Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: huhtikuu, 2013

Syyskuu

Paavola meni käytävään ja  mietti, kenelle voisi  ilmoittaa postista. Ihmiset olivat kokouksissa ja kaupungilla ja seminaareissa. Ovia oli paljon kiinni. Osa oli vielä lomilla. Hän  käveli pitkin käytävää ja toivoi, että ei joutuisi jakamaan  asiaa  kenenkään yhdentekevän kanssa. Hän halusi tämän jakaa jonkun tärkeän ihmisen kanssa.
Hän ei löytänyt ketään koko käytävältä. Huoneet olivat lukossa, ihmiset menossa, lappuja oviin liimattuina. Post it. Hän oli yksin töissä tänään. Kaikilla muilla oli säästettyjä vapaita ja muita juttuja.
Paavola tunsi voimattomuutta ja yksinäisyyttä. Hän  meni huoneeseensa ja katsoi postin  mukana tullutta  lappua. Hän oli nyt saanut viimein omansa Niemistöltä. Hän oli jo hetken toivonut, että sitä ei  tulisi, mutta toisaalta hän oli onnellinen, että se  oli myös hänelle lähetetty. Häntä pidettiin nyt vertaisena, eikä kukaan voisi  ajatella, että hänet on säästetty tältä  jutulta jonkun syyn vuoksi. Olen turvassa toisten kanssa samassa veneessä.
Paavola katsoi lappua.
         Suuri kanahaukka  lentää viimeisenä päivänä  tämän kanatarhan päällä ja  iskee sieltä taivaasta  niskaamme. Autuas se, joka silloin omistaa  kirkkaan ja kimmeltävän,  sinertävästä lasista  tehdyn tyhjän  viinapullon. Sillä voi saalistajan karkottaa. Ripustakaa siis  huoneittenne  nurkkaan  kiiltävät  ja kimmeltävät cd –levyt  taikka  viinapullot. Autuas se, joka säästyy ja tämän uskoo.
Muiden lapuissa oli puhuttu myös tuhosta, mutta kanahaukasta  ei  kukaan ollut maininnut mitään. Mäkisen  lapussa oli varoitettu monistuskoneessa asuvasta  Baabelin portosta, joka  luikertelee sieltä Mäkisen kimppuun ylitöiden  synkkinä hetkinä ja vie Mäkisen lapsilta isän. Moni sanoi, että Mäkinen oli sen jälkeen ollut ylitöissä entistä useammin.
Niemistöä oli käsketty lääkäriin jo viime viikolla. Se oli kieltäytynyt sinne  menosta ja sanonut olevansa ihan terve. Käytävällä oltiin kuitenkin sitä mieltä, että sen syöpä oli nyt uusinut ja että etäpesäkkeet olivat nousseet aivoihin asti.
Häntä ahdisti  tyhjä käytävä ja Niemistön huoneen ovi. Hän pelkäsi   ovea ja sitä, että se avautuu.  Hän ei ymmärtänyt, mitä hän olisi sanonut Niemistölle, jos se olisi äkkiä tullut ulos huoneestaan ja kävellyt Paavolan huoneen ovelle ja jäänyt siihen nojamaan.
Hän ajatteli, että hänen silmänsä alkaisivat vaeltelemaan pitkin nojaavaa miestä  ja tutkimaan löytyisikö  taudista ulkoisia  merkkejä. Hänen katseensa  juuttuisi  Niemistön  käteen ja siinä olevaan märkivään haavaan ja  haistaisi miehen ympärillä leijuvan kuoleman hajun. Pitäisi naurahtaa ja avata ikkuna jollakin tekosyyllä.
Töistä ei tullut mitään. Paavola ajatteli Niemistön nyt lopulta sitten kuolevan. Ruumis kylmenee, se viedään kylmään kellariin ja sitten sieltä hautaan. Haudassa syöpä ei enää etene.  Joku kerää mustaan jätesäkkiin Niemistön tavarat työpöydän laatikoista. Pikkujouluissa jo humalaisessa sketsissä  kirjoitetaan  lappusia esimiehistä.
Paavola ajatteli, että  toisen kerroksen  varastossa on suuri pahvilaatikko, josta ne kusipäät  tekevät tietenkin  monistuskoneen. Laskentapuolen Asikainen laitetaan  pukeutumaan naiseksi  ja  sieltä laatikosta se sitten  työntelee lappuja ja kirjoituksia pienestä raosta, kunnes viimeiseksi  tunkee itsensä ulos sieltä niin, että sen vaimon minihame nousee korviin asti ja sukkanauhat paukkuvat, kun ne jäävät kiinni pakkauslaatikon kömpelösti leikattuihin reunoihin. Asikaisella  on musta peruukki,  joka myöhemmin yöllä saksitaan lyhyeksi, kun Asikaiseen  on tullut syöpä ja solumyrkyt vieneet hiukset.
Hän otti pöydältä tyhjän paperin eteensä. Varpushaukka  tuli paperille ja söi varpusen. Paavola ajatteli, että semmoinen  kirjoitus tarkoittaa pahaa ihottumaa, ei sen pahempaa. Paavola vaihtoi kynää ja laittoi varpushaukan iskemään pihaoravan kimppuun. Sekään ei tuntunut Paavolasta vielä miltään. Hän vaihtoi varpushaukan tilalle merimetson. Hän kirjoitti sen paperille, jotta ei hukkaisi eläintä, sillä hän huomasi merimetson viehättävän häntä enemmän kuin  Niemistön kanahaukan.
Hän käänsi paperin ja laittoi  merimetsojen armadan  lentämään pitkin  kauppakadun  jokiväylää. Hän kirjoitti paperille niiden valkoisen ulostuksen ja sen , miten se valui pitkin  yhtiön liikemerkin pintaa ja putosi siitä pääoven  eteen jalkakäytävälle.
Hän ihmetteli kaikkia asioita, jotka hänen päässään pyörivät. Hän mietti pääoman kiertonopeuden kaavaa ja toivoi, että se olisi palauttanut hänen ajatuksensa tähän aamuun ja tähän huoneeseen. 
Mainokset

