Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: tammikuu, 2015

Suvun sankareita

Orvo

Sunnuntaipäivän , ja Tammisunnuntain ratoksi  jatkamme  sotilasteemalla. Tämän  päivän sankarimme  on  sukulaismieheni O.K., joka  lähti Espanjan sisällissotaan taistelemaan tasavaltalaisten puolella. Viime viikolla  käsiini saamani sukuselvitys paljastaa siis Tillmannin taustoista uusia ja  mielenkiintoisia  seikkoja.

Kertoman mukaan Amerikan kommunistinen puolue oli luvannut O.K.lle  lentäjänkoulutuksen, joka houkutteli hänet lähtemään. Sankarimme oli syntynyt Amerikassa, sillä hänen äitinsä ja isänsä olivat sinne onnelaan  Satakunnan  ankeista oloista lähteneet  vuosisadan alussa

Espanjassa sukulaismies  kävi luutnanttikurssin ja oli Amerikan suomalaisten konekiväärikomppanian joukkueenpäällikkönä. Huonosti  hänelle  näissä sotatöissä kumminkin kävi, sillä hän kuoli taistelussa Ebro-joella huhtikuussa 1938.

Taistelupaikkakunnaksi  on merkitty Caspe.

Täten tuli myös kaivettua perimmäinen syy sille, mistä johtuu loputon himoni Espanjaan ja espanjankielen ääreen. Minulla on sukurasite.  Kymmenien ja kymmenien  punakaartilaisten lisäksi suvussani  on siis oikea Espanjan sisällissodan  sankari. Kaiken kruunuksi  netistä löytyi  jopa   valokuva miehestä. Tämä kunniaksi on laitettava soimaan Tapio Heinosta

Mainokset

Otto Carius

220px-Bundesarchiv_Bild_146-1979-064-06,_Otto_Carius

Maailmapoliittisen tilanteen  ajautuessa kohti  sotaa ja  valtaisia  isänmaille annettuja  uhreja, esittelemme tänään puolustustahdon  lujittamiseksi ja hyökkäysinnon  kasvattamiseksi  Suomen  kasvavalle nuorisolle Otto Cariuksen, joka sattui tänään kuolemaan.

Häm oli ikäluokkaa 1922, joten  rintamalle tuli  tietysti kutsu jo 1940.

Otto oli farmaseutti. Sodan humoristinen jumala teki hänestä kuitenkin panssarimiehen. Me kaikki miehet  tiedämme tämän systeemin. Aikoinaan  tykkimies Laine Laviasta oli pahasti  allerginen  voitelurasvoille ja öljyille. Niinpä hänet laitettiin  6 kuukaudeksi  Niinisalon korjaamolle  korjaamaan  kuorma-autoja.

Farmaseutti Otto laitettiin  siis panssarihommiin. Wikipedia tietää sen, että Otto tuhosi  ” more than 150 ” panssarivaunua sodan aikan. Sodan jälkeen  Otto  perusti pienen  apteekin ja kirjoitti muistelmansa ja tänään hän sitten  kuoli.

On siinä meillä miettimistä. Krimin takana   tehdään jo uusia sankareita. Oksettavia kuvia leviää mediassa. Sata siviiliä haavoittuneena ja  30 kuolleina. Raketinheitinryhmä on  Otto- pojan tiellä. Ennätyksiä on taas tulossa.

Sähinää ja rangaistuksia

kello

Blogi on ollut taas hiljaa monta päivää. Syynä ovat olleet hektiset  toimet  opetustyössä. Olen joutunut ajamaan pakkasessa  kaupungista toiseen ja jakamaan  tieto -taitoani laajoille massoille. Ja muitakin vastoinkäymisiä on ollut.

Nuorisolle minun piti opettaa sellainen asia, että jos vaikka nuori naisopettaja onkin kaunis ja  iloinen, se ei suinkaan tarkoita sitä, että hän olisi lesbo. Ei varsinkaan, jos hän on naimisissa miehen kanssa  ja  heillä on yhteinen lapsi. Selitin   nuorille  sankareille tämän asian nk. rautalangasta. Selitin, että  sellaiset  arvelut, fantasiat ja  mietelmät he saisivat  vastedes pitää omana tietonaan, taikka muuten helvetin tuli nuolee heidän  untuvakarvaisia pallejaan ikuisesti.

