Jari Järvelä : Parempi maailma

by Michael Tillman



Luin viime viikolla kirjan, jossa kaksi Väinöä seikkailevat  ajassa ja maailmassa. Molemmat uskovat tavallaan parempaan maailmaan, mutta niin kuin aina, tiellä on paljon esteitä. Jari Järvelä  kirjoittaa  jälleen  päähenkilöidensä tientukkeeksi asioita  ja  tilanteita, joihin  henkilöt  ajautuvat ja joutuvat, kun  joku ulkopuolinen  voima heidät siihen pakottaa.

Väinöt joutuvat luopumaan kumppaneistaan ja kumpikin joutuu sen tekemään karvaasti. Neekerisuukon  ihailija menettää virkansa ja maineensa, ryhtyy sitä  palauttamaan , saavuttaa  jälleen , mutta  PAREMPI MAAILMA ei taida sittenkään syntyä. Järvelä  seuraa sivusta asioita ja nivoo yhteen  80 vuotta taitavasti ja rakkaudella.

Järvelän kirjassa ihmiset muuttavat nimensä. Naisjoukko matkustaa 1000 ja yhden yön bussissa ja vaihtaa nimeä kuin mustalainen hevosta. Väinö asustaa 30 – luvun Berliinissä ja vaihtaa nimeään naisten tavoin. Kummatkin huoraavat, mutta Väinö tekee sen omasta halustaan, naiset pakotettuina. Väinön patsaat eivät mene kaupaksi, joten hän tekee sitä, mikä menee ja lopulta hän  myy itsensä paholaiselle.

Väinön kirjeet Annalle muuttuvat  bi-polaarisen  sekaisiksi. Vuoroin hän maanittelee  rakastaan ja vuoroin  hän  vanhahtavalla 30 – luvun kielellä piruilee ja  halveksii naista, joka  näyttää aavistavan Väinön tuhon ja  irtautuu tästä päättäväisesti. Ja kaikkea  tätä tutkii toinen Väinö, tulevaisuuden Väinö, joka omalla tavallaan  on joutumassa tilille aatteistaan  ja ajatuksistaan.  Hänenkin kohtalokseen muodostuvat vierasrotuiset ihmiset.
Ahdingon hetkellä Väinön  eteen heitetään nainen ja ählämi. Järvelä antaa nimettömyyden kaavun peittää vieraat, kunnes vasta siinä vaiheessa, jossa Väinö on valmis  suuriin  muutoksiin, Naimi saa nimensä ja ählämistäkin tulee Jamira.

Naimin entinen isäntä on luvannut asiakkaille 1000 ja yksi yötä. Teema kertautuu 30 – luvun Väinön isännästä. Tämä lupasi kansalle, että  se Saksan valtakunta, johon Väinö sitoutui,  kestää 1000 vuotta.  Väinölle käy huonosti. Valtakunta ei kestänyt kuin  14 vuotta. Toisaalta Väinö voi lohduttautua sillä, että mikään valtakunta ei näytä kestävän. Toisen Väinön valtakunnat ovat vielä nopeliikkeisimpiä.

Naimi ja Jamira tarjoavat nimittäin nykypäivän Väinölle  mahdollisuuden  korjata kaiken. Hapon runtelemat kasvot ovat   vahvempi ase kuin 10 panssaridivisioonaa. Kohta Väinö vyöryttää vastustajiaan, eikä hän tyydy tasapeliin. Kun mahdollisuus tulee, Väinö  ajautuu Järvelän ohjaamana  lopulliseen ratkaisuun  ja ottaa täydellisen  voiton vastustajista.

Väinö ei  menneisyyden Väinön tavoin ryhtynyt puhdistamaan kansakuntaa vieraista aineksista. Hän otti vieraat ainekset huomaansa ja  käytti heitä sumeilematta tarkoitusperiinsä.  Väinö käyttää kaikkea ympärillään olevaa hyväkseen. Hän kerjää, anelee juonittelee ja lopulta saavuttaa. 

Naimi taas kerjää vain kerran. Hänen on  päästävä välttämättä museoon näkemään jotain sellaista, joka on pitänyt hänet hengissä läpi Euroopan. Sen vuoksi hän on valmis kerjäämään.

Järvelä on uittomiesten  sukua. Tässä kirjassa  modernin Euroopan  uittomies, rekkakuski,  saa Järvelältä suuren roolin. Hänet laitetaan  viemään Naimi ja Jamira näennäisen vähäinen matka eteenpäin, mutta  rekkakuski toimii samalla monen  asian metaforana. Hän opettelee kieltä sanastolla, jolla puhutaan kuuroille. Puhutaan kuurolle Euroopalla ja kuurolle maailmalle. Puhujana on  maahanmuuttaja ja kuulijoina kaikista syrjitymmät ihmiset. Ja  kielenopettelun katkaisee vain tarina kahdesta  kohtaavasta yksilöstä, jotka eivät osaa  varoa toisiaan ja tuhoutuvat näennäisen  selittämättömällä tavalla, mutta kuitenkin niin  turhaan. Tuhoutuvat, koska eivät ota huomioon toisiaan.

Ja kaiken jälkeen Järvelä antaa viimeisellä sivulla puheenvuoron Väinölle. Natsisaksan Väinölle, joka tiivistää Järvelän ja lukijan pelon kahteen sanaan. Lukija jää miettimään noita sanoja ja samalla lukija vääjäämättä  havahtuu siihen, että Intiassa on raiskattu talven mittaa naisia oikein urakalla, happohyökkäyksen uhreista on julkaistu kuvia ja  viimeksi  viime viikolla Väinön hengenheimolaiset yrittivät sisälle Jyväskylän kirjastoon  puukkoja apuna käyttäen. Vastapuoli pisti teleskooppi-pampulla vastaan.

Lukija jää miettimään, onko aiheellista ja oikeudenmukaista sanoa, että tällä kertaa Järvelä on  ylittänyt itsensä ja kirjoittanut  kirjan, joka on tuskallisen terävä ajankuva tästä päivästä ja  sen kyvystä yhä uudelleen  haastaa ihminen  arvioimaan omaa käytöstään ja sen  oikeutusta. Ja kaiken  taustalla länsimaisen ihmisen  peilinä ovat Naimin runnellut  kasvot.
Mainokset