Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: kesäkuu, 2014

Vaarojen maa

En ole ollut Kainuussa  käymässä, jos otsikon perusteella niin luulette. Olen miettinyt vaarojen maata, takapihaamme, joka näyttää viime viikon uutisten  perusteella  muuttuneen  surmanloukuksi. Vaimoni on aina vihannut Satakunnasta, syntymäkodistani  tänne roudaamaani  juhannusruusua. Nyt hänen kanssaan samaa mieltä ovat kukkahattutädit, jotka ovat leimanneet ruusupensaat sen sortin turvallisuusriskiksi, että ne olisi syytä repiä irti äkkiä jokaisesta lasten leikkipuistosta.

Nyt sittenjuuri, kun minulla sattuu olemaan ruusupensaita ja  yksi vuotias lastenlapsi, minut  laitetaan  puun ja kuoren väliin.

Selvä !

Jos kerran  valtiovalta ja sos -terkka – ministeriön tädit ovat sitä mieltä, ei sitten !

Meidän takapihalla ei   polteta  tupakkia, ei juoda keskiolutta, eikä  kasvateta ruusuja. Tupakkia täällä ei ole poltettu enää moneen vuoteen. Keskioluestakin  voin luopua. Ruusut ovat minulle kuitenkin se heikkokohta, jossa saatan ryhtyä hankalaksi. Minä kun satun rakastamaan  ruusuja. Varsinkin keltaisia  ruusuja.

Kukkahattu -tädit voisivat priorisoida  lapsiin kohdistuvia vaaroja  kesälomien jälkeen. Pitäisin tärkeänä, että jos kerran tälle tielle lähdetään, niin  ruusujen ostamiseen  olisi hankittava  ruusunostolupa.

Sellaisen luvan saisi, kunhan varaisi etukäteen lastensuojeluvalvojalta haastatteluajan. Haastattelun perusteella sitten  valvoja kirjoittaisi lausunnon ruusunhankkijasta. Luvan anoja menisi  sitten tämän  lausunnon kanssa  lähimpään poliisin toimipisteeseen jättämään  ruusunostolupa – hakemuksen. Tietenkin henkilökohtaisesti. Lupa tulisi sitten   viikon tai kahden kuluttua, jos tulisi. Järjestysmiehen väkivaltainen vastustaminen 17 – vuotiaana saattaisi  estää  ruusuhankinnat.

Luvan kanssa voisi sitten mennä lähimpään taimistoon / kukkakauppaan / Kodin Terraan ja hankkia  vaarallisen kasvin sekä kasviin  kiinnitettävän laminoidun  A 4- kokoisen  neonvärisen  lupalapun, jossa olisi selvästi kerrottu, että kyse on luvallisesta  ruususta ja että  kuka sen ruusun  piikistä saa haavan sormeensa, se  sadaksi vuodeksi  nukahtaa  Ruususen uneen, josta  asianomaisen voi  herättää  toverillisella  kielisuudelmalla vain  lapseton,   Vihreät rp.  jäsenkortin omaava  sosionomi tai  sitäkin ylempi turvallisuustarkastaja

Mainokset

Pellon Ponsi

Liian paksu persuksi

Oletteko koskaan  miettineet sitä seikkaa, että  Suomen  Länsi-Lappi on  täynnä hemmetin kauniita naisia  ja kaikki he ovat  sanavalmiita, kosmopolitteja  ja ihastuttavia.

Minä olen.

Kun opiskelijana  nousin ylös  Itä-Lappia ja laskeuduin alas Länsi-Lappia, ero oli kuin yö ja päivä. Sodankylän , Pelkosenniemen ja Savukosken naiset olivat nykerönenäisiä ja ugrilaisen näköisiä neitokaisia, joiden piti aamulla ehtiä  lypsylle ja  heiniä haasialle ripustamaan.

