Benedictus XVI

by Michael Tillman

Traunsteinissa on nyt apea  olo ihmisillä. Kaupungin oma poika on  luopunut asemastaan vapaaehtoisesti. Semmoinen on  järkyttävä uutinen  paavinuskoisille. Kuvassa on paikallisen amatööriporukan  erikoisQSL-kortti, jolla todistetaan, että myös Tillman on, jos ei nyt ihan paavin kanssa  jutellut, niin ainakin  paavin kavereiden kanssa olen jutellut. Ainakin Paavin kunniaksi olen jutellut.
Meille ei -paavinuskoisillekin päivä on ollut järkyttävä  ja tuskainen.
Lahtelainen Antiikkikauppias on saanut  myytäväkseen Mannerheimin kuolinnaamion. Joku on  kopioinut aikoinaan  marsalkan  naaman. Jahkaa vappuun päästään, joku helppoheikki myy niitä toreilla ja turuilla  kumisina  versioina.
Ja tappajatiainen on sitten saanut palkkansa ja itse kuollut salmonellaan. Urpiaisille on koittanut jälleen rauha.
Ampumahiihtäjien majapaikkaan ovat taas tsekki-rosmot hiipineet. Ampumahiihtäjät olivat häätäneet rosmot  huithelkkariin. Patruunoita, ja  varapatruunoita ei sentään oltu käytetty.
Kuten huomaatte, päivän uutistarjonta nujertaa miehen. 
Advertisements