>Pippa

>

Eilen ei työnantajan työmaaruokalasta saanut enää iltapäivällä kahvia. Syy oli se, että henkilökunta oli lähtenyt vapun viettoon. Aaton aattona.

Epäilen, että henkilökunta oli lähtenyt hääjuhlaa katsomaan.

Minäkin olen vähän tohkeissani häistä. Seurasin lähetystä muutaman minuutin, näin kuningatar- isoäidin ja näin hääparin suudelman.

Ja sitten näin morsiamen siskon. Hänen nimensä on Pippa.… Pippa. Pippa…. pitää oikein maistella. Hänestä on hyvää vauhtia tulossa Teuvo Hakkaraisen veroinen julkkis. Hän on söpö ja kaunis ja viekoitteleva. Hakkaraisen tavoin hänkin saa tunteet kuumenemaan.

Jo tammikuussa suomi24 –areenalla on keskusteltu siitä voisiko laittaa lapsen nimeksi Pippa.

Joku rohkea on joka tapauksessa laittanut sen koiralleen nimeksi ja puhuu hänestä hyvällä lämmöllä.

Ahh.. , mutta häät ovat joka tapauksessa ihania. Ja neljät häät on tosi ihana elokuva, vaikka sitten yksi siinä kuoleekin. Muistelkaapas sitä runoa, jota luetaan arkulla siinä elokuvassa. Tippa tahtoo tulla paatuneenkin miehen silmään.

Eilen en itkenyt häitä katsoessani. Ei mies itseään kolmessa minuutissa itkuun pysty piiskaamaan. Ei varsinkaan silloin, jos kyse on kaukaisten ihmisten häistä. Vaikka joukossa olisi Pippakin.

Läheisten ihmisten häissä itketään. Se on selvää. Itku on häissä ja hautajaisissa puhdistava tuli, Katarsis, joka auttaa meitä kestämään siirtymäriitin ahdistusta. Itku on regressio. Kun ei asialle mitään itse voida, ja ollaan siirtymässä uuteen ja tuntemattomaan, palataan niin alhaiselle tasolle, että joku helpotusta tuottava reaktiomalli löytyy. Yleensä viimeistään lapsuus ja itkun taso tuovat avun.

Taidanpa katsoa vappuna hääelokuvaa

>Tyhjän lauantai-iltapäivän täytteeksi

>

Laitoin jälleen opiskelijat arvioimaan Pentti Linkolan ajatuksia. Se tekee nuorille konservatiiveille ja uusliberaaleille ynnä persu-peesaajille hyvää. Sellainen pakollinen oppimistehtävä, jonka ohittamalla ajaa itsensä sivuraiteelle ja keskeytyneiden opintojen hautausmaalle.

Viidentoista vuoden aikana muutama opiskelija on kyennyt analyysiin. Noin kolmesataa kauhistunutta on tyytynyt haukkomaan henkeään ja kirjoittamaan nuorenaikuisen paska-ahdistusta arvosana nelosen edestä.

Nuoret saattava joskus kirjoituksissaan ja vieraiden kulttuureiden pelossaan alleviivata sen kritiikin, jota Linkola esittää syntyvyyden kasvua , lääkäreitä ja SPR-instituutiota kohtaan. Nuoret arvelevat, että Linkola on riistämässä heiltä nyt ainutlaatuisen mahdollisuuden vuorollaan kupata kunnolla tätä maapalloa ja saada kaikki hyvä heti nyt itselle.

Suurinta ahdistusta Linkola näyttää nuorissa lukijoissa aiheuttavan niillä puheillaan, joissa hän peräänkuuluttaa vanhuksia ja kypsään ikään ehtineitä ihmisiä päättäjiksi ja kehottaa kaikkia alle 50 vuotiaita tyytymään osaansa.

Työnnän tämän Linkola-moskan nuorille siinä vaiheessa, kun puhun asenteista, arvomaailmoista ja elämänkatsomuksesta. Minä korostan sitä, että Linkolalla on näitä kaikkia tuhdisti. Olen pyytänyt opiskelijoilta laadullista analyysiä niistä. En kaipaa on/off – selityksiä.

Meneillään olevan vaalikamppailun tiimoilla olemme kaikki vähän hämillämme siitä, että nyt ehdokkaiden kampanjoista puuttuu sekä tämä on/ off-moska , että myös syvällinen analyysi. Tällä kertaa kukaan ei oikein puhu mistään. Ei uskalla, taikka ei pysty.