Huomenna joudun elämäni ensimmäisen kerran urheilukilpailun  lähettäjäksi. Asia pelottaa minua  aika tavalla. Urheilijoita on   ainakin 100, luultavasti 200. Ja kaikki  ovat  keski-ikäisiä miehiä, jotka yrittävät  jo lähdössä varastaa  ainakin  10 sekunttia.

Minulle on uskottu mahtava  ja iso kello, joka  piippaa 5 piippausta ennen kuin antaa lähtijälle yhtäjaksoisen lähtömerkin. Minä olen vakuuttunut, että tuo helvetinvempele pettää minut huomenna  ja saan martyyrikuoleman  vihaisten urheilijoiden  toimittamana. Olen kaivanut  varastosta herätyskellon  varakelloksi. Siitä voi  helposti lukea  lähtöajan   plus  miinus 3 minuutin tarkuudella. Ja  kännykässäkin on kello. Ja jos on aurinkoista, ajan voi  määritellä  auringon aiheuttamasta varjosta.

Taikka omasta pulssista. Joka 120 sykäyksen jälkeen voi  ajatella, että minuutti edellisestä lähtijästä on kulunut  ja voi  hyvillä mielin päästää uuden kilpailijan matkaan. Jotain kamalaa  joka tapauksessa tapahtuu, siitä olen varma.. Viidenkymmenen vuoden urheilupilkkani tullaan kostamaan minulle huomenna. Hyvästi rakkaat lukijat

Sotaveteraani Hannes

Itsenäisyyspäivän  ilopilleristä ja sydämellisestä sotaveteraanista on  kovaa vauhtia  syntymässä   suurenluokan vaikuttaja  suomalaiseen yhteiskuntaan. Tilausta  on ollut. Poliittinen debattimme on ollut tunkkaista ja  nahistelevaa. Hallitus on epäonnistunut lähes kaikissa toimissaan ja  naapuri on  ryhtynyt uhittelemaan, koska silläkin menee huonosti.

Hannes pelastaa meidät. Hannes oli  rintamalla, Hannes ja Hanneksen  aikalaiset rakensivat  tämän maan ja siksi  arvotyhjiössä me nyt vielä kerran tarvitsemme Hannesta.Sitä paitsi Hannes on presidentin kaveri ja tuttu.

Hänen kansansuosionsa on vankkumaton. Eduskuntaan  hän  vilahtaisi  kevään vaaleissa tuosta vain, jokaisessa puolueessa, ilman pienintäkään vaikeutta. Hän on  kansakunnan omatunto, hän on Erno Paasilinnan ja Matti Kuusen  reinkarnaatio, jota klassisen myyttikertomuksen tavoin vielä kerran tarvitaan kansakunnan  pelastamiseen. Hän on  Hermes, jumaline sanansaattaja, joka  on keskuuteemme  lähetetty oikeaa tietä näyttämään.

Jos Hannes  sanoo, että Natoon meidän on  liityttävä, niin onhan se  varmasti sitten  järkevää ja  asiallista. Koko Hanneksen  tarina ja elämä todistavat sitä, että tuolla tiellä onnemme on.

Toisaalta, jos muistelemme sotamies Rahikaisen  puheita  suuren  sotakirjan viimeisillä sivuilla, muistelija saattaa  joutua epäilyksensiemenen kutittamaksi. Rahikainen on tietysti fiktiivinen hahmo, joka ei Hannekselle mitään mahda.

Heijän perkeleijen puhheista. Puhheilla ei asiat parane. Kun kerran loppu ruuti, niin on parempi pittee kita kiinni. Poasaa nyt siellä pienten kansojen oikeuksista. Niijen peälle nostaa koira jalan

Saattaisi olla  asia jopa niin, että laiskanjullea kauppamies Rahikainen mieluusti antaisi Naton palkkasotilaiden puolustaa maata samaan aikaan kun itse tekisi  tuottavia  liiketoimia  kotirintamalla.

Joka tapauksessa, samassa  lehdessä Hanneksen  mielipiteiden kanssa  kerrotaan   venäläisten   maakaupoista  Turun saaristossa. Tavallaan Hannes on vielä kerran  kutsuttu mukaan sotaan, informaatiosotaan. Siinä sodassa Hannes  on vaarallisen tehokas.

Etsintäkuulutus !

