Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: lokakuu, 2013

Karkki taikka kepponen

Ovikello soi. Ajattelin, että jehovantodistajat  ovat  lähteneet  pelamaan pelastusshakkia Vartiotorneillaan. Kielenpäässä oli  muutamia sammakoita hyppyvalmiina. Oven takana oli kuitenkin kolme pikkulasta  tavallisissa  ulkovaatteissaan. Lähin säihkysilmä karjaisi  minulle,

” Karkki taikka  Kepponen !!!!”

Meinasin paskoa  oloasuni  housut. Tuijotin heitä vähä-älyisenä ja  tsiikasin pimeyteen, josko sieltä joku  kohta  koverrettu kurpitsa päässään  singahtaa patiolle. Sanoin, että  talossa ei ole karkkia, kun ollaan karkkilakossa. Pieni poika sanoi, että kyllä heille rahakin kelpaa. Ajotiellä hyrisi auto. Kyytimies siellä odotteli  kerjuulaumaa.

Kävin kukkarollani,  mutta  muistin,  että siellä ei ole latin latia. Meinasin hermostua  ja mennä piruilemaan  pukeutumattomille  noidille, että  ei minua pelota teidän  asusteenne  yhtään. Suksikaa nyt  tekemään läksynne ja  lukemaan Suomen  lasten lukukirjaa ja Välskärin kertomuksia.

Satakuntalainen  piru olkapäälläni  ryhtyi kuitenkin  keikkumaa ja kuiskailemaan. Kupissa  oli tarjousmandariineja. Eilen ostin niitä  0,99 euroa kilo. Yhdelle tuli hintaa noin  15 senttiä.

Vein nuorisolle vitamiinia. Iskin keltaisen  hedelmän  kätöseen ja sanoin, että  tämä on  hyvin terveellinen   vitamiinipommi, joka pesee karkin  hyödyllisyydessä sata nolla

Ajattelin sanoa vielä, että  tuon ikäiset ei tee  rahalla vielä mitään.  Heille  olisi parempi mennä  suunnittelemaan  läksyjen tekemistä. Huomenissa voisivat käydä   hautausmaalla  systyttämässä kynttilöitä  sukulaisten ja sotaveteraanien  haudoille.

Sain murhaavia katseita. Ymmärsin, että  nuoriso olisi mieluummin   halunnut  euron.

Mietin kovasti sitä, miten tuo kohtaus oikeasti olisi mennyt. Siis, jos olisin ollut pihi myös mandariinien suhteen ja  antanut riiviöille estraadin. Mitä heidän olisi sitten pitänyt tehdä ?  Olisivatko he tyhjentäneet Passatin renkaat ?  Olisiko heitetty  kissanraato postilaatikkoon ?  Olisiko autotallin oveet piirretty kirkkovene matkalla  kirkkoon ?

Vai onko  oletettua, että jokainen valitsee sittenkin  karkin antamisen.

Taidan askarrella  itselleni  kauhunaamion.

Jos koko pyhäinpäivä  riistäytyy  käsistä ja  pikkunoitia siviilivaatteissa  ramppaa ovelle, kokeilen, miltä tuntuu vesseleistä, kun kurkkaan   ovenraosta naamari  päässäni ja päästelen  suureen ääneen   raumangiälistä  merimies – noiduntaa.  Varaan  toiseen käteeni kirjahyllyn päältä  täytetyn  kärpän ja toiseen  käteen otan    lasipurkin, jossa  lilluu  veriappelsiinilimsassa  muovinen nukenpää.

Tänään

Merkkipäivänä on mukava lallattaa.  Olo on kuitenkin vähän höntti ja epätoivoinen. Kun olet lukenut Mikko Rimmisen  HIPPA – kirjan, kielen kanssa pelhtiminen on sen jälkeen vähän samaa,  kuin jos yrittäisi  mato-ongella pyydystää  sinivaalasta. Ei kykene. Liian hapokasta.

