>Juhlan jälkeen

>

Viikonlopun jälkeen olo tuntuu haikealta. Ihmisen paluu arkeen on hidasta ja tuskallista. Ajatukset karkailevat yhtenään menneisiin päiviin ja tunnelmasirpaleita löytyy muistin lokeroista ja nurkkauksista.

Töihin tullessa huomasin, että joku muukin on unohtunut eilisiin tunnelmiin. Työpaikan lipputangossa roikkui velttona äitienpäivälippu. Myöhemmin tässä sitten on selvinnyt se, että tässä vaiheessa vuotta liputuspäiviä on runsaasti ja jopa perättäisinä päivinä.

Tänään liputammekin Timon, suuren Eurooppa-ystävän kunniaksi.

Tulevat opettajasukupolvet voinevat käyttää tätä päivää hyvänä esimerkkinä, kun he opettavat nuorille, mitä sivistyssanana ironia tarkoittaa.

Minä saatoin lauantaina tyttäreni avioliiton satamaan pitkin kirkon pitkää käytävää. Sellaisen asian muisteleminenkin saa aikuisen miehen kurkun karheaksi ja olon väriseväksi.

Selviydyin asiasta ilmeisen kohtuullisesti.

Myöhemmin onnistuin vielä tiivistämään kolmetuntisen puheeni 13 minuuttiin. Sitäkin pidettiin hyvänä suorituksena. Sain ihmiset itkemään ja nauramaan. Edelleen , uskoisin, että hyviä hääpuheen kriteerejä.

Vieraita oli monilta mantereilta ja useista maista. Hääautoa kuljetti portugalilainen nuorimies, jota boolimaljan lähistöllä illan myöhemmässä vaiheessa ryhdyttiin yleisesti kutsumaan Portugalin pääministeriksi.

Rauman kielistä laulelmaa kuultiin. Siitäkin hääväki liikuttui, vaikka eivät mahdollisesti ymmärtäneet sanomaa.

Epämääräinen rosvolauma ryösti jossain vaiheessa anopit. Heidät kuitenkin palautettiin sangen nopeasti, sillä olivat rosvojen piilopaikassa osoittautuneet määräilynhaluisiksi ja lisäksi erittäin persoiksi samppanjalle ja mansikoille.

Ja nyt minulla on tietenkin sitten kaihoisa olo. Juhlat ovat ohi. Nuoripari on näillä hetkillä saapumassa jonnekin tuntemattomalle pikkusaarelle Kreikan saaristossa. Ja aikovat olla siellä pari viikkoa. Tyttäreni suunnittelee nyt elämäänsä toisen miehen kanssa.

Nuorimies lähtee taas tyttöystävänsä kanssa huomenna viikoksi Irlantiin.

Haikeana yritän lohduttaa itseäni sillä, että ainakin meidän perheemme yrittää tukea nyt näitä Euroopan pikkuvaltioita heidän ongelmissaan.

Kuvan teksti on hääparin toisilleen pitämästä päiväkirjasta.

Tervetuloa lukijaksi Ananas. Toivottavasti viihdyt.

>Join ja hengitin savua

>

Riemukas pääsiäinen on ohi. En lukenut yhtään sanomalehteä, en katsonut yhtään television-ohjelmaa, enkä lukenut yhtään tenttikirjaa. Olo on enkelimäinen.

Sitä vastoin, olen maistanut 12 vuotta vanhaa irkku Jamesonia. Sitä vastoin olen ajanut erinomaisella hybridi-polkupyörällä, etsinyt ihan itse sähkövian ranskalaisesta henkilöautosta, lukenut Paul Austerin romaanin ja ollut pitkänäperjantaina mukana ortodoksisessa Kristuksen hautauksen muistojumalanpalveluksessa.

Ja kahdessa luterilaisessa messussa.

Olen niin itseäni täynnä, että puhkean kohta täyteen paiseita ja muutun ällöttäväksi ympäristölleni.

Mutta, upea kirja, upea polkupyörä ja upeaa viskiä.

Täpinöissäni olen tietenkin siitä, että olen seisonut puolitoista tuntia ortodoksisessa jumalanpalveluksessa. Miesten puolella. Tässä kirkkokunnassa on edelleen reilu meininki. Naiset seisovat vasemmalla puolella ja miehet oikealla. Sivulle ei vilkuilla.

