Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: kesäkuu, 2013

Karkki II

Ollaan Joen kaupungissa.Tätä maata seilataa nyt laidasta laitaan. Suomi -neidon hameenhelmat ja lantio tulevat tutuksi.

Eilen pidin sylissäni lastenlastani.

Tämän jälkeen kaikki tulevat jutut ovat sen rinnalla kevyttä tavaraa. Luen Fred Vargasta ja yritän pysyä aisoissa.

Karkki

On ajettu tänään Kainuun rajoilta Savoon. Leppävirran torilla oli tuttuja, mutta ei tälläkään kertaa Kariav:ia
Ajettiin sitten läpi Keski-Suomen.
Y:n Yamaha jäi Kuopioon. Leipovat sen tankkiin taatusti muikkukukon. Huolto näytti epäilyttävältä.

Ollaan Pohjanmaan rajoilla. Y kuorsaa hermostuneena. Salissa  soittaa soitaa orkesteri, jonka nimi on Sheriff.

Otamme rohkaisua.

Huomenna ajamme Satakuntaan ja siitä suoraan Pohjois Karjalaan.
Elämä on.

Yhtä Karkkia.

Lähtöön aikaa kolme tuntia

Kaikki te tiedätte lähdön tunnelman. Sen, josta Tuula Amberla lauloi. Sen voi löytää  rautatieasemalta, lentoasemalta, mutta sen löytää itsestään  myös aivan kotona. Värinä yltyy.Kaikki on vielä edessä. Kun prätkä on   risteyksen jälkeen kääntymässä valtatielle ja  löydät  vasemmanjalan varpaillasi vitosen, tuuli suhisee ja tutut vastaantulijat katselevat sinua kun tervehdit heitä, eivätkä he voi sinua visiirin takaa tunnistaa. He jäävät epätietoisuuteen kotipoluille ja kärryteille.
Eilen illalla tuli tekstari.
Se työpaikka, jonka haastattelussa olin ja joka ilman muuta  solahtaa minulle  kuin koripallo sukkaan, onkin yllättävän suosittu. Hakijoita  on ollut kaikkiaan 11. 
Retkeni tunnelmaa pilaa hieman se, että luulen miettiväni  ainakin ensimmäiset 500 km niiden ihmisten pettymystä, jotka  ensi viikolla saavat tyhjän arvan, koska paikka meni minulle. Luulen, että filosofisesti ajatellen  se asia asettaa minulle nyt  suuria paineita,  sillä minun tulee nyt tuossa tehtävässä olla  niin etevä ja pystyvä, että se moraalisesti ja eettisesti edes vähän korvaa  niiden muiden kymmenen kokemia  pettymyksiä.
Elämä on. 
Hankala juttu. Minun vuoroni tällä kertaa.
Lähtöön aikaa  kaksi tuntia ja kolme varttia. Juuri nyt koko Suomi on melko sateeton. Median rummuttamat  ankarat ja kaiken tuhoavat ukkosmyrskyt  ovat jossain lymyilemässä. Lähdemme ajamaan niiden edellä. Jos joku rintama  meidät  tavoittaa, ajamme ensimmäisen eteensattuvan maalaistalon pihaan. 
Sanotaan, että ollaan  EU:n tarkastajia, mutta liikutaan  ingognito. Katseltaisi hiukaan paikkoja. Uuden direktiivin myötä on pakko  kartoittaa kylmäsäilytystilojen  määrä. Jos sattuu  pakasteessa pullaa olemaan, mielellään myös näyte maistetaan. Molemmat juodaan kahvia, kiitos.

Värinää ja rajuja säväreitä

Olin työhaastattelussa ja ehdottomasti haluan sen paikan. Miksi vasta nyt 59  vuoden iässä olen ymmärtänyt  irtisanottuna lähteä hakemaan työpaikkoja ?Miksi vasta nyt tajuan, että maailma on auki ja kaikkialla on ihania työyhteisöjä vailla

harmaata  charmia ?

