Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: marraskuu, 2013

Hautajaisiin

Olen menossa hautajaisiin. Tunnelma on vähän apea ja tummasävyinen. On pitkä matka.

Varasin yöpaikan luostarista. Täällä on siistiä ja rauhallista. Yritämme olla talon tavoilla. En ole koskaan ennen yöpynyt paavinuskoisten majapaikassa.

Roudasin kukkalaitteen huoneeseen. Nyt täällä tuoksuu ruusut ja liljat. Krusifiksi hymyilee seinällä.

Luen Jo Nesbon kirjaa POLIISI. Sankari Harry Holtinkin pitäisi päästä tänne rauhoittumaan

ps. korjaus.

Se on tietenkin Harry Hole, joka  viinapiruja  pakoillen  ratkaisee pahuuden  tekoja. Kirjan alussa Harry makaa  koomassa. Edellisen kirjan lopussa  häntä ammutaan.  Ja  vaikeuksiin Harry taatusti joutuu tässäkin kirjassa.

Työtapaturma

Tänään sattui  töissä paha  työtapaturma.  Hiki nousi pintaan ja  kädet  alkoivat hiota. Yritin etsiä  ensiavuksi  alkoholia, mutta  koko hemmetin  kolmekerroksinen hallintorakennus tuntui olevan kuiva kuin turkkilaisen  rekkakuskin  nahkahanska. Ei viina tippaa koko rakennuksessa. Ei edes denaturoitua.

Olin  pitänyt  kohtuulliset  luennot aiheesta ” Organisaation alitajunta ja  merkityksen johtaminen” . Siinä asiassa  joutuu aikatavalla  tangeeraamaan  sellaista käsitettä, kuin karisma.

Niinpä minä valotin nuorisolle tätä termiä raamatullisesta näkökulmasta, timosoini-näkökulmasta, mattinykänen- näkökulmasta, maunokoivisto-näkökulmasta ja tuksutukiainen – näkökulmasta.

Valotin   näitä näkökulmia punaisella permanent-tussilla, jonka joku älykääpiö oli piilottanut  opettajapöydän pöytälaatikkoon. Helvetin helvetti….. Meidän jälkeemme  luentosaliin tulivat sosiaali- ja terveysyksikön kireäpeppuiset  hoitsuopiskelijat. Riitti niille nyt ihmettelemistä siitä, miten  oraalinen ja anaalinen yrityskulttuuri   liittyvät  merkityksenjohtamiseen, Timo Soiniin ja  Tuksu Tukiaiseen.

Olen merkitty mies. Toivottavasti edes kiinnostava  sellainen.

Viinaa ei siis löytynyt. Lavuaarin reunalla oli käsidesiä. Sitä kun laittoi paperipyyhkeeseen ja  pyyhki tuksutukiaista, tuloksena oli  uskomattoman rivo bordellinpunainen  himmeä suttu ja  entistäkin kiinnostavampi  teksti. Siivoojaa ei  löytynyt  lähimainkaan.

Menin esimiehen luo ja pyysin häneltä auton avaimia, jotta  voin hakea MOTONETISTÄ Sinolia, tai viinakaupasta  pöytäviinaa. Lähdettiin hakemaan avaimia hänen toimistostaan, mutta matkalla  huomattiin, että  laitoshuoltopäällikkö on toimistossaan. Laitettiin isot pyörät pyörimään. Rouva johtaja soitti yhden puhelun  ja sen jälkeen vakuutti, että  huoleni on  turha. Kohta saapuu täti aurinkoinen keltaisella  vaunullaan ja taikasauvalla  puhdistaa  törkeydet taululta.

Seuraavalla  välitunnilla uskalsin käydä kurkkaamassa   luentosaliin. Toden totta. Tuksu ja Tipsukka olivat  kadonneet taululta.

