Ajan hermoilla

by Michael Tillman

Porissa on  oikeuden eteen   tuotu  taas uusi todistaja. Hän oli tavannut Haaga-instituutin ammattikorkeakoulun koulutustilaisuudessa Jukka S. Lahden.

Jukka oli ilmeisesti tilittänyt elämäänsä  koulutuskumppanille siinä määrin, että  asioilla on yleistä mielenkiintoa ratkaistaessa sitä, kuinka ja miten Jukalle sitten kävi. Täydennyskoulutus voi tuoda lopullisen ratkaisun.

Kokeneena kouluttajana ja kasvattajana  voin  vahvistaa  täydennyskoulutustilaisuuksien  luonteen ja olemuksen. Monet  täydennyskouluttavat itseään, etsivät vertaistukea ja tilittävät oman organisaationsa  kipupisteitä. Ja kun  työpaikan kipupisteet ja kusipäät on kartoitettu, kartoitetaan  omaa elämää siinä määrin, että sillä kartalla jopa Ray Charles pystyisi  viemään  pimeäosuudella oman joukkueensa Jukolan viestin voitton.

Tutkijoiden olisikin tulevaisuudessa  vakavissa rikostapauksissa ja  heti tutkinnan alkuvaiheessa selvitettävä se, onko uhri käynyt  paljonkin täydennyskoulutuksessa/ Aslakissa/ TYK- kuntoutuksessa. Näiden  ryhmien  jäseniä haastattelemalla hyvin nopeasti voi profiloida kyseisen  yksilön elämänkaarta.

Täydennyskoulutusta antavat  instituutiot tietenkin  ovat herkällä korvalla mukana kehityksessä. Ennen  pitkää varmasti järjestetään täydennyskoulutusta siitä asiasta, että mitenkä täydennyskoulutuksessa ollaan.

Mainokset