Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Kategoria: Kasvatus ja oppiminen

Kiltit pojat jäävät helposti ilman

Puhuin tänään nuorisolle normeista, niiden noudattamisesta ja lopuksi vielä niiden noudattamatta jättämisestä. Viimeinen osio tuntui heitä kiinnostavan erityisen paljon. Ja kun kiinnostusta oli, ohjailin heitä taitavasti sopivilla virikkeillä kohti ansaa ja varsinaista kohdetta. Ja he kipittivät sinne mielen pikku jaloillaan pahaa aavistamatta, aivan sotaministeri Stefanin lailla.

Puhuimme siis rikollisuudesta, sen synnystä ja sen ilmenemismuodoista ja lieveilmiöistä. Esittelin Janne Kivivuoren – kriminologian tutkijan – hengessä aitoja ja relevantteja syitä siitä, miksi joku ihminen ryhtyy rikkomaan normeja ja jatkaa sitä yhteiskunnan huolehtimisesta huolimatta. Jatkaa sitä, kunnes joutuu kiven sisälle homoseksuaalin kassakaappimiehen sellikaveriksi.

Vähän vielä maalailin heidän eloaan sellin hämärässä jukkaraitanen –tyyliin, kunnes viimein yksi johdattelun kohteena ollut opiskelija älysi kysyä sen kysymyksen, johon olin heitä johdatellut melkein puoli tuntia.

Miksi naiset rakastuvat renttuihin ?

Miksi murhamiehen postilaatikko pursuaa vankilan toimistossa vaaleanpunaisia rakkauskirjeitä ? Miksi linnakundilla on sitä kovempi flaksi, mitä enemmän on tullut kakkua ?

No, nuoriso oli tietenkin kauhuissaan, kun kerroin heille, että naisen evoluutio kehittyy niin hitaasti, että edelleen, huolimatta teollisesta vallankumouksesta ja 300 vuoden kehityksestä, naaras haluaa valita jälkeläisilleen mahdollisimman pystyvän isän puolustamaan heitä sapelihammastiikereitä, keihäsmiehiä ja naapuriheimon setiä vastaan. Nämä linnakundit ovat näyttäneet kykynsä jo sillä saralla ja me muut, villaslipovereissa ja vakosamettihousuissa kirjallisuustiedettä opiskelevat jäämme lehdelle soittelemaan.

Nuoriso katseli minua kauhuissaan.

No, minä olin saanut aikaan sen ihmeen, että heidän jakamaton mielenkiintonsa kohdistui nyt minuun. Ja kun niin joskus harvoin käy, on syytä takoa, kun rauta on kuuma.

Esitin heille retorisen kysymyksen; ja mistäs näitä renttuja sitten tulee ?

Nuoriso esitteli valistuneita arvauksia, minä myöntelin, mutrustelin huuliani ja törkin vastaväitteillä heidän hypoteesinsa alas. Totta on, myönnetään, että jos vanhemmat piiskaavat koivuniemenherralla lasta säännöllisesti, mahdollisuus rikoksentielle on noussut.

Minä toin heille kuitenkin uuden näkökohdan. Ulospäin suuntautuneet ekstrovertit ihmiset elävät täällä maailmassa elämää, jonka aikana he luonteensa mukaisesti jatkuvasti etsivät voimakkaita kokemuksia ja tunnereaktioista, sillä ekstroverttiys suorastaan vaatii niitä, jotta tämän kaltainen ihminen voi olla onnellinen.

Kun tämmöinen ulospäin suuntautunut ihminen sitten alituisesti metsästää näitä kokemuksia ja tunne – purskeita, hän on keskimääriin innoverttia vähän suuremmassa vaarassa harhautua rikoksen poluille, kun tavallinen normatiivinen elämä ei aina heille niitä kicksejä ja säväreitä tarpeeksi anna.

Sanoin nuorisolle, että ei tule tämä asia tenttiin. Kaduttaa hieman hellämielisyyteni. Minua hivelee ajatus siitä, että tentissä olisi kolme kysymystä tyyliin: Lyhyet esseet: Vastaa erillisellä paperilla. Kysymys 1. Miksi naiset rakastuvat renttuihin 6 p.