Esimies  sanoi  myöhemmin päivällä päättäneensä, että  vastaisuuden varalta jokaiseen tämän rakennuksen luentotilaan ostetaan puolikkaan pullo mustaa renauttia ja  piilotetaan se piirtoheittimen  sisälle, sillä niitä heittimiä  ei enää kukaan käytä. Tällaisessa äärimmäisessä hädässä  sieltä otetaan pullo ja  kostutetaan   taulunpyyhkimisväline sillä ja siivotaan  erehdykset pois. Minä sanoin, että kokemuksesta en usko, että  työnantaja niin pitkälle menisi. Sanoin joka tapauksessa varmuuden vuoksi ostavani työhuoneeseeni  oman pullon

Sukupuolittuneisuutta

Ammattialamme koulututustoimikunta on pohtinut  tiiviisti sitä, mitä toimia koulutustoimikunnan osaamis- ja toimialoilla tarvitaan koulutuksen sukupuolittuneisuuden  vähentämiseksi.

Koulutustoimikunta  on todennut  väliraportissa, että alalla on enemmän miehiä. Alan vetovoimaisuus on ongelma ja tähän vaikuttamisen kautta myös polarisoitunutta sukupuolijakaumaa voitaisiin ehkä vähentää…..

Tuon yllä olevan tekstin  lisäksi  hupia on tänään tuottanut myös palokellon  säestämä poistumisharjoitus. Raittiissa ilmassa olimme kaikki onnellisia siitä, että  oikeaa tulta  ei  näkynyt missään. Ei edes savua. Niinpä liekkien puute pakottaa minut  työntämään tuon  koulutustoimikunnan raportin silppuriin. Silti verkkokalvoilleni jäi lähtemättömiä vaurioita.

Sunnuntainen sellokonsertti oli  mitä suurimmassa määrin sukupuolittunut.

tere-cello1

 

Seuraava  teksti on  sekin  sukupuolittunut. Se on  Anu Maijalan  työstä

PALVELUKOHTAINEN SUKUPUOLITTUNEISUUS : 

Naiset  kuluttajina autokaupan maskuliinisessa  ympäristössä

autokaupassa

 

 

Sello

Olin eilen sello-konsertissa.  Takana on  yö ja työpäivä, mutta kokemus  ei ota  laimentuakseen.

Nainen  soitti  Bachin  sellosarjoja. En tiedä, mitä Bach ajatteli  taivaassa, mutta minä sekosin musiikista ja  eroottisesta kokemuksesta. Luulin nimittäin olevani ensimmäinen sellonsoittoa kuunteleva  mies, jonka tajuntaan  rävähtää koko sello-soittimen seksuaalisuus yhdessä  uskomattoman hienon  äänirekisterin kanssa.

No, en ole.

Netti näyttää olevan täynnä kuvallisia vihjauksia  naisen ja sellon  muotokielen yhtäläisyyksistä. Olen siis  jälkijunassa, enkä tiedä onko yksikään   tuntemukseni  poikkeuksellinen  ja uusi. Voi olla, että  en  keskinyt eilen  pyörää uudelleen.

Naissellistin   soitto oli hyvin eroottista, mutta sen lisäksi myös hyvin homoeroottista siinä  viitekehyksessä, missä  nainen hyväilee toista  naista  käsillään ja vartalollaan ja  keinuttaa tämän   nautintoon, samalla kun itse   saa mitä ilmeisimmin  soitosta ja soittimesta  suurta  nautintoa. Osapuolten kuvakieli  ja soiton tekniikka on niin  selvää ja osoittelevaa, etten  rohkene tässä  syyllistyä lukijoiden  aliarvioimiseen ja ryhtyä selostamaan yksityiskohtaisesti asiaa. Erotiikka muuttuu sillä tavoin helposti pornoksi.