Olen Rimmiselle  kateellinen. Silkasta kunnioituksesta  olen vielä vuorokauden hiljaa ja  vasta huomenan yritän  kirjoittaa jotain  suhteellisen  neutraalia hänen kirjastaan. . Juuri päättyneen  lukukokemuksen jälkeen   voin vain todeta, että en tiennyt tuommoista   suomenkieltä maailmassa  olevankaan. En tiennyt, että kukaan voisi  paperille  kirjoittaa mitään noin nerokasta.

Tänään muuten on sitten merkkipäivä. Tasan viisitoista vuotta sitten lepakot  avasivat laskutelineensä  30.10. meikäläisen kellotapulin kohdalla.  Tämä päivä on  työnantajan  alkuperäisen suunnitelman  mukaan  myös työurani  viimeinen. Huomenan olisi alkanut vuosiloma ja eläkeputki. Eikö olekin soma yhteensattuma.

Huomenna tosin minä taas suuntaan lakeuksille pasikaunistomaisen kutsun   houkuttelemana. Työnantaja ei  tule ilman minua toimeen ja minä  hullu suostuin  työntämään eroamme eteenpäin. Jos kaikki olisi käynyt  sievästi ja  kauniisti, huomenan makaisin  sängyssä  yhdeksään ja sen jälkeen  ryhtyisin paistamaan pekonia munien kanssa. Munien ja siankyljen jälkeen ryhtyisin  kirjoittamaan tajunnanvirtaa teille kunnes vaimo saapuisi iltapäivällä sulostuttamaan  asumusta.  Sitten kutoisin  pikkumiehelle vähän kaulaliinaa, kirjoittaisin lisää ja  kävisin luovuttamassa avaimet kustannuspaikalle.

Merkittävä päivä on kuitenkin käsillä.  Ehkä lepään hetken. Sotamies Honkajoen  tavoin. Sillä tavalla uudet ideat  syntyvät

Miksi kissa ei kuole ?

Kun silität kissaa  kiivaasti, huomaat,  että se  aloittaa kehräämisen. Kun jatkat silittämistä, kehrääminen voimistuu.

Vie sen jälkeen silittävän kätesi  etusormi kissan nenän lähelle. Kuulet  pienen räpsähdyksen ja voit nähdä pienen  kipinän iskevän  kissasta  sormeesi. Jännitettä purkauksessa on noin 20 000 volttia.

Miksi kissa ei kuole ?

Miksi sinä et kuole ?

Tänään opiskelija vastasi minulle sangen tyhjentävästi.  Kissa   ei ole moksiskaan kokeesta, sillä  kissalla  on yhdeksän henkeä.

Minä odotin   kovasti vastausta, joka olisi liittynyt  virran voimakkuuteen ja sitäkautta  syntyneen purkauksen tehoon. Huomasin, että  luokkaan syntyi heti  jännitettä.  Odottamaton vastaus sai  minut valpastumaan. Aistin sähköä  ympärilläni.

Luokassa  oli kaksi rakastunutta paria, Ensimmäisen  tunnin aikana ei tapahtunut  mitään. Toisella oppitunnilla huomasin sen, miten  tyttö hiveli pojan  rannetta salaa. Toisen parin tyttö  teki kaiken perässä.  Iltapäivällä sähköä oli ilmassa jo niin paljon, että jännäsin, ryhtyvätkö  kuusitoistavuotiaat  suutelemaan luokassa  ennen kuin ehdin  luentojen finaaliin.

Toisen tyttären kaulassa oli  omistusmerkintöjä. Toinen tyttö vielä harjoitteli, sillä känen  kaulansa oli ihan ehjä. Ajattelin, että kun  he lämmittelevät toisiaan  kahdeksan tuntia minun  luennoillani, illalla he käyvät jo niin sähköisinä, että tytön pää tippuu  hartioilta, jos  poika  järsii sitä vielä yhtään lisää.

Yhtä kaikki, päiväni oli täynnä elämyksiä. Rakastuneet  kuusitoistavuotiaat ovat parasta, mitä  lokakuun loppu voi   ihmissukukunnalle tarjota. Muuten tämä on nämyistä  ankeaa aikaa.