Miksi ?
Siksi, että olen  ollut pöljä. Työhaastattelut ovat mukavia ja   kivoja tilaisuuksia joiden avulla ihminen kasvaa ja kehittyy ja saa itselleen paljon lisäarvoa. Sitä paitsi tapasin ihastuttavia naisia monta kappaletta. Minä haluan ehdottomasti tuohon työpaikkaan. Suuri vaara on  että pääsenkin. Pidäkkeistä vapaana ja sressittömänä minä nimittäin  pääsin puoleksi tunniksi ääneen ja sain  kertoa itsestäni kerrankin  kaiken sen, mitä aina olen halunnut kertoa. Sisälläni asuva narsisti kieri jatkuvissa  orgasmeissa koko  työhaastattelun ajan.
Taidan  ryhtyä hakemaan työpaikkoja oikein urakalla. Niin voimaannuttava ja upea kokemus se oli. Tietenkin on olemassa myös se  vaihtoehto, että nykyinen työnantajani ja sen henkilöstö ovat sellaisella tasolla, että Platonin luolavertauksen  tavoin se, joka pääsee  joskus kurkkaamaan luolasta todellisuutta, saa turhaan  luolan asukeille  todistaa ulkopuolisen maailman  ihanuutta.
Minua pyydettiin luonnehtimaan itseäni muutamalla sanalla. 
Sanoin, että olen satakuntalainen. Se aiheutti hymyilyä. Taisin räjäyttää pankin.
Huomenna  nostan kytkintä. On luvattu ukkosta. Aivan sama !! On luvattu kastumista. Aivan sama !
Lähden  Y:n  ja Yamahan kanssa  liikenteeseen. Mukaan  liittyy myös tämä baijerilainen kaunotar. Hän tulee minun alleni.
Ajamme läpi ukkosen ja myrskyn. Mennään itään taas ja ehkä koilliseen. Nukutaan  siellä missä sänky ja sauna löytyvät. Puhutaan vieraille ihmisille omista asioista. Eikä kysellä niiden asioista. Ei  otetan valokuvia. Säilötään asiat  mieleen. 
Ajetaan siis ympäri  itäistä  Suomea. Ollaan  lavatansseissa perjantaina. Hakeakin saa. Mikko Mäkelä ja Myrskylyhty soittavat. Blogi siis vähän ehkä huilaa. Saatan LUMIA-vekottimella  päivittää, taikka sitten en. Voikaa siis hyvin. Irtisanottu  ottaa nyt irtioton. Palaan  viimeistään tiistaina.

Kuvassa vanhempi  puumanainen  hyvästelee minut ennen reissua.

Plastiksadetakki

Purkutöistä löytyi  vanaha  sanomalehti vuodelta 1957.  Tarkemmin sanoen erkkolainen. Sanomalehti on hyvin toimitettu ja uutiset ovat ajankohtaisia. Takasivulla  on oikein  kuvallinen uutinen siitä, miten Karstulan sankarihaudalle on saatu kivi.

Erkkolainen on siitä muuttunut paljon.

Mutta on elämäkin. Lehdessä on laaja osasto, jossa ihmiset etsivät  kadonneita tavaroitaan. Joku onneton  on jättänyt plastiksadetakin stadionille. Joku taas perää sitä tunnettua henkilöä, joka oli ottanut sinisen villatakin Lasipalatsin Varubodenista.

Tavaralla on ollut silloin arvoa. Nykyään plastiksadetakit ovat kertakäyttöisiä.  Onneksi sade on säilynyt kaikki nämä vuodet samanlaisena

Työhaastattelu

Katselin  vähän  todistuksiani. Menen nimittäin työhaastatteluun  huomenna. Niissä mielellään katselevat hakijan todistuksia ja sitten jälkeenpäin  keskenään naureskelevat, että uskonnosta kymppi ja historiasta samaten, mutta kaikista kielistä  mitä sattuu.
Pitäisi ehkä  sanoa huomennakin sama  asia raadille, minkä sanon ( sanoin ) aina omille opiskelijoilleni. Todistusarvosanojen korrelaatio on  häilyvä ja nopeasti katoava. Ylioopilastodistus  korreloi jonkin verran jatkokoulutus-kyvykkyyden kanssa, mutta tavalliset yksittäiset numerot korreloivat  lähinnä sen kanssa, onko joku asia ollut  kiinnostavaa koulussa.
Minulla  näyttää olevan täydellinen sarja  matematiikan arvosanoja. Minulla on nimittäin todistuksissani nelosesta kymppiin  kaikki numerot vuosien saatossa. Olen matemaattisesti laaja-alainen ja lahjakas.
Saksan  arvosana näyttää olevan lubenter.
Weisse Möven fliegen uber die nassen Strassen. Kyse on Hampurista ja kappaleesta, jossa Jukka aus Finland oli lähtenyt katsomaan kirjeenvaihtoystäväänsä. Jukka aus Finland oli epäilemättä varakkaan perheen vesa, sillä pienestä maatalosta ei kesäisin lähdetty Saksaan kavereita tapaamaan. Asia oli sikäli sääli, että myös minulla oli kirjeenvaihtokaveri Hampurissa Heubergerstrassella. Hänen nimensä oli Marianne.
Kuva on tallella.
Mutta miten  täysin kielitaidoton voi saada saksan  yo-kokeessa niin paljon  paperille asioita, että lubenter  irtoaa ?
Paljastan nyt Eurajoen yhteiskoulun toverikunnan salaisen aseen. Sen minulle kertoi poikani kummisetä, joka oli kuullut sen Tuunan veljeksiltä.  Ohje pätee tietysti vain vanhanaikaiseen  ”yläosa” / ”alaosa” -kokeeseen, jossa ensin piti kääntää  saksasta suomeksi teksti ja sitten suomesta saksaan.
Yläosa on helppo. Se menee kuin vettä ja lautaa.. Juttu kertoo Göethestä taikka sitten  Hagelbeck -tierparkenista. Blaa blaa…
Alaosa oli se, joka usein aiheutti  hammasten kiristystä. Idioottivarma ohje on tehdä näin.
1. Käännät  kaikki osaamasi sanat  suomesta  saksaan.
2. Mitä sanoja et osaa, laita niihin kohtiin sana ” Schön”
3. Laita lopuksi verbit aakkosjärjestykseen lauseen loppuun.
Ja  kas, lubenter on sinun.
Tulevaisuudessa  saatat päästä ansiosidonnaisen  jatkopäivien ansiosta eläkeputkeen. Sellainen  korrelaatio lubenterilla ainakin on. Voin vakuuttaa.