Kun sellaisen paperin jättää sopivasti ajelehtimaan monistuskoneen päälle, on mahdollista, että työyhteisö ryhtyy tomeriin toimiin, jotta allekirjoittanut pääsisi työeläkkeen työkyvyttömyyseläkkeelle ennen kuin tänään Helsingissä sovitut eläkeuudistuksen eläketurvaa heikentävät yksityiskohdat koskevat minua.

Didaktiikka ja tieteen filosofia

” Konstruktivistit keskittyvät liiaksi tieteellisen tiedon satunnaisiin ja idiosynkraattisiin ulottuvuuksiin. Kostruktivisti kuvaa tieteellisen tiedon liian paikallisena. Konstruktivistit unohtavat, kuinka tärkeää on jaettu taustatieto, jota vastaan tieteilijöiden toiminta laboratorioissa saa merkityksellisyytensä. Jotta heidän toiminnallaan ylipäätänsä olisi jokin merkitys, täytyy sillä olla jokin laajempi yhteinen tausta.”

Näin sanoi Gad Freudenthal vuonna 1984.

Ja mitä tahansa minulta perjantaina Joen kaupungissa kysytäänkin tentissä, yllä olevan tekstin meinaan kirjoittaa vastaukseksi. Koko 230 – sivuisen tenttikirjan teksti ei tuosta näytteestä oleellisesti eroa, joten luotan siihen, että tentaattori on ilahtunut tekstistäni ja on samalla vakuuttunut siitä, että olen opukseen tutustunut.

Aikoinaan kasvatustieteen tenteissä sovelsin samaa menetelmää vähän muunnellusti.

Kysyi tentaattori mitä tahansa, minä kirjoitin konseptin täyteen tajunnanvirralla mielessäni pyöriviä kasvatuksellisia totuuksia. Kun olin vastauksen kirjoittanut, laitoin kynän pois ja luin tuotoksen. Jos lukemiseni jälkeen ymmärsin jotain kirjoittamastani, pyyhin kaiken pois taikka laitoin paperin suttupaperiksi.

Ja aloitin vastaamisen uudelleen. Näin jatkoin niin kauan, että viimein edessäni oli kirjoittamani teksti, josta en kertakaikkiaan ymmärtänyt yhtään mitään. Sitten vain nopeasti kynät penaaliin ja paperit nippuun ja tentistä ulos. Menetelmä tuotti pääsääntöisesti kiitettäviä arvosanoja.

Perjantaina kokeilen metodia jälleen, nyt tieteen filosofiaan.

Tervetuloa lukijaksi, Margit Nieminen. Täällä on normaalisti vähän pitempiä tekstejä aj vähän vähemmän sekavia. Nyt on kuitenkin kevät, perjantaina tentti ja angs päällä. Välittäjäaineet tanssivat päänupissa foxtrottia ja teksti sen mukaista. Yritän ryhdistäytyä, jahkaa pääsen taas normaaliin olotilaan. Toivottavasti viihdyt !

KAVI vai KEPO

Tänään voisi hyvin ryhtyä taas merkittäviin tekoihin ja tapoihin, sillä jotenkin ihmispoloiseen ja iskostunut sellainen asia, että vain vuoden vaihteessa tehdyillä päätöksillä on erityistä hohtoa ja kantavuutta. Kukaan ei oikein usko ihmistä, joka aikoo pitää elokuun 17. päivästä lähtien tipattoman jakson, jonka pituus on 48 vuorokautta. Tupakin sauhuttelua ei voi lopettaa marraskuun kolmantena päivänä, eikä tinaa voi valaa toukokuun 6. päivä.

Rakettien suhteen valtiovalta ja kunnalliset päättäjä ovat rajanneet yksilön mahdollisuuksia melkoisesti. Hyvä niin. Eilenkin pauke oli mitä melkoisin. Räiskiminen ja paukuttelu tuntuivat keskittyvä juuri niille alueille, joissa rakennuskanta koostuu pääasiassa kunnan vuokrataloista. Kunnanisien olisikin harkittava minusta tulevaisuudessa tarkasti sitä, olisiko syytä ollenkaan rakentaa vuokrattavia kerros- ja rivitaloja.

