Harjoitus

by Michael Tillman

Väsään tässä  perustutkinto – nuorisolle  äidinkielen  harjoitusta. Olen saanut materiaalia häneltä, joka  normaalisti opettaa. Minä olen nyt  toista kertaa tuuraamassa ja ensi viikolla jo kolmatta kertaa. On vaarana, että  tällä vauhdilla minä viimein opin joitakin sääntöjä pilkuista ja yhdyssanoista.

Seuraavalla harjoituksella sulostutan  nuorisoa huomenna, maanantaina. Pyydän heitä yhdistämään mahdolliset yhdyssanat ja  miettimään vähän  välimerkkejä , sekä niiden paikkoja. Isoja  alkukirjaimiakin  saattaa  harjoituksessa tarvita. Kappalejaon olen  heidän helpotuksekseen  jo tehnyt.

Syksyn 1996 EU ja kunnallis vaalien ainoa yllätys ei ollut se että  marjo matikainen valittiin melkoisella ääni määrällä EU parlamenttiin eikä myöskään se että matti o.s. nykänen sai paikan keski suomalaisen  kunnan  valtuustosta todellinen yllätys oli molempien  vaalien alhainen äänestys prosentti noin 60 % kansasta käytti ääni oikeuttaan nuorista alle 50 % kävi  vaali uurnilla.

Vaalien äänestys aktiivisuuden  jääminen  suhteellisen  alhaiseksi oli  jossakin määrin arvattavissa nämä olivat ensimmäiset EU parlamentti vaalit suomessa eivätkä suomalaiset ehkä vielä tiedä kuinka  suuri valta euro parlamentilla on suomen  asioihin.

Kunnallis vaalien  alhainen äänestys vilkkaus sen sijaan oli suurempi  yllätys nimen omaan  kunnallis politiikassa ihmisillä on vaikutus mahdollisuuksia lähi piirinsä asioiden hoitoon ja koska kunnallis vaaleissa ehdokakiden ääni määrät  ovat  melko pienet yhdelläkin äänellä voi olla ratkaiseva  merkitys loppu tulokseen.

Teksti ei ole oikean keskisuomalaisen  kansanedustajan  laatima, vaan olen  sen itse  modifioinut. Epäilemättä asiakkaani pitävät  tekstiä  hyvänä ja kelvollisena. Uskon, että  vain Matti Nykäsen nykyisestä  siviilisäädystä syntyy luokassa keskustelua. Ja  EU:n tarpeellisuudesta.

Advertisements