Tervetuloa

Olen saanut jälleen uuden  lukijan. Tervetuloa, Sufffe, kolmella äffällä. Blogissa on menossa  nyt keväällä kirjoittajan   kellotapulin siivous  ja lepakoiden  häätö. Tarinat ovat vähän pimeitä. Kesän mittaan  ne muuttuvat väsyttäviksi sitä mukaa kun golf-kentät avautuvat ja työnatajan kahleet  löystyvät.
Mukavaa, että olet mukana. Toivottavasti viihdyt täällä  joukossamme  ja löydät paljon luettavaa ja kommentoitavaa.

Huhtikuu

Kivessä näytti olevan hyvin tilaa molemmille. Niin vaimo sanoi ja  näytti kahta hiekkakasaa, joista toinen oli jo laskeutunut ja toinen  oli vasta  paikkaansa hakemassa.
         Voi niille omakin kivi tulla
Vaimo ei  pitänyt sitä mahdollisena. Sanoin olevani  haudankaivaja – suntion pojan poika  ja nämä asiat tietäväni. Se taas ihmetteli, miksikö sitten  vanhassa kivessä oli niin sopivasti tilaa.
         En tiedä
Sitä palelsi ja  lähdimme  pois. Parkkipaikalle kaarsi pitkä jono autoja. Hautajaisvierailla oli tummia päällysvaatteita. Ne  kiertelivät lätäköitä ja tervehtivät toisiaan. Naiset halasivat sillä tavoin kankeasti ja vaikeasti,  ettei niiden  ruumiit koskettaneet toisiaan, mutta yläpäästä ne olivat  itkulla liimautuneet yhteen. Miehet nostivat hattua ja kättelivät puhumattomina. Varattomilla oli ruskeita päällystakkeja.
Oltiin autossa ja odotettiin, että väki hajaantuu. Pistin silmät kiinni ja kuvittelin mielessäni siinä sellaisen asian, että kertoisin  vaimolle ilkeän jutun jostain tuttavastamme ja  heti perään peruuttaisin vahingossa siinä väkijoukkoon ja lesken päälle ja siltä menisi reisiluu poikki ja sen kukkalaite sotkeutuisi takarenkaan alle. Olisi huutoa  ja itkua.
Yritettäisi soittaa hätänumeroon, mutta kaikkien puhelimet olisivat  suljettu ja niitä hädissään monet  availisivat. Ajattelin, että vaimo istuisi  tuulipuvussa sisällä autossa ja katselisi  ilmeettömänä eteensä. Minä olisin hautajaisvieraiden  ympäröimän. Kauempana  odottaisi yksinäinen  arkku lavetillaan. Pappi seisoisi  arkun edessä ja odottaisi, että päästäisi lähtemään liikkeelle. Minua saattoväki  tönisi ja tuuppisi keskellään.
Olin juuri saanut kohtauksen  valmiiksi.  Poliisi olivat tulleet ja puhalluttaneet minut. Ambulanssi oli vienyt lesken. Saattoväki oli vienyt vainajan.  Tunsin  helpotusta.
Joskus kohtaus  jäi kesken ja silloin minut täytti pelko ja epäonnistumisen tunne. Silloin ajattelin, että minun on nopeasti kehitettävä uusi kohtaus, jossa  vastaantulevan auton kuljettaja ajaa juuri rakastajansa luokse. Perillä tämä ilmoittaa ovella, että hänelle on tullut putkimies  vaihtamaan kylppärin hanojen tiivisteet ja se putkimies jää nyt yöksi,  sillä hän on jo sille  väkevää viinaa tarjoillut  pitkästä lasista  kylppäriin. Minä seuraan katseella  vastaantulijaa, ja jos se  on mies, ja auto japanilainen, voin olla ihan varma, että  niin se on. Mies  ajaa onnellisena, mutta kohtaa  oman  tuhonsa aivan kohta.
Vaimo  kysyi, eikö me jo lähdetä. Sanoin sille, että on paljon väkeä liikkeellä ja saattoväellä on nyt muuta ajateltavaa kuin peruuttavan auton  miettiminen. Ja minullakin.
         Se  kysyi, mitä miettimistä minulla nyt on. Muuta kuin keskuspölyimurin tyhjääminen, kun kotiin päästään.
En osannut sille kertoa kaikkea sitä, mitä olin miettinyt. Ajattelin, että jos kerron, minä menetän  kuvittelemisen  taidon ja joudun siitä eteenpäin  ajattelemaan, että  asiat  tapahtuvat  niin kuin ne tapahtuvat, eikä muuta tapaa ole.