Sellotaiteilija kertoi  sarjojen välillä pitkään soittimestaan, sen lakkauksesta ja sen  pienistä ominaisuuksista. Minusta tuntui koko ajan, että hän kertoo rakastetustaan. Niin helliä, suojelevia ja läheisiä sanat olivat. En kuullut  kaikuvassa konserttipaikassa jokaista paljastusta, mutta  huomasin niitä  riittävän.  Hän ei siedä kylmää, hän ei siedä kuumaa. Matkoille on varattava  viilennysta ja  suojaa  tällä aarteelle, joka hyvin huolehdittuna  vastaa  jokaiseen  pieneenkin  soittoliikkeeseen suloisesti ja nautinnollisesti.

Musiikkikorvani on paleltunut pienenä. Ymmärrän musiikista sen verran, että jokus se minua miellyttää ja saa kylmät väreet kulkemaan niskassa. Joskus  musiikki taas on tympeää, yksinkertaista ja naivia. Silloin nautin hiljaisuudesta.

Sellomusiikki tuntuu saavan minut  järjiltäni. En tiedä, pystynkö  koskaan   enää kuuntelemaan edes autoradiosta sellomusiikkia ilman, että se tuo mieleeni kaikki tyttöjen  leikit. Kokeeksi katselin netistä muutamia  leikkeitä miespuolisista  sellonsoittajista. Ajattelin, että  asia palautuisi  heteroseksuaalisiin uomiinsa ja  mieleni tyyntyisi. Noi ei palautunut.  Ei palautunut, kun  miehen soittama sellomusiikki ei   saa aikaan mitään värinää. Se on helkkarin iso  viulu, josta lähtee  ison viulun ääni.

 

Mutustelua

Bi-polaarisessa  angstissa  en osaa  pysytellä pois täältä bloggerista. En saa tuota toista alustaa  mieleisekseni, enkä oikein halua ryhtyä maksamaan siitä, että saisin premium – oikeudet sinne. Täällä bloggerissakin on puutteita, mutta  yhtä kaikki, myös helkkaristi etuja.  Sain ainakin tuon otsikkokuvat  tuohon jälleen  omaksi ja Kari Rydmanin  iloksi.

Taidan  näin aluksi  kirjoitella samat jorinat  molemmille alustoille. Näemme sitten  yhdessä, missä alustalla me  tykkäämme käydä ja olla.

Tuomiosunnuntai näyttää  valkenevan  jälleen hitaasti mutta varmasti. Kirkko pääsee lopettamaan vuotensa vähän ennen yhteiskuntaa. Näinä aikoina  molempien tarjoama sanoma on yhtä synkkä. Synti, petos ja huijaus riehuu keskuudessamme ja semmoisesta  seuraa hirmuinen  rangaistus. Puheenjohtaja Sipiläkin tuntuu olevan omiinsa  niin suivaantunut, että aremmat  piiloutuvat tupailloissa  peräkamareihin.

Paha siis sai palkkaansa. Vaalea blondi menetti  avoautonsa, mutta  sai kohtuullisen erorahan. Jos hänellä joutilasta aikaa nyt  tulevaisuudessa enemmänkin on, hän voisi ryhtyä kirjoittamaan asiasta  kirjaa, joko itse, taikka haamukirjoittajan  kanssa.

Kirjan sisältö  saattaisi muodostua mielenkiintoiseksi. Olemme  luennoilla  nuorison kanssa viime  viikolla käsitelleet sattumalta  juuri  seuraavia kolmea aihetta:  naisjohtajuus, johtamisen arvot ja johtamisen moraali. Vähän olemme  pintää raaputtaneet ja huomanneet  sen, että  vaikkakin ilmeisiä kähmintöjä on asiassa tapahtunut ja tyttären  kämpän verotusarvot  ovat heittäneet häränpyllyä, niin suurin kateuden aihe  on ehkä kuitenkin ollut avo-BMW ja vuosipalkaksi  muunnettu kuukausipalkka. KEVA:n sijoitukset ovat menestyneet erittäin hyvin , jos niitä vertaa muiden eläkevakuutusyhtiöiden  sijoituksiin. KEVA: n  toimitusjohtajan  palkka on  pienimmästä päästä , jos vertaa sitä hänen kolleegoidensa palkkaan. Ja kolmanneksi , semmoista  18 000 euron kuukausipalkkaa saa kuka tahansa  konkurssikypsän kaupungin kaupunginjohtaja.