Ortodoksit tekevät ristinmerkin eri tavalla. Ja monta kertaa. Edessä oleva mies teki 90 minuutin aikana ainakin 300 ristinmerkkiä. Hän teki sen pää – sydän – oikea olkapää – vasen olkapää järjestyksessä. Luterilaiset päättävät oikeaan olkapäähän.

Kirkkosalia suitsutettiin kahteen kertaan ja kerran käytiin ulkona ristinsaatossa koko porukka. Sitten tultiin taas sisälle ja ohjelma jatkui. Ortodokseilla oli kädessään tuohus, pieni kynttilä , ja siihen paperinen valumasuojus. He sytyttivät sen kynttilän toistensa kynttilöistä, välillä sammuttivat kynttilänsä ja taas , puolen tunnin kuluttua sytyttivät uudelleen.

Minä lähdin puolentoista tunnin jälkeen pois. Jalkani alkoivat puutua seisomisesta. Ohjelma alkoi toistaa itseään, enkä päässyt oikein sisälle enää siihen loppuun. Monet muutkin tulivat ja menivät.

Vaatteet tuoksuivat lauantaina suitsutukselta. Minusta tuntui, että jotain oli todella tarttunut matkaan alkukirkollisesta näytelmästä.

Sunnuntaina tehtiin vävymiehen kanssa ruokaa ja maisteltiin lisää savua.

Tänään savua on tullut enää ranskalaisen autovirityksen starttimoottorista. Se ei ole ollut erityisen pyhää ja toivottua savua. Sitä savua on siunailtu suureen ääneen ja se savu on saanut välillä jopa sielunvihollisen yrittämään pääsyä osalliseksi kaikesta.

>Kynttilät sammuvat tänään

>

En jaksanut tänään lähteä katsomaan sitä, miten kynttilä sammuu alttarilla. On aikainen lähtö liikkeelle. Muitakin tekosyitä oli.

Kävin kaupassa hakemassa iltapala-aineksia. Kohtasin matkallani monia, jotka olivat kovaa vauhtia matkalla kohti sammumista. Vaikka eivät ole ehtineet edes viimeiselle aterialle. On nautittu vain normaalit ruokajuomat.

Rukajärventie – elokuvassa on kohtuullisen upea pyhä ehtoollinen – kuvaelma. Luutnantti Perkolan ympärille on kokoontunut maalauksellinen joukko syömään. Taustalla näkyy järvi rikkiammutun rakennuksen seinäaukosta. Hetkeksi kauhu ja viha on väistynyt. Johtaja jakaa leipää oikealle ja vasemmalle.

En ole tavannut koskaan Pentti Perttulia. Perttuli on Satakunnassa kuuluisa mies. Hän oli Säkylän sokeritehtaan toimitusjohtaja. Hänen sotatarinansa oli meille tuntematon. Vasta kun Antti Tuuri kirjoitti sen ylös, havahduimme, kuka tämän keskuudessamme oleva on.

Olen itse matkalla muutaman päivän. En ole täällä blogi-maailmassa keskuudessanne. Siksi toivon hyvää ja rauhallista juhlaa kaikille

>Invocavit

>

Se on sitten paastonajan ensimmäinen sunnuntai. Ajankohtainen sisältö päreelle olisi kiusaus. Tänään tunnin päästä kirkoissa kerrotaan Jeesuksesta ja perkeleestä. Autiomaassa ollaan ja perkele kiusaa ja houkuttelee Jeesusta luopumaan hommistaan.

Hankala on aihe. Minäkin olen luopunut monista asioista elämässäni. Olen hankkinut tilalle taas monia toisia asioita, joista en millään haluaisi luopua. Nytkin pitäisi lukea tenttikirjoja, eikä harrastaa itseilmaisua ja kirjoittamista.

Sunnuntain ja maanantain lehdissä on usein surullisia tarinoita siitä, miten joku on ryyppyremmissä kieltäytynyt luopumasta viinaosuudestaan ja saanut siitä syystä Moran kylkeensä.

Lehdissä on kertomuksia siitä, miten joku on luopunut poliittisesta uskostaan. Ja aatteestaan.