Tummaa ruohoa

Vanamo tuli talosta ulos.
Minä istuin kaivon kannella ja odotin. Nousin valmiiksi pystyyn. Sillä tavalla olisin valmiina ja säästyisi aikaa. Voisimme mennä heti rantaan, eikä Vanamo voisi istua samalle kannelle ja ryhtyä tupakalle. Sen tupakointi vie meidän työpäivästä kaksi tuntia. Mäki oli sen laskenut ja minulle kertonut maanantaina.
        Ei saada  venettä
Kysyin siltä, miten me mitataan se saareen osuva koeala.
        Talvella
Talon ovi aukesi. Mustaan pitkään hameeseen pukeutunut vanha nainen tuli portaita alas pihalle. Vanamo sytytteli savuketta
        Saatanan siat ja kulkumiehet! Syntiset huoripukin pennut !
Nainen käski meidän  pihalta  lähteä muille maille. Se käveli lähemmäksi ja  otti maasta  kiven. Minä jähmetyin  paikoilleni ja ihmettelin sitä  mustaa pistettä, joka  irtosi  vanhan naisen kädestä ja suureni  nopeasti silmissäni. Väistin.
Kivi osui Vanamon takaraivoon ja näin kuinka se kuori  Vanamon päänahkaa pois ja valkoista tuli näkyviin. Ja se valkoinen  muuttui hitaasti punaiseksi kuin syyskuinen vaahtera. Olin niitä nähnyt paljon kesällä Lappeenrannassa. Muistin siinä samassa, että Lappeenranta on lehmusten kaupunki ja mietin, miksi olin siellä nähnyt vaahteroita.
Vanamo oli pudonnut polvilleen  nurmikolle. Tupakkavehkeet olivat levinneet  pihanurmikolle. Tupakoita  oli  vihreällä nurmella ja  ajattelin, että  joku  on syksyllä kylvänyt  nurmikon sisään filttereitä ja  nyt keskikesällä nortit olivat kasvaneet valmiiksi Vanamon poimittavaksi.
Vanha nainen tuli lähemmäksi ja huusi Vanamolle raamatunlauseita ja manasi sen päälle syntejä niin paljon, että minua se alkoi naurattamaan.  Naiselta  oli Vanamon synneistä muuten hyvä käsitys, mutta se ei  laskenut sen viaksi  tupakointiin kuluvaa kahta tuntia. Sen ääni nousi falsettiin ja sitten se potkaisi Vanamoa kylkeen ja  ähkäisi samalla tavalla kuin  tenniksen pelaaja  lyhyessä hameessan.
Vanamo huusi minulle, että minun pitäsi kerätä mittalaitteet  kaivon luota ja viedä ne autolle. Nainen huusi ja vahti Vanamon  ylösnousua.
–  Tulette  taloon, vaikka ei ole kutsuttu ! Tulette sisään saappaan jalassa, vaikka  on  tabernaakkelin ensimmäisen   paaston aika !
Vanamon päästä  juoksi verta  paljon. Se sanoi minulle, että se pyörtyy nyt . Sitten se pyörtyi siihen kaivon viereen vanhan  naisen jalkoihin. Minä olin auton ja kaivon puolivälissä. Näin, miten nainen   potkaisi tajutonta Vanamoa. Sen hame  heilahti samalla tavalla kun naisten hameet heiluvat kansantanhuissa. Ajattelin, että nainen on nyt tanssimassa Vanamon kanssa ja siihen tanssiin kuuluu  tämmöinen kohta, että nainen laittaa miehen kuriin. Ajattelin, että kohta Vanamo pomppaa pystyyn ja pyörittää vanhaa naista kätensä alta  tanssin askelin niin, että siltä naiselta  pääsee tirskahdus ja se muistaa 60 vuotta vanhoja asioita, kun renkipojat  laittoivat sen  housuihin lunta talvella.
Ajattelin, että sillä tavalla se nainen saa  hetkeksi elämästään kiinni ja minä voin rauhassa hakea autosta  vesipullon ja virvoitella  Vanamoa sillä. Katsoin maassa makaavaa Vanamoa, mutta se pysyi siinä. Iso mies pysyi paikallaan. Se makasi siinä pihalla sen oloisesti, että on  ruokatauko ja se on syönyt siankylkivoileipiä monta kappaletta ja juonut viinapullosta  maitoa päälle  ja nyt se tupakan jälkeen on nukahtanut.
Vihreä ruoho tummeni verestä  tummanvihreäksi, mutta  se ei muuttunut punaiseksi, niin kuin voisi olettaa. 