Kun taas  retken loppupuolella laskeutui alas pitkin Tornionjoki- vartta, kaikki naiset olivat laulaja Einin kopioita tai ainakin  Cat Cat –siskoksia. Jokainen  R- kioskin nainen  Torniosta  Muonioon voittaisi minkä tahansa  Miss – Yyteri – missikilpailun.  Mie olen  ihan  sulaa vahaa joka kerta, kun Lätäsenon  alajuoksulta alas  lähden. Siitä on  monta sataa kilometriä pelkkää  ihastuttavaa  länsilappilaista naistykitystä.

Luulen, että syynä on raja ja poikkinainti. Geenejä on tullut  Länsi – Lappiin  Ruotsista. On myös toinen selitys. Vuosina 1736 – 1736 länsilapissa oli ranskalainen  maanmittausretkikunta  mittaamassa Pierre Louis Moreau de Maupertuisin johdolla maapallon kaarevuutta. Minun selitykseni on se, että ko. herra ja retkikunnan  muutkin  getlemannit  mittasivat pitkän talvena aikana muuatkin kaarevuutta Länsi – Lapissa. Minä  aina ajattelen, että sen mittaamisen jäljet näkyvät edelleen siellä, missä joki kuljettaa vesiä kahden valtion rajalla.

Joka tapauksessa, edelleen, liikuit missä tahansa Länsi – Lapissa, Eini laulaa ja säteilee. Liikut missä tahansa Länsi – Lapissa, eteesi voi kävellä nainen, jonka geeneissä  kihisee  Pariisi, Bretange ja Pont Neuf. Hän sanoo olevansa Kolarista, Yli-Torniolta tai Pellosta, mutta yhtä kaikki, hän kantaa mukanaan Länsi – Lapin naisten  aristokraattista tyylikkyyttä. Se puree ja viettelee.

Sellaiseen mies ei koskaan voi törmätä Rautavaaralla, Ypäjällä eikä Kihniöllä.

 

( Kuva  Tornionjoen rantasomerikosta , Muonion alapuolelta,

Kuva kirjoittajan)

 

Ensimmäinen lomaviikko

jammu kolmonen

Kansallisaatteen  ja Koskenkorvan  läpitunkemat nuoret miehet ovat aina hoilanneet  sellaista laulua, jossa sanotaan, : ” Että Mäntyharjun pojat lähti reissulle ja Mäntyharjun pojat lähtireissulle ….”

Laulua  toistetaan   sammumispisteeseen asti, enkä ole koskaan  muistaakseni kuullut kenekään hoilaavan tuota avaussäettä  pitemmälle tätä kummallista  viisua. Minä olen koko  elämäni pohtinut sitä, minne ne Mäntyharjun pojat oikein  lähtivät ?

Ja miksi ?

Kyllä meillä Satakunnassa  lähtemiselle oli aina syy,  funktio ja joku päämäärä. Rauman palokunta  lähti hevospelillä aikoinaan Turun  paloa sammuttamaan sadan kilometrin päähän. Se on arvokasta  lähtemistä. Savolainen  ympäripyöreä  lähteminen on jotain kummallista ja  minulle outoa.

Viikolla piti sitten ottaa kuvassa näkyvä kuningatar jalkojen väliin ja  karauttaa Mäntyharjulle Yamaha -miehen  kanssa katsomaan, mitä siellä oikein on ja miksi siltä  alvariinsa lähdetään reissuun, mutta ei koskaan  sanota mihin ja miksi.

Tanssimme itsemme pyörryksiin paikallisessa  motellissa. Kaikk´ Mäntyharjun pojat olivat lähteneet todella reissuun, sillä  motellin tansseissa  vallitsi naisenemmistö.  Asia ei meitä vaivannut. Kyselimme naisilta Mäntyharjun pojista, mutta  naiset olivat  kesälomalaisia ja muualta muuttaneista. Hekään eivät tienneet, missä pojat olivat ja kauanko  viipyvät. Yksi lippalakkipäinen  paikallissankari paikalla kyllä oli, mutta en nähnyt hänen tanssivan.

Itse viisuhan on syntynyt 1918 tapahtumien innoittamana, kun valkoisen Mäntyharjun  nuoret miehet lähtivät punaista Lappeenrantaa kurittamaan. Ilmeisesti  sisällissodan sensuuri  hoiti asian niin, että  vain tätä  siistiä säkeistöä  hoilattiin ja  ” reissuun lähteminen ”  on  sotatöiden allegoria.

