Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: kiire

Menen nukumaan ja keräämään voimia.

Seuraavat kolme vuorokautta ovat hektisiä ja osin vähän jännittäviä. Saan useimmat luentokurssini loppumaan, joten olen innostunut ja mietteliäs siitä asiasta, että mitenkäs minun psyykeeni taas reagoi paineen hellittämiseen.

Lisäjännitystä tuo myös se, että juuri äsken tuli pitkä käsikirjoitus huomisen illan juhlatilaisuuden sujumisesta. Joudun ja pääsen monen sadan ihmisen eteen. Järjestäjät ovat siinä uskossa, että juhlaihmisille pitää antaa yksityiskohtainen ohjeistus tilaisuuden kulusta. Hassuksi asian tekee se, että opiskelijoiden vastaavan tilaisuuden sujuvuus on hoitunut aina terveellä järjellä ilman yksityiskohtaista käsikirjoitusta. No, minä yritän olla munaamatta teitä ! Ja itseäni.

Aamulla on pidettävä luentoja ja tentti. Syötäväkin on jossain välissä.

Silitin äsken tuplamansetti – paitani. Kerrankin tilanne on se, että kauluspaita on maksanut enemmän kuin tummapuku. Puku on alennuksesta, kuten varmasti ymmärrätte. Isän hiomat kalvosinnapinkivet hohtivat hienosti, mutta itse nappeja joutui vähän putsaamaan. Merisuolaa ja kuumaa vettä astiaan ja napit sinne. Kohta on kirkasta.

Saa nähdä, mitä ehdin kirjoittaa huomenna tuntemuksistani. Lauantai-aamu toivon mukaan valkenee raikkaana ja fressinä, sillä silloin taas starttaa olutseura pikkujouluretkelle Mansesterin kaupunkiin. Päivän, illan ja yön ohjelma on monipuolinen, oluthenkinen, rankka ja jouluun hiljentävä. Tarkkaavaiset katsojat voivat nähdä blogin kirjoittajan lauantaina illansuussa televisiolähetyksessä.

Sunnuntaina saatan raportoida asiasta tarkemmin.

Adventin valot

Joulun odotus saa ihmiset yltäkylläisyyden aikoina ostamaan hullunlailla valosarjoja ja muita herkkiä kapistuksia naapuruston riemuksi. On taas aika, jolloin kotimatkalla töiden jälkeen voi nähdä valobambin sohjossa seisomassa.

Pahimpia ovat ne räikeän siniset valomatot, joita muutamat naapurit ovat heitelleet orapihlaja-aitojensa päälle niin kuin alkuasukaskalastajat luontodokumenteissa heittelevät pyydyksiään laguniin rannalla.

Lähitienoilla on lisäksi muutama sellainen residenssi, jonka räystäät ja päädyt on nauhoitettu monivärisillä vilkkuvilla valoköysillä. Näissä bordelleissa kaiken lisäksi asutaan ja ilmeisesti myös nukutaan. Valosaaste sykkii ja kimaltelee samalla tavoin kuin Pigalle. Tiedän, sillä olen käynyt kävelemässä sielläkin.

Minä laitan takapihan pieneen kuuseen värittömän kynttiläsarjan. Se riittänee. Siitä on jo puolet lampuista palanut, mutta sen mukana tunnelmakin on vain parantunut.

En kirjoita tänään enempää, sillä valojutuilla varmasti loukkaan jotakin ihmistä, joka pitää runsaista ja värikkäistä valoista. Voin vakuuttaa, että moniarvoisessa yhteiskunnassa voitte vapaasti ostaa niin paljon kuin haluatte ja niin räikeitä kuin pystytte. Mutta sen voin sanoa, että olet vähemmistöä tässä valoasiassa. Useimmille riittää vähän vähempikin.

Toinen syy on se, että minä joudun tekemään nyt leipätyötäni aamuin illoin , päivin ja vähän jo öin. Luoja ja koulutusohjelmapäällikkö ovat siunanneet minua taas runsain mitoin tässä työ asiassa. Perjantaina pitäisi taas olla tentissäkin osoittamassa osaamistaan. Keskiviikkona menen taas toiseen oppilaitokseen koko päiväksi. Viimeksi siellä opiskelija heittäytyi kesken luentojen lattialle makaamaan. Elän jännityksen vallassa, mitä ihanaa tapahtuu nyt keskiviikkona.