Kas…. sarkasmi se jo teroittaa lehtorin kynää. No, en ole luvannut tehdä juuri mitään kirjoittamiseen rajoituksiin liittyviä lupauksia. Päinvastoin. Olen tiivistämässä tahtia ehtiäkseni sille viimeiselle rajalle. jonka jälkeen päättävät instanssit ja virkamiehet alkavat kiinnostumaan ip – numerostani ja persoonani lääkityksestä. Ruumiillisia voimia kun luoja ei ole suonut, pakko on edelleen pullistella kirjaimilla.

Päivä kerrallaan siis. Huomenna lupaan mennä töihin. Huomenna lupaan harjoitella työntekoa. Ensi viikolla mieleni tekisi tehdä vähän muutoksia joihinkin työrutiineihini. Sellaista olen pohtinut, mutta en tiedä, riittääkö uskallukseni vielä siihen. Olen nimittäin pitkään jo miettinyt sitä, että ryhdyn tekemään luennoistani ainutlaatuisia ja ainutkertaisia performansseja, joihin ei enää paluuta ole.

Olen miettinyt sitä, että ryhtyisin tuhoamaan luentomateriaalia välittömästi luentojen jälkeen. Kun Power Point sammuu valkokankaalla, kysyn, onko kellään mitään kysyttävää , ja ellei ole, painan deletointinäppäintä ja muistitikusta katoaa kyseinen tiedosto. Tiedot jäisivät Moodle- järjestelmään siksi aikaa, kunnes asiasta järjestetään tentti, jonka jälkeen poistan ne myös sieltä. Asiasta ei jää mihinkään mitään jälkeä. Tai… no tietenkin Moodlen varmuusnauhakopioihin, mutta virallisesti kaikki hävitetään ikiajaksi.

Opiskelija voi ottaa asiasta haluamansa tiedon ja aineiston, mutta sen jälkeen ei asiaan enää paluuta ole. Opetus olisi aina ajankohtaista. Vanhentunutta aineistoa ei olisi olemassa. Valmistunut opiskelija ei voisi vedota paskaopetukseen, sillä paskaopetusta ei enää ole missään olemassa. Opiskelija olisi omillaan alati muuttuvassa ja turbulenttisessa maailmassa. Maailmassa, jossa totuudet vaihtuvat muutaman päivän välein. Maailmassa, jossa totuudet kestävät ajan hammasta viikosta puoleen vuoteen.

Näin taidan tehdä ensi viikolla. Sitä mukaan kun opetuksessa edetään, hyllystä mapit roskikseen lentävät ja muistitikut tyhjenevät. Täytän tänä vuonan jo 58 vuotta. Jäljellä olevat vuodet osaan puhua vanhoja muisteluksia ja hyviä tarinoita, vaikka yhtään PP esitystä ei tikulla varastossa olisikaan. Nytkin olen osannut kirjoittaa tänne puutaheinää päivittäin viiden vuoden ajan. Miksei se siis onnistuisi seuraavien viiden vuoden aikanakin.

Ja varsinkin, kun tähänkin asti olemme joutuneet tekemään uuden opetussuunnitelman joka ikinen vuosi, kuten joudumme tänäkin keväänä tekemään. Tällä kertaa asiat menevätkin nyt vähän toisin. Voi sitä riemua, kun loppiaisen jälkeen pääsen tuhoamaan orjuuttavaa tietoa. Voi sitä riemua, kun loppiaisen jälkeen pääsen heittäytymään opiskelijoiden tavoin päivittäin tyhjän päälle, tuntemattomaan. Viiden vuoden kuluttua hyllyssäni ei ole yhtään mappia jäljellä. Muistitikulla ei ole yhtään PP-esitystä, eikä Moodlessa ole yhtään kurssipohjaa. Minä ryhdyn ensi viikolla noudattamaan opetuksessani KAVI – menetelmän( kannustava vittuilu) sijaan KEPO -menetelmää ( kerrasta poikki).

