Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: huhtikuu, 2014

Lukiohäiriö

Nuorena miehenä minulla oli  loistava kuulo. Vappuaattona  pystyin  saunan jälkeen  seuraamaan  vappuseurojen  virrenlaulamista vaivattomasti  saunan portailta. Achreniusta   siellä yleensä veisattiin ja  säkeistöt  veisattiin kaikki. Sävellaji oli  extramolli. Ja niitä säkeistöjä oli usein 30 ja enemmänkin. Uskoa arvioitiin silloin määrällisesti, ei laadullisesti.

Sellainen kuulo oli nuorelle  miehelle hyödyllinen ja tarpeellinen.  Nyt on oikein hyödyllistä se, jos ei kuule, mitä 13 kilometrin päässä veisataan. Nyt ei tahdo enää kuulla edes kirkon penkissä, mistä asiasta pappi puhuu.

Tänään  oudossa luokassa opiskelija otti tentistä hylsyn. Pidin vapun kunniaksi  hänelle heti uusinnan. Hän otti siitä vielä kirkkaamman hylsyn. Kysyin häneltä, onko hänellä mahdollisesti jotain oppimisongelmia. Hän sanoi, että hänellä on lukiohäiriö ja hän on  täysin kuuro.

Auts…. olin unohtanut etukäteen  kysyä tätä asiaa. Auts.. Minua nauratti hillittömästi  toisenasteen luokassa , ammatillisen opetuksen pyhätössä, rakennusalan opiskelian edessä, kun mutustelin hänen lausettaan. Minulla on lukiohäiriö.  Sitten minua nauratti se, että minä olen puolikuuro ja opiskelija kokokuuro.

Mainokset

Kesä

juylhä kolmonen

Kohta on kesä. On  aika valmistautua. On aika tehdä suunnitelmia ja lopulta  jättäytyä sattuman kuljettamaksi. On aika nousta  asemalla  seuraavaan junaan, esittää opiskelijalippu ja  sen jälkeen ryhtyä katselemaan  vaunun ikkunassa  vilkkuvaa maisemaa. Voi sulkea silmänsä ja pitää niitä kiinni niin kauan kuin  jaksaa.  Ja kun avaa taas silmänsä,  huomaa, että on on tehnyt  joukon päätöksiä , eikä  tiedä sitä, millaisen maiseman kohdalla on  ne päätökset tehnyt.

Voi ilmoittautua  Sonkajärven marttojen   leivontakurssille ja varata  liput marraskuulle Hämeenlinnan teatteriin.

Voi avata äkkiä silmänsä, ja päättää, että  juuri silloin, samalla hetkellä, näkee  metsässä hirven seisomassa

Kohta on kesä.  Odottaminen on parasta. Kun kesä on saapunut, haaveet  romuttuvat yksi kerrallaan.

Veteraanipäivä

screenshot.43

Viikonloppuna on muisteltu sotimisen  eri puolia. Minäkin osallistuin menoihin  ylevin mielin. Tuttu mies oli keräämässä marketin eteisessä  hyvään tarkoitukseen  rahaa. Kun sitä ei ollut juuri  mukana, annoin  pullonpalautuskuitin lippaaseen.

Ja nostin tänään lipun salkoon.

Aina ei ole kuitenkaan kovin kaunista kuolla jokkonsa edessä. Sotimisessa  tapahtuu paljon semmoista, jota humanisti ei käsitä ja  jonka selittämiseen tarvitaan  pappia ja lakimiestä ja  psykiatria.

Veteraanipäivän kunniaksi pieni kuvakaappaus  ” sieltä jostain”, YLE:n sivuilta.  Siellä näyttää viha vallitsevan. Nöyryytetyt ihmiset on  laitettu kuvaa ja kuva muistuttaa minusta selvästi niitä kuvia, joita esitettiin kroatialaisista  miehistä taikka  bosnialaisista  miehistä taikka juutalaisista  keskitysleirillä.