Maanpetturi 3

Valonen hidasteli sätkiensä kanssa ja  ripotteli presuja  pitkin jalkakäytävää. Se oli ollut kalatehtaalla  perkaamassa  valtameren kaloja  yhden vuoden ja oppinut siellä norjalaista sätkätupakkaa  polttamaan. Se sanoi meidän ehtivät hyvin, sillä se oli kokemuksesta oppinut  sen, että kapakassa ei ole koskaan niin mukavaa ja väreilevää kuin matkalla sinne.
Valosen filosofia oli  peritty sen isältä. Se sanoi siihen  ympänneensä vuoden perusopinnot yliopistolla, mutta kyllästyneensä sen opiskeluun, kun kuulemma  filosofiasta kiinnostuneet   naiset olivat vaatineen Valoselta  aina esileikiksi tuntikausien pohdinnan siitä, mitä miehet siitä kolosta ajattelevat.
Puhuttiin sen elämästä. Sitä hermostutti  pikkutakkini ja pitkä päällystakkini. Se kulki itse  vihreässä maiharissa  ja maastokengissä. Se näytti  teinin ja isoisän risteytykseltä. Sitä pelotti  samalla kertaa poikuuden menetys ja lapsen lapset.
Kapakan ulkopuolella  oli tuhkakuppina iso maitokannu. Valonen survoi maitokannun  kannessa olevaan syvennykseen  sätkänsä. Sitten se  tunki sätkän kannessa olevasta  reiästä  kannuun. Se kysyi minulta mikä meidän kannunumeromme oli ollut ja minä sanoin sen sille. Se oli mielissään. Se sanoi muistavansa vieläkin koko kuorman kannut ja sanoi  osaavansa  laittaa ne lavalle vaikka tänä päivänä. Sanoin sille, että  kotipuolessa ei enää ollut lehmiä kuin Kuusistossa. Sieltä maidon haki  tankkiauto ja kylän nuorten miesten  oli pakko  etsiskellä töitä jostain muualta kuin maitoauton lavalta.
Sanoin vielä Valoselle, että Kuusistossa on navetassa kuusi palkattua lypsäjää, eikä kellään ole tämän maan passia.
Se kysyi, ovatko hyvän näköisiä. Vielä se kysyi, ovatko poikineita, vai hiehoja. En osannut sitä sille sanoa, joten tilattiin olutta ja mentiin vanhaan tuttuun pöytään. Kabinettiin vaelsi  väkeä. Kysyin pokelta  siitä kansain vaelluksesta ja se sanoi sen olevan  vaalipaneeli  ympäristöasioista. Kysyin, onko nyt maassa vaalit ja se myönteli.
Menin pöytään ja sanoin Valoselle, että sen pitäisi mennä varmaan  tuonne salin puolelle, sillä siellä on vaalipaneeli. Sanoin, että se olisi sille hyödyllistä, kun se  tätä maata  rakentaisi ja kehittäisi omalta osaltaan. Se meni hiljaiseksi siitä puheesta. Ajattelin, että minuun oli tarttunut ulkomailla  paska ja ilkeys, ja että minun piti sitä pyyhkiä täällä kotimaassa nyt seiniin ja  pöytäliinoihin ja vanhoihin kavereihin.
Sanoin Valoselle, että muistiko se sen, kun luokkaretkellä se Norlundin  linja-auton takapenkillä,  keskikoulun neljännellä luokalla  riisui Erkkilän Mirvan sukkahousut. Se sanoi hyvin muistavansa. Muisteltiin Mirvan pisamia ja  juotiin lisää. Se sanoi sen olleet se kevät, kun se menetti  juuri saamansa ajokortin. Se sanoi olleensa aikaansa edellä jo silloin ja kehityksen eturintamassa. Se väitti, että nykypentujen  into käydä lukio neljässä vuodessa on lähtenyt itse asiassa liikkeelle  hänestä. Se kysyi  humaltuneella äänellä minulta, kuinka monta vuotta  hän kävi keskikoulua.
En osannut  sille mitään sanoa, mutta sanoin kymmenen. Se sanoi minun  vittuilevan ja sanoi suureen ääneen, että kahdeksan, jumalauta ! Hätkähdin huutoa. Meitä katsottiin, mutta päät kääntyivät pois saman tien.
Menin vessaan.  Sielläkin huudettiin. Lattia lainehti. Humalainen mies tuli kopista ulos. Se jäi keskelle lattiaa  seisomaan ja kysyi, että mikäs herra se täällä kusee ?
Sanoin sille  etunimeni. Se  katsoi minua, horjui, jatkoi katsomista  ja sitten sen  kasvoille syntyi  ovela hymy. Ajattelin, että se tuntee minut, mutta en saanut mieleeni, kuka se voisi olla. Se kysyi meinaanko  minä äänestää. Sanoin sille, että eivät ne anna minun enää äänestää. Se kysyi, olenko joku maanpetturi, jolta oli kansalaisluottamus viety pois.  Se sanoi, että sen tyttö oli  tuolla paneelissa ja menee kaupungin valtuustoon.  Eikä  se antanut minun vastata, vaan alkoi huutamaan.
         Ulla pulla dof  kingelaare  koff !!!!
Se rummutti  kopin seinään  pitkän riffin ja näin, että se oli joskus palikoita käyttänyt.
Menin ulos vessasta. Ovi  sulkeutui hitaasti.
         Ulla , saatana, sä pääset vielä pitkälle. Ulla, perkele, kunnon kommunisti ! Mä olen ylpeä susta. Ulla, laita  luu kurkkuun niille !!
Vaalipaneli  katsoi salista minuun. Ne odotti, että  täsmentäisin  mielipidettäni, taikka esittäisin konkreettisen kysymyksen.
Menin pöytään. Valonen oli häipynyt toiseen pöytään. Se ei huomannut minua. Sillä oli kovasti asiaa vanhalle miehelle ja sen seurassa olevalle naiselle. Näin, että ne olivat siirtyneet pieniin ja vahvoihin juomiin.
Eteisessä annoin pokelle vitosen. Sanoin sille  hyvää päivänjatkoa ja huomasin, että se ei oikein osannut sitä ajatella, että voisiko se vielä sille tästä paremmaksi tulla. Ajattelin, että käännyn vielä katsomaan Valtosta. Ajattelin, että luon siihen vielä viimeisen katseen, sillä minusta tuntui, että me emme enää tässä elämässä toisiamme tämän jälkeen koskaan näe.
Ajattelin Ullan isää vessassa. Ajattelin, että voisin mennä sille sanomaan, että se voisi  mennä ja pitää Valoselle seura, niin Valoselle  ei tulisi paha mieli  lähdöstäni ja Ullakin saisi rauhassa puhua salissa ja kuunnella toisten puheita. Sillä tavalla sen ajatukset selviäisivät ja se saisi  hienon mielipiteen huomiseen lehteen ja pääsisi valtuustoon ja  sitten se valittaisiin sairaalan kuntayhtymän  valtuustoon ja sen jälkeen  se kiertäisi  kiittämässä kaikkia alueen korpikommunisteja.
Jätin kuitenkin menemättä.

