensa, jotta kirjoittamisen aiheita olisi ollut, juttu ei vain ole luistanut.

No, tänään asiat vähän muuttuvat ja yritän saada puhtia taas näihin päreisiin. Tänään nimittäin pidin talven viimeiset luennot. Huomenna koettelen nuorisoa tentissä ja kyllä minä käyn ensi viikolla sen heille palauttamassa, mutta muuten sitten olen jälleen kerran puhunut sen mitä olen aikonutkin. Olen piiskannut heitä ylös tiedon rinteitä maanitellen, uhkaillen ja kiristäen.

Syyskuun puolessavälissä kaikki alkaa taas alusta. Mutta siihen asti lepuutan airojani, teen puhumattomia virkatöitä ja siivoan työpöytäni sedimenttejä. Joka kevät tuossa touhussa löytyy sangen runsaasti jälkiä opetustoiminnasta menneiltä vuosilta ja moni hukassa piileskellyt paperi näkee viimein päivänvalon. Usein esiin tulee jopa ammattikasvatushallituksen aikaisia papereita, joita Hakanimessä sijaitsevasta rumasta kerrostalosta maakuntiin innolla lähetettiin.

Tällä hetkellä kaipaan erityisesti nippua liikuntaseteleitä, joilla voisin maksaa tulevalla viikolla kuntosaliyrittäjän toimeenpaneman hieronnan. Kyseiset liikuntasetelit ovat olleet saantipäivästä asti hukassa, eivät kaukana, mutta selvästi hukassa, jossain 6 neliömetrin työhuoneessa.

Tällä hetkellä kaipaan myös inspehtuuria. Minun pitäisi rustata 8 sivua herkkää ja tarkkaa analyysiä Veikko Huovisen kirjasta. Riviväli ja kirjasinkoko on annettu Turun Yliopiston toimesta, joten ainoa minulle lankeava vapaus lienee kirjoitelman sisältö.

Ja edelleen, talven työrupeaman jälkeen olo tuntuu hyvin tyhjältä. Viisainta lienee viikonlopun aikana vetää pää täyteen. Jospa sitten ei enää tuntuisi tyhjältä. No, tässä on nyt vain kyse jälleen täyttymyksen ja saavutuksen pettymyksestä.

Jokainen meistä on lapsena odottanut joulua kuin kuuta nousemaan. Odotusajan päivät ovat täynnä iloa , jännitystä ja kutinaa. Kun jouluaatto sitten tuli, lahjoja saatiin ja syötiin hyvin, mieleen hiipi vähitellen apeus. Tässäkö kaikki nyt sitten olikin. Pitkä vuosi olisi odotettava taas seuraavaa kertaa.

Elämässä näyttäisikin olevan niin, että suunnittelu on kivaa, odottaminen jumalaista ja itse tapahtuma osittain jo rutiinia. Ohimennyt asia sitten on jo apeutta tuottava täyttymyksen sammuminen.

Parasta näyttäisikin olevan sellainen yllätyksellinen ja spontaani tapahtuma, joka syöksyy ilman varoitusta kimppuusi, vie sinut pyörteisiin ja piiskaa kohti riemun kukkuloita. Arvaamatta ja salakavalasti. Näyttäisi siltä, että sellaisesta voi nauttia jälkeenpäinkin pitempään ja objektiivisesti.

Niitäkin on tänään tapahtunutkin ihan omiksi tarpeiksi.

Tänään nimittäin sain avattua joitakin korppu-levykkeitä tietokoneella. Näillä levykkeillä on 1980-luvulla kirjoittamaani tekstiä TEKO- tekstinkäsittelyohjelman muodossa. Itse tekstit ovat 1970 luvun alun epätoivoista teiniangstia, jonka olen paperilapuilta tallentanut siis TEKO- ohjelmalla 1980 – luvulla siinä uskossa, että tietotekninen kehitys pysähtyy Mikro-Mikko 2 – tietokoneeseen ja CPMS – käyttöjärjestelmään. Nyt näyttää siltä, että ainakin osan teksteistä saan kaivettua selkokieliseen Bill-Gates – muotoon.

Lukijat voivat olla rauhallisella mielellä. En meinaa paljastaa tekstejä, ainakaan laajassa mitassa. Kuluneet neljäkymmentä vuotta ovat ajaneet tajunnanvirtatekniikalla luotujen tekstien ohi. Jos jotain säädyllistä ja kelvollista kevään ja kesän aikana ilmaantuu korppujen kätköistä, saatan tuoda näytteitä julki. Joka tapauksessa, on kummallisen kiinnostavaa päästä kurkkimaan kaikkea sitä, mitä päässäni pyöri tuona aikana. Olen unohtanut paljon asioita.

Jos nyt käy niin, että unohtaminen paljastuu siunaukselliseksi ja hyväksi asiaksi, keskeytän nämä henkisen minuuteni arkeologiset kaivaukset välittömästi ja palaan nykyhetkeen.