HER1000164-HP Fruity 255g

Voisiko lukijakunta auttaa kirjoittajaa pulmallisessa gastronomisessa asiassa. Olen harras  HP- kastikkeen ystävä. Olen käyttänyt sitä  viimeiset  50 vuotta  aterioilla  ja ruuanvalmistuksessa. Olen käyttänyt sitä jopa   koiran koulutuksessa. Aine on ovallinen ja lähes ainoa brittiläisen keittiön   minulle sopiva tuote,

Aineesta  on olemassa myös superversio, HP Fruity, jota tässä perään. Tuota varsinaista  sinietikkettistä tuotetta  myydään täällä periferiassa  jokaisessa marketissa. Kuvassa  näkyvää fruity- versiota  ei taas  näy missään. Tuote katosi täältä maaseudulta  totaalisesti  noin 10 vuotta  sitten.

Sitä valmistetaan edelleen ja Ebay sekä Amazon  toimittavat sitä nurkumatta  kotiovelle, kunhan  viitsii tilata ja postimaksut maksaa. Ne sivukulut kuitenkin  nostavat  tuotteen hintaa usein 60 %. . Tekisi mieli kumminkin tehdä hankintoja kotimaasta ja  lähempää  Keski-Suomea.

Onko kukaan lukijoista siis  nähnyt tätä tuotetta oman puotinsa hyllyssä? Tiedän, että Helsingissä tätä myydään, mutta myydäänkö missään muualla ?

Ja seuraavaksi  jääkaapille. Ruoka-aineista kirjoittaminen saa minut aina  nälkäiseksi

Koirankoulutukseen HP -kastike sopii hyvin silloin, kun  kyse on  karkailevasta koirasta, joka mielellään puree juoksulangassa olevan liekanarunsa poikki ja lähtee metsästämään narttuja. Tehdään sekoitus, jossa on puolet HP – kastiketta ja puolet  Tabascoa.. Sillä sekoituksella  kun  sivelee  liekanarua, koira  jättää sen rauhaan. ja tyytyy unelmoimaan  vain kotipihassa.

Elon mainingit sekavina lyövät !

tyota7

Kummisetäni lähetti minulle ystävällisesti  isoäitini äidin sukuselvityksen.

Nykyään semmoisen  sukukirjan lähettäminen käy sievästi  sähköpostin liitetiedostona. Viisisataa sivua  uskomattomia tarinoita kulkee sekunnissa  pitkin valokaapelia vaikka maapallon toiselle  puolelle.

Selvityksen lukemisessa olen käyttänyt  vanhaa  hyväksi  todettua menetelmää;  ei makeaa mahan täydellä.  Olen perannut  nyt  yhdestä haarasta sen  alahaaran, joka johtaa isoäitiini. Olen törmännyt  hyvin mielenkiintoisiin ihmisiin. Joka kerta on ollut pakko laittaa  kone välillä jäähtymään. Tämän suvun  mielenkiintoiset henkilöt ovat  monessa tapauksessa  olleet,   joko vaarallisia taikka  sitten huikentelevaisia.

Sata vuotta sitten ne ominaisuudet  näyttivät usein merkinneen punakaartiin  liittymistä. Usein se myös sitten  johti sen  verran  räväkkään  harrastuneisuuteen, että sukututkijoille on jäänyt kiitettävästi  materiaalia ja pöytäkirjoja.

Linnakundejakin on löytynyt aika monta. Eräskin esi-isä oli ensin  istunut vuoden linnassa taposta ja sitten  lähtenyt merille noin about 1880. Sen jälkeen  ei  kaverista ole merkintöjä. Olisi mukava tietää, mitä mies on puuhastellut ja missä päin liikkunut.

Yksi kaveri oli  mennyt ensin  Amerikkaan ja sitten  perään  heti Neuvostoliittoon ja sen jälkeen oli sitten mennyt 1938  Petroskoin kaupungin  laidalla  olevassa metsässä  olevaan maakuoppaan  Naganin kuula  kallossa.

Kahden päivän aikana  olen joutunut vähän muuttamaan  käsitystäni siitä, mistä  minä olen tullut ja millaiset geenit  sisälläni jylläävät. Asia on  vähän jopa hermostuttanut minua. Ainakaan nämä  esi-isäni eivät  ole aina jaksaneet tyynenä kyntää auroillaan  maata Satakunnan. Aika ajoittain meno on ollut Madventures  tykitystä. Paljon  on kirkonkirjoihin  merkitty huomioita myös siitä, että suvun miehet ovat olleet viinaan ja naisiin  meneviä, sekä viettäneet paheellista elämää.