Maanpetturi 2

Valonen hidasteli sätkiensä kanssa ja  ripotteli presuja  pitkin jalkakäytävää. Se oli ollut kalatehtaalla  perkaamassa  valtameren kaloja  yhden vuoden ja oppinut siellä norjalaista sätkätupakkaa  polttamaan. Se sanoi meidän ehtivät hyvin, sillä se oli kokemuksesta oppinut  sen, että kapakassa ei ole koskaan niin mukavaa ja väreilevää kuin matkalla sinne.
Puhuttiin sen elämästä. Sitä hermostutti  pikkutakkini ja pitkä päällystakkini.
Sanoin sille, että  kotipuolessa ei enää ollut lehmiä kuin Kuusistossa. Sieltä maidon haki  tankkiauto ja kylän nuorten miesten  oli pakko  etsiskellä töitä jostain muualta kuin maitoauton lavalta.
Sanoin vielä Valoselle, että Kuusistossa on navetassa kuusi palkattua lypsäjää, eikä kellään ole tämän maan passia.
Se kysyi, ovatko hyvän näköisiä.
Sanoin Valoselle, että muistiko se sen, kun luokkaretkellä se Norlundin  linja-auton takapenkillä,  keskikoulun neljännellä luokalla  riisui Erkkilän Mirvan sukkahousut. Se sanoi hyvin muistavansa. Muisteltiin Mirvan pisamia ja  juotiin lisää. Se sanoi sen olleet se kevät, kun se menetti  juuri saamansa ajokortin.
Menin vessaan.  Siellä huudettiin. Lattia lainehti. Humalainen mies tuli kopista ulos. Se jäi keskelle lattiaa  seisomaan ja kysyi, että mikäs herra se täällä kusee ?
Sanoin sille  etunimeni. Se  katsoi minua, horjui, jatkoi katsomista  ja sitten sen  kasvoille syntyi  ovela hymy.
–         Ulla pulla dof  kingelaare  koff !!!!
Se rummutti  kopin seinään  pitkän riffin ja näin, että se oli joskus palikoita käyttänyt.
Menin ulos vessasta. Ovi  sulkeutui hitaasti.
–         Ulla , saatana, sä pääset vielä pitkälle. Ulla, perkele, kunnon kommunisti ! Mä olen ylpeä susta. Ulla, laita  luu kurkkuun niille !!
Menin pöytään. Valonen oli häipynyt toiseen pöytään. Se ei huomannut minua. Sillä oli kovasti asiaa vanhalle miehelle ja sen seurassa olevalle naiselle. Näin, että ne olivat siirtyneet pieniin ja vahvoihin juomiin.
Ajattelin Ullan isää vessassa. Ajattelin, että voisin mennä sille sanomaan, että se voisi  mennä ja pitää Valoselle seura, niin Valoselle  ei tulisi paha mieli  lähdöstäni
Jätin kuitenkin menemättä.


