Nenä

by Michael Tillman

Minä en ymmärrä tuota nenäpäivää. Tai olen luonteeltani sellainen,  etten halua ymmärtää sitä. Minä tulen aina vaivautuneeksi, kun  nenäpäivä lähestyy ja media  täyttää sillä  tyhjiä rakosia  päivittäisessä  vyöryssä.

En kapinoi auttamista vastaan. Ymmärsin hyvin aikoinaan Punainen Sulka – keräyksen. Ymmärrän hyvin  Rintasyöpä – keräyksen  ja sen merkkinä olevat  nauhan. Punaista nenää en oikein ymmärrä. Koen myötähäpeää ja  samalla oloni tulee vaivautuneeksi.

Ehkä kaikki johtuu siitä, että koulussa aikoinaan  jokainen joutui pakko-kerääjäksi erilaisiin  keräyksiin. Opettaja antoi  kaikille  hirmuisen  listan  ” kevätpörriäis” rintamerkkejä, joita oli sitten myytävä naapureille.  Meidän naapurina oli   yksi  evakko pariskunta ja sähkötön  kahdenihmisen torppa kilometrinpäässä. Se teki kolme merkkiä, jos kotiin  sai yhden myytyä. Seuraavat myyntipaikat olivat  5 kilometrin päässä. Niillä markkinoilla sitten   luokkatoverini tyhjensivät  markkinapotentiaalin. Siellä olin  samassa asemassa kuin  Nokia on nyt puhelimineen. Tuote oli myöhästynyt markkinoilta ja  kenttä oli täyttynyt kilpailijoiden tuotteista.

Siksi kaikki keräykset tuntuvat minusta  ahdistavilta. Varsinkin, jos pienet lapset laitetaan kerääjiksi. Sotaveteraanien keräykseen minä annan  mielelläni. Aikuinen varusmies on  kerääjänä selvästi myös iloinen saamastaan komennuksesta ja saamastaan rahasta. Yhteisvastuuta kerää tuttu pastori naapurista.

Muut keräykset  hoidan niin, että lahjoitan /käyn ostamassa  jotain  hyväntekeväisyysjärjestön kirpputorilta. Varsinkin  ostaessa  voi samalla  leikkiä köyhää ja avun tarvitsijaa, kun käytettyä tavaraa edullisesti yrittää löytää.

Mainokset