Kukaan ei pysty analysoimaan lopultakaan maahanmuuttoa, vaikka siitä oli tarkoitus tulla vaalien pääteema.

Kukaan ei uskalla puhua ilmastonmuutoksesta sanaakaan, vaikka kaikkien Kreikan ja Portugalin ongelmien rinnalla ilmastonmuutos on todella aivan omaa luokkaa oleva ongelma.

Kukaan ei ole oikein uskaltanut puhua siitäkään, että maassa on kymmeniä pysyviä leipäjonoja ja satojatuhansia työttömiä.

Moni muistaa ajan, jolloin itse kukin oli mukana irvimässä sitä, miten itänaapurissa jonotettiin ruokaa ja saippuaa kaduilla.

Se, että keskustelua käydään siitä kauhistuttavasta asiasta, että jotkut äänestäjät eivät tuttuun tapaan näytäkään jäävän kuuliaisesti kotiin vaan aikovat laittautua uurnille, osoittaa sen, että keskustelukulttuuri on köyhää ja ohutta.

Vaalien ”ilopilleri” on uutinen siitä, että jotkut hätääntyneet toimittajat ovat peloissaan laskeneet yhteen kaikki keskustalais-lestadiolaisen liikkeen pedofiliatapaukset kolmenkymmenen vuoden ajalta ja saaneet näin sangen kunnioitettavan luvun. Tämä uutinen osoittaa sen, että taitaa näistä vielä oikeat vaalit syntyä.

Silti kaipaan Linkolan tapaisia reuhuperseitä julistamaan vaalikarjalle hätkähdyttävää sanomaa. Eihän semmoisella menolla ehkä läpi pääse, mutta sielulleen ei ainakaan saa vammaa, kun rehellisesti yrittää kaiken ikävän tuoda esille.

Soini on tämän ymmärtänyt. Hänessäkin on nyt kuitenkin paras terä tylsynyt. Minä kaipaan James Potkukelkkaa ja Eino Poutiaista. Niitä minä kaipaan. Ja Linkolan ajatuksia. Anarkistejahan nuo kaikki kolme ovat ja yksi vieläpä fiktiivinen hahmokin, mutta totuudenpuhujia minä sinen kaipaan.

Linkolan totuus on ylevä ja ihanteellinen. Se on itsevaltiaan totuus. James Potkukelkan totuus taas olisi ihmisläheinen, lapsellinen ja naiivi. Olisi turvallista tietää varmuudella, että eduskunnassa jollakin on tosi pahasti yläkerran kamarissa matot mytyssä.

Nyt me joudumme vain arvuuttelemaan sitä asiaa.

>Paha sai palkkansa

>

Paha on Kiteellä saanut palkkansa. Nuoret kössit olivat Aamulehden uutisen mukaan hakanneet henkihieveriin vanhemman herran.

Seuraavan päivänä sitten sananlaskun mukaisesti oli hunsvoteille tullut noutaja. Rangaistus oli laitettu toimeen silmänräpäyksessä. Nyt on sitten seuraavien kivien vuoro. Heittäjien järjestyksestä vain keskustellaan.

Tänään ropsahti kriminologian tentistä 4/5. Sen perusteella minun pitäisi nyt olla pätevä ja asioihin tutustunut henkilö, jolle olisi helppoa ja selvää lausua asiasta muutama kommentti ja samalla luodata vähän rikollisuuden syitä ja mahdollisia parannuskeinoja.

Ei minusta siihen ole.

Eurassa on pari 15 vuotta vanhaa teinityttöä joutumassa käräjille kuolemantuottamuksesta. He olivat kävelleet mustissa vaatteissaan , takki auki ja väärää puolta kikatellen sillä seurauksella, että rekka-autoilija oli heitä väistänyt ja ajanut pahki toiseen rekka-autoon.

Ei minusta ole oikein miestä tuohonkaan tapaukseen mielipidettä heittämään.

Michael Foucault sanoo kirjassaan ” Tarkkailla ja rangaista” seuraavasti:

” Sopivan rangaistuksen keksiminen jollekin rikokselle merkitsee, että löydetään haitta, jonka mieltäminen saa ilkityön ajattelemisen tuntumaan ratkaisevasti epämieluisalta.”

Tuon perusteella Kiteen hunsvotit ovat maallisen rangaistusajattelun ulottumattomissa. Se, kuka heille vielä suurempia sanktioita mielessään latoo, ottanee itselleen tuomarin viran ja sitä kautta varmasti hankkii samalla itselleen oikeutuksen esimerkiksi sälyttää suuren kuorman omaisille loppuelämäksi. Se, joka päästää ja vapauttaa, saanee itselleen ainakin filosofisen voiton.