Eräs oppitunti

Tänään olin vieraileva luennoitsija toisessa oppilaitoksessa. Luennoin turvallisesta työyhteisöstä. Puhuin siitä, miten ihminen ja työ pitäisi yhteen sovittaa, jotta itkua ja hammastenkiristystä olisi vähemmän. Kuulijat eivät tienneet sitä, että oppitunnin aikana Suomessa tapahtuu 60 työtapaturmaa.

Kesken luennon eräs nuorimies laittoi itsensä rauhallisesti luentosalin lattialle selälleen makaamaan. Hänellä ei tuntunut olevan mitään sen suurempaa hätää, eikä kaatumatauti- kohtauksen oireita.

Jatkoin luennointia, mutta pidin nuorta miestä silmällä. En tosin nähnyt häntä kovinkaan selvästi, mutta kuulin sen, miten hän vihelteli ja rutisteli äänekkäästi muovista limonadipulloa. Välillä hän äänteli kuin vihainen kesy hautausmaan orava. Jotkut nuorista naisista vastailivat hänelle samankaltaisella naksutuksella.

Siirryin opiskelijakeskeiseen työskentelyyn ja kysyin luentosalilta, mitä tarkoitetaan riskikartoituksen yhteydessä sillä, että riski on sietämätön ja sen toteutumismahdollisuus on suuri ?

Kukaan ei osannut vastata minulle esimerkillä. Lopulta lattialla makaavaa nuorimies nosti vasemman jalkansa suoraa ylös. Annoin Jalalle puheenvuoron.

En saanut vastauksesta mitään selvää, sillä jalan omistaja naksutteli edelleen voimakkaasti muovista pulloa. Muut opiskelijat piirtelivät muistiinpanoihinsa sydämenkuvia ja risti-nolla ruudukoita. Pari nuorta naista seurasi minua ja reagointiani.

Sanoin jalalle, että oikein hyvä ja valaiseva esimerkki. Asiaa voi todella lähestyä noinkin. Sanoin vielä, että nyt opettaja on tauon tarpeessa ja kymmenen minuuttia me kyllä nyt pidetään.

Opiskelijat valuivat raittiiseen ulkoilmaan. Jalka jäi lattialle makaamaan. Minä menin pihalle myös. Kun ohitin Jalan, hän katsoi minua maasta suoraa silmiin ja hymyili rauhallista ja viatonta hymyä.

Lapsettomuus periytyy

Opetusministerimme ei ole ottanut tähän kantaa.

Mutta sitä vastoin opetusministeri on syksyn kynnyksellä huomannut sellaisen asian, että koulutus periytyy. Yliopistokoulutuksen saaneiden lapset pääsevät useammin yliopistoon kuin niiden lapset, joiden vanhemmat ovat käyneet jotain alempaa opinahjoa.

Näinä kauhistuttavina aikoina opetusministeri ryhtyy poistamaan tätä epäsuhtaa. Hän tulee omin lupaustensa mukaan pyrkimään vähentämään koulutuksen periytymistä.

Ensi keväänä tiedekunnissa onkin jo kiintiöt niille toisen asteen opinnot suorittaneille, joiden vanhemmat ovat opiskelleet Murikka- opistossa. Varsinkin oikeustieteiden, teoreettisen fysiikan ja arkkitehtuurin opintoihin on saatava tällaiset kiintiöt.

Edellinen opetusministeri ehdotti pääsykokeiden poistoa. Tämä nykyinen haluaa sisäänpääsyn kriteeriksi vanhempien sosioekonoomisen taustan, negatiivisen korrelaation suhteessa.

Täällä periferiassa ei tule taas lehtorille uni simmuun ensi yönä. Jos lapset vielä haluavat opiskella lisää yliopistossa ja hankkia toisen ammatin, minun on syytä ryhtyä laskemaan omaa sosioekonoomista asemaani kiireen vilkkaan, jotte he pääsevät eteenpäin elämässä

Minun on hakeuduttava Lassila Tikanojan firmaan paskakuskiksi, ryhdyttävä ryyppäämään rankasti ja hankittava itselleni linnatuomio. Niin muodoin voisi olla mahdollista, että lapseni saisivat sosioekonomisia hyvityspisteitä sisäänpääsykokeissa ja ekonominen säätykierto voisi jatkaa kulkuaan.

