Nauhakengät

by Michael Tillman

Kuten tunnettua on, naistentansseissa  flaksi ei oikein käy, jos  sonnustautuu  iltaan  harmailla mokkasiineilla.  Onni ei ole myötä.  Parempi on  laittaa jalkaan  mustat nauhakengät. Niistä naiset tykkäävät ja   niiden kantajalle monenmoista hyvää elämässä tulee.

Laitoin tänään minäkin sitten  jalkaani  mustat nauhakengät. Olin työhaastattelussa  ja ajattelin, että samat lainalaisuudet  pätevät  myös semmoiseen  tilanteeseen.  Minua jännitti   asia hieman, mutta ei niin paljoa kuin normaalisti jännitän naistentansseissa.

Puhuin vähän läpiä päähäni. Kokonaisuutena sain ehkä arvosanaksi  8 – , tai sinne päin.  Hyvää asiassa oli kuitenkin se, että  kun olen opettanut nuorisolle  yli 30 vuotta  sitä, kuinka  työhaastattelussa  käyttäydytään, ennen eläköitymistäni edes muutamassa itse nyt käyn, jotta näen, olenko puhunut ihan soopaa. Nautin kovasti ja minulla oli mukavaa haastattelussa. Mutta liian innokas minä olin.

No niin, nyt sitten vain odotetaan ja mietitään. Missä on se minulle tarkoitettu  pikku pikku työpaikka. Missä on minun lokeroni tässä yhteiskunnassa.  Minkä helkkarin vuoksi  täällä oikein  räpistellään.

Vastaus on selvä. Tyttärenpojan voimalla täällä nyt mennään.

Avasin tänään uuden MOODLE – kurssin  johtamisesta. Kuulijoita oli  kokonaista 40, ehkä jopa 50.  Laitoin  kurssin avain- salasanaksi  lapsenlapseni  etunimen yhdistettynä hänen ikäänsä. Kaikki yhteen kirjoitettuna ja isoilla kirjaimilla.  Minä muistan  sen nimen muutenkin, mutta  narsisti sisälläni  yllyttää  minua  julistamaan motivaationi  lähdettä varsinkin nyt, kun  muut  rakenteet  muuttuvat päivä päivältä yhä enemmän yhdentekeväksi.

Nyt painetaan oppitunteja  nuoruudesta tuttuun tapaan yötä myöden.   Huomiseksi tuli taas  lisää  tunteja vaikka kuinka.

Joku on sairastunut.

No, viimeiseen asti mennään. Kyllä lenkit kestää.

Mainokset