Ehkä näille miehille tehdään kammottavia asioita. Ehkä nämä miehet itse ovat kammottavia. Ehkä emme voi estää vääjäämätöntä. Voimme kuitenkin  paheksua sitä, että avuttomista ihmisistä  annetaan ottaa kuvia ja  heitä nöyryytetään näin. Voimme  hyvin paheksua  sitä, että häpäisty ihmisruumis valjastetaan  sodan päämäärien  alttarille.

Aikaisemmin luulin, että Ukrainassa olisi vielä toivoa jäljellä. Tämän kuvan  julkaiseminen  lopettaa haaveet järjellisestä ratkaisusta. Tämän kuvan perusteella on  helppo ennustaa, että edessä on  kammottavia aikoja. Olemme nähneet vasta alkusoiton

Perintöprinsessa

Minulla  oli kerran opiskelijana  missikilpailussa kolmanneksi perintöprinsessaksi valittu neitokainen. Asia on minua mietityttänyt kaikki nämä vuodet. Minä jään kohta eläkkeelle ja Miss Kolmas Perintöprinsessa  osallistunee kohta Miss Iso Äiti  kisoihin. Tai ainakin on kohta siinä iässä.

Ongelma on siinä, että edelleenkään en osaa ajatella häntä erityisen kauniina ja missimäisenä. MInä ajattelin häntä solakkana ja sanavalmiina neitokaisena, joka oli tunnollinen tenteissä ja innokas  harjoituksissa. Mutta minulle hän oli  aina ” a girl from the next door”.

Niinpä sai sätkyn, kun huomasin hänen  ulkomaanharjoittelunsa yhteydessä hankkiutuneen   bikini-asuun, nousseen  suksille ja poseeraavan The Daily Mirror aviisin kuvassa. Hän oli siis vetävä myös muiden mielestä. Minä taidan olla  maailmankaikkeuden  ainoa mies, joka piti häntä ihan tavallisena.

Oma  naiskauneusihanteeni on siis kummallisen subjektiivinen  ja outo. Asia kävi ilmi selvästi myöhemmin  Jyväskylässä erämessuilla. Miesporukassa kuolattiin Manlicher -Mauser – Benelli osastolla  aseteräksen loisteessa. Paikalle käveli  kiltin ja siistin näköinen nuori nainen, joka tuli minun eteeni ja kysyi, haluttaisiko minua  lähteä hänen kanssaan Etelä -Afrikkaan puhveleita ampumaan.

Sanoin hänelle, että semmoinen on kallista ja vaivanloista ja että siihen  täytyy ottaa sata rokotusta. Ja että minä rokotuksissa mielellään pyörryn. Sanoin, että voisin kyllä lähteä, jos nainen tulee kädestä pitämään rokotuksiin ja maksaa minun  matkani.

Kaverit olivat vaikeina ja pyörittivät silmämuniaan. Kun  nainen  oli mennyt,  minulle  kerrottiin, että olin sujuvasti flirttaillut Miss Suomen, Satu Tuomiston kanssa, ja että  olin ollut jopa suhteellisen luonteva. Pitivät minua kuitenkin ääliönä ja moukkana, kun  en uskonut, että  tuommoinen tavallisen näköinen  ihminen voisi olla Miss Suomi.

Minä siis kuljen missien ohi ja  ihastelen tavallisia  kasvoja.

Lopuksi, sunnuntain kunniaksi  piti googlata perintöprinsessan  valokuvaa netistä. Nyt  hän  on noin 43  vuotta   ja minä 60 . Ja nyt hän näyttää kuvassa kauniilta, sensuellilta ja hyvin tehokkaalta.

Minä siis muutun. Naiset pysyvät samanlaisina.

 

Ruki ver !

Kielitaitomme  on laajaa. Olemme Euroopan kermaa siinä suhteessa, että puhumme vieraita kieliä, luemme  elokuvissa tekstitykset ja laitamme lapsemme  toisen asteen oppilaitokseen  opiskelemaan  levyseppä-hitsariksi ja samalla  tankkaamaan lisää vieraita kieliä. Olen ollut  koko kevään opettajana englannin tunnilla. Mieleni tekisi jo opettaa venäjää taikka vaikkapa  udmurin kieltä. Taikka hitsaamista.

