Tuomas tulee

by Michael Tillman

Tuoppi kainalossa. ja miten  sitä sanottiikaan ennen muinoin.  Sattumaa ei liene se, että talvipäivän seisaus osuu suurin piirtein samaan kohtaan. On aika  huokaista helpotuksesta, sillä päivä on kohta  pitenemässä.

Itsenäisyyspäivänä pantu joulusahti valmistuu  kovaa vauhtia. Ajoitus näyttää osuvan  hienosti kohdalleen. Kuohukäyminen loppui 8 päivä joulukuuta.  Eilen lapposin   hänet käymisastiasta  hiljenemisastiaan. Hiivasakat  jäivät pohjalle. vanhat ihmiset sanovat,  että sahti   viihtyisi paremmin hiivan päällä ja se pohjassa oleva sedimentti suojelisi  sahtia  seuraavat pari viikkoa. Voi olla.

Minä kuitenkin lapposin  juoman toiseen astiaan, missä  sahti saa nyt rauhoittua  jouluun asti. Se lappoaminen on tarkkuutta vaativaa työtä. sahtia tahtoo väkisin mennä imemisvaiheessa suuhun. Sen mausta taas  huomasin  heti  sen, että nyt on oltava todella  tarkkana sen säilyvyyden kanssa. Ei helposti säily tämä nyt kovin pitkään, sillä on aika  hyvin onistunut joulusahti.

Tuoksussa on banaania paljon, niin kuin  pintahiivaoluessa   kuuluukin olla. Banaanin  seassa on  katajaa ja humalaa, sillä käytin  molempia aika runsaasti  prosessissa. Sitten siinä tuoksussa on hieman aprikoosia ja jotain vieläkin eksoottisempaa  hedelmää.

Väri on tummanruskea ja se on läpitunkematon. Siitä voi päätellä jo sen, että tämä sahti  on juhlasahtia eikä sen määrää ole  venytetty vierrettä  vedellä valelemalla. Maku on  banaania. Mukana on  taas aprikoosia, mutta myöskin katajaa ja humalaa. Makeaakin sahti on. Ei puhettakaan, että olisi päässyt liian kuivaksi käymään. Suutuntumaan leviää välittömästi vahva lämpö, joka leviää  suun limakalvoilta kurkkuun ja  sitten vatsalaukkuun. Lämpö tulee vahvuudesta. Alkoholi ei kuitenkaan maistu ollenkaan.

Jälkimaku on pitkä ja harras. Se kestää ja kestää ja kestää. Vaikka sahdin lämpötila nyt on  + 7 astetta, jälkimaku kestää  kymmenen minuuttia, vartin.. enemmänkin.

Olo on aika pikkupoikamainen. olen jälleen  hitsannut itseni  tuhansia vuosia vanhaan  ketjuun kiinni  omana lenkkinäni. On syntynyt  upea ja eksoottinen juoma.  Se on syntynyt samoista  aineista ja samoilla työmenetelmillä kuin esi-isien juomat. Tästä puuttuu bulkki-lagerin räjähtävä hiilihappo ja pitkä säilyvyys. Bulkki- lagerista  taas puuttuu kaikki muu.

Advertisements