Ja lopuksi vähän musiikkia tuomiosunnuntain ratoksi.

Näitä juttuja siis ilmestyy  nyt sekä Bloggerissa, että täällä. Katsotaan nyt ajan kanssa mihin minä oikein sopeudun.

Bloggerin  osoite on  entinen, eli tämä.

Työsuojelun peruskurssi

Olen  ollut tänään iltapäivällä keittiövuorossa ja pääsääntöisesti turvallisisssa sisätöissä.  Aamupäivällä  oli ulkotöissä, mutta  niissä töissä kävin niin kuin yleensä käy ; suutarin lapsilla ei ole  kenkiä.

Eikä työsuojelua opettavalla lehtorilla  työsuojelua.

Kiipesin  residenssin ulkoseinustalla  töihini nk. A-tikkaita apuna käyttäen. Asetukset sanovat, että semmoisella kapineella voi tehdä töitä  pääasiassa  tukevalla alustalla ja alle huonekorkeuksissa. Ja erittäin tilapäisesti.  No, minä olin ulkona ja erittäin tilapäisesti. Työn alkaessa  tikkaat näyttivät  tältä

A -tikkaan   hahmossaan

Työn loppuessa tikkaat taas  näyttivät tältä.

a-tikkaat kasassa

Työn loppuessa minä olin tuossa M- kirjaimen  keskellä  olevassa rotkossa. Niskani ja  selkäni muistuttavat edelleen  tuosta  muodonmuutoksesta. Yhdestä kirjaimesta syntyi  salamana  toinen kirjain. Tilanne olisi riemullinen, jos kyse olisi ollut YO- kirjoituksista, ja  lyhyen saksan  kirjoittamisesta. Nyt  minä vähän säikähdin.

Sisätyöt ovat sujuneet kuitenkin ihan hyvin.

Hän joka perheessä normaalisti tekee nämä raskaat ulkotyöt, kertoi selvinneensä tikkailla oikein hyvin , kun oli niitä  edellisen kerran käyttänyt.  Ihmettelen, sillä lukitukset olivat  puolitiessään, näennäisesti lukossa, mutta valmiina  edelleen taittumaan kohti toista ääripistettä ja lopullista lukkiutumista.

Erityisesti muistan  aamupäivällä  hämmästyneeni sitä, mitä minulle nyt tapahtuu, kun tikkaat suorstaan  ” sulavat ” altani, maa lähestyy kovaa vauhtia ja  alumiini tuntuu olevan pehmeää lakristia.

No, nyt olisi mukava opettaa kerrankin työsuojelun perusteissa  tarkasti se, mitä kaikkea yllätyksiä A-tikkaat voivat tarjota  omistajalleen. Learnin by doing voisi sanoa joku  kasvatustieteilijä , mutta minusta tämä on selvä ” learning by accident ” tyyppinen oppimistapahtuma.

Vain elämää….

Tuomiosunnuntai  lähestyy kovaa vauhtia. Merkit ovat selvät. Vaimo katsoo televisiosta  jotain ohjelmaan, jonka nimi  on ” Vain elämää”. 

Ja kuolaa jonkun  nuoren mieslaulajan perään, jonka nimi on Jukka Poika.

Saimi-mummu  olisi lisännyt  tähän vielä, jos olisi elänyt, että kun  turvetta poltetaan  hellassa ja kuva  tulee piirongin päälle laatikkoon, maailmanloppu on lähellä. Minä komppaan isoäitiä. Kun  vaimo  eläkeiän kynnyksellä katsoo silmät kiiluen lippalakkipäistä kaveria,  minun on aika  ottaa itseäni niskasta  kiinni  ja vähintään ostaa uudet kumisaappaat ja  ryhtyä harrastamaan vaikkapa  polttopuiden keräilyä.

