>Uusia tuttavuuksia

>

Törmäsin toissapäivänä Heikki Reivilään. En tuntenut häntä aikaisemmin, en tiennyt hänestä mitään. Tartuin vain kiinni houkuttelevaan kirjaan ” Minän paino”.

Kirja ja teksti veivät mennessään. Olin vähän yllättynyt, osin jopa järkyttynyt, mutta yhtä kaikki , hyvilläni. Yhä uudelleen Kotkan kaupunki syöttää kirjallisuusmaailmaa omaperäisillä kirjailijoilla. Siitä saamme olla kiitollisia. Kustantaja on tällä kertaa Teos.

Mietin sitä, kuinka paljon on vielä olemassa Suomessakin hyviä kirjailijoita, joiden teoksia en ole lukenut ? Kuinka paljon heitä tulee taas tänä vuonnakin lisää, entisten päälle ? Minua harmittaa osin se, että olen lukenut aika lailla kirjallista mitäänsanomattomuutta ja hukannut aikaani. Toisaalta, ehkä en osaisi arvostaa hyvää, tuntematta ensin huonoa.

Reivilän novellikokoelmasta eivät kaikki pidä, uskallan jo luvata se. Se on kuitenkin kirjallisuudessa sangen hyvä merkki. Silloin voi olla varpaillaan ja valmistautua vaikka mihin.

Novellikokoelmassa kerrotaan meistä miehistä, perisuomalaista miehistä, mutta kertojan ääni on useassa tarinassa vimmainen ja pelottavakin. Vähän karheakin, mutta kuitenkin syvälle luotaava. Ja kaiken aikaa Reivilän tarinat jäävät auki, lukijan tulkintaa odottamaan.

Referaattikatkelma.

Heikki Reivilä: Minän paino / Vieraat

Minä kerron nyt surullisen tarinan, Tamminen sanoi.

Älä järjetön ! Helistö sanoi.

Minä olen lukenut vaimoni päiväkirjan, Tamminen sanoi, otti ryypyn ja puhalsi eteensä.

Ja ketä kiinnostaa, Helistö sanoi.

Minun vaimoni pettää minua ! Tamminen nieleksi.

Sinun vaimosi on ruma ja kitsas ! Helistö sanoi ja katsoi herra Lundia, vinkkasi silmää.

Herra Lund paiskasi lasinsa takkaan ja käveli portaisiin kuin huonolla kelillä vastatuuleen..

Jotain tässä nyt on ! Tamminen sanoi.

Missä ? Helistö sanoi.

Ei vorssalainen laita äffää kuin pesufatiin, konsultti sanoi.

Jos kerran pettää, niin sitten pettää ! Synti pitää mielen valppaana ! Helistö sanoi.