Maanpetturi 1

Se sanoi meidän ehtivät hyvin, sillä se oli kokemuksesta oppinut  sen, että kapakassa ei ole koskaan niin mukavaa ja väreilevää kuin matkalla sinne.
Puhuttiin sen elämästä.
Sanoin sille, että  kotipuolessa ei enää ollut lehmiä kuin Kuusistossa.
Mentiiin pöytään ja sanoin Valoselle, että sen pitäisi mennä varmaan  tuonne salin puolelle, sillä siellä on vaalipaneeli.
Sanoin Valoselle, että muistiko se sen, kun luokkaretkellä se Norlundin  linja-auton takapenkillä,  keskikoulun neljännellä luokalla  riisui Erkkilän Mirvan sukkahousut. Se sanoi hyvin muistavansa.
Menin vessaan. 
Humalainen mies tuli kopista ulos. Se jäi keskelle lattiaa  seisomaan ja kysyi, että mikäs herra se täällä kusee ?
Se kysyi meinaanko  minä äänestää. Sanoin sille, että eivät ne anna minun enää äänestää. Se kysyi, olenko joku maanpetturi, jolta oli kansalaisluottamus viety pois. 
.  Eikä  se antanut minun vastata, vaan alkoi huutamaan.
         Ulla pulla dof  kingelaare  koff !!!!
Se rummutti  kopin seinään  pitkän riffin ja näin, että se oli joskus palikoita käyttänyt.
Menin pöytään. Valonen oli häipynyt toiseen pöytään. Se ei huomannut minua. Eteisessä annoin pokelle vitosen. Ajattelin, että käännyn vielä katsomaan Valosta. Ajattelin miestä vessassa. Ajattelin, että voisin mennä sille sanomaan, että se voisi mennä ja pitää Valoselle seura, niin Valoselle  ei tulisi paha mieli  lähdöstäni
Jätin kuitenkin menemättä.

Tervetuloa

Olen saanut uuden lukijan. Aittatonttu, tervetuloa. Juuri nyt  blogissa on meneillään kirjoittajan  kellotapulin tyhjäys. Sieltä häädetään lepakoita ja kummallisia tarinoita, joita sinne on pesiytynyt  vaikka kuinka. Kannattaa olla vähän kärsivällinen. Jos tarinat pitkästyttävät, lue vaikka vanhoja postauksia.
Ennemmin taikka myöhemmin kirjoittaja väsyy tähän suursiivoukseen ja ryhtyy ilakoimaan valtaapitävien  kuntannuksella. Silloin tyylilaji kenties vaihtuu ja palataan entiseen.. Toistaiseksi  mennään näin. Toivottavasti  viihdyt kanssamme.