Soitin vaimolleni provokatiivista  lempimusiikkiani. Ajattelin, että se saisi hänet järkiinsä.

Eikä mitä !

Sitten ostin kukkakaupasta  työtoverilleni ( naispuolinen, lisenssiaatti, hoikka, vaalea) kukkapuskan , koska tämä oli jäänyt sairauslomalle. Ajattelin, että Jukka  Poika  siinä unohtuu vaimolta, kun asian kerron   hänelle.

Mitä vielä.

Minä turvauduin viimein  viimeiseen  keinoon. Soitin vaimolle You Tubesta  kovalla volyymillä Einiä

Ei mitään  vaikutusta.

Sitten soitin  Espanjalaista musiikkia ihan täysillä, menin saunaan ja  ryhdyin laulamaan  Bechame Mucho – versioita  kovalla äänellä saunassa, sillä kaikuvassa tilassa   huonokin ääni kuulostaa hyvältä.

 

 

Minun käskettiin mennä nukkumaan.

 

Hankalaa

Olen palautellut  lainaamiani kirjoja sinne sun tänne. Ammattikorkeakoulun kirjaston kirjoja olen  palautellut kaupunginkirjastoon ja  päinvastoin. Holtittomuus on saattanut minut naurunalaiseksi ja  tarkkailun alaiseksi. Huomaan, että kun  liikuskelen jommassa kummassa  laitoksessa, minun toimiani  seuraillaan.

Kaupunginkirjastossa  virkailijat ovat tarkkoina siitä, että he selaavat  palauttamani pinon  nopeasti läpi, ennen kuin olen ehtinyt poistua huutoetäisyyden ulkopuolelle. Olen vienyt sinne  viime aikoina  heidän omien kirjojensa lisäksi  minun omia kirjojani, edellä mainittuja   korkeakoulukirjaston kirjoja ja  vieläpä olen yrittänyt  heille viedä heidän poistomyynnistään ostamiani poistokirjoja takaisin.

Korkeakoulukirjastoon olen  palauttanut  toistaiseksi vain heidän omia kirjojaan ja  kaupunginkirjaston kirjoja. Sekä muutamia heidän poistomyynnistään ostamiani  kirjoja.

Kokemuksesta voin sanoa, että  kaikki kirjastot pitävät   vähintään kevyenä kenttäpiruiluna sitä, että joku kuskaa takaisin ostamiaan  poistokirjoja

Olen  lähestymässä vanhuutta ja vanhuuseläkettä. Ei ole mitään syytä  kieltää sitä seikkaa. Minusta on tullut hajamielinen ja ärtyisä. Olen tullut ihmiseksi,   jolle ihmiset varovaisesti ja kärsivällisesti selittävät asioita ja velvollisuuksiani.

Eilen luentojen jälkeen  kotimatkalla epäilin, että minusta on tullut narsisti. Puhuin nuorisolle nimittäin narsisteista ja  paatoksen jälkeen huomasin  säikähtäneenä, että  tuo kaikki sopii oikestaan myös minuun. Minä loukkaannun helposti, olen pitkävihainen ja epäluuloinen, enkä myönnä  juuri koskaan  olevani väärässä. Olen ilmiselvästi narsisti. Tai sitten se on  satakuntalaisuutta.

Maanantaina  opiskelijat  pyysivät kesken äidinkielen oppituntia, josko  minä puhuisin heille vähän ”satakuntaa.” Heidän mielestään länsimurteet ovat kaikki hyvin naurettavia  ja huvittavia. Siksi varmasti turkulaisista  kerrotaan niin paljon hauskoja  ja tyhmentäviä juttuja. Kaikki tuntemani turkulaiset ovat fiksuja ja älykkäitä ihmisiä, jotka  pärjäävät maailmassa  oikein hyvin. Minä en tunne yhtään hassua, tyhmää, yksinkertaista, taikka  höperöä turkulaista. Enkä ryhtynyt opiskelijoille hauskuutta  järjestämään ja  heille matiksi ja tepoksi.

