Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: joulukuu, 2013

Pelastusjohtaja

On vuoden viimeinen päivä. On pimeää ja ihmispoloinen  on vailla turvaa ja valonkajastusta. Onneksi työnantaja pitää huolta työ- ja virka- ja oppisopimussuhteisistaan kaikissa tilanteissa. Ja ensi vuonna vieläkin paremmin.

Tekivät minusta nimittäin pelastusjohtajan. Tai oikeastaan  pelastussuunnitelman päivittäjän, mutta en minä ilmaiseksi  tuommoista työtä tee. Korvauksksi olen ajatellut ryhtyä nimittämään itseäni pelastuspäälliköksi.Univormua eivät minulle antaneet, eivätkä liikennevaloilla varustettua huonetta. Joudun asemani roolikalusteet itse hankkimaan.

Tämä uusi homma ei ole  hengellinen. Tässä minun hommassani  on tarkoitus avittaa sitä asiaa, että  ruumiit eivät jää tuleen taikka  tulitukseen,  maanjäristykseen eikä tsunamin kitaan. Opetusministeriön  kita on haukannut puolet oppilaitoksen vahvuudesta  pois, joten pelastussuunnitelma pitää päivittää. Homma menee reisille, jos tulipalossa pelastetaan  tyhjistä  rakennuksista  pulpetteja ja peruslämpöä turvaan.

Mutta hieno on  titteli.

Kouluaikoina uskontotunnilla  esitelmöimässä kävi Asemapäällikkö Saarinen Raumalta. Outo olisi miettinyt pitkään, miten  Rauma – Peipohja  rata ja sen  liikenteen  hoitaminen  avittaa nuorison hengellistä heräämistä.  Me kaikki tietävä yleisö, me tiesimme kyllä, että asemapäällikkö Saarinen oli Merimieslähetysaseman päällikkö.

Helposti  sitä ajattelee, että Merimieslähetysaseman  päällikkö  on mies, jolla on  nahka täynnä tatuointeja, kuuluva ja karkea  ääni ja laaja henkilökohtainen tietämys  niistä asioista, joista hänen pitää varoittaa  asiakkaitaan. Saarinen oli minun muistikuvani mukaan kuitenkin  näitä HHH – miehiä,  hiljainen, harmaa ja hintelä. Enkä nyt muista, oliko hänelläkään mitään univormua viran puolesta.

Toivottavaa olisi  uuden vuoden kynnyksellä se, että semmoinen pieni toivomus toteutuisi, että  mitään  suurempaa hässäkkä ei  näissä pelastusjutuissa tulevien  vuosien aikana oppilaitoksessa sattuisi. Tuo  ” pelastuspäällikön” pesti on  tietenkin lainsäädännöllisesti työsuojelupäällikköön  rinnastettava nakki, josta ei niin  sanotusti halli perään hauku, jos jotain sattuu. Linjaorganisaatio kantaa armottoman vastuun kaikesta. Siinä mielessä olen asemapäällikkö Saarisen kanssa yhtä huoleton veikko.  Kun astia  irtoaa  haminan rannasta, sailori katsoo itse  eteensä, ettei laske merkitsemättömillä laduilla.

Rohkeus

Minä olen tänään heittäytynyt rohkeaksi, ennakkoluulottomaksi ja  vähän  villiksi. Ajattelin, että nyt on aika ryhtyä selaliseksi, sillä ensi vuonna ei enää kykene. Kuusikymppiset ovat  vanhoja pieruja.

 Aloitin elämäni ensimmäisen kerran  lukemaan Kauko Röyhkän  kirjoittamaa kirjaa. Kädet vapisevat. Sielu hiemaan yökkäilee, mutta 100 sivua on  nyt takana Röyhkää, eikä  lukijassa ole vielä verinaarmua, saatika muutakaan  näkyvää vammaa.

 Oulun murteelle  on mukava hihitellä. Se on minusta  vähintään yhtä hassua kuin Turun seudulla  puhuttu puhe.

 ”Haluakko nää pähkinöitä ?”

 Lukija tuntee itsensä  oululaisen eläintarhan simpanssiksi.

 ”Pyörälläkkö nää tulit ?”

 No, teksti on  muuten sujuvaa.  Jopa niin sujuvaa, että  minua hieman harmittaa taas epäluuloisuuteni. Kun en ole Röyhkän musiikkiin  koskaan syttynyt, niin olen  systemaattisesti  myös ynsinyt hänen kirjoituksensakin. Semmoista se on.