Euran tyttärien tilanne on hankalampi. Kuolemantuottamus- tuomio rippikouluiässä saattaa saada aikaan sen, että heistä tulevaisuudessa tuntuu epämiellyttävältä kävellä pimeässä ilman heijastinta.

Toisaalta, tuomio saattaa ajaa heidät kuvainnollisesti katuojaan ja se saattaa ahdistaa heitä heittäytymään kokonaan tuomiovallan pitkäaikaisasiakkaaksi ja laillisen yhteiskunnan ulkopuolelle

Mitähän pohtii asiasta rekkamiehen vaimo ?

.

>Tätä nuoret eivät ehkä tiedä

>

Kouluttajana minua tavan takaa kiusaa se yleinen arkiajattelun muoto, jossa nuorisoa sätitään ja moititaan kaikesta mahdollisesta asiasta. Milloin roikutaan sätkä hampaissa ostoskeskuksessa, milloin taas haistatellaan ja ryöstellään aikuisväestöä.

Tähän syyllistymme itse kukin silloin ja tällöin. Todellisuudessa nuoriso paranee kaiken aikaa ja on mainettaan parempaa.

Luentojen ohessa tutkiskelen vähän nuorison ajatuksia seuraavalla etiikkaa koskevalla testillä. Tämä testi on esiintynyt blogissa aikaisemminkin, mutta esittelen sen vielä kertaalleen, sillä asia on alati ajankohtainen.

Testissä nuoriso vastaa kysymyksiin ottamalla niihin kantaa sen mukaan, kuinka tarkasti he ovat väitteen kanssa samaa mieltä. Lopuksi testi antaa vastaajalle sitten sen kuuluisan ajattelijan nimen, jonka ajatuksia kyseisen nuoren ajatukset muistuttavat eniten.

Sitten nuori joutuu rakentamaan ko. henkilöstä essee- kirjoitelman ja luonnehtimaan koneen tarjoaman henkilön osuvuutta omiin ajatuksiinsa. Minä hykertelen ja luen tuotokset.

Aristoteles jo aikoinaan kauhisteli nuorisoa, sen kunniattomuutta ja rikoksille altista mieltä. Niin teki joskus isäni ja niin olen minäkin heikkona hetkenä usein ajatellut.

Todellisuudessa nuoriso näyttää esim. omaisuusrikollisuuden suhteen tulevan koko ajan lainkuuliaisemmaksi ja fiksummaksi. Selitykseksi on tarjottu sosiaalisen kontrollin kasvua. Nuoret ikäluokat ovat supistuneet niin pieniksi, että jokaista 15 vuotiasta kohden on nyt noin 60 kpl 30 – 65 vuotiasta kontrolloivaa aikuista.

Vuonna 1970 näitä kontrolloivia aikuisia oli vain noin 25 kpl jokaista rippikouluikäistä potentiaalista hunsvottia kohden. Niinpä allekirjoittaneen toilailuja ei aikoinaan kukaan ehtinyt oikein perään katsoa. Tulevina vuosina yhä sankkenevat eläkeläisjoukkiot tulevat uutterasti huolehtimaan kasvavien ikäluokkien silmälläpidosta.

Tästä olemme saaneet jo esimakua , kun nuoret ihmiset kertovat kauhutarinoita kerros- ja rivitaloissa heitä vainoavista ”kyttääjistä” .

Nuoriso on siis mainettaan fiksumpaa.

Aikuinen ihminen havaitsee sen siinä vaiheessa, kun ryhtyy innokkaana odottamaan omien lastenlastensa syntymää.

Lukijat voivat käydä lauantai-illan ratoksi tekemässä testin. Olisi mukavaa, jos kommentoisitte kommenttilaatikossa sitä, minkä kaltaisten ajattelijoiden klooneja tällä sivustolla lukijoina tänä syksynä pyörii.

Ps.

Oikeusministeriö ei tunnu millään löytävän tänä vuonna rahaa siihen, että edellisten vaalien tapaan pyrittäisi aktivoimaan nuoria, kampanjoimalla sen puolestam, että he seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestäisivät. Vainoharhainen mieleni pyörittelee koko ajan sellaista ajatusta, että ministeriössä pelätään nuorten olevan ihan liian fiksuja ja äänestävän ”väärin”, jos heidät uurnille jotenkin saataisi ahdistettua.

