Esteetön erämaa

by Michael Tillman

Olin tänään  koko päivän  bussissa. Ajoimme  yhdessä ja samassa kaupungissa 7 tuntia, ristiin rastiin. Bussissa oli 42 miestä ja 2 naista. Minä istuin koko päivän sen toisen naisen vieressä. Olimme kaikki hikisiä ja onnellisia.

Mietin  koko päivän kummallisia asioita. Mietin edelleen  edellisen  viikonlopun luokkakokousta.  Mietin edelleen sitä, mitä puhuin siellä liikaa ja mitä puhuin liian vähän.

Näin  mutahautoja, joihin  on kuulemma vuonna 1918  haudattu  kansakuntaan pesitytyneitä punataudinbasilleja. Sellaisen haudan partaalla tulee helposti kylmä, vaikka  ilmassa on 28  C -astetta  lämpöä. Linja-auton mittari näytti tosin meille sisälle matkustamoon  78 C astetta. Tutkittiin porukalla älypuhelimista Fahrenheit – asteikon  luonnetta ja ymmärrettiin, että  linja-auton hieno elektroniikka luulee meidän seilaavaan pitkin  Washingtonin  kaupunkia, vaikka  meidän  onnikan alla oli ihan  tavallinen suomalainen  kaupunki.

Kuski  pysäytti  esikaupunkialueella bussin  levähdyspaikalle ja tarjoili meille kuumaa kahvia. Levähdyspaikalta lähti  lankuilla päällystetty  leveä polku suurelle suolle. Samalla levähdyspaikalla oli  invataksi, josta purettiin ulos  pyörätuoleja.

Juotiin toinen kuppi kahvia. Pyörätuoli-ihmiset lähtivät kelaamaan  erämaahan pitkin  leveää laudoitettua  polkua. Polun reunoissa oli korokkeet molemmilla puolilla. Luontoihmiset eivät halunneet pyörätuolien  suistuvat  mutahautaan punikkien  seuraksi. Pyörätuolit maatuvat huonosti. Proletariaatti  häiriintyy.

Linja-auton ruumasta jaettiin meille vettä. Lähdettiin esteettömästi liikkeelle esteettömän vaellureitin päätepisteestä. Ajettiin esteettömästi  rikkaiden asuntoalueen läpi.  Joku sanoi jonkun ministerin asuvat jossain taloista. Minä katselin veneitä. Melkein jokaisen talon  autokatoksessa oli traileri ja  sen päällä hieno vene.  En muistanut  nähneenni päivän aikana yhtään järveä.

Mainokset