Kuoleman kapseli

Muurahaismyrkky on kapseloitu. Toivomme, että  sinne eksynyt  lajinsa hylkiö vie  myrkkyä mukanaan omaan yhteisöönsä. Toivomme, että se siellä tarttuu  kaikkiin vihollisiimme. Näihin pieniin paskiaisiin.   Tänään olen miettinyt sitä, millaisia ovat  myrkynviejän viimeiset päivät siinä yhteisössä. Kun muille selviää, että että tämä idiootti on vieraillut  BAUER:in kapselissa, vaikka  kuningatar on heidät kaikki pienenä valistanut asiasta
Luulen, että hänen  rahansa ja tavaransa ja  kirvansa jaetaan  kaikkien kesken. Luulen, että hänen  naisensa raiskataan niin, että ne jäävät kaikki kuusi jalkaa repsotaten tantereelle huohottamaan. Luulen, että  kaikki paha tehdään, ennenkuin  huomataan, että se ei ketään pelasta.
Jotenkin minulle tulee mieleen Edward Snowden…...

Juhannusheila

Juhannukseen , helluntaihin ja vappuun liittyy  oleellisesti sosiologis-eroottinen käsite juhannusheila. Yhteisö on hellinyt ainakin  minun nuoruudessani ajatusta, että ellei em. ajankohtina pääse kokeilemaan lyhytaikaista avoliittoa, on luuseri. Kansanperinne Satakunnassa ei tuntenut pääsiäisheilaa, pyhämiestenpäivä-heilaa eikä myöskään  jouluheilaa.
Minun suuret  saavutukseni heila-rintamalla  keskittyvät arkipyhiin. Lähes poikkeuksetta  olen  lyhyet ja pitkät ihmissuhteeni luonut  tavallisuuden ja arkipäiväisyyden  ohjaamana. Harvat yritykseni juhlaheila – rintamalla ovat olleet  katastrofeja.
Erityisen  suuri  epäonnistuminen minua kohtasi  Säkylän Eenokilla juhannuksena 1971. Väkeä oli paikalla sankoin joukoi. Puhuttiin jopa 8000 juhannuksen viettäjästä. Luku tosin vähän vaihtelee, sillä joka juhannus Eenokilla myös kuoli muutama juhlija. Vakaa uskomme oli  myös se, että  tuhansissa teltoissa laitettiin alulle uusia juhlijoita.
Loppyöstä sitten tapasin ulkolavan kaiteella  maailman söpöimmän ruskeasilmän. Hänellä oli ruskea kihara Maria Schneider -tyyppinen tukka, ruskeat silmät , ruskea mokkatakki ja  Maria Schneider tyyppinen  pilke silmissään. Olin myyty mies. Yllättävintä oli se, että hän  viihtyi seurassani ja tunsimme heti jotain  suurta sukulaisuutta.
Rämmimme  yhdessä siinä ulkolavan kaiteella sitten  läpi darwinistisen  pariutumisviidakon. Raivattiin  tieltä joitakin  esteitä . Vaihdettiin  etunimiä, kyseltiin asuinpaikkoja ja mietittiin kuumeisesti seuraavaa siirtoa. Kävi ilmi, että tyttö on Turun seudulta. Kävi ilmi, että itseasiassa tyttö on paikakkunnalta, jonka tunnen hyvin. Huomattiin sekin, että molemmat olemme  puoliksi kannakselaisia. Ja että  vanhempamme käyvät samoissa sukujuhlissa.
Ja että olemme pikkuserkkuja. Ilmeisesti.
Mietittiin siinä sitten kaksistaan, että mitä on jo ehditty tehdä ja mitä pikkuserkkujen yleensä  kannattaa yhdessä tehdä. Todettiin, että kun ei sentään olla aatelisia, vaikka samasta saksalaisesta merirosvosta periydymmekin, ehkä  annamme asian olla ja metsästämme  muilla saalistantereilla.
Olisin siis ehkä saanut juhannusheilan, mutta siitä väkijoukosta minä pöljän tuurillani valistin pikkuserkkuni. Ajattelin kotimatkalla, että olen minä kumma kummajainen. Ajattelin sitäkin, että Jumala piruuttaan  roudasi pikkuserkkuni  sinne  minua kiusakseni. Tai sitten se oli itse Lusiferus.