>Valkoinen maa

>Yöllä on satanut lunta. Minua se ei haittaa, sillä minulla on pakkaskengät jalassa. Ilmastomuutoksen riivaamassa maailmassa tuommoinen sana aiheuttaa hilpeyttä kanssakulkijoissa. Satakunnassa opin kuitenkin tuota sanaa nuoruudessani käyttämään.

Oikeasti meillä oli käytössä kumisaappaat, joihin laitettiin villasukat sisään. Kovilla pakkasilla pidettiin monoja tai huopikkaita, ellei murrosikä ja katuuskottavuuden pelko sitä estäneet. Satakunnassa varsinaisia talvijalkineita ei juuri minun nuoruudessani ollut. Ja kun sitten niitä tuli, ne saivat nimen ”pakkaskengät” , sillä sitä varten niitä hankittiin. Pakkasta oli joskus ihan sietämättömästi ja meren äärellä se on vähän toisen laista pakkasta kuin itärajalla.

Mutta asiaan. Minulla on pakkaskengät jalassa, joten uusi 5 cm lumikerros ei minua haittaa. Nykyaikainen lentolaukku on sitä vastoin rakennettu niin, että ainoa maasto jossa sillä selviää siedettävästi, on terminaalin parkettilattia. Arvaan että 2 cm pyörillä varustettu laukkuajoneuvo selviää 5 cm lumikerroksesta vain vaivoin. Lähden kuitenkin ajeluttamaan sitä pitkin katuja.

Vietän iltapäivällä taas tovin aikaa rautateillä. Matin ja Maijan tavoin pällistelen ikkunoista talvisia maisemia ja torkahtelen. Sellainen on mukava tapa viettää lauantai iltapäivä. Nuoruudessa tämä aika viikosta oli usein varattu sitä varten, että karjan rehuja ajettiin kotiin kauempana olleista varastosuuleista viikon tarvetta varten.

Myöhemmin sitten valtion poikaleirillä lauantai-iltapäivät kuluivat siivotessa. Usein siihen jobiin on joutunut soteutumaan vanhempanakin. Niinpä osaan kyllä arvostaa tulevaaa iltapäivää ja asettaa sen korkealle. Mahdollisuus jouteliaisuuteen on jotain hyvin nautinnollista

>Totuus

>

Entinen olympia-ampuja on ollut oikeudessa siitä syystä, että hän on ampunut vaimoaan 2 promillen humalassa päähän. Toisaalla taas poliisi oli ollut käräjillä siitä syystä, että hän oli pihistänyt sakotetun maksamia sakkoja omaan taskuunsa. Muualla taas linja-auton kuljettaja oli ollut humalassa ja kun kyydissä olleet lapset oli pelastettu poliisiauton kyytiin ja taas toiseen autoon, senkin kuljettaja oli ollut humalassa.

Näiden asioiden ero on siinä, että poliisin kohdalla kyse on valitettavasta yksittäistapauksesta, bussikuljettajan kohdalla on kyseessä valitettava yksittäistapaus, mutta olympia-ampujan kohdalla kyse on selvästä ja vääjäämättömästä esimerkistä siitä, että kaikki ammuntaurheilu on kiellettävä ja käsiaseet sulatettava auroiksi ja viikatteiksi.

Tai ainakin kaikki urheilu on kiellettävä, sillä semmoinen aiheuttaa alkoholismia ja väkivaltaa. Tämäkin ampuja oli ollut ennen eläkkeelle jäämistään päihdetyöntekijänä ja nyt sitten eläkkeelle jäätyään ryhtynyt tutustumaan entisen leipätyönsä asiakkaiden arvotuotantoketjuun, niin kuin nykyään niin muodikkaasti sanotaan.

Tuki pois ampujaliitolta ja aseet liiton kassakaappiin. Sieltä niitä sitten liiton toimesta tuodaan kilpailupaikoille ja toimitetaan maaotteluihin. Harjoittelunsa ampujat voivat tehdä kotonaan tikkaa heittämällä, koiranputkilla pihlajanmarjoja puhaltelemalla ja ilmapistoolilla tupsupäitä ampumalla.

No, toivon mukaan Mikkoset televisiossa, pääministeri hiihtoladulla, Jutta Urpilainen oppositiossa ja Susan Ruusunen tissikuvissa pitävät huolen siitä, että oleelliseen sentään kiinnitetään huomiota, eikä näihin viinapörräilyihin.

