Himas-puhe

by Michael Tillman

Professori Manuel Castells varoittaa Suomea muukalaispelon kasvusta. Jos  tulevaisuusselonteolla  retostelu ei kohta  lopu, hän ottaa sen  itseensä kohdistuvana ulkomaalaispuheena ja  vihan osoituksena.

Himanen  on kietoutunut  asian  korostamiseksi  tällä kertaa tänään mustaan kaulaliinaan. Väliseminaarissa hänellä kesällä oli valkoinen  huivi. Hyvin pitkä sellainen. Hänen olisikin oltava  sen huivin, tai niiden huiviensa kanssa hyvin huolellinen, ettei käy niin kuin  Isadora Duncanille.

Raportista saamillaan rahoilla Himasen kannattaakin ehdottomasti ostaa  umpiauto, eikä avomallia.

Selvyyden  vuoksi  on heti sanottava, että  tämä nyt ei ole vihapuhetta. Ei suinkaan.  Kasvoni ovat tällä hetkellä ystävällismielisessä  virneessä ja hymyssä. Olen  onnellinen ja  rauhallinen. Huomenna  minulla on vapaapäivä. Vaimoni taas on töissä. Tulevaisuuteni  näyttää siis auvoiselta ja tyyneltä.  Huomenna  luen  matkakirjaa sohvalla, kudon  lapsenlapselle  puikoilla kaulaliinaa ja valmistan itselleni  tulista  valkosipulipitoista  ruokaa.  Itseni kanssa seurustellessani  maistelen  kylmää  ja hyvin kuivaa espanjalaista  sherryä. Lähitulevaisuuteni on siis  erittäin auvoinen ja  ennen kaikkea hyvin suunniteltu.

Himanen  selvittää selonteossaan , (  en ole lukenut),  kansamme tulevaisuutta ja menestyksen  eväitä. Muuutamia  tieteellisiä julkaisuja  elämäni  aikana selattuani huokaan helpotuksesta. Hyvin harvasta  löytyy  konkreettisia ohjeita siitä asiasta, mihin ammattiin minun on kehoitettava  omia asiakkaitani kouluttautumaan. Huokaan sekä helpotuksesta, että  tuskasta.  Monissa tutkimuksissa  on ohjeita yhteiskunnan olosuhteiden muuttamiseksi. Monta kertaa ne ohjeet ovat olleet  lyhytnäköisiä ja tuskallisia. Yhtä kaikki, olen hyvin  pelokas, kun mietin todellisuutta ja näitä  ohjeita sen muuttamiseen.

Tiedossa yleisesti nimittäin  on, ehkä jopa Himasenkin tiedossa se asia on, että nykynuori joutuu hankkimaan noin   3,5 ammattia elämänsä aikana. Himasen raportin tilannut hallitus valmistelee  juuri  korkeakoulujen suhteen sellaista uudistusta, jolla  vaikeutettaisiin  vanhojen opiskelijoiden  uusille urille hakeutumista. Hallitus  haluaa,  että  heti  löytyy nuorelle yksi ammatti ja yksi paikka yhteiskunnassa, jolla paikalla tämä nuori sitten viihtyy  lopun elämäänsä.

Olisi mukava tietää, onko Himanen käsitellyt asiaa.

Olisi myös mukava tietää Himasen  kommentti  siihen  nyrkkisääntöön, jonka mukaan 30 vuoden kuluttua nykyisistä ammateista on jäljellä  30 %

Tavallaan kuitenkin on  surkuhupaisaa seurata  tätä Himas-keskustelua. Me  räpiköimme ja  räpellämme asian kanssa, johon asiaan sisältyy  yksi julkaistu kirja ja siihen liittyen 700 000 euron lasku.

Samaan aikaan ollaan suurinpiirtein yhtä mieltä siitä, että Talvivaaran kaivos tarvitsee päärahoittajalta   heti summan, jossa on joku luku  ja 8 nollaa  sen luvun perässä. Samaan aikaan tässä maassa  otetaan huostaan  vuosittain noin 16 000 nuorta  ja lasta  vuosittain. Siitä asiasta meille seuraa  vuosittain noin  1 600 miljoonan menot. Armeijan  ylläpitäminen  maksaa noin 2 300 miljoonaa.

Minä tiedän  Suomessa pitäjän, jossa vuosittain solmitaan noin 17 avioliittoa, syntyy  noin 50 lasta ja huostaanotetaan noin 30 lasta.

Himasen tutkimus maksoi 0,7 miljoonaa. Se on pieni raha, jos siitä tutkimuksesta selviää se, kuinka me voimme  hoivata  nuoria niin, ettei  em. kustannuksia synny. Se olisi pieni  raha, vaikka kyseisessä tutkimuksessa ei ole  sanaakaa  lasten huostaanotosta.

Himasen tutkimus  ja siitä maksettu  hinta ovat  mitätön summa siinä problematiikassa, jota maamme  päättäjät joutuvat käsittelemään. Jos Himasen tutkimus antaa edes yhden hyvän neuvon  taikka ratkaisuehdotuksen yhteiskuntamme  ongelmien  ratkaisemiseksi, tutkimuksen hinta on  ollut halpa.

Ainakin tutkimuksen ympärillä  käyty näytelmä on ollut halpa-arvoinen.

screenshot.6

Advertisements