Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: helmikuu, 2017

Kansa

img_20170224_0003_new-kopio

 

Suuret joukot ovat kerääntyneet Lahden kaupunkiin. Alue lienee lähellä  niitä paikkoja, joihin kerättiin  ihmisiä 99 vuotta sitten. Tuttavieni lähettämistä kuvista voi päätellä ainakin sen, että ruoka ja juomapuoli on  tällä kertaa hoidettu paremmin kuin  ensimmäisellä kerralla..

Kuvassa rakennetaan siltaa vuonna 1960. Lahden tapahtumista oli  kulunut 42 vuotta. Näemme kuvassa yhden punakaartilaisen,  kolme karjalalaista siirtolaista, yhden  suuren kartanon alaisena  toimineen rengin ja pari sosiaalidemokraattia. Kuvan ottaja saattoi edustaa Maalaisliittoa.

Näyttäisi  siltä, että miehet tulevat hyvin toimeen. Kaikillä näyttää olevan  valoisa ja aurinkoinen käsitys työstä ja yhteiskunnasta.

Kyseinen silta on rakennettu sittemmin kahteen kertaa uudelleen. Kuvan ottamisesta on kulunut 56 ja puoli  vuotta. Kansakunta  voi näennäisesti hyvin ja elää vauraudessa.

Kuvan tunnelmaan pääsen kuitenkin yhä harvemmin. Mietin usein, miksi niin non ?

Mietin sitäkin, pitäisikö vielä kerran rakentaa jonnekin joku pieni silta. Ihan huvin vuoksi, vaikka kuivalle maalle. Viulunsoittaja katolta lähtisi varmaan rakennuskaveriksi.

 

Eläkkeellä

Keskellä lunta on kiva olla eläkkeellä. On torstai. Osa-aikaeläke tarkoittaa sitä, että nyt on osa-aika ja maanantaina on vissiin sitten kokoaika.