Mistä muuten Ruusunen on saanut rahaa uusiin tisseihin ? Oikeudenkäynnin jälkeen hän valitteli kovasti rahapulaansa. Muistettakoon tässä nyt ehdottomasti jälleen taas se, että Tillman on enempi näitä säärimiehiä.

Muistettakoon edelleen sekin, että Tillman on myöskin ainaisessa rahapulassa. Siksi suoritin tänään muodikkaan second hand –ostotoimen ja hankin uuden loimen.

Suomeksi, olin UNICEF- järjestön kirpputorilla ja tuin nuorten koulutusta ja hyvinvointia Afrikassa 3 eurolla ostamalla upean pikkutakin itselleni. Se on väriltään tyyliä Esa Saarinen.

Miksi sellaisen menin ostamaan ? No siksi tietenkin, että huomenna alkaa filosofian kurssini ja haluan esiintyä estradilla opiskelijoille aidon filosofin elkein.

Olen tänään puhunut vaimolleni nätisti, ottanut tässä kirjoituksessa monen moista kantaa yhteiskunnan kipupisteisiin ja kaiken lisäksi laittanut ajatukset vielä esille julkisesti.

Lopuksi epäilen tässä vielä itseäni ja omaa järkeäni kertomalla, että kaikki se, mitä te edellä mainitun perusteella minusta näette, on vain Platonin luolavertauksen varjoleikkiä blogiluolaston takaseinässä ja totuus on jossain nuotion takana luolan suuaukon edessä.

Totuus löytyy Eloveenasta.

>Luukku 19. Eettisyys

>

Joulun alla hyvää tahtoa ja iloista mieltä annetaan toisille sellaisenaan ja kuka kokee asian läheiseksi ja tarpeelliseksi, myös lahjojen muodossa. Kolmatta E-5 arvoa harvoin jouluruuhkassa tulee miettineeksi. Mikä on eettisyyden rooli jouluna ?

Lahjan antaminen koetaan eettiseksi teoksi, joka vaikuttaa toisaalta antajan mieleen ja toisaalta sitten antaa saajalle hyötyä ja iloa. Uudet villasukat ovat lämpimät ja hyödylliset. Uusi kerrasto on mukava päällä, kunhan on raksinut ensin kutittavat pesulaput pois.

Mikä siis voisi mennä pieleen ? Kaikki voi mennä pieleen. Joulupukki voi olla humalassa, tonttukin voi olla humalassa ja kenties isääkin on humalassa. Lahja ei kestä edes Tapaninpäivän iltaan. Porkkanalaatikko ei ole laktoositonta ja joulukirkossa jollain on tukahduttavaa parfyymiä.

No isän humaltuminen on eettisesti tuomittavaa. Pukkikin voisi olla selvin päin, jos kerran näkösällä on lapsia. Porosta en mene sanomaan mitään. Ehkä on parempi, että pukki kulkee autolla. Nämä eläinten hyväksikäyttötapaukset kun tuppaavat olemaan kovin hankalia. Ja eettisiä.

Kinkku on tietenkin kasvanut jonkun onnettoman possun takapuoleen kiinni, eikä sitä saa irti siitä muuten kuin tappamalla. Possu siis antoi henkensä, jotta meillä olisi kystä kyllä. Sikaloiden olot eivät kaikkien mielestä ole edelleenkään tarpeeksi hyvät ja koko ajatus lihan syömisestä kammoksuttaa sekä islamin harrastajaa, että EVR-aktivistia. Eettistä murjotusta saattaa olla tarjolla.

Samaan aikaan ministerit kehottavat meitä kuluttamaan, ostamaan ja hankkimaan, jotta talouselämä pysyisi vauhdissa, jatkuva kasvu takaisi lisäarvoa kaikille ja onnellisuus sekä varallisuus kasautuisi ainakin niille, eettisesti korkeille yksilöille, joilla on halua ja kykyä jakaa sitä hädänalalisille.

Jakaminen tahtoo usein kuitenkin unohtua. Afrikkaan ajatus ehkä lentää, mutta vuokrakerrostalokasarmissa saattaa hätä olla paljon lähempänä. Eettinen ongelma on kieltämättä se, viljelläänkö ravintoa vai biopolttoaineen raaka-ainetta ja se, ostetaanko krääsää Kiinasta, vai työttömien askartelupajasta.

Ihmisillä ja yhteisöillä on kaikesta huolimatta eettisen arvioinnin kyky, vaikka normien noudattamisenergiaa ei aina olisikaan. Kovin pitkään ihmistä ei saa osallistumaan sellaiseen, joka ei vastaa hänen arvojaan ja tarpeitaan.