Tie länteen

Tänään menen  länteen lakeuksille. Menen  jälleen katsomaan  riiviöitä. Menen katsomaan, onko pojasta taas polvi heikentynyt. Luulen niin, että on.

Maaseudulla geneettinen seulonta on  erotellut   kyvykkäämmän osan  kaupunkeihin  kuiville tuhosta. Jäljelle ovat jääneet  eritysioppilaat, salihousuihin  pukeutuvat bemari -kaljupäät ja uusi maaseudun osaton nuoriso. Maatilojen koko on kasvanut niin suureksi, että kaikille  nuorille sälleille ei riitä enää omaa maataloa, eikä omaa pissisgimmaa. Uudet puukkojunkkarit mellastavat jo nyt   maaseudulla. Tällä kertaa koko Suomen alueella.

Niinpä vähitellen  maaseudun  pitäjät  geneettisesti heikkenevät  ja heikkenevät. Poliittinen  polarisaatio vähenee. Syntyy punaniska-alueita, joilla  ihannoidaan avolavoja ja amerikkalaisia  junttitapoja.

Viimeksi selvisin hengissä. Nyt olen epävarma. Yritän tällä kertaa  opetusmenetelmänä  käyttää kannustavaa vittuilua. Se  saa minut ehkä pysymään  hengissä koko päivän. Torstaina  on uudelleen taas tätä  sosiologista   Kentucky – elämää.

Jo olisin pysynyt kovana ja järkevänä, huomenna olisi työurani viimeinen  työpäivä.  Lutherin oppi on  kuitenkin kaiverrettu niin syvälle sieluuni, että  en voi sille mitään. Ora et Labora. Tänä aamuna on erityisen helppo rukoilla..  Helvetti,  taas on lähdettävä lakeudelle…..

Joku kerta käy niin  että  lakeuden aatteet ovat  iskostuneet johonkin ”asiakkaaseen” niin syvälle yhdistettynä em. punaniska-omisnaisuuksiin, että joudun  nimittelemään nuorisoa   viherdemareiksi.

Jos blogi hiljenee  sen seurauksena, tiedätte, että  ainakin nautin lopusta.

Kobelco SR 70

kobelco-sk70sr,08ebcabe

Pidin tänään onnistuneesti  90 minuutin luennon  tämän vehkeen   käyttöturvallisuudesta,  kuljetuksen  järjestämisestä ja  huollon turvallisuudesta.  Kuten huomaatte vekotin on suuri ja rautainen , sekä siinä on paljon liikkuvia osia. Sellainen yhdistelmä ominaisuuksia yleensä tarkoittaa myös  paljon vaaratekijöitä ja – tilanteita.

Kone  on oikeaoppisesti sidottu kahdella ketjulla  edestä ja kahdella  takaa. Etumaiset  ketjut ovat  kiinni  puskulevyn  nurkissa.  Takamaiset ketjut ovat taas  kiinni etupäästään telirungon sisäpuolella. Näin kone ei pääse  liukumaan taaksepäin, eikä myöskään jarrutuksissa eteenpäin. Ristikkäisyys estää  sivuttaisnuljuamisen.

Puomikin pitäisi oikeastaan  sitoa, mutta epäilen sen  poliisin  tarkastuksen läpäisevän näinkin.

Hytin  katon  päältä kulkee vielä yksi sidontaliina,  jolla estetään ilmavirran  vaikutus hyttiin. Samalla se antaa  tukevamman  vaikutelman  ripustuksista.

kobelco-sk70sr,ed72af82

Tässä sama asia toiselta puolelta.

kobelco-sk70sr,865e7ac4

Ja sivulta. Sidonta  vaikuttaa  oikeaoppiselta ja tukevalta. Emme tosin tiedä, millä ihmekonstilla kone on lavetille ajettu, mutta olettakaamme, että sekin on tapahtunut taiten sääntöjen mukaan ja perästä päin pitkin ramppia. Tällainen kone nousee kyllä suoraakin kyytiin, mutta sen ohjekirja  julmasti kieltää.

kobelco-sk70sr,003b2739

Ja kiinnitys  takaa.