Susi nimeltä Sibelius

Olen miettinyt koko Juhannuksen  komisario Jean Babtiste Adamsbergin  asioita. Tietenkin  olen miettinyt myös  viikon vanhan  tyttärenpoikani  asioita, mutta  en sentään taukoamatta  ja koko aikaa. Adamsberg on sikäli vielä tällä hetkellä kiinnostavampi, että hänestä on enemmän tekstiä ja hänen toimintansa on arvaamattomapaa kuin tyttärenpoikani.
Tyttärenpoikani kuulemma nukkuu, syö ja kakkaa.
Fred Vargas ei ole kirjoittanut dekkarisankarinsa kakkaamisesta mitään ja hyvin harvoin  sankari edes nukkuu. Aika usein komisario syö jotain, mutta pääasiassa hän miettii.
Nyt luen  KURITON MIES NURIN -kirjaa. Se ei ole Vargasia parhaimmillaan, eikä siinä Adamsberg pääse oikein oikeuksiinsa, mutta kirjassa on yksi elementti, joka tekee siitä kiinnostavan. Adamsberg astuu esille vasta kirjan puolivälin jälkeen. Ja hän astuu, koska Camille, nuori nainen  vuosien takaa tulee häntä siihen pyytämään. Adamsberg on tietenkin  vanha pieru, joka toisi Camillelle  kaikki maailman asiat ja kuun taivaalta  kahdessa viikossa.  Camille pelkää uutta pettymystä. Ja kaiken takana on rikos. Rikokseen on sekaantunut myös Ranskan alpeilla asusteleva susi nimeltä Sibelius.
Juhannukseni on juuttunut siihen kohtaan, jossa Adamsberg istuu joen rannalla Avignonin kaupungissa. Viereen astelee Camille. Olen juuttunut kirjaan pysyvästi. Olen uusinut lainani jo 5 kertaa. Minun on pyydettävä kirjastotoimen johtajalta, josko he laittaisivat  kirjan poistomyyntiin, jotta voisin ostaa sen itselleni eurolla. Irtisanotulla ei suurempia rahoja ole käytössä.
Luen kohdan yhä uudelleen ja toivon, että Adamsbergin  tolvana ottaa  hetkestä vaarin ja korjaa potin kotiin. Hän on kuitenkin  tehnyt suuret virheensä ja naisista suurin, Camille,  seisoo hänen edessään. Kaikki olisi helppoa, jos Camille olisi tavallinen ja Fred Vargas olisi tavallinen. Kaikki he ovat kuitenkin pelottavan ainutlaatuisia ja  saavat minut juuttumaan paikalleni.
Taidan opetella komisario Adamsbergin maneerit ensi keskiviikon työhaastatteluun. Asiaan vihkiytymättömille voin kertoa, että komisario Adamsberg on sekoitus televisossa seikkailevaa tohtori Housea, Jeesusta, Tuntemattoman sotilaan Koskelaa ja ristillä roikkunutta Barabasta. Niillä eväillä voin ehkä jopa hätkäyttää valintakomiteaa.
Nauttikaa tunteesta. Mikä tunne se sitten onkaan. Minä nautin joka hetkestä