Tällä viikolla olen sen vuoksi vähän äreällä päällä. Olen väsynyt, stressaantunut ja änkyrä. Tänään jo kahvipöydässä sanoivat, että olen epätoivoisen näköinen.

Toisaalta , nyt on mennyt hyvin. Helvetin hyvin. Sairastuin tällaisessa hässäkässä marraskuun 26 päivä klo 16.30 kolmetoista vuotta sitten. Kun viisi päivää vielä rämmitään tätä pimeyttä eteenpäin, voi huokaista helpotuksesta. Lepakkojahdin vuosipäivä on jälleen ohi. Sitten voisi yrittää kirjoittaa jälleen jotain iloista ja hassua.

Millaista on olla lepakko ?

Emme voi päätellä sitä, miltä tuntuisi olla lepakko.

Vaikka tietäisimmekin kaiken lepakon aivoista ja vielä sen, että lepakon aivoissa tapahtuu tiettyjä prosesseja kun se käyttää kaikuluotaintaan. Tämä tekee subjektiivisesta kokemuksesta – tietoisuudesta- erittäin salaperäisen.

Emme voi päätellä sitä, miltä tunntuisi olla kansanedustaja Hakkarainen Helsingissä.

Vaikka tietäisimmekin kaiken Hakkaraisen aivoista, ja vielä sen, että Hakkaraisen aivoissa tapahtuu tiettyjä prosesseja kun hän antaa lausuntoja medialle. Tämä tekee subjektiivisesta kokemuksesta – tietoisuudesta- vieläkin salaperäisemmän.

>Asteikot ja ihmettelyä

>

Minun korvaani ei oikein iske tämä magnitudi. Se kuulostaa enemmänkin sinfonian osasen nimeltä, taikka amplitudin tuhannen kertomalta.

Minä kuulun sukupolveen, jolle asiat ovat selviä vapaalla Richterin asteikolla. Se on asteikko, jolla ei ole ylärajaa.

Huomaattekos, muuten, että monet näistä mannerlaattojen rajapinnoista ja törmäysvyöhykkeistä ovat olleet tiheästi asuttuja, aikojen alusta lähtien. Tällaiset vakaat, turvalliset graniittipedit ja järistysvapaat vyöhykkeet ovat jääneet asuttamatta ja saivat odottaa kymmeniä tuhansia vuosia meitä suomalaisia.

Miksi ihmiset ovat tunkeneet jo esihistoriassa asumaan alueille, jossa alinomaa voi tulla tuhkaa ja tulikiveä niskaan ? Missä maa järkkyy ?

Sanovat, että juuri näillä alueilla kaiken sorttiset metallit ja muut ainekset olivat nousseet ylös kätköistään , ihmisen helposti löydettäviksi ja muokattaviksi. Siksi jo silloin teollinen, tai paremminkin pienteollinen yrityshautomo – toiminta hakeutui vaarasta välittämättä juuri noille paikoilla.

Andeille, Meksikoon, Italiaan, Kreikkaan ja Maltalle.

Vapalla Richterin asteikolla- levy on muistaakseni erään baskeripäisen herrasmiehen single-levyn a- puoli. Tämä herrasmies ja hänen puolueensa kiristelevät näinä päivinä hampaitaan. Suomeen on tulossa nimittäin vaalit.

Moni vähän huonommallakin puheenlahjoilla varustettu Vihreät- liikkeen kansanedustajaehdokas taatusti tulevina päivinä nauttii ja siunaan satumaista tuuriaan. Puolueen lähes varma tappio on muuttumassa varmaksi voitoksi. Äänestäjiä tulee kaikista puolueista, mutta etenkin vasemmistosta. Vihreille tuli nyt vaaliraveihin sellainen Charme Asserdal, että heikompikin hevosmies pärjää. Nyt ei tarvitse muuta kuin pitää ohjasperä lyhyenä, etteivät sotkeudu pyöriin ja sitten vain päästää. Vihreiden ei nyt kannattaisi omasta päästään möläytellä mitään.

Uusia energiakeksintöjä odotellessa rutistamme edelleen muniamme. Libyan kapinalliset ovat nyt samassa asemassa kuin Suomi talvisodassa. Despootti kummajainen painaa sotavoimillaan päälle ja muu maailma hyrisee altavastaajan puolesta myötätuntoa. Mutta pyssyn pyssyä ei ole aavikolle roudattu. AWAKS – koneet valvovat, että kukaan muukaan ei vie sinne kättä pitempää. Harvoin on ketään unohdettu näin totaalisesti.