Asemalle

Äiti istui jo autossa. Se istui aina etupenkillä, sillä se sanoi siitä näkevänsä pitkälle peltovainion taakse maantielle. Veli istui sen vierellä ja ajoi. Sylki purskusi sen suupielistä. Se pärisi ja heijasi ohjauspyörää edes takaisin. Sisko oli pahvisessa kopassa ja nukkui. Minä katselin  sitä.
Isä tuli autoon. Se tuli taakse istumaan viimeiseen penkkiin. Näin, että se pelkäsi kovasti.
Alkoi sataa. Äiti sanoi, että onneksi pyykit ehtivät kuivua ennen ukkosta. Se kysyi isältä, koska se aikoi  perävainon heinän kaataa, mutta isä tuijotti eteensä, eikä puhunut mitään. Sade ropisi kattoon  jo paukkeena. Sisko ei herännyt  vielä siihenkään. Se oli tänä kesänä monta  ukkosta nähnyt ja kuullut.
Veli ajoi. Sen oli helppo vääntää rattia. Isä  oli sanonut, että  simpukka oli löysä ja raidetangon päät oli Tasanen  vienyt omaan pakettiautoonsa. Sillä oli samanlainen, mutta punainen. Se ajoi sillä sipuleita ja porkkanoita torille. Me ei ajettu meidän autolla mihinkään.
Meidän auto oli seisonut pihan perällä monta vuotta. Isä oli sen ostanut kaupungista ja sanonut, että  se pelastaa vielä meidät monta kertaa. Salama voi rauhassa lyödä Etelämäen  kuusiin. Se voi rauhassa lyödä sähkötolppaan ja muuntajaan. Isä oli sanonut, että kumipyöräiseen autoon se ei lyö, ei sitten millään.
Koulussa pojat  sanoivat, että  jos tulee iltapäivällä ukkonen, niin kyllä isä hakee sitten minut koulusta teidän autolla. Niille oli kotona meistä puhuttu ja ne kaikki tiesi, että isä pelkäsi ukkosta, mutta äiti ei pelännyt ja että äiti joutui salamoiden aikana  tulemaan autoon, vaikka se ei olisi  halunnutkaan.
Minä olin kuullut monta kertaa, kun ne siitä riitelivät. Minä olen kuullut kylälläkin monta kertaa, kun meistä puhutaan. Ne ei välitä, vaikka minä olen kuuntelemassa.
Salamat löivät jo kauempaa. Minä laski sekunteja välähdyksestä ääneen ja sitten minä jaoin mielessäni sekunnit  kolmella ja sain kilometrit. Sanoin isälle, että ukkonen on jo Korpiojalla asti. Se ei sanonut siihen mitään, vaan tuijotti vain eteensä.
Minä pyysin lupaa mennä ulos ja vinttiin lukemaan Viimeistä Mohikaania, mutta isä sanoi, että odotetaan nyt vielä varmuuden vuoksi. Se sanoi ukkosen olevan kummallinen ja salaperäinen juttu, joka voi olla hyvinkin  arvaamaton.
Sitten se kertoi meille naapurin  Laurista, joka oli heitellyt ukonilmalla sähkömittariin vettä ja sillä tavalla pitänyt mittarista  ulostulevia  liekkejä aisoissa. Sanoin isälle,  että se sähkö tulee  sitä vettä pitkin Laurin käteen ja tappaa sen. Kysyin, miksikö se ei ollut tappanut.
Isä sanoi, että se vesi oli ollut ilmassa kokonaan, eikä sitä vettä enää ollut häntänä riittänyt kauhaan asti. En osannut siihen mitään sanoa. Laurilla ja Fannylla ei ollut lapsia. Isä sanoi, että Lauria ei oltu huolittu armeijaan, kun se ei osannut miesten kanssa  saunassa olla, vaan mieluummin naisten kanssa leipomisista  puhui. Vielä  isä sanoi, että Lauri oli ollut asemalla pilkkalauluja  laulamassa, kun siirtolaiset olivat nälkänsä vuoksi Amerikkaan  lähtenee.
Aurinko alkoi paistaa. Isä käski avata  oven. Minä astuin ulos märälle ruoholle. Minä mietin  sitä pilkkalaulu asiaa ja sitä, miksi ne oli niille laulaneet. Minulla oli  tallella Amerikan tädin lähettämä dollari. Ajattelin, että vien sen pankkiin korkoa kasvamaan ja ostan isona semmoisen auton, jossa on simpukka kunnossa ja kaikki muutkin osat kohdallaan.
Ajattelin, että ukkosella minä ajan sillä autolla  sinne asemalle, taikka mihin vaan, mihinkä ukkonen ei osaa tulla. Ajelen sinne ja tänne ja välillä pysähtelen ja juttelen sivuikkunasta  ihmisille ja tarjoan niille  kyytiä kotiin, ettei niiden kauppatavarat kastu, eivätkä kengät mene  piloille.

