Havainto ja kokemus

by Michael Tillman

Oletetaan, että   ihminen on  syntymästään asti  ollut sokea, eikä ole jotain asiaa koskaan  päässyt omin silmin empiirisesti  havaitsemaan, näkemään. Hän on voinut kuitenkin kosketella sitä asiaa vuosien mittaan ja  on voinut  tutustua siihen maistamalla ja haistamalla ja kuuntelemalla.

Sitten eräänä päivänä sattuu ihme. Madonnan  tai pyhimyksen tai lääketieteellisen  seikan  ansiosta hän saa  äkkiä näkökykynsä takaisin.

Olen  pohtinut sitä, millä edellytyksellä hän pystyy tunnistamaan ja hahmottamaan ympärillään olevaa ? Onko empiirinen havaitseminen välttämättömyys ? Niin ainakin  aikoinaan ajateltiin. Tosin jo Locke totesi, että mitään synnynnäisiä ideoita ei ole olemassa. Hän totesi, että  havaitseminen on ideoiden saamista.

Syksyn lehti näyttää meistä punaiselta. Se aikaan saa meissä idean siitä, että  se olisi punainen. Jos katsomme sitä lehteä mikroskoopillaa, huomaamme, että  ei se  ole ollenkaan punainen.

Jos kysymme henkilöltä, mitä teit viime syksynä, hän saattaa vastata, että olin Pariisissa. Ajattelemme hänen nähneen  siellä paljon punaisia lehtiä puistoissa.

Vaikka saatta hyvin olla, että henkilömme näki vain punaisia huulia.

    Advertisements