Lähtöön aikaa kolme tuntia

by Michael Tillman

Kaikki te tiedätte lähdön tunnelman. Sen, josta Tuula Amberla lauloi. Sen voi löytää  rautatieasemalta, lentoasemalta, mutta sen löytää itsestään  myös aivan kotona. Värinä yltyy.Kaikki on vielä edessä. Kun prätkä on   risteyksen jälkeen kääntymässä valtatielle ja  löydät  vasemmanjalan varpaillasi vitosen, tuuli suhisee ja tutut vastaantulijat katselevat sinua kun tervehdit heitä, eivätkä he voi sinua visiirin takaa tunnistaa. He jäävät epätietoisuuteen kotipoluille ja kärryteille.
Eilen illalla tuli tekstari.
Se työpaikka, jonka haastattelussa olin ja joka ilman muuta  solahtaa minulle  kuin koripallo sukkaan, onkin yllättävän suosittu. Hakijoita  on ollut kaikkiaan 11. 
Retkeni tunnelmaa pilaa hieman se, että luulen miettiväni  ainakin ensimmäiset 500 km niiden ihmisten pettymystä, jotka  ensi viikolla saavat tyhjän arvan, koska paikka meni minulle. Luulen, että filosofisesti ajatellen  se asia asettaa minulle nyt  suuria paineita,  sillä minun tulee nyt tuossa tehtävässä olla  niin etevä ja pystyvä, että se moraalisesti ja eettisesti edes vähän korvaa  niiden muiden kymmenen kokemia  pettymyksiä.
Elämä on. 
Hankala juttu. Minun vuoroni tällä kertaa.
Lähtöön aikaa  kaksi tuntia ja kolme varttia. Juuri nyt koko Suomi on melko sateeton. Median rummuttamat  ankarat ja kaiken tuhoavat ukkosmyrskyt  ovat jossain lymyilemässä. Lähdemme ajamaan niiden edellä. Jos joku rintama  meidät  tavoittaa, ajamme ensimmäisen eteensattuvan maalaistalon pihaan. 
Sanotaan, että ollaan  EU:n tarkastajia, mutta liikutaan  ingognito. Katseltaisi hiukaan paikkoja. Uuden direktiivin myötä on pakko  kartoittaa kylmäsäilytystilojen  määrä. Jos sattuu  pakasteessa pullaa olemaan, mielellään myös näyte maistetaan. Molemmat juodaan kahvia, kiitos.
Mainokset