Yleisin venäjän kielen fraasi tässä maassa taitaa edelleen olla otsikon kehoitus. Kansakunnan jäsenistä varmasti yli puolet osaa välittömästi  suomentaa tuon termin. Iti sutaa moni hokee ja liebuskaa.

Omat kokemukseni  ruki ver – kielitaidosta rajoittuvat Nuijamaan tulliin vuonna 1990. Minua ei se haittaa, jos turvatarkastuksessa käytetään  tuttua termiä. Tässä maassa sen osaa moni.Se on  meidän äidinmaidossamme.

Olen miettinyt maailmalla sitä , miten erilaisesti osaan ranskaa. Taikka espanjaa. Ranska on parempi esimerkki. Espanjaa  olen opiskellut ja melkein selviän arkipäiväisistä turistin  jutuista. Ainakin saan  olutta aina .

Olen käynyt Pariisissa 4 kertaa ja muutoin Ranskassa  sitten pari kertaa. Edelleenkään  en tiedä, miten sanotaan Ranskassa ” kädet ylös”. En edelleenkään tiedä, miten sanotaan Ranskassa  ” tule tänne ja anna  se helvetin vintofka pois”

Sitä vastoin  osaan sanoa ranskaksi, : ” minä rakastan sinua” . Osaan sanoa myös sen, etten puhu ranskaa. Osaan kohauttaa olkapäitäni ja ennen kaikkea, osaan varoa Ranskassa  sitä, että puhuisin kuuluvasti  englantia. Parempi on ostaa kotimaasta  baskeri ja opetella olkapäiden kohottelu.

 

ps.

Vävy osaa venäjää, työkaveri osaa venäjää, miniä-kandidaatti  yrittää opetella venäjää ja nyt minusta tuntuu yhä selvemmin siltä, että minunkin  pitäisi opetella sitä kieltä edes vähän

 

Onko tekemättä jättäminen teko?

 

Oletamme tietenkin niin, että voimme valita tekomme. Tai, ainakin  nykyinen  maailmanmeno sellaisen ajatuksen  päähämme  istuttaa. Jokainen on vapaa tekemään  kaiken sen, mitä haluaa ja olla tekemättä  yhtään mitään.

Esimerkkejä olen saanut  runsain mitoin viime päivinä asiakkailtani.

Macho –mies Putin on sanonut, että tekemättä jättäminen olisi hänestä inhottava teko, ja että kyllä hän  pelastaisi presidentti Obaman, jos tämä henkihieverissä olisi hukkumassa.

Myös Obama  on sanonut, että kyllä hän  pelastaisi tämän Vladimirin, jos järvestä hirveä posmotus ja avuhuuto kuuluisi. Kumpikaan ei siis tunnut olevan nk. ” paha samarialainen”, joka ummistaa silmänsä.

Herrojen  moraali muistuttaa  etäisesti Immanuel Kantin  moraalifilosofiaa. Moraalista oikeaa ei saa kytkeä seurauksien laskelmointiin. Ihmisen  on velvollisuus tehdä oikein vaikkei se olisi hauskaa.  Olisi kätevää jättää toinen järveen ja ummistaa silmänsä.

Toisaalta, toistuvasti esim. Vladimir P. on väittänyt, että  hänen maansa  ei ole tehnyt mitään, vaikka sitten on käynytkin ilmi, että on tehnyt.

Me muut arvuuttelemme sitä, mitä Vladimir todella aikoo tehdä ja mitä jättää tekemättä. Occhamin partaveitsiteorian mukaa todennäköisin on se selitysmalli, joka on yksinkertaisin  kaikista malleista ja joka oli vallalla Suomessakin 1940 –luvulla.