 Röyhkän  tiet tangeeraavat  omiani Rattori-lupin tiimoilla. Ehkä hänkin on käynyt Hovinarrissa aikoinaan. Olemme Röyhkän kanssa eläneet  sitä aikaa, kun  pohjoisen ja etelän välinen  liikenne  hidasteli  Oulun kohdalla  siinä määrin, että rattailta putoili sekä pohjoisen, että etelän ihmisiä  Oulu oli 40 vuotta sitten  minusta Suomen merkillisin sulatusuuni. Baaritiskillä saatoit törmätä poromieheen taikka Pihtiputaan lentojätkään.

 Nykyään tuosta  sekahedelmäsopasta on jäljellä vain Oulun  Kärppien kannattajajoukko. Muuten  oululaiset ovat  nykyään käpertyneet itseensä ja slummiutuneet . Moottoritie vie virran ohi kaupungin. Nokian haaksirikko vie  nuoret aikuiset pois kaupungista. Varuskunta ei tuo enää varusmiehiä katukuvaan.Vapaita vuokra-asuntoja on tarjolla jokaiselle tulijalle kymmeniä kohtuuhintaan.  Oulu on muuttunut minulle tuntemattomaksi. Oulua voi  näköjään muistella enää Röyhkän  kirjojen avulla.

 

Halu

Formulakuski Oliver Panis haluaa välttämättä päästa tapaamaan ystäväänsä Michael Schumacheria.  Michael   makaa  sairaalassa pää kissankuppina koomassa ja hänelle  on tehty kaksi leikkausta. Silti herra Panis haluaa välttämättä päästä tapaamaan ystäväänsä.

Mitähän herra Panis  sitten  tapaamisessa tekisi ? Pitäisi Schumia  kädestä ?

Kaikkihan alkoi siitä, että  Schumi halusi laskea merkittyjen  rinteiden ulkopuolella. Hän halusi  hakea omia rajojaan. Hän halusi olla erilainen kuin muut. Muut laskevat merkityillä rinteillä.

Shumin puolustukseksi  on haluttu  sanoa se, että ilman kypärää Scumi olisi  jo kuollut.

Suomalainen lautailija  menehtyi Itävallassa. Hänkin halusi laskea merkittyjen  ´rinteiden ulkopuolella. Hänen  puolustuksekseen  iltapäivälehti haluaa sanoa, että hän oli  toimitusjohtaja Kauniaisista.

Kaikki me haluamme jotain.

Lapsenlapseni lähti juuri  kotiin  mummolasta. Minä toivon ja haluan  hartaasti, että vävyni ajaa autoa  merkityillä alueilla tuolla hämärässä ja pimeässä. Haluan, että pikkuinen pääsee  kotiin touhuamaan tuttujen  leikkikalujensa kanssa.  Halusin  pitkittää jouluista yhdessäoloa  viimeiseen hetkeen asti.  Olen itsekäs. Samalla kumminkin ymmärrän, että viisaus on jotain muuta kuin halu.

Venäjällä terroristien  pommeihin on  vuorokauden aikana  kuollut kymmeniä syyttömiä ihmisiä. He ovat toisten ihmisten  halujen uhreja. Heiltä Schumi vie palstamillimetrit,  sillä gladiatorin  kuolema   loukaantuminen sytyttää meidät haluamaan lisää ja lisää. Me emme halua auttaa Aleppon lapsia. Me haluamme kiittää Scumia siitä, että  hän on puolestamme voittanut kuoleman niin monta kertaa. Me suremme  ja pelkäämme sitä, että hänelle tapahtuu nyt jotain kauheaa, emmekä  voi häntä enää laittaa  tunnustelijaksi  kuolemaa vastaan.

Ps.

Lapsenlapseni pääsi  turvallisesti  kotiin läpi pimeän Suomen. Ja Schuminkaan tilanne ei enää huonone. Kyllä tämä tästä.

Makeannälkä

makean nälkä

 

Ian McEwan sai joulun pyhät  tuntumaan  kihelmöiviltä. Ihan  Betonipuutarha -tunnelmissa  ei tällä kertaa liikuta, mutta  silti kirja pitää otteessaan sinut. Lanttulaatikko ja  kalkkuna saavat  odottaa  jos tarjolla on Serena Fromen  seikkailuja.

Tapahtumat ovat eleettömiä. Lukija hämmästelee  tiedustelumaailman  rauhallista elämänmenoa. Veri ei roisku.

Juonet ovatkin toista maata. Juonet ovat paljon vaarallisempia ja ne pyydystävät Serenan ja  jokaisen  lähelle  erehtyneen yksilön verkkoihinsa.  Ennen kuin Serena ehtii edes 25 vuoden ikään, hän  elää useammassa juonimaailmassa kuin  lukija konsanaan  elämänsä aikana.