Näiden kotimaisten päättäjien touhut ovat ilmeisesti ylittäneet jonkin maagisen saturaatiopisteen. Tänään nimittäin näin sen ihmeen, että Liisa Jaakonsaari tuohtui omalle puolueelleen ja valtiovarainministerille.

Saamme monet makeat naurut vielä tulevana talvena. Meillä on hallitus, joka roikkuu toistensa kurkuissa, ennen kuin edes istuntokausi on pyörähtänyt käyntiin. Mahtaa keskustalaisia ottaa pattiin, kun mihinkään väliin ei pääse , eikä ehdi piruilemaan.

Nämä poliittiset koukerot ovat niin kammotatvia, että taidan ryhtyä kirjoittamaan tänne ihan jotain muuta. Alan boikotoimaan tuommoista menoa.

Tentti

Minulta kysyttiin tentissä syyllisyydestä. Ajattelin vastata, että kyllä, tunnen syyllisyyttä, koska en ole lukenut kunnolla, enkä luentosarjaa käynyt kuuntelemassa.

Toisessa kysymyksessä kysyttiin katumuksesta, tahallisesta katumuksesta ja vastuusta. Siihen vastasin, että kyllä kaduttaa. Huomasin samalla, että Etiikka, filosofia ja tämä muu möhnä ovatkin semmoinen nokkospensas, johon minun ei olis ollenkaan pitänyt laittaa päätäni.

Tahallisen katumuksen kohdalla kerroin vastauksessani papista, joka ei oikein osaa lohduttaa seurakuntalaista synnintunnossa ja katumuksessa. Niinpä pappi menee kapakkaan, juo päänsä täyteen ja viettää lopun yötä siihen, että etsii sylillisen lämpöä itselleen.

Sen jälkeen, tahallisen katumuksen syövereissä pappi tajuaa, millaista on aito katumus ja synnintunto. Tämän jälkeen hän osaa auttaa seurakuntalaisia paremmin asiassa.

Jos minä tästä tentistä läpi pääsen, voi käydä niin, että innostun tästä problematiikasta ja tästä oppiaineesta. Muussa tapauksessa taidan valita itselleni uuden sivuaineen. Vaikkapa geologian.

Heräämisiä

Naisopiskelija tuijotti minua koko päivän hymyttömänä ja ilmeettömänä. Hän seurasi luentoja, tekstaili välillä puhelimella, mutta kertaakaan en huomannut hänen kasvoillaan mitään tunteita. Hän tuijotti minua melkein 8 tuntia, melkein ilmeettömänä.

Lounaan jälkeen hän nukkui hetken silmät kiinni. Hän katseli eteensä jossain silmäluomiensa takana, mutta hänen päänsä oli pystyssä ja hänen ryhtinsä moitteeton. En nähnyt hänen silmiään puoleen tuntiin.

Puhuin, mutta mietin samalla, missä hän oli nyt käymässä ? Mitä kuvia hän juuri nyt katseli. Mietin, saanko minä edes hetkeksi horjutettua hänen kivikasvojaan. Olinko oikeutettu siihen ? Päätin että olin.

– Onko teillä kellään kotona kissaa ?

Nuoren naisen silmät rävähtivät teevadeiksi. Hänen kätensä nousi koti luokkahuoneen kattoa ja hänen silmissään oli äkkiä kiiltoa. Joku nuorimieskin nosti kätensä. Ajattelin, että voi paska, mihin tämäkin tuntematon polku johtaa.

– Kun silitätte kissaanne viikonloppuna kotona sylissänne, silittäkää hartaasti ja pitkään. Kun sitten koskette sormellanne kissanne nenänpäätä, välissä ponnahtaa kipinä, jossa jännitettä on 20000 volttia.

Sanoin kaikille yhteisesti, että kummallisinta siinä kaikessa on se, että kissa ei kuole. Se selviää. Silittäjäkin selviää. Kysyin kaikilta yhteisesti, miksi kumpikaan ei kuole.

Kaikki olivat jo hereillä, mutta kukaan ei halunnut vastata. Sanoi kaikille yhteisesti, että syy on se, että kissassanne ei ole tarpeeksi tehoa.