Raskas kuljetus

Nainen laittoi pöydälle eteensä kolme puhelinta.  Sen kynnet olivat punaiset, mutta niiden lakka oli lohjennut ja uutta maalaamatonta kynttä oli ehtinyt kasvaa jo monta päivää. Se oli tullut myöhemmin kuin me muut. Ajattelin, että ne eivät olleet saaneet sitä kiinni, vaikka sillä oli kolme puhelinta.
Me ei kysytty  siltä niistä puhelimista mitään. Miellä kaikilla oli  täysi työ omissa asioissamme, emmekä me  olleet  kovin kovia puhelimella soittelijoita. Sen näki meistä päältä.
Terapeutti  pöydän päässä hymyili ja laajensi silmiään leikkisästi. Se oli meistä kaikkein tervein. Se auttoi kysymyksillään niitä, jotka eivät osanneet muuta kuin nimensä sanoa.
Minun vuoroni tuli puhua. Oltiin jossain ihme viherhuoneessa piilossa muilta asukkailta. Niitä kumminkin vaelsi  ravintolaan ja uimahalliin ja keskustelupiireihin  yhtä päätä. Ne katseli meitä lasin takaa ohi kulkiessaan.
Sanoin nimeni. Ajattelin, että ne nauraa sille ja joudun  kahdeksi viikoksi kaikkien silmätikuksi. Ajattelin, että tästä tulee taas yksi saatanan alakoulu ja helvetin pitkä kaksi viikkoa.
Kukaan ei sanonut mitään.
Sitten terapeutti pyysi kertomaan jotain niistä jutuista, joiden vuoksi tähän ryhmään olin nyt hakenut ja päässyt. Sillä terapeutilla oli kynnet paremmassa kunnossa kuin kolmen puhelimen  naisella. Se terapeutti  katsoi silmiin ja se sai minut ahdistumaan.
Ajattelin  avautua sille  työpaikan organisaatiosta ja johtamisesta ja ajattelin vielä, että kerron niille Argyrisin fuusioteoriasta  ja Lawler – Portter työtyytyväisyysmallista. Ajattelin, että  kerjään  siltä terapeutilta vähän  sisäisiä palkkioita. Sitten ajattelin muita zombeja ja laskin nöyrästi katseeni pöydän pintaan  ja puhuin hiljaa unettomuudesta ja työn määrästä.
Se meni terapeuttiin täysillä. Se kysyi paranemisesta, mutta en antanut  sille mitään vinkkejä, enkä apuja. Ajattelin, että siitä se saisi palkkansa, kun kaksi viikkoa  pumppaisi meistä juttuja pihalle. Se kysyi vielä, enkö osaisi  antaa toisille ryhmän jäsenille mitään vinkkejä siitä, kuinka paraneminen  alkaa.
En ruvennut niille kertomaan   sitä, että olin marketissa piilottanut  kortsupaketteja  vanhojen mummujen  ostoskärryihin ja samalla kuunnellut, miten  välittäjäaineet  olivat suhisseet päässäni kun ne olivat  purkista saaneet uutta voimaa  temmeltää päänupissani.
Kolmen  puhelimen  nainen oli solmussa. Se puhui hiljaa. Me kuunneltiin sitä joukolla. Se sanoi, että  yksi on numerolle, jonka tietää ex-mies, toinen on numerolle, jonka  tietää nykyinen mies ja kolmas on numerolle, jonka tietää yksi hoito.
Terapeutti katsoi  kiinnostuneena kolmen puhelimen naista.
Minä kirosin mielessäni. Nainen räjäytti nyt pankin ja minä passasin, vaikka mulla olisi ollut  ässä kolmoset  kädessä. Katselin fiikuksen  lehtiä ja laskin niitä. Kasvissa  oli 27 lehteä. Ajattelin, että se on luku, joka syntyy, kun  9 kerrotaan kolmella. Ajattelin vielä, että yhdeksikössä on kolme kolmosta ja että mitään pahaa ei minulle viikon aikana pääse tapahtumaan, jos löydän tästä  viherhuoneesta vielä  kolme kappaletta kolmen asian  juttuja. Sitten olen turvassa. Muuten tapahtuu jotain tosi pahaa.
Huoneen nurkassa oli flyygeli ja siinä oli kolme poljinta. Riemuitsin nopeasta alusta. Vielä kaksi sarjaa. Ei hätää. Minun on löydettävä ne ennen kuin tuo pieni  kalju virkamiehen näköinen mies aloittaa tilityksen. Katselin lamppuja. Siltä en saanut apua, ne olivat kahden putken  loistejuttua. Terapeutilla oli kaksi tissiä, helvetti tietenkin. Ja kaikki hampaat suussa ja kaksi kättä ja kaljulla pikkuisella oli luultavasti kaksi mieltä.
Kahdeksan tuolia, yksi pöytä, kaksi ovea ja  kellossa kaksitoista numeroa. Olin paniikissa. Minä en pysty, ei, täällä ei ole, helvetti… saatana
Vuorossa oleva vanha nainen sanoi, että hänellä on kolme lasta  ja kolme lastenlasta. Minä  repesin auringoksi. Ihana mummeli räjäytti pankin. Selvisin tästä päivästä. Nyt minulle ei voi sattua mitään pahaa.
Pieni kalju mies tilitti juttujaan. Kuultelin vähän kärsimättömänä. Äskeisen  onnistumisen jälkeen olin täynnä itseluottamusta. Teki mieli sanoa sille virkamiehelle, että pistä ne aikuiset lapsesi  ojennukseen  lämmitä sauna ja juo perseet olalle. Teki mieli sanoa sille niistä  karvoistakin, jotka se oli kammannut päänsä yli.
Meiltä  loppui aika. Terapeutti sanoi, että  se jakaa nyt meille huoneet ja se sanoi vielä, että voimme mennä nyt niihin huoneisiin iltapäivänokosille ja sitten  sen jälkeen syömään. Se jakoi niitä avaimia ja minä tunsin, miten varmuuteni  karkasi  viherhuoneesta  ulos sohjoiseen  maisemaan ja pimenevään iltaan. Olisin halunnut olla yksin.   
Minä sain avaimen ja rekkakuskin. Se rekkakuski sanoi, että oikeastaan täällä ryhmässä pitäisi olla ne kaksi hemmoa, jotka Skanian nokkaan  olivat nelostiellä tulleet, mutta että hän on nyt täällä niitä tuuraamassa.
Ajattelin, että rekkakuski on sen oloinen, että siitä voi tulla neljäs puhelin   naisen pöydälle. Ajattelin, että ne asuisivat  jo ensi vuonna rintamiestalossa kahdestaan ja ne kutsuisivat minut käymään. Voisin  pyytää, että se ottaisi minut joskus  mukaan pitkälle keikalle. Ohjaamossa  laskisin  vastaantulevia autoja  kolmen ryhmissä ja miettisin, mikä niistä iskeytyisi meidän keulaamme.