Makeannälkä saa lukijan  säikyksi. Huomenna  esimiehen ehdotuksiin  suhtautuu kuin  Troijan hevoseen. Menee  viikkoja, ennen kuin lukija selviää tämän kirjan sätkyistä. Menee kuukausia, ennen kuin tämän kirjan juoni haalistuu mielestä.

Paluu Moskovasta

 

Helsingin rautatieasemalle   on jälleen kokooontunut runsaasti  harrasmielisiä vastaanottajia, kun juna Moskovasta illalla  saapuu. Tällä kertaa ei  vissiin  virsiä lauleta, mutta  muuten  ollaan sitä mieltä, että junasta astuu alas pelastaja.

Marraskuussa  1939 asemalaiturit pullistelivat  vastaanottajista. Luulen, että nyt käy samoin.  Tälläkin kertaa  media ja vastaanottajat valavat uskoa  toisiinsa. Pahaa kuitenkin pelkään,  että nytkin  joudumme pettymään. Vapautus ei takaa  auvoista tulevaisuutta  aatteelle.

Viritettyä spektaakkelia  on kumminkin  mukava seurata.  Tyttö tuntemattomuudesta  täyttää välipäivämme. Elämme  hirmuisia  aikoja, kuten Paasikivi  sanoi . Hän saattoi sanoa  niin jo  1939, mutta joka tapauksessa  ainakin 1945. Uskon, että päivämme tulevat täyttymään kummallisuuksilla.

Isä

Joulu on kääntymässä  onneksi taas arjeksi. Markkinapellet jäivät nuolemaan näppejään, mitä minuun tulee. Olen  viettänyt    hyvän joulun. Olen syönyt ja juonut  kohtuudella. Olen leikkinyt lastenlapseni kanssa  ja  työntänyt häntä  vaunuissa ympäri asuntoaluetta.  Valokuvien perusteella  näytän onnelliselta humalaiselta Oiva Lohtanderilta .

Iltalehden mukaan taas  isä hylkäsi aikoinaan  presidentti Tarja Halosen.  En tiedä, hylkäsikö hän  Tarjan jouluna ja koska, vai onko Tarja jouluna  syntynyt .Sellainen kirjoittelu vähän kummastuttaa minua jouluna. Joulun  legendaperinteeseen  nimittäin kuuluu  oikeastaan se, että isä hyväksyy  lapsensa, vaikka tämä olisikin syntynyt Pyhästä Hengestä. Lehden käänteinen otsikointi  hymyilyttää minua. Varsinkin, kun en ole koskaan  voinut oikein  Tarja Halosta  jouluuni aikaisemminkaan  littää, saatika  juhlia.

En tiedä, miten paljon isän hylkääminen  myöhemmin vaikutti siihen, että presidentti Halonen tuntui olevan katkera yhdelle sun toiselle. Luultavasti vaikuti aika paljon.

Saunassa  mietittiin vävyni kanssa tiedettä.  Ja   sitä,  että kumpikaan meistä ei  muistanut yhtään  uskovaista matematiikanopettajaa. Kehiteltiin joulunovellia  aiheesta. Erityisen   syvälliseksi  pohdinnan kohteeksi nousi ajatus  opettajan  uskonnollisesta kääntymisestä  ja sen jälkeisestä matemaattisen  maailman  kohtaamisesta.

Matematiikka  on hyödyllinen   taito  uskomisessakin. Mietittiin  Herodesta  ja Betlehemiä vuonna  nolla. Laskettiin, että Herodeksen  peloissaan järjestämä  alle  kaksi vuotiaiden  poikalasten  joukkosurma  olisi koskenut  noin  40  poika sen ajan  Betlehemissä.

Tämän päivän Antiokiassa sen verran   pikkulapsia menee  joka päivä.

Fanny ja Alexander yksin kotona

Minä en  osaa  nimetä, rakastaa taikka inhota erikseen mitään tiettyä jouluelokuvaa.  En osaa edes  kirjoittaa  jouluelokuva – esseetä.  Ei oikein kiinnosta. En osaa kirjoittaa  myöskään jouluolut -esseetä. Enkä jouluviini-esseetä.

Joululauluja  minä kammoan. Paitsi, Alexanderin  kohtaloa  muistellessa minä aina jouluna mietin,  miksi joululaulussa  se sirkkuttaja oli suljettu sinne häkkiin ?

Toinen säkeistö räjäyttää potin, vaikka ei tuo  selvyyttä  sirkuttajan  kohtaloon, kuin korkeintaan  viitteellisesti.