Poweria.

Ajattelin, että teatterikouluun sitä olisi pitänyt lähteä. Ajattelin, että tästä on nyt päästävä jotenkin horjuvaa aasinsiltaa myöden taas kovalle maalle.

Nuori nainen katsoi minuun herkeämättä seuraavan puolen tunnin ajan. En palannut kissaan enää. Puhuin vaihteeksi asiaa. Annoin kissan nyt kehrätä silityksen jäljiltä kuulijoiden mielikuvituksessa. Jäin sillanpieleen notkumaan ja annoin luokan ihmetellä aasia, joka höynäytti heidät hereille, mutta ei suostu jatkamaan.

Ajattelin, että seuraavalla tunnilla nainen ei uskalla ummistaa silmiään hetkeksikään Ja jos ummistaa, minä kysyn, onko kenelläkään mopoa, ja että kuinka voimakas kipinä mopon sytytystulpassa hyppää ?

Ja kuka sitä mopon sytytystulppaa hieroo.

Huomenna juttu on jo levinnyt nuorison keskuuteen. Arvaan, että huomenna narsistiset tunteeni taas tanssivat fokstrottia, kun lounaalla huomaan nuorison tuijottavan ruokalassa itseäni ja supisevan toisilleen.

Voi olla, että muutaman viikon taas jaksavat.

>Kotomaisen työn leima …. junalautta saatavana !

>

Pidin tänään lukuvuoden huonoimmat luennot. Ylivoimaisesti huonoimmat. Pidin tänään ehkä koko elämäni kolmanneksi huonoimmat luennot. Että piti tämäkin kokea !

Kun Satakunnassa aikoinaan joku oli sellainen henkilö, jolta työt eivät tahtoneet luistaa ja työn jälki oli kauhistuttavaa, taikka epäkelpoa, sanottiin, että tuloksena oli närp. Se on suomeksi ”susi”.

Jos vuolit pajupilliä, ja sait kuoren hyvin irtoamaan rungosta, mutta järjettömyydessäsi vuolit pillin pesän liian syväksi, jolloin ääni katosi ja pilli pahimmassa tapauksessa katkesi, sanottiin, että tuli närp.

Tänään tuli luennoista ihan sudenkuraa. Sanoin sen nuorisolle, mutta he lohduttivat minua, että en minä mitään oppilaitoksen ennätystä aikaan saanut. En vain ymmärrä, miten minä kehtaan näyttää samalle aikuisryhmälle naamaani torstai-aamuna.

Jokainen meistä tietää ja tuntee sen, kun epäonnistuu. Keihäsmies astuu heittonsa yli, tai jos ei astu, niin heittää keihään pituushyppypaikalla astelevan toimitsijan pikkutakin taskusta läpi. Moukarimies voi tempaista lekan katsomoon. Mäkimies voi jäädä hotelliin.

Olen minä tavannut kirvesmiehen, joka silmää räpäyttämättä teki meidän apukeittiöömme pesukoneelle pistorasian reiän laatoitukseen 2 cm liian suureksi ja täytti sen ylimenevän kolon edelleen silmää räpäyttämättä silikonilla.

Olen minä nähnyt ilmielävän kirvesmiehen, joka jakoi peltikaton alusruoteet 100 metriä pitkään rivitaloon niin, että kun pellit ruuvattiin kiinni, ruuvit osuivat sentin päähän ruodelaudan reunasta.

Elämäni mieleenpainuvin huonon työn biennaali oli nuorena miehenä se, kun porasin Pioner- kallioporalla reikää ojan pohjalla olevaan vedenalaiseen kallioon, ja osuin vanhaan reikään, jonka humalainen panostajatoverini oli ladannut täyteen dynamiittia ja varustanut vieläpä sähkönallilla, mutta unohtanut kytkeä edelliseen kenttään.

Oli pikkuisen lähellä se, että teillä olisi joku toinen blogin kirjoittaja tässä.

Huono työ naurattaa joskus, jos et satu olemaan maksajana, taikka et joudu hengenvaaraan, etkä menetä sen vuoksi työpaikkaasi. Pääsääntöisesti kuitenkin huono työ harmittaa ja vihastuttaa. Varsinkin toisten tekemä huono työ. Minua harmittaa ja hävettää myös oma huonotyöni.

