Vapauttaminen

by Michael Tillman

Makasin yläpetillä kankaiden risteyksessä. Tunsin selässäni saumakohdan. Tunsin, miten pääni oli  Pohjankankaan puolella ja miten jalkani työntyivät Hämeenkankaalle. Ajattelin, että  tuolta varpaitteni välistä näkyy pieni ilmarako ja siitä ilmaraosta kun tähtää, niin luoti osuisi ensin ikkunaan, sitten  se lentäisi  yli järven ja osuisi Jämijärven Osuuspankin  talon kulmaan ja sitten se lentäisi siitä Tampereelle ja  kolistelisi pitkin Hämeenkatua kohti rautatieasemaa. Ajattelin, että hiukseni kasvavat kohti Pohjanmaata.
Makaan tässä kankaitten saumakohdassa nyt toista yötä ja  vasta kuuden viikon kuluttua näen ensimmäisen kerran minulle tärkeät ihmiset. Niin oli ylikersantti sanonut. Se oli käskenyt meidän pitää naamamme petolinnunperseen  muodossa, mutta se ei ollut sanonut, mitä lintua se tarkoitti. Se oli vielä käskenyt meitä nukkumaan, eikä ajattelemaan Varsinais-Suomen naisia ja merenrantoja. Se sanoi meistä kuudessa viikossa  karsivansa hempeät ajatukset ja koti-ikävät. Vielä se oli luvannut hikeä ja hammasten kiristystä.
Tunsin itkeväni. Olin kahdessa päivässä oppinut tekemään sen äänettömästi. Kevät pilalla, elämä pilalla, helvetti pilalla.
Tunsin kankaitten saumakohdan allani. Tunsin, miten Häme etääntyi milli kerralla Pohjanmaasta. Yritin tahdonvoimalla ja ruumiillani saada maakunnat asettumaan, mutta onnistuin vain uppoutumaan kummallisesti itseni ulkopuolelle. Tunsin, miten osa minusta nousi ylös ruumiistani ja kohosi  ilmaan, itseni yläpuolelle. Käsilläni saatoin  uida  ison miehistötuvan sakeassa  ilmassa kuin vedessä. Tunsin kohoavani kattoon ja imeytyväni oven yläpuolella olevasta  tuuletusluukusta  käytävälle.
Värit muuttuivat vihreiksi ja olin  hyytelöä, olin Swarfegaa, joka jauhautui  tykkimiesten kämmenissä  puhdistavaksi aineeksi. Lensin vihreänä  limana varuskunnan portista  ulos ja valtatielle päästyäni iskeydyin kuljetusliike Vuorisen  Kontio Sisun  keulaan.
Se oli rakas ja kallis Kontio. Alapetin mies oli sanonut juuri siinä autossa olleensa uudenvuoden yönä viisi vuotta aikaisemmin, kun Vuorinen  oli tarvinnut apumiestä Porissa. Sinä yönä Porista oli lähtenyt kolmekymmentä kuorma-autoa  Pohjanmaalle. Vuorinen oli sanonut saaneensa Marsalkan vastaanoton Pohjanmaan kylissä. Pohjanmaalla  oli puhuttu, että kapinan torjuntaan ja keskioluen levitykseen 15 vuotias  jo täyttää miehen paikan.
Makasin limana Vuorisen  auton nokassa hetken, mutta  sitten tuulenpuuska kuori minut irti siististi. Se keinutti minua ja tuuditti. Se  lima sai äitini muodon, sitten se liukui alleni kelkaksi ja kohta huomasin kelkan muuttuvan hytkyväksi  hevosen reeksi. Laskin mäkeä. Reessä puhuivat kiertokoulun käymisestä ja siitä, että kansakoulussa piirileikki on syntiä.
Huomasin  synnistä puhujan olevan  isoäitini. Hän näytti minulle, miten reki iski vihreitä limakipinöitä Mannilan mäestä. Vauhtimme kiihtyi. Reen edessä ei ollut  hevosta ja minä ihmettelin sitä kovasti. Isoäitini sanoi, että  se on Punakaarti, joka jalaksilla  potkii ja niin kovan kyydin meille antaa. En osannut  uskovaa ihmistä semmoisesta puheesta  torua. Puhuin hänelle  Vuorisen rekasta  ja keskioluesta, mutta ymmärsin semmoisellakin puheella vanhaa ihmistä loukkaavani.
Advertisements