Lopuksi vielä pieni video siitä, kuinka tämmöisellä vehkeellä ei pidä mennä joen yli.

Taitava konemies tekee sitten koneella ihan mitä vain

Kohta uidaan pitkälle…..

Blogiystäväni on  tekemässä  samaa terveysjuomaa, jota  vaimokin  halajaa. Meidän pihassa on möyritty nyt  pari päivää ja kerätty kaikki vuorenkilpi – kasvin ruskeat  kuivettuneet  lehdet  talteen.

Ne kun kuivaa, niin tuloksena kuulemma on  kessuntapainen  koppura  lehti, jota ei onneksi polteta piipussa, vaan joka murskataa ja sitten  siitä murskasta  tehdään veden kanssa uute. Sitä uutetta  sitten laitetaan  pikkuiseen  kuumaan veteen.  Siperian teeksi sitä nimittävät. Keskisuomalainen  – lehti  kirjoittii asiasta ansiokkaasti noin viikko sitten, enkä olen ainakaan toistaiseksi  nähnyt huumeryhmän  vaatimaa oikaisua.

Hiirikokeessa  hiiri  oli  vettä juotuaan   uinut 500 sekunttia. Siperian teetä juotuaan hiiri oli uinut 1100 sekunttia.

Minä kun olen kovasti huono uimaan, ajattelin, että tästä ne maisterin paperit nyt lopulta  irtoavat. Olisi mahtava kroolata kuin Johnny Weismuller, pelastaa Jane ja jaksaa ehkä sitten vielä muutakin.

Juoksemisen jaksamisesta  en ole kiinnostunut.

Sadeyö

Mietin tuota sadetta. Muistelen lapsuuttani. Tiilikatot olivat mukavia sateella, sillä ne eivät pitäneet pahaa meteliä. Tässä kuvassa  olen  taatusti tiilikaton alla, sillä ilmeeni on rauhallinen  ja sopuisa.

Myöhemmin sitten olen  ollut hajoittamassa pärekattoja aina kun on jostain saatu  rahaa  peltiä  varten. Tiilikattoja tehtiin kuusikymmentäluvulla, mutta sen jälkeen tehtiin sitten hapertuvia ja  vuotavia huopakattoja, kunnes Rannila ja kumppanit älysivät  ryhtyä  rypyttämään peltiä

Pärekattojen päälle  saattoi  naulata joskus ruoteet suoraan, ilman, että piti hajoittaa mitään. Sen jälkeen nostettiin  traktorinlavalta pitkiä peltejä sille, jonka tehtävä oli  siellä ylhäällä liukastella ja  naulata  suikale  kiinni niin, ettei se edellisen suikaleen kanssa  kovin pahasti  hammastanut.

Nyt  omakotitalon katto  ropisee  tosi voimakkaasti. Siihen ääneen on mukava nukahtaa. Kun  sängyssä on  paksumpi  täkki ja vesi pysyy ulkopuolella ja  työpäivä on vasta  kahden yön takana, kaikesta voi nauttia hyvällä omallatunnolla.

Synkän lokakuun sateen voittaa vain  heinäkuinen sade.  Olisi mukava  olla  maalaistalon  vintissa, lukea vanhoja  lehtiä ja kirjoja ja kuunnella, miten ulkona  lämmin  kesäsade ropisee. Sade merkitsi maatalossa  aina  sitä, että useimmat työt taukosivat ja  väki huilasi taikka teki sisähommia.

Sade oli pikkupojalle hieno asia silloin.

Raidin isä

 

savedpicture-2013102522475

Hän, Nykänen on menettänyt otettaan. On ilahduttavaa huomata, että en  ole ainoa tässä maailmassa, jonka ote lipsuu.

Kävin  kylillä ja huomasin, että  pissis-gimmat ja salihousuihin pukeutuneet BMW lihaskimput vaelsivat sankoin joukoin elokuvateatteriin. Kiinnostuin asiasta  ja kävin vitriinistä katsomassa, mikä elokuva on saanut aikaan tämän herätyksen.

Joku Leijonakuningas…….