Meidät lehtorit on koulutettu hyvään työhön. Me olemme auskultoineet. Normaalioppilaitokset ja muut erikoiskoulut, jotka auskultointeja järjestävät, tekevät kaikkensa, jotta opettaja etääntyisi arkisesta työstä ja eläisi realistista elämää oppilaitoksessa. Omaan oppilaitokseen palattuaan moni nuori opettaja joutuu kamppailemaan puolikin vuotta, ennen kuin auskultoinnin traumat ovat edes auttavasti kadonneet ja voi keskittyä itse substanssiin.

Mutta minua ….tuttaa ankarasti edelleen. En voi sietää sitä, että leväperäisyyttäni, laiskuuttani ja väsymyksestä taantuneena luimistelin tänään luennot läpi kehnosti ja selkärangattomasti.

Säälikää miestä. Jos teillä on kertomuksia kelvottomista opettajista, voitte täyttää kommenttilaatikon niillä. Semmoinen ilahduttaisi minua ja saisi oloni vähän paremmaksi. Jos kommenttilaatikko pysyy tyhjänä, pidän kaikki loppuviikon luennot lukemalla suoraa tekstiä kirjasta hitaaseen tahtiin ja määrään opiskelijat kirjoittamaan saneluni mukaan.

Jos kerran minulla on paha olo, niin helpottaa se vähän, jos myös opiskelijoilla on paha olo.

>Sosiaaliset suhteet

>

Minä teetän jokaisesta opiskeluryhmästäni yksinkertaisen sosiogramman. Se auttaa opiskelijoita ymmärtämään ympärillään olevaa todellisuutta, tajuamaan asioiden muodon ja laadun, sekä auttaa heitä lukemaan eteen tulevia ryhmiä ja niiden dynamiikkaa.

Minä piirrän tämän häkkyrän heille ja esitän sen tietenkin nimettömänä. Taustakysymyksenä käytän pääasiallisesti kysymystä, jossa pyydän heitä nimeämään kolme heille tärkeintä kommunikaatioyhteyttä ?

Piirrän itsekseni sitten häkkyrän ja lopuksi pyyhin nimet pois. Seuraavalla kerralla analysoimme kuviota yhdessä. Voitte uskoa, että kerrankin minulla on tarkkaavaisia opiskelijoita.

Kuten huomaatte, jotkut jäävät kuviossa orvoiksi. Kukaan ei ole ilmoittanut heitä kolmen tärkeimmän kommunikaatiosuhteen joukkoon. Toisille taas nuolia saapuu vaikka kuinka. Kuviosta voi löytää helposti myös kiinteitä pienryhmiä. Usein sellaisen pohjana on asumiseen tai kuljetuksiin liittyvät tekijät.

Tällainen piirros ei anna mitään kuvaa suhteista opintojen ensimmäisellä viikolla. Silloin muodostunut kuvio muistuttaa B- mielisairaalan suljetun osaston sosiogrammaa.

Puolen vuoden koossa olon jälkeen ryhmä on itsensä herra. On syntynyt alkeellinen me – henki ja ihmisten kanssa suhteet ovat vakiintuneet.

Alkuaikoina tein sen virheen, että kysyin opiskelijoilta sitä, kenetkä he ottaisivat haaksirikossa mukaansa autiolle saarelle. Siitä seurasi semmoinen veikeä tulos, että kurssin harvat naisopiskelijat saivat piirroksessa ympärilleen siiliä muistuttavan viiva-viidakon.

Sitten tein sen virheen, että pyysin heitä rakentamaan opettajien sisäisen normirakenteen. Siis rakenteen, josta näkyy, kuka vihaa ketäkin, kuka normittaa ketäkin ja kuka rakastaa ketäkin.

Tulokset olivat täyttä Wikileaks-kamaa. Talonmies poltti valvotusti kaikki asiaan liittyneet paperit ja kalvot. Opiskelijat kun ovat aika tarkkanäköisiä.

