Maanpetturi 3

by Michael Tillman

Valonen hidasteli sätkiensä kanssa ja  ripotteli presuja  pitkin jalkakäytävää. Se oli ollut kalatehtaalla  perkaamassa  valtameren kaloja  yhden vuoden ja oppinut siellä norjalaista sätkätupakkaa  polttamaan. Se sanoi meidän ehtivät hyvin, sillä se oli kokemuksesta oppinut  sen, että kapakassa ei ole koskaan niin mukavaa ja väreilevää kuin matkalla sinne.
Valosen filosofia oli  peritty sen isältä. Se sanoi siihen  ympänneensä vuoden perusopinnot yliopistolla, mutta kyllästyneensä sen opiskeluun, kun kuulemma  filosofiasta kiinnostuneet   naiset olivat vaatineen Valoselta  aina esileikiksi tuntikausien pohdinnan siitä, mitä miehet siitä kolosta ajattelevat.
Puhuttiin sen elämästä. Sitä hermostutti  pikkutakkini ja pitkä päällystakkini. Se kulki itse  vihreässä maiharissa  ja maastokengissä. Se näytti  teinin ja isoisän risteytykseltä. Sitä pelotti  samalla kertaa poikuuden menetys ja lapsen lapset.
Kapakan ulkopuolella  oli tuhkakuppina iso maitokannu. Valonen survoi maitokannun  kannessa olevaan syvennykseen  sätkänsä. Sitten se  tunki sätkän kannessa olevasta  reiästä  kannuun. Se kysyi minulta mikä meidän kannunumeromme oli ollut ja minä sanoin sen sille. Se oli mielissään. Se sanoi muistavansa vieläkin koko kuorman kannut ja sanoi  osaavansa  laittaa ne lavalle vaikka tänä päivänä. Sanoin sille, että  kotipuolessa ei enää ollut lehmiä kuin Kuusistossa. Sieltä maidon haki  tankkiauto ja kylän nuorten miesten  oli pakko  etsiskellä töitä jostain muualta kuin maitoauton lavalta.
Sanoin vielä Valoselle, että Kuusistossa on navetassa kuusi palkattua lypsäjää, eikä kellään ole tämän maan passia.
Se kysyi, ovatko hyvän näköisiä. Vielä se kysyi, ovatko poikineita, vai hiehoja. En osannut sitä sille sanoa, joten tilattiin olutta ja mentiin vanhaan tuttuun pöytään. Kabinettiin vaelsi  väkeä. Kysyin pokelta  siitä kansain vaelluksesta ja se sanoi sen olevan  vaalipaneeli  ympäristöasioista. Kysyin, onko nyt maassa vaalit ja se myönteli.
Menin pöytään ja sanoin Valoselle, että sen pitäisi mennä varmaan  tuonne salin puolelle, sillä siellä on vaalipaneeli. Sanoin, että se olisi sille hyödyllistä, kun se  tätä maata  rakentaisi ja kehittäisi omalta osaltaan. Se meni hiljaiseksi siitä puheesta. Ajattelin, että minuun oli tarttunut ulkomailla  paska ja ilkeys, ja että minun piti sitä pyyhkiä täällä kotimaassa nyt seiniin ja  pöytäliinoihin ja vanhoihin kavereihin.
Sanoin Valoselle, että muistiko se sen, kun luokkaretkellä se Norlundin  linja-auton takapenkillä,  keskikoulun neljännellä luokalla  riisui Erkkilän Mirvan sukkahousut. Se sanoi hyvin muistavansa. Muisteltiin Mirvan pisamia ja  juotiin lisää. Se sanoi sen olleet se kevät, kun se menetti  juuri saamansa ajokortin. Se sanoi olleensa aikaansa edellä jo silloin ja kehityksen eturintamassa. Se väitti, että nykypentujen  into käydä lukio neljässä vuodessa on lähtenyt itse asiassa liikkeelle  hänestä. Se kysyi  humaltuneella äänellä minulta, kuinka monta vuotta  hän kävi keskikoulua.
En osannut  sille mitään sanoa, mutta sanoin kymmenen. Se sanoi minun  vittuilevan ja sanoi suureen ääneen, että kahdeksan, jumalauta ! Hätkähdin huutoa. Meitä katsottiin, mutta päät kääntyivät pois saman tien.
Menin vessaan.  Sielläkin huudettiin. Lattia lainehti. Humalainen mies tuli kopista ulos. Se jäi keskelle lattiaa  seisomaan ja kysyi, että mikäs herra se täällä kusee ?
Sanoin sille  etunimeni. Se  katsoi minua, horjui, jatkoi katsomista  ja sitten sen  kasvoille syntyi  ovela hymy. Ajattelin, että se tuntee minut, mutta en saanut mieleeni, kuka se voisi olla. Se kysyi meinaanko  minä äänestää. Sanoin sille, että eivät ne anna minun enää äänestää. Se kysyi, olenko joku maanpetturi, jolta oli kansalaisluottamus viety pois.  Se sanoi, että sen tyttö oli  tuolla paneelissa ja menee kaupungin valtuustoon.  Eikä  se antanut minun vastata, vaan alkoi huutamaan.
         Ulla pulla dof  kingelaare  koff !!!!
Se rummutti  kopin seinään  pitkän riffin ja näin, että se oli joskus palikoita käyttänyt.
Menin ulos vessasta. Ovi  sulkeutui hitaasti.
         Ulla , saatana, sä pääset vielä pitkälle. Ulla, perkele, kunnon kommunisti ! Mä olen ylpeä susta. Ulla, laita  luu kurkkuun niille !!
Vaalipaneli  katsoi salista minuun. Ne odotti, että  täsmentäisin  mielipidettäni, taikka esittäisin konkreettisen kysymyksen.
Menin pöytään. Valonen oli häipynyt toiseen pöytään. Se ei huomannut minua. Sillä oli kovasti asiaa vanhalle miehelle ja sen seurassa olevalle naiselle. Näin, että ne olivat siirtyneet pieniin ja vahvoihin juomiin.
Eteisessä annoin pokelle vitosen. Sanoin sille  hyvää päivänjatkoa ja huomasin, että se ei oikein osannut sitä ajatella, että voisiko se vielä sille tästä paremmaksi tulla. Ajattelin, että käännyn vielä katsomaan Valtosta. Ajattelin, että luon siihen vielä viimeisen katseen, sillä minusta tuntui, että me emme enää tässä elämässä toisiamme tämän jälkeen koskaan näe.
Ajattelin Ullan isää vessassa. Ajattelin, että voisin mennä sille sanomaan, että se voisi  mennä ja pitää Valoselle seura, niin Valoselle  ei tulisi paha mieli  lähdöstäni ja Ullakin saisi rauhassa puhua salissa ja kuunnella toisten puheita. Sillä tavalla sen ajatukset selviäisivät ja se saisi  hienon mielipiteen huomiseen lehteen ja pääsisi valtuustoon ja  sitten se valittaisiin sairaalan kuntayhtymän  valtuustoon ja sen jälkeen  se kiertäisi  kiittämässä kaikkia alueen korpikommunisteja.
Jätin kuitenkin menemättä.
Advertisements