No, me olimme  Yamaha-miehen kanssa  siististi liikkeellä. Joimme   vettä, tanssimme itsemme hikeen ja  aamusella lähdimme reissuun, pois Mäntyharjulta, kohti kotoista Keski-Suomea ja Satakuntaa. Meissä ehkä  muutaman päivän  viivähtää vieno sudeettisavolais -tuoksu.

Luulenkin, että seuraavalla kerralla  suunnistamme taas uudelle paikkakunnalle.

Siili – indikaattori

Tien yli selviävä siili saa mieleni aurinkoiseksi. Sen pienet  ja hontelot jalat kipittävät  vimmatusti kun piikkikerä  vyöryy yli vaarallisen asfaltin. Minua hymyilyttää ja olen onnellinen se puolesta.

Moni ei selviydy. Kuolleen siilin  kohdalla tulen surulliseksi ja  joskus minusta tuntuu siltä, että jotkut  ihmiset ajavat tahallaan näiden otusten päälle. Kerran näin, miten  asuntoalueen  pikkumiehet tappoivat lapiolla avuttoman siilin. Olen seurannut  tappajien  elämänkaaren kehitystä nyt  parikymmentä vuotta.

Kovasti  huono indikaattori näyttää siiilin tappaminen tulevan  elämän ennusteena  olevan.

Juhannuksen projekteja

golfsimulaattori kakkonen

Kentällä  on ruuhkaa. Kotona on  läheisiä  juhannuksenvietossa. Yhdistelmä  aiheuttaa pohdintaa. On grillattava ruokaa, seurusteltava lehtimajaa hallinnoivan nuorenmiehen kanssa  ja tehtävä sata muuta juhannusjuttua.

Golfia voi pelata korkeintaan simulaattorissa.

Kuvassa köyhänmiehen  kevyt – simulaattori. Kevyt tulee materiaalista, joka sattuu olemaan kevytpeite kokoa 6 x 8 metriä. paikallinen hurlum -hei tavaratalo myi sitä hintaann  12 euroa ja risat. Ajattelin  heti, että tässä on monikäyttöinen juttu halvalla myynnissä.

Olen  pressuun lyönyt nyt  300 palloa. Pressu on kestänyt  lyönnit ja osumat  vanhingoittumattomana.  Ainoa tappio on yksi pallo, joka kimposi yli pressun huut – helkkariin.

Myöhemmin illalla  voimme esittää kesäteatterihupailuja perheen menneisyydestä tämän  taustakankaan edessä. Huomenissa  voimme sitten ottaa  studiotyyppisiä valokuvia vieraista  ja perheenjäsenistä. Tausta sopii siihenkin. Syksymmällä sitten on mukava peitella asioita  sateen suojaan.

Tuote on siis hyvin monikäyttöinen. Jo tänään se on  saanut minut tutustumaan paremmin 22 asteisen hybridimailan salaisuuksiin. Se mailan kanssa olen  tapellut nyt jo  vuoden verran. Olisi vähintään kohtuullista, jos vihdoin oppisimme toistemme tavoille.

Juhannus valmistuu pikkuhiljaa

Lehtimajassaa ollaan

 

Lehtimaja on valmis. Päähenkilö on asiasta vähän ihmeissään, mutta kunhan tässä totutaan  asumukseen ja  ympäristöön, niin riemu kyllä alkaa.

Nostetaan lippu salkoon ja  ja tehdään isomummun reseptillä salaattia . Sikli – perunoita , silliä ja savustettua kalaa on  varattu ensihätään. Kaksi miestä lähti koskelle pyytämään lisää.

Ja minä lähden  pelaamaan  yhdeksän reikää ihan rauhassa. Kaupat ovat luojan kiitos , kohta jo kiinni. Edessä on viisi viikkoa kesälomaa. Ympärillä rakkaat ihmiset.