Olen miettinyt, että joskus olisi mukava tehdä näistä blogi -verkostoista samankaltaisia esityksiä. Piirtämisen voisi aloittaa vaikka sillä, että laittaa suuren paperin Kemppisen blogin ja ryhtyisi sitten katselemaan siihen linkittäjiä ympärille. Kuvio voisi olla aika väsyttävä ja monotoninen. Ehkä verkostoesitys jostain reunemmalta olisi kiintoisampi.

Olen saanut jälleen uuden lukijan. En oikein varmuudella tiedä, kuka on numero 72. Se saattaa olla Johanna. Tai sitten se on joku muu. Teitä on jo niin paljon, että menen sekaisin. Tervetuloa ! Toivottavasti viihdyt.

>Learning by doing

>

Lankomies on RISE:n miehiä. Hänen leipätyönsä on katsoa, että vankilassa konnat pysyvät kalterin takana ja siviilikonnat pysyvät siviilissä, kaltereiden ulkopuolella. Yhteiskunnan raadollisuutta vuosia seuranneena hänelle on muodostunut sellainen vakaa käsitys, että vain osa konnista joutuu häkkiin. Sivistyneessä vapaudessa kuljeskelee osa.

Työ on antanut hänelle monia taitoja. Jehovan todistajat häipyvät hänen oveltaan vilkkaasti, kukaan ei pölli hänen kaljaansa baarissa ja harva viitsii yrittää taksijonossa hänen kanssaan suukopua.

Toisaalta hänelle on muodostunut myöskin henkisiä taitoja. Hän tunnistaa nimittäin kadulta kävelijöiden joukosta ne, jotka ovat istuneet vankilassa. Hän ei siis pelkästään tunnista entisiä asiakkaitaan, vaan hän tunnistaa ihmisen , vaikka hän olisi istunut Ruotsissa Kumlassa, Sukevalla, Huittisissa, Köyliössä, Konnunsuolla, Keravalla taikka Kakolassa.

Sellainen taito on hämmentävä. Kun istumme kesäiltana terassilla ja katselemme kävelijöitä, tavan takaan hän nyökkää huomaamattomasti. Pöytämme vierestä kulkee konna, kukaties murhamies, enkä minä tunne edes kihelmöintiä ihollani. Olen kysellyt häneltä, osaisiko hän kertoa ohi kulkevista naisista, ovatko nämä kuinkakin tuhmia? Hän on väittänyt, että sen taidon oppivat vain Hämeenlinnan naisvankilan vartijat.

Ammatti siis opettaa monenlaista. Varmuutta, tulkintataitoa ja pärjäämistä.

Kotipitäjässä oli aikoinaan taksikuski, joka oli jämpti hiljainen ja siisti herrasmies. Harvoin hän sai Pobedallaan kyytiä Satakunnan ulkopuolelle. Yleensä ajettiin Lapissa ja Raumalla.

Kerran sitten kuitenkin kävi niin, että Kaukolan Ellillän isäntä oli saanut Suomen Maatalousseuralta jonkun brenikan, jota piti lähteä Helsingistä asti hakemaan. Kun Ellilän isäntä ei ollut oikein automiehiä, hän palkkasi reissulle tämän taksikuskin.

Matka sujui hyvin, kunnes saavuttiin Helsingin ydinkeskustaan. Taksikuski , Laaksosen Nesu, oli paljon ajanut kyllä Raumalla, mutta nyt hän tietämättään joutui alueelle, jossa oli paljon yksisuuntaisia katuja. Perille löytäminenkään ei ollut aivan kirkossa kuulutettu.

Ellilän isäntä oli kotona jälkeenpäin kertonut, että kyllä häntä vähän pelottikin jo se liikenne, kun Nesu ajoi pitkiä pätkiä yksisuuntaisia katuja väärään suuntaan. Nesu ei ollut juurikaan välittänyt vastaantulijoiden torvien törähtelyistä ja valon vilkutteluista. Hän oli tulkinnut asiat omalla tavallaan ja rauhallisesti eräällä yksisuuntaisella todennut asiakkaalle takapenkille:

– Kyll oikkiall tiell olla, mut taideta oll vähä myöhäs, kon kaikk tleva jo poispäi.