Huhtikuu

by Michael Tillman

Kivessä näytti olevan hyvin tilaa molemmille. Niin vaimo sanoi ja  näytti kahta hiekkakasaa, joista toinen oli jo laskeutunut ja toinen  oli vasta  paikkaansa hakemassa.
         Voi niille omakin kivi tulla
Vaimo ei  pitänyt sitä mahdollisena. Sanoin olevani  haudankaivaja – suntion pojan poika  ja nämä asiat tietäväni. Se taas ihmetteli, miksikö sitten  vanhassa kivessä oli niin sopivasti tilaa.
         En tiedä
Sitä palelsi ja  lähdimme  pois. Parkkipaikalle kaarsi pitkä jono autoja. Hautajaisvierailla oli tummia päällysvaatteita. Ne  kiertelivät lätäköitä ja tervehtivät toisiaan. Naiset halasivat sillä tavoin kankeasti ja vaikeasti,  ettei niiden  ruumiit koskettaneet toisiaan, mutta yläpäästä ne olivat  itkulla liimautuneet yhteen. Miehet nostivat hattua ja kättelivät puhumattomina. Varattomilla oli ruskeita päällystakkeja.
Oltiin autossa ja odotettiin, että väki hajaantuu. Pistin silmät kiinni ja kuvittelin mielessäni siinä sellaisen asian, että kertoisin  vaimolle ilkeän jutun jostain tuttavastamme ja  heti perään peruuttaisin vahingossa siinä väkijoukkoon ja lesken päälle ja siltä menisi reisiluu poikki ja sen kukkalaite sotkeutuisi takarenkaan alle. Olisi huutoa  ja itkua.
Yritettäisi soittaa hätänumeroon, mutta kaikkien puhelimet olisivat  suljettu ja niitä hädissään monet  availisivat. Ajattelin, että vaimo istuisi  tuulipuvussa sisällä autossa ja katselisi  ilmeettömänä eteensä. Minä olisin hautajaisvieraiden  ympäröimän. Kauempana  odottaisi yksinäinen  arkku lavetillaan. Pappi seisoisi  arkun edessä ja odottaisi, että päästäisi lähtemään liikkeelle. Minua saattoväki  tönisi ja tuuppisi keskellään.
Olin juuri saanut kohtauksen  valmiiksi.  Poliisi olivat tulleet ja puhalluttaneet minut. Ambulanssi oli vienyt lesken. Saattoväki oli vienyt vainajan.  Tunsin  helpotusta.
Joskus kohtaus  jäi kesken ja silloin minut täytti pelko ja epäonnistumisen tunne. Silloin ajattelin, että minun on nopeasti kehitettävä uusi kohtaus, jossa  vastaantulevan auton kuljettaja ajaa juuri rakastajansa luokse. Perillä tämä ilmoittaa ovella, että hänelle on tullut putkimies  vaihtamaan kylppärin hanojen tiivisteet ja se putkimies jää nyt yöksi,  sillä hän on jo sille  väkevää viinaa tarjoillut  pitkästä lasista  kylppäriin. Minä seuraan katseella  vastaantulijaa, ja jos se  on mies, ja auto japanilainen, voin olla ihan varma, että  niin se on. Mies  ajaa onnellisena, mutta kohtaa  oman  tuhonsa aivan kohta.
Vaimo  kysyi, eikö me jo lähdetä. Sanoin sille, että on paljon väkeä liikkeellä ja saattoväellä on nyt muuta ajateltavaa kuin peruuttavan auton  miettiminen. Ja minullakin.
         Se  kysyi, mitä miettimistä minulla nyt on. Muuta kuin keskuspölyimurin tyhjääminen, kun kotiin päästään.
En osannut sille kertoa kaikkea sitä, mitä olin miettinyt. Ajattelin, että jos kerron, minä menetän  kuvittelemisen  taidon ja joudun siitä eteenpäin  ajattelemaan, että  asiat  tapahtuvat  niin kuin ne tapahtuvat, eikä muuta tapaa ole.
Advertisements