Huonomminkin voisi olla

Lehtimaja

lehtimaja

 

Juhannus on ovalla.  Pakenen kohta kustannuspaikalta rakennushommiin. Lapsenlapsi saapuu illan suussa  juhannuksen viettoon. Silloin on  lehtimajan oltava valmis. Nyt vasta kaksi seinää on hahmoteltuina ja  nekin ovat harvoja. Iltaan mennessä  päästään viettämään jo lehtimajajuhlaa.

Isäni teki lapsille tämmöisen joka juhannus.  Epäilen, että tavan oli tuonut Kannaksen Karjalasta äitini.

Majassa on mukava leikkiä ja  viettää aikaa. Se antaa turvallisuuden tunteen. Seinät eivät kestä  pakkasta, eivätkä pahaa sutta, jos semmoinen  sattuu uhkaamaan pyhien aikana. Materiaali on luomua ja aitoa  kierrätystavaraa, luvatta  kaupungin mailta pöllittyä.

Muitakin juhannustaikoja meinaan tehdä.  En kuitenkaan kurkista kaivoon yöllä, sillä semmoista ei tontilla  ole.  Loma alkaa nyt. Ensin pidetään   kuusi tuntia ylityövapaita ja iltamurehtimiskompensaatioita.  Loput viisi viikkoa olen ilmoittanut ihastuttavalle  toimistosihteerille.

Lehtimaja , here I come !!!!!!

Juhannusviikolla

rekka vesisateessa

Yritin eilen ja yritin tänään  toimitella  tavallisia asioita.  Yritin ostaa hyödykkeen. Yritin ostaa palvelua. Molemmissa asioissa epäonnistuin surkeasti.  Asia   laittoi minut jopa valvomaan aamuyön tunteina. Maailma on tavaraa  piukassa. Omien asioidensa  toimittaminen on usein kuitenkin ongelmallista. Palvelun saaminen vielä hankalampaa.

Rekkamies morjenstaa  vastaantulevaa toista  rekkamiestä. Hän  nostaa kätensä pystyyn  kämmen avoimena. Niin tekivät aikoinaan jo luolamiehet. He halusivat  näyttää vastaantulijalle sen, että käteen ei ole  piilotettu mitään kättäpidempää. Että tässä tullaan ystävällisessä mielessä.

Kun yhteiskunnat epäluuloistuivat, oli pakko opetella kättelemään, jotta saatettiin omin käsin koettaa, että ei siellä kouranpohjalla ole kiveä eikä puukkoa.

Reliktit  ovat jääneet elämään. Osa  kanssakäymisestämme on edelleen sarja hienovaraisia primitiivisiä akteja, joita emme enää aktiivisesti tarkkaile, mutta alitajuisesti kuitenkin  noudatamme. Eräs sellainen  esiintyy usein  ravintolan baaritiskeillä. Kun tarkkailee pariutuvia  ihmisiä pitkän  anniskelutiskin ääressä, voi helposti  päätellä sen, mitkä  lähestymiset johtavat  intohimoiseen ja  juhannuskasteen kiihoittamaan  kopulointiin ja  mitkä lähestymiset päättyvät vetäytymiseen ja  epäonnistumiseen.

Ehkä paljastan asian   juhannusviikon kirjoituksissa. Kannnattaa pysyä kanavalla.

Että, mitenkä tämä kaikki  nyt sitten liittyy sateiseen  rekkakuvaan ? No, katsokaas…  ei mitenkään.

Ihmisen kohtaaminen on  helppoa silloin, kun voi nostaa kätensä  pystyyn ja  tienpäällä kohtaamisnopeus on 100. Ei ole pelkoa uusinnasta. Ihmisen kohtaaminen  myynti – ja palvelutyössä on jo hieman haastavampaa. Jos kohtaaminen epäonnistuu, asiakas  pystyy murjottamaan ja kohdistamaan  murjotuksensa  tiettyyn kohteeseen.

Baaritiskillä kohtaaminen on kenties  kaikkein hankalin ja   kohtalokkain näistä kohtaamisista. Jos onnistut  tulkitsemaan kohtaamista oikein, seurauksena voi olla  50 vuoden kuluttua  lepopaikka   ihan oudossa sukuhaudassa.