Eettisesti arvokasta on tietenkin miettiä myös vähän sitä, minkä vuoksi tämä talvinen karnevaali on pystyyn laitettu. Joulun taustalla ovat muiden perinteiden ohessa kaksi pakanallista talvipäivänseisausjuhlaa, Yule ja Saturnalia. Näissä juhlissa melskanneet joutuivat pohtimaan 4000 vuotta sitten suurin piirtein samoja ongelmia kuin mekin olemme pohtineet viimeiset 2000 vuotta oman juhlamme ympärillä.

Miten selvitään taas kerran juhlista säädyllisesti, eettisesti, juhlavasti ja juhlan merkitystä ja sanomaa kunnioittaen?

>Sisäinen ääni

>

Mietin tänään erästä ajankohtaista asiaa omien kullannuppujeni kanssa luennolla. Puhuimme johtamisen moraalista, patologisista johtajista ja arvoista , jotka heidänkin toimintaansa johtava. Tai joiden pitäisi johtaa.

Alun perin keskustelu lähti liikkeelle viattomasti. Vaaleissa jotkut lupaavat kaikenlaista, pörssiyhtiöissä tapahtuu kaikenlaista, sisäpiiririkoksiakin epäillään tehtävän ja eilen niistä epäiltyjä marssitettiin leivättömän pöydän ääreen oikein joukolla tv-uutisissa.

Esittelin kotimaisia johtajuuskartoituksia, joiden perusteella voidaan todella väittää, että kaikki eivät ole ihan puhtaita pulmusia. Aavarannassa JTO on ansiokkaasti vuosikaudet asiaan perehtynyt ja parannusta yrittänyt aikaan saada. Nuoriso ei ollut kovinkaan vakuuttunut.

Joku ehdotti, että rippikoulun omatunto voisi olla ensimmäinen porras kohti arvokasta ihmisten johtamista. Kun pomo sisimmässään tietää, että nyt asiat ovat menossa hullusti, hän saattaa korjata toimintaansa. Omatunto, tuo lutherilainen vekkuli veikko , joka taistelee Vanhan Aatamin kanssa sisimmässämme.

Sitten tapahtui jotain, joka pelasti pedakoomikon päivän. Nuori nainen etupenkistä kysyi:

Miks tuo juttu on meillä joku oma ?

Pyysin tarkentamaan.

Leidi luetteli heti perään muutamalla vieraalla kielellä saman asian ja minulle selvisi, että tältäkin päivältä voin rauhassa kuitata palkkani. Olen saanut kasvatin ajatuksissa jotain liikkeelle ja silloin tämä peli on voitettu.

Samvete. Niinpä. Yhdessä sitä tiedetään jotain Ruotsissa. On se sitten Jumala ja sinä, tai sinä ja joku muu, mutta yhdessä sitä tiedetään. Gewissen taitaa olla sana Saksassa. Conscience tai sen johdannaiset hallitsevat sitten monia muita pulmatilanteita ihmisten ajatuksissa ympäri maailmaa.

Tillman seikkaili hetken netin syvyyksissä, mutta ei tullut asiassa hullua hurskaammaksi. Konsensuksen määritelmä oli ihmeellisen lähellä näitä asioita, mutta Wikipedian anti oli muuten kovin ylimalkainen.

Konsensus-päätöksenteko on päätöstentekoprosessi, jossa ei ainoastaan tyydytä enemmistön haluamaan lopputulokseen, vaan pyritään myös ottamaan huomioon vähemmistöön jäävien vastustus ja sisällyttämään se lopputulokseen, luoden hyväksyttävimmän ja parhaan mahdollisen päätöksen (konsensus = yhteisymmärrys, jonkinasteinen yksimielisyys).

Uskonnollisilla sivuilla taas paatos ja vaatimus sekoittuivat todellisuuden kanssa niin, että ensin olisi pitänyt määritellä uskonto ja sitten vielä lahko.

Meidän on ilmeisesti tästäkin pikku pulmasta kiitettävä Kuolemajärvellä rekeen kuollutta Agricoca-colaa, jonka keksimien sanojen joukkoon omatunto luetaan. Hän on varmaan joutunut raamatunkäännöksen kanssa ongelmiin, nimenomaan uudessa testamentissa, sillä vanhan kirjan puolella luotetaan siihen, että sydän sanoo oikein ja käytetään sitä termiä.

No Tillman käyttää mieluusti opetuksessa sanaa superego tai sitten sanaa yliminä. Näin on luimisteltu ohi karikoiden tähän asti ja näin yritetään edelleen.

