MGR lupaa ruunata äitiyspakkauksen

by Michael Tillman

Peruspalveluministerimme  MGR on ennen  SDP:n  ministerirulettia  vielä ehtinyt tuoda esille yhteiskuntaa vaivaavan  vakavan ongelman ja tomerasti puuttunut siihen. Hän  lupaa, että äitiyspakkauksen nimi muuttuu sukupuolineutraaliksi. Tämä esiintulo saattaa lopullisesti varmistaa sen, että MGR  yhdessä Murikka-opiston rehtorin kanssa  antaa tilaa uusille ja tuoreille demari-ideoille tulevassa henkilökierrätyksessä.

Jäämme odottamaan suurella innolla uuden  äitiyspakkauksen nimen lanseerausta. Varsinkin, kun tiedossa tulee olemaan runsaasti asian tiimoilta  hupia ja hauskuutta. Sukupuolineutraali- sanahan antaa  aavistella, että uusi nimi on sellainen, jossa ei esiinnyt  sanoja nainen, mies, äiti, isä, ori, tamma, eikä myöskään sana vaadin. Sitä vastoin  uuden pakkauksen nimessä  hyvinkin voivat  esiintyä sanat ”ruuna” ja  ”härkä”.Ne kumpikin ovat mitä suuremmassa määrin neutreja.

ÄrräPaketti, Kasvupaketti, Mustalaatikko, Skinnerin laatikko, WinZip-pakkaus, Lisäpakkaus, perhepakkaus, ……kielemme antaa kekseliäälle demarille  paljon liikkumatilaa

Kun tämä pakkausasia on saatu kuntoon, MGR, mikäli aikaa vielä on, epäilemättä laittaa  sukupuolineutraaliksi myös lapsilisän. Tällä hetkellähän se on tarpeettoman vankasti kytketty äitiin ja naiseuteen. Säädöksissä sanotaan, että lapsilisä maksetaan lapsen äidille, taikka tämän valtuuttamalle  henkilölle. Eihän tuommoinen nyt sovi ! Miehestä ei puhuta mitään ! Taustalla näyttäisi  olevan suuri huoli siitä, että isä lapsellisuuttaan kiikuttaisi  lapsilisän oitis lähiöpubin  tiskille  ja tukisi sillä rahalla omaa jaksamistaan. Sikamaista sovinismia. Me  demokraattiset miehet, ( DEMI),  vaadimme, että puolet lapsilisästä maksetaan isälle ja puolet äidille !

Vaadimme myös, että äitiysneuvoloita  on tästedes kutsuttava lisääntymisneuvoloiksi. Ja että äitiysvaatteet myydään naaraille lisääntymisvaatteina.

Äitiyspakkauksen nimeksi ehdotamme ”Rotinat.”

Se on kunnianarvoinen  nimitys  siinä kulttuurissa, josta minä olen lähtöisin. Se sana  soveltuisi hyvin myös  valtaväestön tarpeisiin ja olisi meitä miehiä kohtaan  sukupuolineutraali. Rotinat on ehdottomasti paras ja demokraattisin  sana, mitä mieleen tulee. Rotinat on sitä paitsi instituutiona ja sanana monin verroin vanhempi ilmiö kuin  äitiyspakkaus tai suomalainen neuvolatoiminta. DEMI ottaa tästä nyt kokonaan itselleen kunnian.

Advertisements