 

 

 

Liikkeellä……

i - mix adapter

Kun ajaa autolla työnpuolesta 5000 km kolmeen viikkoon, saa tietenkin olla  onnellinen ja tyytyväinen siitä, että  kotityöt tekee  joku muu, juhannuskoivut hakee joku  muu ja golfia pelaa joku muu. Rajansa kuitenkin tyytyväisyydelläkin. Varsinkin kun liikkeelläolo on saanut myös  jotain muuta liikkeelle.

Minulle on nimittäin sattunut kummallisia. Käsittämättömiä asioita. Luulen, että kun  ihminen muuttuu maaniseksi työn tai jonkin muun suhteen, hän jotenkin  herkistyy ja hänet laitetaan sellaisiin tilanteisiin, jossa suuria kicksejä syntyy.  Kohtalo laittaa, taikka Jumala laittaa,  taikka sitten vain sattuma laittaa.

Säkenöivää ja kummallista on kuitenkin piisannut nyt  muutaman viikon.  Olen aivan varma, että tänäänkin  Tampereella  joku astelee kadulla vastaani ja sanoo ;

Moro !

” Nähtiin Teivon raveissa 1978. Vedettiin Vamokselle ja Sarkolalle lappua ja voitettiin”

Luulen, että tämä kylmä sää ja tämä uusi ikäni aiheuttavat nämä kummalliset sattumukset. Menneisyydestä eteeni tuodaan  kiihtyvällä vauhdilla ihmisiä, nimiä, sattumuksia ja tapahtumia. Ja kaikki tuntuvat jotenkin liittyvän toisiinsa.

Kuvassa ei ole ruuvi, joka  on tippunut kirjoittajan päänupista. Esine on i – mix adapteri, jonka juuri äsken tilasin Kentykystä , jostain red – neck USA – takametsästä. Tarvitsen  sitä , koska Callaway – ajurini  varsi on aivan liian löysä ja minä meinaan jatkaa mailanrakennus harrastustani   kiskomalla  vanhasta   KING COBRA – mailasta  käyttökelpoisen varren irti ja liittämällä sen Callaway nuppiin  tämän adapterin avulla. KING COBRA on upea maila, mutta se muuttui muutama vuosi sitten  laittomaksi mailaksi, koska sen  lyöntipinnan MOI – arvo oli aivan liian  hyvä ja se pinta ponkautti pallon trampoliinin tavoin  kaukaisuuteen, kunhan edes hipaisi  mailalla palloa.

Viimeinen kappale  ja tuo kuva olkoot todisteina siitä, että en ole hurahtanut Rauni-Leena  Luukkosen  yliluonnollisiin  ajatuksiin. Olen edelleen normaalikaheli, en  paranormaali  – kaheli.

La Viernes, trece

klm

Pelasin vesisateessa golfia  ja katselin  sen päälle televisiosta, miten espanjalaiset nöyrtyivät  jääpallolukemin jalkapallossa. Sympatiani olivat heidän puolellaan.

Toisaalta, vuonna kivi ja kilpi,   KLM – yhtiön  isorintainen vaalea sensuelli lentoemäntä kaatoi päälleni heiluvassa koneessa vahingossa vettä  ja antoi minulle  siitä  hyvästä ylimääräisen  viski-sooda – grogin jossain  Göteborgin  yläpuolella. Juoman yhteydessä hän oli polvistuneena  käytävälle viereeni ja hinkkasi  hikisen teepaitani hihaa kuumalla höyrytetyllä pesulapulla minuuttitolkulla.

Helsingissä  hän  vilkutti minulle matkatavarahihnan vastakkaiselta puolelta. Muut matkustajat luulivat minua  lentokapteeniksi,  joka  yöpyy  miehistönsä kanssa lentokenttähotellin  uumenissa ja harrastaa raikuvaa seksiä  cabin crew – henkilöstön kanssa viikkolepopäivänä.

Olin siis tämän illan jalkapallo – ottelussa myös Hollannin puolella.