Ongelmia tulee eteen vasta niissä tapauksissa, joissa yhteiskunnan normistot ja ihmisen sisäinen ääni sotivat keskenään. Monet kristilliset suuntaukset kehottavan silloin painamaan kaasua ja unohtamaan lait ja asetukset. Semmoinen tuntuu Tillmanista vieraalta ja oudolta. Tillman on yrittänyt kuulua aina laillisuusmiehiin.

Länsi-Suomessa semmoista ristiriitaa on kuitenkin ruvennut esiintymään enenevässä määrin. Eräät papit ovat kovasti omantunnonarkoja, eivätkä uskalla naispappien kanssa toimituksia suorittaa ja ihmisille lohtua antaa. Toiset papit taas uhmaavat karkotuspäätöksiä ja auliisti tarjoavat suojaa ja turvaa niille, jotka laillinen yhteiskunta, säädäntö- ja toimeenpanovaltaansa nojaten on päättänyt pois maasta lähettää.

Tämä onkin aika hyllyvä suo, koko ihmeellinen termi. Pitänee illalla keskustella perheen teologin kanssa tästä asiasta.

Tillmania kiinnostaa tuo mahdollisuus ohittaa laki ja turvautua vain omaantuntoon. Erityisesti eräiden televisio-ohjelmien viimeaikainen taso on saanut minut pohtimaan sellaista vaihtoehtoa, etten enää maksaisikaan televisiolupamaksua.

Myös kunnallisen jätehuollon antama ehdoton kielto, koskien roskien tontilla polttamista, on saanut minut mietteliääksi. Monta muutakin laittomuutta tässä on kirjoittamisen yhteydessä silmissäni vilahdellut. Esimerkiksi katoavan kansanperinteen vaaliminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Sen vuoksi minua kiehtoo kovasti viinan salapoltto. Laadusta välittämättä, kustannuksia säästämättä ; olisihan se kuitenkin oivaa omistaa muutama puteli alkuperäistuotetta.

Luulen, että en osaisi oikein omaatuntoani semmoisesta soimata.

Kuva on kopioitu kevään 1997 kemian ylioppilastehtävistä. Oivallinen ja käytännönläheinen kysymys.

>Tarinoita tarjolla

>

Todellisuus edessämme on samalla selvä ja arvoituksellinen. Näet päivän tapahtumat omasta mielestäsi selvinä ja kirkkaina. Todellisuus saattaa kuitenkin muuttua mutamassa hetkessä toiseksi ja saada uusia sisältöjä. Sisältöjä, joista meillä ei ole harmainta aavistusta.

Katselin äsken ohjelmaa Puumalasta. Oli hämmentävää nähdä uudelleen samat kadut, saman sillan ja samat rakennukset. Vain viikko sitten ajoin tuosta ja pysähdyin tuohon. Tuossa seisoivat pyörät. Ajoimme läpi keskustan, söimme, nukuimme ja jatkoimme matkaa. Kuljimme läpi kummallisten tarinoiden. Televisiossa pyörivä ohjelma kertoi tänään niitä. Me emme viikko sitten tienneet vielä niistä mitään.

Pitkästä aikaan havahduin jälleen kerroksellisuuteen ja tarinoiden moniulotteisuuteen. Ei riitä se, että ajaa läpi. Ei riitä edes yöpyminen. Pitää aterioida, jutella ihmisten kanssa ja avata lukot tarinoiden edestä. Minä olen siinä huono. Matkakumppanini taas oli luonnonlahjakkuus.

Ruokapaikkamme tarjoilija oli asunut nuoruudessaan samassa rakennuksessa, jossa me yövyimme. Hän kertoi siitä sujuvasti ruokailun yhteydessä. Kuvaili entisen asuntonsa.

Illalla majapaikan naapurihuoneisto oli tyhjä. Kävin kurkkaamassa sitäkin huoneistoa. Se oli juuri tarjoilijan kertomuksen mukainen. Hän jakoi jotain omasta elämästään kulkumiehille. Kokemus oli arvokkaampi kaikkia turistipyydyksiä.

Aamupalalla hotellivieras kertoi elämänsä tärkeimmät tarinat ventovieraille aamiaispöydässä. Olimme jo edellisestä illasta oppineet jotain. Kuuntelimme tarkasti, teimme johtopäätöksemme ja seuraavana iltana olimme kehitelleet hänellekin oman tarinan. Lisäilimme toki yksityiskohtia, mutta se meille suotakoon. Mielikuvitus on rikkautta.