Miss’ sypressit tuoksuu nyt talvellakin,
istun oksalla uljaimman puun,
miss’ siintääpi veet, viini on vaahtovin
ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään,
ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi
pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi,
sen runsaammat riemut ken kertoilla
voi!

Kertoja minä on siis nostanut kytkintä, ja  ryypiskelee  vaahtoavaa viiniä  sypressin oksalla ja odottaa Etna tulivuoren  purkausta. Tää kaikki hurmaa vierailla mailla elostelijaa ja hän epäilee suuresti, että  voisiko konsaan kukaan  kertoa kaikke sitä riemua, mitä päähenkilö lehdoissa sammalmättäällä voi kokea samaan aikaan , kun  ystävät ja tuttavat kärvistelevät  30 asteen pakkasessa.

Ja orressa roikkuu häkki ovi auki. Allegoria  on tietenkin selvä. Päähenkilö on karannut Italiaan  onnettomasta ja kahlehtivasta suhteesta. Ja savupirtin tikkuisesta tunnelmasta.

Ei ihme, että tuota toista säkeistöä ei juuri kuule  laulettavan. Jos vähäkään  laulaessa sanoja  jää miettimään … ( vaahtoava viini ?? , Etna ….)  ihmispoloinen  joutuu pahan kerran hämilleen  ja  Tapanin päivään asti  yksikseen pohtii  lanttulaatikon ja tyhjän  lintuhäkin  ihmeellistä symbioosia.

Ps.  Tiedän kyllä, että Sylvia on mustapääkerttu, joka talvehtii Sisiliassa ja joka ikävöi Suomeen. Senkin tiedän, että  allegoria  Venäjän vallan alla  kitumisesta    on juuri tuo häkki, ja se Suomi  halajaa vapaaksi  siitä emämaan vallasta, mutta  on tämä minusta vähän brutaali kappale silti.

Grandma Got Run Over by a Reindeer

Grandma got run over by a reindeer
Walking home from our house Christmas eve
You can say there’s no such thing as Santa
But as for me and Grandpa, we believe

She’d been drinkin’ too much egg nog
And we’d begged her not to go
But she’d forgot her medication
So she staggered out the door into the snow
When we found her Christmas mornin’
At the scene of the attack
She had hoof prints on her forehead
And incriminatin’ Claus marks on her back

 

( amerikkalainen joulurenkutus 1970- luvulta.Muita säkeistöjä ei ilkeä tähän laittaa

, kun ovat samaa maata, eikä

isoäiti edes Tapanin päivänä  herää)

Lähihoitajatuoksu

nurse

Koistinen oli juuttunut tietokoneen ääreen  ja antanut ajan kulua. Kahvilaan oli   ehtinyt jo muodostua  jonoa. Sitä jonoa  riitti ulko-ovelle asti.

Jonossa ihmiset olivat aluksi vieraan oloisia, mutta kun Koistinen  katsoi heitä tarkemmin, hän huomasi  joukossa  tuttuja  ihmisiä. Koistinen  tunnisti ensin  ylilihavat, sitten peroksidiblondin ja  kun Koistinen tarkemmin katsoi, lopulta hän tajusi koko  lähihoitaja-kurssin  seisovan hänen edessään  kahvijonossa.

TE- keskuksen mies oli jo saanut kahvinsa. Se oli virkansa puolesta  esittelemässä  töitä ja elinkeinoja. Arvattavaa oli, että  niitä oli runsaasti tarjolla  jossain  hoitajien  luontaisen työssäkäyntialueen ulkopuolella.

Lähihoitajat tuoksuivat kaikki samalle tuoksulle. Koistinen osasi sen jo  entuudestaan. Lähihoitaja tuoksuu  ensiksikin  hoidolta, mutta sitten  joltakin raskaalta ja uuvuttavalta. Vähän halvalta. Koistinen  oli siihen tuoksuun  törmännyt ensimmäisen kerran  Inglisissä suomalaiskapakan vaatenarikalla aamuyön tunteina.

Jono meni hitaasti eteenpäin. Lähihoitajat varoivat  juhlavaatteitaan,  sillä niiden piti säästellä niitä iltaan asti.  Ylilihavien  mustilla  juhlavaatteilla  olisi  verhoillut  pienen kappelin pitkänäperjantaina.  Koistinen mietti   lentokoneen vessaa. Mahtuisiko tuommoinen  lähihoitaja  sinne  ? Pitäisikö sen peruuttaa sinne  etuohjaamosta  stuerttien  katseiden alla ?

