Siisti viikko

by Michael Tillman

Viikko numero kolme  vuonna 2014 saattaa olla  urani mieleenpainuvin  työviikko. Minulla on sellainen kutina. Luulen, että tästä eteenpäin  työurani  rauhoittuu ja tasaantuu ja jäntevöityy. Luulen, että edessä oleva viikko on  viimeinen  epätoivoinen amok -viikko.

Mutta siisti viikko kuitenkin  kaiken kaikkiaan. Olen  uusien opiskelijoiden kanssa lähentynyt ja oppinut  osan  heistä tuntemaan jo nimillä. Muut tunnistan edellen konankoukuista ja hajusta.  Osa opiskelijoista kuitenkin  sanoo minulle  päivittäin aina  eri nimen, joten olen joutunut  opettelemaan tunnistamisen  muutoin. Tunnistan  heidät  katseesta, asennosta, kirosanoista ja siitä, onko heillä tunnilla  pipo päässä, vai  ei.

Siisti viikko.  Luultavasti kuulen viikon aikana  useammin  sanan V**tu, kuin  olen  itse edes  sen vekottimen kanssa  60 vuoden  aikana olen  päässyt tekemisiin. Olen varoittanut nuorisoa, että  kun tarpeeksi hoette sitä, niin se kasvaa otsaanne. Hankalaa olisi semmoinen. Joutuisitte kulkemaan näin pakkasella villahousut päässä.

 

Mainokset