Flora fauna

Kattohaikarat voivat ystävystyä  yksinäisten joutsenten kanssa. Niin sanotaan käyneen Keuruulla. Kyläkauppias Keskisen  ystävystyy brassineidon kanssa. Kotipitäjässä rehtorin rouva ystävystyi linja-autokuskin kanssa.

Hän seisoi aamun illoin pysäkillä ja heilutti sinipunaista  huiviaan. Koululaiset kuiskivat   karvakintaittensa  läpi toisilleen salaisuuksia ja  rouvan posket  hohtivat  punaisina.

Nyt on vieläkin huhtikuu.

Minä muistan aikaa, jolloin kaikkien nuorten  piti saada  itselleen sellaiset pitkäkarvaiset kintaat. Minun kintaani olivat harmaat. Siihen aikaan  pitäjään  tuli ensimmäinen  nakkikioski. Markalla sai neljä nakkia. Lihapiirakkaa sai vain höyrytettynä. Me nimitimme sitä kintaaksi. Se ruoka  muistutti niitä  nahkaisia  ruskeita kintaita, joita  isämme ja  isämme isät käyttivät , kun he kiristivät piikkilankaa laitumella.

Sellaiseen lankaan  kattohaikara  kuolisi, jos suunnittelisi kiitoratansa lehmiä kohti

Fanny lorautti mereen

FANNYjaHAKUNI

 

” Vähäinen määrä dieseliä pääsi valumaan tiistaiaamuna mereen Rauman satamassa. Vahinko sattui Winnovan koulualus Fannyn tankkauksen yhteydessä. Polttoainetta pääsi mereen reilu litran verran, eikä se aiheuttanut kummempia toimenpiteitä. ”

 

” Olkiluoto 3 -hankkeen ongelmat saattavat olla satakuntalaisyrityksille ja koko aluetaloudelle varsinainen jättipotti.

Rakentamisaikataulun venyminen tuo kansantaloustieteilijän arvion mukaan maakunnan talouteen jopa kahden miljardin euron lisäruiskeen verrattuna siihen, että voimala olisi valmistunut vuonna 2011. ”

Yllä olevat  kaksi uutista  on poimittu LÄNSI-SUOMI aviisin verkkosivuilta tänään aamulla.  Uutiset on ryhmitelty samaan luokkaan ja  otsikoitu samalla tyylillä. Lukijan tehtäväksi jää muodostaa  itselleen  mielipide siitä, mitä uutisessa todella  kerrottiin ja mikä arvoa uutisen sisältö lukijalle tuottaa. Kolmanneksi  uutiseksi olisi hyvin sopinut  joku urheilu-uutinen. Pohdittavaa olisi ollut enemmän.

Uuslukutaidottomuus  näyttää yhteiskunnassa  lisääntyvän.  En pystynyt seuraamaan eilistä vaalitenttiä  kuin muutaman minuutin, sillä myötähäpeäni poliittisen jargonin  suossa oli liian suuri. Yhteiskunta sotkeutuu lillukanvarsiin. Ongelmat hämärtyvät.

Kuka muuten muistaa SOTEA? Juuri nyt  siitä päätetään  hissukseen, julkisuudelta piilossa. Äänekoskelle on laskeutunut eilen  MESSIAS, pelastaja . Pelkän  parin rivin uutisen perusteella  tuore liikenneministeri on luvannut  laittaa kuntoon jokaisen tien ja polun  uuden tehtaan vaikutusalueella. Hänen ministeriystävänsä  on taas  toistuvasti  korostanut sitä, että SOTE -asiasta ei saa keskustella ja se on  piece of cake – juttu.

Ekskursio

Olin nuorison kanssa reissussa. Heikoin tuloksin. Erityisopiskelijat olivat hiljaisia ja kilttejä. Terve nuoriso kiusasi  koko päivän näitä vähäosaisia, häiritsi isäntien esityksiä ja  sabotoi  kaikkea mahdollista. Kukaan ei onnistunut kuolemaan kiilahihnoihin ja rattaisiin. Lähellä ilmeisesti käytiin, sillä yhden  sankarin naama oli veressä ekskursion  loppupuolella.