Uusia sukulaisiakin  on löytynyt. Opiskelukaveri, jonka olen   vuodesta 1965 tuntenut  ja jonka kanssa nytkin olen  lähdössä reissuun,  ja jonka kanssa  pidetään  viikoittain   yhteyttä, osoittautui sitten  selvityksen avulla sukulaiseksi.  Se tuntuu aluksi vähän omituiselta.

On ehkä pidettävä sukukokous

Opetuksen iskuriprikaati ylitti tänään tavoitteensa

Kolleega  jäi tänään kotiin hoitamaan  sairastunutta  lastaan. Minä sain  aamutuimaan  häneltä nipun monisteita ja  pyynnön  tukea opetusta. Hän ilmeisesti  tietää hillittömän himoni äidinkieltä ja sen opetusta kohtaan. 

Yllättävästi  hoitettavakseni tulleilla tunneilla minun piti  opettaa   elokuvan  rakennetta ja tulkintaa. Opetin heille terminologiaa ja näytin pikkupätkän Kieslowskin RED – elokuvan alusta. Pyysin heitä  kirjaamaan ylös sen, millä tavoin elokuvassa esiintyy väri punainen. Kaikki meni muuten hyvin, mutta kun  varsinainen opettaja lappusessa toivoi, että toisella tunnilla  tehtäisi  ryhmittäin  pienet elokuvakäsikirjoitukset, Pandoran lipas aukeni

No, minä jaoin heidät ryhmiin ja annoin   paperia ja  kyniä. Uskoin, että  juuri mitään ei synny , sillä aikaa oli vain 25 minuuttia.

Lopputuloksena oli  4 elokuvakäsikirjoitusta, jotka kaikki  sisälsivät  runsaaasti seksiä, väkivaltaa,kuolemaa ja sekä tavallista, että sateenkaari-pornoa. Käsikirjoitukset  olivat hyvin kaurismäkeläisiä  juoneltaan ja hyvin  uskallettuja  kohtauksiltaan. Tarantinon Pulp Fiction ja Bill Kill olivat molemmat kevyttä kamaa näiden teosten rinnalla.  Ryhmät olivat  elävöittäneet  käsikirjoituksiaan  monin  piirroksin ja still – kuvin, Sikäli  ne muistuttivat  erehdyttävästi oikeita  käsikirjoituksia. Mutta myös vessa -piirroksia

Minun on tästä lähtien muistettava rajata  antamani tehtävät hyvin tarkasti aihepiireiltään. Muuten vielä käy niin, että  pääsen  Jussi- gaalaan taikka leivättömän  pöydän ääreen . Tai Iltalehteen. Huomenissa  tungen hengentuotteet  lukolliseen tietosuoja-roskikseen.

Charlie Hebdo

En minä oikeastaan  pilalehdestä halunnut kirjoittaa. Minä en tiedä niistä mitään. Ainoat kaksi pilalehteä, jotka minä tiedän ovat ” Hauska puolituntinen” ja ”Krokotiili”.Niistä ehdottomasti puisevampi oli Krokotiili. Sen piloista ja hauskuuksista en  päässyt jyvälle, vaikka  sukujuureni  nykyisen Venäjän alueella ovatkin.

Kuvassa leidi on  epäilemättä julkisuushakuinen. Hänen kasvoillaan ei näy tyrmistystä. Hän pitää luonnollisena, että sopimus edellyttää määrätynlaista käyttäytymistä ja sitä kautta sitten  menestyksen portit aukeavat. Nainen tietää, että hänellä on kauppatavaraa, joka on   vielä  kuranttia ja  jonka markkinat ovat  loputtomat ja kyltymättömät.

Väkivallan markkinat muistuttavat näitä piparimarkkinoita. Väkivalta ei ole mennyt muodista. Se  on tehokas ja vaikuttava  keino saada  oma tahto ja  sanoma  perille. Se  näyttää voittavan  ajoittain jopa seksin. Suurikaan väkivallan määrä ei näytä  kyllastyttävän yhteiskuntaa immuuniksi. Ja kun fiktio ei enää pure, reality rules.  Musta väri, käteinen raha ja väkivalta. Kolmikko pysyy aina muodissa. Ja mikä pahinta, usein ne  viihtyvät  samoissa  ympyröissä.