Paastonaikana pitäisi luopua jostain. Mieleen juolahtaa tietenkin ruoka ja ravinto. Sehän se meille paastosta mieleen tulee. Mehupaasto. Yhteiskunnallisesti on kummallista, että tipaton tammikuu ei ole paastonajassa, vaan jossain synkeässä pimeydessä. Sekin on kummallista, että nykyihminen ei ole huomannut paastonajan erinomaisuutta luopumisen merkitysrakenteena.

Ihminen voisi aivan hyvin luopua täksi ajaksi turhista yksityisautomatkoista. Olisi helppo paastota nyt esimerkiksi siten, että ei katso ollenkaan televisiota. Uutiset näkee hyvin netistä taikka kuulee radiosta. Mitään merkittävää ei itse asiassa menetä, vaikka ei kuulisi mistään mitään. Ehkä se olisikin aivan liian helppo tapa paastota. Ei ongelmia, ei kärsimystä, ei vieroitusoireita, ei korkeampaa kokemusta.

Japanissa on ehkä 30 000 ihmistä kuollut, ehkä vain 10 000. Kuka tietää. Se on surullinen juttu, mutta auttamista varten ei tarvitse kuormittaa itseään kollektiivisen tirkistelyvietin välityksellä. Ilman televisiota pärjää tässäkin tapauksessa.

Lyly Rajala on mennyt kihloihin itseään 20 vuotta nuoremman laulajattaren kanssa. Ilman tuota tietoa selviämme juuri ja juuri. Luulisin. Kävin kuitenkin innoissani katselemassa morsion kuvaa netistä. Ei ole minun tyyppiäni. Onnea kovasti kuitenkin Lylylle.

Minä taidan nyt luopua television katselusta ensimmäisen pääsiäispäivän alkuun asti. Kokeilen urbaania paastoa. En katso uutisia enkä katso edes lastenohjelmia. Eilen vilkaisin viisi minuuttia jotain Unicef – gaalaa. Uskoisin sen otoksen perusteella, että paastoaminen on lasten leikkiä.

Kun tulee sitten pääsiäissunnuntai, avaan telkkarin, laitan sen äänettömälle, menen keittiöön, otan jääkaapista pari kanamunaa. Törkin niihin muniin reijät molempiin päihin ja puhallan ne tyhjiksi. Sitten paistan itselleni pekonia ja ne kanamunat. Sen jälkeen ryhdyn maalaamaan muniani.

Mitäs siihen sanot, Munamies !

Ps.

Kuvassa paastoni ajaksi minulle sopivaa elävää kuvaa.

Ps. 2

Eilisen iloittelun ja vaalikonekirjoittelun jälkeen olen näköjään menettänyt yhden lukijoistani. Olen pahoillani, jos olen aiheuttanut mielipahaa. Myönnän rehellisesti, että minussa on sen verran narsistin vikaa, että lukijoiden menetys surettaa. Tuote on tarkoitettu teitä viihdyttämään. Omia idin alueen pohjamutia voin tonkia itsekseni.

>Kollektiivinen lahja Teille, lukijani

>

Huomenna on juhlapäivä

Kaiken järjen mukaan. Näyttää nimittäin siltä, että huomenna menee rikki 150 000 käyntiä. Jos ette nyt äkkiä pakene pois ja lakkaa lukemasta höpötyksiäni.

Ei.

Ei tule arvontaa. Tulee paljon parempaa. Voi tietenkin olla, että tiedätte jo, mutta kun en parempaakaan osaa, niin kerrataan ja annetaan lukijoille kollektiivinen lahja. Annetaan asia, jota teiltä ei voi kukaan koskaan ottaa pois.

Annetaan teille Tillmannin makkarakastike-resepti.

Minä olen tämän varmasti teille jo kertonut, mutta tulkoon nyt vielä juhlan kunniaksi uudelleen kerrottua. Voitte tällä saada itsellenne ystäviä, vaikutusvaltaa ja kunniaa.

Otetaan HK-sinistä puolilenkkiä vähintään. Pilkotaan se pieniksi kuutioiksi. Laitetaan makkarasilppu hyvälaatuiseen paistinpannuun, lisätään varmuudeksi puolinyrkillistä voita ja paistetaan ruskeiksi, niin, että väriä syntyy.