Paluumatkalla nämä riivaajat ja kiusaajat  pyytelivät erityisopiskelijalta  shipsejä ja  muita matkaeväitä maireina ja  linkkuveitsinä. Erkkajätkä osti  väliaikaisen rauhan ja  onnen kalliisti, sillä kun sipsit ja namit olivat loppuneet, sama  riivaaminen jatkui.

Toisen  opettajan kanssa  lyhennettiin  päivän ohjelmaa ja tuotiin  sikalauma suoraa kotiin, ettei suurempaa häpeää meille ja oppilaitokselle asiasta tulisi. Pysähdyttiin  pieneen kaupunkiin, jotta  sekin  yhteisö saisi osansa tästä herkusta. Nuoriso kuitenkin  yllätti jälleen kummallisuudellaan. Se  ei olisi  suostunut  tulemaan ulos  urbaaniin  maisemaan , kuin pitkin hampain. Kun silmä vältti, he syöksyivät ajoneuvoon nukkumaan ja toistivat  halunsa päästä mahdollisimman nopeasti pois ekskursiolta, oman sänkynsä uumeniin  ja internaatin  lihapatojen piiriin.

He kokivat olonsa hyvin epämukavaksi, koska edelleen oltiin opintomatkalla ja oltiin vahvasti sellaisessa oudossa ympäristössä, jossa  oli pelottava mahdollisuus törmätä  johonkin uuteen ammatilliseen asiaan ja siitä jotain oppia. Sellainen mahdollisuus  pelotti heitä selvästi ja suuresti. Ja vitutti.

He ovat miehiä, jotka rakastavat ketsuppia ja  pelkäävät vihreää salaattia . He ovat kuusitoistavuotiaita. He osaavat Perussuomalaisten  puolueohjelman paremmin kuin  mopon virittämisen.  Enemmistö heistä ei koskaaan tule lukemaan yhtään romaania. He pelkäävät  romaanejakin.

Huomasin  työpöytäni ääressä, että  minä se taisin päivän aikana oppia kaikesta eniten. Minä se opin jotain  mustaa ja paskaa, joka ihmissielun syövereissä velloo. Minä se opin taas jotain kiusatun  nuoren hädästä ja ahdistuksesta. Minua ei uhattu raiskata eikä tappaa päivän aikana. Tunsin itseni kuitenkin raiskatuksi ja nöyryytetyksi. Laskin itsekseni, että  kuukausipalkkani jokaista euroa kohden joudun  kuuntelemaan kuukauden aikana yhden ” homon” taikka yhden  ” vitun”.

 

Tyttö ja pommi

tyttö ja pommi

 

 

Jonotin kirjaa kaksi viikkoa ja luin   kuusi tuntia. Jotenkin noin voisi ajatella ihannetilannetta lukutoukalle. Asioita kannattaa odottaa, niihin kannattaa valmistautua ja sitten, jos kerran siltä tuntuu, voi päästää itsestään irti sen maanisen ahmijan.

Tunsin kerran yhden naisen Kotkasta. Hän oli minua ainakin 15 vuotta nuorempi. Opiskelijat yleensä ovat. Hän oli kuitenkin ensimmäinen kosketuspintani Kotkan kaupunkiin. Ja hän muistutti hyvin paljon Metroa, nuorta naista, jonka tarinan Jari Järvelä esittelee kirjassaan Tyttö ja pommi.

Metro on yhtä kansainvälinen nainen kuin Kotka on kaupunki. Ken on joskus kävellyt ravintola Kairon rappusia vähän kiinnostuneena ja säikkynä, hän tunnistaa välittömästi Karhuvuoren kaupunginosan ja Metron ja Kotkan. Ken on käynyt kaupungissa Meripäivien aikana, hän varmasti tunnistaa kaupungin ja genren.

Kirja imaisi minut sisäänsä. Minä en tiedä tästä alakulttuurista mitään. Tai on minulla stereotypioita, ajatuksia ja patoutumia tätä paikkojen töhrimisen suhteen, mutta en minä ole niitä koskaan vaivautunut miettimään, enkä analysoimaan. Anarkisti maalaa ja maalaa ja maalaa… Minä käyn töissä.