Jono meni hitaasti. Lähihoitajilla ei ollut  rahaa. Ne joutuivat  maksamaan  kahvinsa, mutta  joku hoivafirma oli kustantanut  niille täytekakut. Ne sähläsivät  tunnuslukujensa kanssa ja lainailivat toisilleen ristiin rahaa.

Koistinen  katseli  vuorotellen  ylilihavia ja  kireitä kolmekymppisiä. Niillä kaikilla oli kukkakaupan kimppuja  siististi lattialle  kaadettuina.  Sillä ne osoittivat, mihin ne halusivat istua. Kahvilassa ne olivat istuneet  samoilla  tuoleilla koko  vuoden. Lihavat menivät suurien  kimppujen  luo ja istuutuivat niiden seuraksi. Kireät  kolmekymppiset    istuivat  yksittäispakattujen ruusujen  viereen.  TE- keskuksen mies istui ensin  omassa pöydässään muistitikkunsa  kanssa, mutta  pian se  huomasi  sen ahdistavaksi ja siirtyi lähihoitajatuoksun keskelle.

Koistinen  ajatteli, että jos tuossa  laumassa olisi edes yksi Nina Ricci,  hän marssisi sen  viereen ja kysyisi, lainaisiko  se kaulaliinaansa Koistiselle  joulunpyhiksi. Koistinen  olisi luvannut  nukkua sen  kaulaliinan  vieressä  koko pitkät pyhät.

Hän  ajatteli, että  Nuutin päivänä  olisi  mukava  ajella  palauttamaan  sellaista liinaa ja kysellä  iltapäivän hämyssä, kuinka lähihoitaja oli joulunsa hoidellut.

Turku, uusi henkinen kotini

Pimeydessä  pilkahtaa  valonkipinä. Suuri  Saatana, eli SOTE,  esitellään  näihin aikoihin  julkisuudelle.  Asiaa seurataan  samalla intensiteetillä kuin Kennedyn  murhaa.  Rauma on  jäämässä ilman omaa SOTE -aluetta. Se taas on  aikaan saamassa huhumyllyn siitä, että  Rauman olisi syytä nostaa kytkintä koko maakunnasta  ja  liittyä Varsinais-Suomeen.

Hienoa ! Kannatan asiaa  lämpimästi.

Jos niin kävisi, että Rauma irtaantuisi Satakunnasta, lopettaisi  sen tyynnä kyntämisensä ja  liittyisi  eteläiseen naapuriinsa, seuraukset olisivat suuret ja mielenkiintoiset.

Ensinnäkin, sen  liitoksen jälkeen  minäkin  pystyisin  kotimaakunnassa  tanssimaan  sujuvasti paritansseja naisväen kanssa  oikealle ja vasemmalle pyörien. Minua  voitaisi jopa  nimittää parkettien  partaveitseksi.  Tunnettuahan on  alikersantti Hietasen sanoja  lainatakseni se, että kun varsinaissuomalaisen  flikan kanssa tanssii, se on niin kuin  fiskarsin  kymppi välttiä saran päässä kääntäisi. Sellaisen  naislauman  keskellä puujalkainenkin on  Fred Astaire. Ja minä sentään olen harjoitellut tanssimista sekä täällä keski-Suomessa, että aikoinani Holger Reunamon tanssikoulussa  Aurajoen partaalla.

Joulurauha olisi mukava  tulevaisuudessa kuulla  kolmella kielellä. Suomeksi  se on hyvä esittää sen takia, että televisioista sitä vissiin paljon katsellaan. Ruotsinkielisiä on saaristossa paljon. Raumangiälinen joulurauha   olisi tietenkin  kädenoijennus  pohjoisen raja-alueelle, joka on  yhteen  liittynyt  tähän oikeaan ja varsinaiseen Suomeen. Pitkähän semmoisesta kolmikielisestä jaarituksesta tulisi, mutta  ilmat ovat nykyään lauhtuneet ja  kireät pakkaset  vähentyneet.

Parasta olisi kuitenkin  pohtia, mitä jää jäljelle.

Jäljelle  jäisi  tynkämaakunta, johon kuuluisivat sellaiset  kulttipaikkaunnat kuten   Karvia, Siikainen, Kankaanpää, Ulvila Harjavalta, Pori,  Yttilä, Köyliö ja Lavia.

Maakunnalle  jäisi viihdyttäjiksi  Simo Silmu. Meillä olisi taas arsenaalissamme  Matti jaTeppo, Toke Hariola ja Ville Itälä ja  Ilkka Kanerva. Viihdyttäviä herrasmiehiä kaikki. Olisimme ylivertaisia  Jäännös-Satakunnan suhteen.