Oksettaa. Jäljellä golf-kauteen enää 92 päivää. Tänään se tuntuu  tyhjältä

Loppiainen

Liikenteenhajoittajat ovat teipanneet viime viikkoina  kiireellä  jakelu- ja kuorma-autojaan  lainmääräämiin muotoihin. Kapinamieltä on  esiintynyt. Muutokset maksavat paljon ja pelättävää on, että  byrokratia ja muutokset jatkavat  maassamme  asioiden  ohjaamista ja  määräämistä.

HIFK  saa edelleen pitää rinnassaan  KOFF – tekstiä. Kaikkihan me tiedämme, että KOFF on itseasiassa limsaa, jota  HIFK- joukkueessa pelaavat  unelmavävyt juovat pelin jälkeen sulassa sovussa niiden kanssa, joita  ova 90 minuuttia hakanneet mailalla ensin  sairaalakuntoon.

Näitä  olutaiheisia  ajoneuvokuvia  on kertynyt  muutamia itsellekin. Niiden museaalinen ja historiallinen arvo  nousi tällä viikolla  nyt  kovasti korkealle. Taidan  säilyttää näinä nyt ja joskus sitten  myöhemmin sopivassa yhteydessä aina muistutella lukijoita siitä, miten pirteä ja liikenneturvallinen  tällainen ajoneuvo oli silloin kun  niitä vielä sallittiin liikenteessä.

Minulla on  käsitys, että jos nyt pitäisi pohtia keskioluen  vapauttamista ruokakauppoihin, nämä nykyiset päättäjät  silmää räpäyttämättä jättäisivät semmoisen asiat tekemättä ja päättämättä.

Olutseuran  hallitsevana  golfmestarina ja  sosiologian sivuaineopiskelijana olen kovasti  huolissani  yhteiskuntamme tilasta ja sen yhteiskunnan  halusta tarkkailla  jäsentensä tilaa ja oloa.

Golfkauteen  aikaa 95 päivää.

Loppiaisen aattoa

holly-sonders-golf-digest-cover-2

Holly Sonders  se siinä avaa  ruoskalla, ja kuten huomaatte, ajurin  nuppi on sävy sävy  peliasun kanssa. Tuommoinen  täydellisyys  on  hämmentävää. Tuntuu pelottavalta  oikeastaan ajatella, millaisia  lyöntejä syntyy noin huolellisella kombinaatiolla ja  noin upeasti loppuunviedyllä draivilla.

On siis jäljellä 96 päivää ilman golfia. Lukija huomaa varmasti  vieroitusoireiden  kalvavan miehen mieltä. On ehkä illalla  putattava  olohuoneen lattialla muutamia putteja   ja  mietittävä, miten ne  putit menisivät, jos vieressä seisoisi Holly hamosessaan  ja  kannustaisi.

Mutta asiaan. Kolmea viisasta miestä ei  ole näkynyt. Suomen kannalta  asia on kiireellinen. Yksi oikein viisas mieskin riittäisi. Mutta kun ei ole ketään.

En muista koskaan Suomen poliittisen elämän olleen näin lamaantunut ja toivottomassa tilassa. Minäkin sentään muistan hyvin  vuoden 1962 noottikriisin ja Kennedyn ampumisen seuraavana vuonna. Seitsemänkymmentäluvun alussa taistolaiset  opiskelukaverit  kävivät  kilvan Rauk – ja RUK – koulutuksen ja  kertoivat, että  ammattitaitoa pitää vallankumouksessakin olla. Työkaveri oli Vanhan valtauksessa mukana. Ajat olivat  riehakkaat, vaaralliset ja monimutkaiset, mutta aina  löytyi viisaita miehiä ja hiukkasen hyvää tuuria.

Nyt  näyttää siltä, että ei ole ketään. Kaikki ovat  Loppiaisen kynnyksellä kusisukassa.

Minä meinaan keskittyä  golfkauden odottamiseen. Viisaat miehet  tulevat jos ovat tullakseen. Lahjoista en  välitä.  Suurin toiveeni on päästä  johonkin  naisten golfkilpailuun   sen  ” Silence ” – kyltin  näyttäjäksi. Helppo homma  , hyvät näkymät.

Kuva on lainattu omin luvin  netistä  Golf -digest  sivuilta