Järvelä avaa romanissaan kaiken aikaa rinnakkain graffiti – maailmaa ja Metron omaa maailmaa. Maalaaminen on elämää ja elämä on maalaus. Metro on musta ja valkoinen. Jere, hänen vastapoolinsa romaanissa on myös musta ja valkoinen. Jeren maailma ei sisällä sävyjä. Niin kauan kuin valtakulttuuri pitää hänestä huolen, hän voi huoletta jaotella maailman hyviin ja pahoihin, mustiin ja valkoisiin, bakteereihin ja rottiin.

Rotat levittävät bakteereita oikeassa elämässä. Järvelän kirjassa rotat ovat olemassa, koska on bakteereita. Bakteerit ovat elinehto valvonnalle ja kurille ja yhteiskunnan väkivaltakoneistolle. Kaksi eri maailmaa toimii Järvelän kirjassa aivan samoilla ehdoilla. Bakteerien maailma ja olemassa olo perustuu siihen, että valtakoneiston oikeutus kyseenalaistetaan. Rottien maailma perustuu siihen, että normatiiviset valvontakoneistot kyseenalaistetaan. Elämää on vain kaaoksessa.

Järvelän Rotat ovat hyvin toimeentulevia yksilöitä, joiden elintaso on kuvattu korkeaksi ja elämä kauniiksi. Riitasoinnut ovat hajanaisia ja kuvaan kuuluvia. Yhteiskunta on palkinnut epävirallisen valvontakoneiston runsain mitoin. Järvelän rotat eivät ole vuokrakämpissä luuhaavia sikaniska – juntteja, vaan siloposkisia ja ovelia salaisenpalvelun kommandioja, joita yhteiskunta palkkaa hoitamaan harmaan alueen ongelmat. Asetelma on pelottava, oikeastaan se muistuttaa dystopiaa.

Metro ja hänen kaverinsa rakastavat maalaamista. He ovat saaneet   itselleen adiktin, joka korvaa heille runsain määrin ne kolhut, joita elämä on heille järjestänyt. Isä on lähtenyt, ja jos ei ole lähtenyt, niin on ainakin hankkinut pojalleen aivovaurion. Äidit ovat kummallisuuksia, joiden taito ottaa vastuuta on rajallinen. Elämä taas on osallistunut arpajaisiin niin, että jos ei nyt ihan tappioita ole tullut, niin kaksio Karhuvuoressa on ainakin helvetin lähellä huonoa varanumeroa.

Olen käynyt alueella vuonna 1978. Enkä ole koskaan kokenut sen jälkeen mitään vastaavaa.

Kuten huomaatte, en pysty oikeastaan kirjoittamaan kirjasta vielä mitään. Lukukokemus oli niin totaalinen ja sykähdyttävä ja maaninen. On ehkä vietävä kirja kirjastoon, odotettava kesää ja lähdettävä Kotkaan. On ehkä istuttava terassilla ja katseltava, kuka noista on Koskelo, kuka Paroni, kuka Jack. On ehkä mietittävä kotkalaisen terassin paahteessa sitäkin, mistä kaikki juurettomat yksilöt lopulta löytävät oman Utopiansa, Sointulansa, oman Uuden Jerusaleminsa.

Luultavasti minä mietin kovasti kahta muutakin asiaa. Turvallisuuspäällikkö Raittila jäi kummittelemaan mieleeni, koska jostain syystä minä kuvittelin kirjaa lukiessani hänet kirjailija Hannu Raittilan näköiseksi, en oloiseksi. Ja toiseksi, minä jostain syystä kuvittelin Paronin Järvelän alter egoksi. Kaikkein tyytyväisin olen kuitenkin siitä syystä, että kirja on 20 tunnissa saanut pääni näin sekaisin ja täyteen kummallisia ajatuksia.

Ja saanut minut kaipaamaan meren äärelle