Tauko

by Michael Tillman

Palaan jälleen  seuraanne.
Ihana työterveyshoitajani menetti  eettis-moraalisen  kontrollinsa  työterveystarkastuksessa toissa päivänä,  hyvien verenpaine-lukemieni  vuoksi ja  suositteli  minulle  työelämään ja sosiaaliseen mediaan paluuta. Sen lisäksi hän unohti pyytää minua kuulotestiin ja vain  vienosti vihjaisi  omaan kyltymättömään haluunsa  päästä vuodattamaan kolestroli- vertani  näyteputkiloihin.
Tänään oli siis viimeinen  virkavapaa-päiväni.
Kävin töissä kolme tuntia purkamassa työpöydälleni kertynyttä postia.  Minkä jälkeen tunsin taas itseni sairaaksi, ja lähdin uudelleen  sairauden  pakottamalle virkavapaudelle golfkentälle.
Maanantaina  meinaan ottaa niskalenkin  organisaatiosta ja se  tarjoamista työhaasteista. Lähden  kiertämään pitkin Suomea. Lähden tapaamaan ihastuttavia  opiskelijoita.  Huomenan ryhdyn  kirjoittamaan.  Kummallisia tarinoita on kertynyt päänuppiini. Matkustelusta johtuen en niitä voi ihan joka päivä kirjoitella. Jotain on kuitenkin luvassa, jos  jäljellä on hiljaiselon jälkeen edes yksi kuulija.
Lepakot ovat siis lähteneet. Tilalle  ovat tulleet uudet ystävät. Minulla on nyt  ruukuissa 24 chili-kasvin  terhakkaa  tainta. Minua viehättää  puutarha ja golf. Tosin olen  varannut itselleni  juhannuksen  jälkeiselle viikolle myös BMW 800 S – vekottimen, jolla meinaan  kiertää parit lavatanssit itäisessä Suomessa.
Tarinoita  on siis luvassa siltäkin retkeltä.
Mukava olla taas jengissä mukana !
Advertisements