Otetaan pois ja laitetaan lepäämään.

Sitten paistinpannuun taas voita ja sipulisilppua niin paljon kuin sielu sietää. Kuullotetaan. Ja sitten sipulit pois.

Taas otetaan voita. Nyt laitetaan mukaan sitten kuohuvaan voisulaan vehnäjauhoja. Tehdään ruskean kastikkeen pohja. Jos et osaa, opit kyllä parin kerran jälkeen

Kun kastike on yes, laita mukaan makkarakuutiot ja sipulit. Hämmennä.

Lisää mukaan valkosipulia pursotettuna. Sitten laita mukaan suolakurkun kuutioita. Hämmennä. Sitten laita joukkoon maustepippuria. Pursota nyt vähän ketsuppia joukkoon. Tulee väriä.

Tämä seuraava meinaa unohtua aina. Murenna mukaan sinihomejuustoa reilusti. Hämmennä ja anna sulaa sekaan.

Nyt voit ryhtyä maistelemaan. Jotain varmasti puuttuu. Curry on ensimmäinen. Sitten paprikajauhetta perään.

Kun kaikki näyttää olevan kondiksessa, lisää kermaa joukkoon niin paljon kuin sielu sietää. Sitten tarkistetaan suola.

Kun sielu on rauhoittunut, hae kaapista Jallu- pullo ja lorauta joukkoon 2 ruokalusikallista jaloa ainetta. Jos kukaan ei ole katsomassa, eikä autolla ajoa ole tiedossa, voit ottaa samalla hömpsyt.

Hämmenetään.

Tarjotaan minkä vaan kanssa. Perunamuusi on hyvä vaihtoehto. Herraseurassa on syöty soosi sellaisenaan ja juotu loppu jaloviina jälkiruokana.

Tämä on siis teille, lukijani, nöyrä kollektiivinen arvontapalkkio. Olkaatten niin hyviä ja höveleitä. Kokeilkaa vapaasti. Olisin onnellinen kommenteista.

Omat lapseni raapivat yhden teflonkattilan pilalle ennen kuin kuulivat, että ruuassa on viinaa.

Olen kiitollinen käynneistä ja lukijoista. Syvä kumarrus.

>Amaryllis kaatui ( – 425)

>

Keittiöstä kuului päivällä kopsahdus. Vaimo huusi kirjastosta, lensikö lintu ikkunaan, mutta minä vastailin automaattirobottina.

Lensi. Ne on pakkasella sekaisin ja niidenkin lapset ovat juuri lähteneet taas joulunvietosta maailmalle. Talipötkön kimpussa on tänään ollut tavallista vähemmän kuhinaa. Luultavasti joku ikävöivä punatulkkukoiras on törmännyt ikkunaan.

Se tömähdys oli amaryllis. Se saakeli oli kasvanut yli fysiikan lakien. Painopiste oli perhana liikkunut purkin pohjan ja taivaan kannen keskipisteen välisen suoran ulkopuolelle.

Vaimo väitti, että kukka on liian kuiva.

Minä sanoin, että ehkä niin, mutta periaatteessa olisi mukava kerrata ne residenssin asukkaat nimeltä, jotka ovat suorittaneet lukion pitkän matematiikan oppimäärän ja laajan fysiikan.

Vaimo väitti, että käymäni yhteiskoulu saattoi ehkä johtaa ihmislapsen koivukujaa pitkin maailmalle, mutta eväät ovat hänen kokemuksensa mukaan korkeintaan viitteellisiä.

Vetosin opettajiin, joihin edelleen minulla on hyvät suhteet. Vaimo vetosi siivousvälineisiin, joita hänen luvallaan minä saatoin vapaasti käyttää. Niinpä amaryllis nousi taas pystyasentoon.

Keskustelimme pitkään painopisteen muuttamisen keinoista. Minä ehdotin karhunlankaa ja sitomista ikkunan aukaisuvipuun. Vaimo ehdotti kolmea israelilaista appelsiinia, jotka laitettaisi ruukkuun amarylliksen kavereiksi.

Hävisin taistelun.

Hyvä fysiikan opettajani, joka luultavammin luet tätä kirjoitusta, älä vaivu epätoivoon. Amarylliksen käyttäytyminen täällä Keski-Suomessa on arvaamatonta. Ja vaimojen.