Seuraavana iltana tosin tarinoita alkoi vyöryä päällemme jo ilman ponnisteluja. Olimme herkistyneet parissa päivässä jo osaksi maisemaa. Tarinat eivät enää vierastaneet meitä. Riitti kun astui esiin ja kuunteli.

Tänään poika kotiutui ja siirtyi reserviin. Olin häntä noutamassa hulinasta. Hänen tarinansa olivat tuttuja ja aitoja. Meille miehille koodisto on selvää. Riitit ja rituaalit tosin ovat vähän vaihtuneet.

Kun lähestyimme kotipaikkakunnan rajaa , nuorimies pyysi hidastamaan. Paikkakunnan rajalla on suureellinen kyltti, jossa toivotetaan tervetulleeksi matkamies ja varsinkin matkamiehen turismieurot. Poika juoksi ulos tienposkeen ja lätkäisi ”OHI ON” -tarran kylttiin ja juoksi takaisin autoon. Minä vahdin, ettei kukaan nähnyt.

Sellainen kuulemma on tapana nykyään. Kyltissä näytti olevan jo kaksi tarraa ennestään. Tiesimme tarkoin ketä paikkakunnalta oli eilen kotiutunut. Tiesimme, keiden ne ovat. Tiesimme tarrojen tarinat. Nyt siellä on kolme tarraa. Pojat ovat kotona.

Ps. 06.07. 2008

Lukijoiden joukossa saattaa olla henkilöitä, joiden suhde lehmään on lämmin ja arvostava. Heille tiedoksi, että myös Tillman edelleen rakastaa lehmiä. Lisäksi tiedoksi, että kuvan yksilöä ei ole maalattu blogia varten, eikä päästetty naapurin halmeeseen. Kyse ei ole myöskään kuvankäsittelyllä kikkailusta. Kuvan takana on tarina

>Heijastuksia

>

Valokuva-torstain aiheena on tällä kertaa ”Heijastuksia”. Sanasta tulee mieleen kevät ja valo. Silmiin sattuu ja taittuva valo temppuilee kanssamme. Näemme kuvamme peilityynen järven pinnasta ja vastapäinen metsäkin piirtyy järven pintaan. Huomaamme, että todellisuus ja heijastus sekoittuvat helposti keskenään.

Ja kun sinne vastarannalle huutaa, viesti heijastuu takaisin. Se ei enää ole yhtä selvä ja kirkas, mutta usein tunnistettava kuitenkin. Peilikuvammekin väreilee järven pinnassa.
Kun kosketat pintaa sormella, huomaat, että kuva särkyy. Heijastus ei kestä häiriötä. Ja häiriö tuottaa uusia häiriöitä. Aaltoliike alkaa tuottamaan häiriökohdassa jotain uutta ja merkillistä. Syntyy uusia heijastuksia.

Kuvassa lumi on ajelehtinut järven jäällä ja muodostanut omia pienoistodellisuuksiaan. Jokainen saareke ohjaa tuulta ja lumituiskua uudella tavalla. Naapurisaareke rakentuu sellaiseksi kuin sen kuuluukin rakentua; ainutkertaiseksi, mutta samalla yhteensopivaksi toisten kanssa. Rakenne on hyvä. Tulos on silmälle hyvä. Ja kaikkea ohjaa samalla sattuma. Jossain Etelä-Amerikassa kaunis perhonen on iskenyt siivillään yhden ylimääräisen iskun ja muuttanut ilmavirtaa ihan vähän. Kuukauden kuluttua lumi päättää sitten muovautua vähän eri tavalla täällä.

Muinaisessa tarussa Narkisos löytää metsästä kirkkaan lähteen. Janoissaan hän kumartuu juomaan siitä ja samalla huomaa ihmeellisen kauniin ja komean olennon katsovan häntä lähteestä. Narkisos rakastuu peilikuvaansa, mutta kuva ei vastaa hänen kutsuunsa. Kun Narkisos yrittää kädellä tavoittaa tuota ihanuutta, kuva särkyy. Tuskassaan Narkisos on epätoivoinen ja pistää tikarin rintaansa. Hän ei tajunnut todellisuuden ja heijastuksen eroa.

Perhosen osoitetta on turha lähteä etsimään. Tapahtunut mikä tapahtunut. Merkittävää on se, miten kuva vaikuttaa sinuun. Mitä se saa tänään torstaina aikaan sinussa. Syntyykö heijastus, muuttuuko mikään. Jatkuuko ketju ?