Psalmi 23

by Michael Tillman

Ajettiin lossille. Mäkinen  nousi autosta ja sanoi  menevänsä tupakalle, vaikka arvasin sen  menevän  tavaratilalle ja tarkastavan seppeleennauhat. Se oli koko  alkumatkan harmitellut sitä, että kukkakauppa oli tekstannut Psalmin numeron väärin. Olin sille sanonut sata kertaa, että  teksti on nauhassa. Kukaan ei niitä tsekkaa jälkeenpäin. Se meni katsomaan, olisiko hyvä haltija  muuttanut  numerot  matkan aikana  simsalabim, oikein
Mäkinen sanoi monta kertaa, että hän menee kapakkaan eikä tule koko hautausmaalle, eikä kirkkoon. Se kertasi psalmia ulkomuistista niin, että minua rupesi siinä lossilla viimassa naurattamaan viheriäiset niityt ja virvoittavat vedet. Olin luvannut ajaa takaisin. Sanoin Mäkiselle, että paluumatkalla voit nauttia virvoittavia vesiä vaikka kuinka.
Lossi paukahti lukitukseen ja puomi nousi.
Mäkinen kaivoi raamatun hanskalokerosta. Uskoin sen olevan niiden hääraamattu, sillä en pitänyt Mäkistä kovin jumalisena miehenä. Enkä minä ollut sen juuri nähnyt mitään muutakaan kirjaa lukevan.
Se luki minulle vuorotellen psalmia 23 ja sitten heti perään 32. Se huusi kuin lahkosaarnaaja tekstiä ja  odotti varmaan, että minä huudan hallelujaa taukopaikoissa.
         Autuas on se, jonka rikokset on anteeksiannettu !!!
         Ei helvetti ! Ei tämmöistä voi lukea Kososelle.
Mäkinen meuhkasi kilometritolkulla. Se muisteli Kososen syntejä ja arveli nyt kirkkomaalla  ne kaikki  julkisuuteen  kaivavansa, kun laskee seppeleen. Minä käskin sen rauhoittua  ja lukea raamattua itsensä kasvatukseksi ja  minua säästääkseen. Sillä tavalla matka joutuisi nopeammin ja se pääsisi kiinni hansikaslokeron  eväspulloon. Sanoin sen olevan esimies ja sanoin Kososen lesken ja suvun  ymmärtävän niin, että  asiallinen pomo sieltä tulee kukkia laskemaan ja muistosanoja puhumaan.
Alaikäinen poikamossi oli ampunut Kososta sorsametsällä päähän. Hauleja vaelsi Kososen päässä elokuun aloituksesta hirvijahdin alkuun asti. Se oli sanonut  lähtevänsä  passiin tyhjän aseen kanssa, mutta raskaana olevan miniänsä syliin se oli kuollut kun haulit olivat sillä tavoin liikkeelle lähteneet, että siihen Kososen  menot olivat pysähtyneet.
Töissä sanoivat, että pomojen hommaa on ne puheet ja seppeleet. Työporukka sanoi tulevansa, mutta ne sanoivat olevansa huonoja puhumaan haudoilla.
Ajoin hautausmaan kiviaidan viereen mersun. Mäkinen hermoili siitä, että ollaanko me nyt hierarkiassa liian korkealla ja omaisten  autojen paikalla. Sanoin sille, että ollaan vainajan lempipaikalla, mutta en usko sen  tänä lauantaina kirkkomaalle tulevan, joten ei kannata  murehtia. Mäkinen kaipasi ryyppyä, sen kyllä näki. Se oli kumminkin koko matkan  kehunut sillä, että kyllä hän Pohjanmaan parhaan luokkahitsarin hautaan saattaa selvinkin päin. Pidin sitä miehen puheena ja olin Mäkiseen uskoa valanut sen, mitä siviilipalvelusmiehenä ja savolaisena olin pystynyt.
Mäkinen kyseli minulta seppeleestä. Sanoin, että otetaan mukaan kirkkoon. Se  käski minun kulkea edellä ja käyttäytyä kuin talousmies käyttäytyy, eikä niin kuin savolainen helppoheikki. Se sanoi minusta  ottavansa esimerkkiä, kun oli surulta vielä säästynyt, eikä  näitä Keski-Suomen hautajaistapoja tuntenut.
Mentiin  lähemmäksi. Väki odotti arkkua. Käveltiin  yksinäistä kävelyä halki hiekkakentän ja otettiin hatut pois päästä. Sanoin leskelle  osanottoni. Miniä oli sen takana ja sen äitiysvaatteet kiristivät jo kovasti. Otin sitä kädestä kiinni ja sanoin nimeni ja sanoin Kososen olleen minulle kuin  oma isä. Sitä semmoinen puhe itketti.
Odotettiin arkkua sivummalla. Mäkinen sanoi minulle, että olin puhunut hyvin, sivariksi. Sitä itketti. Se oli kerran jossain leadership- heittäytymisharjoituksessa  konsultin edessä tehnyt saman. Se oli sanonut, että sen eturauhanen painoi sitä usein enemmän kuin taseet, eikä se oikeastaan kummastakaan ymmärtänyt yhtään mitään. Minä olin sitä lohduttanut, että siitä se minulle maksoi. Siitä, että tilikirjat täsmäsivät. Konsultti oli ottanut sitä kädestä ja antanut  eucalyptus- hajustetun nenäliinan.
Sanoin sille vielä, että voisin minä lukea arkun vieressä sen psalmin ja siihen vielä pätkän meidän yrityksen arvoja ja missioita. Se mulkaisi minua ja sanoi sietävänsä ponnarin  ja siviilipalveluksen. Savolaisuudelle ja Jumalanpilkalle se käski tehdä jotain, jos meinasin tulevista talouspäällikön hommistani selviäväni.
Kohensin valkoista kaulaliina. Ajattelin Kososta. Mietin sitä, mistä minä olin aseettomana tässä maailmassa jäänyt paitsi. Ajattelin isää. Se oli soittanut, ja kysynyt, onko minulla sopivia hautajaiskamppeita. Se oli käynyt äidin haudalla viikolla ja vienyt sinne  kynttilälyhdyn. Se  oli  vielä kysynyt,  ottaisinko hirvenlihaa, kun sitä on  pakastimessa  paljon ja jahtia jatkuu taas jouluun asti.
En ollut siihen osannut vastata mitään.
Advertisements