Lehtimaja

Pitäisi lähteä  juhannuskoivujen hankintaan. Jotain  olisi hyvä saada oven pieleen, sisälle ja saunaan. Tänä vuonna ei ehkä vielä kannata tehdä lehtimajaa, mutta  pian on sekin edessä.
Edessä on myös  viisi viikkoa vuosilomaa.
Lehtimajassa olisi kiva  lueskella ja  oleskella.  
Minulle ja sisaruksille tehtiin joka juhannus lehtimaja. Se oli mukava laitos, jossa  oli  juhannuksena  monensortin touhua ja leikkiä.  Tuulella se antoi vähän suojaa, auringonpaisteella varjoa. Se suojasi myös  aikuisten katseilta. Samalla se oli oma tila, jota aikuiset eivät voineet omia.
Lehtimaja rakennettiin niin, että neliön muotoon  laitettiin  majalle seinät noin 2 m korkeista  koivuista. Isä haki niitä  pellonreunoista  traktorikuormallisen. Sitten  niitä iskettiin suoraan linjaan noin 20 cm välein niin pitkälle, kun ajateltiin yhden seinän  ulottuvan. Seuraavaksi  työtä jatkettiin 90 asteen kulmassa ja taas tämä toistaen, kunnes lopputuloksena oli neliö, johon oli jätetty ovi -reikä jollekin seinälle.
Epäilen virityksen  olevan osa karjalaista kulttuuria. Epäilen, että äitini on keksinnön kulttuuriperintönä kannakselta Satakuntaan siirtänyt. Ensi vuonna saatan ehkä siirtää perinteen tänne Keski-Suomeen. Vuoden ikäinen peikkopoika  kaipaa taatusti itselleen  mukavaa ja rauhallista  soppea, jossa papan kanssa  voi rauhassa miesten juttuja  jutella.
Kuten huomaatte, isoisä – jutut  ovat edelleen pinnalla vahvasti. Tänään ei TA:lle uhrata ajatuksia. Eilen laitoin pojalle postin välityksellä lukukirjan  ankapoikasesta, joka muuttuu  soreaksi valkojoutseneksi. Poika puhelimessa jo minua kiitteli iloisin äänähdyksin. Aamulla sieltä tuli virnuileva  valokuva multimediana. Sitä vaan tässä ihmettelen, että kuka kehveli on ehtinyt ostaa pojalle jo kännykän ilman papan lupaa.
Ja merkkipäiviä  on tulossa. Poika  täyttää huomenna viikon. Tuntemattomassa Sotilaassakin sen ikäistä poikaa rakastettiin jo  suunnattomasti. Ja rakkaus vain lisääntyi, kun pojalle tuli ikää lisää. Taitaa tässä allekirjoittaneen tapauksessa tapahtua  samalla tavalla. Ainakin pojan pihinää oli eilen mukava kuunnella puhelimessa.
Pitäisi ehkä VAUVA-lehden  keskustelupalstoille  liittyä ja  nuorilta naisilta kysellä vähän sitä, missä vaiheessa heidän  lapsensa kätisyys tulee ilmi. Olisi mukavaa  hankkia pojalle  golf-mailat, mutta kun niissä pitäisi tietää tuo käsi juttu ja  nuorenmiehen  äitilinja vilisee suorastaan vasenkätisiä ihmisiä.  Olisi  hyvä myös tietää nuorenmiehen mailanopeuksista jotain, jotta pystyisi valitsemaan  settiin sopivan jäykät varret.

Mutta muutenkin voisi olla  mukavaa seikkailla VAUVA-lehden  palstoilla ja  osallistua keskusteluun. Uskoisin, että voisin olla suuren tukena  nuorille naisille monissa lapsiperheen  ongelmissa. 

Tää karkaa nyt jo lapasesta. Taidan lähteä  kylille katselemaan ihmisiä. Sitten leikkaan  nurmikkoa työnnettävällä leikkurilla, jotta en syyllisty liikennerikokseen. Hukkumisen vaaraa minulla ei ole. Residenssi sijaitsee 200 m korkeuskäyrällä ja  korkeuseroa lähimpään vesistöönkin  on 50 m. Etisyyttäkin on sen verran, että ei edes  polkupyörällä viitsi lähteä hukkumaan.. Kokkoa ei polteta. Autolla ei ajeta. TA:ta  ei muistella. 
Saatan käydä golf-kierroksella. Voin vakuutta, sekin on hyvin turvallista. Vaarallisinta  on ehkä se, että aion  lukea Fred Vargasin dekkaria ja kukaties  intoudun samaistumaan  komisaario Adamsbergiin. Silloin minusta saattaa  tulla haaveileva ja mystinen juhannuspoitsu, joka  ei enää vastaa  tekemisistään.
Mukavaa  kesäpäivän tasausta kaikille lukijoille. Elämme aikoja, jolloin Johannes Kastaja menetti päänsä, koska eräs kuvakaunis nainen niin halusi. Muistakaa se. Halukkaat naiset ovat vaarallisia.