Asemalle

by Michael Tillman

Äiti istui jo autossa. Se istui aina etupenkillä, sillä se sanoi siitä näkevänsä pitkälle peltovainion taakse maantielle. Veli istui sen vierellä ja ajoi. Sylki purskusi sen suupielistä. Se pärisi ja heijasi ohjauspyörää edes takaisin. Sisko oli pahvisessa kopassa ja nukkui. Minä katselin  sitä.
Isä tuli autoon. Se tuli taakse istumaan viimeiseen penkkiin. Näin, että se pelkäsi kovasti.
Alkoi sataa. Äiti sanoi, että onneksi pyykit ehtivät kuivua ennen ukkosta. Se kysyi isältä, koska se aikoi  perävainon heinän kaataa, mutta isä tuijotti eteensä, eikä puhunut mitään. Sade ropisi kattoon  jo paukkeena. Sisko ei herännyt  vielä siihenkään. Se oli tänä kesänä monta  ukkosta nähnyt ja kuullut.
Veli ajoi. Sen oli helppo vääntää rattia. Isä  oli sanonut, että  simpukka oli löysä ja raidetangon päät oli Tasanen  vienyt omaan pakettiautoonsa. Sillä oli samanlainen, mutta punainen. Se ajoi sillä sipuleita ja porkkanoita torille. Me ei ajettu meidän autolla mihinkään.
Meidän auto oli seisonut pihan perällä monta vuotta. Isä oli sen ostanut kaupungista ja sanonut, että  se pelastaa vielä meidät monta kertaa. Salama voi rauhassa lyödä Etelämäen  kuusiin. Se voi rauhassa lyödä sähkötolppaan ja muuntajaan. Isä oli sanonut, että kumipyöräiseen autoon se ei lyö, ei sitten millään.
Koulussa pojat  sanoivat, että  jos tulee iltapäivällä ukkonen, niin kyllä isä hakee sitten minut koulusta teidän autolla. Niille oli kotona meistä puhuttu ja ne kaikki tiesi, että isä pelkäsi ukkosta, mutta äiti ei pelännyt ja että äiti joutui salamoiden aikana  tulemaan autoon, vaikka se ei olisi  halunnutkaan.
Minä olin kuullut monta kertaa, kun ne siitä riitelivät. Minä olen kuullut kylälläkin monta kertaa, kun meistä puhutaan. Ne ei välitä, vaikka minä olen kuuntelemassa.
Salamat löivät jo kauempaa. Minä laski sekunteja välähdyksestä ääneen ja sitten minä jaoin mielessäni sekunnit  kolmella ja sain kilometrit. Sanoin isälle, että ukkonen on jo Korpiojalla asti. Se ei sanonut siihen mitään, vaan tuijotti vain eteensä.
Minä pyysin lupaa mennä ulos ja vinttiin lukemaan Viimeistä Mohikaania, mutta isä sanoi, että odotetaan nyt vielä varmuuden vuoksi. Se sanoi ukkosen olevan kummallinen ja salaperäinen juttu, joka voi olla hyvinkin  arvaamaton.
Sitten se kertoi meille naapurin  Laurista, joka oli heitellyt ukonilmalla sähkömittariin vettä ja sillä tavalla pitänyt mittarista  ulostulevia  liekkejä aisoissa. Sanoin isälle,  että se sähkö tulee  sitä vettä pitkin Laurin käteen ja tappaa sen. Kysyin, miksikö se ei ollut tappanut.
Isä sanoi, että se vesi oli ollut ilmassa kokonaan, eikä sitä vettä enää ollut häntänä riittänyt kauhaan asti. En osannut siihen mitään sanoa. Laurilla ja Fannylla ei ollut lapsia. Isä sanoi, että Lauria ei oltu huolittu armeijaan, kun se ei osannut miesten kanssa  saunassa olla, vaan mieluummin naisten kanssa leipomisista  puhui. Vielä  isä sanoi, että Lauri oli ollut asemalla pilkkalauluja  laulamassa, kun siirtolaiset olivat nälkänsä vuoksi Amerikkaan  lähtenee.
Aurinko alkoi paistaa. Isä käski avata  oven. Minä astuin ulos märälle ruoholle. Minä mietin  sitä pilkkalaulu asiaa ja sitä, miksi ne oli niille laulaneet. Minulla oli  tallella Amerikan tädin lähettämä dollari. Ajattelin, että vien sen pankkiin korkoa kasvamaan ja ostan isona semmoisen auton, jossa on simpukka kunnossa ja kaikki muutkin osat kohdallaan.
Ajattelin, että ukkosella minä ajan sillä autolla  sinne asemalle, taikka mihin vaan, mihinkä ukkonen ei osaa tulla. Ajelen sinne ja tänne ja välillä pysähtelen ja juttelen sivuikkunasta  ihmisille ja tarjoan niille  kyytiä kotiin, ettei niiden kauppatavarat kastu, eivätkä kengät mene  piloille.
Mainokset