Siirtymävaiheeseen tarvitaan kaikki mahdollinen öljy. Maaöljy, palavakivi, palmuöljy, kalamaksaöljy, pikiöljy ja vielä tarvitaan kaikki maailman helokkiöljykapselit, että selviämme sinne asti, kun on keksitty korvaavia energianlähteitä.

Sorry, ehdin taas ottaa iltalääkkeet. Niillä lääkkeillä on se ominaisuus, että ne tuovat unen, eli vievät tajun. Samalla ne saavat kuitenkin aikaan eufoorisen olotilan, jossa mieleen juolahtavat asiat ovat nekin tajuttomia.

Pahoittelen, että en ole ehtinyt kommentoida kaikkia kommentteja. On vähän kiireitä. Työpäiväni on nykyään tarkalleen 12 tuntia. Unta olen yrittänyt ottaa 6 tuntia. Kaikkeen muuhun jää vain kuusi tuntia.

Ps.
Kolme päivää ilman television katselua. Eikä tee edes heikkoa.

>Sekaisia ajatuksia

>

Demarien uusi puoluesihteeri on poistattanut oven. Nyt on kepeä kaikkien tulla ja mennä. Roikkuva täkänä tai röijy oviaukossa olisi kenties ollut sopiva siirtymäajan välimuoto, jonka avulla toverit puoluetoimistossa olisi totutettu uuteen johtamiskulttuuriin.

Normaalistihan ovettomat tilanteet on usein liitetty esimerkiksi ylioppilaskokeiden pissituokioihin, vangin tottumukseen siihen, että joku sulkee aukon hänen puolestaan ja sitten tietenkin välimerelliseen atrium-sisustuskulttuuriin. Jungerin tapauksessa tilanne saattaa johtua myös siitä, että hän tähyää jo uusia haasteita. Siinä on nimittäin mies, joka ei enää julkisuutta ja vaalirahaa tarvitse. Eivätpä kulu saranat ainakaan.

Puoluesihteeri Jarmo Korhonen sitä vastoin näyttäisi pysyttelevän yhtä itsepintaisesti Kepussa kiinni kuin se kuuluisa piip Junttilan talon seinässä.

Vain Paavo V. voisi olla omahyväisyydessään yhtä kova nahkainen, kuin tämä Korhonen, ja näyttää siltä, että hän todella onkin. Hänen matkailuyrityksensä pihaan on nimittäin vihitty toimintarakennus, jonka ulkomuoto muistuttaa erehdyttävästi kirkkoa. Piispa ei sentään vihkinyt sitä Paavon omaksi pyhätöksi.

Olen ajanut autolla tänään useita satoja kilometrejä Etelä-Pohjanmaata ristiin ja rastiin, joten ymmärrätte varmaan, miksi väsyneen miehen suusta tulee väsyneitä ajatuksia. Ajatukset tökkivät myös siksi, että huomenna illalla joudun aloittamaan tapiseerauksen, eli seinäpapereiden liisteröinnin.

Kuvio on epämääräistä syheröä, joten kohdistamisen ongelmaa ei ole. Enemmänkin taitaa olla miehessä uskonpuutetta. Kaikki aikaisemmat ovat seinissä kyllä pysyneet, joten tekniikassani ei ole mitään operatiivisesti pielessä. Enemmänkin on kyse siitä, että työ on vähän vastenmielistä.

Tai oikeastaan kyse taitaa olla siitä, että tapetoinnin yhteydessä miehen kätevyys ja käden taidot jäävät vuosiksi kaikkien nähtäville. Jos kirvesvarresta tulee susi, sen paikka on saunan kiukaan pesässä. Jos tapetointi menee sössimiseksi, virheet paistavat olohuoneen seinillä.

ps.

Blogin sisällön epätasaisuus ja julkaisujen epäsäännöllisyys viime päivinä ovat johtuneet siitä, että parin viikon aikana olen ajellut rapiat 5000 km autolla , kun olen käynyt seuraamassa nuorison sopeutumista työelämään. Työpäivät ovat alkaneet yleensä jo kello 6 ja päättyneet 12- 13 tunnin kuluttua. Autolla ajaminen on alkanut maistua puulta. Sen huomaa siitä, että tapetointikin on ruvennut miestä kiinnostamaan.