>Koulutus kannattaa – ainakin melkein aina

>

Nyt se sitten nähdään oikein omin silmin. Nähdään, miten koulu menee konkurssiin. Aikuiskoulutuskeskus Adulta on valtiovallan mielestä järjestänyt olematonta koulutusta kovalla rahalla. Nyt sitten on tullut maksun aika.

Näitä aikuiskoulutuskeskuksia on liipasimella monta kappaletta ympäri Suomen. Kaikilla on suuria epäselvyyksiä ja kaikkien kohdalla karhuttavat erät ovat miljoona –luokkaa.

Viime kuussa olin erään aikuiskoulutuskeskuksen opettajan vieruskaverina eräässä tilaisuudessa, johon, kummallista kyllä, oli päästetty kaikki maksavat asiakkaat. Sattui vielä niin somasti, että huomasimme olevamme koulutuksen osalta kilpailijoita. Minun työnantajani, koulutuskuntayhtymä, ei yhtään tykkää siitä, että hänen työnantajansa, aikuiskoulutuskeskus, antaa samaa koulutusta kuin me. Kilpailu yhteisvalinnan ensimmäisinä päivinä, nytkin, on veristä ja kovaa.

Me saatoimme seurustella päivän ajan sivistyneesti ja rauhallisesti. Söimme lounasta yhdessä ja aprikoimme maailman menoa.

Hän kertoi aikuiskoulutuskeskuksissa olevan yleinen mielipide se, että koulutuskuntayhtymien antamaa koulutusta pidetään arvokkaampana ja ensisijaisena. Nyt kun taistelua koulutusmarkkinoilla käydään, kaikki keinot olisi otettu käyttöön tässäkin asiassa. Markkinoita jaetaan uudelleen.

Uskon silti epäselvyyksiä olevan. Ei tässä nyt varmasti ole kyse ihan yhtä hölmöstä syyttämisestä kuin Helsingin huumepoliisien kohdalla. Jotain vilunkia jossain ehkä on.

Mutta miksi Adulta olisi tieten tahtoen tehnyt 33 miljoonan kuprun, kun sen oma liikevaihtokin on vain 31 miljoona vuodessa ? Jos niin on käynyt, laitos sietääkin kadota markkinoilta.

>Arabi Ahab ja kameli Kalle

>

Suomalaista koulujärjestelmää viedään Abu Dhabiin. Siellä ilmasto on kuiva ja lämmin, joten homekouluongelmilta vältyttäneen. Muita ongelmia voi kuitenkin olla rutkasti odotettavissa. Koulutuksen lähitermi, kulttuuri, tarjonnee niitä.

Englantilainen opettaja Emma Jones on The Mail lehden mukaan joutunut työssään ja yksityiselämässään Abu Dhabissa ongelmiin. Hänen entinen poikaystävänsä oli laittanut Emman vähemmän kilttejä kuvia nettiin, josta Emma oli perin pohjin säikähtänyt ja pakannut kimpsunsa ja kampsunsa kassiin.

Hän halusi nostaa niin sanoaksemme kytkintä.

Tuska, pelko ja häpeä olivat kuitenkin niin kovia, että hän oli juonut syövyttävää putkenaukaisu-ainetta ja sillä muodon päättänyt päivänsä. Abu Dhabi, vaikka onkin vapaamielinen valtio, ei kuitenkaan hänestä tuntunut turvalliselta maalta siinä tilanteessa.

Meillä päin linnaan laitettaisi entiset poikaystävät.

Minulla ei ole mitään tietoa suomalaisten koulujärjestelmän vientihankkeista, mutta sen tiedän oltuani tekemisissä muiden maiden koulujärjestelmien kanssa, ollessani vaihto-opetustehtävissä ympäri Eurooppaa , että jo oman maanosan koulujärjestelmien välillä on suuria eroja.

Minua mietityttää se, kuinka paljon näitä meidän PISA- lähtökohtaisia ajatuksiamme joudutaan modifioimaan, jotta ne toimivat Abu Dhabin kaltaisissa maissa.

Edelleen olen sitä mieltä, että jos meillä on jotain äärimmäisen hyvää ja mukavaa keksitty ja kehitetty, olisi hyvä, jos sitä herkkua saataisi ensin oman maan lapsille ja nuorille. Minun puolestani ylimäärä voitaisi hyvin myydä ulkomaille.

Jos vaikka ensiksi hoidettaisi koulurakennukset kuntoon ja taattaisi kaikille nuorille kouluterveydenhoitopalvelut. Sen jälkeen voitaisi miettiä sitä, pitääkö joka kevät lomauttaa suuri määrä opettajia ja ottaa heidät taas syksyllä takaisin.

Ja jos vielä mietittävää haluttaisi, voitaisi miettiä koulukiusaamisen, kouluampumisten ja opetettavien substanssien sisältöjä. Luulen, että niissä riittäisi puuhaa oikein kovasti.

(Entisajan)tunnelmaan pääsee videolla. Tämä ei ehkä ole soveliasta kansainvälisyyskasvatuksen oppiainesta Abu Dhabissa , joten jos menette sinne, älkää käyttäkö tätä .