Mutta palataan  hetkeksi vielä omaan  tyhmyyteeni ja vanhuuden höperyyteeni.  Huomenna  meinaan taas vierailla korkeakoulukirjastossa. Se nimittäin sijaitsee työhuoneeni läheisyydessä, samassa rakennuksessa, noin  25 metrin päässä. Jos lattiassa olisi reikä, ja siinä rosteriputki  pystyssä, voisin palomiesten lailla  syöksyä   kaksi kerrosta  alaspäin  kirjanälkääni sammuttamaan. Korkeakoulukirjasto on myös laadukas siinä mielessä, että sinne hankitaan jonkin verran  kaunokirjallisia teoksia, joita  opiskelijalaumat  suuresti hyljeksivät. Kirjastossa on korkealaatuisia teoksia myös radio- ja antennitekniikan  aloilta.

Olenkin kantanut työhuoneeni sisustukseksi  runsaasti mielenkiintoista kirjallisuutta, joka toivon mukaan  ei anna minusta työhuoneessa vierailevalle  opiskelijalle  höperöä  ja ei- kultivoitunutta  vaikutelmaa.

Ainoa harmi , kuten jo kirjoitin, on  kuitenkin se, että minä hukkaan kirjat ja tavarat työhuoneisiini. Minulla kun edelleen on kaksi  työhuonetta kahdessa eri kaupungissa ja kotonakin vielä yksi kirjasto ja työhuone, joihin pystyn  häivyttämään jonkin verran kirjoja. Ja muuta tavaraa.

 

Johtaminen

Johtaminen näyttää olevan  monelle samanlaista  kuin viinan juominen. Huonon  viinan juominen saa aikaan pelkoa ja epätoivoa. Tekee mieli lisää viinaa.

Hyvä johtaminen ja hyvä viina saavat mielen iloiseksi, eikä ihmisen tarvitse koko aikaa juoda lisää viinaa. Asiat sujuvat hyvin itsestään.

Puhuin nuorisolle patologisesta johtamisesta. Esittelin lukuja. Nuoriso kuunteli minua kuin evakot Johannes Virolaista. He olivat selvästi  yllättyneitä kun pudottelin  faktoja. Myönnän tässä nyt teille, että luvut olivat  poimittu  journalismin mättäiltä , sieltä sun täältä. Ainoa  tarkka luku, joka minulla on, on täydellisesti kykenemättömien  johtajien osuus  kaikista johtajista. Se on  11 %.

Otoksen koko on noin 18 000 suomalaista esimiestä tai sellaiseksi  pyrkijää. He ovat siis Johtamistaidon  opiston  kartoituksissa saaneet  alimma arvosanan kaikissa  johtajuuden kuudessa faktorissa.

Se on suuri  osuus, mutta ei  sittenkään kovin hämmästyttävä. Hämmästyttävää on se, että monet lähteet  arvelevat noin joka 25.  esimiehen olevan psykopaatin. Amerikkalainen psykologi Paul Babiek  on miettinyt  asiaa  New Yorkin  lähtökohdista. Hän  puhuu tuosta  4 %  määrästä. Eräissä muissa  lähteissä  puhutaan  3,5 % osuudesta.

Vankiloissa  tehtyjen  kartoitusten perusteella on arveltu, että noin 15 % vangeista on psykopaatteja. Se ei meitä juurikaan hätkäytä. Koko väestössä on arveltu olevan noin 1 % psykopaatteja. Sekin  menettelee. Kunhan  ongelma  ei esiinnyt NIMB, tuo prosentti saa meidän puolestamme  sauhuta ihan vapaasti.

Meitä sitä vastoin  kiinostavat  patologiset ja psykopaattiset esimiehet. Tumpeloita näemme  päivittäin kaikkialla. Tätä helkkarin horjuvaa aasinsiltaa pääsemmekin  ryömimään  rotkon yli vastarannalle. Sieltä on hyvä huudella.