Hyvä kuvakaunis kuvaamataidon opettajani, joka onneksi et lue tätä kirjoitusta, ole levollisella mielellä.

Amaryllis, jonka juurella on kolme appelsiiniä, sopii hyvin niiden epätoivoisten yritelmien joukkoon, joita sinulle lukiossa piirsin ja tarjosin.

Kykyni ovat edelleen piileviä. Auringonkukka – pellot saavat vapaasti kukkia. Olen kiitollinen siitä, että sinä et veitsellä repinyt vuoksemme korvaasi pois, niin kuin joku kuuluisuus kuulemma teki.

Kuvassa amaryllis Andaluciassa

>Jumalatonta menoa

>

Opetushallitus ja muut omantunnonarat ovat taas tuskissaan. Lapsille pitäisi järjestää juhlat syyslukukauden päätteeksi, mutta ohjelmasta on vähän vielä puutetta.

Virsiä ei saa laulaa. Kirkossa ei saa käydä. Silavasta, kinkusta ja sianpääsyltystä ei saa lauluissa mainita, eikä joulunäytelmissä pelata. On siinä opettajaraukalla taas ohjelmatoimistoa kerrakseen.

Itämaantietäjät ja tiernapoikien murjaanit saattaisivat muuten olla sopivia aiheita, mutta nekin liittyvät aika läheisesti tarinaan, jota lapsille ei saa kertoa ja joka ei saa olla juhlimisen kohteena.

Jäljelle jääkin sitten Coca-Cola – joulupukki ja kaupallinen paska, joka päällemme valuu taas jokaisesta tuutista.

Isoäitini kävi vuonna 1903 – 1906 kiertokoulua, sillä hän ei päässyt kansakouluun. Syynä oli silloinkin joulujuhla ja sen riettaus. Hänen isänsä oli sitä mieltä, että kun kansakoulun joulujuhlissa mennään piirileikkiä kuusen ympäri, se vieroittaa lapsen ajatukset maailmaan ja syntiin.

Kiertokoulu oli turvallisempi ympäristö lapselle. Opetussuunnitelmien perusteet oli sovittu niiden talojen kesken , joissa kiertokoulu vuoden aikana vieraili. Kiertokoulun opettaja sai taloista ruokansa ja leipänsä, joten hän ymmärsi noudattaa opetussuunnitelmaa ja sen maakunnallisia painotuksia tarkasti ja tiukasti. Piirileikkiä ei koulunkäyntiin sotkettu.

Seuraavat kolme sukumme sukupolvea ovat sitten rypeneet synnissä ja irstaudessa kansakoulussa ja peruskoulussa. Onneksi modernissa yhteiskunnassamme olemme nyt palanneet uudelleen 100 vuoden takaisiin lähtökohtiin ja löytäneet uskonnollisessa käyttäytymisessä luonnonkansojen varovaisuuden.

Presidentin kutsuilla tanssitaan jo reippaasti monenlaisia tansseja ja monenlaisin kombinaatioin. Yksin, kaksin ja kolmin. Sukupuolesta välittämättä. Virallisen organisaation toiminta eriytyy kovaa vauhtia koululaitoksen moraalisesta toiminnasta. Voisi jopa sanoa, että tämä härdelli polarisoituu. Toisaalta tehdään mitä vain ja toisaalta taas uskonnollisen käyttäytymisen päässä kaikki on säädeltyä ja suurennuslasin alla.

Pahinta tietenkin on se, että viime päivinä pohjoismaissakin on jouduttu tutkimaan uskonnollista käyttäytymistä lähemmin, tarkastelemalla poliisin suurennuslasin avulla joulukadun putkipommia.

>Pikkujouluihin

>Lähden olutseuran pikkujouluihin. Se on juhla, jota paikkakunnalla odotetaan innokkaasti ja josta puhutaan paljon jälkeenkin päin.

Tällä kertaa mennään ensin saunaan, ja sitten linja-autolla ulkomaille syömään.

Illalla tullaan taas syönnin jälkeen kotimaahan. Ohjelma on jätetty ihanasti rempalleen, niin kuin kotimaisen iskelmän portti. Juhlan ohjelma nimittäin määrääytyy bussikuskin pitkämielisyyden ja hänen ajohalujensa mukaan.

