Poetry

by Michael Tillman

Nuoriso lähti työssäoppimiseen ja sitä myötä sitten kesälomalle.

Minä vain jäin.

On ontto olo. On  ontto olo kuin Onttolan lentokentän  pommituslaivueen vääpelillä. Keli paraneen. Poljento  tiivistyy. Rästitehtävät on tehty.

Minun piti kirjoittaa  koulutuskuntayhtymäön tarpeisiin ????  taas  pitkät ropinat erityisoppilaiden  menestyksestä opinnoissa. Olin kirjoittanut pitkät ropinot  heistä innoissani helmikuussa. Olin huomannut, että kaikki opetus ei mene nk. jakeluun ja  kiilahihna luistaa asiakkailta  tavan takaa.

Helmikuussa oli minulla aika ontto olo  taas. Huomasin, että olin kirjoittanut  hojks- tarinoita  terveistä opiskelijoista. Olin sekoittanut terveet ja erityiset. Huono homma. Jo aikoinaan  alik. Rokka varoitteli siitä. Ei pidä sekoittaa täysiä lippaita tyhjiin.

Tänään  asiakkaat siis lähtivät.  Minä en itkenyt sitä, vaan sitä, että kun kirjoitin heidän runojaan  puhtaaksi, minun sydämeeni sattui.

Keväällä, äidinkielenopettaja-urani huipulla,  minä ja äidinkielenopettaja  päätimme kirjoituttaa  meidän herramme muurahaisilla  luonto-  ja metsästysaiheisia  runoja Suomen Metsästysmuseon kirjoituskilpailun innoittamina.

Tuli siinä avattua sitten Pandoran lipas.

Tuli annettua  nuorisolle  tankarunouden tavuohjeet kirjallisena ja  jälki oli sitten mykistävää. Japanilaiset mestarit vapisevat  haudoissaan. Vuorilta ei  laskekaan usva, vaan mopoauto. Villihanhet eivät  lähde etelään. Mopoauton  vetoakseli lähtee  Seinäjoelle hitsattavaksi  ja jossain  uikuttaa rippikouluikäinen  pissistyttö.

Palkinnot kirjoituskilpailiusta jaetaan joskus  syksyllä.  Laitoin saatekirjeeseen maininnan, että  olen  luonto – runouden mesenaatti ja ihailija. Sanoin, että minä ja nimeni ovat sivuseikka tässä  lyrikan sisällisodassa. Pyysin, että  järjestäjät ottavat  yhteyttä suoraa asiakkaisiin ja  runosäilän  heiluttajiin.

Advertisements