Satakunnasta kotoisin oleva poliisiylijohtaja onkin ollut hämmästynyt  viime päivinä siitä asiasta, että sinivuokon  heleästä hedelmälaarista on  median  ja  yleisen syyttäjän   kauhistelujen saattamana löytynyt ” mätä omena ”.

Suomen Keskustalle  mielipidetiedusteluissa viime aikoina hävinneet muut puolueet taas ihmettelevät sitä, mistä yksi puolue jatkuvasti ammentaa aineksia, joilla se  pysyy julkisuudessa ja parrasvaloissa keveästi kuin höyhen.  KEVAN johtaja on  kuin luotu television tanssiohjelmien kilpailijaksi.  Hänellä on lapsilisät norjalaisessa pankissa ja lapsilisät suomalaisessa pankissa. Hänen tilanteensa  muistuttaa Kolumbialaisen telenovelan juonta.

Keskustan taulukauppias harkitsee valitusluvan hankkimista  korkeimmasta oikeusasteesta. Olen sitä mieltä, että semmoista ei pitäisi myöntää hänelle. Hänen keskustalaisessa  jutussaan ei ole mitään sellaista ennakkotapauksen omaista  vivahdetta, joka vaatisi  laintulkinnan täsmennystä  ja käsittelyä korkeimmassa asteessa. Keskustalaisia ennakkotapauksia  syntyy  jatkuvasti liukuhihnalla, joten niistä oikeusasteet voivat   hahmotella itselleen asteikkoja.

Ja avobemarista pääsemme  sedan- bemareihin ja salihousuissa maakunnan  kujilla ja toreilla vaelteleviin  nuoriin miehiin, joilta tämä yhteiskunta manna  näyttää   jäävän  saavuttamatta. Heidän mahdollisuutensa  kunnallisen eläkejärjestelmän piiriin  pääsemiseen ovat hyvin pienet ja huonot. Heillä on paljon paremmat  mahdollisuudet  päästä valtiollisen kansaneläkejärjestelmän  työkyvyttömyyseläkkeen pariin.

Kun  maakunnissa 1800 – luvun lopulla syntyvyys kasvoi, mutta  perittäviä tiloja oli entinen määrä, ylimääräiset nuoret miehet lähtivät siirtolaisiksi taikka kylille puukkojunkkareiksi. Nyt maaseudun elinolojen yksipuolistuessa kukaan salihoususankari ei edes  villeimmissä unelmissaaan lähde Toijalaa edemmäksi. Siirtolaisuus on  uudella vuosituhannella muuttunut hyvinkoulutetun väestönosan harrastukseksi.

Salihousumiehet  liikkuvat sen verran, mitä  20 eurolla automaatista ostettu  bensiini  sallii  reviirin  säteeksi. Heistä ei tule patologisia, eikä juuri minkään muunkaanlaisia johtajia.  Heidän pelastuksensa olisi se,  jos he saisivat edes jonkinlaisen esimiehen itselleen.

Eino

Naapurissamme asui lapsuudessani Eino, lapseton mies, ja harmiton.  Naimisiin hän oli  kyllä  ehtinyt.

Eino villiintyi aina  ukonilmalla. Hän varasi itselleen  istuimen  suoraa talonsa sähkömittarin  edestä. Hän varasi istuimen viereen ämpärillisen vettä ja käteensä saunakipon.

Kun  jossain linjalla salama löi lähelle linjaa, tai linjaan, sähkömittarista  oli tapana  sylkäistä puolimetrinen  leimahdus pirttiin. Joka leimahduksen perään Eino heitti kauhallisen vettä.

Lopulta kävi sitten niin ihmeellisesti, että Eino kuoli eturauhassyöpään. Hänen  rannneliikkeensä oli aina  liian  nopea  sähkökaarellekin.