Repussa on varuilta myös tanssikengät.

Raportoin parhaat palat, kunhan tokenen. Ilman valokuvia , tietenkin.

>Juhlat

>

Nainen sanoi ottaneensa miehestään eron. Sanoin sille, että sitä on nyt liikkeellä. Mutta ei näiden juhlien takia olisi tarvinnut eroa ottaa. En sanonut sille nimeäni. Se ei olisi sitä kuitenkaan muistanut myöhemmin.

Sen miehen suurin vika oli ollut kuulemma se, että se otti kotona ja vieraissa aina lautaselta suurimman pullan mitä tarjolla oli. Se oli ottanut 15 vuoden aikana myös kaikki suurimmat lihapullat, mitä nainen oli paistanut.

Nainen sanoi hävenneensä sitä. Ensin oli joutunut häpeämään vieraissa ja nyt sitten viime aikoina kotonakin, kun nainen oli viimein oppinut omassa kodissaan sen häpeämien taidon.

Nainen sanoi yrittäneensä koko elämänsä pyöritellä niin tasakokoisia jauhelihaklönttejä, että miehelle ei olisi jäänyt mitään mahdollisuutta valikoida. Hankalissa tilanteissa miehellä kuulemma oli tapana sanoa, että tuo taitaa olla inaan suurempi. Taidan ottaa sen.

Viimein nainen sanoi kyllästyneensä. Se sanoi haluavansa joskus maistaa isompaakin, eikä aina sitä pienempää.

Katselin naisen ohi sen taakse. Ruokajono huojui humalaisena nurkan taakse ja mietin, kauanko siinä jonossa joutuisin vielä seisomaan. En halunnut sen seisovan siinä vieressä ja arvioivan minua ottamieni lihapullien perusteella.

Sanoin sille, että minä syön suurimmat lihapullat jo pelliltä, kun olen ottanut ne uunista. Minä syön ne maistiaisiksi. Jätän pöytään vain tasakokoiset, ettei tule riitaa. Sillä tavalla on pärjätty hopeahääpäivään asti nyt ainakin

Se näytti loukkaantuvan, vaikka hymyilikin jutuilleni. Se laski kiivaasti ikääni ja sitten se nauroi kuin Saara Vanhassa Testamentissa. Katselin sen vartaloa. Se oli eronsa jälkeen päässyt jo monta kertaa valikoimaan suuremmat lihapullat pöydästä.

Ajattelin, että se sopisi bändäritytöksi eturiviin, nuorille soittajapojille hymyilemään. Sen takaa olisi hyvä tanssia ohi. Sen takana olisi siltä turvassa. Se tuijottaisi vain komeaa basistia ja raskas hajuvesi laskisi sumuverhon kaiken eteen.

Sillä tavoin sen kohtaisi vain kerran kierroksella. Voisi keskittyä tanssimiseen ja toivoa, että seuraavalla kierroksella se olisi häipynyt takahuoneeseen tai keikkabussiin.

>Huussin paskainen reissu

>

Käymäläseura Huussin linnanjuhlat eivät nyt ihan osuneet reikään. Voisi jopa sanoa niin, että illasta tuli paskareissu.

Minulla ei ole tarkempaa tietoa ko. yhdistyksestä, mutta sikäli olen iloinen heidän mukanaolostaan, että sen kaltainen kutsumisfilosofia voi poikia jopa allekirjoittaneelle kutsun, ennemmin tai myöhemmin.

Kunnioitettavaa tietenkin on se, että suuri joukko kutsuttuja urheilijoita piti oman päänsä kylmänä, eikä ryhtynyt harrastamaan kamppailulajeja.

No, käymäläseuralle toivon kaikkea hyvää. Meillä on hyvä know how huussi-teknologiassa. Kunhan muut syömähampaat vientiteollisuudestamme poistuvat, voimme täyttää ekokatastrofin vaivaaman maailman ulkovessoilla. Käymäläseuran vieraskirjassa käydään jo hyvin paskapitoista keskustelua.

Niiden huussien rakentamisessa ja sisutuksessa olemme lyömättömiä. Asiantuntijoita löytyy satojatuhansia.

Pitänee myöhemmin illalla jatkaa ulkovessa -muisteluilla