Lainasin amanuenssilta  sen nimisen kirjan, jotta olisin  perillä nuorison liikkeistä.

Huono kirja. Nykänen on menettänyt otettaan. RAID  oli täyttä rautaa. Leijonakuningas on melkein roskaa. Olen siitä onnellinen. Jos Nykänen voi kirjoittaa  blaa blaa ja blaa, voin minäkin opettaa sinnepäin. Suorakulma on 100 ja veden kiehumispiste  sinne päin. Jos pitää odottaa totivettä, veden kiehumispiste on aina aivan liian kaukana.

Muistot

Ranska

 

Näin työuran loppupuolella sateisena perjantaina on mukava muistella  kohokohtia, joihin olen joutunut  opiskelijoiden kanssa työelämän pyörteissä. Se antaa voimia selviytyä täällä kaukaisuudessa..

Asia olisi toinen, jos saisin viettää viikonloppuni  Satakunnassa.  Silloin tuntisin oloni turvalliseksi ja  ihoni lämpimäksi.  Silloin  Kaikki olisi lähempänä. Nyt joudun simuloimaan työurani kohokohtia. Se on tietenkin tuskallista  ja tympeää. Yrittäkää kuitenkin päästä tunnelmaan.

Hänen nimensä oli Valerie.

Hänet kohtasin Ranskan vuoristossa  lähellä Sveitsin rajaa.  Minä en osaa Ranskaa. Hän puhui vain ranskaa. Hän kuitenkin ymmärsi, että ihailen häntä suuresti. Jouduin hätistelemään opiskelijat pois. Heidän läsnäolonsa  aiheutti minulle  ahdistusta. Olisin halunnut olla kahden hänen kanssaan, mutta oli tarkoittettu, että Bernard veisi minut Lausanneen ja pois  kaikesta tästä. Oli tarkoitettu, että Bernard  veisi minut vuoristoon ja  ulos tähtitaivaan alle nukkumaan.

Helvetti. Tässä kylmyydessä muistotkin käpertyvät. Minä  otan kaikki lomani  putkeen ja menen syömään juustoa Celinen kanssa ja sen jälkeen  kuorimaan  kuusen  runkoja  Valerien kanssa. Kun pihka tarttuu minuun, soitan suurlähetystöön ja kysyn,  tuleeko  ministeri Urpilainen  vierailulle ja  jos, niin koska ?

Hän voisi pyyhkiä muistoni  pois

 

Kosto

On vihreä ja suloinen.

Jäänmurtajayhtiön antama  2000 euron  sponsoriraha  curling – joukkueelle ei ihan osunut nyt nänniin, vaan liukui hevon puohon. Johtajan piti  erota. Kiven tieltä on nyt harjattava kitkaa ihan omilla harjoilla  ja  välineillä.

Riemu  vaihtoehtoliikkeen piirissä on  rajaton.

Me sivusta seuraajat nyökytttelemme. Jäällä tapahtuva harrastaminen ei missään nimessä liity mitenkään jään murtamiseen. Päin vastoin . Murretulla pinnalla ei kivi liiku. Murretulle  pinnalle  on paha  rakentaa  harrastuskenttää.

Nyt  kaikki Suomen  urheiluseurat ovat varpaillaan. Moni yritys  näinä päivinä joutuu harkitsemaan  tarkoin sitä asiaa, kuinka paljon  yrityksen  palveluksessa olevat saavat nauttia  yrityksen eduista ja sponsoroinnista. Minä ainakin olen  koko päivän sydän pamppaillen  muistellut, montako firman kuulakärkikynää on kotona  ajelehtimassa.  Viimeksi  työmatkalla  katselin  monta päivää bikini-pukuisia neitokaisia Adrianmeren rannalla ( valvoin opiskelijoita) ja join  limsaa päivärahalla.

No, tämä oli  suhteellisen pieni kosto lopultakin. Aikoinaan, kun Max Jacobson ei päässyt YK- hommiin, hän hommasi sinne  Helvi Sipilän. Sitä pidetään edelleenkin   sangen onnistuneena  poliittisena toimena.